Oletko itkenyt jalkapallon takia ilosta tai surusta?

[Mxyz]

http://www.youtube.com/watch?v=mu4pGNwoxzY

[Fin_Gooner]

Enpä juuri itke minkään muunkaan asian takia, niin miksi sitten futiksen?

[oksajalka]

Litmasesta tehdyt videot toki ovat myös saanet tunnekuohun valloilleen joissain määrin 

Juuri näin.

[ZacPalmer]

E.

[fdsa]

Euro 2008 finaali ja loppuvihellys. Taisi joku lasi lentää seinään.

Miksi?

[ZacPalmer]

Miksi?

Rahaa toki myös kiinni.

[Haemae]

Muutaman kerran on tullut urheilun takia itkettyä, mutten muista, että olisin koskaan jalkapallon takia itkenyt. Eräässä toisessa lajissa on tullut sitten oman kaupungin seuran ja maajoukkueenkin puolesta itkettyä, sillä on tulut enemmän pettymyksiä. Onnen vuoksi en tosin muista kertaakaan itkeneeni.

Itkeminen kuuluu tunteiden näyttämiseen, ja aitojen tunteiden näyttämisessä ei ole mitään pahaa. Jos urheilua kohtaan löytyy sen verran kinnostusta ja intohimoa, että pettymyksistä tulee joskus tippa linssiin, se on vain hieno asia.

[kahkis]

Itkin onnesta Senegalin voitettua Ranskan MM-kisoissa 2002. Varmasti hieno hetki Senegalilaisille, koska samalla näytettiin entiselle siirtomaaisännälle 

[svwerderfan]

Oon. Werder Bremen Barcelona pari kautta sitten siinä meni jatkopaikka vieläki potuttaa

[C86]

Lukuisia kertoja. Pahiten taisin vollottaa Unkarin tasoitettua silloin kymmenisen vuotta sitten. Maanojan otettua kiinni ratkaisevan rankkarin Itävaltaa vastaan tirautin myös muutaman kyyneleen. Olo oli niin euforinen ja onnellinen. 

[Zingis]

Unkari-pelin jälkeen tuli kyllä itkettyä vuolaasti.. Voi sitä tuskan ja surun määrää  Toivottavasti samaa ei uusiksi tarvitse kokea.

[Aslan]

Lapsena omassa pelissä syötin kaksi kertaa alaspäin melko helppoja syöttöjä alaspäin, mutta maalivahti ei onnistunut ottamaan niitä jalallansa haltuun ja syytin siitä itseäni. Eli noin 10 vuotiaana muistan itkeneeni häpeästä, mutta muuten en ole koskaan itkenyt jalkapallon vuoksi.

[morientes]

Useasti on herkistynyt! Mm.
-Zidane ajettiin ulos italiaa vastaan, "Siihen päättyi yhden suuren jalkapalloiljan ura.", myös viimeinen ottelu realissa, kun kaikki antavat jumalattomat aploodit.
-Litmasen haastettalu cananilta.
-Lahti - Tamu, pelin jälkeen oli erittäin oudot fiilikset. Muista koskaan lahden peleissä niin hyvää tunnelmaa ja jännittäviä viime minuutteja olleen.
-Useasti, kun kuulee tv:n välityksellä tai paikanpäällä yleisön yhteislaulut, huudot ja tunnepurkaukset. Sitä on vaikea kuvailla, kun 50 000 ihmistä laulaa samaa virttä. (ei suomessa )

Tappion karvailla hetkillä manataan jumalaa,kaveria,kokovitunmaailmaa, ei itketä. Hienoina hetkinä (hjk-lahti) ollaan sitte taivaassa !

[Kuriton laitapakki]

9-vuotiaana itkin, kun vastustaja tuli nappikset edellä suoraan kasvoihin.

Yleisesti ottaen en ole erityisen tunteellinen ihminen enkä muista, että olisin joskus urheilun takia varsinaisesti itkenyt. Yleensä hieno voitto tuo huikean fiiliksen ja karmiva tappio suuren vitutuksen, mutta ei mitään sen erikoisempaa.

Tunteet pysyneet toistaiseksi hyvin hanskassa.

[Forza]

Roman Coppa voitto ja Hongan nousu liigaan. 

