Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
 |
Vastaus #50 : 12.03.2008 klo 14:04:00 |
|
Moskovasta löytyy perinteitä pelaajamassan lisäksi muita kaupunkeja huomattavasti enemmän. Lisäksi kaupunki on Pietariakin paljon houkuttelevampi asuinympäristö useille pelaajille. Se kärjistääkin tilannetta entisestään kahden suuren hyväksi, toisaalta Vladivostok olisi pudonnut liigasta ilman omalta kannaltaan loistavaa sijaintia. Moskovalaisseurojen palkoillakaan ei olisi yhtä helppo rakentaa samantasoista joukkuetta muhin kaupunkeihin. Kun ei ole faktaa seurojen palkanmaksukyvyistä, niin arviot pitää tehdä sitten muilla perusteilla. Nämä tiedot eivät ole Venäjällä julkisia. Mutta onhan se lähtökohtaisestikin aivan eri asia, rahoittaako seuraa suuryritys (Moskova, Pietari) vai paikallishallinto (Groznyi, Tomsk, Vladivostok...).
|
|
|
|
|
Artjom
Poissa
|
 |
Vastaus #51 : 12.03.2008 klo 22:34:38 |
|
Aika turha kuvitella enää 2000-luvulla, että Moskovan tai Pietarin ulkopuolelta ei löydy rahaa.
Mutta kyllähän nuo potentiaaliset ulkomaille lähtevät pelaajat siirtyvät ensin Pietariin tai Moskovaan. Vai koska viimeksi joku venäläinen on siirtynyt ulkomaille kovaan liigaan tai edes vakasti puhuttu mahdollisuudesta siirtoon Moskovan tai Pietarin ulkopuolelta?
|
|
|
|
|
Hisingen
Poissa
|
 |
Vastaus #52 : 13.03.2008 klo 19:29:31 |
|
Mutta kyllähän nuo potentiaaliset ulkomaille lähtevät pelaajat siirtyvät ensin Pietariin tai Moskovaan. Vai koska viimeksi joku venäläinen on siirtynyt ulkomaille kovaan liigaan tai edes vakasti puhuttu mahdollisuudesta siirtoon Moskovan tai Pietarin ulkopuolelta?
OT jatkuu, mutta osallistumiseni keskusteluun lähti sitä ajatuksesta, että Abramovichilla tai jollakin muulla rikkaalla olisi halutessaan mahdolllisuus alkaa sponsoroida myös jotain Moskovan ulkopuolista seuraa ja maksamaan kilpailukykyistä palkkaa. Urheilullinen ja taloudellinen menestys olisi sitten toinen asia. Eli ei kaikki raha ole sidottuna Moskovaan.
|
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
 |
Vastaus #53 : 13.03.2008 klo 21:35:53 |
|
OT jatkuu, mutta osallistumiseni keskusteluun lähti sitä ajatuksesta, että Abramovichilla tai jollakin muulla rikkaalla olisi halutessaan mahdolllisuus alkaa sponsoroida myös jotain Moskovan ulkopuolista seuraa ja maksamaan kilpailukykyistä palkkaa. Urheilullinen ja taloudellinen menestys olisi sitten toinen asia. Eli ei kaikki raha ole sidottuna Moskovaan. Olisi mahdollisuus, mutta sponsoroinnissahan on kyse lähinnä vain prestigesta, ja tätä tarjoavat juuri suurkaupunkien seurat. Tästä syystä esimerkiksi juuri Abramovitšinkin rahavirtojen isänmaallinen osa valuu Moskovan TsSKA:n taskuun. Syrjäkylien seurat ovat puolestaan alemman tason oligarkkien ja toisaalta paikallispoliitikkojen leikkikenttänä. Rahaa on heilläkin, muttei kuitenkaan kilpailukykyä suurkaupunkien raskaaseen sarjaan nähden.
|
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
 |
Vastaus #54 : 14.03.2008 klo 11:33:20 |
|
Kerzhakov on kotoisin Jaaman kaupungista Inkerinmaalta. Hän on pelannut Enson "Svetogorets"-joukkueessa.
