Mombasa
Poissa
Suosikkijoukkue: Homovitun huutaminen
|
 |
Vastaus #325 : 04.09.2025 klo 13:15:30 |
|
Pahoin pelkään, että sunnuntaina lähdetään viiden alakerralla haastamaan Puolaa. Uronen, Peltola ja Alho todennäköisesti avaavat ja loput kaksi topparin paikkaa menevät Tenholle, Ivanoville tai Koskelle. Tänään tuskin kukaan sunnuntaina avaava pelaa 60 minuuttia enempää, joten jotain osviittaa saataneen illan ottelusta. Omissa toiveissa olisi lähteä ihan kakkospoppoolla liikenteeseen Ranska-harkkahöntsän tyyliin.
Veikkaus illan avauskokoonpanosta: Källman Keskinen-Kamara-Suhonen-Jensen Jukkola-Tikkanen-Ivanov-Koski-Ståhl Sinisalo
Keskikentän puolustuskyky hieman tuossa hirvittää, mutta Väänästä säästellään vara-Schullerinä Puola-peliin ja Kairinen on itsestäänselvä avaaja vuoden tärkeimmässä ottelussa. Penkiltä sitten hyvissä ajoin tunnin kohdilla pelaajia niiden tilalle, joiden odotetaan sunnuntaina tulevan vaihdosta kehiin. Eli esim. Pukki->Källman, Marhiev->Kamara ja Valakari->Keskinen(tai Jensen). Ja tottakai Koski (tai Ivanov sunnuntain avaajasta riippuen) vaihtoon jo aiemmin esimerkiksi puoliajalla.
Sitten taas Puolaa vastaan lähdetään: Pohjanpalo Antman-Kairinen-Väänänen-Lod Uronen-Peltola-Tenho-Koski-Alho Joronen
|
|
|
|
|
Wissi
Poissa
|
 |
Vastaus #326 : 04.09.2025 klo 14:01:17 |
|
Mitä ne meistä ajattelee? (Kääntäjä) Almost empty
Only one person from the Finnish media appeared when national team coach Jacob Friis (48) held a press conference today.
ULLEVAAL (Dagbladet): Not only that: The person informs Dagbladet that he is traveling home before the private international match between Norway and Finland at Ullevaal on Thursday.
Reason: The employer has to count the kroner and øre. And then they can't have him there (!). The trip to Norway is about preparing advance cases for later this fall.
Dagbladet has been informed by the Norwegian Football Association that no Finnish media outlets are accredited for the private international match. This has happened with other nations before, but is rare.
... Finland's Danish coach, Jacob Friis denies that there is no interest in football in Finland. The national team is currently top of the group in the World Cup qualifiers. But the Netherlands has fewer matches. It will soon be a battle with Poland for second place.
- I was surprised when I started. The interest is quite big. Some from the media are already in the Netherlands to watch the Netherlands-Poland (Thursday), says Friis.
- Football is a big sport in Finland. When we play for points, there are a lot of people who follow us. In the U21 European Championship, Finland had the best supporters.
Both Friis and Peltola say the team is focused on its own performance. Finland is ranked 69th in the FIFA rankings, while Norway is ranked 33rd.
Finnish media has been focusing on Erling Braut Haaland in recent days. Finland itself boasts Liverpool legends Sami Hyypiä (51) and Jari Litmanen (54).
- Where would you place Haaland in a Nordic perspective?
- I don't want to insult Litmanen. He and Haaland are on the same level, I think. They are two big stars from Nordic countries, says the Finnish coach.
