• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Pietarsaaren kaksikko Kakkosessa 2026 (FF Jaro Akademi + JBK)

Aloittaja Andreas, 16.12.2025 klo 11:50:50

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Andreas

Perustetaan tällainen yhteistopikki näille kahdelle, sen verran vähän keskustelua kuitenkin odotettavissa, mutta onhan tässä sentään kuumat paikallisottelut tulossa Project Liv Arenalla!

JBK
Pari vuotta peräkkäin ollut jo kärkijoukkue Kakkosen C-lohkossa Walter Mooren alaisuudessa, valmentaja joka jatkaa myös tulevalla kaudella yhdessä Toni Mensakovin, Papa Niangin ja maalivahtivalmentajan Jasmin Ramicin kanssa. Mitään paljon enemmän konkreettista ei ole vielä tässä vaiheessa kerrottavaa, vanha tuttu Jasper Uwaegbulam ollut ilmeisesti harjoituksissa ainakin. Varmasti tulossa jonkin verran vaihtuvuutta joukkueeseen, kuten aina. Mutta eiköhän runko pysyy aika hyvin kasassa.

FF Jaro Akademi
Uusi tuttavuus liiton sarjoissa, oli aivan ylivoimainen Kolmosessa viime kaudella saldolla 20-1-1. Hyvää tekemistä ollut jo muutaman vuoden. Teki viime kaudella 113 maalia. Josta Rudi Vikström teki 34 maalia 14 ottelussa. Mutta häntä ei lähtökohtaisesti nähdä Kakkosessa tulevalla kaudella, jos pelaa edes Suomessa. Joukkuetta on valmentanut paljon nähnyt Alexei Eremenko Sr. joka jatkaa joukkueen parissa myös tulevana kautena. Täydellinen valmentaja tälle hyvin nuorekkaalle joukkueelle. Mielenkiintoista kyllä nähdä miten niiden kausi alkaa menemään. Joukkueesta en osaa paljon sanoa, kuten odotettua niin kyseessä on periaatteessa FF Jaron A-juniorit. Muutama kokenut pelaaja oli mukana viime kaudella, esim. Antonio Hotta (joka oli mukana valmennuksessa myös) sekä 1991 syntynyt Robin Söderholm, stabiili puolustaja myös Kakkosen tasolla. Joukkueessa on muutama pelaaja myös jolla on sopimus FF Jaron liigajoukkueen kanssa, Ted Söderström (ollut mukana myös Suomen nuorisomaajokkueissa), Morteza Najafi (ollut mukana myös Suomen nuorisomaajokkueissa), Onni-Ilari Hopiavuori, Valde Löfs ja Leo Boström.

Lohko C
GBK, Kokkola
Hercules, Oulu
Huima/Urho, Äänekoski
FF Jaro Akademi, Pietarsaari
JBK, Pietarsaari
Närpes Kraft, Närpiö
SJK Akatemia/2, Seinäjoki
TP-47, Tornio
FC Vaajakoski, Jyväskylä
VPS Akatemia, Vaasa

Tuossa tämän kauden lohko, AC Oulu ei kiinnostanut enää rahoittaa OsPaa, niin ne jättäytyivät pois tästä.

Pavejasa


Pavejasa

Tulipa tässä sellainen idea, että toivottavasti tämä Jeppiksen derby saataisiin saunottua Jaakonpäiville. Imisi varmasti kivasti yleisöä  stadionille.

Hampuusi


Kronofogden

Lainaus käyttäjältä: Hampuusi - 18.12.2025 klo 08:17:23
Seurantaan myös. Onkos harjoitusotteluita tulossa?
Jaron ja Vepsun akatemiat kohtaavat toisensa nyt lauantaina klo 15 Tellushallissa. Ilmeisesti testipelaaja Aoraha on myös silloin mukana.
JBK taitaa avata kautensa 17.1 kun kohtaavat Jaron edustuksen.

Onhan tässä ihan mielenkiintoinen kausi tulossa ja Pietarsaaren paikallisottelua liiton sarjoissa saa kaivaa niin kauas taakse kuin kauteen 1978, jolloin Jaro ja JBK molemmat pelasivat II. Divisioonaa (3.sarjataso). Kolme pietarsaarelaisseuraa on viimeeksi liiton sarjoissa nähty 1974 kun Jaro, JBK ja Into pelasivat kaikki Kakkosta.

