LKK saa yllättäen paljon puhutun
sopparin Klubiin. Kukaan ei tiedä tarkalleen miksi tai oikein mihin tehtävään. Puhutaan vahvasta Forum-preesensistä ja henkisen valmennuksen tehtävästä, Oscarin korvaajasta kahvinkeittäjänä ja sisäänheittäjänä itselleen (irvileuat), strategiajohtajan uudesta pestistä ja markkinoinnin vetovastuusta. Tiedossa on myös LKK:n viimeisen vuoden parin armoton treenirääkki joka on viemässä kaveria Himalajalle toukokuussa osana kansainvälistä retkikuntaa.- tai ainakin oli kunnes soppari leivottiin kuin tyhjästä janarin eteen ja tämä sanoi kyllä mairea hymy huulillaan. Liekö ollut jotain arkaluontoista sisäpiiritietoa Massey-Ägän suhmuroinneista yökerhon kabinetissa jossa LKK:n kerrotaan kännissä törmänneen myös vahvassa etukenossa operoineeseen Klubin silmäätekevään ja kuuluisilla supliikkilahjoillaan ylipuhuneen, suostutelleen ja painostaneen Riihilahden tarjoukseen josta tämä ei voinut kieltäytyä.
Tämän jälkeen LKK katoaa julkisuudesta, ainakin Forum-julkisuudesta mutta näkyy toisinaan Klubin treenien IG-postauksissa edustuksen verkkarit jalassa kuvien ja videoiden taustalla keräämässä palloja ja tötsiä kuin vanha tekijä. Huhutaan että mies vastaa Miklun kanssa Klubin hyökkäyspään pelaajien maalintekoharjoituksista: Miklu näyttää kikkoja ja mallia potkutekniikoista ja laukausvalinnoista eri tilanteisssa, LKK keskittyy puhumaan ”swagista” ja ”karismasta” joilla ne maalit lopulta tehdään kun paikka on. Tiedossa on myös jannun läheinen yhteys Ranskan entiseen internationaaliin ja Arsenal-ikoniin Thierry Henryyn, jonka maalivideot pyörivät harva se päivä treenien jälkeen videopalaverihuoneessa. Siellä LKK luennoi jalkapallon estetiikasta ja maalinteon filosofiasta nuorille lupauksille motolla ja otsikolla:
Pelaa kuin enkeli, maalaa kuin paholainen. Jalkapallon runollinen eleganssi ja maalinteon sietämätön keveys.Ja niinhän siinä sitten käy, että pahassa loukkaantumissumassa LKK:n nimi ilmestyy forkan koiranleukojen riemuksi Klubin kokoonpanoon Veikkausliigan kotiottelussa AC Oulua vastaan. Myös europelipaineet painavat päälle joten päätimme antaa ”tälle hienolle nuorelle miehelle” tämän hienon mahdollisuuden, hän on sen totisesti ansainnut, kaveri on huippukunnossa, Riihilahti viestittää Vuorisen kuivalla, takeltelevalla suulla. Toke pitää suunsa säpissä ja näyttää kiehuvan raivosta, kun toimittaja asiasta häneltä kysyy ottelun alla.
Ja niin käy, että ilmeisen painostuksen alla (Ägä puhuu aitiosta Traktorimiehen korvanappiin) Toke vihdoin päästää LKK:n kentälle kuin kevättä juhlivan varsan varttia ennen täyttä aikaa (75’ Lingman OUT, LKK IN). Ja loppu on kansallisen jalkapallomme kultaista historiaa: Peli on edelleen 0-0 kun LKK saa pallon oikealta (Ylitolvalta) ja etenee kevyillä varsahypyillä kuin ballerina palloa ulkosyrjällä hivellen kohti kymppialuetta, siellä ne tähdet syntyvät kovassa kuumuudessa ja armottoman paineen alla (LKK:n ajatelma # 7, hän elää ja pelaa kuten opettaa), harhauttaa yhden anonyymin aasin Ronaldinho-harhautuksella out-in kuin veisi pässiä narussa torille ja myisi sen suurella voitolla pilkkahintaan, seuraavan ihmiseksi naamioituneen keilan ”saksilla” - kaikki tämä näyttää kohtuuttoman helpolta, sulavalta ja luontevalta ikään kuin LKK leijuisi painottomana ylimaallisena entiteettinä limanvihreänkiiltävän muovimaton yllä ja niin hän leijuukin, hän näyttää tanssivan kauan odottamaansa tähtiroolia, hänen lantionsa on öljytty ja laajaliikkeinen kuin suuren latinorakastajan vaakamambo, täynnä ekstaattista eroottista lupausta - näky mikä saa naiskatsojat tuntemaan sähköiskujen sarjoja jossain pyhimpänsä porteilla ja salaisuuksiensa syvyyksissä - ja kun näin tila aukeaa boxin rajalla ja Oulun puolustus ryntäilee ja säntäilee peittämään syöttö- ja laukauslinjoja kaoottisessa paniikissa kuin säikähtäneet sätkynuket - mitä tekee LKK? - hän nauttii, nauttii, ja kaikki näyttää tapahtuvan kuin unessa, hidastettuna jossain korkeammassa todellisuudessa jossa jumalat juhlivat ja kopuloivat kauneimpia impejä tähtitarhoissaan - LKK harhauttaa syöttöä imitoivalla pikkuliikeellä yhden ja vartaloharhatuksella toisen ACOn pässin joita riittää äkkiä kuin sieniä sateella, samassa Pukki on juoksemassa tyhjään tilaan linjan taakse (mitäpä muutakaan, LKK virnistää), mutta miksi syöttää jos voi itse tehdä maalin (LKK:n ajatelma # 4) - aivan, turha pitkittää show’n kliimaksia yli määränsä, tuntuu hän ajattelevan, tuo ajatusten ja liikkeiden Tonava ja paskaoja, LKK Suurin Kaikista: hän harhauttaa vielä yhden pässin, eteensä lankeavan ja lakoavan Oulun nevarin ”lapsitähden”, saa vasemman jalkansa vapaaksi ja lähettää rennolla ylimenorintapotkulla kauniiin knuckle-leijan kantopinnan alleen saavan kaaripallon Uleåborgin huutolaispoikien maalin vasempaan ylänurkkaan.
