Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
 |
Vastaus #25 : 13.09.2007 klo 14:46:28 |
|
Nythän tohon olisi Hodgsonin aikana ollu loistava mahdollisuus. Sensijaan siellä kakkosena häärii vekkuli eläkepappa Niimpä. Zico ehdottomasti Royn kakkoseksi, saisi varmasti Zico hyvää oppia ja lisäksi uskoisin että hänellä olisi myös maajoukkueelle enemmän annettavaa kuin Jyrällä. Liekö Tampereen ja Helsingin välit niin tulehtuneet, että tämä skenaario on pelkkää unta? 8Board on siinä oikeassa että muualla on kovan luokan nimiä. Hodgsonin valinnan kannalla itsekin olen ja toivoisin Royn jatkoa, kävi näissä karsinnoissa miten tahansa. 2012 kisoihin jos ei olla päästy, niin siinä vaiheessa toki uusi nimi puikkoihin, ja mielellään kova vaihtoehto. 2012 on niin pitkän ajan päästä, että ehkäpä Ari Hjelm on siihen mennessä kehittynyt jopa valmentajavelhoksi?! Korostankin, ettei Zico ole vielä valmis, mutta hänellä on potentiaalia ehkä eniten tämän hetken suomalaisnimistä. Ei väheksytä sitä mitä meillä on, vaan toivotaan että saamme lisää Zicoja, joista pääsemme valitsemaan sopivan valmentajan. Ja totuuden nimissä, Puola, Serbia ja Portugali saattavat olla hieman "seksikkäämpiä" työnantajia kuin Suomi. Kenet me saamme, on myös oleellinen kysymys. Mainitsemistasi esimerkeistä vaikkapa Scolari on pelkkä märkä uni... Täytyy vielä lisätä Clemente. Espanjan loistavat arvokisasuoritukset, missä pelaa?
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.09.2007 klo 14:48:14 kirjoittanut Pride of Merseyside »
|
|
|
|
|
8board
Poissa
|
 |
Vastaus #26 : 13.09.2007 klo 14:57:17 |
|
Ei väheksytä sitä mitä meillä on, vaan toivotaan että saamme lisää Zicoja, joista pääsemme valitsemaan sopivan valmentajan. Ja totuuden nimissä, Puola, Serbia ja Portugali saattavat olla hieman "seksikkäämpiä" työnantajia kuin Suomi. Kenet me saamme, on myös oleellinen kysymys. Mainitsemistasi esimerkeistä vaikkapa Scolari on pelkkä märkä uni... Täytyy vielä lisätä Clemente. Espanjan loistavat arvokisasuoritukset, missä pelaa?
Ensin sanot, että ei väheksytä sitä meillä on ja sitten kysyt kenet me saamme ? Me saamme lähes kenet tahansa. Riittävän hyvän ja kovan nimen (kuten Hodgson) viemään suomalaista futista eteenpäin. Hodgsoninkin paikalle oli tunkua. Lukuisia huippuvalmentajia vaikka etsintäaika oli erittäin lyhyt jopa naurettavan lyhyt.Uskon, että Hodgson vie meidät kisoihin! Siihen älkäämme kuitenkaan sortuko, että annamme A-maajoukkueen amatöörin käsiin. Se on todellista haaskausta! Ja ajan tuhlausta!
|
|
|
|
Alfredo
Poissa
|
 |
Vastaus #27 : 13.09.2007 klo 14:59:49 |
|
Voidaan myös miettiä minkälaisia valmentajia on tällä hetkellä mm. Puolalla (Beenhakker = luotsannut Real Madridin usean kerran mestariksi), Portugalilla (Scolari = luotsannut Brasilian maailmanmestariksi, Serbialla (Clemente, luotsannut Espanjaa 1994, 1998 MM-kisoissa ja 1996 EM-kisoissa)
Ari Hjelm ? Kuka vitun Ari Hjelm ?
"No se, joka pelasi Ilveksessä ja Saksan 2. bundesliigassa. Se Ari Hjelm."
