• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

HJK - Aalborg Live 16.8 19.00

Aloittaja Udi, 16.08.2007 klo 10:46:01

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Udi

Tärkein ensin, eli yleisömäärä spekulaatio ::)

Torstain UEFA cupin ottelu HJK-AaB on herättänyt jo ennakkoon hyvin kiinnostusta ja pääsylippuja on mennyt kaupaksi tasaiseen tahtiin.
Torstaina on tarjolla todellinen kotimaisen huippujalkapalloilun rautaisannos, kun samana iltana pelataan peräti kolme UEFA cupin toisen karsintakierroksen ottelua Suomessa. Lisäksi Veikkausliigaotteluita on ohjelmassa kolme.
- Ensin TamU keskiviikkona ja sitten kaikki UEFA cupin pelit samana päivänä. Siinä katsojat joutuvat tekemään jo vähän valintojakin, HJK:n joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi naurahtaa.
- Kysyntää pääsylipuille on kuitenkin ollut ihan mukavasti ennakkoon.

Peltoniemi muistuttaa, että neljän eurocupin kotipelin pelaaminen Suomessa kahden päivän sisällä on melkoinen harvinaisuus.
- Vähän säälikin, että kaikki ovat nyt yhdessä nipussa. Tärkeitä pelejä kaikki, näissä päästään mittaamaan suomalaisen jalkapalloilun tasoa oikein kunnolla.

Faktapaketti tanskalaisista:
http://www.hjk.fi/uutiset/?hae=4709

HJK:n uusin vahvistus Tuomas Haapala odottaa jo malttamattomana torstain UEFA cupin karsintaottelua AaB:tä vastaan. Pelistä Temelle ei kelpaa tulokseksi kuin voitto.
Temen mukaan lähtökohta torstain kamppailuun ei periaatteessa eroa millään lailla normaalista liigaottelusta.
- Ei näihinkään otteluihin voi mielestäni lähteä millään muulla asenteella kuin voitto mielessä. Samoja pelejä ne on kuin kaikki muutkin.

Tuntumaa vastustajaan Temellä on juhannukselta, jolloin hän seurasi joukkueen otteita katsomosta.
- Näin Honka-Aalborgin paikanpäällä, kun meillä oli silloin juuri pieni tauko. Prica on kovanluokan pelimies, mutta on ilmeisesti pelikiellossa ensimmäisessä ottelussa. Se on hyvä juttu. On joukkue muutenkin kova. He ovat pelanneet kauan yhdessä ja joukkue on ehkä Tanskan kovaotteisin. Itselleni se sopii mainiosti, sillä tykkään siitä kun mennään kovaa tilanteisiin ja otetaan kunnolla miehestä mittaa.

Päävalmentaja Keith Armstrong ehti jo peräänkuuluttaa tehoja maalitilanteissa. Samoilla linjoilla on myös Klubin tuore keskikenttämies.
- Ehdottomasti meidän täytyy tehdä paikoista maaleja. Viikinkejä ja Jaroa vastaan niitä oli, mutta ei saatu sisään. Se ei vain riitä, että paikkoja on, Teme muotoili.
- Näissä peleissä paikkoja ei ihan liukuhihnalta tule, joten pallot sisään. Puolustus on myös tärkeä osa. Ei liian rohkeasti hyökätä puolustuksen kustannuksella. Mutta ennen kaikkea maalintekoa pitää parantaa, koskien koko joukkuetta



HJK:n päävalmentaja Keith Armstrong oli sunnuntaina seuraamassa UEFA cupin karsintavastustaja AaB:n peliä ja Kekellä on hyvä käsitys siitä millainen vastustaja torstaina vastaan asettuu.
Keke painottaa ennen kaikkea sitä, että kun paikka tulee, pallo on myös pistettävä maaliin.
- Meidän pitää käyttää maalipaikat hyväksi. Näin videolta Aalborg-Honka ottelun ja Hongan olisi pitänyt voittaa se peli. Hongalla oli 5-6 hyvää maalipaikka, joista eivät tehneet, Keke totesi.

Keke muistuttaa, että AaB pääsee Klubia vastaan paremmista lähtökohdista kuin Intertoto cupissa Honkaa vastaan.
- Vastaan tulee vähän erilainen joukkue kuin Hongalla oli vastassa. Sarja on Tanskassa jo alkanut ja joukkue on fyysisesti paremmassa kunnossa. Heillä on myös pari uutta pelaajaa, yksi ruotsalainen ja brassi.
- Aalborg on erittäin fyysinen joukkue. Meidän täytyy pystyä vastaamaan heidän fyysisyyteensä, sillä viime vuonna emme Droghedaa vastaan siihen pystyneet.

