Tästä aika pitkälle samaa mieltä. Näitä erilaisia dynaamisia puolustuslinjoja on useampi valmentaja kokeillut. Milloin keskikentältä tullaan laitapakiksi ja milloin toppariksi tai milloin toppari on ajoittain keskikentällä. Niissä on aina tuntunut olevan ongelmia vastuissa sen muutoksen aikana ja avaavan linjan eteen toivottomasti tilaa. Mixun tukholman sateessa avattiin kunnon väylä keskikentältä maalille, kun eri paikkojen pelaajat reagoi tilanteenvaihtoon hakeutumalla paikoilleen kenenkään iskemättä pallolliseen. Jos muistan oikein. Eikä ne oikein rivelläkään toimineet.
Vakiintuneella puolustusmuodolla myös paikat ja roolit olisivat tiedossa.
Silloin siihen paikalle kaavaillut voisivat harjoituksissa vetää ne roolit ja perustekemisen suoritteet, jonka jälkeen käytössä oleville ja avaukseen valituille pelaajille sekä vaihtopelaajille käytäisiin läpi pelikohtaiset ohjeet.
Tällä hetkellä Friis yrittää samaan aikaan ajaa sisään omaa systeemiään JA pelikohtaista variaatiota.
Automaatio katoaa perussuoritteista ja samoin kuin Paatelaisen joulukuusessa, niin pelaajalla on liikaa vaihtoehtoja ja se maksaa aikaa.
Hyökkäystä jos tuosta pohtisi niin epäsymmetriset muodostelmat voisivat toimia parhaiten.
Jos lähdetään siitä, että kärjessä on Pohjanpalo tai Källman, laidalla Antman niin toisella puolella vastustajasta riippuen pitäisi olla Antmania puolustavampi kovia vastaan ja Källman/Håkans/Keskinen voisi toimia tasaväkisemmissä peleissä laitahyökkääjänä. Pitäisi ainakin vastustajan laitapakin nousuja pois.
Keskikentällä on jo tuo kutonen, joka vastastajasta riippuen nousee enemmän ta vähemmän, joten siihen tyyliin Kairinen kasiksi ja sitten tarvitaan joku peliä tekevä pelaaja. Lodille ei ole tahtonut löytyä roolia, mutta kovempia vastaan voisi toimia ylempänä.
Nämä siis paikkoina, sellainen perinteinen kahden linjan ja kahden hyökkääjän 4-4-2 on perusvarma, mutta ei toimi, koska sekin vaatii sopivia pelaajia. Siksi epäsymmetria ja roolitukset ovat olennaisia tekijöitä, joilla saadaan parhaat parhaille paikoille ja mahdollisesti alueellisia ylivoimia.