Minne menet jalkapallo? ajatuksia taktiikoista ja pelaajatyypeistä

[koera]

Tuossa edellisellä tai sitä edellisellä sivulla koeralla oli hyvää pohdintaa siitä miksei Alonso olisi sopiva seuraava ratkaisu, vaikka toivoinkin että olisi tuota ajatustaan vielä hieman enemmän avannut ja jalostanut eteenpäin.

On kyllä ollut tarkoitus palata aiheeseen, mutta aika vähän paremmin muotoiltuun vastaukseen löytyi vasta nyt.

Hyvin mielenkiintoinen ajatus, haluaisitko avata vielä hieman tämän spekuloimasi kehityksen juurisyitä?

En ole ihan hirveän syvällisesti tätä analysoinut, mutta olisikohan ollut Nottingham Forestin kausi 2024-2025 joka lopetti suurilta osin trendin jossa alemman kastin joukkueet pyrkivät pelaamaan lyhytsyöttöpeliä ja kopioimaan isompiaan. Miesvartiointi tuli tietysti Bielsan Leedsin kanssa ensin, mutta valjun nykytrendin isäksi laittaisin enemmän Forestin, Iraolan Bournemouthin ja Sheffield Unitedin.

Mutta varsinaiseen kysymykseen: jos katsotaan top5 -sarjojen kansallista pelaajakehitystä, niin suuressa kuvassa Espanja, Saksa ja Italia pyrkivät tuottamaan futareita. Pelaajia joilla on hyvä pelikäsitys, hyvät havainnointi- ja ennakointitaidot, sekä kyky kuunnella ja omaksua valmentajan ohjeita. Tuota viimeistä kohtaa voisi kutsua vaikka "valmennettavuudeksi". Ranskassa ja Englannissa homma on vähän yksilökeskeisempää. Seurojen akatemiat saattavat vaihdella suurestikin linjauksiltaan, eikä kansallinen liitto välttämättä halua tai pysty yhtenäistämään linjauksia. Lisäksi molemmissa maissa etenkin pääkaupunkien lähiöiden pikkukentillä syntyy vuodesta toiseen hiomattomia timantteja: nuoria pelaajia joilla on häkkikentän katufutsalpelien klaustrofobisessa ja aggressiivisessa kontaktipelissä syntynyt kyky suojata palloa, hallita kehoaan ja käyttää koko kikkarepertuaari molemmilla jaloilla pienissä tiloissa operoimiseen. Tämän sillisalaatin ja tilkkutäkin seurauksena pääsarjajengien valmentajat saavat todella heterogeenisen porukan. Joku on saattanut kulkea pääkaupunkilaislähiön pikkuseuran kautta divariin ja sieltä pääsarjaan, joku toinen on kulkenut koko pelaajapolkunsa seura- ja maajoukkueen edustuksesta toiseen.

Will Still avasi jossain haastattelussa aikaansa Reimsissä hyvinkin avoimesti. Olin aika yllättynyt kun mies jakoi esimerkkejä videovalmentamisesta. Klipit olivat videopelimäisillä graafisilla korostuksilla koristeltuja, erittäin lyhyitä ja ytimekkäitä. Still sanoi että nuorille sukupolville on ihan mahdotonta pitää jotain tunnin taktiikkapalaveria, koska heillä ei yksinkertaisesti riitä keskittymiskyky. Reimsin videotiimin haaste oli redusoida pelijärjestelmän tärkeimmät taktiset pointit lyhyisiin videoklippeihin, jossa pelaajan ympräille ilmestyvät värikkäät ympyrät ja animoidut nuolet varmistivat että pointti menee perille.

Eli oma spekulaationi: yksinkertaisten periaatteiden (aggressiivinen miesvartiointi vastustajan pelinavaamisvaiheessa, vetäytyminen matalaan staattiseen blokkiin, selkeät ja toisteiset pallollisen pelin mallit) on saatavilla olevan pelaajamateriaalin sanelema kehityssuunta. Kun suurseurojen nappaaman absoluuttisen kärjen takana on joukko atleettisia ja taitavia pelaajia, joilla on erilaisia puutteita pelikäsityksessä, pelinlukutaidossa ja "valmennettavuudessa", on aika loogista rakentaa pelijärjestelmä joka minimoi nuo puutteet ja ottaa kaiken irti vahvuuksista.

Onko peli muuallakin muuttumassa tähän suuntaan, vai onko se vain Valjun oma juttu? Nythän Valjun painijengit pärjäsivät UCL:ssä loistavasti liigavaiheessa, mutta pudotuspeleissä yksikään Valjun jengi ei ole vielä kyennyt nujertamaan Eurooppalaista huippujoukkuetta ja neljännesvälierissä Englanti maana otti jopa aika rumasti dunkkuun. Otanta nyt on toki hyvin pieni, mutta hieman voi spekuloida sillä että jos koeran ennustus osuu oikeaan, että mikä vaikutus sillä on sarjojen välisiin voimasuhteisiiin. Ja toisaalta voisiko tämä kehitys tarkoittaa sitä että Valioliigajengien pitää valita että haluavatko voittaa kotoisen painiliigan vai eurooppalaisen pimputtelucupin.

Etenkin valjun ja joiltain osin Ligue 1:n juttu, johtuen tuosta erosta pelaajapoluissa. Oma käsitykseni on sellainen, että Saksassa, Espanjassa ja jossain määrin myös Italiassa pelaajapolku huipulla tyssää helposti siihen jos pelaaja on hankala valmennettava. Karrikoiden Italiassa puolustuslinjan pitää osata vaihtaa lennosta vaikkapa kahden topparin systeemistä kolmen topparin systeemiin. Jollain Pariisin lähiön pikkuseurasta divareita pitkin pääsarjaan tiensä raivannella patongilla ei välttämättä ole jalkapalloaivoja kehitetty sille tasolle, että pystyisi itsenäisesti tekemään tarvittavat muutokset, koska pelaajapolku ei moiseen ole antanut eväitä.