Ai, että ihanko Saksan 2. bundesliigassa ?
Clemente on valmentajana lähinnä vitsi. mm. 98 MM-kisat, jonne mies otti mukaan ikälopun Zubizarretan ja peluutti keskikentän pohjalla Hierroa ja Nadalia. Näin ollen Espanja lähti kotimatkalle jo alkulohkon jälkeen.
|
|
|
|
Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
 |
Vastaus #28 : 13.09.2007 klo 15:39:21 |
|
Ensin sanot, että ei väheksytä sitä meillä on ja sitten kysyt kenet me saamme ?
Tuolla viittasin tuohon heittämääsi Scolari -korttiin. Scolari/Hiddink -tasoisen valmentajan saaminen on pelkkää märkää unta. Otetaampa kovasti rakastamasi Hollanti esimerkiksi. Siellä maajoukkueen vetovastuun kantaa täysi noviisi. Miksemme tuntisi suomalaista ammattiylpeyttä sitä kohtaan mitä meillä on? Miksemme voisi antaa Zicolle vetovastuuta? Ja ei väheksytä sitä mitä meillä on kommentilla tarkoitin sitä, että meillä voi olla todellinen kultakimpale valmentajana Zicossa. Hän on tehnyt hyvää työtä Tampereella ja on viemässä TamUa uudelleen Veikkausliigan mestariksi. Zicon joukkueessa on kokeneet ammattilaiset kentällä (Wiss, Kaven) jotka eivät todellakaan ole siellä höntsäilemässä. Se on jo todiste Zicon ammattimaisuudesta verrattaen Pensseli-Anaan. Ei ulkomaalainen päävalmentaja saa olla itseisarvo. Jos Zico jatkaa samaan malliin ja kehittyy valmentajana, niin en näe sille mitään estettä, etteikö hän saisi/voisi täyttää Hodgsonin suuret saappaat.
|
|
|
|
Teuber
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #29 : 13.09.2007 klo 15:48:33 |
|
8boardilta täyttä asiaa tässä ketjussa. Kotimaisella valmentajalla ei Suomi tule kisoihin menemään.
|
|
|
|
takarivi
Poissa
|
 |
Vastaus #30 : 13.09.2007 klo 15:59:06 |
|
8boardilta täyttä asiaa tässä ketjussa. Kotimaisella valmentajalla ei Suomi tule kisoihin menemään.
HÖPÖHÖPÖ  Menkää kannattamaan namibiaa jos ette suomalaisiin usko. Eihän suomesta koskaan voi tulla hyvää uimaria, eihän suomesta ikinä voi tulla menestyvää pujottelijaa, eihän suomalainen firma voi ikinä pärjätä jossain korkeaa teknologiaa vaativassa asiassa. Suomalainen jalkapallohan ei ikinä voi mebnestyä ainakaan suomalaisen valmentajan kanssa. ristus noita teidän juttuja.
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
 |
Vastaus #31 : 13.09.2007 klo 16:23:56 |
|
Ei väheksytä sitä mitä meillä on, vaan toivotaan että saamme lisää Zicoja, joista pääsemme valitsemaan sopivan valmentajan. Ja totuuden nimissä, Puola, Serbia ja Portugali saattavat olla hieman "seksikkäämpiä" työnantajia kuin Suomi. Kenet me saamme, on myös oleellinen kysymys. Mainitsemistasi esimerkeistä vaikkapa Scolari on pelkkä märkä uni... Täytyy vielä lisätä Clemente. Espanjan loistavat arvokisasuoritukset, missä pelaa?
