• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Keski-Suomi M5 Itäinen, lohko C, 2026

Aloittaja Aktiivimalli, 02.03.2026 klo 16:36:02

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Aktiivimalli

Tämän sarjan joukkueista osa aloitti eilen kautensa Huhtahallissa Suomen Cupin merkeissä.

Alkuun Muuramen Yritys kohtasi Harjun Potkun.
Muuramen joukkue oli hieman muuttunut viimevuosista; ovi oli käynyt molempiin suuntiin.
Iso joukko oli kuitenkin tuttuja pelaajia ja mukaan on tullut hyviä vahvistuksia.
Cup ottelu oli melko yksipuolista Muuramen jyräämistä ja nätisti rakenneltuja maaleja tippui tasaiseen tahtiin.
Peli näytti omaan silmään oikein hyvältä, pallo liikkui nätisti mieheltä miehelle ja jos se menetettiin, aika kiivaasti se otettiin takaisin.
Liekkö aika pitkään kestäneen saman rungon ansiota että peli näytti myös tosi valmiilta.
Puolustuspeli oli erittäin jämäkän oloista ja myös hyökkäys oli alun pienen kangertelun jälkeen sopivan tehokasta.
Vastustaja oli ihan minimijoukolla matkassa, vaihdossa ei ollut ketään. Muuramella oli penkki "täynnä" ja vaihdot toivat vielä loppuun energiaa.
Lopputulos oli ansaittu 0-8 ja näin viimekauden Roots Cupin finalisti pääsee jatkamaan eteenpäin tänäkin vuonna. Seuraava peli on vuorossa 15.3.

Heti perään FC Jyväskylä pelasi Oupa (Outokumpu) vastaan oman cup avauksensa.
Peli oli selvästi kovempitempoisempi kuin edellinen peli ja siinä nähtiinkin monenlaisia vivahteita.
Peli oli melko tasaista, mutta FC Jyväskylä oli selvästi tehokkaampi maalinteossa ja noin tunnin kohdalla oli taululla jo melko turvallisen tuntuiset 5-2 lukemat.
Kokoajan oli kuitenkin tunne että ihan kaikkea ei oltu vierailijoita nähty, he olivat aktiivisia ja olivat koko pelin kuitenkin pelillisesti hieman niskanpäällä.
Ja loppua kohti Jyväskyläläisillä ehkä loppui hieman virta ja kun vastustaja sai muutamasta maalista vähän uskoa, tapahtui vääjäämätön ja voitto meni vierailijoille lukemin 5-6.
Ihan lopussa kotijoukkue sai vielä pari kohtuu hyvää paikkaa tasoitukseen, mutta tällä kertaa ei onnistunut.
Varmasti pikkuisen kirvelevä tappio kotijoukkueelle, mutta kaiken kaikkiaan sanoisin että ei tulos vääryys ollut.
Mielenkiintoinen ja hyvätempoinen peli kaikkineen.

Yhtään ei ole tietoa mitä muille lohkon joukkueille kuuluu, mutta näiden pelien perusteella uskallan povata, että nämä kaksi nyt esiintynyttä joukkuetta (MuurY ja FC Jyväskylä) tulevat olemaan sarjan top 3 sijoilla kun kausi loppuu.
Muurame on tietenkin minulle vanha tuttu ja jo viime kaudella heillä riitti ihan sarjavoiton kalkkiviivoille. FC Jyväskylän pelejä en ole ennen nähnyt, mutta vaaralliselta vaikuttaa.

Vttumtäpskaa

Käsitykseni mukaan Komeetat tulee luopumaan sarjapaikasta.

D mies

#2
Laitetaan tähän kärkeen nyt edes Vitoseen ilmoittautuneet joukkueet:

FC Huhtasuon Kisa
FC Jyväskylä
Haapamäen Pallo-Pojat
Inter Jyväskylä
Jämsänkosken Jyry
Keuruun Pallo/2
Konneveden Urheilijat/Koiviston Kipinä
Muuramen Yritys
Palokan Riento
Petäjäveden Petäjäiset

https://tulospalvelu.palloliitto.fi/category/M5!Itajp26/group/3/

Vikkelä vaihtomies

Lainaus käyttäjältä: Vttumtäpskaa - 03.03.2026 klo 12:43:51
Käsitykseni mukaan Komeetat tulee luopumaan sarjapaikasta.

