• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

IFK Mariehamn vs. HJK 24.5.2025 klo 19.00 WHA

Aloittaja Dalamaria, 22.05.2025 klo 15:33:35

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Dalamaria



Hämmentävästi seitsemän kierroksen jälkeen tasapisteissä olleet joukkueet kohtaavat saarella lauantai-illan ratoksi kohtaamisessa, johon vierasjoukkue lähtee "aavistuksen verran" ennakkosuosikkina.

Valmentajanerojen Williams ja Nuutinen mittelö taktisilla fläppitauluilla on kiintoisaa katsottavaa, koska molempien suurimmat onnistumiset ovat toistaiseksi aivan muualla kuin Veikkausliigan päävalmentajuudessa. Toki Nuutinen vetää 3-0-0 rekordilla juuri. Toivoaksemme Williams ei lähde peruuttelemaan Klubia vastaan, vaan lähtee rohkeasti kotikentällä ylöspäin. Tiedoksi esimerkiksi kotijoukkueen Anderssonille, se on suunta, jossa oma maalivahtisi ei (toivottavasti) seiso ja johon SAA MYÖS SYÖTTÄÄ JA JUOSTA.

Jos olisin markkinointihenkilö, voisin korostaa, että tämä lienee ainoa hetki tällä kaudella nähdä Teemu Pukkia livenä (Maarianhaminassa). Futisromantikkona voisin tietysti sanoa, että näemmehän hänet sitten mestaruussarjassa syksyllä taas, mutta todennäköisyydet siihen ovat aavistuksen pienet. Ilmaisottelussa Interiä vastaan oli vajaat 1700 katsojaa, joten melkoisesti saa tulla myös Forzaa katsomoon, jotta kunnon lukuihin päästään, mikä on sääli. "Katsojien määrä suhteessa asukaslukuun" keskustelut sitten jossain toisessa topicissa.

IFK-ennakko: https://www.ifkfotboll.ax/stjarnspackat-hjk-pa-besok
HJK-ennakko: https://www.hjk.fi/artikkelit/miehet/jalleen-voiton-perassa-maarianhaminaan/

Tule katsomaan, kuinka moni urpo stormaa katsomokarsinaansa äitin sukkikset naamalla rauhanomaisen saaren järjestyshenkilöiden yli. Tule katsomaan, kuinka Ring, Pukki, Lingman ja monet muut miltei IFK:n pelaajabudjetin verran kuukaudessa tienaavat supertähdet liukastelevat käyttöikänsä päässä (viisi vuotta) olevalla tekonurmella. Ja missä helvetissä on kotijoukkueen parin vuoden takainen suosikki Elmo H.? Veikö Tikku pelihalut vai onko jotain loukkia?

Jos ei nappaa veneillä stadionin viihtyisille lokinpaskaisille muovi-istuimille, niin nappaa Ruutu Plussasta sitten lähetys käyntiin jommallakummalla kotimaisella kielellä.



Tällä kaudella otteluavauksissa yritän aina suositella jotakin vierasjoukkueen kaupungin ruokapaikkaa, tällä kertaa valintani on Alexanderplatz. Erinomainen ruoka. En ole omistaja, mainostaja tai edes sidoksissa kyseiseen mestaan.

amunt!

Elmo H siirrettiin lainamuotoisesti Espanjan alasarjoihin pois nykyisen, erinomaisen toimivan maalivahtikaksikon jaloista.

Kroatian Pele

#2
0 - 4.

SJK:ta vastaan tiistaina Klubi oli ottamassa tuon perinteisesti varmana pitämäni tuloksen ilman Ringiä, mutta väärin harkittu vaihto jätti hänet kentälle. Tuloksena kaksi takaiskumaalia. Lauantaina on valmennuksella uusi mahdollisuus saada oikeilla kokoonpanoratkaisuilla vierasjoukkueen "eniten harhasyöttöjä" -tilastoon joku muu pelaaja Ringin sijaan.

IFK M:lla on käsittämätön taito venyä pisteille juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. Kaksi edellistä saarireissua olivat hieman tahmeita, mutta nyt kotijoukkueen puolustus ei voi riittää. Hyökkäysvoimaa voi löytyä yllätykseksi, mutta epävarmuus ja kokemattomuus alakerrassa kostautuu.

Keskikentän taistelu on mielenkiintoinen. Kiva nähdä Kujasalo ja kumppanit vastaan Mentu ja Kanellopoulos.

OEA

Lainaus käyttäjältä: Kroatian Pele - 23.05.2025 klo 06:29:57

IFK M:lla on käsittämätön taito venyä pisteille juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. Kaksi edellistä saarireissua olivat hieman tahmeita, mutta nyt kotijoukkueen puolustus ei voi riittää. Hyökkäysvoimaa voi löytyä yllätykseksi, mutta epävarmuus ja kokemattomuus alakerrassa kostautuu.

