unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3700 : 23.06.2009 klo 12:20:49 |
|
Hauskaa muuten, että tuo Melon keissi on yhtäkkiä saanut lisää tuulta purjeisiin ja jossain jo esitetään arvioita, että diili tapahtuu Confederations Cupin jälkeen, vaikka itse asiassa mikään ei viittaa edes siihen, että Arsenal on esittänyt minkäänlaista tarjousta tai että kaupassa olisi ylipäätään mitään perää. Vermaelenin tapauksessa kuitenkin tihkui jonkinlaista "sisäpiirin" tietoa siirtosumman sopimisesta, henkilökohtaisista ehdoista ja niin edelleen, Melon tapauksessa ainoa oikea lausunto aiheesta taitaa olla Melon itsensä sanoma "on imartelevaa, että isot seurat ovat kiinnostuneita, mutta minulla on hyvät suhteet Fiorentinaan". Arsenalin tai Fiorentinan leiristä ei ole tainnut kuulua aiheen tiimoilta oikein mitään, eikä edes roskalehdillä ole "tietolähteitä", jotka olisivat keissistä puhuneet. Ei sinänsä, että tuo nyt tekisi diilistä mitenkään epätodennäköisemmän välttämättä, mutta silti tuntuu, että aihe elää enemmänkin omaa elämäänsä, eikä mikään oikea tieto viittaa keissin toteutumiseen tai toteutumattomuuteen.
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3701 : 23.06.2009 klo 12:21:57 |
|
Wilshere  Prkl... Totta. Korjataan 
|
|
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3703 : 23.06.2009 klo 14:40:47 |
|
Diabyn suhteen kannattaisi ehkä vielä odotella ennen kuin ollaan heivaamassa pihalle tai varsinkaan laitamiehiksi. Ihmetyttää etekin halu sysätä laitaan, sillä Diaby on puhtaasti keskustan pelaaja, jolla ei oikein mitään laitamiehen ominaisuuksia. Näkihän sen viime kaudellakin, ettei sovi alkuunkaan laidalle. Keskikentän keskustassa on taas kaikki ominaisuudet aivan huipulle asti ja tuskin kukaan kehtaa väittää, etteikö Diaby ole jalkapalloilijan taidoiltaan selvästi lahjakkain joukkueessa olevista Fabregasin pareista. Eri asia on sitten se, että song on tällä hetkellä paras, mutta ei ole puhtaassa lahjakkuudesta lähelläkään Diabyn potentiaalia. Eikä ole Denilsonkaan.
Diaby sentään näyttää ymmärtävän kritiikin aiheellisuuden ja yrittää tosissaan pelastaa uransa Arsenalissa. Kuulostaa hyvältä juuri sen takia, että ongelmat ovat aina olleet ylimielisessä neppailussa ja laiskassa puolustamisessa ja Diaby paransi näitä osa-alueita tuntuvasti jo kevään aikana. Jos nyt asenteeseen tulee lopullinen muutos ja vetelyys häviää olemuksesta kokonaan, Diabyn potentiaalilla voi nousta aina maailman eliittiin saakka. Diaby on kuitenkin ominaisuuksiltaan pelaaja, joita harvemmin tulee vastaan: isokokoinen ja kohtalaisen voimakas (jota voi noilla raameilla tulla lisää), mutta siitä huolimatta liikkuu ihan hyvin ja on ketterä isoksi mieheksi, etenkin pienissä liikkeissä. Kevät myös osoitti, että osaa tulla jaloille ja on parhaimillaan loistava pallonriistäjä, jota ei tuupita (sääntöjen puitteissa) sivuun kaksinkamppailuista. Syöttötaitokin voi loppujen olla todella hyvä, sillä ainakin keväällä myös syötöt paranivat siinä vaiheessa kun Diaby viitsi muutenkin pelata. Ehkä siis epätarkat ja löysät syötöt johtuivat välinpitämättömästä asenteesta.
