Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
: 19.05.2008 klo 14:57:34 |
|
Ykkösen neljännen kierroksen helmi ja kärkikamppailu edessä ensi sunnuntaina. Kaksi tappiotonta jengiä vastakkain joilla kummallakin pistelaarissa 7 pojoa. AC Oulu on kohdannut PK-35:sen historiansa aikana neljä kertaa eikä ole vielä kertaakaan kyennyt kaatamaan punamustia! Kaksi ottelua on päättynyt tasan ja toinen mokoma tappioon. On siis tilastojen viilauksen aika.  AC Oulu joutuu tekemään avaukseensa ainakin yhden muutoksen, kun Siekkinen otti GrIFK:ia vastaan ulosajon. Malinen pohtineekin kovasti kuka aloittaa oikealla laidalla; Heiskanen, Konate vai Rova? Nikon esitys Hämeenlinnassa oli kyllä niin heikko, että Juha voi hyvinkin kääntyä Konaten tai Rovan puoleen. Tuttuun tyyliin maaleja liukuhihnalta paukuttelevan Petteri Kaijasillan vainu ei ota loppuakseen. Alla jo kolme täysosumaa maali per peli tahdilla. Mutta nyt vastaan asettuukin aivan eritason topparipari kuin PK:n aiemmissa otteluissa kun Pena ja Houche vääntävät Kaijan hanat kiinni! ACO:lle kauden ensimmäinen todella kova tasonmittaus ja vieläkin messevämpi iskun paikka. Minimitavoite ottelusta on tasapeli, mutta joukkueen iskukyky riittää kauden ensimmäiseen vierasvoittoon. Punamustien kaatoon, nyt tai ei koskaan. 
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #1 : 19.05.2008 klo 15:16:21 |
|
Jaahas, keskiviikkona näemmä PK-35:sella Suomen Cupin neljännen kierroksen vierasottelu Salpausselän Reipasta vastaan. Taitavat kuitenkin lähtä aika varamiehisellä kokoonpanolla tuohon matsiin? Tosin siinä tapauksessa Reippaalla on kyllä hyvät mahdollisuudet tuossa matsissa puottaa PK.
|
|
|
|
|
PK35edustus
Poissa
|
 |
Vastaus #2 : 19.05.2008 klo 16:49:04 |
|
Todella huippupeli tiedossa. Sarjan kaksi kärkijoukkuetta vastakkain. Kierrätystä tapahtunee keskiviikon Cup-pelissä, jotta joukkue olisi iskussa tulevana sunnuntaina. Ymer Xhaferikin lienee jo pelikunnossa, joten Mikko Lappalainen saa yhden palapelin osan lisää Oulun kaatoon.
Ei taida Mike Peltola enää pelata Oulussa. Hän taisi taannoin tokaista, että toivottavasti ei enää koskaan pelaa PK-35 vastaan. PK:n voittaminen oli silloiselle joukkueelle aikamoinen haaste.
|
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #3 : 20.05.2008 klo 10:48:43 |
|
Ymer Xhaferikin lienee jo pelikunnossa, joten Mikko Lappalainen saa yhden palapelin osan lisää Oulun kaatoon. Ymer oli viime kaudella AC:n mukana ja ei vakuuttanut lainkaan. Vaikka taitoa pitäisi löytyä riittävästi, kaveri oli erittäin pehmeä kaksinkamppailuissa ja hävisi taistelut järjestään. Uskoisin, että näyttöhaluja riittää tässä ottelussa.
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #4 : 20.05.2008 klo 13:31:59 |
|
Luulen vahvasti, että jos PK-35 tekee maalin niin sen viimeistelee juuri joko Ymer tai Haapimaa. :  "  "
|
|
|
|
|
PK35edustus
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 21.05.2008 klo 20:18:50 |
|
PK:n kenraaliharjoitus tuotti 3-1 voiton kolmosen Salpausselän Reippaasta Cupin 4. kierroksella. 6 miestä oli vaihtunut sitten Tornio-ottelun avauksen. Kokonaan sivussa olivat McKenna, Jalava, Haapimaa, Lönnström ja Kaijasilta. Eli kokeneempi kaarti on sitten vetreämpänä sunnuntain koitoksessa. Ymer Xhaferi oli mukana pelissä ja pelasi suunnitelmien mukaan 45 minuuttia. Ymerkin osoitti olevansa tvalmis ositoimiin jatkossa. Kukaan ei loukkantunut ottelussa pahemmin, joten PK-35 saa parhaan avauksen sunnuntaiksi.
