Jippo 2026 - Stadionhankehan se on mielessä, mutta pelataan nyt ensin

Koko nimi: Jippo Joensuu (sarjapaikka: Jippo ry, operatiivinen toiminta: Joensuun Edustus jalkapallo Oy)
Perustettu: 2001
Kotistadion: Mehtimäen tekonurmi
Kaudet toisella sarjatasolla: 12 (2006–2014, 2021, 2024–)
Kaudet kolmannella sarjatasolla: 10 (2002–2005, 2015, 2018–2020, 2022–2023)
Kaudet neljännellä sarjatasolla: 2 (2016–2017)
Parhaat saavutukset cup-turnauksissa: Suomen Cupissa puolivälieriin 2011 ja 2012, Kakkosen Cupin voitto 2020, Ykkösliigacupin voitto 2025
Internet: Kotisivut | Facebook | Instagram | YouTube

SEURAJOHTO

Joensuun Edustus jalkapallo Oy:n hallitus
Puheenjohtaja: Janne Mustonen (talous, olosuhteet)
Varapuheenjohtaja: Kari Kuikka (urheilutoiminta)
Jäsenet: Juha Maaranen (tapahtumat, ulkopuolinen liiketoiminta)

Myynti- ja markkinointijohtaja: Timo Tahvanainen

Jippo ry:n johtokunta
Puheenjohtaja: Ari Niskanen
Varapuheenjohtajat: Jorma Karttunen
Jäsenet: Seppo Eskelinen, Jenni Toppi

KAUSI 2025

Lähtöasetelmat

Jippo lähti viime kauteen uudesta tilanteesta, kun takavuosien Ykkösessä aina kengännauhabudjetilla putoamista vastaan taistellut joukkue oli onnistunut ensimmäisellä kaudellaan Ykkösliiga-nimen saaneessa sarjassa yltämään kahden pisteen päähän liigakarsijan paikasta. Menestystä oli mahdollistamassa keväällä 2023 ohjat Jipon edustusjoukkueen operatiivisesta toiminnasta ottaneen Joensuun Edustus jalkapallo Oy:n myötä roimasti kehittynyt seuraorganisaatio, joka sai hilattua pelaajabudjetin selvästi isommaksi kuin mitä Jipolla oli koskaan aiemmin ollut (olkoonkin, että se oli kauden 2024 Ykkösliigassa vasta seitsemänneksi suurin). Nappikauden jälkeen seuraorganisaatio vahvistui isolla nimellä, kun yritysjohtaja ja kauppaneuvos Harri Broman tuli taustayhtiön osaomistajaksi. Rahoillaan ja kontakteillaan joensuulaisen urheilun olosuhdekehitystä monen lajin osalta mahdollistanut Motonet-pohatta teki kuitenkin heti selväksi, ettei osaomistuksestaan huolimatta aio puuttua millään tavalla operatiiviseen toimintaan tai syytää siihen vastikkeetonta rahaa. Jippo sai kuitenkin Bromanin ja hyvän urheilullisen nosteen siivittämänä korotettua pelaajabudjettiaan kaudelle 2025 maltillisesti 150 000 euroon, joka oli Ykkösliigan ei-reservijoukkueista neljänneksi suurin FC Lahden, EIF:n ja TPS:n jälkeen. Seura ei asettanut Jipolle nousutavoitetta, mutta joukkue ja valmennus siihen tietenkin pyrkivät pelkäämättä sanoa sitä ääneen.

Tammikuussa 2023 edustusjoukkueen päävalmentajaksi valitun Mikko Hallikaisen sopimusta jatkettiin jo kesken edelliskauden syksyyn 2026 asti. Hallikaisen oikeana kätenä kaksi kautta toiminut Jalmari Sivonen suuntasi Etelä-Suomeen, ja häneltä vapautuneen paikan edustusjoukkueen apuvalmentajana ja Jippo-junioreiden P17-joukkueen päävalmentajana nappasi Hallikaisen UEFA A -kurssikaveri, NJS:ssä pari edellistä vuotta vaikuttanut portugalilainen Luis Freitas. Jipon nousu Ykkösliigaan ja onnistunut ensimmäinen kausi siellä perustuivat isoilta osin jatkuvuuteen, ja seurassa päätettiin taustayhtiön hallituksen urheilutoiminnasta vastaavan Kari Kuikan ja päävalmentaja Hallikaisen johdolla jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. Jo kesken kauden 2024 seura solmi jatkosopimukset Ykkösliigan parhaaksi maalivahdiksi kauden päätteeksi valitun kapteenin Pyry Piiraisen ja joukkueen monivuotisen avainpelaajan Nuutti Tykkyläisen kanssa, ja pian viimeisen ottelun jälkeen uutisoitiin myös Anton Eerolan ja sarjan maalipörssissä toiseksi tulleen Yoshiaki Kikuchin jatkoista. Mainitsemisen arvoisia lähtijöitä olivat vain KuPS:iin siirtynyt junnulupaus Eemil Tanninen, sekä brasilialainen luottotoppari Victor Matheus ja rotaatioon pudonnut japanilaispakki Yusei Ohashi, jotka suuntasivat ulkomaille. Jatkosopimusrumba jatkui kiivaana vuodenvaihteen yli, ja joukkue saatiin viittä vaille valmiiksi ennen helmikuussa alkanutta Ykkösliigacupia.

