• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Klubin kannattajatoiminta

Aloittaja Capo, 30.09.2007 klo 18:06:47

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Stadin kundi -chantti - jatkoon vai ei?

Chanttien aatelia
326 (24.4%)
VMP
534 (39.9%)
En osaa sanoa
179 (13.4%)
Hassutteluvaihtoehto
299 (22.3%)

Äänestäjiä yhteensä: 1315

Capo

Huomenna cup-finaalissa kaikki Klubin kannattajat ovat kuulemma sijoittumassa Forzan mestoille. Vielä ei päädyssä olla, mutta hyvänkokoinen porukka ollaan saamassa kasaan. Opiskelijakortilla kaiken lisäksi ilmaiseksi sisään eli nyt niitä frendejä mukaan myös!

Jackie

Tänään saatiin kyllä hyvä kuva siitä mitä klubin kannattajatoiminta voisi parhaimmillaan tällä hetkellä olla. Tuohonkin vielä saadaan lisää populaa jos vain saadaan seura tukemaan toimintaa (kuitenkin niin ettei se liikaa puutu. Esimerkiksi kausari klubifanien katsomoon pitäisi pystyä ostamaan ilman mitään liittymisiä ja irtoliput klubifanien katsomonosaan kohtuu halvoiksi.)

Itse olen edelleen sitä mieltä että pääty on tähän toimintaan paras vaihtoehto, mutta minä en sitä päätä ja turha siitä asiasta tavallaan lähteä kinastelemaan internetissä, ei sitä täällä kuitenkaan päätetä. Toki keskustella pitää. :ylos: nyt vaan ajoissa näistä asioista päättävät saman pöydän ääreen keskustelemaan! :ylos:

MariaCatalina

#727
Tästä on hyvä jatkaa. Tunnelma eilisessä finaalissa oli mahtava ja kannatuksen pitäisikin olla tuollaista jokaisessa pelissä. Oma ääni vieläkin hukassa.. Pääty ei ole paikkana mikään oma suosikkini, mutta jos se mahdollistaa samanlaisen kannatuksen kuin eilen useampaankin peliin niin Klubipääty on todellakin ainut järkevä vaihtoehto..

Aachi

Tärkeä aihe on tippunut 2 sivulle. Kohta mennään taas!  :ylos: :tuoppi:

Aachi

Ior Bock

LainaaForza HJK ja VR järjestävät kannattajamatkan Rovaniemelle 30.5-1.6.2009

Forza järjestää jälleen kannattajamatkan Rovaniemelle -  yhteistyössä VR:n kanssa.

Matkan aikataulut:
Menomatka 30.5.09 P 273 Helsinki klo 22.30 - Rovaniemi 31.5.09 klo 10.41
Veikkausliigan ottelu RoPS - HJK klo 18.30, Susivouti
Paluumatka 31.5.09 P 874 Rovaniemi klo 21.10 - Helsinki 1.6.09 klo 08.36

Matkan hinta jäsenille 110€, ei-jäsenille 120€
Sis. matkaliput, hyttipaikat junissa ja ottelulipun

Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla matka Forzan tilille 11.5.2009 mennessä

Laitetaan sitten tänne pilaamasta jannican topikkia.

Noin muuten kannatustoiminnasta olen sitämieltä että se kehittyisi parhaiten jos forzakin olisi päädyssä. Nyt s140 on katsojien silmissä yhtä kuin sakilaiset ja jotain tietävienkin mielessä lähinnä wannabe-sakilaisia eikä mikään puolueeton katsomo. Jos forza olisi päädyssä niin sektion asema korostuisi aktiivisten fanien lohkona.

Niin kauan kuin klubi jatkaa "hyi vittu, faneja" politiikkaansa ja jannica & saki`s.co ja forssa jatkaa hiekkalaatikko taisteluaan ei klubi vaan tule saamaan yli 80 kannattajaa stadionille. Se on vitun surullista suomen kauneimmalle ja suurimmalle seuralle, varsinkin kun Turussa, Tampereella ja jopa divarissa mennään heittämällä ohi.

niftan

Mä en ainakaan suostu olemaan samassa kannattajakatsomossa kuin saman ikäisten, saman syntyperän, saman koulutustaustan ja samat vaatekerrat omaavien ihmisten kanssa.

