• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

TPS Jalkapallo - FC Lahti | Perjantai 10.4. klo 18.00 | Turku Kupittaa

Aloittaja Poni, 06.04.2026 klo 11:29:03

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poni

Perjantana Turussa vietetään Teron ja Tryggven nimipäivää. Lisäksi pelataan Veikkausliigaa!

TPS:n viimeisestä kotipelistä Veikkausliigassa on vierähtänyt jokunen hetki. Viimeksi Tepsi on kotonaan kohdannut Kupsin 4.11.2020. Tuolloin helpoin 3-2 lukemin. Tepsillä ei tuosta joukkueesta mukanaan ole muita pelaajia kuin Albijon Muzaci ja nykyinen toimitusjohtaja Rasmus Holma. No nyt taas pelataan, kun perjantainai 10.4. klo 18.00 täl pual jokkee Turun Kupittaalle saadaan vieraaksi FC Lahti.

Lahti ja Tepsi kohtasivat viime kaudella Ykkösliigassa kolme kertaa: 2-2, 2-2 ja 3-3. Viimeinen kohtaaminen oli Turkulaisittain sangen vituttava: aiemmalla kierroksella Tepsi pupeloi oman ottelunsa sarjan ylivoimaista heittopussia Salon Salpaa vastaan ja Lahti hoiti oman ottelunsa, joten tämä kauden huipennus Turkulaisittain lässähti ja huomio suunnattiin jo myöhemmin koittavaan karsintapeliin. Ottelut olivat kaikki pääpiirteittäin tasaisia, mutta Lahti monessa oli ehkä kuitenkin se antavampi osapuoli.

Perjantain otteluun lisämaustetta tuo Tepsin päävalmentajan Ivan Pinolin melko ilmeinen närkästys entistä työnantajaansa kohtaan. Lisäksi Tepsi "kaappasi" Lahdesta Tobias Karkulowskin, jolla lienee erityisiä näytönhaluja vanhaa joukkuettaan vastaan. Karkulowski vastoin monia odotuksia pelasi ihan mukiinmenevän ottelun sarjakaudenavauksessa IFK Maarianhamia vastaan. Pieni nukahdus kotijoukkueen maalissa kävi kalliiksi, mutta muuten ennakkoluuloton ja rohkea esitys vielä melko nuorelta mieheltä.

Molemmat joukkueet saivat melko mukavan alun sarjaan, kun vastustajat olivat pitkälti ennakkojen mukaan sarjan heikompaa kaartia. Lahti voitti oman ottelunsa Jaroa vastaan vieraissa 0-1, Momoudo Sarrin (e. Momodou) maalilla. Täyden pistepotin takasi maalivahti Osku Maukkonen joka torjui pari kertaa ottelussa erinomaisesti. Oli tilastojen valossa Lahden paras pelaaja. Se ei lupaa Tepsille hyvää, koska mitä ilmeisimmin ruuti yläpäässä ei ole vielä kovinkaan kuivaa.

Vaikka maali vierasottelussa IFK:ta vastaan saatiin tehtyä, vieläpä näytöstyyliin, jäivät maalipaikat lopulta melko vähiin. Tepsi pääsi useita kertoja melko lähellä IFK:n maalia, mutta eivät kuitenkaan niille tonteille, joista maaliodottamaa nostetaan. Edes kymmenestä kulmasta ei taidettu saada kuin yksi hieman lähemmäs maalia, vaikka kyseistä kuviota jota pitkälti toteutettiin oli varmasti harjoiteltu. Suurta joukkoa vierasjoukkueen kannattajia riemastutti niin pal kauhiast Tepsin maali, jonka teki tosiaan talvella PK-35:stä hankittu Pau Juvanteny. Hän tuli vaihdosta sisään tunnin paikkeilla. Uusia pelaajia viime kauteen verrattuna olivat Tepsiltä tositoimissa myös lahtelaisille tuttu Luke Ivanovic, joka ainakin allekirjoittaneen mielestä oli Tepsin paras pelaaja ottelussa. Kärjessä kevyellä jalalla oli kreikkalainen korkean profiilin hankinta Tsirigotis, keskikentällä hollantilainen Timo Zaal, puolustuksessa Nikolas Talo, Matej Hradecky, jo mainittu Karkulowski ja maalissa Elmo Henriksson. Lisäksi vaihdosta tuli kentällä Ipasta lainassa oleva Eetu Turkki. Joukkuetta on siis uudistettu todella isolla kädellä, vaikka Ykkösliigastakin tuttuja pelureita toki mukaan mahtuu.

Tepsin hyökkäyksen avaimet Lahtea vastaan ovat todennäköisesti erilaisia kuin Sipsisaaren IFK:ta, veikkaan Elmer Vauhkonen tulee avaamaan Lahtea vastaan ja Muzaci tulee sisään vasta toisella jaksolla. Se tuonee erilaisen vaihtoehdon Marius Könkkölälle jatkaa palloa eteenpäin, kun hyökkäysalue on saavutettu nopean käännön jälkeen.