Talviajan merkittävimpinä vahvistuksina joukkueeseen liittyivät KTP:ssä rotaatioon jäänyt kokenut pallollinen toppari, sarjanousujen erikoismiehenäkin tunnettu Valtteri Vesiaho, sekä KäPalle edelliskaudella seitsemän maalia tehnyt hyökkääjä, parin vuoden tauon jälkeen Joensuuhun palannut Miro Turunen. Ykkösliigacupin ensimmäisen kierroksen jälkeen joukkueeseen kiinnitettiin myös marraskuusta saakka joukkueen kanssa treenannut, Joensuuhun jalkapalloilun ulkopuolisista syistä muuttanut espanjalaispuolustaja Karlos Mahugo, joka toi parhaimmillaan maansa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneena monipuolisena puolustajana tervetullutta leveyttä Jipon takalinjoille.

Valtteri Vesiaho oli Jipolta harvinaisen nimekäs hankinta

Pre-season

Kuten vuotta aiemminkin, lähti Jippo kevättalven tarunhohtoiseen Ykkösliigacupiin keskimääräistä totisemmalla mielellä pyrkien hiomaan ykköskokoonpanonsa yhteispeliä etsien samalla viimeisiä palasia palapeliinsä yksittäisten testipelaajien muodossa. Hallikainen ja Freitas olivat hienosäätäneet talven aikana joukkueen pelitapaa, mikä näkyi maallikoillekin ryhmityksen muuttumisesta edellissyksyn 3-5-2:sta 3-4-3:een. Peli sujui cupin alusta asti vuodenaikaan nähden mallikkaasti, ja Jippo marssi lohkovoittajana jatkopeleihin napattuaan niukat maalin voitot JäPS:stä, KäPasta, FC Lahdesta ja HJK Klubi 04:stä.

Jatkopelit noudattelivat keskenään täysin samaa kaavaa, sillä niin välierä kotona PK-35:ttä vastaan kuin finaali vieraissa TPS:ää vastaan etenivät maalittomana päättyneen ysikymppisen jälkeen rangaistuspotkukilpailuun, josta Jippo selvisi voittajana. Ykkösliigacup päättyi siis joensuulaisittain riemukkaasti Jipon napattua seurahistorian toisen cup-turnausvoittonsa. Jippo osoitti tarunhohtoisessa vahvaa luonnetta ihan jo kahden virheettömän rankkarikisan muodossa, mutta koska kyse oli tietenkin ensisijaisesti sarjakauteen valmistavasta turnauksesta, heräsi jo tässä kohtaa pieni huoli maalinteon vaikeudesta. Kolmessa viimeisessä cup-ottelussaan Jippo teki vain yhden maalin varsinaisella peliajalla. Turnauksen kuudessa ottelussa joukkue teki seitsemän maalia, joista vain kolme oli pelitilannemaaleja. Kahdesti kulmapotkuista osunut Miro Turunen teki ainoana pelaajana Jipolle yhtä useamman maalin. Huolta herätti myös edelliskausien avainpelaaja Anton Eerola, jolta jäi mystisten vaivojen vuoksi koko turnaus väliin.

Ykkösliigacupin aikana Jippo kiinnitti rosteriinsa testimiehistä KuPS:ssa viimeksi pelanneen laitapuolustajan Samu Koistisen ja teki viimeiset jatkosopimukset. Jatkajien joukossa oli lähes koko harjoituskauden ajan loppuvuodesta leikattua polveaan kuntouttanut Jyri Kiuru, joka näytti puolen vuoden pelaamattomuuden jälkeen kentälle päästyään heti virkeämmältä kuin kertaakaan viime kaudella. Viimeiseksi uudeksi vahvistukseksi alkavalle kaudelle Jippo hankki lyhyen testijakson jälkeen Maximus Tainion, joka ei ehtinyt pelaamaan yhtään pre-season-ottelua ennen sarjakauden alkamista.

Keväällä 2024 kaikissa kausiennakoissa putoamaan tuomittu Jippo rankattiin kauden 2025 ennakoissa yleisimmin kolmannelle sijalle FC Lahden ja EIF:n jälkeen, vaikka sen pelaajabudjetti nousi edellisvuodesta vain marginaalisesti.

Ottelukierrokset 1-13

Sarjakauden startti sujui etenkin näin jälkikäteen tarkasteltuna aivan kelvollisesti, kun neljästä ensimmäisestä ottelusta tuli kaksi voittoa, joista toinen vakuuttavan esityksen jälkeen FC Lahdesta. Väliin mahtui niukka vierastappio hurmoksessa alkukauden jyränneelle TPS:lle, ns. työtapaturmatasapeli KäPan vieraana Vantaalla sekä ihan kunniallinen Suomen Cup -exit, kun Jippo taipui Mehtimäellä Veikkausliiganousija KTP:lle rankkareilla, vaikka olisi monen mielestä ansainnut jatkopaikan. Lahti-voitto tuli kuitenkin kalliilla hinnalla, sillä keskikentän ankkuri Junnosuke Watanabe loukkaantui ja puolustuslinjan pelinrakentaja Valtteri Vesiaho hölmöili loppuhetkien suoralla ulosajollaan itselleen kahden ottelun pelikiellon. Kun Junnosuken maanmies ja keskikentän sielu Yoshi meni vielä loukkaantumaan kesken seuraavan ottelun Järvenpäässä, oli Jipolta yhtäkkiä sivussa joukkueen kolme ehkä tärkeintä kenttäpelaajaa.

