Maajoukkuejalkapallon voisi lopettaa.

[Zimo]

Henkilökohtaisesti olen vuosien jalkapallofaniuden myötä tullut siihen tulokseen, että maajoukkuejalkapallo voitaisiin saman tien lopettaa. Seuraan itse paljon mieluummin oman alueeni urheilijoita ja joukkueita, kuin eri puolilta maailmaa häthätää koottuja sekalaisia sikermiä, joita nykyään maajoukkueiksi kutsutaan. Pari pointtia aiheesta:

1)   
Maajoukkuejalkapallo (ja kaikki muukin maajoukkueurheilu) on turhanaikaista nationalistista pöyhkeilyä. Se tarjoaa loistavan pohjan erilaisten rasististen stereotyyppien elämälle. Maajoukkuekannattajat pukeutuvat univormuihinsa ja laulavat kansallislauluja naama punaisena. Maajoukkueen pelipaidassa normaalisti järkevä henkilökin voi vapautuneesti huutaa hurreille homoa ja sakemanneille lapinpolttajaa. Maiden välisten urheilutapahtumien takia on jopa aloitettu sotia. Varsinkin turvallisuuspoliittisesti herkemmillä alueilla syntyy jatkuvasti vaarallisia tilanteita otteluiden yhteydessä.

2)   
Maajoukkue oli ennen parhaiden kotimaisten pelaajien sikermä. Niinpä saattoi ajatella sen edustavan jollain tavalla omaleimaista kansallista pelitapaa. Nykyään näin ei ole kuin muutaman suurimman maan osalta. Suomen maajoukkueessa ei vakinaisesti esiinny kuin yksi pelaaja (Mika Nurmela, aiemmin myös Jarkko Wiss), jolla olisi kontakti nykyiseen suomalaiseen jalkapalloon. Maajoukkueiden väliset pelit eivät siis enää vertaa erilaisten kansallisten pelitapojen vahvuuksia eivätkä näin ole viemässä peliä eteenpäin. Aiemminhan kansalliset pelitavat synnyttivät taktisia innovaatioita (Brasilian 4-2-4, Italian liberon käyttö jne.) Nykyään sama globaali keskikenttäsumputus on vallalla jokaisessa maajoukkueessa. Jos maajoukkueita halutaan pitää yllä, koetettakoon niistä edes tehdä kansallisen jalkapallonsa kuvastimia.

3)   
Maajoukkuepelien taso on surkeaa verrattuna seurajoukkueisiin. Maajoukkueilla on vain muutamia päiviä aikaa valmistautua kulloiseenkin peliinsä. Niinpä mitään mahdollisuutta laatia taktiikkaa kunnolla vastustajan mukaan tai harjoitella vaativampaa yhteenpelaamista edellyttävää peliä ei ole. Seurauksena käytännössä kaikki maajoukkueet pelaavat äärimmilleen yksinkertaistettua peliä ja luottavat muutamien huippuyksilöiden oivalluksiin (tämä näkyy myös näiden yksilöiden tärkeydessä, vrt. Suomen Litmanen, Ruotsin Zlatan ja niin edelleen). Pelin taktisista ja joukkuepelillisistä iloista nauttivalle maajoukkuejalkapallo ei anna mitään.

4)   
MM-kisat ja maanosien kisat ovat ehkä suurin syy, miksi maajoukkuepalloa halutaan pitää yllä. Ne ovat isoa bisnestä. Nähdäkseni Mestareiden liiga on kuitenkin tuotteena jännittävyydeltään ja järjestelyiltään vuosisadan edellä EM-kisoja. Jos samanlainen globaali kilpailu voitaisiin organisoida, voitaisiin MM-kisatkin hylätä. Seurajoukkueilla on myös automaattisesti kokemusta isojen otteluiden järjestämisestä, joten pahimmilta tunaroinneilta voitaisiin säästyä. Lisäksi kilpailun taloudellinen menestys ja riski jakautuisi tasaisemmin, kun pelattaisiin eri puolilla maailmaa samaan tapaan kuin Mestareiden liigassa eri puolilla Eurooppaa. Kaikki saisivat kotipelejä ja pelejä ei pelattaisi tyhjille katsomoille, kun fanien kannalta epäkiinnostavat joukkueet kohtaisivat.

