• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Harjunpää:yhteistyötä suurseurojen hyväksi!

Aloittaja Boris Pugo, 10.07.2007 klo 20:36:46

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Boris Pugo

LainaaHarjunpää perää Veikkausliigalta yhteistyötä suurseurojen hyväksi
10.07.2007 16:58

Espoolaisen FC Hongan toimitusjohtaja Jouko Harjunpää haluaa Veikkausliigan seurojen asettuvan muutaman suuren seuran taakse, jotta kansainvälistä menestystä Suomeen heltiäisi nykyistä enemmän.

- Meillä on liigassa 14 seuraa ja minä uskon vahvasti neljän ison seuran kehittymiseen - HJK, Honka, TamU ja TPS, Harjunpää sanoo MTV3:n Tulosruudussa tiistai-iltana.

- Haluamme nostaa yhdessä liigan tasoa. Meidän pitää yhdessä tämä tehdä. Tulevaisuuden kannalta olisi äärettömän tärkeää, että pienet seurat pystyisivät sisäistämään tämän kokonaisuuden, Harjunpää liputtaa liigaseurojen yhteistyön puolesta.

Harjunpää näkee lisäksi ulkomaisen ulottuvuuden äärimmäisen tärkeäksi seikaksi jalkapallon kotimaiselle kehittämiselle.

- Meidän tulee juniorijoukkueista lähtien pyrkiä kasvattamaan pelaajia ja muodostamaan putkia ulkomaille. Tämä on se reitti, jota meidän pitää käyttää, Harjunpää toteaa.

- Uskon vahvasti isoihin kaupunkeihin ja rehellisesti sanon, että kiihkeästi kannatan TamUn ja HJK:n menestystä europeleissä. Onhan ulkomaille siirtyminen koko Suomen yhteinen juttu, Hongan Harjunpää huomauttaa tiistain Tulosruudussa.

Lisää aiheesta MTV3:lla kello 22.20.

(MTV3)

:ylos: :ylos:

Satanen

Boris Pugo

Jarruttajat vittuun liigasta! Hyvästi Jaro! Ikuisesti!  :ylos:

qwertyuiopå

Rikkiviisas

Jos nyt ensin "isoista" TamU ja Honka välttäisivät tämän kauden ilman konkurssia.
Muista seuroista uskoisin Lahden ja MyPan ainakin näyttävän isoa  :keskari: sekä esittävän seuraavaksi budjettinsa.

Boris Pugo

Lainaus käyttäjältä: Mika - 10.07.2007 klo 20:39:46
Kunnon cp tämä Harjunpää :-[

Pelottaako lappalaista? Enää ei riitä yksi vessa vuodessa. Nyt lähtee lintukotomeininki hiuksista vittuun!  :D :keskari:

qwertyuiopå

Lainaus käyttäjältä: Boris Pugo - 10.07.2007 klo 20:42:45
Pelottaako lappalaista? Enää ei riitä yksi vessa vuodessa. Nyt lähtee lintukotomeininki hiuksista vittuun! 
Kaikki pienemmät seurat vaan näiden isojen farmijoukkueiksi ::) :alas: Sitten nähdään mitä siitä tulee  :keskari:

wenrer

Voisiko joku muuten suomentaa, mitä vittua tuo Harjunpää oikeastaan tarkoitti. Mitä ihmettä pienten seurojen pitää sisäistää?

Maakuntasatraappi

Lainaus käyttäjältä: Rikkiviisas - 10.07.2007 klo 20:42:19
Jos nyt ensin "isoista" TamU ja Honka välttäisivät tämän kauden ilman konkurssia.

Sama.

TamU meni viime tilikaudella satojatuhansia miinukselle, ja Honka päätyi maksutapatietolistalle Vuorisen myymisestä huolimatta, sitä ilman olisi tainnut tulla lappu luukulle.

Jos Honka nyt edes yhden tilikauden hoitaisi palkkansa ja muut vastuunsa siten, että seura ei asioittensa hoitamatta jättämisen vuoksi päädy otsikoihin, niin sen jälkeen voi puheille alkaa löytyä ehkä uskottavuutta.  

Vuoden Vaihde

Lainaus käyttäjältä: werner - 10.07.2007 klo 20:49:22
Voisiko joku muuten suomentaa, mitä vittua tuo Harjunpää oikeastaan tarkoitti. Mitä ihmettä pienten seurojen pitää sisäistää?