Diabylle soisi senkin takia lisämahdollisuuden, että pelaajalla on käynyt helvetin huono tuuri kolmen ja puolen kauden aikana Arsenalissa. Ensimmäiset puolitoista kautta menivät täysin perseelleen loukkaantumisen takia - kiitos jonkun divaritason lahjattoman Sunderland-apinan silmittömän syöksytaklauksen - ja toissakauden Arsenaliin oli paha murtautua, kun homma toimi Flaminen ja Cescin kanssa niin hyvin. Ei useat loukkaantumiset toki vetelää asennetta selitä, mutta niitä on joka tapauksessa ollut niin paljon, että valtava potentiaali voi vielä realisoitua peliesityksiksi.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.06.2009 klo 14:42:34 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
aquietplace
Poissa
|
 |
Vastaus #3704 : 23.06.2009 klo 14:44:00 |
|
http://www.mirror.co.uk/sport/football/2009/06/23/the-steel-council-115875-21463987/Wenger haluais taas pitää kaikki ja hankkia se 1-2 hankintaa vielä. Ja Hleb ja Flaminin tontit o paikattu ja tulevaisuus näyttää taasen kirkkaalta. Olen kyllä vähän eri mieltä. Mutta saa nähdä sitten ketkä ne 1-2 hankintaa on mitä se silmällä pitää. "I am fed-up with people who think I have £100million in the bank yet don't want to spend it. How can people think that? "The pride of the club is in having moved to a new stadium while maintaining the club at the top level.Antaa ManCin ja Realien tuhlata. Kyl se Wenger vielä joukkueesta ei-niin-täynnä-tähtiä vielä jotain koulii kun : " We are at a stage where we need to convince people that this team does a lot of things right. It does not need to be transformed. When you go on a long unbeaten run in the Premier League and reach two semi-finals, common sense should tell you that.Mutta ne pytyt olis kivoja, ei vain sijat ja putket. Monet pelit viime kaudellakin olis tuonut pisteitä enemmän, jos oltais kauden alusta saakka oltu myös hereillä. Jos nyt ei pitäisi Wengerin mukaan siitä jäädä kiinni vaan joukkue hyvissä ajoin kokoon niin jännittää alkukauden ohjelman puolesta kyllä vielä enemmän kuin mitä viime kauden alussa. Toivotaan, että sieltä tulis pari kovaa hankintaa, jotka helpottaa sitten pelaamista, kun on äijjiä taas siellä sun täällä kun ensimmäiset pelit alkais europelien ja valoiliigan suhteen. Vuoden vanhempi joukkue, muttei yhtään sen valmiimpi ennenkuin saadaan pari hyvää uutta hankintaa tukemaan sitä pelimuodostelmaa, millä ensi kaudella sitten pelataan niin, että se sopisi joukkueelle paremmin. Se on eri asia miten se on taas "nähty toteutettavan" Wengerin mukaan. Omat odotukset on tämän hetken rosterilla katsottuna, että Vermaelenista toivoa sitten hyvää vasemman puolen laitalinkkiä, ja että tasonnostoa viime kauden esityksiin nähden nähtäisiin Denilsonilta, loppukaudella kun hyytyi pahasti, muutamaa kovaa katkoa taas Tourelta, Gallasilta hyvää kautta ja keskittyä enemmän kentän suorituyksiin kuin mediassa esiintymisiin, Rosickylle uutta näyttömahdollisuutta valitettavan viime kauden takia, myös Eduardo saisi enemmän peliaikaa ensi kaudelle ja näyttää osaamistaan, loukkaantumiset kun on siellä pilannut nyt jo liikaa pois näyttömahdollisuuksia, Bendtner kaipaa vielä hiomista otteisiinsa, vaikka viime kaudella väläytteli niitä ratkaisumaaleja, joilla peli käännettiin tasurista voitoksi ottelun loppupuolilla. Van Persie on ollut itselle hieman