Luopunut jo 25.2., HPP nostettu kutosesta tilalle

Jalkapalloviikko

#4
Sarjan ennakkosuosikkina pitämäni FC Jyväskylä otti osuman tuolla Suomen Cup-tappiolla, mutta vastassa oli ylemmän sarjan rutinoitunut joukkue, josta löytyi kovia pelimiehiä. Mm. Timo Tahvanainen.

Kuten FC Jyväskylän päävalmentaja haastattelussa sanoi, eka ottelu ilman edestakaisia vaihtoja vaikutti ja kyllähän tuo kulmapotkujen puolustaminen heillä vielä paranee. Sen on pakko.

FC Jyväskylä pääsi johtoon hyvällä viimeistelyllä, mutta OuPa antoi kyllä PALJON tasoitusta heikolla maalivahtipelillä. Mistään niistä lukuisista eteen läpsityistä torjunnoista ei sentään sakotettu sen enempää.

Parasta ja lennokkainta hyökkäämistäkään ei vielä edes nähty. Toni Nousiainen oli nilkkavaivaisena penkillä eikä pystynyt pelaamaan. Kauden aikana joutuu moni vielä ongelmiin FC Jyväskylän nopeista vastahyökkäyksistä. Peli kääntyy hyvinkin jouhevasti ja parin kosketuksen jälkeen mennään kovaa toiseen päähän.

Muuramella oli yllättävänkin paljon samoja nimiä pelaamassa kuin viime kaudella. Ovatko kaikki mukana myös kauden aikana arkipäivien otteluissa? Luultavasti ei aina kaikki  samaan aikaan, mutta ovat silti sarjan kärkeä ja poissaoloja paikataan nuorilla?

Interiä voisi kaavailla kolmanneksi. Maalipaikkoja tulee paljon ja hyökkäyspäässä on yksilötaitoa, mutta myös puolustusta pitää vielä tiivistää. Myös hermokontrolli on syytä säilyttää. Ei ole varaa turhiin pelikieltoihin ja saa nähdä kuinka paljon tuomarit kurittaa vapareiden teatraalisista kalasteluista.

KeuPa/2, Jyry ja HUKI varmaan seuraavat sitten seuraavina. HUKI:lla taitaa olla vielä tilaa rosterissa ja Jyry menetti Veeti Stierin KeuPaan. 15 maalia 10 otteluun ja varmaan lukuisia maaliin johtaneita syöttöjä on vaikea korvata. Stier ei siis pelaa myöskään enää JIlveksessä Nelosta. Siellä 6 maalia 9 otteluun.

KeuPa/2:n pärjääminen riippuu varmaan siitä, miten edustuksessa menee ja ketä siellä pelaa. Jos kakkosjoukkueen pelaajia on paljonkin Kolmosessa paikkaamassa, niin jossain sekin tuntuu ja sarjataulukossa näkyy.

Rutiini KonnU on taas vuoden kokeneempi. PaRi:n nykyisistä pelaajista ei mitään tietoa. Ilmeisesti viime vuoden Nelosesta pudonneesta joukkueesta ei jatka kovinkaan moni. Pelaajat päätyvät Kutoseen ja Jyväskylä Unitediin. Pelaako PaRi sitten Vitosta viime kauden Kutosen joukkueella?

PetPet tiivistänyt kaksi joukkuetta yhteen ja Pyry Tuominen tekee paluun Blackbirdistä, jossa ei tainnut päästä kertaakaan omalle paikalle keskikentälle. On kova vahvistus. Joitakin menetyksiäkin on (mm. Elmeri Pesonen, Tomi Turunen ja Iiro Väänänen jne.) ja osalla armeijakin vaikuttaa harrastukseen.

Kuten aikaisemminn on mainittu, Komeetat/3 lopetti ja viime kauden jälkeen sarjasta tippunut HPP nousi tilalle.

Jalkapalloviikon YouTube-kanavalta, JaVi TV:stä voi käydä katsomassa koosteet ja haastattelut Potku-MuurY- ja FC Jyväskylä–OuPa -otteluista.

