saviniemen_mies
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomifutiksen puuhastelu
|
 |
: 23.06.2008 klo 11:56:33 |
|
Derby mikä Derby ja siitä johtuen ei kuntopuntaria tai sarjasijoitusta paljon kannattane katsella ennen torstain kohtaamista - vai mitäs olette mieltä? Ennen kauden alkua kohdattiin Ruonalan hallissa ja silloin MyPa oli nälkäisempi 4-1 lukemin. Näistä lähtökohdista on vaikea olla objektiivinen. Sen verran selkeältä kotivoitolta tämä tuntuu, lähinnä ainoa kysymysmerkki pitäisi olla kotivoiton suuruus. Mutta katsellaan ja joka tapauksessa muistetaan ettei "takki auki" saa lähteä yhteenkään matsiin. Toisaalta kotkanpojan & Josen peluutus cup-matseissa alempisarjalaisia vastaan on jo osoittanut, ettei MyPa nykyvalmennuksen aikana lähde ketään vastaan soitellen sotaan. Mypan oletettu avaus: Äijälä - Neemelo - Puhakainen Kuparinen - Muinonen - Pulkkinen Tuunainen - Timoska - Miranda - Huttunen Korhonen (varmaankin ainoa kysymysmerkki on Jannen pelikunto, Luukkonen tuuraa tarvittaessa) FC KooTeePee:  (spekuloikoon joku asiasta paremmin perillä oleva) Mielenkiintoista päästä katsomaan miten Tanska ja Tyyskä saavat Neemelon pidettyä kurissa, epäilen etteivät saa  4-0 voisi olla odotettu lopputulos, maalintekijät Neemelo, Puhakainen ja Äijälä 2
|
|
|
|
|
Kilhammer
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 23.06.2008 klo 13:41:08 |
|
Miten niin mielenkiinnottomin derby?
Nythän sitä mielenkiintoa on normaaliakin enemmän, kun MyPan riveissä on ex-kotkalaisia ja Vokaaleissa MyPan kasvatteja. Ihan kiintoisa Kymijoen valtikkavääntö jälleen edessä.
|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
 |
Vastaus #2 : 23.06.2008 klo 16:26:13 |
|
Kyllä tämä puolueettominkin silmin on erittäin mielenkiintoinen derby  Veikataan, että MyPa vie 3-0. Maalareina Neemelo, Muinonen ja Mustafi.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.06.2008 klo 20:44:58 kirjoittanut Vastapallo »
|
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
 |
Vastaus #3 : 23.06.2008 klo 17:02:24 |
|
Tämän kertainen Derby merkitsee vain sitä, että MyPa saa mukavasti koneen käyntiin, ennen kuin ottelut oikeita liigajoukkueita vastaan. MyPa kohtaa siis KooTeePeen hyvään aikaan.
KooTeePee kaatunee tässä ottelussa jälleen kerran heikkoon puolustukseen. Toki jos MyPa on aivan uskomattoman tehoton(kuten Honka ja Vepsu Kotkassa), niin tasapeli on mahdollinen. Vierasvoittoa en uskalla edes ajatella.
|
|
|
|
|
saviniemen_mies
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomifutiksen puuhastelu
|
 |
Vastaus #4 : 23.06.2008 klo 17:05:10 |
|
Vaihdetaan otsikkoa kun vilkkaan keskustelun muodossa on toisin todistettu  Minusta kyllä todella mielenkiintoinen matsi tulossa, mutta onko muiden mielestä : 
|
|
|
|
|
gyrano
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 24.06.2008 klo 08:23:31 |
|
Näin Kotkalaisen jalkapallon ystävänä voin sanoa oman mielipiteeni.. Onhan Mypa läheltä ja mukava teidät olisi joskus voittaa, mutta en näe mitään elämää suurempaa näissä "derbyissä". Ihan sama onko vastassa Jaro vai Mypa.