Mitä pelaajiin tulee niin tilannehan nythän on todella hyvä kun ysärillä ja nollarin alussa synteyneitä aktiivipelaajia on vielä todella paljon. Tämä tekee selkeän jaon siitä että pääsääntöisesti vanhemmat pelaajat tulee pelaamaan JBK:ssa ja juniori-ikäiset taas Jaron akatemiassa. Toki akatemiajoukkueeseen varmaan halutaan muutama kokeneempi pelaaja, ja siksi tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mitä tekee pelaajat kuten Sotelo, Remesaho, Ramsay ja miksi ei vaikka Kronholm. Maalivahtipuolella taas mielenkiintoista nähdä jatkaako Akatemiassa Finell ja Enqvist ja JBK:ssa taas Käldström sekä Snellman, vai kiinnostaako Öhbergiä vielä pelit Kakkosessa?

Hampuusi

#5
Hyvin suvereeni esitys akatemialta. Najafi erottui taas edukseen, mielestäni hänen pitäisi pian päästä pelaamaan korkeammalle tasolle. Topparit myös hyviä ja #20 (Holmäng?) taisi tehdä molemmat maalit. 2-0 siis päättyi Jarolle. Paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat olleet isommat, laukaukset Jarolle varmaan jotain 15-1

Pavejasa

Lainaus käyttäjältä: Hampuusi - 20.12.2025 klo 18:42:45
Hyvin suvereeni esitys akatemialta. Najafi erottui taas edukseen, mielestäni hänen pitäisi pian päästä pelaamaan korkeammalle tasolle. Topparit myös hyviä ja #20 (Holmäng?) taisi tehdä molemmat maalit. 2-0 siis päättyi Jarolle. Paremmalla viimeistelyllä lukemat olisivat olleet isommat, laukaukset Jarolle varmaan jotain 15-1
Tähän topicciin offina, mutta mites Aroaha pelasi? Najafi taitaa olla potentiaalisin näistä junioreista, joiden sopimukset julkaistiin kesken viime kauden.

Hampuusi

Minusta ei pelannut ollenkaan, mutta minä olen surkea tunnistamaan ketään.

Pavejasa

Akatemia ei ilmeisesti osallistu Suomen cupiin. Mielestäni hyvä päätös, jotta nämä pelaajat ovat edustuksen käytössä kierrätykseen cupissa. Ensimmäisillä kierroksilla näille pelaajille edustuksen mukanakin käyttöä.

Kronofogden

ÖT:ssa oli jo jokunen päivä sitten juttu JBK:n joukkuerakennuksesta ja siitä ilmeni että Kronholm tulee todennäköisesti pelaamaan JBK:n sijasta Jaron akatemiassa. Mielestäni ihan hyvä että Maku "palaa kotiin" ja pystyy toimimaan jonkinlaisena mentorina nuoremmille pelaajille.

JBK:ssa taas jatkaa valmennusnelikko Walter Moore (päävalmentaja), Papa Niang, Toni Mensakov ja Jasmin Ramic (mv-valmentaja). Pelaajapuolella jatkosopimukset on tehnyt:
Joas Snellman
Hannes Käldström
Carl Strang
Daniel Forsén
Juuso Öst
Jaakob Siro
Roni Björkskog
Benjamin Östman
Marcel Wargh
Johan Forsén

Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Romeo Rantala joka viime vuonna pelasi Nelosen IK Myranissa.

Näillä näkymin JBK:n talven harjoitusvastustajat ovat ainakin:
Jaro (k)
VPS Akatemia (v)
GBK (v)
Jaro Akademi (k)
Ilves 2 (k)



Pavejasa

JBK solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset Roni Björkskogin, Anton Strömbäckin ja Linus Brobergin kanssa

Pavejasa

Jaakonpäivillä sekä JBKn, että akatemian kotipelit :ylos:

Hampuusi

Ulkomuistista, mutta huomenna taisi olla Telluksessa klo. 19:30 JBK-Jaro akademi harjoitusottelu.

Andreas

Lainaus käyttäjältä: Hampuusi - 05.02.2026 klo 22:38:35
Ulkomuistista, mutta huomenna taisi olla Telluksessa klo. 19:30 JBK-Jaro akademi harjoitusottelu.
Kyllä, mutta ottelu alkaa 19:00. :ylos:

PlussaPallo

FF Jaro Akademi - KPV 3-2

Remesaho tehnyt kuuleman mukaan kaikki pietarsaarelaisten maalit. KPV:n langassa kriiseiltiin, mutta onhan tuo silti kova myrskyvaroitus nousijajoukkueelta.