Two years ago he was linked to Rosenborg, when Kjetil Rekdal was finished. Confronted with the rumors today, Friis responds:
- I will be a politician this time and make no comment. https://www.dagbladet.no/sport/nesten-tomt/83542138=> Norjassa ihmeteltiin, eikö suomalaisia kiinnosta jalkapallo
Jalkapallo|Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis joutui selittelemään medialle, kun lehdistötilaisuuteen saapui vain yksi suomalainen toimittaja. https://www.hs.fi/urheilu/art-2000011471874.html
|
|
|
|
|
kapten
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki suomalainen jalkapalloilu
|
 |
Vastaus #327 : 04.09.2025 klo 14:20:42 |
|
Toinen toistaan hirveämmän näkösiä avauskokoonpanoviritelmiä täällä näkyy, oikea kauhugalleria. Kuten mahdollisesti illan ottelukin tulee olemaan. Toivotaan, että Suomi syttyy taistelemaan ja laittaa kampoihin ylimielisille turskanpurijoille. Marhieville ja Koskelle ehdottomasti kunnon näytön paikka!
|
|
|
|
|
Eom92
Poissa
Suosikkijoukkue: The Lions ja The Three Lions
|
 |
Vastaus #328 : 04.09.2025 klo 14:36:42 |
|
Helpottaisi Suomea, jos Brynen tilanne olisi vieläkin valvotuttanut Haalandia..mutta mahtavaa hänet nähdä, ja miten vs pakit.
No ihan hyvää juttua Norjan pressiltä, täällä(kun) pitäisi olla kymmeniä toimittajia mukana. Tympii tämä intohimottomuus.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.09.2025 klo 14:38:45 kirjoittanut Eom92 »
|
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: mode-hangaround
|
 |
Vastaus #329 : 04.09.2025 klo 15:11:17 |
|
Lukijat ei sinällään menetä mitään, kun noiden pressien sisältö on vähän ”tikusta asiaa”. Friis pystyy hyvin sanomaan samat asiat Huuhkajien omassa viestinnässä.
Mut statusmielessä toki ”noloa” ja kuvaavaa.
|
|
|
|
|
Juuninho
Poissa
|
 |
Vastaus #330 : 04.09.2025 klo 15:35:04 |
|
Ei niitä suomalaisia toimittajia ole tainnut olla jonoksi niissä kotimaankaan tilaisuuksissa. Ainakin sellainen mielikuva on jäänyt, että Tippis on jaellut mikkiä niille samoille 2-3 kaverukselle ja sieltä on tullut ne pari symbolista kysymystä itsestäänselvyyksistä.
|
|
|
|
|
Gustaf Björneborg
Poissa
|
 |
Vastaus #331 : 04.09.2025 klo 16:13:58 |
|
Pääseekö noihin tilaisuuksiin muut kuin Palloliiton "luottotoimittajat"?
|
|
|
|
|
Eom92
Poissa
Suosikkijoukkue: The Lions ja The Three Lions
|
 |
Vastaus #332 : 04.09.2025 klo 17:32:58 |
|
Mitä ennustaisi tämän päivän tulokseksi? Hieno homma:0-1. Realismi 2-0.
|
|
|
|
|
Wissi
Poissa
|
 |
Vastaus #333 : 04.09.2025 klo 17:42:56 |
|
|
|
|
|
|
Wissi
Poissa
|
 |
Vastaus #334 : 04.09.2025 klo 17:43:38 |
|
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.09.2025 klo 17:47:22 kirjoittanut Wissi »
|
|
|
|
|
supstanssi
Poissa
Suosikkijoukkue: Mites MyPa? Ai voitti?
|
 |
Vastaus #335 : 04.09.2025 klo 17:43:47 |
|
Huonoa tulostahan tästä voi ennustaa, vaikka harjoituspelit ovatkin vähän arvaamattomia. Mutta tulos ei ole tänään tärkeä vaan uusien nimien sisäänajo ja pelitavan harjoittelu. Sunnuntaina on sitten tehtävä kaikki mahdollinen pinnojen saamiseksi.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.09.2025 klo 17:46:54 kirjoittanut supstanssi »
|
|
|
|
|
Jyystöhöylä
Poissa
|
 |
Vastaus #336 : 04.09.2025 klo 17:48:20 |
|
Norjan avaus?
e. ei mitään, siellä se olikin.