Jep, huippuvalmentaja kiinnostuu maajoukkueesta kahdesta syystä: sillä on potentiaalia todelliseen menestykseen (ei pelkkä kisoihin pääsy haamurajana), tai se tarjoaa helvetin isoa palkkaa. Suomella ei ole kumpaakaan. Väittäisin että Suomessa valmentajien taso on sittenkin vähemmän huippuja takana kuin pelaajien taso, koska kilpailua sillä saralla on niin paljon vähemmän. Eivät miljoonat brasilialaiset pänttää aamusta iltaan taktiikkaoppaita tavoitteenaan tulla huippuvalmentajiksi. Jos pelaajien taso riittää arvokisoihin, pitäisi valmentajienkin tason piisata.
|
|
|
|
Alfredo
Poissa
|
 |
Vastaus #32 : 13.09.2007 klo 17:25:08 |
|
Eikös Svennis Eriksson tienannut monta miljuunaa per kausi, joten Palloliitolla tuskin varaa moiseen 8Boardin kuuluttamaan maailman huippukoutsiin...
|
|
|
|
Keano
Poissa
|
 |
Vastaus #33 : 13.09.2007 klo 17:56:01 |
|
Kyllä siellä maailmalla valmentajia riittää. Tuskin tässä kukaan on odottanutkaan, että Palloliiton pelimerkit riittäisivät todelliseen A-luokan valmentajaan. Mutta kuten Royn kohdalla nähtiin, niin kyllä niitä ammattitaitoisia valmentajia silti löytyy, vaikka ei olisikaan välttämättä kaikkein mediaseksikkäin nimi suuressa maailmassa.
|
|
|
|
Lazy Town
Poissa
Suosikkijoukkue: FCK
|
 |
Vastaus #34 : 13.09.2007 klo 17:59:58 |
|
Jos siis seuraava päävalmentaja on ulkomailta niin Richard Möller Nielsen tai sitten joku hispaani. Olisi hauska nähdä mitä eteläamerikkalaiskoutsi saisi irti Huuhkajista. 
|
|
|
|
member of global family
Poissa
|
 |
Vastaus #35 : 13.09.2007 klo 18:07:34 |
|
Paljon Roy palkka on, Puola maksaa Beenhakerille 600k€ vuodessa? Eli jos Roy ei jatka niin veikkaa että Rive Kanerva palkataan budjettiratkaisuna.
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
 |
Vastaus #36 : 13.09.2007 klo 18:26:32 |
|
Paljon Roy palkka on, Puola maksaa Beenhakerille 600k€ vuodessa? Eli jos Roy ei jatka niin veikkaa että Rive Kanerva palkataan budjettiratkaisuna.
Mursun vuosipalkka oli n. 150k€ ja Hämäläinen on todennut Hodarin saavan noin tuplasti enemmän. Edelleen vain puolet Beenhakkerista, ja tuo Hodgsonin palkka on tosiaan Palloliiton maksukyvyn ylärajoilla, minkä vuoksi se on joutunut syömään lupauksiaan seurojen tukemisesta yms. Vielä suurempi este on, että Beenhakkerin tasoinen valmentaja tuskin on kiinnostunut nykytasoisesta Suomesta. Joku Puolan tai Kreikan kaltainen suhteellisen hyvillä saumoilla kisoihin menevä maa on aivan toisenlainen houkutin kuin maa, jolle kisapaikka vaatii kaikkien aikojen venymistä. Ehkä parempaa ja etenkin pitemmälle tähtäävää käyttöä rahoille löytyisikin junnutoiminnan kehittämisestä.
|
|
|
|
Taigu
Poissa
Suosikkijoukkue: En keskustele yleisömääristä - älä sinäkään!
|
 |
Vastaus #37 : 13.09.2007 klo 18:39:06 |
|
Mursun vuosipalkka oli n. 150k€ ja Hämäläinen on todennut Hodarin saavan noin tuplasti enemmän. Edelleen vain puolet Beenhakkerista, ja tuo Hodgsonin palkka on tosiaan Palloliiton maksukyvyn ylärajoilla, minkä vuoksi se on joutunut syömään lupauksiaan seurojen tukemisesta yms. Vielä suurempi este on, että Beenhakkerin tasoinen valmentaja tuskin on kiinnostunut nykytasoisesta Suomesta. Joku Puolan tai Kreikan kaltainen suhteellisen hyvillä saumoilla kisoihin menevä maa on aivan toisenlainen houkutin kuin maa, jolle kisapaikka vaatii kaikkien aikojen venymistä.