Lahti-voiton jälkeen Jippo pelasikin peräti seitsemän voitotonta ottelua putkeen menettäen käytännössä mahdollisuudet liiganousuun juhannukseen mennessä. Putkeen mahtui neljä tasapeliä, joista kahdessa Jipon voitto suli aivan viime hetkillä vastustajan tasoitukseen ja yhdessä sarjajumbo SalPan maali tuntui suorastaan kirotulta, kun avopaikat toisensa perään tyssäsivät rimoihin tai vastustajan junnuveskariin. Hallikainen myönsi kauden jälkeen Kolmen linja -podcastin jaksossa, että avainpelaajien päällekkäiset poissaolot ja viime hetkillä sulaneet voitot olivat joukkueelle henkisesti kova paikka, mikä vaikutti ensinnäkin tuloksentekoon ja sitten myös pelillisiin esityksiin, mikä näkyi mm. joukkueen yleisilmeen passivoitumisena ja helppojen virheiden määrän kasvamisena.

Samaisen podcast-jakson mukaan Hallikainen pyysi touko-kesäkuun heikon jakson jälkeen seurajohdolta ysipaikan pelaajan hankkimista, viitaten nimenomaan talvella testattuun, mutta ulkomaille lähteneeseen Eemeli Honkolaan, joka oli jälleen vapailla markkinoilla. Tarvetta kiihdytti se valitettava fakta, että koko vuoden sivussa olleen Anton Eerolan pelikuntoon pääsemistä ei näkynyt horisontissa, ja hänen sopimuksensa päätettiin yhteisymmärryksessä purkaa. Joukkueen pelilliseen ilmeeseen haluttiin palauttaa siitä kadonnut aktiivisuus ja intensiteetti, minkä vuoksi Hallikainen päätyi vaihtamaan ryhmitystä nostaen puolustuslinjasta yhden miehen keskikentälle. Taktiset muutokset toivat tulosta heti juhannustauon jälkeen, kun seitsemässä edellisessä ottelussaan yhteensä viisi maalia tehnyt Jippo voitti Mehtimäellä KäPan 3-1 kaksi osumaa viimeistelleen Jyri Kiurun johdolla melko vapautuneen esityksen jälkeen. Kukkaiskedolla tanssiminen näytti jatkuvan seuraavalla kierroksella Lahdessa, kun Jippo karkasi alle kymmenessä minuutissa kahden maalin johtoon ja pääsi ennen puolen tunnin täyttymistä miesylivoimalle lahtelaispelaajan ulosajon myötä. Ihan näin nopeasti taktisten muutosten jälkeen Jipon peli ei löytänyt vielä täysin uomiinsa, sillä uskomattomien vaiheiden jälkeen joukkue onnistui sössimään kahden maalin johdon ylivoimalla 3-2-tappioksi. Ja takaisin treenikentälle.

Ottelukierrokset 14-27

Jipon peli parani heinäkuun aikana askel askeleelta, mutta kauden alusta saakka vaivanneista helmasynneistä ei päästy täysin irti. Edelleen joka ottelussa päästettiin yksi takaiskumaali helpon virheen seurauksena ja toisessa päässä hukattiin liikaa paikkoja. Rokkipelissä EIF:iä vastaan annettiin kaksi omiin, mutta aiempaa paremmalla hyökkäyspään tekemisellä noustiin komeasti 3-2-voittoon. Hallikainen sai työkalupakkiinsa janoamansa välineen, kun Eemeli Honkola liittyi joukkueeseen. Honkola näytti alusta asti vahvistukselta, mutta maalihanan aukeamista saatiin odottaa elokuulle.

Elokuussa palaset alkoivat loksahdella kohdilleen, vaikka väliin mahtuikin vielä yksi työtapaturma, jossa jälkimmäisen 45-minuuttisen täysin purjeessa ollut Klubi 04 ryösti Mehtimäeltä pisteet Ville Vuorisen yksilösuorituksella Jipon törmätessä kerta toisensa perään helsinkiläisjoukkueelle epätyypilliseen bussiin. Muuten elokuun alusta syyskuun alkuun kestänyt viiden ottelun jakso tuotti Jipolle pelkkiä voittoja. Ensin SJK Akatemia kaatui kotona 3-1 kolmen eri pelaajan onnistuttua maalinteossa. Sitten Klubi 04 -vahingon jälkeen esiin astui jo heinäkuussa ysipaikalle istutettu, mutta kuusi ensimmäistä otteluaan maaleitta pelannut Honkola, joka viimeisteli kaikki osumat, kun Jippo voitti kolme seuraavaa otteluaan yhteismaalein 4-0 nousten Ykkösliigan kuntopuntarin kärkeen ja taistelemaan tosissaan pronssimitaleista, vaikka joukkue oli pitkään näyttänyt jämähtävän sarjataulukon keskivaiheille. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, nappasi Jippo tämän putken aikana SalPan ja PK-35:n kustannuksella kauden ensimmäiset vierasvoittonsa. Sarjan lopulta voittaneen FC Lahden kaataminen kotikentällä toistamiseen (ja ansaitusti) oli joukkueelta myös kova temppu. Honkolan onnistumisten ohella voittoputken mahdollisti puolustuspään helpoista virheistä eroon pääseminen. Ennen elo-syyskuun voittoputkea Jippo oli onnistunut nollaamaan vain sarjajumbo SalPan, mutta nyt joukkue pelasi kolme nollapeliä putkeen.