|
|
|
|
|
muumi
Poissa
Suosikkijoukkue: minä en nettikiusaa
|
 |
Vastaus #337 : 04.09.2025 klo 17:48:52 |
|
Eli varmaan näin
Källman Keskinen Valakari Jensen Kamara Väänänen Peltola Koski Tikkanen Ståhl
Jensen ja Valakari voivat olla muuallakin, esim 433, jossa Valakari ja Kamara laitimmaiset ja Väänänen keskimmäinen keskikenttä. Ja hyökkäyksessä Keskinen Källman Jensen.
|
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: mode-hangaround
|
 |
Vastaus #338 : 04.09.2025 klo 17:51:12 |
|
Eli varmaan näin
Källman Keskinen Valakari Jensen Kamara Väänänen Peltola Koski Tikkanen Ståhl
En kyl usko neljän linjaan just ennen Puola-peliä. Oisko Pikku taas leikkimässä laitatukea, Ståhl toisella puolella? Yläoksilla Topsinen-Kalavari. Mut Huh Knows. Joka tapauksessa epistä ja urheiluhengen vastaista Norjalta heittää isot pyssyt avaukseen. 
|
|
|
|
|
Jyystöhöylä
Poissa
|
 |
Vastaus #339 : 04.09.2025 klo 17:53:18 |
|
Joka tapauksessa epistä ja urheiluhengen vastaista Norjalta heittää isot pyssyt avaukseen.  Saa Hååland kerrankin painia tosissaan kun vastassa on sadan kilon Tikkanen. Tulee olemaan pahasti taskussa.
|
|
|
|
|
RonaldoR9Finland
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK,Suomen maajoukkue,Real Madrid
|
 |
Vastaus #340 : 04.09.2025 klo 17:54:35 |
|
Tikkanen vs Haaland
|
|
|
|
|
muumi
Poissa
Suosikkijoukkue: minä en nettikiusaa
|
 |
Vastaus #341 : 04.09.2025 klo 17:57:41 |
|
Tosiaan, kun iso paha Hååland avauksessa, niin eiköhän Super-Masa ole häntä vartioimassa. Ja vie voiton siitä kamppailusta.
|
|
|
|
|
Johtaja Calu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kuhnurit, Eemeli Virta
|
 |
Vastaus #342 : 04.09.2025 klo 17:59:08 |
|
Matti "HEVON PASKA" Peltola kapteenina avauksessa ja Leo Walta ei mahdu koko joukkueeseen.
Oksettavaa paskaa. Onneksi en katso peliä.
|
|
|
|
|
eikka okapi
Poissa
|
 |
Vastaus #343 : 04.09.2025 klo 17:59:33 |
|
Raju kylpy luvassa, 4-0. Kysymys vain montako kyborgivauva tekee.
|
|
|
|
|
Turvatarkastus
Poissa
Suosikkijoukkue: Dimitar Berbatov
|
 |
Vastaus #344 : 04.09.2025 klo 18:01:14 |
|
Näkyykö tämä jostain?
|
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
 |
Vastaus #345 : 04.09.2025 klo 18:01:40 |
|
Näkyykö tämä jostain?
Yle TV2.
|
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: mode-hangaround
|
 |
Vastaus #346 : 04.09.2025 klo 18:02:04 |
|
Näkyykö tämä jostain?
John Malkovichin tajuntaan johtavasta tunnelista. Vaihtoehtoisesti TV2 ja Yle Areena.
|
|
|
|
|
1/2-aika
Poissa
|
 |
Vastaus #347 : 04.09.2025 klo 18:04:23 |
|
Näkyykö tämä jostain?
Olohuoneesta esimerkiksi, jos sellanen asunnossa on.
|
|
|
|
|
Ilkeä Eläinlääkäri
Poissa
|
 |
Vastaus #348 : 04.09.2025 klo 23:29:50 |
|
Helvetti, Hollanti puppeloimassa tasuria Puolaa vastaan 
|
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
 |
Vastaus #349 : 04.09.2025 klo 23:36:13 |
|
Helvetti, Hollanti puppeloimassa tasuria Puolaa vastaan  Hyvältä alkaa näyttämään Suomen lohkovoiton suhteen parilla pienellä venymisellä Puolassa ja Hollannissa.
|
|
|
|
|
|
|
|