• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Tässä topicissa seuraamme Suomen FIFA-rankingia

Aloittaja Gunner, 19.04.2006 klo 17:52:03

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.


Seitan

:( Heti laski sijoitus kun menivät voittamaan pari matsia.

Aakkonen

Joo-o, onhan se kamalaa että ranking väliaikaisesti laski, vaikka Suomi on pelannutkin ihan hyvin viime aikoina. Tällainen jatkuva ranking-listaan tuijottelu tekee lopulta vain pahaa tulevaisuutta ajatellen. Taas hannu hanhet ja jalkapallon vihaajat pääsevät niin kommenttipalstoilla kuin myös lehdissä päivittelemään, kuinka suomalainen jalkapallo ei pärjää eikä tule pärjäämään muuta kuin Latvian kaltaisia maajoukkueita vastaan. Perustelu väitteeseen on nykyinen FIFA-rankingin lasku, joka ei todellisuudessa kerro yhtään mitään Suomen tulevaisuudesta. Suomen kaltainen jalkapallomaa ei varsinkaan nyt kaipaa lyhyen aikavälin kvartaalijalkapalloa.

PG

[uutinen]Espanja jalkapallokärkeen, Suomi nousussa
julkaistu tänään klo 11:53

Jalkapallon maailmanmestarijoukkue Espanja palasi takaisin Fifa-rankingin, eli jalkapallon maailmanlistan, ykkösmaaksi. Espanja varmisti syyskuun alussa paikkansa vuoden 2012 EM-kisoihin nuijimalla Liechtensteinin maalein 6-0.

Suomi nousi Fifan listalla seitsemän sijaa ylemmäs. Suomi pelasi syyskuussa kaksi EM-karsinaottelua, joista saaliina oli voitto ja tappio. Suomi löi Moldovan 4-1 ja taipui Hollannille 0-2.

Suomen kanssa samassa EM-karsintalohkossa pelaava Ruotsi puolestaan putosi listalla seitsemän sijaa. Ruotsin syyskuu alkoi yllätystappiolla Unkarille, vaikka kuun toisessa karsintapelissä San Marino kaatui 5-0.

Fifa-ranking, 21. syyskuuta 2011

1. Espanja 1605 (+1)
2. Hollanti 1571 (-1)
3. Saksa 1290
4. Uruguay 1184 (+1)
5. Portugali 1158 (+3)
6. Italia 1142 (+1)
7. Brasilia 1132 (-1)
8. Englanti 1089 (-4)
9. Kroatia 1057 (+1)
10. Argentiina 1024 (-1)
11. Kreikka 1000 (+3)
12. Ranska 956 (+3)
13. Venäjä 954
---
17. Tanska 893 (+4)
23. Norja 835 (-11)
25. Ruotsi 792 (-7)
27. Unkari 754 (+18)
58. Viro 537 (+28)
72. Suomi 471 (+7)
122. Moldova 255 (-34)

YLE Urheilu

[/uutinen]

_Antisankari_


Tiksa

Pahasti OT, mutta täytyy todeta, ettei nämä rankingit ole kaikkein toimivimpia muissakaan lajeissa.

Huolimatta Kreikka- ja Viro-voitoistamme olemme virallisesti maailman huonoin rugby-maa.
http://www.huffingtonpost.com/2011/09/21/finland-world-worst-rugby-team_n_973335.html

Shefki

Miten käsittämättömästä syystä Viro noussu 28 pykälää :D fifa ranking :ylos:

Savon keisari

Koska Viro on voittanut useita karsintaotteluita ja taistelee yhä jatkokarsintapaikasta, vaikka hävisikin Färsaarille Antti Munukan perseilyjen avustamana.

SirLoser

Lainaus käyttäjältä: Savon keisari - 22.09.2011 klo 18:33:53
Koska Viro on voittanut useita karsintaotteluita ja taistelee yhä jatkokarsintapaikasta, vaikka hävisikin Färsaarille Antti Munukan perseilyjen avustamana.