Ainoa Mypa peleissä oleva ero on tuo yläkymiläisten fanien tuppautuminen kotikannattajien joukkoon. En tiedä mikä on homman nimi, kun esim. Lahelaiset laitetaan kyllä omaan karsinaan, mutta Mypalaiset saa istua missä haluaa pelipaidat päällään? Erään kerran muistan kun edessäni istunut akka mypan pelipaita päällään keskittyi koko pelin ajan vain haukkumaan kotkan pelaajia, faneja ja kaupunkia ylipäätänsä. Teki mieleni kaataa juomat akan niskaan kun vielä Mypa voitti pelin viime sekunnin vaparilla ja akka kävi hillumaan :keskari:
En ole ikinä käynyt Mylsällä katsomassa peliä, joten kysynkin, että miten te siellä sijoitatte kotkalaiset kannattajat joilla on KTP paidat päällään?
Mitä tämän vuoden "derbyihin" tulee, niin ei kiinnosta yhtään. KooTeePee on kuollut ja kuopattu veikkausliigasta, joten sinänsä ihan sama kuka on vastassa. Hävitään kuitenkin :keskari:
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #6 : 24.06.2008 klo 09:01:42 |
|
En ole ikinä käynyt Mylsällä katsomassa peliä, joten kysynkin, että miten te siellä sijoitatte kotkalaiset kannattajat joilla on KTP paidat päällään? Samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa eli jos haluaa kannattajakatsomoon niin sinne pääsee. Jos haluaa muualle, niin sinnekin pääsee. Sehän tuossa jutussasi on selkeästi ongelma, että kyseiset MyPan kannattajat eivät ole menneet vieraskatsomoon. Tosin sama "ongelma" on kaikilla muillakin paikkakunnilla.
|
|
|
|
|
Tophias
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 24.06.2008 klo 09:11:05 |
|
Hitto kun tämä jää itseltäni väliin töiden takia. Olisi ollut kiva nähdä tämä derby ja samalla kuinka heikko tuo KooTeePee oikein on. Harmittaa. Ensi viikolla sitten oltava paikalla, kun työtkin antavat myöten.
Pelistähän ei kai odottaa kuin kotivoittoa, arvataan vaikka 3-0. Kuparinen, Neemelo, Muinonen. Yleisömäärää en ala veikkailemaan.
|
|
|
|
|
ALLY G
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #8 : 24.06.2008 klo 09:25:35 |
|
Kooteepeen kannaltahan tämä ja seuraava Jaro peli on ehdottomasti kauden tärkkeimmät pelit tähän menessä. Jos suosta meinataan nousta on näistä saatava tulosta. Kokemattomalla (kokemus on muuten ihan yliarvostettu asia) ryhmällä on ollut mahdollisuus saada uusi alku ja paikata lommoinen itsetunto siihen malliin jollan voittoja saadaan.
Sitten palataan todellisuuteen tauon aikana olisi ryhmää keretty vahvistaakin. -Kimiä kysästiin=ei tärpännyt -Minkenen testattiin=ei tarpeeksi tasoa itä-suomen suurseuraan -Vilkki kartoittaa=ei tulosta
Näin ollen korvia myöten letossa ja siellä pysyy. Mypalle 3-0 voitto kaikki maalit helppolla ja läheltä.
|
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
 |
Vastaus #9 : 24.06.2008 klo 10:55:09 |
|
Kävin tossa muuten katsomassa Viikkareiden peliä. Miksi Eero Peltonen pelaa siellä eikä Myllykoskella? Näkemäni perusteella MyPasta ei parempaa hyökkääjää löydy.
|
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
 |
Vastaus #10 : 24.06.2008 klo 10:59:00 |
|
Kävin tossa muuten katsomassa Viikkareiden peliä. Miksi Eero Peltonen pelaa siellä eikä Myllykoskella? Näkemäni perusteella MyPasta ei parempaa hyökkääjää löydy. Peltonen pelasi paljon huonommin MyPassa ja ylipäätään Veikkausliigassa. Tähtihetki tosin kaksi maalia TamUn verkkoon, mutta liigassa parempia hyökkääjiä löytyy MyPasta neljä ja parempia laitureitakin on.
|
|
|
|
|
Kilhammer
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 24.06.2008 klo 11:03:16 |
|
Kävin tossa muuten katsomassa Viikkareiden peliä. Miksi Eero Peltonen pelaa siellä eikä Myllykoskella? Näkemäni perusteella MyPasta ei parempaa hyökkääjää löydy.