[John Rambo]

Nostellaan.

Alessandro Del Pieron jäähyväiset Juventukselle nostivat liikutuksen pintaan, mutta kyyneleitä en sentään päästänyt valloilleen. Sen sijaan syksyn VPS-Jaro-ottelussa taisi päästä muutama onnenkyynel ihan syystäkin, kaikkien niiden vaikeuksien jälkeen voitettu mitali tuntui ja tuntuu edelleen mahtavalta, ja samalla aikamme kovin gladiaattori Jyrki Saranpää sai ansaitsemansa läksiäiset.

[Vishé]

Mietinkin aikaisemmin, että onko tälläistä topicia olemassa. Itsellänikin tuo VPS-Jaro aiheutti onnenkyyneliä jopa yllättävän paljon. Tippa on tullut linssiin myös pariin otteeseen, kun katsonut kyseisen matsin koostetta ja mediajuttuja.

[Weki]

Kun Zenit pelaa. Neitseellisestä onnesta.

[Lihis]

Suomi-Azerbaidzhan 2007 taitaa olla ainoa, vaikka ilon ja surun hetkiä on koettu usealla eri vuosikymmennellä. Tuon ottelun katsoin yksin kotona darramasennuksessa. Kuninkaan tulo kentälle oli jotain uskomatonta ottaen huomioon tapauksen aiheuttaman meiningin katsomossa, joka välittyi huikeana myös tv-kuvan kautta. Pitkään vaikutti siltä, että pallo ei vain millään suostu menemään vieraiden maaliin. Lopulta kaksi viimehetken osumaa toivat Suomelle voiton ja silloin uskoin tosissani kisapaikkaan. Etenkin Shefkin maali toi kylmät väreet pintaan ja Kuninkaan kyyneleet kruunasivat kaiken. Kenties jo aiemmin mainitulla rapulalla oli osuutta herkistymiseen.

Kyllä joskus junnuna tuli jotkut tappiot otettua sen verran raskaasti, että kyynel tuli silmään. Etenkin erään turnauksen finaalissa mokaamani ratkaiseva veto rankkarikilpailussa on jäänyt mieleen.

Toki vitutus oli suunnaton myös muutamassa 90-luvun lopun Stadikalla pelatun karsintaottelun jälkeen, jolloin kisapaikkaan oli hyvät mahdollisuudet vielä ennen peliä ja ottelut olivat omissa käsissä. Ei niistä sen enempää...

[Lomillé]

VPS-Jaro -pelin viimeiset 10 min, taululla 3-0, molemmat haastajat menettämässä pisteitä ja pronssi ratkeamassa, pikkuhiljaa sata kertaa päivitetty teksti-tv appi heittää viimeisenkin ottelun vihreäksi. Ei jumalauta! Kyyneliä ei tullut, mutta ääni petti ja sisäisesti itkin onnesta, ja kovaa.

Sami Hyypiän jäähyväisottelun herkistelyt ja mosaiikki olivat myös aika kovaa kamaa. Suomen kisapaikkaa odotellessa, ehkä sitten Sammyn johdolla.

[Zlatanic]

Monta kertaa http://www.youtube.com/watch?v=CI5xbXZ4w34 & http://www.youtube.com/watch?v=OX20lSeoBcU varsinkin jos aamuyö ja viina

[Raaka-Juhani]

Schalke-HJK. Kun Huntelaar iski 5-1 taululle, se fiilis oli niin epätodellinen ja ahdistava. Puoliajalla vielä olin varma, että Klubi menee lohkovaiheeseen. Myös tappiosta toipuminen kesti yllättävän pitkään. En oo ikinä ottanut mitään tappiota lähellekkään niin raskaasti. En edes Tallinnassa.

[Silvennoinen]

Samat edelliseen. Toki samassa pelissä valahti Pukin tasoituksen jälkeen pari kyyneltä poskelle.