FS Södra

Forzan panos tämän kauden kotiotteluissa = 10 laulavaa kannattajaa? En näe sillä enää mitään tulevaisuutta. Käsittääkseni valtaosa Forzalaisista ei edes halua siirtyä päätyyn.

Kannattajatoiminnan kehittämiseksi penkkien repimisen lisäksi Klubin pitäis virallisesti ilmoittaa, että tämä katsomo on seisomakatsomo. Ja päädyn tehdä kotisivut. FF2:lla mainostaminen ei taatusti tavoita kaikkia potentiaalisia kannattajia.

Ior Bock

Lainaus käyttäjältä: FS Södra - 03.05.2009 klo 19:51:51

Tähän toki sama, mutta jos ja koska klubi ei näin meinaa tehdä niin siksi kannattaisi miettiä muitakin vaihtoehtoja.

Nure_

No en ota niin kantaa tuohon, mutta onhan tuo totta että Forzan katsomossa on vain muutama jotka laulavat ja yrittävät jotain saada aikaan. Ehkä he ovat ne ainoat juuri, jotka voisivat siirtyä, mutta kun tämä "HJK-kannattajat-hassuttelu" meininki edelleen jatkuu niin eivät he taida olla edes päätyyn siirtymisestä kiinnostuneita, joten voivat pysyä ihan rauhassa siellä missä he ovat nyt.

Ne jotka eivät viitsi tai ei halua katsomossa laulaa tai kannattaa, niin voivat vaihtaa katsomoa :)

niftan

Mun mielestä on surullista, että sinivalkoinen väri on häviämässä Finskiltä. Nykyinen Forza harvalukuisenaan on piilossa, eikä suurimmalle osalle ihmisistä näyttäydy kuin poislähtiessa, päädyssä on Sakilaiset, jotka jostain syystä häpeävät kannattamaansa seuraa niin paljon, etteivät suostu sinivalkoista laittamaan päälle edes kaulahuivin muodossa ja S140:n jengi taitaa apinoida tätä tapaa Sakilaisilta parhaansa mukaan. Voi vain miettiä, mitä pelaajien päässä liikkuu, kun kotistadionilla on vieraskannattajien värit näyttävämmin esillä.

hullu jannika

#736
Lainaus käyttäjältä: FS Södra - 03.05.2009 klo 19:51:51
Ja päädyn tehdä kotisivut. FF2:lla mainostaminen ei taatusti tavoita kaikkia potentiaalisia kannattajia.

tiedossa ja työn alla. oon epäsuorasti ilmottanut sivujen pystyttämisestä mutta ymmärrätte varmaan että resurssit on pienellä työporukalla vääntäessä rajalliset joten jossei nyt hetipaikalla sivuja tule niin ei tarvitse hätääntyä. itsehän odotan yksityistä tiedotuskanavaa kun kuuta nousevaa eikä vähinten siksi ettei sitten enää tarvitse vääntää höpöhöp-foorumilla näitä hienoja asioita.

ior bock, en mä tajua mistä sä noita sun juttuja revit mutta jokatapauksessa 'mitähän noi nyt meistä aattelee' ei kuulu meidän filosofiaan. lähdetään nyt vaikka siitä että forza ei meidän kannatustyyleistä ja tulevista tifoistakaan tule välttämättä läpensä tykkäämään, tai ainakin sotivat heidän juttujaan vastaan. me tehdään forzallekin palvelus kun ei tuoda epätoivottuja elementtejä perhefanien keskelle.

e. ja niftan, se mihinkään oo katoamassa. nyt värittämistä vasta alotellaan. nää nyt vaan on asioita joista ei ole tapana ilmotella ennakkoon, ainakaan ff2:lla.

LainaaS140:n jengi taitaa apinoida tätä tapaa Sakilaisilta parhaansa mukaan
tällaset jutut on suurinta paskaprovoa. ihmettelen vastaavasti kun joku tuolla aikasemmin, että saman joukkueen kannattajat suorastaan valehtelevat julkisesti ja näin räikeästi. en huijaa paljoa, jos sanon että joka kolmannella on huivi eikä esim. pelipaidat oo todellaakaan mitenkään koodiston vastaisia.

ee. teette muuten aika tehokkasti itse tuon sakilaisiin niputtamisen: ei tuommosta kommentointia tapaa kun klubikannattajien, klubitopikkeihin satunnaisesti huutelevien ja joidenkin harhautuneiden iltapaskojen toimesta. miksi näin.

