TURUN PALLOSEURAPerustettu: 24.10.1922
Saavutukset: 8 SM-kultaa, 12 SM-hopeaa, 11 SM-pronssia, 3 Suomen Cup -mestaruutta
Kaudet Suomen pääsarjassa: 73
SEURAJOHTOHallituksen puheenjohtaja: Jouko Peräaho
Varapuheenjohtaja: Petteri Viljanen
Hallituksen jäsenet: Marko Rajamäki, Tommi Suominen, Mika Vesa, Jussi Uotila, Samuli Laine
Toimitusjohtaja: Rasmus Holma
KAUSI 2025Jos aiempina vuosina on TPS:llä ollut pakka levällään kauden päättyessä, niin ne murheet kostautuivat vielä pieniksi syksyyn 2024 verrattuna. TPS oli sijoittunut Ykkösliigassa surullismielisesti neljänneksi Miika Nuutisen alaisuudessa, eikä kauden aikana kentällä ollut tapahtunut oikeastaan mitään kiinnostavaa. Pitkäaikainen toimitusjohtaja Janne Kytölä oli irtisanoutunut alkuvuodesta, ja hänen lähtönsä jälkeen ketään ei kiinnostanut kirjautua firman verkkopankkiin pariin kuukauteen. Yllättäen syksyllä olivatkin palkat rästissä ja pöytä täynnä laskuja, mistä hyvästä entinen toimari heitettiin julkisuudessa bussin alle. Uutta toimitusjohtajaa ei turhaan alettu etsiä kuin vasta vanhan lähettyä, ja kun tehtävään lopulta saatiin entinen TPS-pelaaja Petro Punna, hän totesi hyvin pian, että osakeyhtiön todellinen tila ei ole ”ihan” sellainen mistä vielä rekrytointivaiheessa puhuttiin ja otti hatkat koeaikansa puitteissa. Taustayhtiö teki vuodesta yli 900 000 euron turskat ja liikevaihto laski surkeaan puoleen miljoonaan. Palkkarästeillä oli varmasti oma vaikutuksensa kauden urheilulliseenkin ”menestykseen”, mutta ei Nuutinenkaan itseään miksikään kansansuosikiksi valmentanut.
Kauden päättyessä oli selvää, että vuonna 2025 ei noususta pelata, jos puulaaki ylipäätään pysyy pystyssä. Nuutisen kanssa oli aloitettu kolmen vuoden projekti, mutta peritepsiläiseen tyyliin siitä ei ehtinyt kulua kolmasosaakaan, kun oli selvää, että se juna ei ikinä pääse perille. Lopulta Nuutinen apuvalmentajineen pakkasi kamansa, eikä yksikään osapuoli todennäköisesti jäänyt ikävöimään.
Perinnöksi jäi muutama hassu pelaajasopimus, joista urheilujohtaja Kasper Hämäläinen lähti loihtimaan uutta joukkuetta. Uusi päävalmentaja löytyi vasta tammikuussa, jolloin Seura ilmoitti palkanneensa espanjalaisen Ivan Piñolin. Miehellä oli taustaa mm. Barcelonan junioreista sekä KuPSin, Hammarbyn ja FC Lahden apuvalmentajan tehtävistä, mutta CV:n perusteella manololle oli huomattavasti tutumpaa tehdä työpaikan kuin pelaajan vaihto. Kysymysmerkkejäkin siis oli, varsinkin kun TPS ei näyttäytynyt valmentajalle kovin ihanteelliselta työympäristöltä.
Pelaajabudjettia leikeltiin rajusti. Seurajohto teki selväksi, että tavoitteena on säilyttää sarjapaikka ja kehittää omia nuoria. Kaikenlaiset nousupuheet olivat kuulemma utopiaa. Edellisen kauden perinnöksi jäi muutama pelaajasopimus, mutta moni edellisen kauden runkopelaaja korjasi luunsa. Rehellisesti sanottuna hirveän monta heistä ei kauden 2024 jälkeen jääty ikävöimään, mutta samalla pohdittiin kuumeisesti, mistä vuoden 2025 budjetti-Tepsi keksii sellaiset pelaajat, ettei tarvitse tosissaan pelätä putoamista kolmannelle sarjatasolle ensimmäistä kertaa koskaan.
Edellisen kauden avainpelaajista Atte Sihvonen ja Albijon Muzaci saatiin kuitenkin jatkamaan, minkä lisäksi kassa riitti hankkimaan esimerkiksi HH:nsa perässä Turkuun muuttaneen Akim Sairisen, tuntemattoman japanaatin Emu Kawakitan, jo pari vuotta aiemmin testissä käyneen Miika Kauppilan ja sarjatasoa alempana vakuuttaneen Oskar Dahlforsin. Kasaan saatiin lopulta tavoitteisiin nähden kelvollinen avaus, mutta vaihtopenkki jäi olemattoman kapeaksi.
Piñol aloitti hommansa verrattaen myöhään ja tammikuun ensimmäisessä harjoituspelissä päävalmentajana hääri vielä Marko Rajamäki. Espanjalainen sai kuitenkin jo talven peleissä iskostettua joukkueeseen varsin eloisan pelityylin, jossa hyökkäyksiin lähdettiin usean pelaajan voimin tukka putkella liikaa huomista murehtimatta. Tapa toikin tulosta jo Tarunhohtoisessa™, jossa TPS ylsi raikkaalla futiksella aina finaaliin asti. Loppuottelussa Jippo voitti rankkarikisassa ja Atte Sihvonen kurmotti Valtteri Vesiahoa kuin Sami Rähmönen katsomosta kentälle juossutta hinaajaa jossain muinaisessa derbyssä.