Mikä mykistävä kokonaissuoriitus! Mikä riemastuttava ja inspiroiva ilo!
And the rest is only mythical history. Quite right: LKK was once here! Hän tuli, näki ja voitti. Hän näytti kädestä pitäen kanssakulkijoilleen sen mistä ”saarnasi” ja eli sanansa aina tinkimättä todeksi. Ja teki sen kaiken huipuksi usein spektaakkelimaisella tavalla. Niln hän tuli, näki ja voitti kannattajat puolelleen. Ja niln hän jatkoi matkaansa reppu selässä Goalle ja edelleen Himalajan alarinteille varmistettuaan ”Töölön ihmeellä” Klubin mestaruuden jo heinäkuussa. Maalilla josta puhuttiin vielä vuosikymmeniä ja sukupolvia myöhemmin. Muistatteko kun LKK —-! Olipa kerran LKK, hieno mies ja varmasti kova panemaan, todellinen miesten mies, naistenmies herran armosta - LKK! — Kerrotaan että hän kantoi antiikkista kirjotuskonetta mukanaan kun hän katosi lumituiskuun Annapurnan salakavalalla reitillä suureen unohdukseen; ja joukkoon legendojen.
Hänen viimeiset sanansa hyvästeinä majatalon isäntäparille kuuluivat (perimätiedon mukaan): ”Palaan ennen kuun täyttä kiertoa. Sitten kun olen valloittanut Annapurnan ja saanut suurteokseni valmiiksi. Olen jo niin lähellä. Enää ”the last push, the last fucking push”. — Minä olen LKK, minä olen yksi kaikista ja kaikki yhdessä. Minä olen ajatusten Tonava, Nevada, Casino ja Jackpot, minä olen Billy the Kid, George Mallory, Bilbo Baggins, tekijä, näkijä, kokija ja profeetta ja palaan kun aika on… —-eikä hän lopettanut puhettaan siihenkään vaan tuntui jatkavan yksinpuhelua loputtomiin astuttuaan ovesta ulos reppuineen ja keppeineen vihellellen puheensa väliin jotain puolituttua iloista melodiaa, ehkä It’s a long way to Tipperary… ehkä jotain muuta irlantilaista kansansävelmää (sillä hänen sielunsa oli irlantilainen) ja niin hän katosi tuuleen ja tuiskuun kuin menneisyyden kipunoiva muisto, analogisen ajan aave jonka sanat kertoivat suurista ajoista ja muinaisista valtakunnista jotka hajosivat oman painonsa alle kuin korkeuksiin kurottaneet Baabelin tornit. Hän puhui aina ja hän puhui aina itsestään silti koskaan kyllästyttämättä kanssamatkaajaansa tai vastaantullutta ohikuulijaansa. Sillä hän oli tarinoissaan rikas kuin meri, värikäs kuin maailmanhistoria ja hänen sanansa kietoutuivat - ja kietoutuvat yhä jälkeen jääneissä papereissaan ja suurteoksissaan - ihmisen ympärille kuin lämpimin, pehmein ja vieraanvaraisin kashmir-villapeitto. Ei hän vain itsestään puhunut, hän puhui meistä kaikista ja syleili koko maailmaa ja ihmiskuntaa sydämensä juurista!
Ja hän inspiroi meitä kaikkia.
— Tämä oli LKK:n legenda. - Ja hänen ennustuksensa tulevalle vuosisad…liigakaudelle! Fucking Yes ennustus se olikin. Liidämme ja kiitämme!
