|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #725 : 26.02.2008 klo 20:21:53 |
|
Everton Manchester Cityä vastaan:
Yakubu
Cahill
Pienaar Carsley Neville Osman
Lescott Yobo Jagielka Hibbert
Howard
Wessels Valente Fernandes Pienaar '55 Johnson Fernandes '66 Anichebe
Maalit: Yakubu '30 Lescott '37
Varoitukset: Carsley
Ulosajot: Petrov
Moyesin taktinen veto palata viiden pelaajan keskikenttään ja ottaa vielä kaksi puolustavaa pelaajaa keskustaan onnistui City of Manchesterillä erinomaisesti. Artetan poissaolo ja märkä kenttä tekivät pallon hallinnasta haastavaa, joten hallinta meni suosiolla kotijoukkueelle. Harvoin City kuitenkaan sai mitään pikkunäppärää siirtelyä enempää aikaan, puolustajat ja Howard siivosivat harvat vaaranpaikat hienosti.
Erityisesti Jagielkan esitykset jatkavat paranemistaan. Eilenkin Jagsille lukematon määrä tärkeitä katkoja ja laukausten blokkaamisia. Pelasti käytännössä varman maalin ehtimällä Caicedon laukauksen eteen Howardin ollessa jo ulkona tilanteesta. Lescottin otteita tuntuu haittaavan jatkuva pelipaikan vaihtuminen. Lescottille toki maali, mutta osallistui muuten peliin yllättävän vähän, johtuen tosin osittain Cityn avuttomasta oikean laidan pelaamisesta. Hibbertiltä hieno ottelu melko pitkän penkilläolon jälkeen. Hibbon pelaaminen tosin aina lisää ylimääräisen jännitysmomentin ottelun seuraamiseen, alkukauden katastrofit eivät ole vieläkään täysin unohtuneet.
Keskikentällä Carsleyltä loisto-ottelu. Irlantilainen syötti Evertonin toisen maalin ja oli lähellä osua itse vapaapotkusta. Carsin liikekin vaikutti taas hieman paremmalta kuin muutamassa aiemmassa ottelussa. Harmillinen varoitus tietää Carsleylle yhden ottelun huilia, joka osuu vierasotteluun Sunderlandia vastaan. Pienaar on palattuaan jatkanut samalla tasolla kuin aiemmin, erittäin hyvää hyökkäyspään pelaamista avausjaksolla. Moyes otti varoitustilinsä kanssa ongelmissa olleen etelä-afrikkalaisen ajoissa vaihtoon.
Yakubu kuului myös eilisen onnistujiin. Nigerialaisen kauden kymmenes Valioliigamaali vapautti Evertonin peliä hieman nihkeän alun jälkeen. Muutenkin Yakilta hyvä ottelu, joskin jäi toisella jaksolla melko pimentoon Evertonin keskittyessä johdon varmisteluun. Ainoa kentällä käynnyt Evertonin pelaaja, josta löytyy negatiivista sanottavaa oli Manuel Fernandes. Mannyltä aivan järkyttävä kentälle tulo toisella jaksolla, pari pahaa pallonmenetystä, kolhun takia paikkailtavaksi, uusi pallonmenetys, vaihtoon. Siinä se taisi Fernandesin ottelu olla kokonaisuudessaan, 11 minuuttia, eikä oikein mikään onnistunut. Itseluottamus tuntuu olevan täysin kateissa, eikä intoakaan tunnu löytyvän. Fernandesin vaihtoonoton syynä huhutaan olevan reiteen tulleen kolhun sijasta vatsatauti, mutta mitään varmaa tietoa ei asiasta ole.
Tähdet: *** Jagielka ** Carsley * Yakubu
Erittäin tärkeät kolme pistettä Evertonille ja taistelu neljännestä sijasta on edelleenkin vahvasti elossa. Seuraavaksi Evertonille siis vastaan Portsmouth. Pompeyn kurssi notkahti hieman African Nationsin aikana, mutta joukkue on taas esittänyt hienoista nousuvirettä viime aikoina ja on Valioliigassa seitsemäntenä kuusi pistettä Evertonin perässä. Fratton Parkilla seurat jäivät maalittomaan tasapeliin joulukuun alussa. Moyes uskoo Artetan palaavan kentälle jo ensi viikonloppuna. Mikel on jälleen ollut Espanjassa keskustelemassa spesialistin kanssa alavatsa/nivusvamman takia. Vamma todennäköisesti tulee vaatimaan leikkauksen, mutta Evertonin toiveissa olisi, että Arteta pystyy pelaamaan kauden loppuun ennen operaatiota.