Syys-lokakuussa Jipon tulostaso hieman laski, kun alkukauden aikana turhan tutuiksi tulleet yksittäiset kohtalokkaat töpeksinnät omassa puolustuspäässä tekivät paluun, mikä johti kolmeen tasapeliin viidessä viimeisessä ottelussa. Tosin yhtään loppuhetkien sulamista ei enää nähty, vaan Jippo kykeni sen sijaan nousemaan tappioasemasta tasoihin sekä SJK Akatemiaa että EIF:iä vastaan. Kokonaisuutena loppurypistys jäi muutenkin plussan puolelle, kun Jippo haki ensin komean vierasvoiton suorasta liiganoususta vielä taistelleesta TPS:stä ja kaatoi sitten kauden viimeisessä kotiottelussaan suht varmaotteisesti putoamiskarsintaan valmistautuneen KäPan. Kausi päättyi maajoukkuetauon jälkeen Järvenpäässä otteluun, jossa voitto jäi saavuttamatta maalipaikoissa tuhnuilun takia. Tasapeli riitti kuitenkin varmistamaan Jipolle kolmossijan, kiitos toisessa ottelussa Klubi 04:lle maalanneen Toivo Meron, jonka kavennusosuma riitti pitämään EIF:n maalierolla Jipon takana Ykkösliigan sarjataulukossa. Toisen ottelun tilanne oli seurannassa Jipon vaihtopenkillä, ja lopussa voittomaalin saavuttamiseksi ei enää otettu isompia riskejä. Näin kausi päättyi tasapelistä huolimatta pronssijuhliin.

Eemeli Honkola otti ratkaisijan viitan

Yhteenveto

Kausi 2025 oli Jipolta siis todella kaksijakoinen. Vaikka syksy päättyi kolmossijaan ja pronssimitali maistui nousujohteisen loppukauden myötä selvästi paremmalta kuin vuotta aiemmin, oli kausi kokonaisuudessaan eittämättä pettymys. Nälkä kasvaa syödessä, ja nousutaistoon yltäminen oli keväällä aivan realistinen tavoite. Ehkä siihen ei kuitenkaan oltu vielä henkisesti valmiita, nyt kun ensimmäistä kertaa koko seurahistorian aikana joukkueelta odotettiin muuta kuin taistelua sarjassa säilymisestä. Kuten seuran nettisivuilla julkaistussa artikkelissa kerrotaan, nähtiin lukuisissa WyScout-tilastoissa huomattavaa parannusta edelliskauteen nähden Hallikaisen apureineen ruuvattua joukkueen pelityyliä pelaavampaan suuntaan. Kaudella 2024 etenkin Terrence Smith ja Oskar Pihlaja paukuttelivat eurogoaleja olemattoman xG:n paikoista, mutta nyt ei meinannut upota mistään, ja edellä mainitut sankarit tekivät yhteensä kolme maalia koko sarjakauden aikana. Henkimaailman juttuja. Heinäkuussa taktisten muutosten jälkeen alkanut ryhtiliike toi kuitenkin parempia tuloksia, joiden myötä kaudesta ei tullut täydellinen pannukakku. Olisi mukava nähdä WyScout-tilastot, jotka alkaisivat vasta kauden puolivälin kohdalta.

Pelaaja-arviot

Pelaajista suurin onnistuja oli Jyri Kiuru, joka oli aivan eri mies kuin vuotta aiemmin, ennen polvensa operointia. Jos edelliskaudella Kiurua ei juuri näkynyt kentällä niiden kolmen tekemänsä maalin ohella, niin nyt tuntui, että Kiuru teki hyökkääjistä eniten peliä edistäviä tekoja niin pallon kanssa kuin ilmankin sitä. Mikään kliininen viimeistelijä ”Jykä” ei edelleenkään ole, mutta useasta hukatusta avopaikasta huolimatta mies iski tehot 7+7, joilla hän oli ykkönen niin joukkueen sisäisessä maali- kuin maalisyöttöpörssissäkin. Toinen suuri onnistuja olisi tosin vienyt maalitilaston, jos ei olisi tullut mukaan vasta kauden puolessa välissä. Eemeli Honkola näytti alusta asti vahvistukselta, mutta näytti huolestuttavasti myös imeneen joukkueessa vallinneen maalittomuuskirouksen välittömästi itseensä, kunnes hanat viimein aukesivat. Elo-syyskuun kuusi tehtyä maalia, joista neljä voittomaaleja, oli loistava suoritus. Mainittakoon myös hauskana (tai toisaalta vähän surullisena) anekdoottina, että Honkola teki kaikki Jipon maalit kaikissa Jipon vierasvoitoissa sarjakauden 2025 aikana.

Muista hyökkääjistä Pihlaja teki valtavasti töitä ja loi maalipaikkoja niin itselleen kuin muillekin, mutta päällimmäisenä "Oskun" kaudesta jäi mieleen aivan käsittämätön apina selässä, mitä tulee maalintekoon. Tuntui, että joukkueen nopeajalkaisin pelaaja pääsi joka ottelussa yhtä hyvään tai parempaankin vetopaikkaan kuin mistä suurin osa hänen edelliskauden yhdeksästä maalista tuli, mutta lopulliseksi maalisaldoksi jäi todella kehnot kaksi osumaa. Kovin odotuksin Joensuuhun palanneen Miro Turusen kausi oli suorastaan Pihlajan vastakohta. Oliko sitten kiinni kaksinkamppailuvoiman puutteesta vai mistä, mutta ykköskärjeksi kaavailtu "Turska" ei tuntunut saavan mitään aikaan ja jäi kauden alusta saakka rotaatiolaiturin rooliin. Mutta sitten, kun Turunen maalipaikkaan pääsi, viimeisteli hän murhaavan tehokkaasti. Viisi tehtyä maalia oli peliaikaan nähden kelpo saldo. Hyökkäyspään pahin epäonnistuja oli kuitenkin komean läpimurron kaudella 2024 kahdeksalla maalillaan tehnyt Smith, joka jäi olemattomalle vastuulle ja ehti viimeistellä yhden ainoan osuman ennen putoamistaan reservijoukkueen puolelle loppukaudeksi. En tiedä, mitä kulissien takana on tapahtunut, mutta uskon, että ”Tiko” sai lopulta mitä ansaitsi.

