Ruvetaanpa sitten purkamaan kulunutta syyskautta.
Pisteiden ja sijoituksen valossa aika odotetun lainen suoritus hyvin kokemattomalta joukkueelta. Pari tasapeliä, jotka pelattiin oltaisiin kyllä voitu kääntää voitoiksi paremmalla viimeistelyllä. Myös ne niukkamaaliset tappiopelit olisivat olleet voitettavissa. Suurimpana murheenkryyninä oli sunnuntai pelipäivänä ja siitä seurannut miesvajaus, joka iski aivan liian monessa pelissä. Syynä edellisen illan brenkuttelu ja sitä seurannut ankara krapula, joka vei mielenkiinnon pelaamisesta. Annettakoon se kuitenkin anteeksi, sillä sen verran amatöörimaisesta puuhastelusta tässä meidän pelaamisessa on kuitenkin kysymys. Ensi kautta ajatellen pitää kuitenkin hankkia ainakin viisi joukkueeseen sitoutuvaa pelaajaa lisää. Perusrunko, joka kuluneella kaudella vaivautui jokaiseen peliin koostui yhdeksästä, enemmän tai vähemmän tasokkaasta pelaajasta.
Maalivahtipeliin emme kyllä kaatuneet missään nimessä, vaikka se olikin aikamoinen kysymysmerkki kauden kynnyksellä. Heiton oma Vincent Chase pelasi upean kauden pienien alkuvaikeuksien jälkeen. Suorituksen arvoa nostaa vielä se, että miehellä oli ennen kauden alkua pelattuna pyöreät 0(!) peliä jalkapallomaalivahtina. Vincentistä kehkeytyi pelien edetessä varsinainen pilkuntorjumisen ammattilainen. Maalivahtipeliin liittyen täytyy vielä mainita Vincenttiä parissa pelissä tuurannut Herstein, joka osoittautui myös sillä saralla osaavaksi mieheksi.
Puolustuslinjan koostumus vaihteli kauden kuluessa useaan otteeseen laitapakkien osalta, mutta topparipari MELA-Taneli pysyi yhdessä jokaisessa pelissä. Miehet esittivätkin sellaisia otteita omassa päässä, ettei todellakaan tarvitse hävetä. MELA olikin itseasiassa ensimmäisiä nimiä Klassikon ulkopuolelta, joita joukkueeseen kiinnitin. Tiesin kaverin erittäin kovatasoiseksi pelaajaksi, vaikka hän olikin pitänyt taukoa futiksesta lähes viisi vuotta. Luuloni osottautuivatkin oikeiksi ja MELA dominoi alakertaa nopeudellaan ja kovalla pääpelillä. Maalinkin mies kävi tekaisemassa yhdessä pelissä upeiden Marseillen roulettejen jälkeen. Toinen osapuoli toppariparivaljakosta oli minulle ennen kautta aivan tuntematon suuruus. Hersteinin(?) värväävä Yli(voima)-Jama näytti kauden aikana sarjan maalipörssiä dominoineelle, mm. Liukkaana Luikkuna tunnetulle nimeltä mainitsemattomalla janarille närhen munat. Ohihan Tanelista ei kauden aikana tullut kukaan muukaan. YV-Jama esitti myös useita komeita nousuja alakerrasta, vaikka maali jäikin tekemättä, enempää tai vähempää miehen kovan, mutta epätarkan hevosenpotkun ansiosta.
Keskikenttää Heitolla hallitsi useimmissa peleissä kaksikko Herstein-Kole(Jörgen). Jörgen dominoi laitapeliä silmäähivelevällä tekniikallaan ja hienoilla keskityksillä, joista sivullekirjoittanut olisi voinut viimeistellä useammankin osuman. Itse Jörgen tyytyi yhteen osumaan, vaikkakin oli lähellä osua useamminkin kaukolaukauksillaan. Mitä sitten taas tulee foorumistiveli Hersteiniin, niin hän piti kk:n pohjaa hallussaan Pablo García-maisella otteella. Garcían tavoin mies ei korteilta välttynyt rapatessaan vastustajaa nilkoille. Herstein onnistui myös viimeistelemään kaksi upeaa maalia, joista toinen mahtuisi joka ikiseen TOP-listaan kaikki maailman sarjat huomioiden. Osumahan oli kuin identtinen kaksonen miehen idoli Francesco Tottin viime kaudella Sampdoriaa vastaan viimeistelemälle taidonnäytteelle. Puolustusvelvoitteet jäivät harmittavan usein täyttämättä kaikilta keskikentän miehiltä lähes jokaisessa pelissä. Näin tapahtui varsinkin toisella puoliajalla, joka usein koitui Heiton kohtaloksi peleissä. Tämä asia on kuitenkin selvitettävissä vaihtopelaajien vähäisellä määrällä ja siitä seuranneella väsymysellä. Täydessä 90 minuutin kunnossa Heitostahan ei ollut kukaan.
Tähän väliin oma kappale Heiton omalle ”tähtipelaaja” Stephen Laybuttille. Saldoksi taisi muodostus 3 maalia + monta korttia.
Motivaation puutetta oli havaittavissa koko kauden ajan, joko vaihtelevan pelipaikan(puolustus-kk-hyökkäys) tai kanssapelureiden paskuuden johdosta. Kuitenkin silloin kun Stepheniä pelaaminen kiinnosti edes vähää alusta, niin pakkohan se on myöntää, että mies oli täysin pitelemätön. Kommentit ”täysin väärässä sarjassa” ja ”tulevaisuuden veikkausliigapelaaja” eivät ole kaukaa haettuja, sen verran hyvin on kaikki pelin elementit kaverilla hallussa. Toivotankin Stephenille onnea vihreämmille veroille. Tuskin sekään on kokonaan poissuljettu ajatus, että Stephen nähtäisiin vielä joskus Heiton Giallorossi-paidassa.
Viimeisenä, muttei kuitenkaan vähäisimpänä pureudutaan Heiton hyökkäyspeliin. Sivullekirjoittanuthan siellä lähes jokaisessa pelissä temmelsi hyvällä tai vähän huonommalla menestyksellä. Joukkueensisäisen maalipörssin voitto tuli kohtuullisen odotetunlaisesti ja selvällä erolla, vaikkei sitä kovin isona meriittinä voikaan pitää, sillä toista kunnollista kärkeä joukkueessa ei näkynyt koko syksynä. Maalimäärä jäi omasta tavoitteesta jonkin verran, vaikka paikkoja olisi se ollut täyttääkin. Ehkä jopa tuplata. Välillä ei tuntunut uppoavan mistään, ja täysin kuiva jakso tuli juuri kauden loppupuolella. Viimeisessä pelissä sentään pientä EoM:ää. Heiton hyökkäyspeli perustui lähes täysin vastahyökkäyksien varaan. Mitä nyt välillä Stephen pujotteli omasta päästä maalipaikkaan. Itse olisin toivonut enemmän palloa pelattavaksi jalkaan, koska oma juoksunopeus on pikkaisen hidastunut ”Hirvensalon Ailtonin” kulta-ajoista. Noh, petrataan sitten ensi vuonna.
Haluaisin vielä tähän loppuun esittää kiitokset äijille mukavasta kaudesta ja muistakaahan reenata ensi vuotta silmällä pitäen. Saunailtaa todellakin odotellessa.
PS. Kirjoituisvirheet väsymyksen piikkiin.