Keskikentän taistelu on mielenkiintoinen. Kiva nähdä Kujasalo ja kumppanit vastaan Mentu ja Kanellopoulos.
Aika samaa olisi voinut näin Saarelta käsin katsottuna kirjoittaa. Nuutiselle varmasti sopii hyvin tämä peli, tekee kotiläksynsä ja tietää miten IFK:n blokki puretaan maata pitkin ja toppareiden heikkouksia hyödyntäen. Kujasalolle varmasti kiva peli ja harmi tietenkin että pirteästi esiintynyt Toivonen ei tässä voi pelata.

Untermars

Lainaus käyttäjältä: OEA - 23.05.2025 klo 08:19:24
Aika samaa olisi voinut näin Saarelta käsin katsottuna kirjoittaa. Nuutiselle varmasti sopii hyvin tämä peli, tekee kotiläksynsä ja tietää miten IFK:n blokki puretaan maata pitkin ja toppareiden heikkouksia hyödyntäen. Kujasalolle varmasti kiva peli ja harmi tietenkin että pirteästi esiintynyt Toivonen ei tässä voi pelata.

IFK 3 - 2 Ilves
IFK 2 - 2 Inter

Ihan hyvää tekemistä kärkiseuroja vastaan kotona. Vaikka Klubi on saanut pelin rullaamaan, niin LC:ssäkin taidettiin mennä viimeiselle minuutille, että voitto saatiin kairattua. On tainnut nämä vierasmatsit olla maalin erolla pääsääntöisesti Klubille, mitään suuria voittojakaan saarilta ei ole saatu aikoihin.

Yanarii

Nopealla vilkaisulla edellinen yli maalin voitto saarelta Klubilla on vuodelta 2020, joka olikin sitten 5-0 turpasauna.

Tiukkaa vääntöä odotettavissa luultavasti jälleen.

SerGo

Klubin avainpelaajilla alkaa olla jo melkoinen rasitus takana, kun kierrätystä on nähty niin minimaalisesti ja MIFK-matsi on joukkueelle jo kolmas peli kahdeksaan päivään. Onneksi tähän väliin osuu sentään kolme lepopäivää, ja kun osa rasittuneimmista pelaajista saatiin otettua jo 60. minuutin jälkeen vaihtoon tiistaina, niin eiköhän tuo optimiavaus jaksa vetää vielä tämän matsin ihan kunnialla loppuun.

Veikataan siis lähes muuttumatonta HJK-avausta tiistaihin nähden ainoina mahdollisina viilauksina Öst maaliin tai DOS toppariksi. Pukin, Ringin ja Hostikan peli on ollut sen verran raikasta, että eivätköhän herrat sen vähintään 3 maalia huomennakin tee, ja kun puolustuspeli ei edelleenkään ole ihan priimaa, veikataan ahvenanmaalaisillekin sellainen 1-2 maalia. Lopputulosveikkaus siis 1-3 tai 2-4 riippuen vähän siitä kuinka avointa pelistä tulee.

Adinho

Kaipa tästä joku nihkeä 0-1 vierasvoitto raavitaan. Svenskfinlandin takuumies Benji tekee ainoan.

TimCalahan

Eiköhän papat jaksa vielä heilua laivamatkankin jälkeen. Jatkuuko dominointi, ken tietää?

Ring, Ring why don't you give me a goal?

https://youtu.be/TL0EoXdpOqg?feature=shared

Untermars

Lainaus käyttäjältä: TimCalahan - 23.05.2025 klo 13:09:22
Eiköhän papat jaksa vielä heilua laivamatkankin jälkeen. Jatkuuko dominointi, ken tietää?

Ring, Ring why don't you give me a goal?

https://youtu.be/TL0EoXdpOqg?feature=shared


https://www.youtube.com/watch?v=hm6Kkje7bBM

Hey, you done did the right thing, dial up my ring ring

Untermars

#10
https://www.hjk.fi/artikkelit/miehet/jalleen-voiton-perassa-maarianhaminaan/
- Hudd kipeänä, Mero tilalle

Saarille matkaa:
→ Nijhuis, Öst, Antzoulas, Boamah, Brooklyn, O'Shaughnessy, Simojoki, Tikkanen, Ylitolva,
   Kanellopoulos, Lingman, Mentu, Ring, Ritari
   Ezeh, Hostikka, Pukki, Vuorinen, Michel, Mero

Poissa vielä toistaiseksi, vaikka harjoituksissa: Kallinen & Möller

edit. ja pitkäaikaispotilaat: Sidibé & Bandé

Raahaaja

Mifk on ollut yllättävän vaikea vastus kärkijoukkueille kotonaan tällä kaudella, joten Klubin tulee olla tarkkana. Pelilliseen ylimielisyyteen ei ole varaa hetkeäkään.

Thouni

Eihän tämä ole enää sama kun Ettaniin ei pääse.

tmu1988


Epeli

Aina yllätyn, kun satamassa osun lähes lentokenttätason turvatarkastukseen. Turussa oli taas kiva käydä, ja oletan saarella olevan yhtä kivaa.

agsu

Kutinat että tästä tulee Nuutisen vaikein peli tähän mennessä, mutta eiköhän niukka voitto silti oteta.