[Poliisimestari Sisu]

Television voi kääntää toiselle kanavalle kun sieltä tulee maajoukkuejalkapalloa.

Ettet vain olisi lädimiehiä.

[Zimo]

Television voi kääntää toiselle kanavalle kun sieltä tulee maajoukkuejalkapalloa.

Ettet vain olisi lädimiehiä.

Jankkaamisen uhalla toistan:

Seuraan itse paljon mieluummin oman alueeni urheilijoita ja joukkueita, kuin eri puolilta maailmaa häthätää koottuja sekalaisia sikermiä, joita nykyään maajoukkueiksi kutsutaan.

[el Blanco]

Maajoukkueet ovat aina olleet osa jalkapallomaailmaa ja tulevat olemaan. MM-kisat ovat maailman seuratuin urheilutapahtuma kerrasta toiseen. Kyseiset henkilöt, jotka edes ehdottavat avausviestin kaltaisia ajatuksia, ajattelevat vain rahallisesti ilman todellista rakkautta itse lajia ja sen perinteitä kohtaan.

[Zimo]

Maajoukkueet ovat aina olleet osa jalkapallomaailmaa ja tulevat olemaan. MM-kisat ovat maailman seuratuin urheilutapahtuma kerrasta toiseen. Kyseiset henkilöt, jotka edes ehdottavat avausviestin kaltaisia ajatuksia, ajattelevat vain rahallisesti ilman todellista rakkautta itse lajia ja sen perinteitä kohtaan.

Historiallisesti niillä on ollut merkittävä rooli, sen myönnän. Nykymaailmassa ne ovat kyllä aika vieraita. Historiallisestikin voidaan kyllä huomauttaa, että ne ovat olleet diktattorien oman hännän nostatuksen paikkoja ja kaiken mahdollisen urheilullisen huijaamisen tyyssijoja. Seurajoukkueiden historiasta taas löytyy aika paljon päinvastaista, opression vastaista taistelua. Esimerkiksi Barcelonan rooli Francon aikana oli aika moinen vapauden väylä katalaaneille. Samaan aikaan maajoukkue pönkitti Francon hirmuhallintoa.

Rahasta ei ole kysymys ajatuksissani, vaikka siitäkin toki voisi halutessa paljon puhua.

Lajin perinteet todella pitkällä jänteellä ovat seuraperinteitä ja kylä- ja kaupunkiperinteitä. Koko maan jalkapallojoukkue on monessakin paikassa äärimmäisen keinotekoinen.

[Zimo]

Suosikkijoukkue: Tyhmäkin tietää että Ryssää tulee vihata

Tämä osoittakin jo aika paljon, minkälaisia ilmiöitä maajoukkeurheilun liepeillä liikkuu.

[Callit]

1)   
Maajoukkuejalkapallo (ja kaikki muukin maajoukkueurheilu) on turhanaikaista nationalistista pöyhkeilyä. Se tarjoaa loistavan pohjan erilaisten rasististen stereotyyppien elämälle. Maajoukkuekannattajat pukeutuvat univormuihinsa ja laulavat kansallislauluja naama punaisena. Maajoukkueen pelipaidassa normaalisti järkevä henkilökin voi vapautuneesti huutaa hurreille homoa ja sakemanneille lapinpolttajaa. Maiden välisten urheilutapahtumien takia on jopa aloitettu sotia. Varsinkin turvallisuuspoliittisesti herkemmillä alueilla syntyy jatkuvasti vaarallisia tilanteita otteluiden yhteydessä.