OR

Aktiivimalli

Muuramen Yritys kohtasi iltapäivällä Suomen Cupin 1. kierroksella vieraat Pohjois-Karjalasta, kun vastaan tuli Pops-78 Polvijärveltä.
Peli pelattiin Leppäveden hallissa.
Nähtiin melko laadukas ja vauhdikas peli, jossa Muurame oli kuitenkin niskanpäällä pitkään.
Vierailija oli melko hyvällä jalalla liikenteessä, mutta Muurame hallitsi peliä ja pystyi pitämään vastustajan paikat tosi vähissä.
Ei Muuramekaan hyvillä maalipaikoilla juuri mässäillyt, mutta hankkiutui kuitenkin ansaittuun 3-0 johtoon toisen jakson alkupuolella.
Sen jälkeen vierailijat saivat hyvän kirivaihteen päälle ja kavennuskin 3-1 numeroihin saatiin aikaiseksi.
Jahti lisäkavennukseen päättyi tällä kertaa kuten se usein päättyy; kotijoukkue pääsi iskemään vastaan ja naulaamaan pelin lopullisiin 4-1 lukemiin.
Ansaittu voitto tapahtumiin nähden Muuramelle. Tutut aseet olivat jälleen voiton avaimina; hyvä puolustuspeli ja hanakka karvaus ja riistopeli kun pallo menetettiin.
Seuraavalla kierroksella vastassa Joensuun Akatemia joukkue.

Vesa-Matti Lopez

Otetaan pientä veikkausta sarjataulukosta ja katsellaan sitten syksystä, että kuinka päin honkia veikkaukset meni.

1. FC Jyväskylä
Cupin peli meni miten meni loppujen lopuksi, mutta silti povaan FCJ:lle sarjavoittoa. Uskon, että kärkitaistelu tulee olemaan tiukka, mutta FC Jyväskylältä pitäisi löytyä pelaajat sarjan voittoon. Nousiainen kun pääsee takaisin pelikuntoon, niin joukkueen tekeminen nousee riittävälle tasolle, jotta voittavat sarjan.

2. MuurY
Vähän vielä pimennossa, että kuinka paljon viime kausien runkopelaajista jatkaa/pystyy pelaamaan kauden aikana pelejä. Cupin pelit on toistaiseksi pelattu viikonloppuisin, joten peleihin on ainakin saatu ykköskentät. Mielenkiintoinen kausi tulee sarjavoiton tavoittelusta.

3. Inter Jyväskylä
Joukkue muuttunut melkein täysin viime kausista ja vahva peli Redsiä vastaan Cupissa kertoilee jo jotain. Tämä kausi kuitenkin menee vielä rakentaessa, joten 3. sija on odotettavissa.

4. KeuPa/2
Edustuksella heikko preseason takana, mutta ehkä kuitenkin kakkosjoukkue voi onnistua pari sarjatasoa alempana.

5. Huki
Papat jaksaa ja kokemus puhuu.

6. KonnU/Kipinä
Kotipelien tuomat pisteet ovat ratkaisevassa roolissa Konnevedellä. Vieraissa vaikeaa.

7. Jämsänkosken Jyry
Kuten aikaisemmin mainittu, Stierin menetys on iso menetys Jyrylle. Harjoitusottelu Kutosen Jyväskylä Unitedia vastaan, josta rökäletappio uumoilee myös vaikeaa kautta Jämsänkoskelle.

8. PetPet
PetPet tulee kahdeksanneksi, koska takana kaksi huonompaa joukkuetta.

9. HPP
Samat perustelut, kuin ylempänä, mutta takana vain yksi huonompi joukkue.

10. PaRi
Iso osa pelaajista vaihtanut joukkuetta ja ämpärin pohja jäänyt jäljelle. Palokkalaisille tulossa kylmää kyytiä kauden aikana.

Mitä muut veikkaavat?