Manchester Cityn ja Evertonin reservit kohtaavat tänä iltana. Everton laittaa kentälle poikkeuksellisen vahvan kokoonpanon. Ruddyn lähdettyä lainalle ja Turnerin ollessa toipilaana annetaan Wesselsille ottelutuntumaa pitkästä aikaa reservien otteluissa. Baines pelaa vasempana pakkina, ilmeisesti tarkoituksena on testata nilkan kuntoa. Lupaukset Rodwell ja Gosling muodostavat jälleen keskikentän keskustan, Vaughanin ja Anicheben pelatessa kärkiparina. Mielenkiintoisia valintoja reservien otteluihin ja voisikohan tästä päätellä jotakin nokkimisjärjestyksestä. Gardner, Gravesen ja van der Meyde, missähän kyseinen kolmikko on? Tuskinpa siis Moyesilla on ilman välttämätöntä pakkoa tarkoitusta heittää ketään kolmikosta kehiin, kun ei tätä tilaisuutta käytetä ottelutuntuman hankkimiseen.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #726 : 26.02.2008 klo 23:58:17 |
|
Manchester City heitti kehiin vielä Evertonia aavistuksen kovemman nipun reserviotteluun ja voitti lopulta maalein 4-2. Caicedo, Castillo, Johnson, Mpenza, Geovanni, Garrido, Isaksson... Evertonilla Wessels pelasi koko ottelun, eikä onnistunut ilmeisesti kovinkaan kehuttavasti. Baines, Vaughan ja Anichebe pelasivat kaikki noin 75 minuuttia ja Vaughan teki Evertonin 1-4 kavennusmaalin. Keskikentällä uurastanut Rodwell ja Anichebe keräsivät suurimmat kehut Evertonin pelaajista.
Marseillen ja Albanian maajoukkueen kapteenia Lorik Canaa on huhuttu siirtyväksi kesällä Evertoniin €10 miljoonan hintaan. Keskikentän puolustavassa roolissa viihtyvä Cana on ollut siirtohuhuissa milloin minnekin, joten saa nähdä. Todennäköisesti jotakin Canan tapaista pelaajaa Moyes Evertoniin todennäköisesti etsii Carsleyn korvaajaksi, vaikka irlantilainen tuntuukin jaksavan vuodesta toiseen. Muistuupahan taas mieleen yksi Evertoniin siirtynyt ennakkoon hypetetty puolustava keskikenttäpelaaja Ligue 1:sta. Se yksi syvästi uskovainen ghanalainen, jonka otteet kentällä olivat suoraan helvetistä...
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #727 : 28.02.2008 klo 17:34:58 |
|
David Moyes uskoo, että Mikel Arteta ei tarvitse leikkausta sitkeään nivusvammaansa. Lokakuusta asti vaivannut vamma on pitänyt baskin ajoittain sivussa kokoonpanosta ja tilanne todennäköisesti jatkuu samana. Tällä hetkellä nivunen on Artetan mukaan jälleen parempi, mutta osallistumisesta viikonlopun Portsmouth-otteluun ei ole varmuutta.
Leighton Bainesin tilanne nilkkavamman kanssa on hyvin samankaltainen, leikkaus pyritään välttämään, mutta otteluita saattaa jäädä väliin. Laitapakki pelasi 75 minuuttia reserviottelussa, eikä nilkassa ilmennyt ongelmia, joten pelaaminen viikonloppuna on mahdollista. Phil Jagielkan ja Joseph Yobon pelatessa toppareina, on kuitenkin todennäköisempää, että Joleon Lescott pelaa vasempana pakkina ja Baines saa huilata.
Kolmas epävarma tapaus Pompey-otteluun on Manuel Fernandes. Portugalilainen keskikenttäpelaaja joutui edellisesssä ottelussa Manchester Cityä vastaan tulemaan vaihtoon pelattuaan vain 11 minuuttia. Anthony Gardner tuskin tulee vielä viikonloppuna nousemaan kokoonpanoon. Tottenhamista lainalla oleva toppari on jo harjoitellut täysipainoisesti, mutta pelikuntoon pääseminen ottaa vielä hetken. Ja jos Jagielka, Lescott ja Yobo säilyvät pelikunnossa, ei Gardnerille ole oikeastaan mitään tarvetta.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #728 : 29.02.2008 klo 00:13:59 |
|
Everton LFC on voittanut naisten Liigacupin kaadettuaan Arsenal LFC:n finaalissa Amy Kanen maalilla 1-0.   Rachel Unitt 
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #729 : 29.02.2008 klo 17:41:12 |
|
Mikel Artetan pelaaminen sunnuntain Portsmouth-ottelussa on edelleenkin epävarmaa. Arteta toivoo itse pystyvänsä pelaamaan. Samoin Moyes toivoo Mikelin olevan mukana, mutta toteaa toisaalta, että Artetaa saattaa olla pakko lepuuttaa joissakin otteluissa, että baski pystyy pelaamaan kauden loppuun asti ilman pitempää huilia. Tämän lisäksi joukkueessa on ollut pientä sairastelua, Joseph Yobolta jäi Brann-ottelu väliin flunssan takia ja Steven Pienaar pelasi Manchester Cityä vastaan flunssaisena. Moyesin mukaan parin pelaajan osallistuminen on flunssan takia epävarmaa, mutta nimiä ei manageri kertonut.
Taktiset kuviot ovat jälleen mielenkiintoista nähtävää. Toivottavasti Moyes ei kotiotteluun lähde yhtä negatiivisella taktiikalla kuin vierasotteluun Cityä vastaan, vaikkakin tämä tuntuu todennäköisimmältä vaihtoehdolta. Tony Hibbert varmaankin säilyttää paikkansa hienon ottelun jälkeen, joten Phil Nevillen kausikortilla avaukseen irtoaa jälleen paikka keskikentältä. Manuel Fernandes saanee jäädä suosiolla penkille, jos mahtuu edes sinne. Pieni kolhu ja heikko vire saattavat sysätä portugalilaisen kokoonpanon ulkopuolelle, jos Arteta pystyy pelaamaan. Andy Johnsonin kohtalona taitaa olla jälleen aloittaminen vaihtopenkillä, Yakubun ja Cahillin ottaessa hyökkäävät roolit. Leon Osman aloittaa oikeassa laidassa, jos Arteta ei pysty pelaamaan.