Olen samaa mieltä että valjun jengit kärsivät paljon tästä kehityssuunaasta. Sarjaotteluista on tullut kuluttavampia ja hankalampia, eivätkä ne valmista europeleihin lainkaan. Paras esimerkki tästä oli Galatasaray -ottelupari. Ensimmäisessä vierasottelussa oli vielä askelmerkkien kanssa hakua. Toisen osaottelun alla muistettiin että turkkilaiset eivät puolusta passiivisesti boksia, vaan yksi puolustajista pyrkii aggressiivisesti kohti pallollista. Ei ole sattumaa, että kotiottelussa Liverpool muistutti ehkä eniten viimekauden joukkuetta. Aluepuolustuksen periaatteet ovat ennakoitavia, jos tietää mistä narusta vetää, niin samalla tietää myös mihin se tila syntyy. Wirtzin ja Salahin kaltaiset älykkäät ja tekniset pelaajat tekevät aktiivisesta aluepuolustamisesta reikäjuustoa. Valjun otteluista taas on tullut todella nihkeitä. Pelataan pallonhallintapeliä pienessä tilassa vastustajan kuudentoista ympärillä. Tiloja ei synny mihinkään, ja kun pallo menetetään, palkintona on toistuvat täyden höyryn munaravit kohti omaa maalia. Kauden mittaan tuo rasitus kumuloituu, ja esim. PSG:tä vastaan jengi oli aivan puhki ennnen 70. peliminuuttia.

[Rikkiviisas]

Etenkin valjun ja joiltain osin Ligue 1:n juttu, johtuen tuosta erosta pelaajapoluissa. Oma käsitykseni on sellainen, että Saksassa, Espanjassa ja jossain määrin myös Italiassa pelaajapolku huipulla tyssää helposti siihen jos pelaaja on hankala valmennettava. Karrikoiden Italiassa puolustuslinjan pitää osata vaihtaa lennosta vaikkapa kahden topparin systeemistä kolmen topparin systeemiin. Jollain Pariisin lähiön pikkuseurasta divareita pitkin pääsarjaan tiensä raivannella patongilla ei välttämättä ole jalkapalloaivoja kehitetty sille tasolle, että pystyisi itsenäisesti tekemään tarvittavat muutokset, koska pelaajapolku ei moiseen ole antanut eväitä.

Erinomainen viesti.
Tähän loppuun sellainen lisä, että Valioliigassa pelaa ulkomaalaisista pelaajista eniten pelaajia Ranskasta ja seuraavaksi Brasiliasta, jota ei myöskään tunnisteta kollektiivisen pelin supermaana.

Hollantilaisia on vielä yli 30, mutta sitten tuleekin yli kymmenen pudotus espanjalaisiin ja siitä mennäänkin alle 20 pelaajan lukemiin.

Ranskassahan laitettiin pelaajapolku kuntoon viimeisten vuosikymmenten aikana ja pelaajia tulee melkoista tahtia, mutta käytännössä kaikki Ligue 2:n ja iso osa Ligue 1:n seuroista on kasvattajaseuroja niille muutamalla oman maan kulloisellekin jätille (taloudellisesti) ja sitten toivotaan jättipottia, että ulkomaalainen seura maksaa ison tukun euroja. Tässä kisassa Valioliigan joukkueet ovat hyvin esillä isojen lompakkojen kanssa.

Heiluttaako tässä häntä siis koiraa eli pelaajamateriaali alkaa sanella yhä enemmän taktisia ratkaisuja ja "muoteja"?

[Pesso]

Hyvää pohdintaa! Ostan lähes kaiken, mitä tuossa sanot. Lisäisin ehkä vielä sen, että varmaan yksi iso tekijä valion pelityylin muutoksessa on perinteisen valmennuksen ja valmentajien ohella data-analyysin käyttö. Brentford on tunnetusti tässä yksi edelläkävijä. Pelasivat esimerkiksi Liverpoolia vastaan jo muutama vuosi sitten todella "arvovapaata" datafutista. Kun oli esimerkiksi tiedossa, että laitapakit, Trent etunenässä, häviävät keskityspalloja tolpilla, pelasivat lähes pelkästään sellaisia. Ja taisivat pari kertaakin ryöstää pisteitä. Eli kun peliä on pystytty mallintamaan paremmin, on myös valmennusosaaminen kehittynyt. Ja voipi olla, että joku tietokoneanalyysi ei suosita ollenkaan, että otetaanpa "Iniesta" tanssimaan neljän vastustajan ohi sivurajalla. Jossain taisi joskus olla, että esimerkiksi Iniestan ja jopa Zidanen "underlying numbers" ovat tämän päivän kaanonissa melko kamalaa luettavaa. Löytynee runsaasti muitakin esimerkkejä.

Mielestäni eritoten hollantilaisten pelaajien (ja valmentajien) kohdalla näkee usein, että hyppy valioliigaan voi olla muun ohella vaikea myös pelikulttuurillisista syistä. Esimerkiksi Wijnaldumista näki mielestäni monesti, että oli tottunut olemaan "pala koneistoa", kun sitten taas Liverpoolissa odotettiin käytännössä jokaiselta pelaajalta aina henkilökohtaisia sankaritekoja. Puhuttiin, että sen pitäisi osallistua peliin enemmän jne. Saarilla näkee tosi usein, että aktiivisuus kentällä ajaa monesti kaiken muun ohi. En sinänsä tuomitse tai arvota tätä nyt mihinkään suuntaan. Mutta kuten koera osuvasti toteaa, jalkapallo on saarilla melko yksilökeskeinen laji.

