Tähän vastasinkin jo, mutta käydessäni läpi noita HPS:n uusimpia tilastoja näin esimerkkinä tulikin löydettyä jo ensimmäisiä virheitä aiemmin muun muassa kehumaltani vuodelta 1948 eli nk. Mammuttisarjan vuodelta tuon vuoden 16 joukkueen sarjana pelaamisen johdosta.
Ei ne toki suuria ole ja muutamille muille seuroille eli ainakin yhdellä välin HIFK:n ja TPS:n vastaavissa tilastojutuissa ne olivat ellei niitä ole korjattu tähän mennessä niin tuolloin olivat tuntuvastikin ellei peräti jo räikeästikin väärin menneitä katsojalukuja.
Huolimatta toki, että silloinen HIFK Fotboll/HIFK Jalkapallo ja TPS Jalkapallo alkuperäisessä muodossaan keräsivätkin paljon katsojia otteluihinsa sinä vuonna.
HPS:n luvut näillä näkymin heittävät oikeista ja lopullisista katsojaluvuista niistä puhuen 232 katsojan verran liikaa.
Toki kuten todettua niin silti vähemmän kun muun muassa noille kahdelle seuralle eräässä vaiheessa ainakin on heittänyt ja mikäli ei ole korjattu.
Toivottavasti olisi. Ikävää olisi huomata mikäli niitä ei olisi vielä kaiken jälkeenkään korjattu ja omalta osaltani tuli löydettyä ja laskettua oikein luvuin jo ennen pitkää kolmisen kesää sitten tuonne yleisöennätysten aihealueen puolelle.
HPS uudelleen katsottuani vanhaa viestiäni oli kuin olikin toistaiseksi löytämän 16 joukkueen sarjan 10 löydetyn ja varmistetun yleisöjoukkueen joukossa sittenkin.
Tuli harmittavasti vähän innostuttua ennakkoon turhaan kun luulin, että en olisi sittenkään laskenut tai tiennyt kunnolla noita HPS:n katsojalukuja. Mikäli ne uutta olisivat olleet kokonaan niin HPS olisi ollut 11:sta joukkue löydettynä.
Jatkoa seuraa löytöihin toivon mukaan ja pitänee vielä katsoa toivomisen ohella, että HIFK Fotboll/HIFK Jalkapallo ja TPS Jalkapallo olisivat saaneet vuoden 1948 lukunsa oikein tai ainakin noiden tilastosivujen ylläpitäjät ne olisivat asianmukaisesti päivittäneet.