Apina oli selässä myös edelliskaudella 11 maalia viimeistelleellä Yoshilla, joka teki keväällä kaksi komeaa vapaapotkumaalia, mutta osui sen jälkeen enää kahdesti pilkulta. Toki Yoshi oli silti keskikentällä joukkueen pallollisen pelaamisen kannalta korvaamaton pelaaja, jonka poissaolo kyllä todellakin näkyi niissä muutamissa vammojen vuoksi väliin jääneissä ottelussa. Toinen tehomieheksi oletettu keskikenttäpelaaja, aivan kauden alla joukkueeseen liittynyt Maximus Tainio, oli kauden ensimmäisen puoliskon ihan pihalla, eikä sopivaa roolia tuntunut miehelle löytyvän. Kun ryhmitys kesällä sitten vaihtui ja keskustaan tuli kolmas pelaaja, loksahti Tainio palapelissä paikalleen. Tainio ampui kesällä lyhyen ajan sisään kolme kaukolaukausmaalia, mutta tehot tyrehtyivät sitten siihen, vaikka muuten peli sujuikin. Keskikentän pohjalla Junnosuke Watanabe oli oma elintärkeä itsensä. Pelaajan, joka ei hirveästi pistä kentällä silmään, merkityksestä kertoo jotain se fakta, että niistä kahdeksasta ottelusta, jotka ”Junnolta” jäi väliin, Jippo voitti ainoastaan yhden.

Pyry Piirainen napsi palloja totutulla varmuudella

Vaikeasta alkukesästä huolimatta näin, että Nuutti Tykkyläinen ja Eetu Viitaniemi pelasivat wing backeina 3-4-3-ryhmityksessä hyvin, ja joukkueen ongelmakohdat olivat sen sijaan keskustassa, niin hyökkäys- kuin puolustuspään osalta. 4-3-3:een siirryttäessä Viitaniemi putosi kuitenkin penkille ja alkukauden penkkiä kuluttanut Samu Koistinen sai näytönpaikan oikeana puolustajana. Koistinen täytti paikkansa hyvin tehden pakin paikalta kaksi maaliakin, mutta kummeksun silti Hallikaisen päätöstä antaa tälle kausikortti avaukseen, sillä en usko, etteikö pari vuotta nuorempi Jipon oma kasvatti Viitaniemi olisi pystynyt ihan samaan. Jipon profiili ja vaatimustaso avauksen pelaajille on parin viime vuoden aikana noussut sellaisia loikkia ylöspäin, että ymmärrettävästi omia poikia ei enää / vielä ole isossa roolissa montaa. Siksi toivoisin, että ”Vinskin” kaltainen omasta takaa tuleva talentti ei joutuisi penkille jonkun korkeintaan marginaalisesti paremman junantuoman takia, vieläpä nousumahdollisuuksien jo karattua.

Toinen oma poika, Tykkyläinen, jatkoi uudessakin formaatiossa vasemman laidan avainpelaajana, mutta pelasi kaksi kolmesta ottelustaan ennen loppukauden mittaista loukkaantumistaan hyökkäyksessä. Vasemman pakin paikalle siirtyi alkukauden keskikentällä pelannut Lassi Forss, joka kotiutui entuudestaan tutulle pelipaikalleen erinomaisesti. Forssin aggressiivisen pelityylin mukana tulee aina omat riskinsä, mutta loppukaudelta ei kyllä jäänyt mieleen höntyilyjä, jotka olisivat kostautuneet omassa päässä tai juuri edes varoitusten muodossa. Toki miehen roolitus oli myös aiempaa stabiilimpi ja pallonriistojen sijaan tärkeimmät tehtävät liittyivät pelin rakentamiseen.

Valtteri Vesiaho toi keskuspuolustukseen johtajuutta ja pallollista taitoa. Miehen alkukautta mustasivat kuitenkin hölmöilyt, kuten järjettömällä painiotteella pilkun aiheuttaminen Turussa ja Lahti-kotivoiton loppuhetkillä suunsoitosta tullut suora ulosajo, jonka aiheuttama pelikielto oli osaltaan vyöryttämässä toukokuussa vauhtiin päässyttä lumipalloefektiä, johon se unelmoitu nousu kariutui. Tämän jälkeen Vesiaho ryhdistäytyi ja pelasi jämäkän loppukauden. Uskaltaisin väittää, että Jipossa ei ole koskaan aiemmin pelannut topparia, joka kykenisi avaamaan peliä yhtä hyvin ja monipuolisesti kuin Vesiaho, ja sitä kyllä hyödynnettiin joukkueen pelaamisessa koko kalenterivuoden ajan. Roope Huhtala hoiti Vesiahon vierellä painimatsit vastapuolen hyökkääjien kanssa, ja hyvällä prosentilla hoitikin. Keskuspuolustuksen kehuminen tuntuu toki vähän hassulta, kun boksipuolustamisen kanssa oli ongelmia pitkin kautta. Ne ongelmat eivät kuitenkaan missään vaiheessa henkilöityneet yhteen tai kahteen pelaajaan, vaan kyse tuntui olevan enemmän kollektiivisesta sekoilusta ja henkisestä alavireestä. Niklas Haatajakin paikkasi poissaoloja aivan kelvollisesti, mutta ei missään vaiheessa näyttänyt yhtä varmalta kuin 2024.