Andreas

Jos Remesaho pysyy kunnossa koko kauden niin taistelee varmasti lohkon parhaimman maalintekijän tittelistä. Siinä tulee olemaan kiire aika monella puolustajalla kauden aikana :)

Pavejasa

ÖT osaa kertoa, että Alex Ramsay pelannee ensi kaudella akatemian kanssa :ylos:

Hyvä kokenut pelaaja, joka voi Eremenkon mukaan pelata myös kärkenä kakkosessa.

Hugh

Melkoinen kauden alku Pietarsaaressa. Jaro Akademi - Närpes Kraft 5-5 ja puoli tuntia vielä pelaamatta. Ketään ei kiinnosta puolustaminen? ???

Andreas

Ei kiinnostanut puolustaminen ei :D :ylos:

Jarolle lopulta 6-5 voitto, ihan normaalia. Joni Remesaholla oli jopa varaa laittaa pallon pilkusta tolppaan yliajalla. Oli hänellä vahva ilta kuitenkin, taisi tulla tehot 2+2. Emmanuel Mendy myös hyvällä pelipäällä, teki kaksi maalia.
Pari maalia molemmille ihan lahjoja, ja muutenkin huonoa puolustamista. Mutta maksava yleisö tykkää :ylos:

Andreas

Stabiili 2-0 voitto JBK:lta, ottelu olisi voinut ratkaista jo ensimmäisellä jaksolla missä JBK:lla oli lukuisia paikkoja, mutta ei saatu palloa maaliin millään. Roni Björkskog näytti miten homma toimii ja teki molemmat.
Vähän löysiä oli kenraali Ilves/2:sta vastaan sekä Cupin ottelu Ylivieskassa, mutta tänään asenne oli kohdillaan!

Pavejasa

Akatemia aloittanut kahdella voitolla :ylos: Tänään SJK/ak2 kaatui 3-4 lukemin, joten ilmoittelua tänäänkään puuttunut. Urakkaa toki vaikeutti Holmängin punainen ensimmäisen puoliajan loppuun.

Jos joku on nähnyt pelejä, olisi mielenkiintoista kuulla ketkä ovat vakuuttaneet eniten.

Penkkitopi

Jarolla kahteen peliin 8 päästettyä mutta silti täysi pistepotti. :D Aikamoista.

IN10SITY

#22
Lainaus käyttäjältä: Pavejasa - 22.04.2026 klo 22:59:44
Akatemia aloittanut kahdella voitolla :ylos: Tänään SJK/ak2 kaatui 3-4 lukemin, joten ilmoittelua tänäänkään puuttunut. Urakkaa toki vaikeutti Holmängin punainen ensimmäisen puoliajan loppuun.

Jos joku on nähnyt pelejä, olisi mielenkiintoista kuulla ketkä ovat vakuuttaneet eniten.

OmaSp:llä todistettiin eilen aika eriskummallista Kakkosen ottelua. 7 maalia, 2 pilkkua (vierasjoukkueen Remesaho missasi yhden), 1 kentältä poisto. Vieläpä joukkue, jolle kentältä poisto tuli, oli voitokas FF Jaro Akademi.
Selkeästi edukseen esiintyi - sanomattakin selvää - kolmen maalin mies Joni Remesaho, jolla oikein roolitettuna olisi voinut olla roolia Veikkausliigassa (ainakin jonkun päävalmentajan papereissa). Toinen pelaaja, joka erottui selkeästi edukseen oli Emmanuel Mendy. Pitkät tempokuljetukset, 1vs1-haastot laidalla olivat myrkkyä kotijoukkueen nuorille puolustajille. Edellä mainittu kaksikko piti kaksistaan pilkkanaan ajoittain kotijoukkueen pelaajia, tästä malliesimerkki ottelun voittomaalista, missä erinomaisella yhteispelillä alivoimasta huolimatta, sai kotijoukkue kaivaa pallon omasta maalistaan neljännen kerran illan aikana.
Elliot Holmängin kaksi keltaista korttia ja sen myötä kentältä poisto. Jälkimmäinen korteista oli todella hölmö, turhautuneen pelaajan pelin viivyttämis/turhan jälkipelin jälkeen. Jotenkin jäi fiilis toisen kortin kohdalla, että ottelun erotuomarilla ei ollut tiedossa siinä hetkessä, että Holmängillä oli jo varoitus alla. Aloitti kuitenkin ottelun hyvin ja oli samalla joukkueen näkyvimmistä yksilöistä.
Kaiken kaikkiaan kymmenellä pelaajalla Akademi puolusti mallikkaasti, kiitos myös kotijoukkueen luokattoman viimeistelytehokkuuden, matkasi täydet sarjapisteet lopulta Jeppikseen.

