Tuli lähdettyä Pohjois-Italian reissulle Olympialaisten tekosyyllä. 5 matsia Olympialätkää tuli käytyä katsomassa Milanossa, sitten lisänä vielä parit automuseot Torinossa ja viimeisenä vielä FC Torinon pelissä.
Vastustajana oli sunnuntaina Bologna, eli melkoista keskikastin vääntöä. En yhtäkään peliä kummaltakaan ollut tällä kaudella nähnyt, niin odotuksia ei hirveästi ollut. Stadion sentään oli tuttu Torinon paikallispelistä 2015 vuodelta. Ja samalta se näytti, onkohan sitä päivitetty ollenkaan?
Lähdin aamupalan jälkeen pyörimään kaupungille, hieno aurinkoinen keli oli mikä piristi talven keskellä
Tämän jälkeen vielä syömään ja juomaan, odotellen stadionille lähtöä. Olin stadionilla noin 2h ennen peliä, missään ei oikein ollut ketään. Noh, lähistöllä on Torinon fanikauppa niin tuli siellä käytyä. Aika pieni näytti olevan ja samaa voisi sanoa valikoimasta, eipä tullut ostettua mitään.
Stadikan viereiseltä kojulta alkoi selviämään miksi oli vähemmän porukkaa, noh näille ei voi mitään.

Vajaa puolitoista tuntia ennen peliä lähdin itse stadionille sisälle. Turvatarkastus oli tarkka, mutta todella tehokas ja siitä päästiin nopeasti läpi. Passi piti olla mukana (mikä taitaa olla ihan perushommia tuolla Italiassa?)
Onhan tuo stadion melko kolkko paikka, mutta jotenkin silti tavallaan fiilistä siinä on. Ja perusasiat toimii, riittää kuitenkin.

Hieman ennen peliä tuli huomattua, että peliin jää todella paljon tyhjää katsomoon. Ikävä kyllä tämä näkyi koko pelin ajan. Tunnelma oli kehno ja jotenkin "tulehtuneen" oloinen fiilis oli. Yhtä maalia lukuunottamatta ei paljoa hurraahuutoja kuulunut vaan railakasta viheltelyä.
Yksi asia mikä hieman ihmetytti, että stadionilla vedettiin aivan pirusti röökiä. Eihän siinäkään sinällään mitään erikoista, mutta järkkäri kävi yhdelle siitä sanomassa niin homma muistutti ihan Kummelin tupakoitsija sketsiä

Itse peli oli vähän sellainen shakkiottelun tyylinen. Bologna hieman edellä, mutta sitten hieman himmasivat niin Torino pääsi mukaan ja tasoittikin. Lopulta Bologna teki toisen maalin ja peli päättyikin heille 1-2 lopputulokseen. Melkoista ajanpeluuta tuli kyllä nähtyä ja kekseliäitä temppuja Bologna keksi millä kuluttaa aikaa. Uskon, että ihan normaalistikin pelaamalla olisi ollut heille suhteellisen helppo voitto, mutta nyt oli tälläinen valinta.
Jonkun verran porukkaa lähti vielä kesken pelin. Mielenkiintoista olisi tietää paljonko tuonne oli myyty lippuja ja paljonko oli porukkaa oikeasti paikan päällä? Arvioiden ehkä 35-50% penkeillä oli porukkaa ja lippuja ei ollut edes myynnissä läheskään joka sektorille.

Itse stadionin lähelle pääsee keskustasta helposti ratikalla #4. Homma rokkasi hienosti molempiin suuntiin, nopeasti pääsi perille. Itsellä oli päivälippu niin ei tarttenut murehtia, mutta sunnuntain aikana tuli vastaan pelkästään kolme erillistä lipuntarkastusta. En tiedä paljonko sakkoa tuolla tulee, mutta kokemuksen mukaan kannattaa se lippu olla.
Tiivistelmänä niin kyllähän huippusarjojen futis kiinnostaa aina, mutta joskus osuu näitä vähän väsähtäneempiäkin pelejä. Ei kaikki voi olla klassikoja. Kiva silti että tuli käytyä.