Ehkä parempaa ja etenkin pitemmälle tähtäävää käyttöä rahoille löytyisikin junnutoiminnan kehittämisestä.
Edelleen, 300 000 k€ on pikkuraha Royn kaltaisesta huippuosaajat. 300 000 € on yhtä kuin 10 000 katsojan pääsylipputulot.
|
|
|
|
Rela
Poissa
|
 |
Vastaus #38 : 13.09.2007 klo 19:32:25 |
|
Joku Puolan tai Kreikan kaltainen suhteellisen hyvillä saumoilla kisoihin menevä maa on aivan toisenlainen houkutin kuin maa, jolle kisapaikka vaatii kaikkien aikojen venymistä. Puolan ja Kreikan materiaalien ero Suomeen onkin todella jäätävä  .
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
 |
Vastaus #39 : 13.09.2007 klo 19:35:33 |
|
Ykkösmiehistöjen ero ei ehkä olekaan valtava, mutta leveyttä on sen verran enemmän, että kisasaumat ovat toista luokkaa. Leveyseroa kuvasti muuten se hyvin se, että Puolalla oli eilen vain kolme samaa pelaajaa kuin edellisessä Suomi-pelissä. Suomelle moinen remontti ei olisi mahdollinen, kun on juuri ja juuri se yksi runko, jolla mennään. Ja sekin alkaa olla valitettavan ikääntynyt. : 
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.09.2007 klo 19:38:11 kirjoittanut Lihansyöjäkasvi »
|
|
|
|
|
Alfredo
Poissa
|
 |
Vastaus #40 : 13.09.2007 klo 19:35:56 |
|
Paljonkohan Rehhagel kustantaisi? Näkisin hänet myös hyvänä vaihtoehtona Suomelle.
|
|
|
|
Lazy Town
Poissa
Suosikkijoukkue: FCK
|
 |
Vastaus #41 : 13.09.2007 klo 19:41:20 |
|
Rehhagel puristi ittestään jo kaiken viime EM-kisoissa viedessään helleenit kultaan. Mölleri peräsimeen 
|
|
|
|
Jonatan
Poissa
|
 |
Vastaus #42 : 13.09.2007 klo 20:51:43 |
|
Leveyseroa kuvasti muuten se hyvin se, että Puolalla oli eilen vain kolme samaa pelaajaa kuin edellisessä Suomi-pelissä. Suomelle moinen remontti ei olisi mahdollinen, kun on juuri ja juuri se yksi runko, jolla mennään. Ja sekin alkaa olla valitettavan ikääntynyt. :  Eiköhän Suomikin kuitenkin saisi kokonaan uuden puolustuslinjan kentälle, jos nykyinen nelikko olisi pelikiellossa tai loukkaantuneena. Tuskin materiaali kuitenkaan niin ohut on, että jouduttaisiin pelaamaan vajaalla.
|
|
|
|
Lihansyöjäkasvi
Poissa
|
 |
Vastaus #43 : 13.09.2007 klo 21:01:33 |
|
Eiköhän Suomikin kuitenkin saisi kokonaan uuden puolustuslinjan kentälle, jos nykyinen nelikko olisi pelikiellossa tai loukkaantuneena. Tuskin materiaali kuitenkaan niin ohut on, että jouduttaisiin pelaamaan vajaalla.
Enpä usko. Kyllä siinä tilanteessa jo pitäisi heittää huoltaja, Heliskoski ja Hämäläisen Pexi kentälle. 