Piñol kuvaili vuoden aikana pelityyliään monesti sanomalla, että voittaa mieluummin 4–3 kuin 1–0, ja tismalleen niillä lukemilla SJK Akatemia itse asiassa kaatuikin Ykkösliigan avauksessa. Jää arvailujen varaan, olisiko kausi lähtenyt täysin eri raiteille, ellei Onni Helén olisi tehnyt voittomaalia ajassa 90+4, mutta nyt kävi joka tapauksessa niin, että 12 ensimmäisestä ottelusta tulikin peräti kymmenen voittoa ja Seura pelasi sittenkin noususta.
Samaan aikaan jäät pidettiin silti hatussa, sillä useammastakin syystä oli nähtävissä, ettei sellainen meno ole pidemmän päälle kovinkaan kestävää. Pidäkkeettömän ja huolettoman hyökkäämisen vastapainoksi TPS ei hallinnut joukkuepulustamisen alkeitakaan ja oma pää pysyi puhtaana vain, jos vastustaja oli kauheassa krapulassa. Maaleista täysin poikkeuksellinen määrä tuli rangaistuspotkuista, joista melkein kaikki olivat kyllä täysin aiheellisia, mutta moisen jatkumiseen ei silti ollut mitään syytä uskoa. Ja kaikkein suurimpana asiana TPS peluutti todella pientä rinkiä. Kuka tietää, olisiko Piñol toiminut toisin, jos joukkue olisi ollut ”vain” turvallisessa keskikastissa, mutta nyt hän näytti kylmästi tehneen sen johtopäätöksen, että niillä nuorilla, joita kauden aikana piti ajaa sisään, ei voi menestyä divarissa. Kun vielä ottelutahti oli hetkittäin tiivis, avauskokoonpano ylikuormitettiin jaksamisen rajoille vailla toivoakaan vaihtoon pääsystä. Väsymys alkoi väistämättä näkyä varsinkin vauhtiin nojaavassa pelitavassa, vaikka voittoja vielä tulikin.
Iso käännekohta näytti tapahtuvan elokuun alussa, kun Seura hävisi kaksi kertaa putkeen PK-35:lle ja myi samalla sarjan tähtipelaajaksi nousseen Tuomas Pippolan Sogndaliin. Jo ennestään kapealle ringille menetys oli valtava, ja joidenkin mielestä TPS myi samalla mestaruuden. Se saattoi pitää täysin paikkansa, joskin asiaan piti suhtautua myös pragmaattisesti. TPS väitti saaneensa Pippolasta kuusinumeroisen siirtosumman, ja jos persaukiselle Suomen divariseuralle tarjotaan sellaista, kaupat kyllä syntyvät varmasti. Toki paikka Veikkausliigassa on moninkertaisesti arvokkaampi, mutta sen saavuttamisesta ei ollut mitään varmuutta Pippolan kanssakaan, vaikka sarjakärjessä oltiinkin.
Menetystä kyllä paikkailtiin hankkimalla Gnistan-lainat Benjamin Dahlström ja Elmer Vauhkonen, SJK:ssa kauden aloittanut Marius Könkkölä ja ranskalaisarpa Aly Coulibaly, minkä lisäksi pitkään mukana treenannut Samba Benga löysi vihdoinkin henkilöpaperinsa ja teki loppukauden sopimuksen. Joukkueeseen tuli kaivattua leveyttä, joskaan Piñolista ei silti tullut kovin innokasta ja proaktiivista vaihtajaa. Uusista pelaajista Dahlström, Vauhkonen ja Könkkölä nousivat vakioavaajiksi asti, mutta nyrkkisääntönä oli, että jos aloitti pelin vaihtopenkiltä, pelaaja sai ihan rauhassa pelata matopeliä ensimmäiset 70 minuuttia.
Vaikka uudet hankinnat olivat ihan pelimiehiä, kuluttava pelitapa, kärkitaistelun paineet sekä alkukauden tilastopoikkeamien tasaantuminen näkyivät tuloskunnossa. Myös maalivahti Olli Hakanpäälle alkoi sattua kalliita virheitä, joiden edesauttamana maalille lähetettiin loppukaudeksi vasta 16-vuotias Dan Lauri. Tosin ainoa toinen mestariehdokas FC Lahtikaan ei pelannut kovin tasaisesti, joten parhaimmillaan TPS kävi neljän pisteen sarjajohdossa vaikeuksistaan huolimatta. Kaikki odottivat mestaruuden ratkeavan jommallekummalle viimeisen kierroksen keskinäisessä ottelussa, mutta Tepsi onnistui puppeloimaan homman jo hyvissä ajoin ennen sitä pelaamalla kolme voitotonta ottelua putkeen ja huipentamalla syksynsä häviämällä viimeistä edellisellä kierroksella SalPalle, jonka putoaminen oli varmistunut jo aikoja sitten.
Päätöskierroksen pelistä tuli siis merkityksetön, eikä fiiliksiä nostanut se, että 3–0-johto tyrittiin tasapeliksi. Liiganousu oli toki vielä teoriassa mahdollista, mutta kukaan ei uskonut, että täysin aneemisesti pelannut TPS pystyy voittamaan liigajoukkueen kaksiosaisessa kohtaamisessa. Samaan aikaan liigassa KTP oli pelastautunut karsintoihin keräämällä kolmasosan kauden pisteistään kolmessa viimeisessä ottelussaan.