Tepsissä todennäköisesti pelätään tai ainakin olisi syytä pelätä Lahden uutta brassikärkeä Neemias Barbosaa, joka on siis brassi. Kuten erinomainen toppari Nicolas Gianini Dantas, joka on siis myös brassi. Sitä ei Tepsistä löydy. Muuten ainakin Jaro pelin perusteella ranskalainen Yohan Cassubie lienee Lahdelle tärkeä palanen keskikentällä. Hänen onnistumisensa perjantaina voi olla ratkaiseva ottelun lopputuloksen kannalta.

Tepsi ainakin lupausten mukaan jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi, eli rock'n' roll -futiksesta, maaleja siis pitäisi syntyä. Saa nähdä miten käy, molemmat joukkueet näyttivät avauskierroksella, että ainakin oma pää näyttää olevan melko hyvin tilkitty.

Kotijoukkueelta seuraa ottelussa erityisesti itseoikeutetusti:
Matej Hradeckyä ja Luke Ivanovicia. Matej:n paluu kotiin on jo itsessään lutuuria, puhumattakaan pelillisestä annista. Rauhallisuus, varmuus ja johtajuus. Luken kohdalla taas ryminä ja omitakeinen preesens ovat ihanaa.

Lahdelta seuraa keskellä Cassubietä, puolustuksessa portugalilaista Mylleriä ja brasseja...



Perjantaiksi luvattu aurinkoa ja illansuuhun noin kymmentä astettä lämpöä, joten mikä voisikaan olla pääsiäisviikolle hienompi tapa viettää perjantaita kuin saapua Kupittaalle jalkapalloa katsomaan. Narratiivin mukaan Tepsi kiinnostaa, mutta yleisö ei ole kiinnostunut divaripeleistä, nyt jää nähtäväksi löytääkö tämä yleisö enää liigaan. Sitoutunut melko laaja kannattajapiiri varmasti löytää, mutta entä muut turkulaiset?

Liput: https://www.lippu.fi/artist/fctps/fc-tps-veikkausliiga-2026-4073438/
näkee myös Ruudusta.

Ottelussa lienee käytössä pääkatsomo johon Tepsi tekee paluun. Vieraskannattajien sijainnista ei vielä itsellä ainakaan tietoa.

Kotiavausta odotellessa katso vaikka Soturin My day: https://youtu.be/r3rg_RArKTs?is=vMqdy4KYqFSKvbNA

Ja kuuntele tätä:https://youtu.be/EOsb7kgMtQA?is=pRJq27Ld2gVsSBB3

Vartti ja Forteen -podcast teki jo reaktiojakson Tepsin kauden avauksesra: https://open.spotify.com/episode/6PtsKT0x8oB9TYaXgHC75h?si=UGMFOjcSTpSb6q_a-OFZcg

Vippi

Hyvä avaus ja mahtavaa että näitä pelejä nähään Veikkausliigassa. Oli viime kauen parhaita matseja. Joko nyt saataisiin voittajakin näistä peleistä? Kunhan ei taas anneta Tepsille joka tilanteesta rankkaria, niin uskon Lahen niukkaan voittoon

Moundin maaginen vasuri

En näe lahilla mitään mahdollisuuksia.

Hyvä avaus. Karkulowski tekee 2 ja Palloseura voittaa 4-0.


Ylläpitäjä

Itse ottelun lisäksi kiinnostavia kysymyksiä ovat yleisömäärä ja lahin saamien sakkojen loppusumma.

Poni

Lainaus käyttäjältä: simo hylje - 06.04.2026 klo 12:07:04
Miksi Pinol olisi närkästynyt?

Siitä ei ole itsellä tietoa, mutta viime kaudella antoi pari ulostuloa, joita ainakin tietyt tahot pitivät hieman katkerina. Esim. puheet viimeisestä kohtaamisesta viime kaudella tulkittiin sellaisiksi. Peleissä myös kävi melko kuumana.

simo hylje

Lainaus käyttäjältä: Poni - 06.04.2026 klo 12:18:17
Siitä ei ole itsellä tietoa, mutta viime kaudella antoi pari ulostuloa, joita ainakin tietyt tahot pitivät hieman katkerina. Esim. puheet viimeisestä kohtaamisesta viime kaudella tulkittiin sellaisiksi. Peleissä myös kävi melko kuumana.

Jos jaksat kaivaa niin olis mielenkiintosta lukea.

Mulle jäi aina mieleen se, että Pinolin piti alottaa Lahen valmennuksessa oisko 2024, mutta yhtäkkiä vaan ilmotettiin että on palannut kotimaahansa. Oletus oli että jotain perhejuttuja ja ainakin omat fiilikset oli että höh. Ei ainakaan julkisuuteen tihkunut mitään skismaa.