pettymys, heijastuiko viime kaudella joukkueen esityksien myötä se sitten myös Van Persieen? Toivon, että saisi itsestään enemmän irti tänä tulevana kautena. Maalimäärät ovat olleet sellaista ok tasapaksua, enempiinkin olisi mahdollisuudet ja PErsie omaa vielä sitä potentiaalia. Jotenkin vaikutti omin silmin siltä, että Van Persien peliesityksiin heijastuu joukkueen esitykset. Elää ja kaatuu niistä. Tuo huhuttu Bordeauxin kärki vaikuttaisi olevan parempi pääpelaaja kuin Adebayor, myös teknisesti ihan ok muttei kauhean varma viimeistelijä (videolta katsottuna). Mutta Melo olisi kyllä oiva lisä, toisi ilkeyttä Arsenalin keskikentälle ja kovempaa otetta. Confederations Cupin myötä pari ottelua seuranneena on ollut ilahduttava näky silmille, ja näkisin mielelläni Melon Gunnersissa ensi kautena. Mutta se on vielä aikas huhuasteella. Itselle jos omaa fantsudraftia tekisin niin olisi 1-2 pelipaikalle yllätyskortti Huntelaar kärkeen Adebayorin korvaajaksi ja alemman keskikentän paikalle Melo. Huntelaar, kun keskittyi ensin peliajasta kitisemiseen Realin nutussa:alas: , sitten sai peliaikaa, sitten tuli myös maaleja. Jotenkin tämä on se negatiivinen puoli, mikä aina pistää vihaksi, kun median kautta pelataan peliä ensin, eikä näyttöjen suhteen kentällä. Myös Realin kuviot siirtomarkkinoilla puhuu kyllä sen puolesta että Huntelaarilla peliaikaa tulisi olemaan kyllä vähemmän mitä viime kautena. Jotenkin näkisin Arsenalin nutun sopivan myös Huntelaarin suuntaan. Mutta Vermaelenin tulon myötä jos joku toppariosastolta lähtee, niin sinne kenties vielä ukkoa <-> ukko ulos ja sisään 2 joukkueen kesken, mutta Wengerin aikomukset pitää ryhmä kasassa ei puhuisi tämän puolesta. Olisi mukava silti nähdä jotain yllättävää siirtojen suhteen, joka kerrankin yllättäisi positiivisesti. Itse haluaisin joukkueesta pois Silvestren, Denilsonin ja Adebayorin pihalle <-> Richards jossain vaiheessa kiinnosti mutta ei nykysuorituksilla, kovempaa, kokeneempaa kaivattaisiin, ja sitten Melo ja Huntelaar tilalle. Ugh olen puhunut. Mutta Wenger ei ole vielä. Kattellaan ja ootellaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.06.2009 klo 15:10:08 kirjoittanut aquietplace »
|
|
|
|
|
jt_gunner
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3705 : 23.06.2009 klo 22:41:01 |
|
Foorumisteille tyypillinen FM-siirtomanagerointi on taas täydessä vauhdissa ja on välillä vähän surullistakin lukea, kun monet täällä olisi potkimassa jengissä ulos jopa neljää-viittä pelaajaa ja hankkimassa vastaavaa määrää tilalle. Jopa asiakirjoittajat haksahtavat välillä haaveilemaan parikymppisten pelaajien pois heittämisestä "menetettyinä tapauksina" ja "lunastamattomana potentiaalina". Toisaalta taas unelmoidaan mm. Gibbsin (19-vuotias?) ja Wilsheren (17-vuotias) haastavan kokeneempia kollegoitaan avauspaikasta ihan tosissaan. Huvittavaa, kun toinen suupieli huutaa joukkueeseen lisää kokemusta ja toinen sitten haluaa myydä edes pari kautta Valjua tahkonneet pelaajansa pois ja pistää näitä lyhyellä aikajaksolla hyvin pärjänneitä nuorukaisia avaukseen.
Tietysti fantasioida saa, ei siinä mitään, mutta pitäkäähän nyt ainakin foorumin ulkopuolella pää kylmänä älkääkä pettykö, kun porukasta Eboue, Clichy, Denilson, Diaby, Gallas, Toure, Rosicky ja Adebayor ainakin kuusi pelaa myös alkavalla kaudella Gunners-paidassa.