TPS sai kuitenkin rivinsä kasattua ja tuli kotiotteluun kuin uudesti syntyneenä. Seuran vauhtifutis näytti olevan pahinta mahdollista myrkkyä KTP:lle, joka kostautui kokoelmaksi hämmästyttävän hitaita has-beenejä. Piñol kyykytti taktisesti mennen tullen Ossi Virtaa, joka keskittyi leijonahuutoihin ja hassuihin pantomiimiesityksiin vaikka välillä olisi kannattanut vähän valmentaakin. Kotipelissä TPS pääsi tunnin kohdalla ylivoimalle ja pyöritteli 3–0-voiton, joka tulee varmasti jäämään kaikkien kannattajien TPS-muistojen listalla todella ylös. Joku voi selitellä, että Felipe Aspegrenin punainen kortti tasoitti tietä merkittävästi, mutta ei se ulosajo mikään taivaan lahja ollut vaan suoraa seurausta siitä että KTP ei pysynyt vauhdissa mukana edes vähän alusta ja joutui rikkomaan. Aspegren sai molemmat keltaisensa katkaisemalla lupaavan hyökkäyksen myöhästyneellä taklauksella.
Toisessa osaottelussa Kotkassa pelin kuva oli tietysti hyvin erilainen, mutta ei TPS:n voitto ollut missään vaiheessa oikeasti uhattuna kuin paatuneimpien pessimistien mielissä. Helénin 1–0 (tai yhteismaaleissa 4–0) -maali vapautti tunnelmaa heti alussa, ja kahden onnistuneen pilkun jälkeen toinenkin osaottelu voitettiin 3–2. Kuten yhteismaalilukemat 6–2 kertovat, karsinnat olivat täystyrmäys ja koko joukkueelta nappionnistuminen. Ironisesti TPS nousi viiden divarikauden jälkeen juuri nyt, kun nousua ei enää lähtökohtaisesti haettu ja tarinan alkupiste osui seurahistorian synkimpään aallonpohjaan.
Jos mennyttä vuotta tarkastellaan laajemmin, niin huolenaiheita toki riittää. Kauden alla puhuttua nuorten pelaajien sisäänajoa ei tapahtunut lukuun ottamatta Onni Helénin näyttävää läpimurtoa ja Dan Laurin syyskautta, joka ei kuitenkaan ollut millään lailla suunniteltu. Sen voinee kuitenkin antaa anteeksi, sillä liiganousun tavoittelu kannatti priorisoida kaiken edelle, kun se sittenkin kostautui mahdolliseksi.
Ulkopelillisissä asioissa riittää sitäkin enemmän tekemistä. Vuoden 2024 sekoilut eivät todellakaan herättäneet luottamusta seurajohtoa kohtaan, eivätkä näytöt tältäkään vuodelta ole kovin loisteliaat. Kausikortit ja irtoliput hinnoiteltiin todella kalliiksi samalla kun ottelutapahtuma siirrettiin vanhaan olympiakatsomoon tolppien ja kuvaustelineen taakse – ei haittaa sivullekirjoittanutta, mutta potentiaalisten satunnaiskatsojien silmissä olot eivät ole kovin houkuttelevia. Katsomo olikin monessa ottelussa todella tyhjä ja ilmoitetussa, lähes 1 200 katsojan keskiarvossa on melkoisella varmuudella ilmaa. Ja vaikkei olisikaan, niin eiväthän 1 200 katsojaa tai alle 500 myytyä kausikorttia voi olla sellaisia lukemia, joihin TPS:n kaltainen perinneseura tyytyy, divarissa tai ei. Tuoreiden ulostulojen perusteella yritysmyyntikään ei ole taaskaan vetänyt. Liiganousulla on sekä suoraan että epäsuorasti todella suuri taloudellinen merkitys, mutta kyllä vastikään toimitusjohtajaksi valitulla Rasmus Holmalla on edessään totinen työmaa. Tästä lisää tuonnempana.
PELAAJA-ARVIOTTilastot ovat Ykkösliigasta (eli eivät sisällä karsintoja). Ne on saatu kätevästi yhdistelemällä Palloliiton ja Transfermarktin tilastoja, mahdollisista virheistä voi reklamoida sinne.
MaalivahditOlli Hakanpää18 ott, 0 kk
Seuran mies sai tilaisuuden ykkösmaalivahtina. Valitettavasti ei pystynyt käyttämään sitä ja tuli muutaman virheen jälkeen syrjäytetyksi syyspuolella. Joku muu olisi vastaavassa tilanteessa olla loppuvuoden naama väärinpäin ja jopa myrkyttää joukkuetta, mutta Opa oli aina ensimmäisenä tuulettamassa kavereiden onnistumisia ja viimeisenä laulattamassa kannattajia Kotkassa nousun jälkeen. Seuran mies.
Dan Lauri8 ott, 0 kk
Kauden kiistaton sensaatio, jonka ei todennäköisesti pitänyt katsoa edustusjoukkueen pelejä kuin katsomosta. Yhtäkkiä Lauri olikin ykkösveskari ja torjui ikäänsä suuremmalla varmuudella. Pari haparointia hänellekin sattui, mutta nappasi myös huipputorjuntoja pilkkuja myöden. Karsintapeleissäkään ei ollut maalivahdin takia sekuntiakaan sydän kurkussa.
