Olipahan harmittava tasuri. Sen kerran kun paikkoja pystytään luomaan, saadaan vetoja jopa kohti maalia, miehet liikkuvat, pallo liikkuu ja pelinhallinta on välillä aivan suvereenia, niin kuitenkin vielä pystyttiin voitto jotenkin ryssimään.

Vähän huonoa tuuria molemmissa Jaron maaleissa ja varsinkin eka tuli aika huonoon saumaan antaen pietarsaarelaisille intoa toiselle puoliajalle. Olisi tuo pitänyt silti hoitaa.
En tiedä mitä hienoa Nikkari oli viikolla tehnyt, kun oli noussut suoraan avaukseen, mutta rankkariin johtaneesta virheestä huolimatta poika pelasi ihan hyvin, kuten teki myös Aho toisella laidalla. Nyman oli jälleen hyvä, Petrescu parempi kuin aikoihin ja Ilokin taisi saada iloa syöttämällä Nymanin erittäin hienon maalin... Okei, maali oli lähinnä hieno Nymanin vedon ansiosta ja Ilo oli oikeasti aivan paska. Aika pitkään Virtanen jaksoi katsella hänen touhujaan ja kuunnella yleisön neuvoja ennen kuin hänet pois otti, mutta hyvä myöhään kuin ei milloinkaan.
Ei tämä ykkösellä ehdottamani taktiikka, jossa Pänä pelaisi vasempana laiturina, Mutumban siirtyessä vastaavasti oikealle, mikään maaginen taikaisku ollut, mutta kyllähän se peli pyöri paremmin tämän jälkeen, kuin kertaakaan Ilon ollessa kentällä (vähän tehotonta kyllä, mutta eipä ollut aikaakaan paljon). Petrescu, Laaksonen, Lehtonen ja Mutumba jaksoivat kaikki liikkua hyökkäyspäässä, pistää palloa jalkaan, hakea paikkaa ja vaihdella niitä keskenään varsin iloisesti aika ajoin. Vallekin tuntuu olevan huomattavasti parempi piikkinä, kuin laidassa. Vaikka taktiikassa on omat riskinsä pulustussuuntaan, niin eiköhän näin kannattaisi lähteä haastamaan kotkalaisia ihan pelien alusta asti.
Miikka "Haista sinä vittu!" Ilo on nähty.