Kannattajayhdistys JNS Rednecksin vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Pyry Piirainen. Kun puolustuspäässä pitkin kautta sekoiltiin porukalla, piti kipparimme torjunnoillaan joukkuetta pystyssä ja komensi joukkuetovereitaan naama punaisena. Nollapelien määrä jäi vähäiseksi etenkin edelliseen kauteen verrattuna, mutta se ei jäänyt kiinni jälleen kaikissa otteluissa maalia vartioineen Piiraisen suorittamisesta. Talvella Piiraisen kirittäjäksi värvätty paluumuuttaja Nuutti Kaikkonen ei lopulta ehtinyt armeijakiireiltään hirveän montaa kertaa edes vaihtopenkille, ja elokuussa Kaikkosen sopimus purettiin yhteisymmärryksessä hänen muutettuaan opiskelujen perässä pk-seudulle.

Pelaajatilastot

Sopimuspelaajista ilman peliminuutteja jäivät maalivahdit Verneri Vainikainen (14 ottelua penkillä), Erkka Oikarinen (7 ottelua penkillä) ja kesken kauden pois lähtenyt Nuutti Kaikkonen (7 ottelua penkillä), koko kauden loukkaantuneena ollut puolustaja Joona Malinen, reservijoukkue PunaMustassa pelanneet keskikenttäpelaaja Matias Juurikainen, laitapelaaja Atte Nuutinen ja hyökkääjä Veeti Piiparinen sekä koko kauden lainalla PEPOssa ollut puolustaja Erol Erguner.

Loppukauden ihanneavaus
Pihlaja Honkola Kiuru Yoshi Junnosuke Tainio Forss Vesiaho Huhtala Koistinen Piirainen (c)
Reservijoukkue

Kaudella 2024 toimintansa aloittanut Jippo PunaMusta voitti sarjanousijana Kolmosen lohkonsa (Itä AC2) lopulta viiden pisteen marginaalilla toiseksi sijoittuneeseen Kings SC:hen nähden. Nousuhaaveet kariutuivat kuitenkin Itä AC1:n Huima/Urhoa vastaan käydyssä kaksiosaisessa mittelössä, jossa kokeneempi ja fyysisempi vastustaja eteni jatkoon yhteismaalein 2-0 saavuttaen lopulta sarjanousun voitettuaan karsintafinaalissa Pohjoisen lohkovoittajan KaPan selvin luvuin. Kapteeni-pelaajavalmentaja Miika Vainikaisen johtama PunaMusta tarjosi lukuisille Jipon B-junnuille tulikasteen aikuisten peleihin. Edustusjoukkueen sopimuspelaajista PunaMustan riveissä pelasi koko kauden torjuntavastuun jakaneet maalivahdit Erkka Oikarinen ja Verneri Vainikainen, laitapuolustajana ja -hyökkääjänä pelannut Atte Nuutinen, keskikenttäpelaajat Eeli Kinnunen ja Matias Juurikainen sekä 21 maalillaan Itä AC2:n maalipörssin voittanut hyökkääjä Veeti Piiparinen. Muutoin lähinnä kehuja toiminnastaan kerännyt seurajohto onnistui tekemään farmisiirtorajan kynnyksellä melko kriittisen virheen, jonka myötä myös yksittäisiä otteluita PunaMustassa pelanneet Topi Kela, Santeri Saarenkunnas ja Terrence Smith pullahtivat loppukaudeksi reservien puolelle. Toki kenellekään heistä tuskin olisi ollut tarjolla jämäminuutteja enempää edarin puolella, mutta silti aika vittumainen kömmähdys esimerkiksi Jippoa seitsemän kautta edustaneen Saarenkunnaksen kannalta, jonka pelaajaura päättyi täten reservipeleihin.

Reservijoukkue Kolmosen tasolla ei tietenkään palvele Ykkösliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta ihan optimaalisella tavalla. Olisi ollut kuitenkin mielenkiintoista nähdä, mitä sarjanoususta olisi seurannut, kun tähän asti edarin ja B-junnujen treeniringistä ottelukohtaisesti kootun "joukkueen" toimintaan olisi ennen ensi kautta pitänyt löytää (seurajohdon mukaan) 50 kiloeuroa lisää.

KAUSI 2026

Taustat, resurssit ja olosuhteet

Jipon resursseihin ja olosuhdekehitykseenkin on tullut ennennäkemätöntä potkua parin viime vuoden aikana uuden taustayhtiön myötä joukkueen urheilullisen menestyksen otettua samalla harppauksia eteenpäin. Urheilullinen menestys lienee ensisijainen syy sille, että Joensuun kaupunki päätti viimein rakentaa Mehtimäen kentän päätyyn kauan odotetun huoltorakennuksen, joka valmistui viime kauden lopulla, ja sen jälkeen uudet valotolpat, jotka ovat nousemassa lopultakin pystyyn ennen ensi kautta, korvaten vanhat himmeät valot, joiden mukana poistuu myös se Ruudun katsojien kiroama keskitolppa. Valojen myötä Mehtimäen tekonurmi täyttää lopultakin Ykkösliigan ottelutapahtumilta vaadittavat lisenssiehdot, joskin katsomoiden osalta niukin naukin.