Niklas Harju1 ott, 0 kk
PuolustajatAkim Sairinen27/2+1, 3 kk
Erikoisella CV:llä varustettu toppari ei tullessaan herättänyt suurta riemua, sillä taustalla oli jo useampikin putoaminen tältä sarjatasolta. Sairisesta tuli kuitenkin joukkueen sielupelaaja, joka oli aivan päällikkö omalla rangaistusalueella eikä pallollisenakaan lopulta niin hasardi kuin aluksi pelättiin. Päästettyjen maalien tilasto ei toki toppareita mairittele, mutta se menee enemmän pelitavan kuin yksilöiden piikkiin.
Atte Sihvonen24/2+3, 3 kk
Jo veteraani-ikään laskettavan pelaajan alkukausi oli vaikea ja suoritusvarmuus tiessään. Vaikka TPS:n pelitapa altisti maaleille, niin kyllä Sihvonenkin sai muutaman maalin jälkeen katsoa peiliin. Paransi kuitenkin huomattavasti loppukautta kohti, ja ensimmäisessä karsintapelissä Lucas Rangelin kalju pilkisti Sihvosen rintataskusta.
Benjamin Dahlström10/1+0, 1 kk
Gnistanista syksyksi lainalle tullut pakki toi kaivattua energiaa siinä vaiheessa jo väsähtäneeseen joukkueeseen. Juoksuvoimaisena sopi tyyliltään hyvin Seuraan eikä vuotanut omaankaan päähän.
Oscar Häggström26/1+0, 4 kk
Epäonnistuneen viime kauden jälkeen kukaan ei suhtautunut kovinkaan intohimoisesti siihen, että Häggströmille oli leivottu kahden vuoden sopimus, mutta kaveri olikin tällä kaudella ihan eri mies ja otti oikean laidan suvereenisti haltuunsa. Kauden isoja onnistujia.
Elias Collin7(2)/0+1, 0 kk
Loukkaantuminen päätti kauden kesäkuuhun. Sitä ennen näytti kyllä ottaneen hyviä askelia kehityksessään, joten todella harmi että tästä tuli ohikausi.
Samba Benga: 0(1)/0+0, 0 kk
Jesper Aitos: 0(1)/0+0, 0 kk
KeskikenttäpelaajatAapo Boström25(1)/0+2, 3 kk
19-vuotiaalle jo kolmas kausi edustusjoukkueessa, joten osattiin toki jo pitää runkopelaajana. Ylitti silti odotukset ja teki lopullisen läpimurron, vaikka syksyllä taso vähän notkahtelikin. Syöttöjen kanssa on ehkä pelitavan sanelemana välillä liiankin kiire, mutta kaikkiaan todella dynaaminen ja monikäyttöinen kutonen tai kasi.
Lasse Ikonen23(1)/1+2, 8 kk
Oli jo kauden 2024 harvoja onnistujia, vaikka missasi paljon pelejä. Nyt sai olla koko kauden terveenä ja sen huomasi. Täydensi Boströmiä hyvin ja oli tärkeä osa joukkuetta molempiin suuntiin.
Tuomas Pippola17/10+4, 4 kk
Parin vuoden kypsyttelyn jälkeen odotettu läpimurto. TPS:n pelitapa antoi hyökkäyspään pelaajille kaikki aseet käteen ja Pippola suoritti. Notkahti ehkä vähän ennen siirtoaan, mutta se ei sillä kuormituksella ollut ihme. Pääsi ansaitusti suuremmille kentille.
Marius Könkkölä6(3)/4+1, 1 kk
Tuli edellämainitun korvaajaksi. Könkkölä on kyllä ennenkin väläytellyt potentiaaliaan liigatasolla saakka, joten siinä mielessä ei ollut yllätys, että vahvisti divarijoukkuetta. On kuitenkin ollut viime kausina niin paljon rikki, että kysymysmerkkejäkin oli. Könkkölä otti kuitenkin kymppipaikan vakuuttavasti haltuunsa ja ehti tehdä hyvät tehotkin. Karsinnoissa KTP oli platinablondin kanssa aivan kusessa.
Emu Kawakita20(7)/5+1, 2 kk
Hyökkäävässä roolissa sujui, mutta alempana keskikentällä japanaatti ei näyttänyt olevan kotonaan, vaikka esiteltiinkin kaikkien keskikentän roolien osaajana. Rooli pieneni kauden loppua kohti ja ehkä se kertoo Kawakitan panoksesta joukkueelle: pätevä monella pelipaikalla ja siksi kapealle ringille arvokas pelaaja, muttei minkään pelipaikan ykköshevonen.
Aly Coulibaly1(6)/0+0, 1 kk
Jäi joukkueeseen tultuaan pieneen rooliin koska Piñol ei vaihtamisesta tykkää, mutta klinikan perustaminen viimeisessä karsintamatsissa tietää ikuista paikkaa TPS:n folkloressa. Coulibaly on sukupuuton uhkaama klassinen kymppi: kaikesta näkee, että jalkapalloa tämä mies osaa pelata, mutta näinköhän on noilla jaloilla ihan sopivin palanen Piñolin ajokoirafutikseen?
Riku Riski1(9)/2+0, 0 kk
Kaikki tiesivät, ettei RR10 enää uransa parhaita pelejä pelaa. Silti ainakin sivullekirjoittanutta ihmetytti, eikö Riskillä nykytasollaan olisi oikeasti ollut enemmän annettavaa (ellei sitten kyse ole jostain vammoista, joista ei ole puhuttu). Pelillinen anti nyt jäi joka tapauksessa pieneksi, mutta suuri kiitos siitä, että yksi TPS:n 2000-luvun viimeisistä suurista antoi vielä viimeiset pelivuotensa Seuralle.