Aktiivimalli

Joo, 2 kärjestä samat ajatukset.
Tosin näissä kuvioissa voi ihan hyvin tulla isojakin ylläreitä, kunhan jaot on tehty ja pelit alkavat.
1-2 kovaa kokenutta kehäkettua jäähdyttelemään jonnekkin ja osakkeet ovat kovassa nousussa.
Muuramen pelejä pari tänä keväänä jo nähnyt ja ainakin niillä kokoonpanoilla epäilisin pärjäävän myös sarjassa hyvin.
Mutta kuten edellinen kirjoittaja laittoi, kokoonpanon kanssa voi olla kesällä tekemistä. Pelaajien elämäntilanteista ja asuinpaikoista en osaa sen enempää sanoa.
FC Jyväskylällä on Muurameen verrattuna "gonamiesten" joukkue. Joukkueessa on potentiaalia jo nyt ja heidän profiilillaan myös kaikenlaiset lisävahvistukset lienee mahdollisia.
Palokka vähän surettaa jos noin menee kuin arvioidaan. Hieno ryhtiliike uhkaa latistua pannukakuksi. Tosin heidän rosteristaan en tiedä pätkääkään.
Ihan kiva sakki kaikenkaikkiaan kasassa tässä lohkossa, toivotaan kaikille onnea ja menestystä. Nämä pelit eivät onneksi ole ihan niin ryppyotsaisia kuin ylempänä, joten ottakaa rennosti ja nauttikaa pelistä sekä kesästä.
Täällä on jo istuinaluset ja sateenvarjot kaivettu esiin valmiiksi!

Aktiivimalli

Muuramen Cup taival päättyi pitkänäperjantaina, mutta nyt oli heidän Instassa vahvistus että Roots cup paikka olisi 2. vuotena putkeen plakkarissa.
Onnittelut tästä, vahvaa suorittamista.

Smaug

Treenimatsi keskiviikkona Vehkalammen kevätmyrskyssä:

FC Soho – FC Huki 2–4 (1–2)

Aktiivimalli

Keupa2 - Muury Keuruulla eilisiltana 0-4.
Vitosen tämä KS lohko starttasi eilen illalla Keuruulla.
Peli alkoi meille senioreille aivan liian myöhään (klo 20.00), joten näköhavaintoa ei paikanpäältä ole.
Mutta paikalta tihkuneiden tietojen mukaan peli oli ollut vierailijoilla hyvin näpeissä ja voitto ansaittu.
Jos oikein katsoin, pari maaleista oli tullut täplältä.
Joten, pinnat Muurameen ja eteenpäin.
Ensi viikolla onkin sitten Muuramen kotiavaus myöskin eilen avausvoittonsa ottanutta Interiä vastaan.

MakeY

Inter - PetPet 6-3(5-1)

Tikkakosken illassa käytiin pelailemassa.

PetPetin silmin katsottuna melko tasaista vääntöä. PetPetiltä ryhtiliike talven harkkapelin rökäletappioon nähden.

Ensimmäinen puoliaika hallinta arviolta 60-40 Interille. PetPetillä myös paikkoja useampaan maaliin. Puoliajan loppua kohden Inter paransi ja viimeisteli tehokkaasti, vaikkakin 2 paitsio maalia ja yksi (puolipalloa viivan yli) maali hyväksyttiinkin.

Toinen jakso arviolta 60-40 PetPetille. Alkuun 2 nopeaa kavennus maalia ja rutkasti itseluottamusta PetPetille. Myös lisämaaleihin oli paikkoja. Intrillä myös useita hyviä tilanteita ilman palkintoa.

Pisteet kotijoukkueelle ja vierasjoukkue myös hyvillä mielin jatkamaan harjoituksia😄

Aktiivimalli

MuurY - Inter tänä iltana Muuramessa, 1-3
Muuramen kotiavauksessa nähtiin erittäin vauhdikas ja mielenkiintoinen ottelu, kevyessä kevätsateessa.
Pelin alussa Inter oli todella vaarallinen ja lähellä maalintekoa melkein startissa.
Pikkuhiljaa pelin ote siirtyi kuitenkin Muuramelle, Interin hyökkäyspeli oli aikalailla vastaiskuihn perustuvaa kun taas Muurame oli enemmän pallossa ja pelasi pidempiä hyökkäyksiä.
Aivan jakson lopussa, juuri ennen taukovihellystä Inter onnistui tekemään varsinaisen pukukoppimaalin ja  sen myötä vierailijat pääsivät tauolle 0-1 tilanteessa.

