Viime kauteen verrattuna Leverkusenin kausitopicia saa kirjoitella melkoisen erilaisista lähtökohdista. Toissa kauden mestarijoukkueen runko on hajonnut ja valmennus on vaihtunut. Puhetta joukkueesta varmasti kuitenkin riittää kauden aikana. Mihin suuntaan lääketehtaan jengin käyrä lähtee ten Hagin komennossa? Miten uudet pelaajat sopeutuvat joukkueeseen? Nouseeko riveistä uusia vastuunkantajia lähteneiden tilalle? Varmaa on ainoastaan se, että lauantaina Leverkusenin osalta alkavaan kauteen lähdetään epävarmuuden sumussa.
Kausi 2024/25Ennen viime kauden alkua Leverkusenin mestaruuden uusimista pidetiin ihan realistisena mahdollisuutena. Jo syyskausi kuitenkin osoitti, että mestaruuskauden loistokkuus oli poissa. Kauden toisessa pelissä katkesi pitkä tappiottomien pelien putki. Syyskauden lukuisat tasapelit (esimerkiksi sarjataulukon pohjajengejä Kieliä ja Bochumia) vastaan kasvattivat eroa Bayerniin, vaikka Leipzigin lisäksi muita tappioita ei tullutkaan. Toisaalta peliesityksiin nähden pistesaldo oli vähintään kohtuullinen. Kevätkaudella Leverkusen pysyi selkeänä sarjakakkosena, mutta eroa Bayerniin ei onnistuttu lääketehtaan kupeessa kaventamaan saati sitten kuromaan umpeen. Loppukauden alavireen takia (kuuteen viimeiseen peliin yksi voitto) ero Bayerniin kasvoi lopulta 13 pisteeksi. Toisaalta kolmanteen sijaan ja Eintracht Frankfurtiin jäi hajurakoa peräti yhdeksän pistettä. Edelliskauden mestaruuden jälkeen kakkostila tuntui varmasti pettymykseltä, vaikka koko kautena tuli vain kolme tappiota.
Mestaruustaiston käsistä luisumisen lisäksi kaudesta jäi hapan maku myös cupista ja Mestareiden liigasta. Varsinkin tapa, millä Leverkusenin tie nousi pystyyn kummassakin kilpailussa, ei hurraahuutoja ansaitse. Pokalissa toki tuli kauden kohokohta, kun Bayern kaatui Allianzilla 3. kierroksella. Mutta välierätappio 3. liigan Bielefeldiä vastaan oli ison luokan nöyryytys. Mestareiden liigassa liigavaihe sujui Leverkusenilta hyvin ja palkintona oli paikka kahdeksan parhaan joukossa ja huilivuoro ensimmäiseltä pudotuspelikierrokselta. Erityisesti kotipelit Milania ja Interiä vastaan toivat tuulahduksen mestaruuskauden hyvistä otteista. Pudotuspeleissä hyvä vire sitten loppui kuin seinään, kun Bayern murskasi Leverkusenin R16-kierroksella yhteismaalein 5-0.
Kesän siirrotKauden aikana oli tullut jo selväksi, että joukkueen runko hajoaa maailmalle kesän aikana. Myös mestarivalmentaja Alonson poistuminen oli selvää ja uusi osoite olikin julkinen salaisuus jo pitkään ennen Realin julkistusta. Pelaajistossa pois lähtijöiden lista on pitkä ja nimekäs. Puolustuksen tukipilari Tah’n sopimus loppui ja uusi osoite löytyi Münchenistä. Leverkusen sai kuin saikin hiluja Tah’n siirrosta, kun Bayern halusi pelaajan jo seurajoukkueiden MM-turnaukseen. Seuraava lähtijä oli Frimpong, jonka ulosostopykälän (40 m€) Liverpool maksoi. Joukkueen suurimman tähden, Florian Wirtzin, jatko Leverkusenissa alkoi tuntua kesän mittaan yhä epätodennäköisemmältä. Lopulta olikin enää kysymys, mihin Flo lähtee ja millä hinnalla. Siirtoa Bayerniin pidettiin jo kiveen hakattuna, mutta lopulta Liverpool tuli puskista ja hommasti Wirtzin Frimpongin kaveriksi. Hinnaksi tuli kaiketi lopulta 125 miljoonaa euroa plus 10 miljoonaa bonuksia.