Evertonin mahdollinen kokoonpano:
Yakubu
Cahill
Pienaar Carsley Neville Arteta
Lescott Jagielka Yobo Hibbert
Howard
Subs: Wessels, Baines(Valente), Osman, Johnson, Vaughan
Harry Redknapp tuskailee hyökkääjätilanteensa kanssa. Jermaine Defoe on ollut Pompeyn hyökkääjistä parhaassa vireessä viime aikoina, mutta Harry haluaisi lähteä vierasotteluun yhdellä kärjellä kuten aiemminkin. Defoe ei managerin mukaan pysty pelaamaan yksin kärjessä, joten penkki kutsunee Kanun tai Barosin aloittaessa. Vaikeaa tulee Pompeyn kärjillä olemaan, oli avauksessa kuka tahansa. Everton on vuoden 2008 seitsemässä Valioliigaottelussa päästänyt yhden maalin, senkin Phil Jagielka taituroi omiin Tim Howardin avustuksella Wigania vastaan. Viimeisissä neljässä Valioliigakoitoksessaan Toffees on pitänyt maalinsa puhtaana, toisaalta tehtyjä maalejakin näissä otteluissa on vain kolme (+ se Blackburn ottelun "maali"), joten mitään maalijuhlaa ei sunnuntain ottelulta kannata odottaa Pompeynkin pelatessa pääsäntöisesti melko vähämaalisia otteluita.
|
|
|
|
|
huttix
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
 |
Vastaus #730 : 01.03.2008 klo 13:01:21 |
|
Everton LFC on voittanut naisten Liigacupin kaadettuaan Arsenal LFC:n finaalissa Amy Kanen maalilla 1-0.   Rachel Unitt  Melko puskista tuli toi. Gunnerblog tiivistää hyvin: Commiserations to the Arsenal Ladies, who actually lost a game yesterday - something I don’t think I’ve ever noticed happening before. Sadly it was the League Cup Final, and they were beaten by a stoic Everton defence. Kun kuvia laitetaan niin Arsun maalivahti Emma Byrne: 
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #731 : 03.03.2008 klo 20:07:37 |
|
Everton Portsmouthia vastaan:
Yakubu
Cahill
Pienaar Carsley Neville Osman
Lescott Yobo Jagielka Hibbert
Howard
Wessels Baines Pienaar '89 Johnson Hibbert '65 Anichebe Yakubu '82 Vaughan
Maalit: 1-0 Yakubu '1 1-1 Defoe '37 2-1 Cahill '72 3-1 Yakubu '80
Varoitukset: Pienaar Distin
Everton jatkoi samalla avauskokoonpanolla kuin Manchester Cityä vastaan ja tuloksena oli jälleen kahden maalin voitto kilpailijasta europaikkoja ajatellen. Portsmouth oli Goodison Parkilla melko aseeton. Jermaine Defoe onnistui vielä tasoittamaan ensimmäisen puoliajan lopussa Tony Hibbertin ja Joseph Yobon jättäessä vikkelän hyökkääjän täysin ilman vartiointia. Toisen puoliajan alku oli melko mitäänsanomatonta ja tasaista peliä, mutta Andy Johnsonin tulo kentälle toiseksi hyökkääjäksi käänsi pelin painopisteen kohti Portsmouthin maalia ja ratkaisi ottelun Toffeesille, vaikka AJ ei maalinteossa onnistunutkaan.
Tim Howard ei onnistunut vakuuttamaan maalilla, pallo tuntui hieman polttavan näpeissä ja avaukset olivat jälleen taattua laatua eli erittäin huonoja. Defoe pääsi niin vapaasti ja läheltä jatkamaan Glen Johnsonin nappikeskityksen verkkoon, että Howardilla ei tilanteessa ollut jakoa. Phil Jagielka oli jälleen puolustuksen lukko, erittäin hyvä ottelu jälleen. Pääpallot Jags hoitaa varmuudella ja onnistui jälleen blokkaamaan yhden vaarallisen laukauksen. Joleon Lescotilta myöskin erittäin hyvä ottelu. Lescott joutuu pelaamaan melko varmistavassa roolissa vasempana pakkina, koska Steven Pienaarista ei juurikaan ole puolustussuuntaan tukea, joten nousut jäivät vähiin.
Yobo nukkui Pompeyn maalissa, mutta pelasi muuten varman ottelun ja oli näkyvillä hyökkäyspään erikoistilanteissakin. Nigerialaistoppari jatkoi Pienaarin vapaapotkun Yakubulle Evertonin avausmaalissa. Hibbert laskeutui loistavan Manchester City -ottelun jälkeen maan pinnalle nopeasti. Hibbo oli jälleen rasite Evertonin pelille ja oli osaltaan aiheuttamassa avausmaalia. Muutenkin Hibbertiltä erittäin epävarmaa puolustuspeliä, erityisesti sijoittuminen oli useampaan otteeseen erittäin heikkoa. Phil Neville pelasi viimeisen vajaan puolituntisen oikeana pakkina onnistuen Hibbertiä paremmin. Neville pelasi ottelussa peräti kolmella pelipaikalla aloittaen keskikentän keskellä, siirtyen oikeaksi laitalinkiksi ja lopettaen oikeana pakkina. Tyly totuus on, että vain yhdellä pelipaikalla Kapteeni on Valioliigatason pelaaja, viimeistä puolituntista lukuunottamatta Nevillen esitys oli ala-arvoinen.