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3706 : 23.06.2009 klo 23:37:21 |
|
Foorumisteille tyypillinen FM-siirtomanagerointi on taas täydessä vauhdissa ja on välillä vähän surullistakin lukea, kun monet täällä olisi potkimassa jengissä ulos jopa neljää-viittä pelaajaa ja hankkimassa vastaavaa määrää tilalle. Jopa asiakirjoittajat haksahtavat välillä haaveilemaan parikymppisten pelaajien pois heittämisestä "menetettyinä tapauksina" ja "lunastamattomana potentiaalina". Toisaalta taas unelmoidaan mm. Gibbsin (19-vuotias?) ja Wilsheren (17-vuotias) haastavan kokeneempia kollegoitaan avauspaikasta ihan tosissaan. Huvittavaa, kun toinen suupieli huutaa joukkueeseen lisää kokemusta ja toinen sitten haluaa myydä edes pari kautta Valjua tahkonneet pelaajansa pois ja pistää näitä lyhyellä aikajaksolla hyvin pärjänneitä nuorukaisia avaukseen.
Tietysti fantasioida saa, ei siinä mitään, mutta pitäkäähän nyt ainakin foorumin ulkopuolella pää kylmänä älkääkä pettykö, kun porukasta Eboue, Clichy, Denilson, Diaby, Gallas, Toure, Rosicky ja Adebayor ainakin kuusi pelaa myös alkavalla kaudella Gunners-paidassa.
Niin kyllähän kannattajille lähtijöiden ja tulijoiden spekulointi on osa kannattamisen viehätystä, eikä sillä useinkaan ole mitään tekemistä realismin kanssa. Kannattajien suunnitelmat toteuttamalla jokainen seura vajoaisi sekasortoon alta aikayksikön, kun pitkäjänteisyydestä ei ole tietoakaan ja paniikkinappula olisi pohjassa jatkuvalla syötöllä, mutta jokainen voi tietenkin aina haaveilla, kuinka hoitaisi managerin hommat merkittävästi paremmin. Tuota muutoksen kaipuuta en ole itsekään aina ihan täysin ymmärtänyt: miksi pelaajat (erityisesti nuoret), jotka eivät ole jonkun mielestä tarpeeksi hyviä, pitää saada äkkiä pois joukkueesta? Ettei Wenger vain vahingossakaan laittaisi näitä kentälle, kun loukkaantumissuma iskee? Jos pelaajat eivät ole tarpeeksi hyviä, niin fair enough, eivät sitten pelaa, mutta mikä tarve heitä on heivata muualle? Jos pelaajat ovat niin huonoja, kuin sanotaan, eikä toivoa tulevaisuudesta ole, niin eihän näistä siirtokorvauksinakaan mitään saa, eikä edes useamman pelaajan ulosheivaamisellä saada yhtä kunnon pelimiestä tilalle. Eipä siinä, olen varmasti itsekin joskus sanonut joistain pelaajista, että taso on nähty ja kieltämättä en jäisi suuresti kaipaamaan esimerkiksi Senderosia tai Silvestreä nytkään, mutta eivät nuo nyt ringissä haittaa. Olen epäilemättä myös sanonut, että uskoni Diabyyn on mennyt ja tämä pitää paikkaansa, mutta arvostan suuresti, jos mies pysyy ringissä ja taistelee itsensä esityksillään avauskokoonpanon mieheksi tulevaisuudessa. Diabyn ulostamisesta en näkisi olevan joukkueelle mitään etua, vaikka en tosiaan mieheen juuri nyt uskokaan. Wilshere (nyt taisi mennä oikein...) toki on nuori poikanen, eikä vielä muutamaan vuoteen haasta ketään ykkösjoukkueen paikasta, mutta Gibbsin uskaltaisin kyllä nostaa ainakin hyväksi kirittäjäksi Clichylle jo nyt. Ei ehkä haastamaan avauspaikasta molempien ollessa kunnossa vielä, mutta kyllä Clichyn on hyvä katsella hieman olkansa yli, sillä monen vuoden tason taantumaan ei nyt ole kuitenkaan varaa. Ensi kaudella kehityksen on Clichyn osalta varmasti näytettävää positiivista kaarta, jotta Gibbs ei tosissaan tule uhkaamaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että monet maailmantähdet ovat jo 19-vuotiaana olleet avauksen tai vähintäänkin rotaation pelaajia joukkueissaan, joten tuulesta temmattua ei ole odottaa 19-vuotiaalta ainakin ajoittaista ykkösjoukkueen paikan haastamista, jos ajatellaan, että kaverista on kasvamassa maailmanluokan laitapuolustaja.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3707 : 24.06.2009 klo 00:56:57 |
|
No jaa, jt_gunner kyllä nyt tulkitsee muiden viestejä aika kärjistävällä tavalla, ainakin omasta mielestäni. Osa totta, mutta ýhtä paljon omasta päästä. Itse en ainakaan ole huomannut täällä mitään suurta määrää viestejä, joissa oltaisiin potkimassa viittä ukkoa sivuun ja ostamassa viittä tilalle. Ne viestit ovat lähinnä sellaisia, joissa huudellaan pois yhtä, ehkä kahta-kolmea, ei todellakaan viittä vaihtoon, mutta totta kai potkittavista riittää eriäviä näkemyksiä ja siksi nimiäkin on useampi. Myöskään vahvistuksia ei huudella neljää, viittä, vaan se on se 1-3 vahvistusta mitä maksimissan odotetaan/halutaan.