Kesän erikoisuus oli Granit Xhakan jatkuvat kommentit julkisuudessa, jossa mies kyseenalaisti jatkonsa Leverkusenissa, vaikka sopimusta oli vielä useampi vuosi jäljellä. Niinhän siinä lopulta kävi, että Xhaka pakkasi matkalaukkunsa ja suuntasi valioliiganousija Sunderlandiin. Hieman erikoinen siirto siihen nähden, minkälaista arvostusta sveitsiläinen sai osakseen Leverkusenissa. Toki Leverkusenin kannalta siirrossa saattoi nähdä hyviäkin puolia. Siirtosumma 15 miljoonaa euroa ei ole huono hinta 32-vuotiaasta. Lisäksi Leverkusenin kokoonpano oli Xhakan poistumisesta huolimatta keskikentän pohjalla hyvällä mallilla. Xhakan peliesitykset viime kaudella eivät myöskään olleet samalla tavalla suvereeneja, mitä mestaruuskaudella. Viime kausien runkomiehistöstä joukkueesta poistui myös meidän Luke. Hradeckyn poistuminen Monacoon tosin ei varmastikaan ollut alun perin lähtöisin turkulaisen omasta päästä. Flekkenin hankinta uudeksi ykkösveskariksi vaan olisi tarkoittanut penkin kuluttamista. Lukakselle hieno siirto Ranskaan, jossa tiedossa myös mestareiden liigan pelejä. Monacossa tunnelma on tosin vähän toista kuin bundesliigassa. Ja ehkä myös olut.
Muita poistujia olivat lainalla olleet puolustajat Mukiele ja Hermoso sekä keskikenttämies Buendia. Lisäksi viime kaudella Alonson hämmentävässä maalivahtipeluutuksessa turhan usein maalia vartioinut Matej Kovar lainattiin täksi kaudeksi PSV:hen. Jo viime kauden lainalla Atalantassa pelannut Odilon Kossounou myytiin lopullisesti Bergamoon 20 miljoonalla eurolla. Juuri kauden kynnyksellä Amine Adli siirtyi Wolverhamptoniin (21 m€). Viime kaudella Schickin varjoon jäänyt ja loukkaantumisista kärsinyt kärki Boniface on myös siirtymässä AC Milaniin. Kysymys olisi lainasopimuksesta ja osto-optiosta.
Harvassa ovat olleet ne Leverkusenin pelaajat, joita ei olisi huhuttu kesän aikana mihinkään. Viime kausien runkopelaajista joukkueessa kuitenkin jatkavat topparit Hincapie ja Tapsoba, vasemmalla laidalla viihtyvä Grimaldo, keskikentän pohjalla vastuuta jakavat Andrich, Palacios ja Garcia sekä hyökkääjistä Schick ja Tella. Myös viime kaudella vähemmälle vastuulle jääneet tai loukkaantumisista kärsineet Hofmann, Terrier, Arthur ja Belocian jatkavat joukkueessa.
Pitkä poislähtijöiden lista tarkoitti, että hankintoja piti myös tehdä reippaalla kädellä. Maaliin hankittiin hyvissä ajoin kesän alussa Mark Flekken valioliigan Brentfordista (11 m€). Flekken on bundesliigasta tuttu muutaman kauden takaa Freiburgista. Flekken on myös tuttu bundesliigapelien seuraajille eräästä maalikoosteesta (
https://www.youtube.com/watch?v=3GMig6o3bMs) Duisburgin ajoilta. Kakkoseksi hommattiin Janis Blaswich Leipzigista. Viime kausi Blaswichilla meni tosin lainalla Salzburgissa.
Toppariosastolle hommattiin Liverpoolista 22-vuotias Jarell Quansah isolla rahalla (35 m€). Melko kova hinta poolin penkkimiehestä, mutta tuoreelta U21 Euroopan mestarilta odotetaan paljon. Leverkusen julkisti tänään toisen ison rahan hankinnan alakertaan. Ranskan maajoukkueessa kesäkuussa debytoinut toppari Loic Badé siirtyi Leverkuseniin Sevillasta 25 miljoonalla eurolla. Lisäksi 17-vuotias ranskalaislupaus Axel Tape siirtyi PSG:stä ilmaisella siirrolla. Tape viihtyy topparina sekä puolustavana keskikenttämiehenä ja on esiintynyt edukseen harjoitusotteluissa.