Jep. Voitti mm. Serbian vieraissa ja pelasi tasan kotona, jonka vuoksi on yhden pisteen lohkokakkosena olevaa Serbiaa jäljessä yhden pelin enemmän pelanneena. Virolla jäljellä enää vierasmatsi Pohjois-Irlantia vastaan, jonka pöllyttivät kotonaan 4-1, kun taas Serbialla on vielä jäljellä Italia kotona ja Slovenia vieraissa.

Virolla siis täysin realistiset saumat lohkon kakkostilaan. Näinköhän käy, että Virokin menee Suomea ennen jatkokarsintaan/kisoihin, vai onko joskus aiemmin karsinnoissa jo ollut?

tre guru

On tää kyllä täysin perse systeemi, seuraavasta kahdesta matsista Suomelle voitot niin kolkutellaan sijaa 40, pari tappioo taas niin ollaan kaikkien aikojen huonomman sijoituksen nurkilla jossain 90 paikkeilla.

Tiksa

Yksi syy odetettavalla 16 sijan romahdukselle on myös se, että me olemme viime vuosina pelanneet aika hyvin lokakuussa. (Viime vuosi poikkeuksena.)

Niinpä laskuista poistuu kohtuullisen paljon pisteitä.

Pois kokonaan tippuvat matsit 2007
13.10.   (EM-k) BELGIA - SUOMI      0-0
17.10.   SUOMI - ESPANJA  0-0

Paino tippuu 30%:sta 20%:iin 2008:
11.10. (MM-k) SUOMI - AZERBAIDZHAN   1-0

Paino tippuu 50:%sta 30:%iin 2009:
10.10. (MMk) SUOMI - WALES   2-1
14.10. (MMk) SAKSA - SUOMI   1-1

Paino tippuu 100%:sta 50:%iin 2010:
12.10. EM-k. SUOMI - UNKARI   1-2 (0-0)

Ja kun sitten lähdetään kumpaankin otteluun altavastaajana niin tulos voi olla karseaa ...

Toisaalta tietysti voittamalla rankingissa korkealla olevan joukkueen saa myös paljon pisteitä ja voi nostaakin omaa asemaansa melkoisesti.

Tsei Tsei

Ja suhteessa eniten tippuu Unkari-ottelun painoarvo, eli kaikki pisteet näistä matseista on aika tavalla plussaa. Ja jos molemmista peleistä tulee turpaan, niin onhan se puppelointi.

teruleiskis

Espanja noussut takaisin ykköseksi FIFA-rankissa. Mielenkiintoista että tällä hetkellä neljä parasta eli Espanja, Hollanti, Saksa ja Uruguay ovat just samat ja samassa järjestyksessä kuin MM-kisoissa oli lopputulos.

tre guru

FIFA tehnyt parannuksia sivuillensa, nyt näkee hiukan selvemmin mistä pisteet muodostuu. Löytyy myös laskin mihin voi syöttää tuloksia tulevista peleistä ja näin ennakoida paljonko pisteitä on seuraavassa rankingissä, hieno uudistus.

http://www.fifa.com/worldranking/rankingtable/index.html

SirLoser

Lainaus käyttäjältä: SirLoser - 22.09.2011 klo 18:45:33
Jep. Voitti mm. Serbian vieraissa ja pelasi tasan kotona, jonka vuoksi on yhden pisteen lohkokakkosena olevaa Serbiaa jäljessä yhden pelin enemmän pelanneena. Virolla jäljellä enää vierasmatsi Pohjois-Irlantia vastaan, jonka pöllyttivät kotonaan 4-1, kun taas Serbialla on vielä jäljellä Italia kotona ja Slovenia vieraissa.

Virolla siis täysin realistiset saumat lohkon kakkostilaan. Näinköhän käy, että Virokin menee Suomea ennen jatkokarsintaan/kisoihin, vai onko joskus aiemmin karsinnoissa jo ollut?

Ja näinhän siinä kävi - Viro jatkokarsintaan. :ylos:

Seuraavat karsinnat jo virallisesti luovuttanut Paska-Suomi saisi ottaa naapurista vähän voittamisen mallia.

murdock

Seuraavia karsintoja ei ole tainnut luovuttaa etukäteen kukaan muu kuin forumin muutamat vellihousut.

numero viisi

Lainaus käyttäjältä: SirLoser - 12.10.2011 klo 01:51:59
Ja näinhän siinä kävi - Viro jatkokarsintaan. :ylos:

Seuraavat karsinnat jo virallisesti luovuttanut Paska-Suomi saisi ottaa naapurista vähän voittamisen mallia.
Ketä vittua kiinnosta joku jatkokarsinta jos siellä tulee kuokkaan, juhli Suomen paskuutta vasta sitten kun Viro on kisoissa.