Lee Carsley liikkui yllättävän pirteästi keskikentällä ja katkoi tuttuun tapaansa varmasti. Cars yritti myös tukea hyökkäyksiä, mutta ratkaisevat syötöt ja kaukolaukaukset epäonnistuivat järjestäen. Kuitenkin hyvä ottelu puolustussuuntaan, mikä Carsleyn päätehtävä onkin. Pienaar oli jälleen erittäin hyvä hyökkäyssuuntaan, mutta puolustuspeli ei vakuuttanut. Päästi Johnsonin turhan vapaasti keskittämään Pompeyn avausmaalissa ja otti täysin turhan varoituksen kampista keskikentällä. Kuitenkin Pienaarin avut hyökkäysten rakentelussa ovat suuremmat kuin puolustussuuntaan pelaamisen ongelmat. Leon Osman aloitti oikeassa laidassa, missä jäi melko pimentoon. Vaihtoi kuitenkin Nevillen kanssa pelipaikkaa ja keskiketän keskellä Osman oli jälleen elementissään, käynnistäen hyvin Evertonin hyökkäyksiä.
Tim Cahill on kahdessa viimeisessä ottelussa päässyt jälleen hyvään vireeseen. Aussi teki erittäin ratkaisenvan 2-1-maalin päästyään vapaasti puskemaan lähietäisyydeltä. Cahill liikkuu erittäin hyvin ja avustaa Pienaaria ja Osmania hyökkäysten rakentelussa. Yakubu oli hyökkäyksessä aivan loistava tehden kaksi maalia. Nigerialainen liikkuu paljon, suojaa hyvin palloa ja antaa ajoittain erittäin oivaltavia syöttöjä. The Yak uskaltaa myöskin haastaa yksi vastaan yksi tilanteissa, mistä osoituksena 3-1-maali, jossa Sol Campbellia vietiin pahasti nigerialaisen toimesta. Johnsonilta erittäin pirteä esitys viimeisen vajaan puolituntisen aikana päästyään kentälle. Victor Anichebe ja Leighton Baines saivat jämäminuutit ottelun jo ratkettua.
Tähdet: *** Yakubu ** Cahill * Jagielka
Tällä viikolla Everton kohtaa Fiorentinan ja Sunderlandin vierasotteluissa. Uefa Cupin ottelu Fiorentinaa vastaan tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen. Viola on ollut erittäin hyvässä vireessä, eikä edes tähtipelaaja Adrian Mutun loukkaanutminen ole hidastanut tahtia, vaan viikonloppuna kaatui Juventus Torinossa. Fiorentina lähtee Evertonia vastaan hyökkäämään ja hallitsemaan peliä kotonaan, toiveena saada maali tai kaksi, jotta Goodison Parkin ottelussa italialaiset voivat keskittyä peri-italialaiseen peruutteluun johtoasemassa. Evertonille auennee vastahyökkäyksistä mahdollisuuksia ja Yakubun nykyvire antaa hyvät mahdollisuudet vierasmaaliin. Tiukka ottelupari sarjanelosten välillä, joka todennäköisesti ratkeaa vasta Goodison Parkin kohtaamisessa viikon päästä keskiviikkona.
Viikonlopun Sunderland-ottelu on Evertonille potentiaalinen kompastuskivi nelossijan jahtaamisessa. Toffees nöyryytti Black Catsia kauden aikaisemmassa kohtaamisessa Goodison Parkilla peräti maalein 7-1, joten Stadium of Lightille marssii taatusti sisuuntunut kotijoukkue. Kotonaan Sunderland on ollut erittäin hyvä, vaikka surkeiden vierasotteluiden takia onkin tiukasti putoamiskamppailussa mukana. Vaikea ottelu, josta Evertonin pitäisi kuitenkin ottaa täydet pisteet mukaansa.
Mikel Artetan ja Manuel Fernandesin loukkaantumisista ei vielä ole tihkunut tietoa. Erityisesti Artetan paluu olisi Evertonille tärkeä asia, vaikka pelit ovatkin sujuneet hyvin ilman baskiakin. Arteta kuitenkin toisi erikoistilanteisiin selkeäsi lisää voimaa ja antaisi Evertonille mahdollisuuden hyökätä myös oikeata laitaa käyttäen, mitä Kapteeni ei todellakaan tee. Fernandesin paluu onkin sitten mielenkiintoisempi asia, jos Manny jatkaa samalla höntsäilylinjalla kuin ennen huilia, ei Evertonin kokoonpano todellakaan vahvistu. Toivottavasti Fernandes pääsisi palattuaan edes hieman lähemmäs viimekauden tasoaan.