Oman joukkueen osalta Armstrong on suhteellisen tyytyväinen. Uudet pelaajat alkavat olla sinut joukkueen kanssa – tosin Hermanni Vuorinen kärsii pelikieltoa torstaina.
- Ollaan saatu ajettua Bah ja Haapala sisään. Se antaa meille paljon lisää mahdollisuuksia. On hyvä, että myös penkiltä löytyy tasokkaita miehiä, sillä ikinä ei voi tietää mitä kentällä käy, Keke miettii.


KAIKKI PAIKALLE!!! (Vaikka voi vähän sataa ripotellakin  :-[)


Boris Pugo

Tässä ottelussa ei pahempia paineita Klubilla ole. Riittää kun pelaavat hyvän pelin ja taistelevat. Se on minimitavoite. Tasapeli olisi jo loistava suoritus tällä joukkueella, jossa ei pelaa yhtään kansainvälisen tason pelaajaa. Olen paikalla.  :ylos:


MitäMitä

Lainaus käyttäjältä: Boris Pugo - 16.08.2007 klo 10:48:30
Tässä ottelussa ei pahempia paineita Klubilla ole. Riittää kun pelaavat hyvän pelin ja taistelevat. Se on minimitavoite.

Mitä muuta tavoitetta klubilla on enää 2000-luvulla ollutkaan kuin että seura selviytyy vuodesta kuiville, saadaan yksi vuosi lisää blakkariin eikä mennä nurin. Ollikselle se ainakin riittää komeesti ja muulle organisaatiolle myös. Menestyksen nälkä on sammunut ja jäljellä on pelkkä uneliaan seesteinen vanhus. Ei siis ihme ettei ole paineita.  :keskari:

Udi

Pääasiahan on (toki yleisömäärän jälkeen) voitollinen tilikausi. Ja siihenhän Klubi tottakai tänäkin vuonna pääsee :)

Boris Pugo

Urheilulliset tavoitteet ovat liigassa ja ensi kaudessa. Europelit tällä joukkueella ovat ylimääräisiä tapahtumia. Tärkeintä on varmistaa, että ensikaudeksi on paikka Uefa cupissa. Keksitytään siis liigaan ja cupiin.

BetLong

#6

"Mine olla vähän CP"

leeremick26

#7
Kun Keke nyt paskoo housuunsa fyysisyydestä, niin

--------------Wallen-----------
----Nure-Vili-Halsti-Emotukka---
-----------Haapala-
tusinaladi----Medo----Sorsa
----------Bah-
----------------Kabbalah----------


???

Vitun Vili (ei Savolainen)... :) ja Otekin huomasi.

Hmm, mutta tosiaan, Vilikin tuonne pitäisi saada. Aho vaihtopenkille minne kuuluu, Vili siihen tilalle?

Udi

Granny vain toiselle puolelle, niin eiköhän se ole siinä. Ja eihän tuo nyt mikään huono avaus olisikaan :)

JJO

Tänään Keke karkoittaa demoninsa, budjetti riittää :ylos:

dusanbasek

Lainaus käyttäjältä: JJO - 16.08.2007 klo 11:33:10
Tänään Keke karkoittaa demoninsa, budjetti riittää :ylos:

Niinhän sitä äkkipoika luulisi.

Ote

Aho tuskin pelaa,joten eiköhän se Vili ole avauksessa.
Tossa Leeremickin avauksessa on yks mies liikaa kentällä. :o
Medo makaa Haapalan kanssa keskikentän pohjalla aika varmasti.
Bah pelaa ns. pelinrakentajan paikalla ja Kabba yksin kärjessä.

LainaaTärkein ensin, eli yleisömäärä spekulaatio

Torstain UEFA cupin ottelu HJK-AaB on herättänyt jo ennakkoon hyvin kiinnostusta ja pääsylippuja on mennyt kaupaksi tasaiseen tahtiin.

Mikäköhän tämä tasaiseen tahtiin,yhteensä 200kpl myytyjä lippuja?
Ainakaan lippupalvelun sivuilla tämä tapahtuma ei ole edes veikkausliigan perus
matsien lipunmyynnin tasolla  ???

vili bin ali muhammad

Lainaus käyttäjältä: leeremick26 - 16.08.2007 klo 11:23:08
Kun Keke nyt paskoo housuunsa fyysisyydestä, niin

--------------Wallen-----------
----Nure-Aho-Halsti-Emotukka---
-----------Haapala-
tusinaladi----Medo--Vili----Sorsa
----------Bah-
----------------Kabbalah----------


???

12 sälliä kehiin!  :ylos:

Wahn

Päätykatsomot (Plus-katsomot) kiinni ottelussa?