Odotellaan mielenkiinnolla sunnuntain kärkiottelua.
|
|
|
|
|
Rokrok
Poissa
|
 |
Vastaus #6 : 21.05.2008 klo 20:29:01 |
|
PKlta vain Jippo pelin nähneenä ei ainakaan siinä pelissä jyllännyt kokoero taida tässä pelissä olle niin selkeästi eduksi.
Eiköhän kuitenkin Kaijasilta/Haapimaa/Xhaferi kolmikosta joku osu, joten Tenkulta ja kumppaneilta vaadittaneen kaksi osumaa vähintään. 1-2 siis veikkaus.
|
|
|
|
|
PK35edustus
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 23.05.2008 klo 14:30:33 |
|
Otteluennakko copy-pastattuna:
Tappiottoman alkukauden Ykkösessä pelanneet Pallokerho-35 ja AC Oulu ottavat sunnuntaina yhteen Pukinmäessä. Joukkueet ovat keränneet kolmesta pelistään seitsemän pinnaa ja ovat FC Viikinkien kanssa tasapisteissä sarjan kärjessä.
Kärkikamppailu PK-35 pelasi viime kierroksella sarjakauden ensimmäisen tasapelinsä. Vierasottelu TP-47:ää vastaan päättyi 1-1 punamustien tehopyssyn Petteri Kaijasillan viimeisteltyä pelin loppuhetkillä makean tasoitusosuman.
- Ottelun avauspuoliaika oli tasainen, mutta toisella jaksolla koimme sarjan toistaiseksi vaikeimmat hetkemme. Tasoitusmaalimme oli osin onnekas, mutta toisaalta tuurikin perustuu monesti harkintaan ja tiettyyn suunnitelmaan, helsinkiläisten valmentaja Mikko Lappalainen kommentoi.
AC Oulun valmentaja Juha Malinen suhtautuu erittäin tyynesti joukkueensa lupaavaan alkukauteen. Hän muistuttaa, ettei kolmen kierroksen jälkeen kannata vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kun sarjaa on pelattu kymmenkunta kierrosta, joukkueiden välisistä voimasuhteista alkaa saada jonkinlaista kuvaa. Vielä tässä vaiheessa yksi voitto tai tappio vaikuttaa sarjataulukkoon hyvin voimakkaasti. Tavoitteenamme on olla kymmenen kierroksen jälkeen kuuden joukossa. Tämänhetkinen sarjatilanne ei ole hämärtänyt todellisuudenkuvaamme, Malinen sanoo.
Mikko Lappalainen kertoo seuranneensa Juha Malisen valmentamia joukkueita jo vuosikausia, joten AC Oulunkin pelitapa on helsinkiläisluotsille varsin tuttu. Malisen joukkueista löytyvät lähes poikkeuksetta samat peruselementit, kuten nopea murtautuminen, voimakas laitapelaaminen ja vaaralliset keskitykset. Tiedämme, mihin Oulua vastaan on syytä varautua.
Malisen mukaan oululaisten on kehitettävä ennen kaikkea pallonhallintaa ja puolustuspelaamisen fyysisyyttä. Valmentaja painottaa, että joukkueen on lähdettävä hankalaan vierasotteluun hyvin nöyränä. PK-35 on isokokoinen, suoraviivainen, riittävän taitava ja hyvin puolustava joukkue, Malinen näkee.
Kumpikin joukkue on käytännössä terve, joten odotettavissa on erittäin mielenkiintoinen taistelu tärkeistä sarjapisteistä.
PK-35-AC Oulu, Pukinmäki sunnuntaina 25.5. klo 16.00
|
|
|
|
|
|
|
Zama
Poissa
|
 |
Vastaus #9 : 23.05.2008 klo 20:21:39 |
|
Tasapeleillä ei nousta, tämä haistakaa pahasti sellaiselta.
|
|
|
|
|
Töhö
Poissa
|
 |
Vastaus #10 : 23.05.2008 klo 22:43:57 |
|
Mikäli PK-35 pelaa loppukauden yhtä voittokaasti kuin tähän mennessä, olisi tasapelikin ACO:lle hyvä suoritus. Voittoa täytyy toki kuitenkin toivoa. Ottelu PK-35:sta vastaan näyttä jo hieman suuntaa loppukaudelle. ACO pelannut tähän mennessä 3 ottelua, joista kaksi kotona ennakkoon heikohkoja joukkueita vastaan ja yksi vieraissa joukkuetta vastaan, joka ei ensimmäisistä peleistä paljon pisteitä ole napannut. Sunnuntain pelin voitto tekisi erittäin hyvää joukkueen itsetunnolle ja allekirjoittanutkin saisi lisää uskoa menestyksekkääseen kauteen. Vaikka pakkohan sitä on uskoa, että velhon johdolla aasit on korkealla syksyllä.
|
|
|
|
|
Riquelme
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Huuhkajat, Dortmund
|
 |
Vastaus #11 : 23.05.2008 klo 22:59:29 |
|
Erittäin tiukka peli tulossa, ja ensimmäinen kunnon mittari ACO:lle. Uskon, toivon ja luotan, että pisteet tulevat ouluun. 
