£47.5m, 36 payments, obvious and deliberate breaches with deception and concealment in relation to financial matters.
Paljon kertoo siitä miten vähällä Chelsea tuosta pääsi, että 115 FC:N vankkureissa oleva twitter-tili @slbsn käytännössä pomppii ilosta tasajalkaa tämän tuomion myötä. Cityn keissi toki ihan eri, mutta osoittaa että isoilla seuroilla ihan eri säännöt.
Pistemenetyksiä on Foresteilla ja kumppaneille kuitenkin sadellut, vaikkei siellä tietoisesti olla pimitetty tietoa, vaan päästetty vain talous retuperälle. Tuo 47,5m esimerkiksi enemmän kuin millä Forest rikkoi PSR:ää, ja sitä pitäisi myös verrata siihen aikaan liikkuneisiin rahamääriin.
Tässä Chelsean tapauksessa on ymmärtääkseni painanut vaakakupissa aika paljon kaksi asiaa:
1) Mitään sääntörikkomuksia tai sallittujen tappiorajojen ylityksiä ei olisi tapahtunut, vaikka seura olisi nuo pöydän alta maksetut siivut omissa tilinpäätöksissään aina ihan asianmukaisesti ilmoittanutkin. Könttäsummana tuo £47.5M on suuri, mutta rahamäärä jakautuu kuitenkin sen verran pitkälle aikavälille (2011-2018) että niiden vaikutukset yksittäisten tilikausien tai muutamien vuosien PSR/FFP-tarkasteluvälien kannalta eivät ole mitään järisyttävän suuria. Käytännössähän tuossa on siis suhmuroitu ilman mitään varsinaista syytä suhmuroinneille. Toki varmaan ajateltu, että sillä saadaan tilinpäätöksiin vähän "puskuria" jos vaikka joltain vuodelta tulot olisivatkin jääneet nyt toteutuneita pienemmiksi esim. UCL-pelien missaamisen myötä.
2) Nykyinen omistajakööri vasikoi näistä itse itsensä. Valioliiga ja UEFA olisivat tuskin enää noin pitkälle historiaan mitään tarkasteluja tehnyt, vaan noiden vuosien osalta oli kirjoista lyöty jo kannet kiinni. Seuralla oli siis vaihtoehtoina joko ilmoittaa näistä omatoimisesti ja toivoa mahdollisimman vähäisiä sanktioita, tai sitten pitää vain turvat kiinni ja luottaa ettei noihin vuosiin enää myöhemmin palata. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa olisi sitten tietysti ollut riskinä se, että jos niihin olisikin syystä tai toisesta palattu, niin sitten olisivat itsekin olleet ihan yhtä lailla osallisia rötösten peittelyyn ja sanktiotkin varmaan sitten sen mukaiset.