Millainen sitten on tulevaisuuden huippujoukkue ja sen valmentaja? Itse uskon, että nyt päätään nostaneesta nihilistipallosta siirrytään myös saarilla pelaavampaan suuntaan. Luultavasti se tapahtuu siten, että joku luo jonkun erityisen hyvin toimivan pelitavan, joka sitten taas lähtee leviämään. Vaikkapa nyt tikitaka oli eräänlainen vastine Mourinhon melko tylsään suunnanmuutospeliin. On esimerkiksi hyvä muistaa, että eritoten valion huippujoukkueet taistelevat vastustajien lisäksi koko ajan erittäin suuriksi kasvaneiden pelimäärien ja pelaajien kuormituksen kanssa. Näin ollen niiden on kenties kannattavaa keksiä tavalla tai toisella "kevyin" mahdollinen tapa voittaa otteluja. Jalkapallon säännöt tuottavat lajiin ulottuvuuden, jossa nopeimmat ja taitavimmat pelaajat ovat taktiikasta riippumatta yleensä parhaita. Tämä johtuu mielestäni eritoten siitä, että kenttä on iso, eikä vastustajaa saa hidastaa repimällä tms. Esimerkiksi Rugbyssa taas "kikkailu" ei kannata, koska käsillä saa estää ja hidastaa aika paljonkin.

Mistä taas päästään siihen, että minä veikkaan tulevaisuuden kuitenkin olevan enemmän "PSG" kuin "Arsenal". Bayern on jo luonut tällaisen joukkueen ja pelitavan osaltaan. Cityllä on aihio. Mutta luultavasti Arsenalistakin jää jämäkkä puolustuspeli ja erikoistilanteet. Relationistista peliä maailman parhailla ja nopeimmilla ohittajilla. Valioliigalla tullee olemaan ainakin lähivuosina edelleen parhaat resurssit hankkia pelaajia. Valmentamisesta poistunee ja on jo poistunutkin "systeemisyyttä". Esimerkiksi Guardiola joutuu nyt ihan omien sanojensa mukaankin "sietämään" Cherkin neppailua vähän missä sattuu. Keskeistä tulee olemaan joukkueen liikkeen sijaan pelaajien liikkuminen ja suorittaminen yksittäisissä tilanteissa. Ja siis se, että rahaa käytetään parhaista parhaisiin pelaajiin surutta.  

Voi olla, että keskeistä olisi myös sopeutuminen vastustajan pelaamiseen ja muutokset kesken pelin, kuten Nagelsmann tai Tuchel tekevät. Mutta itse uskon enemmän pienempiin kokonaisuuksiin. Muutetaan yhden pelaajan liikkumista vähän jne. Tämän vuoksi esim. Salah voi olla vähän auringonlaskun pelaaja, koska sen paikkaa ei voi tehokkaasti muuttaa kovin paljon. En tietysti osaa välttämättä nimetä suoraan nimiä, jotka Liverpoolia voisivat tulevaisuudessa menestyksekkäästi valmentaa. Mutta luultavasti siis selkeät systeemivalkut ovat poistumassa, eivätkä erilaisen uudistusta edelläkäyvät "hullutkaan" varmaan jatkossakaan päädy suurseuroihin. Vaan niiden kevytversiot.

Keskeistä varmaan tulee olemaan kyky vaikuttaa ja motivoida pelaajia selkeästi henkilökohtaisemmin. Liverpoolissa nyt ainakin näyttäisi vähän siltä, että Arne ei ole tuossa ollut ihan elementissään. Mutta en ehkä itse pitäisi sitä myöskään systeemivalkkuna. Vaan voi jopa olla, että tämän kauden sekava peli on nimenomaan tuotosta siitä, että Liverpool yrittää nyt nimenomaan pelata melko vapaasti liikkuen. Ja kun ei onnistu, tulee aika naurettavankin näköisiä tilanteita, jos vaikka koko keskikenttä on pakkautunut jonnekin kulmalipulle. Mutta tällaista tulevaisuuden peli varmaan vähän tulee olemaan. Valkuista pärjännevät ne, jotka pystyvät omaksumaan uusia juttuja, mutta pitämään kuitenkin periaatteitaan jonkin verran sekä johtamaan joukkuetta. Vaikkapa nyt tämän hetken kuumin valkku Enrique ei kuitenkaan ole mikään nouseva kyky enää. Myös muuten Xabi lienee kuitenkin aika joustava taktisesti. Ja on ilmeisesti persoonana aika intensiivinen ja työntekoa jne. painottava. Voisi tässä mielessä kyllä toimia Liverpoolin kaltaisessa seurassa, vaikka Realissa kulttuuri ei ollut tähän valmis. Pelillisesti myös Arne voi olla tosiaan edelleen aika vahva myös jatkossa.. Kun nyt vähän näyttää sille, että kaudesta on otettavissa aika kohtuullinen tulos kuitenkin.      

[Jumpers For Goalposts]

Ranskassahan laitettiin pelaajapolku kuntoon viimeisten vuosikymmenten aikana ja pelaajia tulee melkoista tahtia, mutta käytännössä kaikki Ligue 2:n ja iso osa Ligue 1:n seuroista on kasvattajaseuroja niille muutamalla oman maan kulloisellekin jätille (taloudellisesti) ja sitten toivotaan jättipottia, että ulkomaalainen seura maksaa ison tukun euroja. Tässä kisassa Valioliigan joukkueet ovat hyvin esillä isojen lompakkojen kanssa.

Heiluttaako tässä häntä siis koiraa eli pelaajamateriaali alkaa sanella yhä enemmän taktisia ratkaisuja ja "muoteja"?

Tätä ajatusta jatkamalla päästään myös kysymykseen kasvattajaseurojen muuttuneista toimintatavoista.