Aurajokivarren ylpeys

Lainaus käyttäjältä: murdock - 12.10.2011 klo 01:57:20
Seuraavia karsintoja ei ole tainnut luovuttaa etukäteen kukaan muu kuin forumin muutamat vellihousut.

Sekä Ylen asiantuntijat Erkka V. Lehtola ja Juha Reini.

Saaben

Tappio Ruotsille, ja tasuri Budapestissä tiputti rankingia alaspäin, kuten odotettiin;


   Rnk   Team   Pts   +/- Pos    
   61   Belarus Belarus   529   -5      
   62   Costa Rica Costa Rica   522   -5   
   63   Sierra Leone Sierra Leone   519   5      
   64   Poland Poland   506   1   
   65   Libya Libya   504   -3   
   66   Cape Verde Islands Cape Verde Islands   500   25
   67   Georgia Georgia   475   -3   
   68   Gabon Gabon   473   -1   
   68   Mali Mali   473   -6   
   70   China PR China PR   463   3   
   71   Albania Albania   462   0   
   72   Austria Austria   458   5   
   73   Uzbekistan Uzbekistan   452   6   
   74   Zimbabwe Zimbabwe   448   -8   
   75   Bulgaria Bulgaria   447   -20   
   75   Guinea Guinea   447   1   
   75   Latvia Latvia   447   -1   
   78   Finland Finland   438   -6   
   79   Trinidad and Tobago Trinidad and Tobago   433   1   
   80   Zambia Zambia   432   3   
   81   Jordan Jordan   428   4   

Tiputusta kuusi sijaa.

tre guru

Äkkiä kun laskee niin jos marraskuussa ei pelata, tippuu pisteet lisää, 429. Jos pelataan yksi matsi ja hävitään, pisteet 405. Vastustajan pitää olla rankingissä nyt vähintään ~90. että voitolla pisteet pysyis edes samana. Tasurilla pisteet putoaa oli vastassa kuka tahansa.

Keskkeis

Tiukkaa taistelua Trinidad & Tobagon kanssa.

Tuossa Wikipediasta tietoa kyseisestä maajoukkueesta 
http://en.wikipedia.org/wiki/Trinidad_and_Tobago_national_football_team
Erityisesti TaT:n pelaajalista herättää pelonsekaisia tunteita siitä onko FIFA rankingimme edelleenkin liian hyvä.

Keskkeis

Eikä tämä kooste TaT:n 4-1 murskavoitosta Antigua ja Barbudaa vastaan helpota fiilistä ollenkaan:
http://www.youtube.com/watch?v=-1IZPkCMdao&feature=related

Savon keisari

Trinindad ja Tobago oli mukana 2006 MM-turnauksessa, missä se pelasi Ruotsin kanssa 0-0 tasapelin. Samana vuonna Suomikin pelasi 0-0 kun Ruotsi valmistautui MM-kisoihin ja olihan Suomellakin tuolloin paljon nykyistä kovempi joukkue. 

teruleiskis

Eikös tuossa nyt ole putoamassa pois Hodarin ajan maaotteluita, jotka pääsääntöisesti meni aika hyvin joten pudotus on ihan loogista? Silloin kun Baxterin ajan pelit alkaa tippuu pois niin nousua ei voi estää.

kellopeli

Lainaus käyttäjältä: Keskkeis - 20.10.2011 klo 15:49:11
Eikä tämä kooste TaT:n 4-1 murskavoitosta Antigua ja Barbudaa vastaan helpota fiilistä ollenkaan:
http://www.youtube.com/watch?v=-1IZPkCMdao&feature=related

Olenko ainoa, jonka mielestä TaT, vaikuttaa lähinnä tragikoomisen huonolta, jopa verrattuna suomeen?