Vicezio

Mitä jos vaan lopettaisitte yrittämisen? Te ette vaan osaa. Huutonaurua koko hupilupin kannattajatoiminnalle

Samson

Lainaus käyttäjältä: Vicezio - 03.05.2009 klo 20:15:46
Mitä jos vaan lopettaisitte yrittämisen? Te ette vaan osaa.
Eikös nämä ole niitä vinkkejä, mitä kannattaisi viljellä teidän seurajohdon suuntaan? :keskari:

100%

#739
Lainaus käyttäjältä: niftan - 03.05.2009 klo 20:02:56
Mun mielestä on surullista, että sinivalkoinen väri on häviämässä Finskiltä. Nykyinen Forza harvalukuisenaan on piilossa, eikä suurimmalle osalle ihmisistä näyttäydy kuin poislähtiessa, päädyssä on Sakilaiset, jotka jostain syystä häpeävät kannattamaansa seuraa niin paljon, etteivät suostu sinivalkoista laittamaan päälle edes kaulahuivin muodossa ja S140:n jengi taitaa apinoida tätä tapaa Sakilaisilta parhaansa mukaan. Voi vain miettiä, mitä pelaajien päässä liikkuu, kun kotistadionilla on vieraskannattajien värit näyttävämmin esillä.
Itsekin katson tuota värikkään Forzan haihtumista erittïn surullisin mielin. Sakilaiset yms. tuo ainakin visuaalisesti mieleen jonkun FCLK:n, eikä sen HJK:n kannattajajoukon, jonka minä tunsin. Ennen oli Forzan katsomonosassa kunnolla väkeä ja värit näkyivät. Päätykatsomon seiosomakatsomo on kyllä hyvän oloinen homma. Sinne kun saisi sitten mahdollisesti monenlaista porukkaa, eikä vain ns. casuaaleja, niin olisi ehkä parempi minun mielestäni.

Onko S140 siis oma ryhmä?

hullu jannika

#740
S140 on katsomonosa. siellä on avoin ryhmä ynnä sakilaiset. lue tuosta 'muutakin kun casuaalit' jutusta ylempää.

e. sakilaiset ovat komeampia kun lahit any given day 8) ;)

100%

Lainaus käyttäjältä: hullu jannika - 03.05.2009 klo 20:37:52
S140 on katsomonosa. siellä on avoin ryhmä ynnä sakilaiset.

e. sakilaiset ovat komeampia kun lahit any given day 8) ;)
Jaa, siis katsomonosa jossa seistään ja kannatetaan olematta välttämättä mukana missään ryhmässä? Hyvältä kuulostaa tuollainen katsomo.

hullu jannika

juu, juuri näin. tervetuloa jo ens pelissä mukaan :)

Waikku

Lainaus käyttäjältä: niftan - 03.05.2009 klo 20:02:56
Mun mielestä on surullista, että sinivalkoinen väri on häviämässä Finskiltä. Nykyinen Forza harvalukuisenaan on piilossa, eikä suurimmalle osalle ihmisistä näyttäydy kuin poislähtiessa, päädyssä on Sakilaiset, jotka jostain syystä häpeävät kannattamaansa seuraa niin paljon, etteivät suostu sinivalkoista laittamaan päälle edes kaulahuivin muodossa ja S140:n jengi taitaa apinoida tätä tapaa Sakilaisilta parhaansa mukaan. Voi vain miettiä, mitä pelaajien päässä liikkuu, kun kotistadionilla on vieraskannattajien värit näyttävämmin esillä.

Muistan kun jossain topikissa kauan sitten totesin pistäväni Tampun matsiin pelipaidan päälle, johon sain heti kommentiksi jotain huutonaurun tapaista. Siis mvnt? Onko se sitä kuuluisaa väärinkannattamista, jos haluaa vaateparrellaan osoittaa kumman joukkueen puolella on? Mä ainakin pyrin aina Tamun, Ilveksen ja maajoukkueen matseihin (näissä kun lähinnä käyn) vetämään päälleni teemaan sopivat värit. Helvetin makealta näyttää vaikka Hollannin maajoukkueen matseissa, kun katsomo velloo oranssimerenä. :ylos:

Nure_

Niin tälläistä sitä oli ennen.

Aika on muuttunut, kieltämättä.