Eero on kunnianhimoinen nuorukainen ja koska MyPasta ei irronnut permanenttipaikkaa, mies itse alkoi olla innostunut (näin luulen) säännöllisestä peliajasta toisaalla. Ilin aikakaudella oli jo nähtävissä hetkiä, että Eero nousee esiin, mutta sitten tuli taas takapakkia. Hyppösen suunnitelmiin Eero ei ole lukeutunut missään vaiheessa. Hyppönen luottaa koviin ja kokeneisiin jyriin ja lisäksi kaaderissa on tuittuileva nuorukainen (Kangaskolkka), josta yritetään saada joskus saludoa. Eerolta oikea ratkaisu ja seuralta asiallinen vastaantulo. Ja onhan se hiukan eri asia olla maalitykki divarissa kuin Liigassa. MyPassa on viime vuosilta riittävästi esimerkkejä tästä, puupökkelö-Mäkelä ja Kaijasilta nyt heti ensin mieleen muistuvina.
|
|
|
|
|
saviniemen_mies
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomifutiksen puuhastelu
|
 |
Vastaus #12 : 24.06.2008 klo 11:12:50 |
|
Varsinaiset syyt tulivatkin jo kattavasti edellisten kirjoittajien toimesta.
Mitä tulee tuohon paremmat hyökkääjät, niin yli sadan maalin Puhakainen, MyPan nykyisen pelityylin sielu Neemelo, nuori ja nälkäinen Kangaskolkka ja aina kun ei ole rikki takuuvarmasti maali per matsi Helenius ovat osoittaneet liigatasolla vaadittavaa kovuutta.
Mainitsipa joku vihulais-fani jo tällä foorumilla että MyPalla on tällä hetkellä suomen inhottavimmat hyökkääjät Neemelo-Puhakainen, mitä siis pidän suurena kunnianosoituksena ko. kaksikkoa kohtaan
|
|
|
|
|
Tri Pe
Poissa
|
 |
Vastaus #13 : 24.06.2008 klo 22:05:16 |
|
Lahden Reipaskin voitti ennätyskaudellaan paikallispelin Kuusysiä vastaan ja olen melko varma että Football Club KooTeePeekin voittaa MyPan. Lukemat 0-1 tai 1-2. Tämä voitto pidetää samalla Kautosen valmennusuraa parilla viikolla.
|
|
|
|
|
Aachi
Poissa
Suosikkijoukkue: Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee
|
 |
Vastaus #14 : 24.06.2008 klo 22:09:46 |
|
Perjantaina lööpeissä taas isot otsikot, kun paikallisfanit ovat ottaneet yhteen tjsp.. 
|
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
 |
Vastaus #15 : 25.06.2008 klo 15:35:52 |
|
No se oli taas näitä tyhmiä heittoja, että Peltonen olisi parempi kuin MyPan muut hyökkääjät, mutta helvetin hyvin hän kuitenkin pelasi. Tottakai liiga on divaria kovempi.