Ohan se niinnii. Aika maltillista touhu kuitenkin on ollut, eikä seuratouhu taida olla yhtään "siistimpää", päinvastoin. Homohuutelut menkööt, mutta rasismiin kai on suhtauduttu varsin ankarasti. Esim. Saksassa maajoukkue on toiminut hyvänä esimerkkinä siirtolaisten integroitumisesta, ja käsittääkseni tilanne on Ranskassa ollut vähintäänkin sama, sanoi Le Penin tyhjää pää mitä hyvänsä.

2)   
Maajoukkue oli ennen parhaiden kotimaisten pelaajien sikermä. Niinpä saattoi ajatella sen edustavan jollain tavalla omaleimaista kansallista pelitapaa. Nykyään näin ei ole kuin muutaman suurimman maan osalta. Suomen maajoukkueessa ei vakinaisesti esiinny kuin yksi pelaaja (Mika Nurmela, aiemmin myös Jarkko Wiss), jolla olisi kontakti nykyiseen suomalaiseen jalkapalloon. Maajoukkueiden väliset pelit eivät siis enää vertaa erilaisten kansallisten pelitapojen vahvuuksia eivätkä näin ole viemässä peliä eteenpäin. Aiemminhan kansalliset pelitavat synnyttivät taktisia innovaatioita (Brasilian 4-2-4, Italian liberon käyttö jne.) Nykyään sama globaali keskikenttäsumputus on vallalla jokaisessa maajoukkueessa. Jos maajoukkueita halutaan pitää yllä, koetettakoon niistä edes tehdä kansallisen jalkapallonsa kuvastimia.

Mitä muuta kuin pelitapojen yhdentymistä voi tämän päivän maailmassa odottaa? Olen itse ollut vuosia kansainvälisissä töissä, enkä koe oman kansallisen työidentiteetin mitenkään siitä kärsineen. On ihan yhtä luonnolista, että Pasanen tulee Bremenistä ja Teme Lontoosta maajoukkueeseen kuin, että Nokian miehet lähtevät maailmalle kauppaamaan kapuloitaan.

3)   
Maajoukkuepelien taso on surkeaa verrattuna seurajoukkueisiin. Maajoukkueilla on vain muutamia päiviä aikaa valmistautua kulloiseenkin peliinsä. Niinpä mitään mahdollisuutta laatia taktiikkaa kunnolla vastustajan mukaan tai harjoitella vaativampaa yhteenpelaamista edellyttävää peliä ei ole. Seurauksena käytännössä kaikki maajoukkueet pelaavat äärimmilleen yksinkertaistettua peliä ja luottavat muutamien huippuyksilöiden oivalluksiin (tämä näkyy myös näiden yksilöiden tärkeydessä, vrt. Suomen Litmanen, Ruotsin Zlatan ja niin edelleen. Pelin taktisista ja joukkuepelillisistä iloista nauttivalle maajoukkuejalkapallo ei anna mitään.

Olen eri mieltä pelin tasosta kisoissa. Kaikissa arvoturnauksissa Olympilaisista hiihtosunnistuksen maailmanmestaruuksiin on niitä, jotka yltävät parhaimpaansa, ja niitä jotka floppaavat. MM-kisoihin on joten kuten riittävä valmistautumisaika, missä sopivasti testataan maan futiksen kyky organisoida joukkueen toiminta. Johtamista ja valmentamistahan tarvitaan. Lyhyet karsintaotteluiden valmistautumiset ovat ihan samoin tasapuolinen survival testi, mikä on pelkästään positiivista, ja tuottaa kerta toisensa jälkeen makoisia yllätyksiä.