Piippu-Virtanen

Lainaus käyttäjältä: Kronofogden - 18.12.2025 klo 11:08:16
Jaron ja Vepsun akatemiat kohtaavat toisensa nyt lauantaina klo 15 Tellushallissa. Ilmeisesti testipelaaja Aoraha on myös silloin mukana.
JBK taitaa avata kautensa 17.1 kun kohtaavat Jaron edustuksen.

Onhan tässä ihan mielenkiintoinen kausi tulossa ja Pietarsaaren paikallisottelua liiton sarjoissa saa kaivaa niin kauas taakse kuin kauteen 1978, jolloin Jaro ja JBK molemmat pelasivat II. Divisioonaa (3.sarjataso). Kolme pietarsaarelaisseuraa on viimeeksi liiton sarjoissa nähty 1974 kun Jaro, JBK ja Into pelasivat kaikki Kakkosta.

Mitä pelaajiin tulee niin tilannehan nythän on todella hyvä kun ysärillä ja nollarin alussa synteyneitä aktiivipelaajia on vielä todella paljon. Tämä tekee selkeän jaon siitä että pääsääntöisesti vanhemmat pelaajat tulee pelaamaan JBK:ssa ja juniori-ikäiset taas Jaron akatemiassa. Toki akatemiajoukkueeseen varmaan halutaan muutama kokeneempi pelaaja, ja siksi tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mitä tekee pelaajat kuten Sotelo, Remesaho, Ramsay ja miksi ei vaikka Kronholm. Maalivahtipuolella taas mielenkiintoista nähdä jatkaako Akatemiassa Finell ja Enqvist ja JBK:ssa taas Käldström sekä Snellman, vai kiinnostaako Öhbergiä vielä pelit Kakkosessa?

Ehkä näin nykypäiväisellä katsantokannalla onkin viimeksi tuolloin ja vain jos rajaa tilanteen tämän hetken sääntöpohjaan nk. Liiton Sarjoista puhuen.

Sen sijaan mikäli aikaisemmat, ajanmukaiset sen hetken nk. Liiton Säännöt ottaa huomioon niin siinä tapauksessa tietenkin nk. Liiton suojelukseen kuuluivat vielä silloinen Jalkapallon 3. Divisioona/3-divisioona ja Jalkapallon 4. Divisioona/4-divisioona. Kun ne huomioisi mukaan niin Pietarsaaren joukkueita pelaili kyllä enemmänkin. Vuodesta 1987 lähtien Jalkapallon 4. Divisioona/4-divisioona tosin siirtyi Piireille silloisesti puhuen.

Jalkapallon 3. Divisioona/3-divisioona vastaavasti ehti olla välillä tulleesta painostuksesta huolimatta historiansa loppuun eli vuoteen 1993 asti nk. Liiton suojeluksessa oleva sarja. Sen seuraaja eli Jalkapallon Kolmonen vuorostaan ei ehtinyt täysin vuorenvarmasti olla kuin avauskautensa ajan eli vuoden 1994 sitä kun vuosien 1995-2000 välisellä ajalla oli omanlaisensa siirtymäaika ja hahmotelma-aika perin ristiriitaisesti kuulumisestaan joko nk. Liittoon tai silloisesti uudempaan nk. Piirihallintoalueen alaisuuteen silloisesti.

Vuodesta 2001 eteenpäin on toki aina ollut vain tuon jälkimmäisen alaa mihin sitten enää nk. Liitto ei ole pahemmin suojelustaan tai muutakaan yhteistoimintaa paljon varannut käyttöön.

