Viime kauden europleijari finalistit kohtaavat jälleen, kun Haka saapuu Kerhon vieraaksi. Valkeakoskelaisilla on varmasti jäänyt tuo niukka häviö hampaankoloon, joten nyt olisi hyvä hetki ottaa maistuva revanssi ja lopettaa Kerhon voittoputki samalla vankistaen paikkaansa kuuden parhaan joukossa. Säätilojenkin puolesta näyttäisi olevan ensimmäinen kotipeli, kun mittari ei näytä pelin loputtua pakkaslukemia, joten toivotaan runsasta yleisömäärää jälleen OmaSP stadionille.
Haka on aloittanut kauden varsin mallikkaasti otettuaan voitot sekä Gnistanista että Oulusta, vaikkakin kärsi hieman yllättäen kotonaan häviön Mifkille. Aivan kuitenkaan ehjiä 90 minuuttisia ei ole Haka pystynyt pelaamaan, vaan peliesityksissä on ollut pelienkin sisällä välillä aika suurta vaihtelua. Kerhon puolustus joutuu joka tapauksessa kovaan testiin, sillä Haka on myös tänä vuonna hyökännyt nopeasti ja vaarallisesti ja kun SJK välillä pitää linjaa rohkean ylhäällä, niin tähän varmasti isketään vastaan.
Joukkueiden välillä on myös ollut jonkin verran pelaajasiirtoja kauden päätyttyä, kun Elias Mastokangas siirtyi Seinäjoelle ja Eetu Mömmö toiseen suuntaan. Mastokangas ei ole vielä pystynyt murtautumaan avauskokoonpanoon, mutta on saanut kuitenkin jonkin verran minuutteja ja viime pelissä pelasi hetken aikaa jopa laitapakkina esiintyen ihan lupaavasti. Mömmö sen sijaan pelasi täydet 90 minuuttia kahdessa ensimmäisessä pelissään, mutta ilmeisesti on tällä hetkellä valitettavasti loukkaantuneena. Näin mustakultaisin silmin Hakan suurin menetys oli kuitenkin Maissa Fallin siirtyminen Vepsuun, sillä viime kaudella keskinäisissä peleissä oli välillä tunne, ettei Kerho saanut pideltyä miestä millään.
Veikkausliigan kiihkein ja viihdyttävin valmentaja Andy Smith jatkaa Hakan valmentajana myös tällä kaudella. Grievellä ja Smithillä on tuntunut olevan outo jännite alusta asti toisiaan kohden, joten nähdäänkö Stevie ilmeilevän jälleen hölmistyneenä kameraan päin näiden herrasmiesten loppukättelyjen jälkeen? Kerholla on mahdollisuus olla viiden kierroksen jälkeen ainut joukkue, joka ei ole menettänyt pisteitä, kun Ilves yllättäen hävisi vieraspelissään saarella Mifkiä vastaan. Joka tapauksessa jo nyt ollaan tehty Kerhon historiaa, sillä SJK ei ollut ennen tätä kautta voittanut koskaan kolmea ensimmäistä peliään ja tuo putki on nyt jo neljän ottelun mittainen. Kerhon puolustuslinjan pitävyys oli ennen kauden alkua vähän mysteeri, sillä vaihtuvuutta edeltävään kauteen oli aika voimakkaasti, kun joukkueen jättivät mm. Naamo, Kemppainen, kapteeni Tikkanen ja Ndiaye. Viimeisimmän pelaajan optio tosin käytettiin, mutta miestä ei ole lakeuksilla näkynyt kauden päättymisen jälkeen. Toppariosastoa vahvistettiin ennen kauden alkua Färsaarten maajoukkuemiehellä Chukwudilla, joka on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi ja viime kaudella keskikentällä pelannut Yussif on siirretty laitapakiksi, joka on aikalailla sementoinut paikkansa avaukseen. Viime kaudella Veikkausliigan eliittiin nousseet Pires ja Fati ovat myös pitäneet tasonsa, joten neljän alakerralla pelattessa Kerhon puolustus on ollut jopa yllättävän kova ja omiin onkin mennyt vain kaksi.
Keskikentällä herrat Gasc, Arsalo ja Paananen ovat nostaneet jälleen tasoaan viime kaudesta ja ovat aika hyvin pimentäneet jokaisen tähän asti tulleen vastustajajoukkueen. Myös laidoilla on ollut hyviä väläytyksiä Laineen, Karjalaisen, Hakasta siirtyneen Maston ja uutena hankintana tulleen Vargasin osalta, vaikkakin viimeisimmän osalta odotukset eivät vielä ole täysin täyttyneet. Suurin ongelma on kuitenkin ollut kärjessä, kuten moni pelkäsi viime kauden maalipörssin voittaneen Morenon lähdettyä. Bojang on kyllä tehnyt töitä hurjasti ylhäällä ja päässyt paikoille todella monesti, mutta ei ole oikein osunut edes siihen kuuluisaan ladon oveen ja Streng jatkaa samaa flegmaattista löntystelyään, mitä mieheltä viime kaudella nähtiin. Tämä tulee varmasti olemaan Kerhon suurin akilleen kantapää, ellei kesän siirtoikkunassa tapahdu ihmeitä.
Kun itseluottamus on kohdillaan, voi maalia tuulettaa jo ennen vetoa.Viime kaudella kahdeksan maalia tehneen Paanasen alkukausi on ollut huikea, neljässä pelissä tehtynä neljä kihausta ja maalipörssin kärjessä. Ennen kauden alkua Kerhon topikissa pohdittiin, että kuka tekee maalit Morenon lähdettyä ja kuka pystyy korvaamaan keskikentän maestron Hannolan poistuttua lainalle. Yllättäen Kasper totesi että: "Hold my beer" - ja otti molemmat roolit itselleen. Tosin vaikka Paananen 10-paitaa päällään pitää, niin roolitus on täysin erilainen kuin mitä se oli Hannolalla ja tämän onnistumisesta voidaan jälleen kerran lisätä sulka Grieven hattuun. Pelottavan paljon vaan Kerhon maalinteko on täysin yhden miehen harteilla tällä hetkellä.
Tulosveikkaus : 2-0 (Paananen, Karjalainen)
Kerhon ennakko:
https://sjk.fi/ennakot/fc-haka-haastaa-sjkn-seinajoella/Hakan ennakko:
https://fchaka.fi/uutiset/fc-haka-haastaa-tappioitta-olevan-seinajoen-jalkapallokerhon-maanantaina/