4)   
MM-kisat ja maanosien kisat ovat ehkä suurin syy, miksi maajoukkuepalloa halutaan pitää yllä. Ne ovat isoa bisnestä. Nähdäkseni Mestareiden liiga on kuitenkin tuotteena jännittävyydeltään ja järjestelyiltään vuosisadan edellä EM-kisoja. Jos samanlainen globaali kilpailu voitaisiin organisoida, voitaisiin MM-kisatkin hylätä. Seurajoukkueilla on myös automaattisesti kokemusta isojen otteluiden järjestämisestä, joten pahimmilta tunaroinneilta voitaisiin säästyä. Lisäksi kilpailun taloudellinen menestys ja riski jakautuisi tasaisemmin, kun pelattaisiin eri puolilla maailmaa samaan tapaan kuin Mestareiden liigassa eri puolilla Eurooppaa. Kaikki saisivat kotipelejä ja pelejä ei pelattaisi tyhjille katsomoille, kun fanien kannalta epäkiinnostavat joukkueet kohtaisivat

En henk.kohtaisesti mitenkään allekirjoita tuota cliigan paremmuutta, ja yleisön ylenpalttinen mielenkiinto maajoukkueitten arvoturnauksia kohtaan kai kertoo siitä, etten ole ainoa. Olin itse paikanpäällä sekä Portugalissa 2004 että Saksassa 2006, ja kyse oli todellakin sekä kansan että futiksen juhlasta.

[Zimo]

Ohan se niinnii. Aika maltillista touhu kuitenkin on ollut, eikä seuratouhu taida olla yhtään "siistimpää", päinvastoin. Homohuutelut menkööt, mutta rasismiin kai on suhtauduttu varsin ankarasti. Esim. Saksassa maajoukkue on toiminut hyvänä esimerkkinä siirtolaisten integroitumisesta, ja käsittääkseni tilanne on Ranskassa ollut vähintäänkin sama, sanoi Le Penin tyhjää pää mitä hyvänsä.

Seurajoukkueiden kannattajat ovat toki tapelleet ja aiheuttaneet sekaannusta. Ja on myös hyvin käyttäytyneitä maaajoukkuekannattajia. Silti maajoukkuekannattamiseen liittyy ikävän paljon muiden vastustamista ja kansallishuumaista kohkaamista. Maajoukkueilla olisi potentiaalia yhdistää kansakuntaa tuossa integroitumisen mielessä, mutta sanoisinpa, että perusjunttia ei Losan maaottelussa tekemä maali estä ryssittelemästä lähikapakan venäläissiirtolaista. Toki hienoa jos näin olisi. Sen sijaan maajoukketta käytetään rakentamaan keinotekoisia erotteluita "meidän" ja "muiden" välille tavalla joka poikkeaa seurajoukkueisiin usein kuuluvasta yhtenäisyydestä aika lailla. Seurajoukkueiden kannattajathan ovat usein aidosti alueellisesti läheltä toisiaan ja jakavat muitakin kulttuurisia siteitä kuin pelkän joukkueen. Niinpä joukkueesta tulee osa alueellista identiteettiä sen sijaan, että se toimisi tyhjänä symbolina, jonka ainoa päämäärä on hankkia meille kunniaa muiden kustannuksella. Tämän suhteen näkee siitä, että maajoukkueita usein jaksetaan kannattaa lähinnä silloin kun ne pärjäävät. Paikallisesti voimakkaammin juurtuneet seurat ovat yhteisiä asioita silloinkin, kun menee heikommin.

Mitä muuta kuin pelitapojen yhdentymistä voi tämän päivän maailmassa odottaa? Olen itse ollut vuosia kansainvälisissä töissä, enkä koe oman kansallisen työidentiteetin mitenkään siitä kärsineen. On ihan yhtä luonnolista, että Pasanen tulee Bremenistä ja Teme Lontoosta maajoukkueeseen kuin, että Nokian miehet lähtevät maailmalle kauppaamaan kapuloitaan.