Jottei lipsuttaisi aiheesta, niin pakko tunnustaa, että PK-35 on tällä hetkellä parempi joukkue kuin KooTeePee.
|
|
|
|
|
Kilhammer
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 25.06.2008 klo 16:02:26 |
|
Jottei lipsuttaisi aiheesta, niin pakko tunnustaa, että PK-35 on tällä hetkellä parempi joukkue kuin KooTeePee.  Korkki auennut jo?
|
|
|
|
|
Kilhammer
Poissa
|
 |
Vastaus #17 : 25.06.2008 klo 18:31:01 |
|
Mypan oletettu avaus:
Äijälä - Neemelo - Puhakainen Kuparinen - Muinonen - Pulkkinen Tuunainen - Timoska - Miranda - Huttunen Korhonen (varmaankin ainoa kysymysmerkki on Jannen pelikunto, Luukkonen tuuraa tarvittaessa)
Korhonen on pelikuntoinen (ymmärtääkseni) ja siis pelaa. Iltsu Äijälä ei liene vielä ysikympin kunnossa, mutta aloittaa. Pakkovoitto ja mitalitahtia mennään.
|
|
|
|
|
ALLY G
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #18 : 25.06.2008 klo 19:07:02 |
|
 Korkki auennut jo? Kyllä selvinpäinkin voi joskus totta puhua. 
|
|
|
|
|
|
Helmut Lotto
|
 |
Helmut Lotto
Vastaus #19 : 25.06.2008 klo 21:56:35 |
|
Mitenköhän Gruborovics on muka rannevaivaisena mahdollisesti sivussa  Eikös esim.Wiss pelannut joskus vaikka käsi oli poikki? Kai nyt joku kipsi löytyy räpylään.
|
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
 |
Vastaus #20 : 26.06.2008 klo 16:55:38 |
|
Kyllä selvinpäinkin voi joskus totta puhua.  Keskikenttä ja maalivahti on Wiipurilaisilla heikompi, mutta kyllä mulle kelpais, että Kaijasilta-Kosonen parivaljakko pelaisi vokaalien kärjessä. Veikkausliiga.com: MyPa avaa tänään tällä: KORHONEN Janne PULKKINEN Heikki TIMOSKA Sampsa TUUNAINEN Jarno KUPARINEN Tuomas PUHAKAINEN Saku ÄIJÄLÄ Ilari MUINONEN Eetu HUTTUNEN Toni MIRANDA Hugo NEEMELO Tarmo KooTeePee: HENRIKSSON Janne TANSKA Jani VARTIAINEN Tommi OKSANEN Ville SAARELMA Tomi ERONEN Immo LAURETSALO Jani TYYSKÄ Marko HVIDEN-WATSON Olof HELENIUS Vesa ANTTILAINEN Sasha Topparipari Tyyskä-Tanska on ok, mutta pakit Vartiainen ja Oksanen huolestuttaa puolustussuuntaan. KooTeePee ei kyllä kestä MyPan dominointia laidalla. Toisaalta jos pakit pelaa hyvin niin saumat menestymiseen on olemassa. Keskikenttä: Ässä-Immo-Kuka vittu? on ihan jees. Täytyy toivoa, ettei raudan luja risti-kakkonen, eli Super-Vesku tänään haittaa keskikentän pelinrakentelua. Veskulle on vaikea keksiä sopivaa roolia kentällä, mutta toivottavasti hän pystyy vaikka sitomaan jonkun Mypan pelaajan vartiointitehtäviin. Kärkipelaajat saattavat tehdä maalin ja Henrikssonilta vaaditaan luultavasti venymistä. Toivottavasti Muinonen ja Äijälä pystytään pitämään jotenkin kurissa. Saapa nähdä
|
|
|
|
|
Seitan
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
 |
Vastaus #21 : 26.06.2008 klo 17:48:22 |
|
Radioselostuksen mukaan KooTeePee on Suomen Venäjä pelityyliltään. 
|
|
|
|
|
sianvär**i
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS ja Oulun joukkue, ManUtd
|
 |
Vastaus #22 : 26.06.2008 klo 18:03:58 |
|
Soihtuja
|
|
|
|
|
S.K.
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
 |
Vastaus #23 : 26.06.2008 klo 18:04:10 |
|
SOIHTUJA  edit: Kotkan kannattajien päädyssä siis.
|
|
|
|
|
Mestori
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK Helsinki
|
 |
Vastaus #24 : 26.06.2008 klo 18:04:53 |
|
SAUHUT SALLITTU.
|
|
|
|
|
|
|
|