Piippu-Virtanen

Lainaus käyttäjältä: Kronofogden - 18.12.2025 klo 11:08:16
Jaron ja Vepsun akatemiat kohtaavat toisensa nyt lauantaina klo 15 Tellushallissa. Ilmeisesti testipelaaja Aoraha on myös silloin mukana.
JBK taitaa avata kautensa 17.1 kun kohtaavat Jaron edustuksen.

Onhan tässä ihan mielenkiintoinen kausi tulossa ja Pietarsaaren paikallisottelua liiton sarjoissa saa kaivaa niin kauas taakse kuin kauteen 1978, jolloin Jaro ja JBK molemmat pelasivat II. Divisioonaa (3.sarjataso). Kolme pietarsaarelaisseuraa on viimeeksi liiton sarjoissa nähty 1974 kun Jaro, JBK ja Into pelasivat kaikki Kakkosta.

Mitä pelaajiin tulee niin tilannehan nythän on todella hyvä kun ysärillä ja nollarin alussa synteyneitä aktiivipelaajia on vielä todella paljon. Tämä tekee selkeän jaon siitä että pääsääntöisesti vanhemmat pelaajat tulee pelaamaan JBK:ssa ja juniori-ikäiset taas Jaron akatemiassa. Toki akatemiajoukkueeseen varmaan halutaan muutama kokeneempi pelaaja, ja siksi tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mitä tekee pelaajat kuten Sotelo, Remesaho, Ramsay ja miksi ei vaikka Kronholm. Maalivahtipuolella taas mielenkiintoista nähdä jatkaako Akatemiassa Finell ja Enqvist ja JBK:ssa taas Käldström sekä Snellman, vai kiinnostaako Öhbergiä vielä pelit Kakkosessa?

Vastasinkin jo, mutta tässä eri vuosien määritteiset joukkueet Pietarsaaresta nk. Liiton Sarjoissa vuodesta 1974 lähtien siihen asti kunnes myös Jalkapallon Kolmonenkin listoilta poistui lopullisesti eli olen ottanut vaihtelevuuksien/ristiriitaisuuksien vuoksi myös aikavälin 1995-2000 huomioon tässä tapauksessa:

1974: FF Jaro, JBK ja Pietarsaaren Into pelasivat ei Jalkapallon Kakkosta vaan sen edeltäjää eli Jalkapallon 2. Divisioonaa/2-divisioonaa ja sitä alemmassa kahdessa divisioonassa ei joukkueita Pietarsaaresta pääosin, mutta kompa saattaisi olla Pietarsaaren Peurasaaren tai Petrasaaren Pojat josta puhuen ruotsinkielinen nimi on huomattavasti tutumpi Pedersöre-Pojkarna eli PP ja kompahan tämä tietenkin on juuri aikansa nimittelyn tai osuuden takia sen kuulumisesta Pietarsaaren Maalaiskuntaan eli voi hyväksyä tai sitten ei ja seura pelasi Jalkapallon 4. Divisioonaa/4-divisioonaa ja sama kompa koskee saman sarjan Pietarsaaren Koskelan tai Koskenkylän Palloklubia/Pallokerhoa eli Forsby Bollklubia

1975: FF Jaro ja JBK pelasivat Jalkapallon 2. Divisioonaa/2-divisioonaa ja sitä alemmassa kahdessa divisioonassa Pietarsaaren Into pelasi varmemmin Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa ja kompana PP ja FBK Forsbystä pelasivat Jalkapallon 3. Divisioonaa/3-divisioonaa ja Jalkapallon 4. Divisioonaa/4-divisioonaa

1976: FF Jaro pelasi Jalkapallon 2. Divisioonaa/2-divisioonaa ja sitä alemmassa kahdessa divisioonassa JBK pelasi varmemmin Jalkapallon 3. Divisioonaa/3-divisioonaa ja samoin Pietarsaaren Into pelasi varmemmin Jalkapallon 4. Divisioonaa/4-divisioonaa ja kompana PP oli Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa ja FBK Forsbystä oli Jalkapallon 4. Divisioonassa/4-divisioonassa mitä pelaamiseen tuli

