• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

EPS - MP la 26.4. klo 16.00 Espoonlahden tekonurmi

Aloittaja bluevitonen, 25.04.2025 klo 16:50:30

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

bluevitonen

Tämä lienee näiden seurojen ensimmäinen kohtaaminen miesten edustustasolla. Espoon Palloseura, kuten nimestäkin voi päätellä, ei ole mikään eilisen teeren muovikyhäelmä. Perustamisvuonna 1970 ei kenellekään olisi tullut mieleenkään tunkea mukaan etuliitettä Football Club, joita tässäkin sarjassa riittää puhumattakaan ylemmistä sarjatasoista.

En tunne EPS:n historiaa enkä nykytilaa. Pienellä guugeltamisella päättelen, että juniorityötä tehdään paljon tyttöjen ja poikien parissa. Edustusjoukkue on tällä hetkellä Espoon ykkösseura ja haluaa varmasti sellaisena vielä hetken pysyäkin. Football Club Honka hengittää kyllä kohta niskaan.

Rosteri on etelä-savolaiselle suhteellisen tuntematon. Mutta se alkaa olla jo rutinoitunut kolmannella sarjatasolla. Miehistön juniorihistoriassa vilahtelee Honkaa, KäPaa, HJK:ta yms muita pääkaupunkiseudun laadukkaita juniorihautomoita. Odotan varsin taitavaa ja taistelevaa vastusta. Paineet lienevät vierailla.

Alkukausi on espoolaisilla sujunut ehkä odotetusti. Niukka kotitappio Jazzille sekä maukas vierasvoitto Atlantiksesta. Välissä cuptappio kovalle Kakkosen jengille, VJS:lle. Maaliero 2-1 antaa ymmärtää että puolustus taitaa olla kunnossa.

MP paransi otteitaan murheellisen Turun vierailun jälkeen. Tulos oli silti kotihallissa vaatimaton: 0-1 tappio RoPSille. Viikolla päästiin cupissa jatkoon nelosen FC Sohon vieraana.

MP:llä on ollut todella huonoa onnea kun 3 avauksen miestä on mahdollisesti koko kauden ulkona peleistä loukkantumisten vuoksi. Kentälle saadaan silti hyvä ykstoistikko, näin uskon. Riittäisikö se avauspisteille jää nähtäväksi.

Eksoottinen pitkän (ABC-vyöhykkeet) metromatkan takana sijaitseva Espoonlahti kutsuu huomenna MP:n piäkaupunkiseudun kannattajia. Mikkeliin jäävät joutuvat tyytymään Länsi-Savon striimiin. Espoolaisilla on ylivoima katsomossa. Toivotaan kenttätapahtumista tasaisempaa.

Kotijoukkueen ennakko: https://www.espoonpalloseura.fi/2025/04/25/ykkonen-jatkuu-kotikentalla-lauantaina-vieraita-mikkelista/

Vierasjoukkueen ennakko: https://mikkelinpalloilijat.fi/visulahti-ennakko-mpn-bussi-suuntaa-lauantaina-espooseen/

Petteri12

Lainaus käyttäjältä: bluevitonen - 25.04.2025 klo 16:50:30
Tämä lienee näiden seurojen ensimmäinen kohtaaminen miesten edustustasolla. Espoon Palloseura, kuten nimestäkin voi päätellä, ei ole mikään eilisen teeren muovikyhäelmä. Perustamisvuonna 1970 ei kenellekään olisi tullut mieleenkään tunkea mukaan etuliitettä Football Club, joita tässäkin sarjassa riittää puhumattakaan ylemmistä sarjatasoista.

En tunne EPS:n historiaa enkä nykytilaa. Pienellä guugeltamisella päättelen, että juniorityötä tehdään paljon tyttöjen ja poikien parissa. Edustusjoukkue on tällä hetkellä Espoon ykkösseura ja haluaa varmasti sellaisena vielä hetken pysyäkin. Football Club Honka hengittää kyllä kohta niskaan.