|
|
|
|
Jonatan
Poissa
|
 |
Vastaus #44 : 13.09.2007 klo 21:11:02 |
|
Tuo on jo itsessään paskapuhetta, ettei kahdeksaa pelaajaa pystyisi millään vaihtamaan tuosta Puola vierasottelusta. Kahdeksan pelaajaa pystyy vaihtamaan helposti sitenkin, että valitaan vain näissä karsinnoissa avauksessa esiintyneet, jolloin usea nimi jää vielä penkillekin. Puolassahan pelattiin näin: Jässi - Kallio, Tihinen, Hyypiä, Pasanen - Kolkka, Heikkinen, Tainio, Väyrynen - Litti, Jojo. Tuosta, kun vaihdetaan kahdeksan ja jätetään runkomiehet Hyypiä, Pasanen ja Tainio, niin saadaan esimerkiksi tällainen kokoonpano: Niemi - Nyman, Kuivasto, Hyypiä, Pasanen - Sjölund, R. Eremenko, Tainio, Nurmela - A. Eremenko, Forssell. Penkillä jää tässä karsinnassa avauksesta esiintyneistä vielä ainakin Kuqi ja Ilola. Riihilahdesta en ole varma, onko ollut avauksessa ja Wiss on tainnut tulla vain vaihdosta sisään. Niemi on kokoonpanon ainut, joka ei näissä karsinnoissa ole avauksessa esiintynyt.
|
|
|
|
Pride of Merseyside
Poissa
Suosikkijoukkue: King Kenny
|
 |
Vastaus #45 : 13.09.2007 klo 21:19:45 |
|
Edelleen, 300 000 k€ on pikkuraha Royn kaltaisesta huippuosaajat. 300 000 € on yhtä kuin 10 000 katsojan pääsylipputulot.
Smam, kontrastiksi Hokin puolelta Jypin Jarkko Immonen vetää samaa vuosiliksaa.
|
|
|
|
The Real Wolf
Poissa
|
 |
Vastaus #46 : 14.09.2007 klo 09:44:15 |
|
Kyllähän, kun esim. Muurisen aikaa muistelee, tuli juuri tunne, että amatööri johti ammattilaisia. Auktoriteettia ei ollut riittävästi sanoa, että nyt lähdetään puolustamaan. - Juuri näin, ja hyvä kirjoitus kokonaisuudessaankin. Kyllähän valmentajan egon on oltava suurempi, kuin yhdenkään pelaajan. Ja sillä egolla on oltava katetta. Nyt on maajoukkueessa tekemisen meininki, tavoitteellisuus ja määrätietoisuus aivan eri sfääreissä kuin Muurisen aikana. Ja vaikka se olisikin pelkkä illuusio, niin silläkin on merkitystä. Joukkue, yleisö ja media luottaa tekemiseen eri tavalla. Olisi sääli, jos Hodgsonin aikakauden jälkeen käynnistyisi taas opetteluvaihe uudestaan. Veikkausliigakoutsi on yksinkertaisesti liian riskialtis auktoriteetti Tottenhamin, Boltonin, Venäjän liigan ynnä muiden miljonääreille.
|
|
|
|
Hincha en cancha
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi, Huuhkajat, suomifutis paikan päällä
|
 |
Vastaus #47 : 14.09.2007 klo 10:16:14 |
|
Tässä keskustelussa Huuhkajien tulevasta valmentajasta itseäni huolestuttaa monta asiaa:
a) Suomalaisen valmennusosaamisen aliarviointi - Veikkausliigassa puolustusvoittoista peliä peluuttavaa valmentajaa (Pyykölää, Kekeä jne.) moititaan tylsäksi, maajoukkueessa puolustuspeliin pakonomaisesti suhtautuvaa englantilaista jalkapalloajattelun "konservatiivia" pidetään lähes vapahtajana. Onko suomalainen pelaaja todella niin tuuliviiri, että uskoo auktoriteettiä olevan vain valmentajalla joka ei ryvetty kotimaan "potkisliigassa" eikä puhu suomea?!?
b) Suomalaisen valmennuskoulutuksen aliarviointi - Suomessa on Uefan tunnustama ja arvostama koulutusjärjestelmä ja organisaatiorakenne. Suomalaiset uuden polven valmentajat ovat todella uutta polvea. Eräänlaista pioneerin työtä tehneen Muurisen jälkeen vuoroaan odottavat ainakin Zico, Bana, Pasi ja Mixu.