1977: FF Jaro ja JBK pelasivat Jalkapallon 2. Divisioonaa/2-divisioonaa ja sitä alemmassa kahdessa divisioonassa Pietarsaaren Into pelasi yksin Jalkapallon 3. Divisioonaa/3-divisioonaa ja kompana PP ja FBK pelasivat Jalkapallon 4. Divisioonaa/4-divisioonaa ja vielä muuna kompana liittyy PP:n ja FBK:n edustamaan sarjaan Pietarsaaren Ähtävän Urheiluklubi/Urheilukerho eli Esse IK/EIK joka tosiaan oli tästä eteenpäin suuremmin osa Pietarsaaren Maalaiskuntaa kun aiemmin Ähtävä tai Esse oli ollut oma paikkakuntansa

1978: FF Jaro ja JBK pelasivat Jalkapallon 2. Divisioonaa/2-divisioonaa ja sitä alemmassa kahdessa divisioonassa Pietarsaaren Into pelasi yksin Jalkapallon 3. Divisioonaa/3-divisioonaa ja kompana PP, FBK ja Esse IK/EIK pelasivat kaikki kolme Jalkapallon 4. Divisioonaa/4-divisioonaa

1979: FF Jaro pelasi Jalkapallon 2. Divisioonaa/2-divisioonaa ja sitä alemmassa kahdessa divisioonassa JBK ja Pietarsaaren Into pelasivat varmemmin Jalkapallon 3. Divisioonaa/3-divisioonaa ja kompana JBK:n ja Innon sarjaa pelasi PP ja Jalkapallon 4. Divisioonaa/4-divisioonaa pelasivat kompana EIK ja muuna uutena vastaavana kompana liittyy EIK:n edustamaan sarjaan Pietarsaaren Purmon Nuorisoseura/Nuorisoyhdistys eli LUF Lillby eli Lillby Ungdomsförenin eli Lillby UF oli samassa sarjassa ja vuoteen 1977 asti Purmo tai Lillby oli ollut oma paikkakuntansa

1980: FF Jaro pelasi Jalkapallon 1. Divisioonaa/1-divisioonaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa oli mukana JBK selvemmin ja kompana PP ja Jalkapallon 4. Divisioonassa/4-divisioonassa Pietarsaaren Into oli mukana selvemmin ja kompana EIK ja FBK

1981: FF Jaro pelasi Jalkapallon 1. Divisioonaa/1-divisioonaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa JBK ja Pietarsaaren Into pelasivat selvemmin ja kompana pelasi PP ja Jalkapallon 4. Divisioonassa/4-divisioonassa pelasi yksin kompana EIK

1982: FF Jaro pelasi Jalkapallon 1. Divisioonaa/1-divisioonaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa JBK ja Pietarsaaren Into pelasivat molemmat ja Jalkapallon 4. Divisioonassa/4-divisioonassa pelasivat kompana PP, FBK ja EIK

1983: FF Jaro pelasi Jalkapallon 1. Divisioonaa/1-divisioonaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa JBK ja Pietarsaaren Into pelasivat molemmat selvemmin ja kompana pelasi PP ja Jalkapallon 4. Divisioonassa/4-divisioonassa pelasi yksin selvempänä Pietarsaaren joukkueena FC JaPa ja kompana FBK ja EIK

1984: FF Jaro pelasi Jalkapallon 1. Divisioonaa/1-divisioonaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa JBK ja Pietarsaaren Into pelasivat molemmat selvemmin ja kompana pelasi PP ja Jalkapallon 4. Divisioonassa/4-divisioonassa pelasi selvemmin yksin FC Team Jaro/FC Jaro Team eli käytännössä FF Jaro Reservi välillä tietenkin myös pääseuran mukaan nimilyhennettä FF käyttäen ja kompana FBK ja EIK

1985: FF Jaro pelasi Jalkapallon 1. Divisioonaa/1-divisioonaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa Pietarsaaren Into pelasi yksin ja Jalkapallon 4. Divisioonassa/4-divisioonassa pelasivat selvemmin JBK ja Team Jaro/Jaro Team myös FF Team Jarona/FF Jaro Teamina ja kompana nähtiin pelaamassa PP ja EIK kun FBK luovutti sarjan pudoten automaattisesti Jalkapallon 5. Divisioonan/5-divisioonan pariin

1986: FF Jaro pelasi Jalkapallon 1. Divisioonaa/1-divisioonaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa nyt viimeistä kertaa Jalkapallon 4. Divisioonan/4-divisioonan kuuluessa nk. Liiton Sarjojen piiriin niin Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa pelasi yksin kompana PP ja Jalkapallon 4. Divisioonassa/4-divisioonassa pelasivat selvemmin JBK ja Pietarsaaren Into ja kompana nähtiin pelaamassa EIK