Tuskinpa paljonkaan, varsinkin kun kaikki tehdään nykyisen kvartaalimaailman kiireisellä tahdilla, eli aikaakaan minkään hankalamaan harjoitteluun ei olisi. Seurajoukkueissa sen sijaan on nähtävissä aitoa omaleimaisuuttaa, joka syntyy kun sama runko pysyy osapuilleen kasassa ja tekee töitä pidemmällä aikavälillä ja intensiivisemmin yhteisen projektin eteen. Nokia-vertaustasi mukaillen: globaalit firmat käyttävät paljon resursseja lokalisointiin. Tuotteita ei voi myydä samalla tavalla Kiinaan ja Bulgariaan, eikä edes Kiinaan ja Japaniin. Niinpä globaali firma koettaa perustaa pienemmän seuran joka maahan ja ankkuroida sen tiukemmin paikalliseen kulttuuriin. Epämääräinen kansainvälisyys puree osaan ihmisistä, mutta suurelle yleisölle tarvitaan paikallisia sovelluksia.

Olen eri mieltä pelin tasosta kisoissa. Kaikissa arvoturnauksissa Olympilaisista hiihtosunnistuksen maailmanmestaruuksiin on niitä, jotka yltävät parhaimpaansa, ja niitä jotka floppaavat. MM-kisoihin on joten kuten riittävä valmistautumisaika, missä sopivasti testataan maan futiksen kyky organisoida joukkueen toiminta. Johtamista ja valmentamistahan tarvitaan. Lyhyet karsintaotteluiden valmistautumiset ovat ihan samoin tasapuolinen survival testi, mikä on pelkästään positiivista, ja tuottaa kerta toisensa jälkeen makoisia yllätyksiä.

Survival-testi vain usein tarkoittaa keskikentän tukkimista maksimimäärällä miehiä ja parin pelaajan oivallusten toivomista. Varsinkin yhteispeli on maajoukkuetasolla kehnoa verrattuna seurajoukkuepeliin ja ainakin itselleni koko joukkueen yhteistoiminta on jalkapallossa nautittavinta. Maajoukkuepelit toki mahdollistavat pienten joukkueiden sankaritarinat roiskintapallon ja tuurimaalien avulla (Kreikan EM-kulta. Latvian kisoihin pääsy jne.) Niitä on toisinaan mukava seurata.

En henk.kohtaisesti mitenkään allekirjoita tuota cliigan paremmuutta, ja yleisön ylenpalttinen mielenkiinto maajoukkueitten arvoturnauksia kohtaan kai kertoo siitä, etten ole ainoa. Olin itse paikanpäällä sekä Portugalissa 2004 että Saksassa 2006, ja kyse oli todellakin sekä kansan että futiksen juhlasta.

Saksa vallankin saattaa olla poikkeus erittäin vahvalla futis- ja organisointikokemuksellaan. Saapa nähdä mitä Etelä-Afrikassa tapahtuu...

[kokistuoppi]

En jaksanut lukea, mutta maajoukkuepalloilu sytyttää helvetisti enemmän kuin joku perseloona

[temetainio]

En jaksanut lukea, mutta maajoukkuepalloilu sytyttää helvetisti enemmän kuin joku perseloona

sama.

Taitaa topickin aloittaja olla pahemman luokan mieshuora.

[Zimo]

sama.

Taitaa topickin aloittaja olla pahemman luokan mieshuora.

Pannaan nyt vielä kerran:

Seuraan itse paljon mieluummin oman alueeni urheilijoita ja joukkueita, kuin eri puolilta maailmaa häthätää koottuja sekalaisia sikermiä, joita nykyään maajoukkueiksi kutsutaan.

[Poliisimestari Sisu]

Vaikka kokisikin kansallistunteen uhkaavaksi maajoukkuepeleissä, maajoukkuefutis on silti vielä jalkapalloa eikä mitään manageripeliä. Seurajoukkuefutiksesta on mennyt maku, kun pyttyjä ostetaan rahalla. Maajoukkueessa sen sijaan joudutaan toimimaan enimmäkseen "annetulla" joukkueella, jolloin omaa osaamattomuutta perustyössä ei pääse paikkaamaan tähtiä ostelemalla. Toki myös alasarjapalloilu on rehtiä urheilua, mutta jos taidolliset puutteet häiritsevät, ei oikeasta futiksesta oikeastaan jää kuin maajoukkuepelit.