Anthony Gardner debytoi Evertonin väreissä illan reserviottelussa Newcastlea vastaan. Iain Turner tekee paluun maalille pitkän poissaolon takia. Käytännössä koko alkukauden lonkkavamman takia hukanneen maalivahdin paluu tositoimiin on iso asia. Turnerin olisi loppukaudesta vakuutettava Moyes taidoistaan, muuten Everton-ura taitaa olla kesällä loppu ja kakkosvahdiksi etsitään jälleen uutta nimeä, kun Stefan Wesselskään ei ole onnistunut. Muuten Everton lähtee erittäin akatemia-pitoisella joukkueella otteluun, Jack Rodwell ja Dan Gosling ovat jälleen kiinnostavimmat nimet edellämainitun kaksikon ohella.
|
|
|
|
|
Lunael
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu
|
 |
Vastaus #732 : 04.03.2008 klo 15:39:19 |
|
Pitkästä aikaa sai jopa matsin kateltua.
Se ensimmäisen puoliajan lopun, toisen puoliajan alun vaisu vaihe jonka ainakin itse olin näkevinäni oli kyl paikoin aika huolestuttava, mutta hienoa oli se että se jäi lopulta aika lyhytaikaiseksi, ja AJ:n vaihto kentälle puhalsi ihan uutta henkeä peliin. Carsleylle edelleen täältä massiivista miesrakkautta, juuri sellainen pelaaja jonka raakaa työtä on ilo katella.
Mielenkiintoista nähdä miten Violaa vastaan UEFA-cupin pelit käynnistyvät. Noste on kyllä aivan älytön, vähän pelko perseessä odottanut joulusta lähtien starttaako laskuvaihe ja milloin...
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #733 : 05.03.2008 klo 09:05:35 |
|
Tim Cahill on pyytänyt julkisesti anteeksi sunnuntain ottelussa tekemäänsä "käsirautatuuletusta". Cahillin veli tuomittiin siis hiljattain kuudeksi vuodeksi vankilaan törkeästä pahoinpitelystä ja aussi halusi kunnioittaa veljeään tällä spontaanilla eleellä. Ymmärrettävästi tuomitun rikollisen sympatiseeraaminen aiheutti pahaa verta mediassa. Linkki uutiseenSen sijaan Bergenissä tapahtunut muutaman Evertonin kannattajan suorittama kentälle juoksu ottelun jälkeen on UEFAn jälkitutkinnassa. Samoin tietenkin myös norjalaisten biljardipallon heitot siinä samalla. Mahdolliset sanktiot näistä kuullaan 20.maaliskuuta. Siis vasta Fiorentina -pelien jälkeen. http://www.evertonfc.com/news/archive/blues-uefa-probe.html
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #734 : 06.03.2008 klo 00:41:14 |
|
Everton squad: Tim Howard, Iain Turner, Stefan Wessels, Tony Hibbert, Phil Neville, Joleon Lescott, Joseph Yobo, Phil Jagielka, Leighton Baines, Mikel Arteta, Leon Osman, Lee Carsley, Tim Cahill, Steven Pienaar, Yakubu, Victor Anichebe, Andrew Johnson, Dan Gosling, Jack Rodwell. James Vaughan on ilmeisesti loukannut polvensa harjoituksissa, eikä ole lähtenyt muun joukkueen mukana Italiaan. Huhut erittäin epävirallisesta lähteestä kertovat nuoren hyökkääjän huilaavan noin kuukauden. Erittäin epäonninen on Vaughan ollut koko uransa ajan loukkaantumisten kanssa, eikä helpotusta näytä olevan luvassa. Mikel Artetan pelaaminen on epävarmaa. Baskin osallistuminen otteluun ratkeaa vasta viime hetkillä, mutta todennäköisempää on, että Arteta ei pelaa. Evertonin viralliset sivut ovat ilmeisesti jälleen vauhdissa, lista näyttää niin hätäisesti kyhätyltä. Molemmat portugalilaiset sekä Thomas Gravesen puuttuvat, vaikka kaikkien pitäisi olla mukana. Toki Manuel Fernandesilla on ollut ongelmia nivusen kanssa ja Gravesenillä polven kanssa, mutta ainakin Nuno Valente on mukana ellei sitten ole sairastunut viime hetkillä Evertonin pelaajia viime viikot vaivanneeseen vatsaflunssaan. Tuon listan mukaan huomenna voidaan odottaa Evertonin vaihtopenkillä olevan kaksi maalivahtia tai peräti vajaa penkki kahdella maalivahdilla, jos Arteta ei ole kunnossa, mutta näin tuskin tulee olemaan. :  Todennäköisesti Everton jatkaa samalla avauksella kuin kahdessa edellisessä ottelussa. Toisaalta Tony Hibbert saattaa heikon Portsmouth-ottelun seurauksena pudota kokoonpanosta, jolloin Phil Neville pelaa oikeana pakkina. Tällöin oikeassa laidassa pelaa Arteta, jos on kunnossa. Jos Arteta ei pysty pelaamaan siirtynee Steven Pienaar oikeaan laitaan ja Leighton