Jos Liverpoolin kaltaisilla seuroilla on oma moneyball-filosofiansa, on varmaankin mahdollista, että sellainen löytyy myös kasvattajaseuroilta. Heillä tavoite ei ole CL-pokaali, vaan hyvien myyntiartikkeleiden kehittäminen optimaalisella resurssien kohdentamisella. Ehkäpä data siellä päässä on osoittanut juuri fyysisten ominaisuuksien painottamisen järkevimmäksi tähän tavoitteeseen pyrittäessä.

En ole valmentaja, mutta kuvittelisin fyysisten poikkeusyksilöiden tunnistamisen juniori-iässä olevan paljon helpompaa kuin hyvien "jalkapalloaivojen". Fyysisiä ominaisuuksia lienee myös valmennuksellisesti helpompi kehittää, kun taas teknis-taktisen osaamisen laadukas kehittäminen vaatinee jo erittäin päteviä (ja todennäköisesti kalliita) erikoismiehiä.

En siis lainkaan ihmettelisi, jos varsinkin Valioliigasta kumpuava kysyntä olisi luonut ihan laskelmoidun kasvatusputken painottuen juuri tämän tyyppisiin pelaajiin. Maailman absoluuttisella huipulla on toki kourallinen pelaajia, jotka ovat täydentävät fyysisiä poikkeusominaisuuksia äärimmäisen kovalla teknis-taktisella osaamisella. Heistä tällä hetkellä vain aika harva pelaa Valioliigassa.

[Pesso]

On mielenkiintoinen kysymys, että muuttaako pelaajien kysyntä niiden tarjontaa. Varmaan käytännössä kyllä, kuten markkinoiden lakeihin kuuluu. On myös hyvä muistaa, että pelaajien tarjonta ja tuotanto on yleensä lähinnä kasvattavien seurojen tekemiä valintoja. Jollain valmennusfilosofialla ja keinoilla on jonkin verran merkitystä, mutta enemmän merkitystä lienee sillä, minkälaiset pelaajatyypit pääsevät etenemään urallaan. Esimerkiksi "liian pienikokoinen" -tematiikka on tunnetusti klassikko tässä mielessä. Ja tietysti monesti erilaiset talenttihautomot ovat vähän itseään ruokkiva orgaani sikäli, että siinä missä esimerkiksi Barcelona tuottaa parhaat junnupelaajat, sinne myös hakeutuu joka vuosi jättimäinen määrä pallon parasta ainesta. Yksi juttu, mikä ainakin lienee syntynyt kysynnän ja tarjonnan kautta, lienee brittipelaajien jonkinlainen esiinmarssi viime vuosina. Isot valioseurat alkoivat ehkä 10-15 vuotta sitten lädilisien kiilto silmissään "viljellä" nuoria kotoperäisiä pelaajia, joita siis lähinnä sarjan pienemmät jengit silloin osteskelivat. Tämä taas varmaan johti ainakin osittain myös siihen, että pelaajien laatukin kasvoi.

Näkisin, että nimenomaan brittisaaret ovat oikeastaan aina olleet teoriassa jopa paras talenttihautomo. Jalkapallo on siellä kiistaton ykköslaji, melko heterogeenistä väestöä ja geenipoolia on riittävästi, lajikulttuurinen mentaliteetti on suorastaan psykoottinen ja luunmurskatempo pakottaa pelaajat tiettyyn muottiin. Muistelen miettineeni jo esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, että jos joku olisi opettanut Raheem Sterlingille "jalkapallon alkeet" olisi se ollut varmaan maailman paras pelaaja. Ei ollut opettanut ja siinä oli monen vuosikymmenen ongelma brittiakatemioiden kanssa. Sieltä tuli ihan huipulle läpi lähinnä Gerrardin tai Gascoignen kaltaisia poikkeusyksilöitä, jotka nekin olivat kurittomuudessaan taktisesti aika vaikeita pelaajia valmentajille, kuten Gerrard on ihan itsekin todennut. Enemmän tuli jonkun Theo Walcottin kaltaisia "superjunnuja", joilla ei ollut lahjoista huolimatta lähellekään tarpeeksi hyvä työkalupakki pelailla samalla tasolla aikalaistensa DavidSilvojen ja Özilien jne kanssa.

Englantilaisessa jalkapallossa on kehityksen kannalta varmaan jonkin verran monopoli-ongelmia. Jollaisia isoissa maissa aina on. Ei nähdä omaa nenää pidemmälle. Kun vaikkapa akatemiat tuottivat lähinnä liigan omaan käyttöön noita Walcottin kaltaisia pelaajia. Ja kyse ei siis varmaan ollut siitä, etteikö siellä olisi ollut erilaisiakin, mutta ne eivät päätyneet liigarinkeihin asti. Monopoli-ongelmista kertonee jotakin sekin, että kun Guardiola, joka oli kuitenkin ollut "olemassa" jo kymmenisen vuotta, saapui saarille, muuttui pelaamisen kulttuuri siellä melko nopeasti. Tämä ei varmaan ole koko totuus, mutta melko iso osa. Yhtäkkiä akatemioista alkoikin tulla melko laadukkaita pallollisia pelaajia. Joista monella oli kuitenkin edelleen koulujen pihoilta saatu tappamisen meininki DNA:ssaan. Mentaliteetin muutoksen lisäksi saarilla on silti kyllä myös panostettu paljon rahaakin valmennukseen ja olosuhteisiin. Yksi juttu pelaajien taitotasolle lienee sekin, että ne eivät enää talvellakaan varmaan paljon pelaile "mutakentillä". Liittyy paljon tuohon mentaliteetin muutokseen. Mutta kuten on nostettu esiin, kenties ovat myös ottaneet akatemioihin ja maajoukkueisiin mukaan esimerkiksi Etelä-Lontoon häkkikentiltä tulevia mamutaustaisia ym. pelaajia samaan tapaan kuin ranskassa. Ei tällaisia juuri "kultaisen sukupolven" peleissä näkynyt.