[MJ]

Ettäkö pitäisi hylätä se joukkue, joka merkitsee eniten. Se, jonka puolesta on valmis antamaan kaikkensa. Ei näin.

[Larsenal]

Ilman sarvia, hampaita tai virnettä: hyvä ja tärkeä topic.

Melkein voisin peesata Zimpaa tässä asiassa ellen de facto nauttisi maajoukkuefutiksesta. Tunnistan siis kaikki nuo ongelmat ja järjellä ajatellen maajoukkuefutis on aika vaisua.

Mikäpä ei olisi?

Kysymys siis kuuluu: eikö jalkapallon seuraamisessa 95% ole pelkkää irrationaalista fiilistelyä, jolla kompensoimme muuten, ah, niin tehokkaan ja mekanistisen elämänmuotomme latteutta? Aivot narikkaan siis ja kesän euroturnauksen hypeä piirun verran kaakkoon. PAUYUUPAAUUU! KIIMAAA! SUOMMMIIII ALPPEJEN KUZZUUUUUU!!!

[kokistuoppi]

Pannaan nyt vielä kerran:

Seuraan itse paljon mieluummin oman alueeni urheilijoita ja joukkueita, kuin eri puolilta maailmaa häthätää koottuja sekalaisia sikermiä, joita nykyään maajoukkueiksi kutsutaan.

Ymmärrän että oman alueen joukkue voi mennä maajoukkueen edelle. Mutta ennemmin lopettaisin eurööpän rahahuoraliigat kuin maajoukkuetoiminnan

[Larsenal]

Ymmärrän että oman alueen joukkue voi mennä maajoukkueen edelle. Mutta ennemmin lopettaisin eurööpän rahahuoraliigat kuin maajoukkuetoiminnan

Just joo. : Fantasioi vaan ihan rauhassa, mutta jos miettisit ihan oikeasti mitä tapahtuisi jos "eurööpän rahahuoraliigat" lopahtaisivat kuin seinään. "Jumpers for goalposts. Enduring image, isn't it, hmm?"

[PirloMAnia]

maajoukkuejalkapallossa on silti vielä jäljellä sitä jotain aitoa meininkiä olkoonkin että nykyään seurat sanelevat aikataulut tiukemmin, mutta kuitenkin. Maajoukkueissa on se ja sama kenellä on rahaa jne koska kuten joku sanoi materiaali on annettu.
 Lisäksi maajoukkueissa voidaan vielä nähdä tiettyjä perinteisiä pelillisiä identiteettejä joita ei seurajoukkueissa ole enään aikoihin nähty samalla tavalla joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Maajoukkueet edustavat myös jalkapallon ohella pelissään kansan mentaliteettiä jossain määrin.

Jos joku pitäisi lakkauttaa kokonaan on se mestareiden liiga joka on aivan täysin rahan päällä oleva institutio joka korulauseidensa ohessa vain ja ainoastaan kasvattaa joukkueiden tasoeroja ja kiitos mestareiden liigan suuri osa sarjojen yllätyksellisyydestä on kadonnut. 

[kokistuoppi]

Just joo. : Fantasioi vaan ihan rauhassa, mutta jos miettisit ihan oikeasti mitä tapahtuisi jos "eurööpän rahahuoraliigat" lopahtaisivat kuin seinään. "Jumpers for goalposts. Enduring image, isn't it, hmm?"

No joo, hieman pistin provoa

Palkkakatto pitäisi ainakin saada että loppuu pelleily. Kuka jaksaa seurata epätasaisia liigoja?

[Tenu]

Zimolla on ihan hyvä pointti.

Kansallisvaltiot synnytettiin keinotekoisesti 1800-luvun tarpeisiin ja ovat nykypäivän maailmassa jäämässä vahvasti alueellisuuden jalkoihin. Belgiasta on tulossa jarru Flanderille, Suomesta jarru pääkaupunkiseudulle. Mihin kansallisvaltioita tarvitaan? Sitäpaitsi kansallisvaltioiden asukkaisiin tiukasti juurrutetun keinotekoisen kansallistunteen varjolla on käyty valtaosa maailman tuhoisimmista sodista.