Pienten seurojen tulisi sisäistää, että liigassa on 14 joukkuetta ja niiden pitäisi yhdessä nostaa tasoa. Kyse on kokonaisuudesta. Eli suomeksi sanottuna kaikkien forumilaisten pitäisi sisäistää, että forumilla on lukemattomia kirjoittajia ja niiden pitäisi yhdessä nostaa tasoa. Pienten ja vähemmän spämmänneiden tulisi asettua suurempien viestimäärien kirjoittajien taakse ja tukea heitä heidän pyrkimyksissään..  :redface:

wenrer

Lainaus käyttäjältä: Vuoden Vaihde - 10.07.2007 klo 20:52:19

Minä siis nyt asetun Kinkyn taakse ja tuen häntä hänen pyrkimyksissään.

Vuoden Vaihde

Lainaus käyttäjältä: werner - 10.07.2007 klo 20:57:01
Minä siis nyt asetun Kinkyn taakse ja tuen häntä hänen pyrkimyksissään.

Juu..näin näkisin sen asian..

Berlusconi

Jörg

Lainaus käyttäjältä: Vuoden Vaihde - 10.07.2007 klo 20:52:19
Pienten seurojen tulisi sisäistää, että liigassa on 14 joukkuetta ja niiden pitäisi yhdessä nostaa tasoa. Kyse on kokonaisuudesta.

Näin mäkin sen ymmärsin. Ja että ns. isojen on otettava tästä nostamisesta enemmän vastuuta.

Mystinen metsätyömies

Itse olisin aika tarkkana kenet kirjoittajan päästäisin taakseni.

Maakuntasatraappi

Lisätään nyt vielä, että sitten kun Suomessa on edes yksi suurseura (pohjoismaisella mittapuulla siis), se voi alkaa tehdä yhteistyötä itsensä kanssa. Jos niitä on joskus kaksi, niin vot.

Harri Kehari

Lainaus käyttäjältä: Maakuntasatraappi - 10.07.2007 klo 20:50:11
Sama.

TamU meni viime tilikaudella satojatuhansia miinukselle, ja Honka päätyi maksutapatietolistalle Vuorisen myymisestä huolimatta, sitä ilman olisi tainnut tulla lappu luukulle.

Jos Honka nyt edes yhden tilikauden hoitaisi palkkansa ja muut vastuunsa siten, että seura ei asioittensa hoitamatta jättämisen vuoksi päädy otsikoihin, niin sen jälkeen voi puheille alkaa löytyä ehkä uskottavuutta.  

Pienemmät seurat voisi jatkossa kuitata noita CP-Harjunpään tekemiä velkoja. Eiköhän tuossa yhteistyössä ole takana CP:n halu saada yhteistyön nimissä pienempien jengien lahjakaimmat pelaajat - ilmaiseksi.

GreenEyez

Yksi suomalainen jalkapallovaikuttaja uskaltaa olla hyssyttelemättä ja 80 prosenttia foorumisteista pasko välittömästi housuun. Kyllä RoPS vielä jonain päivänä voittaa Suomen mestaruuden.. varmasti.

wenrer

Lainaus käyttäjältä: GreenEyez - 10.07.2007 klo 21:12:04
Yksi suomalainen jalkapallovaikuttaja uskaltaa olla hyssyttelemättä...

Hyssyttelemättä mitä? Josko sinä kertoisit mikä se Harjunpään pointti oli?

qwertyuiopå

Lainaus käyttäjältä: GreenEyez - 10.07.2007 klo 21:12:04
Yksi suomalainen jalkapallovaikuttaja uskaltaa olla hyssyttelemättä ja 80 prosenttia foorumisteista pasko välittömästi housuun. Kyllä RoPS vielä jonain päivänä voittaa Suomen mestaruuden.. varmasti.
Tiedätkö sinä mikä on Harjunpään idea?

Kikkara

Lainaus käyttäjältä: GreenEyez - 10.07.2007 klo 21:12:04
Yksi suomalainen cpvaikuttaja uskaltaa olla hyssyttelemättä ja 2 prosenttia foorumisteista pasko välittömästi housuun. Kyllä RoPS vielä jonain päivänä voittaa Suomen mestaruuden.. VARMASTI.

Korjasin

Vuoden Vaihde

Lainaus käyttäjältä: GreenEyez - 10.07.2007 klo 21:12:04
Yksi suomalainen jalkapallovaikuttaja uskaltaa olla hyssyttelemättä ja 80 prosenttia foorumisteista pasko välittömästi housuun. Kyllä RoPS vielä jonain päivänä voittaa Suomen mestaruuden.. varmasti.

Ei sulla sattuis pyykkivuoroa olemaan lähiaikoina kun kaikki kalsongit meni nyt ihan kostean puolelle..

Kange kaitsja

WiZ

qwertyuiopå