Everton 2025/26
Aloitetaanpa vihdoinkin uusi kausiketju Evertoninkin osalta näin uuden aikakauden kynnyksellä
Kausi 2024/25Seuran viimeinen kausi historiallisella Goodison Parkilla oli hyvin kaksijakoinen. Joku voisi ajatella , että tässä ei ole Evertonin ollessa kyseessä ole mitään uutta, kuten ei siinäkään, että myös seuran manageri vaihtui kesken kauden. Hankalissa olosuhteissa seuran Valioliigassa pitäneen managerin Sean Dychen eväät alkoivat olla syöty ja joukkue pysyi koko syyskauden tiukasti putoamiskamppailussa. Dychen potkujen aikaan Everton oli liigassa sijalla 16, yhden pisteen putoamisviivan yläpuolella. Kaikki kunnia Dychelle selvitymiskamppailustaan , sillä putoaminen olisi asettanut jopa koko seuran tulevaisuuden pahasti vaakalaudalle. Valitettavasti Goodison Parkin viimeisestä kaudesta Evertonin kotistadionina ei saatu pelillisesti kovinkaan ikimuistoista. Joukkue oli sarjassa lopulta sijalla 13 ja molemmista cupeista tuli lähdöt jo varhaisessa vaiheessa, vieläpä molemmissa kotikentällä.
David Moyes palasi Evertoniin tammikuussaDavid Moyesin paluu62-vuotias skottiluotsi palasi Evertoniin tammikuussa 11 vuotta lähtönsä jälkeen ja johdatti joukkueen lopulta varsin turvallisella marginaalilla pois putoamistaistelusta. Moyesille ei varsinkaan mediassa ennustettu kovinkaan ruusuista tulevaisuutta seuran peräsimessä, mutta ainakin loppukauden osalta suoriutui tehtävästään mallikkaasti. Nyt managerin tehtävä on johdattaa Everton uuden stadionin ja omistajien avulla seuraavaan aikakauteen. Ensimmäisenä tehtävänä on kääntää oikeastaan hänen lähtönsä jälkeen alkanut joukkueen laskusuhdanne takaisin nousuvoittoiseksi. Moyes linjasi kesällä, että kokoonpanoon tarvitaan vähintään 9 pelaajaa siirtomarkkinoilta, jotta siirtoikkunaa voitaisiin pitää onnistuneena. Eikä hän siinä mitenkään väärässä ole. Töitä riittää vielä, vaikka toistaiseksi siirtoikkuna onkin sujunut Evertonin kannalta poikkeuksellisesti varsin suotuisissa merkeissä.
Kesä 2025Kesäkausi on sujunut varsin positiivisissa merkeissä. Avainpelaajista sekä Jarrad Branthwaite että Idrissa Gana Gueye saatiin pidettyä seurassa uusilla jatkosopimuksilla ja lupaavan kevään pelannut Charly Alcaraz saatiin lunastettua pysyvällä siirrolla Flamengosta. Kiernan Dewsbury-Hall ja Thierno Barry ovat mielenkiintoisia lisiä Evertonin ankean hyökkäyspelin kannalta, johon myös huhuissa pyörivät Jack Grealish ja Tyler Dibling toisivat kaivattua lisäbuustia. Evertonin oikea laita niin laitapakin kuin keskikentänkin osalta kaipaisi vielä vahvistusta, joten toivottavasti sinne löydetään sopivat tekijämiehet siirtomarkkinoilta.
Myös lähtöpuolella on ollut vilkasta, vaikka mitään pahoja menetyksiä lähtijöiden osalta ei olekaan. Tässäkin osaltaan on ihan hyvät ainekset ”uuden aikakauden” alulle, kun kokoonpanosta saatiin heivattua pois tukku täysiä turhakkeita ja muuten vaan jo parhaat pelipäivänsä nähneitä veteraaneja. Draamaltakaan ei täysin vältytty lähtijöiden osalta kun Abdoulaye Doucoure valitteli seuran hänelle tekemää ”epäkunnioittavaa” aiempaa pienempi palkkaista sopimustarjousta ja Dominic Calvert-Lewinin puoliso puolestaan seuran kannattajien hänen siippaansa kohdistamaa someraivoa. Ehkä tässä on osasyy siihen, miksi DCL on edelleen ilman uutta seuraa..?