Ainakin Lippupalvelun sivuilla hinnat löytyvät vain Platinium-katsomoon (25€) ja Silveriin (15€). Gold katsomon avaamisesta nyt ei ole kannattanut haaveillakaan koko kauden aikana. On tainnut olla auki vain ja ainoastaan Haka pelissä.


100%

Huipputärkeä ja mielenkiintoinen ottelu tämä kyllä on näin ennakkoon. Klubi voisi vielä jotenkuten pelastaa kauden etenemällä Uefa-cupin lohkovaiheeseen ja se ei onnistu, ellei Aalborg kaadu.

Nyt näytetään niille, että Klubi pystyy alistamaan tanskalaismulkkuja!

Kunniaa ja maapisteitä!!

Vaikkapa tälläinen avaus:

--------Parikka-------Bah--------
Äijälä----Medo----Nurmela----Sorsa
Aalto---Halsti---Savolainen---Raitala
--------------Wallen--------------




Selli

Usein on euromenestys ja kotimaan glooria kulkeneet eri kausissa. Voisiko nyt siis haaveilla lohkovaiheesta? Ehkä muuten mutta kun meillä on budjettikeke....

leeremick26

Lainaus käyttäjältä: 100% - 16.08.2007 klo 12:14:48

--------Parikka-------Bah--------
Äijälä----Medo----Nurmela----Sorsa
Aalto---Halsti---Savolainen---Raitala
--------------Wallen--------------

Hippasen hyökkäävä kokoonpano Kekelle. Mutta maistuisi.

MitäMitä

Lainaus käyttäjältä: Udi - 16.08.2007 klo 10:59:16
Pääasiahan on (toki yleisömäärän jälkeen) voitollinen tilikausi. Ja siihenhän Klubi tottakai tänäkin vuonna pääsee :)

Pääasia siis ettei klubi voita enää ikinä mestaruutta koska silloin tilikausi menee puoli miltsiä miinukselle  :ylos: :keskari:

JJO

Lainaus käyttäjältä: MitäMitä - 16.08.2007 klo 12:30:56
Pääasia siis ettei klubi voita enää ikinä mestaruutta koska silloin tilikausi menee puoli miltsiä miinukselle  :ylos: :keskari:

aijai kun ottaa koville tampun putoaminen. mene muualle itkemään, kiitos.

voit sitten tulla heittämään naurusentteriä jos tulos on Klubille huono. siihen asti painu vittuun kasvamaan korkoa.

Udi

Lainaus käyttäjältä: MitäMitä - 16.08.2007 klo 12:30:56
Pääasia siis ettei klubi voita enää ikinä mestaruutta koska silloin tilikausi menee puoli miltsiä miinukselle  :ylos: :keskari:
Jep, näinhän se on. Luetun ymmärtämisesi ei edes tällä nikillä ole kovin korkealla tasolla.

MitäMitä

Lainaus käyttäjältä: JJO - 16.08.2007 klo 12:33:35
aijai kun ottaa koville tampun putoaminen. mene muualle itkemään, kiitos.

voit sitten tulla heittämään naurusentteriä jos tulos on Klubille huono. siihen asti painu vittuun kasvamaan korkoa.

Vittu ikinä ollut Tampun puolella, lue vaikka niistä topikeista. Klubi tosin on vähintään yhtä skeida..

Taitopallo

Lainaus käyttäjältä: MitäMitä - 16.08.2007 klo 12:35:53
Vittu ikinä ollut Tampun puolella, lue vaikka niistä topikeista. Klubi tosin on vähintään yhtä skeida..
No niin, päikkäreiden aika poika.

Röytän Karhu

HJK harhauttaa päivän Pravdassa potentiaalisia katsojia ilmoittamalla ottelun alkamisajaksi jo klo 17.

Sheik Yerbouti

#23
------------Wallen---------------
-Raitala--Halsti---Vili-----Aalto---
-----Haapala/Nure---Medo-------
-Sorsa-------Bah--------Äijälä---
-----------Parikka---------------

Tällä jos mentäisiin, niin ooh... Tosin lienee liian hyökkäävä Kekkulin makuun, ja lisäksi parhaan kaverin Grannyn puuttuminen kentältä olisi vielä suurempi probleema.

Ehis

Tällä lähtisin:

-----Dawda---Jarno-------
Kabba-Haapala-Medo-Sorsa
Aalto---Vili---Halsti---Nure

Nurella on siltikin pakkina ylöspäin pelaamisessa enemmän annettavaa kuin Raitalalla (toistaiseksi) ja kovuutta tänään tarvitaan. Äijälänkin olisi voinut panna Kabban tilalle.
Grand Shit voisi pysyä kaukana näistä karkeloista (eli tämän kun kirjoitan, niin todennäköisesti avauksessa ja tekee voittomaalin 25 metristä gauheella pommilla yläpesään.)