RoPS pelaa toisen pelin peräkkäin vieraissa ja vaikka viimeksi tulos olikin hyvä niin ennakkoon tästä odottaa yhtä vaikeaa kuin mitä Tuusulastakin.
OLS on pelannut aika pitkälti odotusten mukaisesti ja löytyy sarjataulukosta sijalta 4. RoPSin kausi on ollut aaltoileva ja varsinkin tehottomuus on vaivannut ja tästä syystä rovaniemeläiset löytyy sarjasta sijalta 10. Peli on ainakin tuloksellisesti mennyt hieman parempaan suuntaan, mutta tekemistä riittää ja sitä tasaisuutta erityisesti kaivataan.
OLS edelliset viisi ottelua 1-4-0 eli melkoinen tasapeliautomaatti. RoPS vastaavasti saldolla 2-2-1.
Keväällä RoPS voitti keskinäisen kamppailun Rovaniemellä lukemin 4-1 ja se onkin oululaisten tämän kauden suurinumeroisin tappio.
https://rops.fi/otteluennkko-ropsn-miehet-kohtaavat-maanantaina-oulun-luistinseuran/Huomiseen otteluun pientä ongelmaa voi RoPS:n osalta aiheuttaa puolustusvoimien saapumiserä 2 / 2025.
Varusteitaan lähtevät noutamaan Juuso Polvi, Aapo Savolainen, Topias Dementjeff sekä Weeti Wimmer, joiden täytyy ilmoittautua palvelukseen maanantaina viimeistään kello 16.00 mennessä.
Peli katsottavissa myös Kalevan ja Lapin Kansan tilaajille nettisivuilta.