Tomi Väkiparta: 1(7)/0+0, 0 kk
HyökkääjätMiika Kauppila24(3)/3+5, 2 kk
Vähän makuasia, minkä pelipaikan pelaajaksi listataan, mutta laitetaan nyt tähän. Luotettava kaikilla laidan pelipaikoilla, sopii nopeudellaan joukkueeseen täydelleen ja teki siinä sivussa vielä hyvät tehotkin.
Albijon Muzaci24(1)/13+2, 7 kk
Kaiken maailman b-kurssipellet voivat nauraa Muzacille minkä haluavat, mutta onhan se nyt ihana pelaaja. Sitä paitsi ”takuuvarma seitsemän maalin mies” on kehittynyt vielä lähemmäs kolmekymppisenä. Vahvuudet ovat edelleen vahvuuksia ja puutteet eivät ole läheskään yhtä isoja kuin takavuosina. Pari vuotta sitten ei enää kelvannut Tepsiin, nyt on rikkonut kymmenen maalin rajan kahdella kaudella peräkkäin ja pelannut tämän sarjan läpi.
Elmer Vauhkonen4(5)/1+2, 1 kk
Toinen Gnistan-laina, jonka nopeus on liioittelematta maailmanluokkaa. Pelinäkemys ja viimeiset ratkaisut eivät välttämättä aina, mutta kyllä tässä vähintään hyvän liigapelaajan ainekset on. TPS niistä tuskin saa enää nauttia, joten kiitos ja kaikkea hyvää. Matias Paavolan vieminen kouluun ensimmäisessä karsintaottelussa jää muistoihin.
Oscar Dahlfors6(9)/2+1, 1 kk
Sarjatasoa alempana onnistunut Dahlfors on ihan kelvollinen, Piñolin pelityylin näköinen joukkuepelaaja, mutta jotain puuttuu. Ehkä eniten pelikäsitystä ja havainnointia, minkä takia virheitä ja nukahduksia sattuu. Mutta saamansa reilut 600 minuuttia Dahlfors käytti niin, ettei juuri pahaa sanottavaa jäänyt.
Onni Helén26/14+7, 7 kk
Ihana mies. Kaudella 2024 hommasta ei vielä tullut oikein mitään, mutta sen syksyn lainadiili Jazzissa ja talvikaudella annettu rajaton luotto taisivat olla juuri oikeita vetoja kaikkien kannalta. Keväällä sarja-avaukseen tuli ihan uusi mies. Pelillisestä annista nyt ei tarvitse edes keskustella ja kolmen maalin karsinnat alleviivasivat sitä, mutta sen lisäksi on ollut nautinto nähdä TPS-paidassa noin sydämellinen Seuran mies ja sopivan ylimielinen kukkopoika.
Veeti Pohtio: 0(5)/1+0, 0 kk
Rasmus Harjanne: 0(1)/0+1, 0 kk
Aarne Louramo: 0(2)/0+0, 0 kk
Nino Rajamäki: 0(2)/0+0, 0 kk
ValmennusIvan PiñolManolon menestysresepti olemattomine rotaatioineen ja pelitavallisine itsepäisyyksineen ei tuntunut pitkän päälle kovin kestävältä, mutta kyllä se näköjään ainakin yhden kauden kesti. Ja vaikka pelityylissä oli haavoittuvaisuutensa, niin ainakin TPS:llä vihdoin oli tunnistettava ja todistettavasti toimiva pelityyli edeltäjien päämäärättömän pimputtelun sijaan. Ehkä tällä hetkellä karsintavoitto nostaa arvosanaa liikaakin sen jälkeen kun suora nousu ryssittiin, mutta toisaalta juuri karsinnat olivat Piñolilta huikea työnäyte ja 100–0-voitto vastustajan valmentajasta.
KAUSI 2026Nyt mitataan, onko TPS oppinut mitään edellisistä liigakäynneistään. Urheilujohtaja Hämäläinen sanoi jo tuoreeltaan, että runko tulee tämän joukkueen pelaajista, mutta jos liigaan aiotaan lähteä ihan tosissaan, jokaisen pelaajan kykyä pelata pääsarjatasolla pitää miettiä tarkasti. Valitettavasti siinä työssä ei tunteilulla ole sijaa, vaikka jokainen pelaaja ansaitsee kiitoksen työstään nousukaudella. Se kiitos vain ei voi olla yhtä kuin jatkosopimus.
Jonkinlaisena mittatikkuna voinee pitää vuotta aiemmin noussutta Jaroa, joka sijoittui liigassa peräti seitsemänneksi. Joukkueessa oli kyllä paljon divarijoukkueen avainmiehiä, mutta joukkueen kantavat pelaajat olivat uusia _vahvistuksia_, jollaisten hankkimiseen TPS:n seurajohdon osaaminen/panostushalu ei viime yrityksillä riittänyt. Sen sijaan hankittiin aleksiristoloita, eliasahteita, dragomiloviceja ja rodney strassereita. Ensimmäisenä katse kohdistuukin seurajohtoon, jossa on edelleen paljon samoja naamoja kuin 5-7 vuotta sitten. Kaikkia liiganousun mukanaan tuomia tuloja ei tarvitse mällätä etupainotteisesti pelaajabudjettiin, mutta kyllä joukkueeseen on syytä olla valmis laittamaan se lähemmäs puoli miljoonaa, jotta säilyminen perustuu realistisiin odotuksiin eikä toiveisiin siitä että sattuu käymään tuuri. Tätä kirjoittaessa puheenjohtaja Jouko Peräaho onkin kertonut Ylelle budjetin noin kolminkertaistuvan 600 000 euroon, missä on kyllä oikein käytettynä hyvinkin riittävät pelimerkit sarjassa säilymiseen.