Eli: käyn itsekin huutamassa Suomen puolesta jokaisessa kotimatsissa, mutta kun jotain parempaa tulee tilalle niin Suomi-paita saa mieluusti jäädä kaappiin kultaisten muistojen joukkoon.

[jaanu$]

Otsikkoon totaalisen sama. Maajoukkuepalloilusta on vain haittaa seurapalloilulle

[Zimo]

Pari kommentoijaa täällä mainitsi, että maajoukkuepallosta tekee aidompaa se, että materiaali on annettu, eikä sitä voi ostaa. Tietysti voidaan miettiä tätä argumenttia sen valossa, että äsken Olympiastadionilla kaatuneessa Azerbaidzanin joukkueessa pelasi kai pari brassia ja yksi nigerialainen, ellen ihan väärässä ole. Portugalin peliä pyörittää brassi Deco.

Eri asia tietysti silloin, kun kyseessä ovat oikeasti siirtolaisten lapset, mutta onhan maajoukkueita vahvistettu etäisten sukulaisuussuhteiden avulla aikojen saatossa. 30-luvulla Italia voitti pari maailmanmestaruutta argentiinalaisilla pelaajilla. Ja varmasti silloin kun nigerialainen vetää päälleen Puolan pelipaidan, on kassakone jossain välissä laulanut.

Eli rahalla saa maajoukkeeseenkin pelaajia, tosin vähän rajoitetummin kuin seuroihin. Kumpi sitten on parempi, rehellinen ja avoin kauppa vai ruskeat kirjekuoret ja sukutaulukikkailut, jokainen päättäköön itse.

[Zimo]

Ettäkö pitäisi hylätä se joukkue, joka merkitsee eniten. Se, jonka puolesta on valmis antamaan kaikkensa. Ei näin.

Provosoivasti voisi kysyä, että miksi sinulle merkitsee niin paljon se, että bremeniläinen, eindhovenilainen, lontoolainen ja liverpoolilainen käyttävät samanväristä paitaa parissa pelissä vuodessa?

[Vastapallo]

Ei maajoukkueita lopettaa tarvitse missään nimessä, ne ovat hieno osa jalkapallokulttuuria. Silti mikään maajoukkue ei tule koskaan olemaan itselleni yhtä rakas kuin FC Haka. Seurajalkapalloilu on itselleni tärkeämpää kuin maajoukkuepelit.

[suur-saksa]

Maajoukkuefutis syntyi aikoinaan kansallisihanteiden aikana 1890-luvulla noin suunnilleen. Brittien paikallismatsit olivat oma lukunsa, mutta 1898 Ranska - Saksa 0:7 sekä uusinta seuraavana päivänä 1:2 tuloksin aloitti varsinaiset maaottelut.

Sekä Saksa että Ranska eivät tuota maaottelua juuri muistele ja molemmilla on "tekosyynä" se ettei kummallakaan ollut liittoa joka valitsee joukkueen. Liitot toki molemmilla oli, mutta ei nykyisiä liittoja. Ranskan nykyinen liittohan perustettiin 1919 tai jotain sinnepäin siis paljon jälkeen Fifan. Saksassa taas eka liitto perustettiin 1890 ja seuraaja 1892 ja nykyinen 1900.

On historian revisionismia ettei tuota matsia pidetä oikeana aivan samoin kuin Saksan tappioita Englannin amatööri/ammattilaisjoukkueille 1899 ja 1901 pelatuissa viidessä matsissa.

Toki voitaisiin yleisestikin laskea maaottelut vasta alkaen 1930 jolloin avoimet MM-kisat alkoivat. Vasta siitä alkaen jokainen liitto on ollut joukkueineen samanarvoisessa asemassa toisiinsa nähden.

[Kaasupallo]

Topicille :keskari: Mikään ei ole niin hieno asia kuin maajoukkuefutis ja Suomen kannattaminen.