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #12 : 24.05.2008 klo 12:27:14 |
|
AC Oulu nöyrällä mielellä viikonlopun matkalle (24.05.2008) AC Oulun matka kohti Helsinkiä käynnistyi jo lauantaina. Joukkue yöpyy Lahdessa ja jatkaa siitä sunnuntaina matkaansa kohti Helsingin Pukinmäkeä, jossa odottaa sunnuntaina kärkikamppailu PK-35:n vieraana. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kautensa hyvin. Sekä PK-35 että AC Oulu ovat keränneet kolmesta ottelustaan kaksi voittoa ja yhden tasapelin, joten pistepussissa on tällä hetkellä seitsemän pojoa. AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen muistutti kuitenkin heti viime sunnuntain GrIFK-voiton jälkeen siitä, ettei pilvilinnoja kannata rakennella muutaman kierroksen perusteella. - Tavoitteemme on olla kymmenen kierroksen jälkeen kuuden parhaan joukossa, ja sitä päämäärää ajatellen teemme töitä. Joka tapauksessa kauden alku on ollut hyvä, ja etenkin joukkueen nuorille pelaajille on voitoista tullut itseluottamusta puseroon. Sunnuntaina AC Oulu joutuu todelliseen testiin, sillä PK-35 on viime vuosina etenkin alkukierroksilla ollut vahvassa vireessä. Sama kuvio on toistunut myös tänä keväänä. - PK-35 on varsinkin kotonaan erittäin hyvä joukkue. Heillä on oma pelitapansa, joka on tuottanut tulosta tälläkin kaudella. He käyttävät laitoja hyväksi ja siellä on kolme vaarallista hyökkääjää. Lisäksi joukkue on vahva erikoistilanteissa kookkaiden ja vahvojen pelaajien ansiosta. - Meidän ei kannata lähteä elvistelemään, vaan nöyrällä mielellä yritetään kohdata haasteet ja selvitä niistä, Malinen painottaa. PK-35:n joukkueessa yksi ylitse muiden on kahdella viime kaudella Ykkösen maalikuninkuuden voittanut Petteri Kaijasilta, joka on osunut vastustajan tolppien väliin tälläkin kaudella jo kolme kertaa. - Kaijasilta on varmasti Ykkösen paras pelaaja, ja kyllä me olemme hänen peliään miettineet ja mietimme vielä matkan aikana lisää. Mutta on siellä muitakin vaarallisia pelaajia, ja usealla on myös liigakokemusta. Esimerkiksi Feras Abid on tulevaisuuden pelaajia ja heidän maalivahtinsa Matthew McKenna on yksi sarjan parhaista. Lisäksi topparit ovat kokeneita. Kaiken kaikkiaan hyvä koostumus on vastassa, varoittelee Malinen. Vastustajan ohella Malinen joutuu miettimään myös oman ryhmänsä kokoonpanoa, sillä AC Oulu ei pääse helsinkiläisten kimppuun parhaalla koostumuksellaan. - Joukkueessa on flunssaa useammalla pelaajalla ja joillakin on pientä muuta vaivaa. Kokoonpanoon tulee selviä muutoksia aikaisempiin otteluihin verrattuna. Sunnuntain otteluun pätee jälleen vierasotteluiden teema eli pistekin olisi hyvä suoritus. Flunssaisten ja pienistä vaivoista kärsivien pelaajien lisäksi sunnuntain ottelun huilaa varmuudella hyökkääjä Tommi Siekkinen, joka on pelikiellossa GrIFK-ottelussa tulleen ulosajon vuoksi. PK-35:n ja AC Oulun välinen ottelu alkaa sunnuntaina klo 16.00. (Toimitus) http://www.acoulu.fi/fi/uutiset/view/1211564900.html
|
|
|
|
|
Sakallio
Poissa
Suosikkijoukkue: Rauno Ojasen puoliaikaomena
|
 |
Vastaus #13 : 24.05.2008 klo 13:16:41 |
|
Flunssa-aalto on pyyhkäissyt Ouluun, joten poissaoloja tullee riittämään huomenna. Siinä valossa tasapeli olisi hyvä tulos. Harmi, ettei pääse paikalle, mutta pitäkäähän ääntä ja näyttäkää etelän pelleille kaapin paikka 
|
|
|
|
|
JM
Poissa
|
 |
Vastaus #14 : 24.05.2008 klo 17:45:45 |
|
Tasapeleillä ei nousta, tämä haistakaa pahasti sellaiselta.