Lähtökohdissa positiivista on se, että TPS:llä on kerrankin joku peli-identiteetti, koska Ivan Piñol jatkaa valmentajana. Seura ei ole sitä tätä kirjoittaessa vielä vahvistanut, mutta kun sekä Hämäläinen että Piñol ovat mediassa kertoneet keskustelleensa kaksivuotisen option käytöstä, niin tilanne näyttää aika selvältä. Se on myös nousun jälkeen aika ilmiselvä ratkaisu, josta tuskin kellään on kauheasti kritisoitavaa, vaikka Piñolillakin oli sokeat pisteensä (kenelläpä ei).
Sitten siihen, mitä tässä oikeasti tarvitaan. Vanhan kausitopaasin puolella joukkueenrakennus onkin jo hyvällä mallilla. Päättyneen kauden joukkueesta lasken tällä erää suoralta kädeltä menetetyiksi Gnistan-lainat Benjamin Dahlströmin ja Elmer Vauhkosen sekä uransa lopettavan Riku Riskin.
Tällä päivämäärällä sopimus ensi kaudesta on tiettävästi Dan Laurilla, Tomi Väkiparralla ja Rasmus Harjanteella. Aly Coulibalylla ja Marius Könkkölällä on optio. Joidenkin huhujen mukaan liiganousu aktivoi ne automaattisesti, mutta Seura ei ole tätä vahvistanut.
Seuraavassa omia hahmotelmia joukkueen rakennuksesta.
Jos leikitään, että TPS pystyy halutessaan pitämään kaikki muut paitsi edellä mainitut varmat lähtijät, niin Aapo Boströmin ja Onni Helénin jatkosopimukset ovat kiistattomia no-brainereita ja mielestäni myös Albijon Muzaci aika lähellä sitä. Nyt voi tietysti halutessaan naureskella Muzacin vanhoille liiganäytöille, mutta pidän nyky-Muzacia aika paljon parempana pelaajana ja näen mahdollisuuksia jonkinlaiseksi myöhempien aikojen Kalle Multaseksi (vaikkakaan en nyt ihan maalikuningastasolle). Kesällä tulleista optiomiehistä suoralta kädeltä jatkoa ainakin Könkkölälle, ellei liiganousu tosiaan lukinnut häntä jo jatkajaksi. Näistä Boströmille ja Helénille pitää pedata hyvä mahdollisuus olla lähtökohtaisia avaajia. Boströmiä on huhuttu SJK:hon, mutta huhuissa vaihtelee se, onko sopimus jo tehty vai onko kyseessä ollut joku suullinen ”katsotaan, jos TPS ei nouse” -tyyppinen ratkaisu. Suureen rooliin lienee paremmat mahdollisuudet TPS:ssä kuin SJK:ssa, mutta Seinäjoella saattaa saada työnteosta palkkaa.
Tapaus Dan Lauri on mittari sille, aikooko TPS tosissaan olla kasvattajaseura. Joo, kaveri on nuori ja aika monen ensireaktio on tietenkin se, että lähtökohtaisesti putoamista vastaan pelaava joukkue ”tarvitsee” kokeneemman veskarin. Toisaalta Lauri on ensi kesänä 17-vuotias, eikä ainakaan pitäisi olla maailman seitsemäs ihme, jos sen ikäinen pelaaja pelaa Suomen liigan tasoisessa sarjassa merkittävässä roolissa. Jos TPS:ssä ajatellaan tosissaan, että Lauri on oikeasti lupaava maalivahti josta voidaan lähivuosina saada siirtokorvaus, oikea ratkaisu on lyödä sopimukseen vähintään pari vuotta lisää pituutta ja laittaa näyteikkunaan. Paljon helpompi ratkaisu on tietysti hankkia jostain kolmekymppinen karvaperse ykkösmaalivahdiksi, mutta a) mitä Laurille sitten tehdään (koska penkille tai junnuihin hän ei enää kuulu), b) onko se oikeaa kasvattajaseuran toimintaa ja c) mikä takaa sen, että TPS löytää niistä karvaperseistä juuri sen joka ottaa ne sarjapaikan ratkaisevat torjunnat? Tiedän että tämä on kuuma ote, mutta jos halutaan muuallakin kuin juhlapuheissa toimia niin kuin kasvattajaseura, niin Laurilla pitää olla vähintään kunnon mahdollisuus vallata ykkösveskarin paikka liigassakin. Siitä olen toki samaa mieltä enemmistön kanssa, että joukkueessa täytyy olla myös kokeneempi nimi. Sitä en toki todellakaan tiedä, kuka kokenut liigatason veskari tulee TPS:ään ilman takeita ykkösveskarin roolista. Totta helvetissä kyseessä olisi riski, mutta sellaista se on jos haluaa oikeasti kasvattaa pelaajia ja myydä niitä useammin kuin kerran viidessä vuodessa.