Taustayhtiön hallituksen vara-pj Kari Kuikan rakentaessa yhteistyössä päävalmentaja Hallikaisen kanssa tulevan kauden joukkuetta puuhailee puheenjohtaja Janne Mustonen mm. stadionhankkeen parissa liehitellen Harri Bromanin kanssa muita paikallisia rahamiehiä ja Joensuun kaupunkia. Olin itse ollut siinä käsityksessä, että stadionhanke tarkoittaisi käytännössä yhtä ~1500 henkeä vetävää pääkatsomoa nykyisen kentän laidalle, mutta kauden päättäjäisissä oli esitelty havainnevideota tms. ihan "oikeasta" stadionista, jossa myös toiselle sivulle tulisi uusi katsomo. Ja samoihin aikoihin Joensuun kaupunki julkaisi kolme toisistaan hieman poikkeavaa skenaariota sisältävän kokonaissuunnitelman Mehtimäen alueen kehittämisestä vuoteen 2040 asti. Jokainen näistä skenaariosta sisälsi jalkapallostadionin ja sen yhteydessä olevan harjoitustekonurmen, mutta kahdessa kolmesta skenaariosta tämä harjoitustekonurmi oli nykyisen kentän kohdalla ja stadion ihan uudella paikalla. Näinkin suureellisen kuuloisten suunnitelmien toteutumista ei kannattane ihan hengitystä pidätellen odottaa. Bromanilla on toki melkoisen vahva rekordi olosuhdekehitysten saralla muista lajeista, mm. tekonurmen vieressä jököttävän koripallohallin muodossa, joten koskaan ennen ei ole ollut näin toiveikas olo kotiluolamme (jos avointa kenttää luolaksi voi kutsua) kehittämisen suhteen. Kauteen 2026 lähdetään joka tapauksessa nykyisillä katsomonrotiskoilla.

Vaikka taloudellisia muskeleita on tullut lisää, pelaajabudjettiin en usko tulevan merkittävää korotusta (ellei talven sponsorineuvotteluissa tapahdu jotain ihmeellistä) viime kauden 150 000 eurosta, joten eiköhän ainakin Veikkausliigasta pudonneet KTP ja Haka sekä EIF kasaa joukkueensa Jippoa isommalla rahalla.

Valmennus

Mikko Hallikainen aloittaa jo neljännen kautensa Jippo-luotsina. Näin pitkää päävalmentajapestiä ei Jipossa ole nähtykään sitten seuralegenda Jarmo Korhosen ensimmäisen stintin (2004–2007). Luis Freitasin pesti Hallikaisen oikeana kätenä ja B-junnujen päävalmentajana jäi sen sijaan yhden kauden mittaiseksi, kun ihan kelpo cv:stä huolimatta portugalilainen osoittautui tyhjäksi arvaksi, eikä saanut jatkoa. Kun syksyn ottelut sujuivat ihan mallikkaasti, ja Freitasin korvaaja näkyy olevan edelleen haussa, on vaikea uskoa, että Hallikainen tekisi kovin järisyttäviä taktisia muutoksia ainakaan kevättalven Ykkösliigacupiin mennessä.

Yksi selkeä vahvistus valmennustiimiin saatiin jo kiinnitettyä, kun kaiken nähnyt konkari Jori Särkkä palkattiin kahden vuoden ajan avoimena olleeseen maalivahtivalmentajan toimeen. Särkkä työskentelee edustusjoukkueen ohella myös Jippo-junioreiden puolella, jossa on nyt tehty nyt muutenkin selkeitä lisäpanostuksia valmennukseen. Työtä siellä kyllä riittäisikin, että edustusjoukkueeseen saataisiin jossain vaiheessa tyrkylle Ykkösliiga-potentiaalin junnuja.

Jori Särkkä tuo valmennustiimiin roppakaupalla kokemusta

Pelaajisto

Kun marraskuussa lomaillut joukkue palaa joulukuun alussa treeneihin, on Jipolla kasassa mukavat 15 pelaajasopimusta. Jatkuvuus on edelleen teemana, kun viime kauden optimiavauksesta kiinnitettynä on laskentatavasta riippuen seitsemän tai kahdeksan pelaajaa. Pisimmällä joukkueen rakentaminen on hyökkäysosastolla, jossa odotettaneen enää Oskar Pihlajaa (tai Pihlajan korvaajaa) sekä mahdollisten syvyyspelaajien kiinnittämistä. Avauskokoonpanoon voidaan jo nimetä ysipaikalle Eemeli Honkola ja oikeaan laitaan Jyri Kiuru. Rotaatiossa on Miro Turunen ja talven ensimmäinen uusi pelaaja, Ilveksestä Joensuuhun palannut 17-vuotias junnulupaus Luka Räsänen, joka toimii haastajana erityisesti vasemman laitahyökkääjän paikalle. Lisäksi viime kauden kokonaan missanneen ja koeajalla varustetun sopimuksen ensi kaudesta tehneen Anton Eerolan on määrä palata remmiin. Jos Eerolasta vielä tulee jalkapalloilija, lienee hän kakkosvaihtoehto ysipaikalle, mutta saanee peliaikaa myös keskikentän puolella. Jos.

Yoshiaki Kikuchi ja Junnosuke Watanabe jatkavat keskikentän avainpelaajina. Viimeisimpänä nimensä jatkopahviin kirjoittanut Lassi Forss havittelee keskustan kolmatta avauskokoonpanon paikkaa, joka vapautuu Amerikkaan suuntaavalta Maximus Tainiolta, ellei Forss sitten jatka laitapakkina. Syksyn KuPS:sta lainalla ollut Lauri Sahimaa voisi myös olla vaihtoehto tuolle tontille. Sahimaan sopimus KuPS:n kanssa loppui, ja on vaikea nähdä, että hänelle irtoaisi Kuopiossa roolia edustusjoukkueen puolelta. Vielä sopimuksettomista pelaajista odottaisin kokeneen Pasi Forsmanin jatkavan laadukkaana rotaatiovaihtoehtona keskelle ja puolustukseenkin, mikäli miehellä riittää edelleen intoa palloilla tällä tasolla faijailun ja opiskelun ohessa.