Kelpaa toki myös samanlainen show kuin SJK:ta vastaan ekat ~60 minuuttia.

hyökkäävä linkki

Itsellä taas jostain syystä kova luotto että Klubilla peli soljuu tänäänkin oikein hyvin. Jopa SJK pelin alun mukaisesti. Voitto olisi siis tulossa.

Ja vähän off topikkia, avauksen ruokapaikka kuvassa pisti silmään viereinen Steak House. Tuo pulju tainnut olla pystyssä jo useamman vuosikymmenen? Muistelisin että jo yli parikymmentä vuotta sitten kävin tuolla lounaalla. Nähtävästi edelleen pystyssä? Sinänsä kunnioitettavaa. Itsehän olen nauttinut raikkaammista ilmanaloista jo melko pitkään muualla.

Untermars

Lainaus käyttäjältä: hyökkäävä linkki - 24.05.2025 klo 08:28:53
Itsellä taas jostain syystä kova luotto että Klubilla peli soljuu tänäänkin oikein hyvin. Jopa SJK pelin alun mukaisesti. Voitto olisi siis tulossa.

Ja vähän off topikkia, avauksen ruokapaikka kuvassa pisti silmään viereinen Steak House. Tuo pulju tainnut olla pystyssä jo useamman vuosikymmenen? Muistelisin että jo yli parikymmentä vuotta sitten kävin tuolla lounaalla. Nähtävästi edelleen pystyssä? Sinänsä kunnioitettavaa. Itsehän olen nauttinut raikkaammista ilmanaloista jo melko pitkään muualla.


OT: https://manhattansteakhouse.fi/en/welcome - jo vuodesta 1986. Muistelin, että onhan se ollut pitkään tuolla ja ajattelin, että olen nähnyt sen jo varmasti 80-luvulla, mutta olin varma, että muisti pettää.

Balleroberung

Epäilen taktiikaksi tänään " Ålandsbuss i parken" ja kärsivällistä odotusta vastaiskuille, suunnitelma b kun lupi tekee maalin pari niin riskitasoa nostetaan.

Epeli

Viking Glorylla ei Marketissa enää ollut tarjolla paistettua lohta, lohi on ainoastaan keitossa. Ei se mitään, lammas oli todella hyvää ja täyteläinen gran reserva kruunasi makuelämyksen.

Tosiaan, tänäänhän pelataan joku pelikin, jonka Klubi saattaa jopa voittaa.

OEA

Jos Reid ja van der Heyden pelaavat kauden ensiminuutit vaihdosta niin se on jo yli odotusten. Pisteitä ei uskalla toivoa, Token kanssa olisi olisi ollut helpompa. Hienoa jos hiljalleen alkaa syntymään kilpailua avauksen paikoista IFK:ssakin kaikkien loukkien jälkeen.

Vartijamäärä tuplattu, toivottavasti riittää.

Samson


Ratinan veteraani

Lainaus käyttäjältä: Balleroberung - 24.05.2025 klo 11:32:40
Epäilen taktiikaksi tänään " Ålandsbuss i parken" ja kärsivällistä odotusta vastaiskuille, suunnitelma b kun lupi tekee maalin pari niin riskitasoa nostetaan.
Pari kolme vuotta sitten oli muistaakseni "käsipallopeli", jossa bussen tosiaankin oli parkenissa, ja kojokojoihin päädyttiin..

muumi

Klubi jatkaa täysin samalla kokoonpanolla :ylos:

IFK Mariehamn
80 Viitala Johannes
4 Lindgren Pontus
6 Kujasalo Niilo
8 Dahlström Sebastian
10 dos Santos Cardoso Hugo Alexandre
14 Fonsell Michael
16 Huttunen Anttoni
18 Tehe Olawale Muhamed
20 Patut Emmanuel
28 Nissinen Jiri
30 Okereke Chukwuemeka Emmanuel

Vaihtopelaajat
90 Garcia da Silva Dylan
9 Nunez Wille
11 Reid Jayden
15 Muskwe Admiral
21 Lundberg Arvid
23 Van der Heyden Jelle
43 Andersson Leo

HJK
25 Nijhuis Thijmen
3 Antzoulas Georgios
4 Ring Alexander
6 Tikkanen Ville
7 Hostikka Santeri
8 Kanellopoulos Georgios
13 Simojoki Kaius
20 Pukki Teemu
21 Mentu Pyry
28 Ylitolva Miska
99 Michel Benjamin Stanley

Vaihtopelaajat
1 Öst Jesse
2 Lyons-Foster Brooklyn
5 O'Shaughnessy Daniel
10 Lingman Lucas
14 Ritari Matias
19 Ezeh David
24 Boamah Michael
91 Vuorinen Ville
97 Mero Toivo

#T#

Hyvä, että jatkaa koska SJK:ta vastaan tämä porukka dominoi miten halusi. Ihmetystä herättää kyllä Östin ja DOS:sin tilanne.