|
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
 |
Vastaus #55 : 14.03.2008 klo 15:50:21 |
|
Kerzhakov on kotoisin Jaaman kaupungista Inkerinmaalta. Hän on pelannut Enson "Svetogorets"-joukkueessa. Kaupunki kuitenkin jo 1920-luvulta alkaen Kingisepp.
|
|
|
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
 |
Vastaus #57 : 14.03.2008 klo 16:58:58 |
|
En taida sitten olla hyvä inkeriläinen. Nevanlinnakin on minulle Pietari. 
|
|
|
|
|
nimim.huhkaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Josef Matula ja sen rökitykset!1!
|
 |
Vastaus #58 : 14.03.2008 klo 21:40:03 |
|
Ei Venäjällä sen nimekkäämpi joukkue ole kuin meilläkään, mutta kyllä suuri ja mahtava Äiti-Venäjä vain on aina massiivisempi. Venäjältä kuitenkin vähittäistavoite on itselleni se kolme pistettä 
|
|
|
|
|
Kukla
Poissa
Suosikkijoukkue: Vagner LOVE
|
 |
Vastaus #59 : 16.03.2008 klo 19:27:15 |
|
Naurahdin hieman tolle että Eremenko voitaisiin heittää Venäjän avaukseen, saatikka päästää lähellekään bussia  . Mieshän oli siellä Saturnissa käsittääkseni "joskus pelataan" - roolissa, ja 1 maali hyökkäävältä kk:lta on toki aina hieno saavutus.. Ette te kai tosissanne luule, ettei niiltä löydy omassa sarjassaan täysiä minuutteja pelaavaa keskikenttämiestä? :keskari: No, kai te luulette... Ja itse aiheeseen sitten. Ei tosiaan tunnu olevan ensisilmäyksellä Venäjällä mitään ylivoimaista kokoonpanoa kun verrataan meihin. Täytyy kuitenkin muistaa, että se Venäjän pääsarja on kuudenneksi paras heti tutun kärkiviisikkon jälkeen, ja siellä ei taatusti ole mitään penkinlämmittäjiä mj:ssa. Ja kyllä sieltä yritettiin esimerkiksi Arshavin ostaa useisiin huippusarjojen seuroihin, mutta kaveri kieltäytyi, ja miksi olisi muuten tehnytkään. Niinpä en usko, että Suomella on mahdollisuuksia Venäjää vastaan juuri mihinkään. Onneksi ne ottelut pelataan kuitenkin kentällä, ja siellä voi tapahtua mitä vaan 
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #60 : 17.03.2008 klo 11:38:28 |
|
Ei Venäjällä sen nimekkäämpi joukkue ole kuin meilläkään, Juu ei, meillähän tilanne on todella hieno ja "nimekäs". Nimekkäitten tämän hetken tilanne: Hyypiä - pelaa huipulla. Litti - ei pelaa huipulla, pohjalliset kuulemma löytyneet. Pasanen - pelaa huipulla, asema vähän heikentynyt. Miklu - pelailee ja haaveilee uransa toisesta kaksinumeroisesta maalimäärästä. Tainio - huippupenkillä. Väyrynen - ei niin huippupenkillä. Jässi - mokasi ja loukkaantui. Ere jr. - pelaa pian ... Venäjän liigassa eli siitä vaan suoraan vertailuun.
|
|
|
|
|
Viinioksa
Poissa
Suosikkijoukkue: Fingland
|
 |
Vastaus #61 : 17.03.2008 klo 19:11:45 |
|
Materiaalisesti Suomi ei pärjää, mutta Venäjän kaltainen ylimielinen mielialajoukkue voi hyvinkin karahtaa Suomen inhorealistiseen pelitapaan. Tali-Ihantalan uusinta tulossa?
|
|
|
|
|
huumorintaju
Poissa
Suosikkijoukkue: inhorealistinen pelitapa
|
 |
Vastaus #62 : 17.03.2008 klo 20:07:22 |
|
Materiaalisesti Suomi ei pärjää, mutta Venäjän kaltainen ylimielinen mielialajoukkue voi hyvinkin karahtaa Suomen inhorealistiseen pelitapaan. Tali-Ihantalan uusinta tulossa?