c) Olemmeko me valmiita sitoutumaan sellaiseen pitkäaikaiseen projektiin, jossa vain tuloksilla on merkitystä? Olemmeko me valmiit hylkäämään aktiivisen pelin ja tietysti siinä samalla juniorien kasvattamisen aktiiviseen pelitapaan? Onko tuloksen tavoittelun tarkoitettava rakenteellisen puolustussumputtamisen sisäistämistä suomalaisen jalkapallon ohjenuoraksi? Tässä tapauksessa Hodgsonin kritiikittömät puolustajat voivat muistaa, että JOS Huuhkajat ei liitele Alpeille (mitä kukaan ei tietenkään toivo), voi suurimmaksi syyksi nimetä Hodgsonin taktisen peruskiven (vieras) Azeri- ja (koti) Serbia-otteluissa. Emme me voi ainoastaan korostaa valitun taktiikan onnistuneita pelejä, on nähtävä kokonaisuus.
d) Löytyykö Hodgsonilta hihasta jotain muutakin kuin jo nähdyt taktiset valinnat? Vrt. Azeri- ja Serbia-pelit. Ensi karsintoihin joukkue oletettavasti vaihtuu niin paljon, että voidaan puhua uudesta joukkueesta. Onko Hodgsonilla silmää löytää uudet pelaajat ja saada niistä oman näkemyksensä mukaisesti - nykyisellä tavalla - toimiva joukkue? Voiko esim. Nurmelan, Hyypiän, Kolkan ja Litmasen jättämiä paikkoja korvata semmoisenaan Romanin, Sjölundin, Halstin(?), Ääritalon(?), Patrosen(?) ym. kaltaisilla pelaajatyypeillä? Suomen kokoisessa maassa, jossa pelaajista ei ole ylitarjontaa, on taktiikassa kuitenkin osattava hyödyntää käytettävien pelaajien vahvuuksia eikä vain asettaa pelaajia tiettyyn muottiin.
e) Mitä jos "Hodgsonin tie" ei johdakaan menestykseen, mutta pelityylistä tehdän siinä sivussa tappavan tylsä? Vrt. Keken HJK, jonka katsominen viime kausina on ollut yhtä tervanjuontia ja kun menestystäkään ei ole tullut, ovat katsojat turhautuneet pahoin ja koko seura on panostuksistaan huolimatta näyttänyt lähinnä pysähtyneisyyden monumentilta.
f) Hodgsonilla on edelleen kova palkka. Mitä jos menestystä ei tulekaan ja katsomoihin ei virtaa väkeä? Millä maksetaan palkka silloin, puhumattakaan Huuhkajien leirityksistä ja koko Palloliiton muusta toiminnasta (koulutus jne.)? Nostetaanko lisenssijuniorien kausimaksuja?
Toivon todella, että tulevia ratkaisuja mietitään Palloliitossa tarkoin. Hodgsonin kokemus ja näkemys on varmasti hyödyksi suomifutikselle, mutta kysymys kuuluukin: Missä toimenkuvassa ja mittakaavassa?
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.09.2007 klo 10:18:32 kirjoittanut Hincha en cancha »
|
|
|
|
|
Taigu
Poissa
Suosikkijoukkue: En keskustele yleisömääristä - älä sinäkään!
|
 |
Vastaus #48 : 14.09.2007 klo 11:50:58 |
|
Väitätkö Hincha tosissaan, että esim. Suomi - Puolassa, Puola - Suomessa, Suomi - Belgiassa Suomen peli on ollut TYLSÄÄ?
|
|
|
|
lasse11
Poissa
Suosikkijoukkue: itäinen taivas
|
 |
Vastaus #49 : 14.09.2007 klo 11:59:08 |
|
ongelma ei ole palkka vaan palloliiton paska taloudenhoito joka turvaa UEFAn muovimattokehitysapuun ja valtionavustuksiin. kunhan Pexi on kumonnut viimeisen samppanjalasinsa ja Kokkila pääsee remmiin ei tarvitse enää surra tätäkään.
|
|
|
|
|
|