Rosteri on etelä-savolaiselle suhteellisen tuntematon. Mutta se alkaa olla jo rutinoitunut kolmannella sarjatasolla. Miehistön juniorihistoriassa vilahtelee Honkaa, KäPaa, HJK:ta yms muita pääkaupunkiseudun laadukkaita juniorihautomoita. Odotan varsin taitavaa ja taistelevaa vastusta. Paineet lienevät vierailla.

Alkukausi on espoolaisilla sujunut ehkä odotetusti. Niukka kotitappio Jazzille sekä maukas vierasvoitto Atlantiksesta. Välissä cuptappio kovalle Kakkosen jengille, VJS:lle. Maaliero 2-1 antaa ymmärtää että puolustus taitaa olla kunnossa.

MP paransi otteitaan murheellisen Turun vierailun jälkeen. Tulos oli silti kotihallissa vaatimaton: 0-1 tappio RoPSille. Viikolla päästiin cupissa jatkoon nelosen FC Sohon vieraana.

MP:llä on ollut todella huonoa onnea kun 3 avauksen miestä on mahdollisesti koko kauden ulkona peleistä loukkantumisten vuoksi. Avaukseen saadaan silti hyvä ykstoistikko, näin uskon. Riittäisikö se avauspisteille jää nähtäväksi.

Eksoottinen pitkän (ABC-vyöhykkeet) metromatkan takana sijaitseva Espoonlahti kutsuu huomenna MP:n piäkaupunkiseudun kannattajia. Mikkeliin jäävät joutuvat tyytymään Länsi-Savon striimiin. Espoolaisilla on ylivoima katsomossa. Toivotaan kenttätapahtumista tasaisempaa.

Hyvä 11?mihin sarjaan?

Ilkeä Eläinlääkäri

Kolmisen EPS:n kotiottelua paikanpäällä nähneenä täytyy todeta, että Espoonlahdessa on ylivoimaisesti pk-seudun paras oheismyynti. Olut- ja ruokavalikoima on todellakin kattava. Aivan toista luokkaa kuin Hongan ja HJK:n Veikkausliiga-matseissa on ollut. Toki nyt kun sanon näin, niin tietysti täksi kaudeksi se on mennyt muuttumaan :) Täytyy tänäkin suvena käydä joku matsi katsomassa.

bluevitonen

Veikkauksen kertoimet arvioivat kotijoukkueen niukasti suosikiksi: 2,38 - 3,70 - 2,52

bluevitonen

Lainaus käyttäjältä: Petteri12 - 25.04.2025 klo 16:53:01
Hyvä 11?mihin sarjaan?

Tänä vuonna sarjataso on ansaitusti Ykkönen. Syksyllä katsotaan sitten onko se sopiva taso myös seuraavalla kaudella. Niin se käy.

bluevitonen

Lainaus käyttäjältä: bluevitonen - 25.04.2025 klo 17:08:33
Veikkauksen kertoimet arvioivat kotijoukkueen niukasti suosikiksi: 2,38 - 3,70 - 2,52

Espoon kerroin pienenee. Nyt: 2,28 - 3,70 - 2,62


bluevitonen


Feeblebastard

Espoonlahdessa kuulema hyvä oluttarjonta. Sen siivittämänä lähtee tänään kolme pistettä Mikkeliin.

Latvis

Meillä Beer Standin etäosaston itähelsinkijaostossa tämä on kauden odotetuin away. Mystinen metromatka syvältä idästä halki kantakaupungin houkutusten yli kuntarajan vähemmän villiin länteen.


stando

Kaikenlaisia seuroja sitä tuleekin vastaan. Ihan hirveää.

Karvakorva2

Pelkkää selviytymistä ensimmäinen puolikas.

Parsifal

Aktiivista on isäntien prässipeli. MP ei pääse mihinkään. Nuori Snellman on kovassa paikassa; eiköhän tämän pelin jälkeen ole kasvanut muutama karva rintaan.

Maali syntyi tälle kaudelle ilmeisen tyypillisestä ja kiusallisesta puolustuksen tötöilystä vastustajan erikoistilanteessa.



bluevitonen

Petteri oli kyllä hyvin kartalla. 3-0 olisi ollut ansaittu lopputulos.

Petteri12