Toisaalta lienee edelleen niin, että brittiakatemioista ei myöskään tule (tai ole tullut) ihan "yliluonnollisen" hyviä pelaajia tyyliin Yamal/Mbappe... Ehkä tämänkin aika tosin saattaa lähivuosina koittaa. Ja voi myös edelleen olla, että kun noita pelaajia edelleen tuotetaan lähinnä oman liigan tarpeisiin, syntyy monopolin tehokkuustappiota sikäli, että esimerkiksi jostain Sakasta ja Palmerista on tullut huikean isoja starboja kuitenkin aika vähäisillä näytöillä. Saka esimerkiksi on tehojen suhteessa suunnilleen "sysipaskan" Gakpon luokkaa. Eli voi myös olla, että valioseuroille absoluuttisella huipulla pysyminen vaatii muutakin kuin omaan akatemiaan tuijottelua. Mutta kokonaisuudesta näkee, että nimenomaan britti- ja ranskalaisten seurojen tuotteet lienevät nyt tällä hetkellä euroopassa jopa halutuimpien pelaajien joukossa melko vahvasti. Ja kenties tämä sitten heijastelee sitä, minkä tyyppisiä pelaajia seurat nykyään haluavat. Vastavuoroisesti voisi todeta, että vaikka Brasseja edelleen tietysti lajin huipulla pelailee, eivät kuitenkaan liene kollektiivina ihan samassa asemassa markkinoilla kuin mitä olivat joskus takavuosina.

[Rikkiviisas]

Tuossa viestini loppuosassa oli myös se, että Valioliigassa on eniten ranskalaisia ja toiseksi eniten brasseja.

Espanjassa ranskalaisia on toki toiseksi eniten, mutta argentiinlaisia on eniten ja patongit ovat tasoissa ylipäätään eteläamerikkalaisten kanssa. Bundesliigassa ranskalaisia on kanssa paljon, melkein saman verran kuin itävaltalaisia ja tuplasti enemmän kuin tanskalaisia (!) tai japanilaisia (!!). Italiassa ranskalaiset ovat aika tasoissa espanjalaisten kanssa ja brassejakin on samoilla lukemilla.

Sitten päästäänkin vielä itse Ranskaan, jossa edustettuina ovat tietysti entiset siirtomaat (pelaajahan voi olla syntynyt Ranskassa) ennen kuin tulee maantieteellisesti ja kielellisesti läheinen Belgia, jonka takana ovat Portugali, Brasilia ja ehkä yllättäen Englanti.

Tiivistetysti siis ranskalaisia on kaikkialla ja tuo tietyn maan pelaajakasvatuksen ohjaava vaikutus on ihan mielenkiintoinen. Toki toiseenkin suuntaan eli minkä verran taktiset muodit ohjaavat pelaajakasvatusta, mutta yhtä kaikki, niin ranskalaiset ovat pop.

Sitten jos vilkaistaan Mestareiden Liigan tässä vaiheessa olevia joukkueita, niin Bayernissa on kaksi kaksoiskansalaista mutta kuitenkin ranskalaisia, Liverpoolissa kanssa kaksi, Atleticossa kolme, Barcelonassa yksi, Arsenalissa yksi, Sportingissa nolla ja Real Madridissa neljä. Jännä kuitenkin, että Realia lukuunottamatta käytännössä on kyse puolustajista ja hyökkääjistä.

[pelderhostiga]

Täällä on ollut mielenkiintoista keskustelua taktiikoista ja pelaajakehityksestä, ja vaikka ei ihan suoraan tähän otsikkoon kuulukaan, niin heitän nyt kuitenkin omatkin kaksi penniäni ilmoille.

Mitä tulee englantilaisten pelaajien kehitykseen, niin minulla on jo pitkään ollut sellainen hypoteesi, että englantilaisesta jalkapallon kyllästyttämästä ja lädimeiningin täyttämästä kulttuurista on vain psykologisesti mahdotonta nousta sellaisia Messin tai Ronaldon kaltaisia pelaajia, joille status kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana on elämän itsetarkoitus. Viime vuosina brittiakatemioista on kyllä noussut taktis-teknillisesti niitä "yliluonnollisen" hyviä pelaajia (kuten vaikkapa Foden ja Palmer Citystä), mutta väitän rohkeasti, että brittikulttuurissa näille pelaajille supertähden asema ja mestaruuspokaali on virheellinen merkki siitä, että ollaan niin huipulla kuin vain on mahdollista. Ne useimmiten muista kulttuureista tulevat todelliset legendat ja Ballon d'Or voittajat yleensä tässä vaiheessa vain kiihdyttävät tahtiaan, kun tärkeintä ei ole raha, kulmakunnan kaverit, nimi tabloideissa eikä välttämättä pokaalitkaan, vaan Pelén saavuttaminen ja "kuolemattomuus".

Monesti olen mielessäni leikkinyt sellaista ajatusleikkiä, että miltä esimerkiksi Fodenin ura olisi näyttänyt, jos hän olisi Messin ja Yamalin tapaan kasvanut La Masiassa ja espanjalaisessa jalkapallokulttuurissa, tai ainakin edes vähän kauempana omista lapsuudenkavereistaan. Tuleepahan tässä yhteydessä mieleeni muutamakin oma puolituttuni suomalaisista palloilupiireistä, joilla olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, mutta kun ne omat kulmat ja kaverit olivat lopulta tärkeämpiä kuin itsensä todellinen haastaminen mukavuusalueen ulkopuolella. Brittipelaajien, varsinkin niiden nuorena tähdeksi nousseiden, on lopulta todella helppoa pysyä siellä omalla mukavuusalueellaan.