Baines pelaa keskikentän vasemassa laidassa. Kahdella kärjellä Moyes tuskin vaikeaan vierasotteluun lähtee, vaan Andy Johnson tulee vaihdosta n. 60-70 minuutin kohdalla tuomaan lisää virtaa Evertonin peliin. http://www.evertonfc.com/news/archive/relive-the-memories.htmlOttelu näkyy myöskin Goodison Parkilla suorana ja ottelun alla kannattajille esitetään yksi huikean legendaarinen ottelu vuosien varrelta. Evertonin puuhastelijoilla on kyllä aivan omanlaisensa käsitys legendaarisista otteluista. Tarjolla ovat seuraavat kolme ottelua, joista äänestyksellä valitaan yksi: 1. Wrexham - Carling Cup 1st October 2002 Racecourse GroundEverton voittaa kivikovan Wrexhamin maalein 3-0 Carling Cupissa. Ja kaiken huipuksi Fat Judas tekee ottelussa maalin. Varmasti sitä, mitä kaikki Goodison Parkille saapuvat haluavat nähdä. 2. Luton - Carling Cup 24th October 2006 Goodison ParkEverton voittaa huikean tiukan taiston jälkeen Lutonin maalein 4-0 Carling Cupissa. 3. Stockport County - Carling Cup 24th September 2003 Goodison ParkVaikka Shefki Kuqi oli tuolloin jo siirtynyt muualle oli Stockportilla heittää kehiin tähtipelaajista koostuva yhdistelmä, mutta silti Everton voitti ottelun. Ottelussa pelasi Evertonin historian suuria legendoja, kuten Alessandro Pistone ja Nick Chadwick. Joukkue kentällä pelaa tällä hetkellä loistavaa peliä, mutta kentän ulkopuolisilla henkilöillä on näemmä pakottava tarve spedeillä loputtomasti. Hieno ideahan tuo on Evertonin toimesta ollut, mutta toteutus mennyt aivan vituilleen. Ilmeisesti tekijänoikeussyistä on mahdollista esittää vain Carling Cupin otteluita, muuten otteluvalintoja ei voi ymmärtää lainkaan. Olisi Evertonin historiasta toki muistettavampia Carling Cupinkin otteluita löytynyt... Huolestuttavinta on, että äänestys on ilmainen, mistä Keith Wynnesille irtoaa nyt hampurilaisrahat?  :keskari:
|
|
|
|
|
Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
 |
Vastaus #735 : 06.03.2008 klo 09:30:50 |
|
Johtokuntakin ymmärtää, että siinä on Evertonin suuret voitot vuosien varrelta. Ei ole nimittäin jokapäiväistä herkkua kaataa noinkin kovia porukoita kuin Wrexham, Luton ja Stockport. Siinä kelpaa fanienkin muistella kultaisia aikoja... "Those were the days"... 
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #736 : 06.03.2008 klo 11:29:08 |
|
Anfieldillä vastaavassa tilanteessa näytettäisiin varmasti Super Bowlin viime vuosien parhaita paloja.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #737 : 07.03.2008 klo 00:23:07 |
|
Luokaton ottelu Evertonilta ja täysin ansaittu 2-0 tappio, olisihan Fiorentina tosin voinut pistää vielä pari lisääkin. Tim Howard, Phil Jagielka ja Joleon Lescott pelasivat edes jotenkin siedettävällä tasolla. Phil Nevilleltä jälleen täysin ala-arvoinen suoritus, mikä nyt ei jaksanut yllättää. Kapteenin jokainen avaus aivan päin vittua ja vielä sijoittuminen viitisen metriä pieleen Violan avausmaalissa. Vaikka Tony Hibbertiltä ei ihmeitä nähty, olisi ehdottomasti ansainnut pysyä oikean pakin paikalla loppuun asti Kapteenin ollessa se, joka olisi pitänyt vaihtaa pois.
Joseph Yobolta aivan ihmeellistä neppailua ja pehmoilua. Nigerialainen on selkeästi pudonnut kolmostoppariksi, eikä mikään yllätys olisi, jos Sunderland-ottelu sujuisi penkillä Lescottin palatessa toppariksi ja Leighton Bainesin vasemmaksi pakiksi. Lee Carsleyn puutteet pallollisessa pelissä tulivat jälleen erittäin selviksi. Mikel Artetan paluu ei juurikaan sykähdyttänyt, baski tuntui olevan kaukana parhaasta kunnostaan ja varoi erittäin paljon kaksinkamppailuja. Keskittyminen tämän ottelun jälkeen sitten Valioliigaan, mitään eväitä kolmen maalin voittoon Fiorentinasta kotiottelussa ei Toffeesilla ole.
|
|
|
|
|
feverton
Poissa
|
 |
Vastaus #738 : 07.03.2008 klo 12:16:34 |
|
2-0 riittää ja rankilta jatkoon..hei älä nyt noin luovuta !
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #739 : 07.03.2008 klo 12:55:43 |
|
2-0 riittää ja rankilta jatkoon..hei älä nyt noin luovuta !