Pulustuksessa löisin vähän epätasaisesta kaudesta huolimatta Atte Sihvoselle jatkoa, mutta olen skeptinen sen suhteen, että liigassa säilyvän joukkueen avaavat topparit löytyvät nykyisestä joukkueesta. Laitapakeista Oscar Häggström pelasi mainion kauden ja liiga olisi urakehityksen kannalta seuraava looginen askel, mutta laidoillakin näkisin mielenrauhan saavuttaakseni mielelläni pelaajan, joilla on näyttöjä pääsarjasta.
Keskikentällä Boströmin allekirjoitus pitäisi tosiaan saada sopimuspaperiin mielellään eilen, jos vielä mahdollista. Lisäksi mahdolliset Marius Könkkölän ja Aly Coulibalyn jatkot eivät harmita ja Könkkölähän on liigassa väläytellytkin (toki vain väläytellyt). Lasse Ikonen mahtuu minun liiga-Tepsissäni rotaatiomieheksi, mutta kyllä keskikentän keskustakin yhtä avauskokoonpanon _vahvistusta_ huutaa. Tomi Väkiparralla on jatkosopimus, mutta kun peliaika jäi vähiin divarissa, sitä ei uskalla hirveästi luvata divarissakaan. Hänen kohdallaan laitetaan taas kasvattajaseuraideologia testiin, sillä lupaavaa poikamaajoukkuepelaajaa ei voi istuttaa toista kautta penkillä. Jatkosopimus pöytään ja lainalle Ykkösliigaan vai todetaanko että nyt ei ole asiaa kokoonpanoon? Toki nuori pelaaja voi yhdessä talvessa ottaa isonkin loikan (TJEU: Onni Helén), mutta sen varaan laskeminen olisi sitä toiveajattelua, jota nyt pitäisi välttää.
Hyökkäyksessä Onni Helénin nimi tosiaan paperiin heti kun hän on tarpeeksi selvinpäin kirjoittamaan sen, ja Albijon Muzacillekin löisin paperin kouraan. Miika Kauppila on siinä ja tässä: tuollainen neljän pelipaikan työmyyrä sopisi kapeaan rinkiin sinänsä hyvin, mutta onko liigapelaaja, kun ei ollut divarissakaan mikään saletti avaaja?
Näillä spekseillä Statistin varjojoukkueeseen kiinnitetään tai on jo kiinnitetty nykyjoukkueesta Dan Lauri, Atte Sihvonen, Oscar Häggström, Aapo Boström, Lasse Ikonen, Marius Könkkölä, Albijon Muzaci ja Onni Helén. Heistä avaukseen tai lähelle sitä julistan tosin vain Laurin (bear with me), Boströmin, Muzacin ja Helénin.
Edellä mainitun Jaron esimerkkiä seuraten priorisoisin keskikaistan kuntoon laittamista, eli avainhankinnat ovat ”gunnarsson”, ”kusu” ja ”cissoko”. Viimeksimainitun paikalle on väläytelty Roope Riskiä, jonka kelpuuttaisin kokeneena-muttei-ikäloppuna ja edelleen sopivan usein maaliverkon löytävänä tepsiläisenä ilomielin, mutta hankinnan realistisuudesta en osaa sanoa mitään.
Itse asiassa en osaa muutenkaan arvioida juuri lainkaan, keitä tässä on mahdollisuus saada. Jottei nyt kuitenkaan ihan tuuleen huutamiseksi menisi, niin kehitellään jonkinlainen fantasialista tämän kauden liigapelaajista, joita pitäisin vahvistuksina. Mihinkään konkretiaan yksikään nimi ei perustu, joten tätä tulee käsitellä vain idealistana siitä, minkä tason pelaajia IMO on vähintään hankittava, jos tässä aiotaan kerrankin olla tosissaan. Ja toki jonkin tason realismi on yritetty pitää ja ilmiselvästi TPS:n ulottumattomissa olevat maalikuninkaat yms. on jätetty listalta pois. Näillä pelaajilla on siis sopimus katkolla kauden jälkeen ja jatkoa ei ole vielä tehty tai ainakaan julkistettu. Jos jonkun jatkosta tai siirtymisestä johonkin muuhun seuraan on tässä ihan lähipäivinä kerrottu niin on mennyt minulta ohi.
- Aatu Hakala (KuPS, GK): Siinä nyt olisi sellainen maalivahti, jolla on jo jotain liigameriittiä ja ehkä myös halua mittauttaa osaamistaan muutenkin kuin istumalla mestarijoukkueen penkillä. Takana pari hyvääkin liigakautta, mutta olisiko putoajakandidaatille riittävä selkänoja? Täyttäisi ainakin sen kriteerin, ettei ole Laurille mahdoton uloskilpailtava, mutta TPS:n kakkosveskarin paikka ei varmaan ole urasuunnitelmissa kovin korkealla.
- Rasmus Leislahti (VPS, GK): Siinä toinen. Noin sata liigapeliä eikä mitenkään vanha poika. Syrjäytettiin kuitenkin Vepsussa syksyllä, eikä uralla yhtään tykkikautta ole.
- Erik Gunnarsson (FF Jaro, DC): En oikeastaan usko tähän itsekään, mutta siinä olisi kyllä aika ryöstö ja TPS:n tarpeisiin mainiosti sopiva toppari. Ei mikään vetreä juoksija, mutta sitä eivät nykyisetkään topparit suoranaisesti ole. Ja sitten heräsin.
- Tyler Reid (VPS, DR): Ei ole mitenkään tasalaatuinen eikä kauhean tehokas, mutta kuitenkin liigatason pelaaja, joka voisi TPS:n pelityylissä päästä oikeuksiinsa.