Junnupeleissä on myös tullut vedettyjä kymmeniä itkupotkuraivareita, näitä lienee turha edes laskea

[Osmoosi]

Muistan ikuisesti erään nappulaliigan pelin. Peli oli 5-5 ja olin viimeistellyt hattutempun (harvinaista meikäläiselle). Pääsimme 2-0 hyökkäykseen ja koska kaveri oli hieman pienessä kulmassa niin itsevarmasti pyysin syöttöä. Syöttö tuli ja noin metrin päästä maaliviivasta onnistuin vetämään yli ja samalla tuomari vihelsi pelin päättyneeksi. Jäin makaamaan ja vuolaasti itkemään maaliviivalle. Vitutus oli ankara ainakin pari viikkoa tuon jälkeen enkä ole vieläkään kunnolla toipunut tätä kirjoittaessa.

[Raiden]

Viimeksi äsken tuli pari kyyneltä tirautettua kun katsoin Litti-dokumenttia. Kuninkaan menestyshetket ja uskomaton epäonni loukkaantumisten kanssa... No, uskon että tiedätte syyn. Onhan jalkapallo itselleni niin paljon enemmän kuin pelkkä laji. Kannattajana koetaan ilot ja surut. Joskus yhdessä, joskus yksin yön pimeinä hetkinä.

Varmaankin kaikkein raskain kokemus pelillisesti oli muutaman vuoden takainen Eurooppaliigan karsintaottelu Romaniassa, Timisoara - MyPa. 1 osaottelu oli päättynyt romanialaisille Mylsällä 1-2 ja tarvittiin melkoinen ihmeteko jotta mentäisiin maajoukkuemiehiä vilisevästä vastustajasta jatkoon. Suttuiselta striimiltä seuraaminen kun Ricketts ja kumppanit olivat saaneet 0-3 tilanteen aikaiseksi. Sitä kiiman määrää jota ei ollut uskoa todeksi. Foorumi täyttyi Mypa -viesteistä ja hetken päästä erroria taas pukkasi. Tuntui, että nyt ollaan tekemässä jotain isoa. Puhelinluettelo läpi ja soittoja tutuille jne. Ilta vanheni pikkuhiljaa ja tuskastuttavan hitaasti, Timisoara vyöryi sitäkin kovemmin päälle. 10 minuuttia ennen loppua tilanne oli 2-3 mikä riitti vielä jatkoonmenoksi. En tosin kestänyt paineita enää vaan menin ulos rauhottumaan ja odottamaan että ottelu olisi ohi ja toivoen et jätkät kestäisivät loppuun asti. Katsoin kännystä, että nyt varmaankin oli peli jo päättynyt. Kysyin faijalta: "Miten meille kävi?" - Timisoara oli tasoittanut lisäajalla.

Istuin pihalla rappusilla itkien, pohtien, että miksi suomalaisella jalkapallokannattajalla on ilonaiheet aina niin vähissä. Annetaan mahdollisuus ja lopulta vedetään matto jalan alta. Kolme ja puoli vuotta on aikaa kulunut ja vielä sen muisteleminen tekee pahaa. Ennen tuota suurin pettymys oli mestaruuskaudelta 2005, jolloin Grasshoppers pääsi Uefa Cupin lohkovaiheeseen tuomarin avustuksella Vantaalla pelatussa karsintaottelussa. Tuolloin paluumatka bussissa kului hiljaisesti, tosin kukaan ei muistaakseni itkenyt. Johtuiko siitä, että sveitsiläiset tekivät lopulta selvät 0-3-lukemat. Mutta pettymys oli suunnaton kun tiesi, että ukrainalaisdumari oli hyväksynyt jo MyPan johto-osuman, mutta farssimaisesti vetänyt tuomionsa takaisin keskusteltuaan neljännen erotuomarin kanssa.

Monesti tulee ajateltua oman seuran tilannetta. Kun taloudellinen tilanne on mikä on, huoli on suuri. Ajatus siitä, että joulukuussa 2011 MyPan taru olisi loppunut tehtaan tilanteen vuoksi, en tiedä mitä itselle olisi tapahtunut. Tilanne näyttää nykyään vähän paremmalta, mutta ajatus siitä ettei seuraa enää olisi saa kannattajan vakavaksi ja joskus pato niin sanotusti murtuu. Täydellä sydämellä kun seuran sekä kannattajatoiminnan kehittämisessä haluaa olla mukana, pistää se monesti miettimään mennyttä sekä tulevaa.