Riittää, mutta erittäin epätodennäköiseltä vaikuttaa ottaen huomioon Evertonin kauden saldon. Voisi todeta, että Fiorentinan tasoista joukkuetta Everton ei ole kauden aikana onnistunut voittamaan. Portsmouth, Tottenham, Manchester City vai Pietarin Zenit? On makuasia, minkä noista valitsee Toffeesin kovimmaksi voitoksi tällä kaudella, mutta suurempia vastaan on ollut erittäin hiljaista. "Big Four"ia vastaan Everton on pelannut kaikki kilpailut huomioiden kauden aikana toistaiseksi seitsemän kertaa, saldona yksi tasapeli (Chelsea Valioliigassa Stamford Bridgellä) ja kuusi tappiota. Arsenal-ottelua lukuunottamatta ottelut ovat pysyneet tasaisina, mutta materiaalin vajaus on kuitenkin käynyt selväksi. Päivän huhu liittyy 'yllättäen' Manuel Fernandesiin. Portugalilainen olisi kuulemma kunnossa, ollut koko ajan, mutta David Moyesin mielestä pelaaja voi painua vittuun koko seurasta. Fernandes vaihdettiin Manchester Cityä vastaan pois kentältä loukkaantumisen takia, mutta Manny ei seuraavana päivänä kuulemma ilmestynytkään fysion luokse tutkimuksia varten herättäen kysymyksiä loukkaantumisen aitoudesta. Jos huhut osoittautuvat todeksi, ei Fernandesia tulla Evertonin paidassa loppukaudesta näkemään ilman älytöntä loukkaantumissumaa ja pysyvää siirtoa kesällä ei tule tapahtumaan. Van der Meyden kanssa kiertelemään Merseysiden pubeja vaan.  The Sun on jälleen osoittanut tasoaan paljastamalla järisyttävän uutisen, jonka mukaan Everton ei aio hankkia Thomas Gravesenia lainan jälkeen pysyvästi riveihinsä... Ei helvetti.  Lee Carsley on varmuudella pelikiellon takia sivussa Sunderland-ottelusta. Vaikka seura ei ole vielä James Vaughanin tilannetta kommentoinut, on oletettavaa että hyökkääjä on loukkaantuneena sivussa. Fernandesin tilanne on mielenkiintoista nähtävää. Loukkaantunut? Hyllytetty? Mukana ottelussa? Todennäköisempää taitaa olla, että Mannyä ei kokoonpanossa näy. Nuno Valente puuttui Fiorentina-ottelusta, syystä ei ole tietoa. Onko Valente loukkaantuneena vai totesiko Moyes yhden vasemman pakin olevan vaihtopenkillä tarpeeksi? Tuskinpa Valentelle paikkaa kokoonpanossa sunnuntainakaan siunaantuu. Anthony Gardner on pelikunnossa, mutta tuskinpa vieläkään on debyytin aika, vaikka Joseph Yobon eilinen ottelu oli täydellinen katastrofi. Moyes saattaakin sysätä nigerialaisen ulos avauksesta. Phil Neville saa tietysti jatkaa, onhan Kapteenilla kausikortti avaukseen, vaikkakin on jatkuvalla syötöllä joukkueen huonoin pelaaja. Keskikentältä Nev tulee jälleen löytymään ja jälki voi olla erittäin tuhoisaa, kun Kapteeni yrittää tuurata Carsleytä ankkurina. Tony Hibbert jatkaa olosuhteiden pakosta oikeana pakkina. Mikel Arteta tuskin tulee olemaan avauksessa, niin vajaakuntoiselta baski näytti. Nivusvamma on ollut erittäin sitkeä ja Artetaa olisi parempi lepuuttaa vielä jonkin aikaa. Todennäköisesti Moyes lähtee Sunderlandia vastaan kahdella kärjellä, mikä on oikeastaan ainoa vaihtoehto, jos(koska) Arteta ei pysty pelaamaan. 4-5-1-ryhmitys onnistuu oikeastaan vain nostamalla Gravesen avaukseen tai peluuttamalla Leighton Bainesiä keskikentällä, joista kumpikaan ei ole kovinkaan toivottu vaihtoehto. Baines toivottavasti ottaa oman paikkansa vasempana pakkina. Jack Rodwellin tai Dan Goslingin nousu avaukseen on erittäin epätodennäköistä, vaikka nuorukaiset ovatkin esiintyneet reserveissä edukseen. Everton mahdollisesti Sunderlandia vastaan seuraavalla avauksella: Yakubu Johnson Pienaar Neville Cahill Osman Baines Lescott Jagielka Hibbert Howard Black Cats on erittäin hyvä kotijoukkue, mutta voitto on Toffeesille välttämätön, jos kilpailun nelossijasta toivotaan jatkuvan. Vaikeaa tulee Evertonille varmaan olemaan, mutta eiköhän Yakubu ole liian vaikea pidettävä kotijoukkueen hivenen epävarmalle puolustukselle ja pisteet lähtevät Merseysidelle.
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #740 : 07.03.2008 klo 13:01:22 |
|
2-0 riittää ja rankilta jatkoon..hei älä nyt noin luovuta !
Niin, tosin Everton ei ole vielä yhtään palloa (hyväksyttävästi) pilkulta maaliin saanut tässä turnauksessa. Eiköhän tämä ole tällä selvä. Toivottavasti kotona kuitenkin pystytään edes hyvään esitykseen ensi viikolla.
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #741 : 07.03.2008 klo 13:03:16 |
|
Niin, tosin Everton ei ole vielä yhtään palloa (hyväksyttävästi) pilkulta maaliin saanut tässä turnauksessa.
Artetan 2-0-maali Nürnbergia vastaan sentään, mutta ei 1/4 mitenkään rohkaiseva onnistumisprosentti ole.
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #742 : 07.03.2008 klo 13:16:33 |
|
Artetan 2-0-maali Nürnbergia vastaan sentään, mutta ei 1/4 mitenkään rohkaiseva onnistumisprosentti ole.