1987: FF Jaro pelasi Jalkapallon 2. Divisioonaa/2-divisioonaa ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa pelasi kompana yksin PP

1988: FF Jaro pelasi Jalkapallon 1. Divisioonaa/1-divisioonaa ja sitä alemmassa kahdessa sarjassa Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa pelasi kompana yksin PP

1989: FF Jaro pelasi Jalkapallon SM-Sarjaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon 1. Divisioonassa/1-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita, Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa pelasi kompana yksin PP

1990: FF Jaro pelasi Jalkapallon 1. Divisioonaa/1-divisioonaa ja sitä alemmassa kahdessa sarjassa Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa pelasi sitä yksin Pietarsaaren Into kun kompana ollut PP vetäytyi pois sarjasta pudoten automaattisesti Jalkapallon 4. Divisioonaan/4-divisioonaan sen pariin

1991: FF Jaro pelasi Futisliigaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon 1. Divisioonassa/1-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita, Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita

1992: FF Jaro pelasi Veikkausliigaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon 1. Divisioonassa/1-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita, Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3.divisioonassa kompana mukana EIK

1993: FF Jaro pelasi Veikkausliigaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa kotimaisen jalkapallon divisioona-ajan päättyessä Jalkapallon 1. Divisioonassa/1-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita, Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon 3. Divisioonassa/3-divisioonassa kompana mukana EIK

1994: FF Jaro pelasi Veikkausliigaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa kotimaisen jalkapallon nk. Numerosarjojen ajan alkaessa Jalkapallon Ykkösessä ei Pietarsaaren joukkueita, Jalkapallon Kakkosessa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon Kolmosessa viimeistä kertaa täysin kiistämättömän vuorenvarmasti nk. Liiton Sarjana pitkän siirtymäajan alkaessa julkaisijasta ja mielialasta riippuen kohti nk. Piirejä tai tuolloin tulevaa nk. Piirihallintoaluetta kohtaan mukana yksin JBK

1995: FF Jaro pelasi Veikkausliigaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon Ykkösessä ei Pietarsaaren joukkueita, Jalkapallon Kakkosessa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon Kolmosessa yksin JBK varmemmin ja kompana mukana EIK

1996: FF Jaro pelasi Veikkausliigaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon Ykkösessä ei Pietarsaaren joukkueita, Jalkapallon Kakkosessa pelasi yksin JBK ja Jalkapallon Kolmosessa kompana mukana EIK

1997: FF Jaro pelasi Veikkausliigaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon Ykkösessä ei Pietarsaaren joukkueita, Jalkapallon Kakkosessa pelasi yksin JBK ja Jalkapallon Kolmosessa ei mukana Pietarsaaren joukkueita

1998: FF Jaro pelasi Veikkausliigaa ja sitä alemmassa kolmessa sarjassa Jalkapallon Ykkösessä ei Pietarsaaren joukkueita, Jalkapallon Kakkosessa ei Pietarsaaren joukkueita ja Jalkapallon Kolmosessa pelasi yksin JBK selvemmin ja kompana EIK

1999: FF Jaro pelasi Jalkapallon Ykkösessä ja sitä alemmassa kahdessa sarjassa Jalkapallon Kakkosessa pelasi yksin JBK ja Jalkapallon Kolmosessa ei Pietarsaaren joukkueita

2000: FF Jaro pelasi Jalkapallon Ykkösessä ja sitä alemmassa kahdessa sarjassa viimeisen kerran myös Jalkapallon Kolmosen mukaan kelpuuttaen edes vielä äärimmäisen rajallisesti aikavälin 1995-2000 mietinnän ja kerronnan mukaisesti Jalkapallon Kakkosessa pelasi yksin JBK ja Jalkapallon Kolmosessa ei Pietarsaaren joukkueita

Eli laaja on ollut historia ja mikäli olisin vielä tuon vuoden 2001 kelpuuttanut mukaan niin ihan alemmissa nk. Numerosarjoissa tai korkeimmillaan Jalkapallon Kolmosessa asti olisi ollut vielä Pietarsaaren joukkueita mukana kompana.

Eli onhan noita loppusanoiksi puhuen ollut riippuen näkemyksestä niin aika paljonkin nk. Liiton Sarjojen piirissä noita Pietarsaaren joukkueita.