FS Södra

Lainaus käyttäjältä: Nure_ - 03.05.2009 klo 20:55:58
Aika on muuttunut, kieltämättä.

Sama juttu se on muiden seurojenkin kohdalla. Ei Klubi ole mikään erityistapaus.

niftan

Lainaus käyttäjältä: hullu jannika - 03.05.2009 klo 20:06:13
e. ja niftan, se mihinkään oo katoamassa. nyt värittämistä vasta alotellaan. nää nyt vaan on asioita joista ei ole tapana ilmotella ennakkoon, ainakaan ff2:lla.
tällaset jutut on suurinta paskaprovoa. ihmettelen vastaavasti kun joku tuolla aikasemmin, että saman joukkueen kannattajat suorastaan valehtelevat julkisesti ja näin räikeästi. en huijaa paljoa, jos sanon että joka kolmannella on huivi eikä esim. pelipaidat oo todellaakaan mitenkään koodiston vastaisia.

ee. teette muuten aika tehokkasti itse tuon sakilaisiin niputtamisen: ei tuommosta kommentointia tapaa kun klubikannattajien, klubitopikkeihin satunnaisesti huutelevien ja joidenkin harhautuneiden iltapaskojen toimesta. miksi näin.

Eihän mun viesti missään nimessä ollut valehtelua, äläkä missään nimessä ota sitä henkilökohtaisesti. Väri on pikkuhiljaa tuntunut häviävän Finskiltä ja ilmaisin siitä oman mielipiteeni ja huolestuneisuuteni.

Sakilaisiin en missään nimessä halunnut niputtaa muuta päädyn porukkaa. Ihmettelin vain, onko esim. huivien harvalukuisuudella jotain korrelaatiota Sakilaisten läheisyyteen.

hullu jannika

#747
Lainaus käyttäjältä: niftan - 03.05.2009 klo 21:06:16
Eihän mun viesti missään nimessä ollut valehtelua.

e. tässä vielä tämä potaska-lainaus

LainaaS140:n jengi taitaa apinoida tätä tapaa Sakilaisilta parhaansa mukaan.

tätä en kyllä ole havainnut. sentään katselen näitä ihmisiä lähietäisyydeltä ainakin kerran viikossa..

Teuber

#748
Lainaus käyttäjältä: hullu jannika - 03.05.2009 klo 20:06:13
tiedossa ja työn alla. oon epäsuorasti ilmottanut sivujen pystyttämisestä mutta ymmärrätte varmaan että resurssit on pienellä työporukalla vääntäessä rajalliset joten jossei nyt hetipaikalla sivuja tule niin ei tarvitse hätääntyä. itsehän odotan yksityistä tiedotuskanavaa kun kuuta nousevaa eikä vähinten siksi ettei sitten enää tarvitse vääntää höpöhöp-foorumilla näitä hienoja asioita.

Mietittiin tenderonin kanssa, että olisiko blogin perustamisessa ideaa? Kirjoitusoikeus voisi olla tietyillä henkilöillä, ja blogi voisi sisältää niin vierasreissuilmoituksia, kuvia kuin muutakin puhetta Klubista. Blogi olisi paljon ihmisläheisempi ja mielenkiintoisempi (ja nykyaikaisempi) kuin perustylsät nettisivut, joilla juuri kukaan tuskin edes jaksaa käydä. Blogin perustaminen ja päivittäminen on myös helppoa kirjoittajille ja muille tekijöille.

Rantasipi

Aika outo ajatus, että jokin pieni joukko kannattajia määrittelisi oikeinkannattamisen tai miten pitää pukeutua. Jokainen tallaa tyylillään ja käsittääkseni esim. pääty on Klubin toimesta tarkoitettu kaikille, ei vain esim. Sakilaisille tai muulle epäviralliselle porukalle. Tärkeintähän olisi, että samassa paikassa (päädyssä) olisi mahdollisimman monta kannattajaa ja jokainen kantaisi seuran värejä, jos niin haluaisi. Ja voihan tuolla päädyssä myös ryhmittyä värejä kantaviin ja "oikeinkannattajiin". Itse kannan aina huivia ja niin olen tehnyt kohta parikymmentä vuotta. Jokin Sakilaisten tai Forzalaisten mielipide ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja kesällä matsiiin on mukava tulla pelipaita päällä.