Ranskalaisia on Englannissa (ja muissakin maissa) paljon, mutta ovat toki ranskalainen kulttuuri ja ranskalainen peli fyysisyyksineen myös paljon lähempänä Valioliigaa kuin Etelä-Euroopan sarjat. Brasilialaisia Valioliigassa on nykyään myös paljon, mikä ei varmaan ole ihme, kun Brexitin jälkeen helpotettiin brasilialaisten pelaajien työlupia, ja nykyään heitä on näin ollen välillä jopa helpompi haalia kuin pelaajia pienistä eurooppalaisista seuroista EU-alueelta. Taktiikoista ja pelin vaatimuksista en tiedä, mutta väittäisin brasilialaisten jakavan ainakin osittain ranskalaisten kanssa monia syitä, miksi Valioliigassa pelaaminen kiinnostaa eteläeurooppalaisia tai saksalaisia enemmän: talenttipooli näissä maissa on valtava, oman maan sarja ei ole niin "hyvä" ja glorifioitu, ja monet pelaajat tulevat heikommista oloista. Paljon helpompaa tarttua rahatukkuun englannista kuin esimerkiksi espanjalaisilla, italialaisilla tai saksalaisilla, joilla on usein asiat varsin hyvin myös omassa maassaan.

Mitä tulee sitten taktiikoihin, niin miesvartiointi on siis juuri tällä hetkellä se yleisin trendi sekä englantilaisessa että muidenkin maiden jalkapallossa. Tärkeätä ei ole mielestäni se, kuka sen toi Englantiin, vaan se, miksi se tuotiin: Pep Guardiola toi taktisen vallankumouksen Espanjan ja Italian kautta myös sumusaarille. Ja olihan tuo Pepin juego de posición (yhdessä 115 siirtorikkeen kanssa) todellinen cheat code, kun City pystyi maailman kilpailuimmassa ja rikkaimmassa sarjassa dominoimaan sarjaa niin täydellisesti 10 vuoden ajan, ettei sen pitäisi olla mitenkään mahdollista (joka vuosi esimerkiksi korkein pisteodottama, usein jopa todella isolla marginaalilla seuraavan). Nyt eletään sitten tästä syntynyttä vastakulttuurin aikaa, kun lähes jokainen seura pyrkii kovaan miesvartiointiin, joka on jo aiemmin todettu parhaaksi lääkkeeksi tähän taktiikkaan. Mielenkiintoinen kysymys on sitten se, kuinka kauan tämä kulttuuri tulee kantamaan ja mikä tulee olemaan seuraava iso ja yleisesti käyttöönotettu taktinen muutos?

Jos palataan tästä otsikon aiheeseen ja esimerkiksi siihen kritiikkiin, mitä nimimerkki koera esitti Xabi Alonson palkkaamista vastaan, niin joo, ymmärrän ihan täysin ilmoilla olevat kysymysmerkit. Xabilla voi olla vaikka kuinka hieno systeemi ja Liverpool saattaisi joissain peleissä hänen alaisuudessaan esittää todella upeaa futista, mutta riittääkö sitten taktinen joustavuus Valioliigan pitkään kauteen ja koviin vastustajiin niin pitkälle, että pystyttäisiin välillä pelaamaan inhorealistisesti myös vain tuloksesta ja mestaruudesta? Tai onko Xabin taktiikka ja Liverpoolin miehistö sitten niin poikkeuksellinen, että sillä pystyttäisiin jo itsessään haastamaan mestaruudesta Pepin tai Artetan tapaan? Ja paljonhan riippuu toki myös siitä, mihin suuntaan futiksen yleinen kehitys menee tulevaisuudessa. Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, joita varmasti monessa seurassa mietitään tulevia valmentajahankintoja silmällä pitäen, mutta kristallipalloa ei ole kellään.

[Rikkiviisas]

Liverpoolin otsikossa oli paljon keskustelua yleisesti taktiikoista ja muusta, joten tein siitä tänne yleisemmän otsikon.

Nyt voivat siis Italian, Espanjan ja Saksan osaajat tuoda oman kortensa kekoon, samoin kuin ranskalaisen jalkapallon ystävät pistää reikiä olkinukkeihin.

[J1022V]

Yleistä keskustelua italialaisesta jalkapallosta -ketjussa on viimeiset pari sivua tähänkin otsikkoon sopivaa ruotimista jalkapallon tilasta saapasmaassa. En pysty niitä ansiokkaita viestejä tähän referoimaan, mutta pelaajakehityksestä ja valmennuksesta, kuten myös pelitemmosta on useampi erinomainen kirjoitus ja hyvää keskustelua. Sinne suuntaan kaikille lämmin lukusuositus

E. Tästä viestistä eteenpäin relevanttia kamaa https://futisforum2.org/index.php?topic=2708.msg17308652#msg17308652

[Seeteufel]

Italia on tuottanut Baggioita ja Vierejä, nyt siellä höntsäilee jotain Retegoleja Azzurri-paidassa. Myös Hollannissa Van Persiet ja Hummat pyörii haudassaan katsellessaan Wout Weghorsteja.

Saksa ja Englantikin on paininut saman ongelman kanssa, mutta Kane ja Woltemade (kun miettii mitä kaikkia hessuja siellä kävi kokeilemassa Komean Marion ja Klosen jälkeen) on pitkästä aikaa mitat täyttäviä ysejä. Tosin kun Kane joskus lopettaa, niin kuka tilalle?