Frimpongin korvaajaksi hankittiin niin ikään Hollannista Ernest Poku. Hollannin U21-joukkueessa kesän EM-kisoissa pelannut Poku tuli 10 miljoonalla eurolla AZ Alkmaarista ja pelipaikka on oikea laita. Ominaisuudet muistuttavat suuresti edeltäjäänsä. Pokun pitäisi olla nopea ja hyvä haastamaan 1vs1-tilanteissa. Hyökkäyksen ykköshankinta tuli myös Hollannista. Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana pelaava Malik Tillman tuli PSV:stä ja kustansi lääketehtaan poppoolle 35 miljoonaa euroa. Tillman on syntynyt Nürnbergissä ja edustanut Bayernia 13-vuotiaasta alkaen. Bayernilla olisi ollut mahdollisuus viedä takaisinosto-optiolla Tillman Leverkusenin nenän edestä, mutta Eberl ei tähän mahdollisuuteen tarttunut. Tillmanin harjoituskausi ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Loukkaantumisen takia harjoituspelejä ei kertynyt ainuttakaan, eikä Tillman ollut cupin pelissäkään vielä pelikunnossa. Lauantain avauspelissä olisi tarkoitus tehdä kuitenkin Leverkusen-debyytti.
Muissa hyökkäyspään hankinnoissa Leverkusen on panostanut nuoruuteen ja tulevaisuuteen. Lupaava 19-vuotias Ibrahim Maza hankittiin Herthasta 12 miljoonalla eurolla. Cupin pelissä Maza pelasi Schickin takana oikealla puolella hyökkäävänä keskikenttäpelaajana. Toinen tulevaisuuden lupaus on kärkeen hankittu 19-vuotias Christian Kofane. Kamerunilainen saapui viime kaudeksi kotimaastaan Espanjaan Albaceten U19-jengiin. Tammikuusta lähtien Kofane pelasi LaLiga2:ssa tehokkaasti. Kofane on väläytellyt harjoituskaudella ja cupin pelissä teki vaihdosta sisään tultuaan tehot 1+1. Vastustaja tosin pelasi siinä vaiheessa jo kahden miehen vajaalla. Joka tapauksessa Kofanen esitykset ovat ilmeisesti olleet sitä luokkaa, että Bonifacestä on mahdollisuus luopua. Tuorein hyökkäyspään hankinta on tältä päivältä. Argentiinalainen Claudio Echeverri (19-v.) tuli lainaan Manchester Citystä. Hyökkäävään keskikenttäpelaajaan on ilmeisesti ladattu välittömiä odotuksia, sillä lainasopimus ei sisällä osto-optiota. Mikään tulevaisuushankinta Echeverri ei siis ole. Vuoden alusta Cityyn siirtyneen nuorukaisen pelit Manchesterissä jäivät vähiin. Tähän vaikutti tosin tammi-helmikuussa pidetyt U20 Etelä-Amerikan mestaruuskilpailut, jossa Echeverri oli Argentiinan kapteenina.
Vielä on epäselvää, onko Leverkusenin hankintalistalla vielä lisää pelaajia. Huhuja on kuulunut esimerkiksi, että Leverkusen olisi kiinnostunut Nizzan 32-vuotiaasta oikeasta laidalla pelaavasta Jonathan Claussista.
Alkava kausiUudelle valmentajalle, ten Hagille, ei ole varmastikaan helppoa astua Xabi Alonson jättämiin valtaviin saappaisiin. Toisaalta joukkueen kokoonpanossa tapahtunut myllerrys varmasti madaltaa myös odotuksia joukkuetta kohtaan. Realismia ei ole, että Leverkusen haastaisi Bayernia tulevalla kaudella mestaruustaistossa. Suuret muutokset ja sen tuomat haasteet on myös tuotu julki valmennuksen ja pelaajiston suulla. Kuitenkin jäämistä mestareiden liigan paikkojen ulkopuolelle pidettäisiin varmasti pettymyksenä Leverkusenissa. Valmentaja ten Hagin edellisen pestin haamut Manchesteristä epäilemättä alkavat kummitella, jos Leverkusenin peli ei ala ottaa kulkeakseen. Leverkusenissa epäilemättä toivotaan, että paikalle on ennemminkin saatu Ajax-aikojen ten Hag kuin ManU:ssa nähty versio. Uusi valmentaja ei myöskään ole välttämättä luonteeltaan helpoimmasta päästä käskijänä, eikä aikaisemmissa pesteissä ole vältytty ristiriidoilta. Leverkusenin kauden kannalta mikä tahansa voi olla mahdollista. Bayernin takana olevien kilpailijoiden yleisen tason takia Werkselfillä on saumat vaikka kakkostilaan. Toisaalta aivan yhtä hyvin on mahdollista, että Leverkusen joutuu kamppailemaan kymmenennestä sijasta. Sitä alemmaksi tuskin edes ten Hag voi joukkuetta viedä.
