• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

City Stars - HyPS Kisapuiston illassa 23.8.

Aloittaja jjs, 21.08.2007 klo 22:58:00

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

jjs

Kabinetin kautta tappiotonta putkeaan seitsemään kasvattanut HyPS matkaa tulevana torstaina City Starsin vieraaksi Lahden Kisapuistoon. Pyöreiden pöytien lisäksi HyPS on onnistunut viime aikoina myös pelikentillä, siitä osoituksena esimerkiksi vieraspisteen haku Kuusankoskelta. Sunnuntain reissulta puuttuivat pelikieltoiset Lottonen ja Lindström. Lisäksi Timo Etelämäki loukkaantui jo avausjakson puolivälissä. Lahtelaisille tutun veskari Heikki Haaraojan johdolla venyttiin kuitenkin tasuriin. Nyt pelikiellot on kärsitty, mutta Etelämäen pelikunnossa ei tässä osoitteessa ole tarkempaa tietoa.

City Stars on HyPS:ille mieluinen vastustaja jo sen takia, että joukkueen riveissä vaikuttavat nimet Riikonen, Karlsson, Järvinen ja Haapsaari. Viimeksimainittu tosin ei taida olla pelikuntoinen vielä ylihuomenna. City voitti viimeksi pelikentällä Rakuunat, jonka kaatamiseen HyPS siis tarvitsi muitakin apuja. Viidestä viimeisestä joukkueella on kolme voittoa, yksi tasuri ja yksi tappio. Torstain kokoonpanoa voivat lahtelaiset veikkailla paremmin, jos kiinnostusta siihen ilmenee. Opa ilmeisesti on yrittämässä kuivan putkensa katkaisua?

HyPS:in puolelta Haaraojan ohella toinen Lahdesta tuttu, Super-Osku Partonen, on avainroolissa. Saako Osku tai Opa henkisen yliotteen maalikuninkuuteen torstaina? Tuon ohella toinen avainkysymys on Kisapuiston makkaroiden laatu ja hinta - siis mitä on matkalaiselle tarjolla?

Viime aikoina laariin sataneiden pisteiden ansiosta HyPS pääsee otteluun vapautuneesti ja se tuottaa joskus hyvää tulosta. Täällä uskotaan, että ylihuomenna olisi sellainen päivä. Varsinkin Ville Nokkalan otteita odotan mielenkiinnolla. Raporttien mukaan Riihimäen apu oli Kuusaalla ollut vedossa.

Verbatim

Kisarissa on erinomaiset makkarat, mutta maalin taakse ei kannata puoliajalla mennä kahville on nimittäin suhteellisen vaarallinen paikka kun Cityn miehet vetää puoli-aika showta

jjs

Lainaus käyttäjältä: Verbatim - 22.08.2007 klo 20:59:00
Kisarissa on erinomaiset makkarat, mutta maalin taakse ei kannata puoliajalla mennä kahville on nimittäin suhteellisen vaarallinen paikka kun Cityn miehet vetää puoli-aika showta

Hienoa  :ylos:

Pian reissuun :ylos:

Ja tunteita herättävälle matsille vielä jäljelläoleva  :ylos:

jjs

Hyvää makkaraa oli  :ylos:

Lottoselle taistelijan malja, kun pelasi matsin loppuun polvitällin jälkeen. Voi tänään hieman sattua. Saapa nähdä onko Diesel pelikunnossa sunnuntaina.