Siirrot sisään
Thierno Barry saapui vahvistamaan Evertonin hyökkäystäKiernan Dewsbury-Hall, Chelsea
Charly Alcaraz, Flamengo
Thierno Barry, Villarreal
Adam Aznou, Bayern Munchen
Mark Travers, Bournemouth
Siirrot ulosNeal Maupay, Marseille
Jesper Lindström, Napoli, laina päättyi
Mason Holgate, Al Gharafa
Joao Virginia, Sporting CP
Asmir Begovic, Leicester
Ashley Young, Ipswich
Dominic Calvert-Lewin, uusi seura ei tiedossa
Abdoulaye Docoure, uusi seura ei tiedossa
Orel Mangala, Lyon, laina päättyi
Jack Harrison, Leeds, laina päättyi
Armando Broja, Chelsea, laina päättyi
Everton kaudella 2025/2026Maalivahdit
Evertonin ja Englannin ykkönen edelleenJordan Pickford (31), sopimus 2027
Mark Travers (26), sopimus 2029
Maalivahtien osalta asetelma on hyvin perinteinen eli Pickford on selkeä ykkönen ja uusi hankinta Travers sitten tuurailee cupin pelit. Ainakin näin lähtökohtaisesti. Moyes kyllä vihjaili uskovansa Traversin pystyvän haastamaan Pickfordin aiempia tuuraajia paremmin, joten jäädään seuraamaan miten tuo kuvio tulee kehittymään jatkossa. Tuskin ainakaan alkavalla kaudella nähdään isoa muutosta maalivahtien peluutuksessa.
Puolustus
Jarrad Branthwaite on Evertonin puolustuksen tuki ja turvaJames Tarkowski (32), sopimus 2026
Jarrad Branthwaite (23), sopimus 2030
Jake O´Brien (24), sopimus 2028
Vitaliy Mykolenko (26), sopimus 2026
Nathan Patterson (23), sopimus 2027
Adam Aznou (19), sopimus 2029
Michael Keane (32) , sopimus 2026
Seamus Coleman (36), sopimus 2026
Keskuspuolustus on Evertonin kokoonpanon vahvin osa-alue Tarkowskin ja Branthwaiten johdolla. Moyes istutti O´Brienin kevätkaudella oikean pakin tontille ja siellä peli kulkikin oikein hyvin, vaikka parimetrinen irkku ei mikään klassinen laitapakin prototyyppi olekaan. Tuolle paikalle tarvitaan kuitenkin vahvistus vielä, sillä Pattersonilla ei vain valitettavasti taso tunnu riittävän avaukseen asti ja tuntuu olevan muutenkin koko ajan rikki. Varmasti myös O´Brienin osalta pidemmän tähtäimen suunnitelma on, että hän korvaa Tarkowskin puolustuksen keskustassa. Colemania puolestaan toivottavasti ei liikaa tarvitse enää peluuttaa, vaan Sligon suuri mies voi toimia managerin apuna valmennuksessa. Kesän toistaiseksi ainoa vahvistus puolustukseen, Adam Aznou on lupaava nuori pelaaja, joka toivottavasti pystyy haastamaan Mykolenkoa vasemmalla laidalla.
Keskikenttä
Gana on edelleen joukkueen avainpelaaja keskikentälläJames Garner (24), sopimus 2026
Idrissa Gana-Gueye (35), sopimus 2026 (+1 vuosi seuran optiolla)
Kiernan Dewsbury-Hall (26), sopimus 2030
Carlos Alcaraz (22), sopimus 2027
Iliman Ndiaye (25), sopimus 2029
Dwight McNeil (25), sopimus 2027
Tim Iroegbunam (22), sopimus 2027
Harrison Armstrong (18), sopimus 2028
Keskikenttä pitäisi olla ihan hyvässä kunnossa avauksen osalta kovalla tasolla edelleen töitä tekevän Ganan jatkaessa ja KDH:n ollessa pelintekijänä selkeä vahvistus Doucouren tontille. Alcarazin osalta näytöt ovat vielä aika lyhyeltä ajalta, mutta hänessä on ainesta kauden läpimurtopelaajaksi hyökkäävän keskikentän roolissa. James Garner on monipuolinen pelaaja, joka pystyy paikkaamaan useammallakin pelipaikalla. Iroegbunam ja Armstrong ovat kelvollisia vaihtoehtoja, joiden heittämistä kentälle ei välttämättä tarvitse koko aikaa jännittää. Vasemmalla laidalla joukkueen taitavin pelintekijä Ndiaye on Evertonin avainpelaajia, mutta kovin yksinäinen vielä toistaiseksi roolissaan, joten toivottavasti laitoja vahvistetaan kesän aikana. Dychen suosikki McNeil on ihan kelvollinen varamies vasemmalle laidalle, mutta nähtäväksi jää miten Moyes häntä tulee käyttämään.