[Rikkiviisas]

Ysipaikan pelaaja on kanssa aika hassu ilmiö.
Jos katsotaan viime vuosien siirtoikkunoita, kun samojen hessujen perässä ovat olleet kaikki ja pa(r)h(a)immillaan hintalapuissa on kolme numeroa ennen kuutta nollaa.

Ysipaikkahan on elänyt taktisesti, kun valeysit nousivat muotiin yhdistettynä sisään leikkaaviin laitureihin, jolloin on pelattu myös epäsymmetrisesti. Tokihan aina ei valeysin ja kymppipaikan ero ole kuin se, että onko siinä "kympin" yläpuolella ysiä...

Onko tämä nyt vain lumetta vai miksi näyttää siltä, että a) ysipaikan pelaajat ovat vanhempaa polvea tai b) harvinaisia ja c) jos ysejä käytetään niin ollaan osastolla Woltemade ja Weghorst?

Italia-ketjusta bongasin kanssa hyvää keskustelua, toivottavasti joku siirtyisi tännekin kirjoittamaan saapasmaan tilanteesta.

[Jinete]

Ysien osalta pelaajien kehityskulku kulkee yllättävän usein hieman erilaisia polkuja ja ikä vaikuttaa eri tavalla kuin monien muiden paikkojen pelaajiin ja pelaajat paranevat iön myötä. Jos vaikka katsoo LaLigan tämän kauden maalipörssiä, niin Mbappen takana on tässä kuussa 32 täyttävä Verat Muriqi  ja kesälomallaan 35 täyttävä Ante Budimir. Molemmat ovat tavallaan hyvin perinteisiä ysejä eli pitkiä, vahvoja ja ennen kaikkea sekä hyviä haistamaan maalipaikat että viimeistelemään korkealla prosentilla. Kumpikin pelaa myös Primeran pienimpään kolmannekseen kuuluvissa seuroissa, joissa ei voida lähteä siitä että saadaan pelipaikoille sellaiset pelaajat, jotka pystyvät toteuttamaan sitä uusinta trenditaktiikkaa tai vaihtamaan taktiikkaa merkittävästi vastustajan mukaan. Elchellä Rafa Mir edustaa samaa kastia, vaikkei ole yhtä hyvä viimeistelemään eikä haistelemaan paikkoja. Alavésin Lucas Boyé on puolestaan liikkuvampi ja pienempi kokoinen, vaikkei nyt mikään pieni sentään. Mutta selkeästi eri profiilin pelaaja, joka voi pelata laidallakin. Kukaan tuskin ikinä missään laittaisi Muriqia laituriksi.

Jos taas katsotaan Primeran ylintä kolmannesta seurojen koon osalta, niin joku jopa Sir Loth pekaa ajoittain laiturina eikä varmaan Muriqin rajoitteilla ikinä Atléticossa pelaisikaan, vaikkei laiturin paikka erityisen hyvin sovikaan.

Vaikka siis Muriqi ja Budimir edustavat ns. vanhempaa polvea, niin eiköhän vastaaville pelaajille ole edelleen juuri tuon kokoisissa seuroissa käyttöä, mikäli niitä vaan syntyy. Katseet on varmaan sen osalta pidettävä Balkanilla...

[pelderhostiga]

Ysipaikan pelaaja on kanssa aika hassu ilmiö.
Jos katsotaan viime vuosien siirtoikkunoita, kun samojen hessujen perässä ovat olleet kaikki ja pa(r)h(a)immillaan hintalapuissa on kolme numeroa ennen kuutta nollaa.

Ysipaikkahan on elänyt taktisesti, kun valeysit nousivat muotiin yhdistettynä sisään leikkaaviin laitureihin, jolloin on pelattu myös epäsymmetrisesti. Tokihan aina ei valeysin ja kymppipaikan ero ole kuin se, että onko siinä "kympin" yläpuolella ysiä...

Onko tämä nyt vain lumetta vai miksi näyttää siltä, että a) ysipaikan pelaajat ovat vanhempaa polvea tai b) harvinaisia ja c) jos ysejä käytetään niin ollaan osastolla Woltemade ja Weghorst?

Italia-ketjusta bongasin kanssa hyvää keskustelua, toivottavasti joku siirtyisi tännekin kirjoittamaan saapasmaan tilanteesta.

Tai d) jopa niistä vanhemman polven ysipaikan pelaajista on nykyään tehty käytännössä kymppejä.

Tuli vain mieleen, kun tässä mainittiin esimerkiksi Weghorst, jonka tehtävänä ainakin lyhyellä ManU-stintillä oli pallottomana olla ylin prässääjä, mutta pallollisena pudottautua huomattavasti alemmas ja tehdä tilaa muille pelaajille, siis varsinkin Rashfordille. Joskus pisti silmään, kun Livetuloksissa avauskokoonpanossa Weghorst oli jopa piirretty 4-2-3-1 taktiikassa suoraan kymppipaikalle, mikä siis todellakin vastasi myös hänen rooliaan kentällä. Puhumattakaan sitten Kanesta, joka nyt Bayernissä on ollut pitkälti Firminon tyylinen kymppipaikan trequartista. Onpa tullut YouTubesta myös vastaan noita taktiikka-analyysejä, jossa Kane on välillä pelannut jopa kutospaikkaa ja hakenut palloa toppareiden välistä pelinrakentelussa.

Nykyisessä 1v1-taktiikan dominanssissa "perinteinen" toppareiden välissä 90 minuuttia munia kaiveleva ysi on vain aivan liian helppoa puolustaa pois, joten nykyään tuntuu siltä, että jos haluaa pelata aivan huipulla perinteisen ysin roolia, täytyy olla todellinen poikkeusyksilö, jonka varaan koko joukkueen taktiikka rakennetaan, tune Haaland. Ehkä se, että nykyään ysipaikan pelaaja täytyy osata pelata lähes kaikkia keskikaistan pelipaikkoja, on myös sitten osasyy perinteisen ysin katoamiselle ja suurimpien siirtojen floppaamiselle.