Juuri ja vain ja ainoastaan näin. Inhorealistit hakkaavat ex-sosialistiset realistit. Nerokasta! Täytyy vaan toivoa, ettei taas lipsahdeta maagisen realismin puolelle - ainakaan negatiivisessa sävyssä - sillä tästä meillä on kokemuksia jo ihan riittämiin.
|
|
|
|
|
Nice10
Poissa
Suosikkijoukkue: I support FF
|
 |
Vastaus #63 : 23.06.2008 klo 18:09:21 |
|
Jos katsoo kokonaisuutena Venäjän helvetin laadukasta ja nopeatempoista lyhytsyöttöpeliä, jota he esittivät viime karsinnoissa muun muassa Englantia vastaan, niin kyllähän tuo materiaali on kuin tehty siihen. Se että pelaaja on tuntematon suomalaiselle futiksen seuraajalle, ei tarkoita ettäkö materiaali ei olisi laadukas. Kuten tässä on mainittukin suurin piirtein Jääskeläinen, Pasanen, Hyypiä sekä varauksin Eremenko, Tainio ja Miklu Venäjän avaukseen mahtuisi. Litmasta en laskenut mukaan. Pitää myös muistaa, että mitään järin suurta eroa ei esim maalivahtipelissä tai puolustuslinjassa ole ja näissä sitä Venäjään vastaan nimen omaan pitäisi olla. Venäjän materiaali on kuitenkin laajaa ja taitavia jätkiä löytyy maasta paljon. Fysiikka ei ollut ainakaan viime karsinnoissa joukkueen vahvuus ja uskoisin, että Suomi on kaksinkamppailuissa, erikoistilanteissa ja pääpalloissa huomattavasti edellä.
Hyvä mahku Suomella on yllättää, mutta se vaati kyllä loukkaantumisilta välttymistä ja hyvää valmennusta. Mitään 0-0 pelejä Venäjän kanssa tuskin tullaan pelaamaan.
Nostellaanpa ylös. Taitaa monien arviot mennä uusiksi kun kisoissa Venäjä on saanut pelistään karsittua karsintojen puutteita muun muassa puolustuslinjan suhteen. Omaakin arviotani olen kyllä valmis muuttamaan sen suhteen, että Venäjän keskikenttä on kyllä kiven kova, nostanut tasoaan vuodessa paljon. Enteet Venäjän noususta oli kyllä hyvin nähtävissä jo Wembleyllä, jossa turpaan tuli lädeiltä, mutta pelillisesti Venäjä oli kuitenkin helvetin hyvä sortuen vain typeriin yksilövirheisiin.
|
|
|
|
|
Queerinho
Poissa
|
 |
Vastaus #64 : 23.06.2008 klo 18:17:24 |
|
Venäjä on aika hyvin osoittanut että termin "nimekäs" voi heittää hiuksista vittuun. Venäjän sarjaa ei vielä oikein oman maan ulkopuolella tunneta, joten kukaan sieltä ei voi keskiverto tuulipuvulle olla nimekäs jos ei maa ole aiemmin arvokisoissa menestynyt. Vastaavasti joku Mark van Bommel on aika nimekäs, mutta enpä tuota ottaisi joukkueeseeni.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #65 : 23.06.2008 klo 21:34:25 |
|
Aika hyvät naurut tässä tosiaan saa, kun lukee noita talvella kirjoitettuja kommentteja, ja vertaa siihen, mitä venäläiset ovat sen jälkeen EM-kisoissa ja Uefa-cupissa saavuttaneet. Mutta ei kai tässäkään ole ollut kyse uskosta suomalaisten tasavertaisuuteen, vaan siitä uskonnollisesta riitistä, joka tuo hyvän fiiliksen, vai? : 
|
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
 |
Vastaus #66 : 24.06.2008 klo 08:17:42 |
|
Sanoisin, että Litti vs. Arshavin, edge Suomelle.
|
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
 |
Vastaus #67 : 24.06.2008 klo 08:24:00 |
|
Sanoisin, että Litti vs. Arshavin, edge Suomelle.
