Mutumba lupaa maalejaFC interin laitahyökkääjä Martin Mutumba odottaa innolla kauden ratkaisevia otteluita. Viime kaudella Interiin Tukholman AIK:sta siirtynyt Mutumba kärsi viime kaudella sopeutumisvaikeuksista, mutta tällä kaudella mies on esittänyt parempia otteita, minkä ansiosta vastuuta on tullut Interin jokaisessa ottelussa.
"Ensimmäinen kausi oli minulle todella hankala. Vaikka Turku on kaksikielinen kaupunki, niin kielen kanssa oli paljon ongelmia. Kentällä oli kuitenkin vain yksi kieli ja se helpotti tilannetta", muistelee Mutumba ensimmäistä kauttaan Interissä.
Jos Martinilla oli hankalaa kentän ulkopuolella niin hänen mukaansa ongelmia oli myös pelityylissä, joka ei sopinut hänen pelityyliinsä lainkaan.
"Pelityyli, jota käytimme viime kaudella oli minulle hankala Kaikki pelaaminen tapahtui Serge N`Galin kautta ja kaiken lisäksi hän oli niin nopea, että en itsekään pysynyt vauhdissa mukana", Mutumba naurahtaa.
Tämän kauden pelit ovat sujuneet Mutumban mukaan paljon viimekautista paremmin, vaikka 21 kertaa Ruotsin
nuorisomaajoukkueissa esiintynyt pelaaja olisi odottanut enemmän maaleja.
"Tämän kauden pelit ovat sujuneet viime kauden otteluita paremmin. Maalit ovat ainoa asia, joka on jäänyt puuttumaan, sillä tavoitteenani oli kymmenen maalia"
Martinilla on kokemusta Ruotsin pääsarja Allsvenskanista 11 ottelun verran. Sillä perusteella hän uskaltaa arvioida kahden sarja eroja, joita löytyy Mutumban mukaan niin kentältä kuin katsomostakin.
"Ruotsissa peli on paljon nopeampaa. Veikkausliigasta puuttuvat lisäksi ns. todelliset tähtipelaajat, jotka myös käyttäytyvät tähden elkein. Ruotsissa niitä on melkein joka joukkueessa. Lisäksi Ruotsalaisyleisö tekee vierasotteluista todella vaikeita".
"Odotan innolla syksyn otteluita, sillä KooTeePeeta vastaan pelimme näytti jo hyvältä ja paikkoja ainakin oli
joten eiköhän niitä maalejakin sieltä ala tulemaan".
Interin Veikkausliigaottelut jatkuvat jälleen sunnuntaina. Välillä on ollut taas pitkä tauko, joskin maaotteluiden takia. Mutumban mukaan on tärkeää, että varsinkin tauon jälkeen keskitytään kentällä niihin
asioihin, jotka on ennalta sovittu.
"Me olemme tauon aikana harjoitelleet järkevästi seuraavaa ottelua (IFK Mariehamn) varten. Tauon jälkeisissä otteluissa on tärkeää noudattaa ennaltasovittuja asioita kurinalaisesti. Sitä kautta päästään taas ottelurytmiin kiinni ja jos pelaamme yhtä hyvin kuin edellisissä otteluissa, meillä on hyvät mahdollisuudet voittoon"
Viime kaudella Mutumba teki viime kaudella IFK:ta vastaan pelatuissa otteluissa yhden maalin. Ruotsalaispelaajan tavoitteena on kirjauttaa nimensä maalintekijätilastoon myös tänä vuonna.
"Lupaan tehdä kaksi maalia. Olen hyvin pettynyt, mikäli en onnistu siinä", lataa Mutumba.

Koko juttu löytyy osoitteesta
http://www.fcinter.com/default.asp?id=7s7rh8k7qw