- Abraham Okyere (Haka, DM): Hakan harvoja isoja onnistujia, olisi merkittävä vahvistus tärkeälle pelipaikalle. Haka-sopparia vuosi jäljellä, mutta tuskin Okyere divarissa jatkaa?
- Jean-Pierre Da Sylva (Haka, AMR): 28-vuotias, todella hyvä 1 vs. 1 -laituri
- Eetu Mömmö (Haka, AML): Rajatapaus. Viime vuodet olleet hakemista, mutta sopisi pelitapaan eikä Haka-kausi henkilökohtaisesti sysihuono ollut. Lecce-soppari katkolla ensi kesänä.
- Anttoni Huttunen (IFK Mariehamn, AMC): Ex-divaritähti ei ole räjäyttänyt liigassa pankkia, mutta pelasi kuitenkin ihan hyvän kauden kevyesti säilyneessä joukkueessa. Vasta 23-vuotias ja kyky pelata kaikilla hyökkäyksen pelipaikoilla olisi TPS:ssä mainio ominaisuus. Onko sitten realismia? En tiedä. Turku kiinnostaa lähtökohtaisesti pelaajia enemmän kuin Maarianhamina, mutta vähän rahaakin pitäisi saada.
- Justin Rennicks (AC Oulu, AML): Ollut välillä surullinen ilmestys, koska on joutunut pelaamaan väärällä pelipaikalla, mutta laiturina toimittelisi. Ei kovettaisi, muttei harmittaisikaan.
KTP:n tunkiolta en edes harkitsisi juuri muita kuin Albin Linnériä, ja häntäkin vain jos velipoika ei tule kylkiäisenä. Muiden iskukyky tuli karsinnoissa hyvin selväksi. Vanhassa topicissa väläytellyllä Luca Weckströmillä on ominaisuutensa, mutta en kyllä häneltä kauheasti odottaisi.
Myös Ykkösliigasta voi jokunen liigakelpoinen pelaaja löytyä, vaikka tuskin montaa, sillä sarjan kokonaistaso on tippunut aika surulliseksi. KäPan Elias Kalliota on ilmeisesti jo huhuttu Tepsiin, ja kyllä 22-vuotias, tehot 14+7 divarissa iskenyt pelaaja voisi katsomisen arvoinen kortti olla. Todennäköisemmin tulevan kauden menestyksen ratkaisee kuitenkin se, ovatko ne isot profiilihankinnat oikeasti profiilihankintoja.
Uskoisin, että iso osa todellisista vahvistuksista pitää arpoa ulkomailta. Niiden onnistumisprosentti on sitten taas yksi asia, joka mittaa Seuran kyvyt. Liiganousun jälkeen Hämäläisen voisi olla hyvä lämmitellä suhteitaan Ruotsiin, sillä Ykkösliigasta poiketen Veikkausliiga on sarja, jolla voisi olla jollekin Djurgårdenin nuorelle jotain annettavaakin. Ja Djurgårdenin nuorella Tepsille.
Loppuviimein pidän kuitenkin tulevaa liigakautta ennen kaikkea seurajohdon kypsyyskokeena, koska viime kädessä kaikki lähtee sieltä. Edellisillä liigakausilla on epäonnistuttu ja vielä vuosia myöhemminkin seurajohto on löytänyt helpommin selityksen kuin peilin. Tai no, kaudella 2020 Veikkausliiga kyllä oikeastikin kusetti linssiin ja muutti sääntöjä kesken kaiken, mutta silti silloinkin oli mahdollisuus hoitaa homma ihan itse ilman, että tarvitsee selitellä tolppa ulos -juttuja vuosien päästäkin. Vuosia on puhuttu kuinka paljon helpompaa Veikkausliigassa toimiminen olisi, joten nyt saa suorittaa. Liiganousu on kiva juttu mutta merkitsee myös sitä, että tekemisen tason on noustava kautta linjan. Seuran johtaminen, myynti, katsojamäärät, ottelutapahtuma jne. jne. on saatava ihan uudelle tasolle. Tämän kauden urheilupuoli on ainoa osa-alue joka tässä seurassa on viime vuosina onnistunut tehtävässään, joten nyt muulla talolla on aika näyttää.
En todellakaan väitä urheiluliiketoiminnan olevan helppoa varsinkaan TPS:n stadiontilanteessa, mutta perusperiaatteet eivät ole mitään rakettitiedettä: kassavirta hallintaan, pitkäjänteisiä yhteistyösopimuksia ja pätevät henkilöt töihin. Kaikkea tätä pitää ohjata jonkinlainen strategia. Ei sellainen höttöinen pumpulivisio jollaisia TPS on tehnyt tällä vuosikymmenellä kaksi ja jotka on haudattu heti ensimmäisen vuoden aikana, vaan realistinen, mutta riittävän kunnianhimoinen tulevaisuuden visio. Eli toisin sanoen myös muussa organisaatiossa ja itse asiassa ennen kaikkea siellä on oltava valmis samanlaiseen henkilö henkilöltä -harjaukseen kuin pelaajistossakin. Viime vuosien näytöt eivät riitä.
SOPIMUSTILANNEDan Lauri (2026, GANT-akatemia)
Marius Könkkölä (2025+1)
Aly Coulibaly (2025+1)
Tomi Väkiparta (2026, Gant-akatemia)
Rasmus Harjanne (2026, GANT-akatemia)
PS. Modet lisätköön oitis TPS:n logon tarjolle otsikkoikoniksi liigapuolella.