Huumorille 
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #68 : 24.06.2008 klo 10:11:11 |
|
Yksi Litti vastaa kymmentä Arshavinia, mutta kun sieltä tulee myös Pavlushenko ja pari muuta.
|
|
|
|
|
Konstaapeli
Poissa
|
 |
Vastaus #69 : 24.06.2008 klo 10:18:36 |
|
Yksi Litti vastaa kymmentä Arshavinia, mutta kun sieltä tulee myös Pavlushenko ja pari muuta.
Taitaa Hyypiälle ja kumppaneille olla varattuna pujottelukepin rooli tossa kamppailussa.
|
|
|
|
|
Nahka_Tapsa
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio-san
|
 |
Vastaus #70 : 24.06.2008 klo 11:21:30 |
|
Taitaa Hyypiälle ja kumppaneille olla varattuna pujottelukepin rooli tossa kamppailussa.
Köpiin ainakin pysähtyy venakko kuin venakko. 
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
 |
Vastaus #71 : 24.06.2008 klo 12:31:57 |
|
Köpiin ainakin pysähtyy venakko kuin venakko.  Helppohan se naisten joukkuetta vastaan on pelata.
|
|
|
|
|
Tapsa81
Poissa
|
 |
Vastaus #72 : 20.07.2008 klo 16:11:55 |
|
Finland Russia
(G) Jussi Jaaskelainen v (G) Vladimir Akinfeev = Jääskeläinen
(D) Petri Pasanen v (D) Aleksandr Aniukov = Aniukov
(D) Hannu Tihinen v (SW/D) Sergei Ignashevich = Tasan
(D) Sami Hyypia v (D) Denis Kolodin = Hyypiä
(D) Toni Kallio v (D/M) Yuri Zhirkov = Zhirkov
(DM) Markus Heikkinen v (DM) Sergei Semak = Tasan
(M/F) Joonas Kolkka v (M) Diniyar Bilyaletdinov = Bilyaletdinov
(M) Teemu Tainio v (M) Konstatin Zurianov Tasan
(M/F) Alexei Eremenko jr. v (M/F) Andrei Arshavin = Arshavin
(F) Jari Litmanen v (S) Roman Pavluychenko , Litmanen
(S) Mikael Forssell v (S) Pavel Pobregbynak = Tasan
Stuart Baxter v Guus Hiddink = Hiddink
Venäjä 5-4-3. Voimasuhteiden perusteella Venäjä voittaa kotiottelunsa ja Suomen kotiottelusta tulee erittäin tasainen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.07.2008 klo 16:16:08 kirjoittanut Tapsa81 »
|
|
|
|
|
svea
Poissa
Suosikkijoukkue: HIFK, Juventus, FC Barcelona
|
 |
Vastaus #73 : 20.07.2008 klo 16:16:50 |
|
Finland Russia
(G) Jussi Jaaskelainen v (G) Vladimir Akinfeev = Jääskeläinen
(D) Petri Pasanen v (D) Aleksandr Aniukov = Aniukov
(D) Hannu Tihinen v (SW/D) Sergei Ignashevich = Tasan
(D) Sami Hyypia v (D) Denis Kolodin = Hyypiä
(D) Toni Kallio v (D/M) Yuri Zhirkov = Zhirkov
(DM) Markus Heikkinen v (DM) Sergei Semak = Tasan
(M/F) Joonas Kolkka v (M) Diniyar Bilyaletdinov = Bilyaletdinov
(M) Teemu Tainio v (M) Konstatin Zurianov Tasan
(M/F) Alexei Eremenko jr. v (M/F) Andrei Arshavin = Arshavin
(F) Jari Litmanen v (S) Roman Pavluychenko , Litmanen
(S) Mikael Forssell v (S) Pavel Pobregbynak = Tasan
Stuart Baxter v Guus Hiddink = Hiddink
Venäjä 5-3-3. Voimasuhteiden perusteella Venäjä voittaa kotiottelunsa ja Suomen kotiottelusta tulee erittäin tasainen.
Jääskeläinen=Akinfeev Heikkinen<Semak muuten sama 
|
|
|
|
|
Nahka_Tapsa
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapio-san
|
 |
Vastaus #74 : 21.07.2008 klo 11:11:21 |
|
Pilkunnussintaa, Akinfeev on Iigori.
|
|
|
|
|
|
|
|