Lisätään nyt vielä tähän Romanon jo vahvistama, lainasiirrolla Citystä erittäin todennäköisesti saapuva Jack Grealish. Tulee parhaimmillaan olemaan joukkueen avainpelaajia. Toki hänellä on paras pelipaikkansa sama kuin Ndiayella, joten Moyesin täytyy miettiä miten tuon keskikentän kokoaa, mikäli Jack on tosiaan tulossa joukkuetta vahvistamaan.
Moyesin tärkein yksittäinen tehtävä keskikentän osalta on kuitenkin Ganan pitkäaikaisen korvaajan löytäminen.
Hyökkäys
Beton vahvat esitykset ihastuttivat muitakin kuin vain AlcaraziaBeto (27), sopimus 2027
Thierno Barry (22), sopimus 2029
Youssef Chermiti (21), sopimus 2027
Hyökkääjistössä koettiin kesällä iso muutos kun pitkän linjan luottohyökkääjä Calvert-Lewin jätti seuran kesällä. Tilanne ei ole kuitenkaan täysin toivoton kun aiemmin kannattajissa lähinnä turhautumista herättänyt Beto löysi huippuvireen kevätkaudella. Isokokoinen sentteri saa tulitukea kesällä Villarrealista saapuneelta Thierno Barrylta, johon kohdistuukin paljon odotuksia kauden alla. Hänellä ei kuitenkaan kokemusta vielä Valioliigasta ole ja kun Beton vahva työnäyte on vielä varsin lyhyeltä ajalta, on Evertonin hyökkäyspelissä vielä paljon kysymysmerkkejä. Pari vuotta sitten seuraan saapunut Chermiti on kärsinyt ison osan Evertonissa viettämästään ajasta loukkaantumisista ja tuntuu pudonneen vähän kelkasta tässä vaiheessa. Junnupuoleta ei näyttäisi olevan nousemassa juuri nyt ketään, joten näinköhän hyökkäystäkin vielä vahvistettaisiin kesän aikana.
Ihanneavaus (4-2-3-1)
Pickford
O´Brien-Branthwaite-Tarkowski-Mykolenko
KDH-Gana
Garner-Alcaraz-Ndiaye
Beto
Hill-Dickinson Stadium
Mersey-joen rantaan valmistunut Evertonin uusi kotistadion on luonnollisesti suurin puheenaihe kauden alla. 54 000 katsojaa vetävä huippumoderni stadion on kaupungin uusi maamerkki ja suuri ilon aihe Evertonin epäonnistuineita stadion-projekteja vuosikymmeniä seuranneille kannattajille. On edelleenkin lähes epätodellista nähdä uusi stadion valmiina ja toivottavasti koko joukkue pystyy nousemaan horroksestaan uuden kodin ja omistajien myötä. Entistä omistajaa Farhad Moshiria voidaan kritisoida syystä koko seuran tulevaisuuden vaarantaneista toimistaan seuran johdossa, mutta tämän projektin hän lopulta mahdollisti.
Hyvä uutinen oli myös se, että rakastettu Goodison Park jatkaa edelleen toimintaansa jalkapallonäyttämönä Evertonin naisten joukkueen kotikenttänä.
Odotukset alkavan kauden osaltaOdottaisin tulevan kauden osalta vielä varsin varovaisesti sitä, että Moyes pystyisi nostamaan Evertonin takaisin sinne ylempään keskikastiin, taistelemaan europaikoista. Kannattajien nälkä ei välttämättä vielä ole suuren suuri vuosien pudotustaistelukurimuksen jäljiltä, mutta toki kasvaa syödessä. Toivottavasti seuran toiminta saadaan vakautettua Moyesin ja uusien omistajien osalta ja ainakin taloussekoilut ovat historiaa. Harjoituspelit ovat menneet pääasiassa tuloksellisesti päin helvettiä, mutta niinhän ne aina.