Herstein

Toivottavasti kentällä nähdään sisuuntunut TPS.

Itse odotan innolla tämän Lahden uuden myyttisen kärjen näkemistä.

Satanen

Lainaus käyttäjältä: Herstein - 06.04.2026 klo 12:22:31
Toivottavasti kentällä nähdään sisuuntunut TPS.

Samanlainen draivi päälle kuin Mika Arpiaisella rallin sm-sarjassa vuosina 1984 ja 1985!

Poni

Olisi Tepsille erinomainen paluu liigaan, jos onnistutaan voittamaan perjantaina. Voittoakin tärkeämpää olisi nähdä, että kentällä tekeminen sujuu. IFK oli kyllä kehno, ehkä tässä pelissä päästään paremmin mittaamaan omaa tekemistä.

straiter


Hurten

Lainaus käyttäjältä: simo hylje - 06.04.2026 klo 12:21:43
Jos jaksat kaivaa niin olis mielenkiintosta lukea.

Mulle jäi aina mieleen se, että Pinolin piti alottaa Lahen valmennuksessa oisko 2024, mutta yhtäkkiä vaan ilmotettiin että on palannut kotimaahansa. Oletus oli että jotain perhejuttuja ja ainakin omat fiilikset oli että höh. Ei ainakaan julkisuuteen tihkunut mitään skismaa.
Maikkarin haastattelussa ainakin kertoi olleensa pettynyt ettei saanut jatkaa Lahdessa. Lähti siis takaisin Espanjaan kolmeksi kuukaudeksi vaimonsa ja keskosena syntyneen lapsensa tueksi.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tps-n-sensaatioluotsi-sai-pysayttavan-puhelun-pelon-hetket-teholla-jattivat-jalkensa-en-koe-sita-enaa/9265562


Dagger

:) Ihan vekkuli krijoitusvriheinen avaus näin toisen- ja viimeisen pääsiäispäivän kunniaksi. Lahi kaatuu kyllä perjantaina Kupittaalla. :ylos:

Lapi0

Lainaus käyttäjältä: Satanen - 06.04.2026 klo 12:25:17
Samanlainen draivi päälle kuin Mika Arpiaisella rallin sm-sarjassa vuosina 1984 ja 1985!
Ite aattelin laskeutua helikopterilla Verittaan kupeeseen.

Poni

Lainaus käyttäjältä: Dagger - 06.04.2026 klo 12:55:57
:) Ihan vekkuli krijoitusvriheinen avaus näin toisen- ja viimeisen pääsiäispäivän kunniaksi. Lahi kaatuu kyllä perjantaina Kupittaalla. :ylos:
Eipä se pääsiäisen vietto tähän lopu itsellä, mutta joo... pahoitteluni kirjoitusvirheistä. Kännykällä näitä näpytteli, ja vähän saarella käyminen väsyttää edelleen.

Kylmälonkero

Kyllähän nämä Jarot ja Tepsit pitää kaatua, jos halutaan uskottavasti pelata muusta kuin putoamisesta.

Huupponen

Vieraskannattajia ei ilmeisesti ole tulossa kuin ihan pari kappaletta.

Edmundo


Dagger


Huupponen

Lainaus käyttäjältä: Edmundo - 06.04.2026 klo 13:10:16
Minä ja Kuhstallmann :tuoppi:
Iso arvostus kaikille jotka jaksaa reissata työpäivänä matsiin.

E: arvostus myös ketjun avaamisesta hyvissä ajoin Ponille

Jones

Lainaus käyttäjältä: Huupponen - 06.04.2026 klo 13:22:43
E: arvostus myös ketjun avaamisesta hyvissä ajoin Ponille

Sama

Päättyy 0-1, ja sarjakärkeen päiväksi.

Herstein

Eilen kotiin tullessani sosiaalinen media antoi suosituksena Jari Porttilan selostaman Planican joukkuemäen vuodelta 2003. Lahden hiihtoseuran miehistä Veli-Matti Lindström hyppäsi kahden metrin päähän ME:stä ja hymyili. Janne Ahonen oli joukkueen heikoin lenkki, mutta lentomäkilegenda Tami Kiuru hoiti kunnialla oman leiviskänsä Roar Ljøkelsøyn mahtihypyn tuomien paineiden jälkeen.  Turkulaisia hyppääjiä ei tietääkseni osallistunut kilpailuun.

Tämä ottelu tulee päättymään suurinumeroiseen tasapeliin.

Huupponen


Edmundo

Olin samassa lukiossa Veli-Matti Lindströmin kanssa. Planicassa kävin ekaa kertaa 2007. En hypännyt lähelle maailmanennätystä. Join olutta Janne Ahosen kanssa.