Aivan, niinhän se olikin. Tuo Fernandesia koskeva "uutinen" ei kyllä yllättäisi yhtään miehen Valencian seikkailut tuntien. Onneksi tässä tapauksessa Evertonin osalta taloudellinen riski on minimaalinen ja lusitaani voidaan palauttaa lusimaan keväällä takaisin Valenciaan. Siinähän etsivät pelaajalle uutta seuraa ja yrittävät saada edes osan valtavasta siirtosummasta takaisin...Pelillisesti tämä on toki valtava pettymys. Viime kevään iskussa oleva Fernandes olisi voinut olla se tekijä, joka olisi voinut nostaa Evertonin selkeästi UCL -paikoille. Varsinkin kun Artetan loppukausi näyttää sujuvan enemmän tai vähemmän toipilaana. Nyt vastuu Evertonin pelinrakentelusta lankeaa Pienaarin (sinänsä toki ihan kykeneville) hartioille. Ja tuo VDM -kuvio saattaa hyvinkin toteutua vielä, jos Fernandes jätetään jatkossakin kokoonpanon ulkopuolelle. Valenciassa ainakin miehen sekoilut alkoivat kun keskittyminen ei ollut täydellisesti jalkapallossa. Saattaa Baby Blue kutsua pikapuolin...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.03.2008 klo 14:03:36 kirjoittanut Sheedy »
|
|
|
|
|
Lunael
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu
|
 |
Vastaus #743 : 07.03.2008 klo 14:30:07 |
|
1-0:n kanssa olisi voinut elää, mutta 2-0 on aika ahdistava lähtökohta toiseen osaotteluun. Ei sinänsä, kyllä puolustuspää on tällä kaudella osoittanut että puhdas saldo onnistuu ja hyvin, ei sarjan muista joukkueista kuin ne neljä isoa ole pystyneet parempaan. Mutta pystytäänkö Fiorentinaan vastaan kotona samaan? Vähän epäilyttää.
Toisaalta pitäisi tehdä vähintään kaksi, toisaalta pitää oma pää puhtaana. Neljä maalia menee utopian puolelle. Varovaisesti liikkeelle?
|
|
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
 |
Louhikkokoskettaja
Vastaus #744 : 07.03.2008 klo 21:44:42 |
|
David Moyes valittiin Valioliigan helmikuun manageriksi.  Everton: Howard, Wessels, Hibbert, Neville, Yobo, Jagielka, Gardner, Lescott, Valente, Baines, Carsley, Osman, Arteta, Pienaar, Cahill, Fernandes, Yakubu, Johnson, Anichebe Ja Evertonin viralliset sivut jatkavat squad-listien tekemistä huumorimielessä. Missähän on Gravesenin nimi tuolta listalta, oli kuitenkin torstaina vaihtopenkillä? Nuno Valenten nimi on ilmestynyt ilman sen suurempia selittelyjä listoille. James Vaughanin nimi puuttuu, joten pakko kait se on uskoa huhuja polvivammasta, kun Everton ei kerran saa yhtään mitään virallista kerrottua. Fernandes tuossa on, joten voisi olettaa, että Mannyä ei ole hyllytetty, joten ongelmat Moyesin kanssa eivät ole niin merkittäviä, kun on huhuttu. Tiedä tosin siitäkään. Pelikieltoinen Lee Carsley on sentään saatu listalle. Taattua työtä jälleen kerran. "  " Mikel Artetan pelaaminen ratkeaa vasta viime hetken testissä, samoin Leon Osmanin. Ilmeisesti Osmanin vaihtaminen Artetaan johtui torstaina kolhusta, eikä ollut Moyesin suunnittelema taktinen veto. Evertonin reservien hyökkääjä Scott Spencer on liittynyt kuukauden lainasopimuksella Macclesfield Townin riveihin. Spencer kävi jo aiemmin kauden aikana lainalla Yeovilissa, mutta lainapesti ei kuitenkaan vakuuttanut Yeovilia tarjoamaan mahdollisuutta pysyvään siirtoon, kuten oli ilmeisesti suunniteltu.
|
|
|
|
|
hombre
Poissa
|
 |
Vastaus #745 : 07.03.2008 klo 22:09:41 |
|
Mitäköhän sille Gravesenille on tapahtunut? Onko pelannut tällä kaudella kuinka paljon?
|
|
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #747 : 08.03.2008 klo 00:08:49 |
|
Mitäköhän sille Gravesenille on tapahtunut? Onko pelannut tällä kaudella kuinka paljon?
Gravin panos Evertonin kauteen on yksi hyvä kulma, josta syntyi voittomaali Boltonia vastaan. Siinäpä se, ihan oikeasti.
|
|
|
|
|
FutisForum nimimerkki
Poissa
|
 |
Vastaus #748 : 08.03.2008 klo 01:01:30 |
|
Wikipedian mukaan toki syöttänyt myös maalin UEFA cupissa Larissaa vastaan. 
|
|
|
|
|
Sheedy
Poissa
|
 |
Vastaus #749 : 08.03.2008 klo 01:57:35 |
|
Wikipedian mukaan toki syöttänyt myös maalin UEFA cupissa Larissaa vastaan.  Ai niin tämä oli se puskusyöttö, jolla vapautettiin Anichebe läpi tekemään 3-0 maali. Tämähän nostaa Mad Dogin kauden jo aivan uuteen valoon. Ei sinänsä, kaikkea hyvää vaan Thomasille ja toivottavasti loukkantumiset jättävät miehen rauhaan....
|
|
|
|
|
|
|
|