Tulipa tätä kirjoittaessa mieleen, kuinka aikaansa edellä Rooney oli, kun uransa aikana valui kentällä alaspäin hyökkääjästä aina keskikentän pohjalle asti. Puhumattakaan sitten noista menneen ajan suurista, jotka saattoivat pelata sekä liberona että hyökkääjänä. Nykyään joku Kane tuntuu vain vetävän kaikkia noita rooleja saman 90 minuuttisen aikana.

[The Missionary]

Serie A:ssa tällä kaudella kukaan pelaaja ei näytä tekevän maaleja erityisen paljoa ja vastaavasti yksikään joukkue ei myöskään ole erityisesti vakuuttanut tiiviillä puolustuksellaan tai oikein millään muullakaan tavalla. Mestaruus menee Interille sillä ansiolla, että ei tiputa pisteitä pikkuseuroja vastaan ja taulukon alapäässä pelit ovat taistelua siitä, kumpi pääsee olemaan se osapuoli, joka ei ota pallonhallintaa ja pääsee iskemään vastaan. Raikkaimpana tuulahduksena koko sarjassa on ollut Como, jossa pelaajamateriaali on koostettu twitterin jalkapalloskouttaustilien onanointipankeista (ja joitain näitä twitterhahmoja on tiettävästi pestattu myös seuraan) ja Fabregasin peluuttama pelitapa on kovan tempon eurooppalaista futista, joka näyttää Serie A:n kävelykontekstissa ajoittain aivan ihmeelliseltä. Pelitempon osalta lähimmäs on viimeksi päässyt varmaan Gasperinin parhaiden vuosien douppi-Atalanta, joka myös joskus näytti siltä että on ainut jengi, joka on löytänyt sen Fifa-pelien kiihdytysnapin. Toinen positiivisesti mieleen jäänyt joukkue on Fabio Grosson valmentama Sassuolo, mutta muuten tuntuu enimmäkseen siltä, että Serie A:n pääasiallinen pelillinen teema on selviytyminen. Pienemmät seurat lähtevät aika nihilistisilläkin pelisuunnitelmilla ylipäänsä selviytymään sarjassa miehittämällä keskikaistan tiiviisti ja iskemällä nopeasti vastustajan heikkouksien mukaan suunniteltuun suuntaan. Isompia seuroja kiinnostaa lähinnä selviytyminen Mestarien liigaan seuraavallekin kaudelle, jotta rahaa tulee taas vähän enemmän ja seuraavan vuoden CL-selviytymistä ei tarvitse tavoitella niin suurella riskillä.

Loppuun voisi todeta, että en usko italialaisen jalkapalloilun olevan kovin suuressa osassa jalkapallon lähivuosien evoluutiossa. Lähimpänä jotain uutta ja käyttökelpoista on esitellyt Pippo Inzaghin veli Inter-vuosinaan, jolloin oli ilmassa viitteitä jonkinlaisesta kolmen alakerran uudelleen keksimisestä niiden pelipaikkarotaatioiden avulla. Ja eipä viime vuosina kukaan muu olekaan onnistunut europeleissä esiintymään ns. paremmin kuin pelaajamateriaali antaisi myöten.

[Rikkiviisas]

Tulipa tätä kirjoittaessa mieleen, kuinka aikaansa edellä Rooney oli, kun uransa aikana valui kentällä alaspäin hyökkääjästä aina keskikentän pohjalle asti. Puhumattakaan sitten noista menneen ajan suurista, jotka saattoivat pelata sekä liberona että hyökkääjänä. Nykyään joku Kane tuntuu vain vetävän kaikkia noita rooleja saman 90 minuuttisen aikana.

Tekstiäsi lukemalla tulikin juuri mieleen Kanesta sellainen Keisarin (ei Savon) tyyppinen libero.
Jännä taktinen valinta ja tosiaan Rooney oli tässä aikaansa edellä.

Vaikka siis Muriqi ja Budimir edustavat ns. vanhempaa polvea, niin eiköhän vastaaville pelaajille ole edelleen juuri tuon kokoisissa seuroissa käyttöä, mikäli niitä vaan syntyy. Katseet on varmaan sen osalta pidettävä Balkanilla...

Joo, tämä on silleen hyvä pointti, että isojen sarjojen heikommilla porukoilla ja sitten euromenestystä pohtivien pienempien sarjojen joukkueilla on tarvetta modernille ysille, joka on fyysinen ja perlderhostigan esittämään tapaan osaa laskeutua alaspäin linkiksi, joka avaa tilaa laitureilla ja/tai nousevalle keskikentälle.

Tästä sitten varmaan se, että jos ja kun taktiikka tukee tällaista pelaajaa, niin isommat seurat pistävät ostohousut jalkaan ja ostavat isolla rahalla, mutta ei välttämättä istu taktiseen kuvioon ja toisaalta korkeammalla tasolla toppareidenkin ja puolustavien keskikenttien kanssa taistelu on paljon kovempaa. Sellainen "poacher" on ainakin katoavaa kansanperinnettä.

[ex-adriano]

Hienoa ja mielenkiintoista pohdintaa koko sivu täynnä

[Piippu-Virtanen]

Hienoa ja mielenkiintoista pohdintaa koko sivu täynnä

Näin on. Tulevaisuus näyttää yhä enemmän ja enemmän tavallaan suosivan liikkuvaa pelaamista. Toisaalta taas joissakin yhteyksissä menee aika varjeluasteen hommaksi nuo eri pelitavat.

Toisaalta on paha sanoa, että millainen peli saataisiin aina aikaan vaikkapa vähän pienemmällä määrällä yleisiä kenttäpelaajia?