• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Hyvää ystävänpäivää tännekin jalkapallon ystäville!

Aloittaja Nixi, 14.02.2026 klo 01:03:30

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Nixi

Olis kiva tietää mistä jengi on löytänyt jalkapallo innostuksen tai harrastuksen?

D. Bouangan linnunpesä

#1
Isäni on kannattanut NASL:ää 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen MLS-paitani muistaakseni sain jo kaksivuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat MLS:ää. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi Liga MX:ää.

Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin MLS on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt seurata joukkueita kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni joukkueita kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että MLS on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.

Kikkelikeijo


Narkkipiispa


Ylläpitäjä

Mun todellinen fanitus alkoi alkuvuodesta 2009, kun pieni ja piskuinen New Orleans Saints voitti vihdoin Super Bowlin. Olinhan mä Drew Breesistä ja jazzista tykännyt aiemminkin, mutta tuolloin liekki roihahti. Nykyään elän ja hengitän futista, pihalla ennen matseja pidetään kunnon tailgatet asiaankuuluvin paikallisruuin ja forumilla puidaan asetelmia.

Ainiin, onnea forumistitoveri Cel Seahawksin voitosta! Ens kaudella ette pärjää meille.