Toisella jaksolla hallinta oli edelleen Muuramella, mutta Interin puolustukselle pitää antaa propsit, kovin helppoa ei ollut laatupaikoille pääsy tänään kotijoukkueella.
Toki ihan tarvittava määrä paikkoja tuli, mutta viimeistely ei ollut tarpeeksi terävää.
Inter sitävastoin teki 2 aika hienoa vastaiskumaalia toisella jaksolla ja ratkaisi niillä pelin.
Muuramen ainokainen tuli rankkarista ja sillä Muuramen nousi 1-2 tilanteeseen, mutta tämän toivonkipinän Inter sammutti nopeasti toisella jo mainitulla vastaiskumaalilla.

Peli oli laadukas 5. divarimatsi ja ihan mukavaa seurattavaa.
Muuramen pitää saada maalintekoa tehokkaammaksi jotta hyvä pelinrakentelu ja pallonhallinta jalostuu maaleiksi.
Mitään varsinaista hätää ei minusta kuitenkaan ole, peli on ihan ok kuosissa ja luulisin että sarjan kärjessä nähdään Muurame tälläkin kaudella.
Inter oli positiivinen "yllätys", vastahyökkäykset teräviä ja puolustus jämäkkää. Helppo povata tämänpäiväisen jälkeen Interiäkin kärkikahinoihin.
Kentän hahmo taisi olla Inter paidassa pelannut, yhden kauden Muuramessakin ollut Jaakko Björn. Hän teki itse yhden ja järjesteli 2 muuta maalia. On Interin tärkein pelaaja, minusta heidän pakka hajosi lopussa aika paljon kun hän joutui pienen tällin jälkeen menemään vaihtoon puhaltamaan.

Hyvä matsi molemmilta.

Aktiivimalli

MuurY - Konnu/Kipinä 3-0
Oikein leutona kevätiltana pelattu peli oli aika selvästi Muuramen hallintaa.
Muurame oli alusta alkaen kuskina ja melkeinpä lopullinen niitti tuli jo noin 20 min pelin jälkeen kun vierailijoiden pelaaja ansaitsi suoran punaisen tilanteesta joka meni itseltä vähän ohi.
Jotain kintuille kolisuttelua oli, mutta saattoi olla että siinä tuli ryyditettyä asiaa jotenkin verbaalisestikkin. Jokatapauksessa suora ulosajo ja sen jälkeen tahtipuikko oli entistä tukevammin kotijoukkueella.
Pallo oli Muuramelaisilla varmaan 75 % ajasta eikä vierailijoiden omasta pelinrakentelusta tullut paljon mitään.
Ensimmäisen jakson loppupuoliskolla Muurame sai pari maaliakin aikaiseksi, toinen niistä pilkulta.
Toisen jakson ihan alussa oli vierailijoilla pienoista momentumia, aika paljon vaihtoja tehnyt Muurame oli hieman sekaannuksessa, mutta aika äkkiä alkoi toisellakin jaksolla pallo olemaan pääosin kotijoukkueen hallussa.
Aavistuksen nähtiin myös tunteiden kuumenemista ja jälkipeliä, mutta kokolailla siisti matsi kuitenkin pelattiin.
Muurame kehitteli paljon paikkoja ja tolppalaukauksiakin oli ainakin 2 kpl, ehkä 3.
Maaleja tuli toisella jaksolla vain 1 ja näin päädyttiin loppunumeroihin.
Muurame pelasi oikein jämäkän pelin vaikka ihan kovin intensiteetti oli vähän piilossa. Vastustajan aikainen punainen tappoi ehkä kovimman hurjastelun.
Pallo liikkui kuitenkin kivasti ja riistot saatiin aika nopeasti aikaan kun pallo menetettiin.
Tämän kauden perisynti eli tehottomuus oli taas vähän läsnä, pikkuisen paremmalla viimeistelyllä olisi maaleja voinut tulla paljon enemmänkin.
Konnevedellä ei juuri paikkoja ollut, eikä heidän pelistään muutenkaan osaa paljon mitään tämäniltaisen perusteella sanoa. Joukkue oli kuitenkin melko fyysisen ja suht urheilullisen oloinen, joten varmasti pisteitä sinnekkin on sarjasta vielä paljon tulossa.
Ensi viikolla onkin jälleen Muuramella ennakolta kova vastus tulossa kun vastaan asettuu FC Jyväskylä.