Harjoituspeleissä Leverkusen on esittänyt vaihtelevia otteita. Brasilian harjoitusleirin avannut kamppailu Flamengon U20-jengiä päättyi nöyryyttävästi 5-1-tappioon. Sen jälkeen tuli voitot Bochumista, Eredivisien Fortuna Sittardista ja Serie A:n Pisasta. Viimeisessä treenimatsissa Leverkusen jäi kuitenkin Chelsean jyrän alle. Raporttien mukaan vain Flekkenin torjunnat pitivät lukemat 2-0:ssa. Toki Leverkusenin kokoonpano oli tässä vaiheessa loukkaantumisten sävyttämä. Tämän pelin jälkeen UTJ Rolfes on myös hommannut ten Hagin kaipaamia vahvistuksia joukkueeseen (Poku, Badé, Echeverri).
DFB-Pokalin ensimmäiselle kierroksella Leverkusen sai vastaansa neljännen sarjatason Grossaspachin. Werkself meni lopulta jatkoon 4-0-voitolla, mutta peliesitykset jättivät paljon parantamisen varaa. Loppunumeroita kasvattivat vastustajan saamat ulosajot. Ensimmäinen pelaaja lensi suihkuun 1-0-tilanteessa 66. peliminuutille. Yhden miehen ylivoimalla Leverkusen lisäsi johtonsa 2-0:aan. Sen jälkeen, kun toinen Grossasspachin pelaaja hommasi punaisen kortin 82. peliminuutilla, kaunisteli Leverkusen loppulukemia vielä kahdella maalilla kahden miehen ylivoimalla pelatessaan.
Uuden valmentajan tultua arvuuteltiin, siirtyisikö Leverkusen pelaamaan neljän alakerralla. Harjoitusotteluissa ja cupin pelissä formaatiksi on kuitenkin muodostunut viime kaudelta tuttu ryhmitys: 3-4-3. Kolmen topparin alakerrassa Tah’n poistuminen on onnistuttu paikkaamaan erinomaisesti. Kolmesta topparin paikasta kamppailee neljä nimimiestä: Vanhat tutut Hincapie ja Tapsoba sekä uudet hankinnat Quansah ja Badé. Vasemmalla wingbackina jatkaa Grimaldo. Oikealla puolella vaihtoehtoina ovat uusi hankinta Poku ja Nathan Tella. Keskikentän pohjalla kahdesta paikasta kamppailevat Andrich, Palacios ja Aleix Garcia. Hyökkäyksessä kärjen alle laidoille (halbrechts/halblinks) on varmastikin kaavailtu uusia hankintoja Tillmania ja Echeverriä. Myös Maza soveltuisi tälle paikalle. Lisäksi Pokua ja Tellaa voisi peluuttaa myös näillä paikoilla. Vuoteen 2030 asti hiljattain jatkosopimuksen tehnyt Schick on kärjessä lukittu kokoonpanoon. Varalla edellä mainittujen lisäksi on Axel Tape toppariksi ja keskikentän pohjalle, Arthur laitaan sekä Kofane kärkeen. Sairastuvalta palatessaan myös Belocian voisi toimia varamiehenä topparin ja wingbackin paikalle sekä Terrier ja Hofmann laitahyökkääjinä. Flekkeniä tuuraa tarvittaessa Blaswich. Kolmosveskarina jatkaa jo ties kuinka monetta vuotta Niklas Lomb.
Ensimmäisen kerran Leverkusen on tositoimissa lauantain päiväpelissä kotonaan Hoffenheimia vastaan. Ennen maaottelutaukoa on vielä peli Bremenissä (la 30.8.). Mestareiden liigassa pelit alkavat syyskuun puolessa välissä. Voin melkein luvata tapahtumarikkaan kauden kaikille Leverkusenin otteita seuraaville. Los geht’s!