Puolustus on vielä melko levällään. Valtteri Vesiaho jatkaa johtavana topparina ja Nuutti Tykkyläinen vasempana pakkina, ellei häntä sitten nosteta hyökkäykseen Pihlajan mahdollisesti lähtiessä, jolloin Forss varmaan ottaisi vaspan roolin. Heti viime kauden päätyttyä seura sorvasi uuden sopimuksen Karlos Mahugolle, joka lienee ensi kaudellakin varamies linjan jokaiselle paikalle, ellei hän sitten nouse avaavaksi laitapakiksi. Topparina Mahugo ei pelannut viime kaudella enää yhtään ottelua neljän linjaan siirtymisen jälkeen, joten tuskin häntä siinä ryhmityksessä keskelle suunnitellaan ensi kaudeksikaan. Puolustukseen tarvitsisi nähdäkseni kiinnittää vielä kaksi topparia ja kaksi laitapakkia, sillä Roope Huhtala ja Niklas Haataja sekä Samu Koistinen ja Eetu Viitaniemi ovat ainakin toistaiseksi sopimuksetta. Nähtäväksi jää, kykeneekö viime kauden lainalla Pepossa Kakkosta pelannut nuori toppari Erol Erguner nousemaan jonkinlaiseen rooliin edustusjoukkueessa.

Pyry Piirainen aloittaa jo viidennen kautensa joukkueen ykkösmaalivahtina ja neljännen kapteenina (oletettavasti). Pyry on muuten noussut jo kaikkien aikojen toiseksi eniten otteluita Jipossa pelanneeksi maalivahdiksi Mikko Ikosen jälkeen, ja kipparimme pelannee ensi kaudellakin kaikki mahdolliset tosipelit. Viime keväänä vitosdivarijengi MuurY:ä vastaan pelatussa Suomen Cupin ottelussa edustusjoukkuedebyyttinsä tehneellä nuorella Verneri Vainikaisella on myös sopimus ensi kaudelle, mutta voisi kuvitella, että tuohon vielä yksi varamies kiinnitettäisiin.

Jipolla oli läpi viime kauden todella laaja harjoitusrinki, jossa oli kymmenien sopimuspelaajien ohella mukana muutama PunaMustan listoilla ollut pelaaja. Ringin laajuudesta ei kuitenkaan tunnuttu saavan oikein minkäänlaista kilpailuetua, samalla kun olemattoman kapealla materiaalilla pelannut TPS porskutti Jippoa intensiivisemmällä pelillä aina liiganousuun saakka. Seurajohdon puheiden mukaan tähän on tulossa ensi kaudelle selkeä muutos. Reservit harjoittelevat jatkossa keskenään uuden päävalmentajansa Maru Grönroosin johdolla ja edarin rinki pidetään tiiviimpänä entistä laadukkaampien treenien takaamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että ressujen puolella viime kaudella pelanneista sopimuspelaajista harva on saamassa jatkoa. Atte Nuutisen vuosi sitten tekemä sopimus kattaa ensi kauden, mutta vaikea hänen on kyllä nähdä mahtuvan edarin puolella penkillekään asti. Jos ajattelee, että rosteriin kiinnitettäisiin se ~22 pelaajaa, niin Eeli Kinnusen voisi periaatteessa nähdä sopivan kolmen avauskokoonpanon ulkopuolelle jäävän keskikenttäpelaajan joukkoon, mutta hänkin täyttää ensi kauden aikana jo 21 vuotta, joten onko Ykkösliigapelaajaksi vievä juna sitten kuitenkin jo mennyt? 18-vuotias Jere Martikainen pelasi PunaMustassa vahvan kauden, mutta veikö Luka Räsänen kuitenkin sen Martikaiselle mahdollisesti vapaana olleen backup-laiturin paikan joukkueessa? Mene ja tiedä.

Kahden viime kauden aikana olemattoman vähän otteluita edustusjoukkueessa pelanneen topparin Topi Kelan odottaisin vaihtavan maisemaa, mikäli hänellä riittää vielä kunnianhimoa jalkapallouran suhteen. Entä mitä tekee Terrence Smith? Jos "Tiko" ei saanut vuosi sitten tykkikauden jälkeen sopimusta muualta, on hänelle tuskin hirveästi ottajia nyt mönkään menneen kauden jälkeen. Mukavahan tuota väkkärää olisi edelleen ringissä katsella, mutta näinköhän roolia on enää tarjolla. Eetu Venäläinen pääsi hyökkäyksessä loppukaudesta säännöllisesti jämäminuuteille, mutta ei kyllä ehtinyt saada mitään aikaan. Tarjotaanko hänelle jämäroolia enää ensi kaudeksi, ja toisaalta kiinnostaako Venäläistä sellaisessa jatkaa?

Tavoitteet

Joukkue ja valmennus tavoittelevat jälleen liiganousua, jota tietysti kannattajatkin toiveikkaina odottavat. Jippo lähtee silti haastajana nousutaistoon, jossa KTP, Haka ja EIF ovat todennäköisimmin mukana. Maltilliseen eteenpäinmenoon alusta asti pyrkineen taustayhtiön tavoitteissa olennaisempaa lienee juuri tällä hetkellä stadionhankkeen edistäminen, jota mahdollistaisi kausikorttien myynnin ja sitä kautta yleisömäärien kasvu. Urheilullisesti tärkeimpänä tavoitteena arvaisin seurassa pidettävän sitä, että nousumahdollisuudet eivät tällä kertaa kariutuisi vielä keskikesällä, jotta yleisöä riittää ja irtolippuja myydään vielä syksylläkin.

	Kirjoittaja	Aihe: Jippo 2026 - Stadionhankehan se on mielessä, mutta pelataan nyt ensin (Luettu 2204 kertaa)
0 jäsentä ja 4 vierasta katselee tätä aihetta.