No ei se silti kauas nakkaa. Kotipeleistä voitot ja vieraista tasurit tekee 52 pistettä. Viime vuonna Ykkösen kärjessä oli 56 (KuPS) ja 55 (RoPS) pistettä, mutta mm. vuonna 2006, jolloin ACO oli toinen ja nousi liigaan joukkueella oli juurikin tuo 52 pistettä.
|
|
|
|
|
Hercules
Poissa
Suosikkijoukkue: Laivastonsininen AC Oulu
|
 |
Vastaus #15 : 24.05.2008 klo 18:37:52 |
|
Paha peli tiedossa. Poissaolijat eivät ole selitys, mutta joka tapauksessa heikentävät iskukykyä. Toivotaan pistettä! 
|
|
|
|
|
red_one
Poissa
Suosikkijoukkue: Mitä iistimpää, sitä siistimpää
|
 |
Vastaus #16 : 25.05.2008 klo 09:12:30 |
|
No ei se silti kauas nakkaa. Kotipeleistä voitot ja vieraista tasurit tekee 52 pistettä. Viime vuonna Ykkösen kärjessä oli 56 (KuPS) ja 55 (RoPS) pistettä, mutta mm. vuonna 2006, jolloin ACO oli toinen ja nousi liigaan joukkueella oli juurikin tuo 52 pistettä. Tulee kotipeleissäkin aina jossain vaiheessa tappioita joten voittoja pitäisi hakea myös vieraista. Laittaisin tähän kohteeseen merkinnän X, mutta varmistaen 1:llä.
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #17 : 25.05.2008 klo 10:01:00 |
|
Tulee kotipeleissäkin aina jossain vaiheessa tappioita joten voittoja pitäisi hakea myös vieraista.
No shit :  Oletusarvona tuolta pohjalta on hyvä ponnistaa ja napsia menetetyt kotipisteet heikompia vastaan vieraspeleissä.
|
|
|
|
|
Brindellone
Poissa
Suosikkijoukkue: Anonymous Club Oulu
|
 |
Vastaus #18 : 25.05.2008 klo 10:12:18 |
|
KIIMAa JA HULINAA! OI OULU ON! Tänään pk-peikko karistetaa wonderlandiin, ole½½ 
|
|
|
|
|
Kolomen Kopeekan Keegan
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO, IVFC, MTK Hungária ja Ikitaistelija TARE.
|
 |
Vastaus #19 : 25.05.2008 klo 11:12:31 |
|
Kohta mennään. Ihan mukavasti on tulossa Sinitähtiedustusta mestoille, saadaan varmasti mekkalaa aikaan. PK-35 on ollut tosiaan aina erittäin hankala vastus AC:lle, joten ottelusta tasapeli olisi mainio saalis. Tietysti voittoa on lähdettävä hakemaan. Aika paljon riippuu siitä, ketkä pelaajat ovat tuon flunssa-aallon takia sivussa.
|
|
|
|
|
Hayes
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 25.05.2008 klo 13:21:26 |
|
Tasapeli olisi kiva ja se myös toteutuu. 2-2.
|
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
 |
Vastaus #21 : 25.05.2008 klo 13:27:19 |
|
Paljonkos liput maksavat tähän otteluun?
Mielellään tulisin paikalla nauramaan AC Oululle. Harmi kun Kampfman ei enää valmenna siellä. Saiko Malinen sen Harrin työsuhdeauton?
E: Miten asemalta pääsee kentälle?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.05.2008 klo 13:33:07 kirjoittanut Ia »
|
|
|
|
|
Zama
Poissa
|
 |
Vastaus #22 : 25.05.2008 klo 13:29:34 |
|
Jos kenttä on yhtä hirveässä kunnossa kuin PK-35-KäPa ottelussa, niin roiskimiseksihan tuo menee. PK:lla isoja pelaajia paljon, joten Oululla voi olla vaikeata pisteitä rohmuta.
|
|
|
|
|
Xoloth
Poissa
Suosikkijoukkue: Ac Oulu, Liverpool F.C.
|
 |
Vastaus #23 : 25.05.2008 klo 13:38:56 |
|
Vieras tasuria lähdetään hakemaan. Sairastumiset ja Siekkisen pelikielto vaikuttaa varmasti asiaan, mutta toivotaan, että vähintään piste tulisi. Ykkösen live ja foorumi seurannassa mukana 
|
|
|
|
|
|
Helmut Lotto
|
 |
Helmut Lotto
Vastaus #24 : 25.05.2008 klo 14:23:18 |
|
Ei vieläkään avauskokoonpanoja 
|
|
|
|
|
|
|
|