Nämä nimet, joita eniten huudellaan pois ovat muutenkin sellaisia, joiden lähtöä eniten huhutaan. Ei Gallasia ja Tourea huudeltaisi pois, ellei se olisi vähintäänkin todennäköistä, että toinen siivotaan joukkueesta ja tästä aiheesta varmasti riittää pulinaa, kun vaikuttaa siltä, että se on Toure joka saa tehdä tilaa. Samaten Adeabyor on - tai oikeastaan oli - jatkuvien huhujen kohteena ja oikein kukaan ei tiedä missä tällä hetkellä mennään, joten "Ade vittuun" -viestejä riittää ja eipä Ade itse tee mitään, että se muuttuisi. Ade saattaa aivan hyvin lähteä, jos sopiva tarjous tulee, mutta saattaa hyvin myös, joten tähänkin aiheeseen varmasti palataan kesän aikana. Eboue on myös potentiaalinen lähtijä, jota huudellaan paljon pois. Silvestre on sitten jo niin paska, että ymmärrän hyvin jokaista joka huutelee ulos sillä perusteella, ettei vaan vahingossakaan eksy kentälle.
Nämä jutut, että fanit haluavat Clichyn ulos, ovat sitten jo täysin omaa kuvitelmaa. Täällä on lähinnä kyseenalaistettu Clichyn selvänä ykkösvaihtoehtona, ja huudeltu Gibbsille mahdollisuutta, jos Clichy ei pysty nostamaan tasoaan yhtään ensi kaudesta. Tästä sitten kehitellään sellainen versio, että fanit haluavat Clichyn ulos. Lähinnä kyse oli siitä, että jos nokan eteen laipoidaantarpeeksi rahaa niin Clichy voisi päästääkin. Diaby nyt on sellainen, että monet ovat siivoamassa, samoin Denilson, mutta en ole huomannut ketään huutemassa molempia ulos. Enemmänkin fanit huutelevat vahvistusta kuin ovat siivomassa kk-miehiä ulos.
Jos se kk-pelaaja saadaan ja vielä sellainen, joka tosiaankin vahvistaa keskikentän pohjaa tuntuvasti, tuskimpa kukaan on valittamista Ebouen tai Aden jäämistä seuraan. Tai edes Silvestren.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.06.2009 klo 00:59:13 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
arse17
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3708 : 24.06.2009 klo 11:44:34 |
|
Samaten Adeabyor on - tai oikeastaan oli - jatkuvien huhujen kohteena ja oikein kukaan ei tiedä missä tällä hetkellä mennään, joten "Ade vittuun" -viestejä riittää ja eipä Ade itse tee mitään, että se muuttuisi. Ade saattaa aivan hyvin lähteä, jos sopiva tarjous tulee, mutta saattaa hyvin myös, joten tähänkin aiheeseen varmasti palataan kesän aikana
No tällä hetkellä taas ollaan palattu siihen että Milan olisi tekemässä sitä "tuttua" 25 milj. £ arvoista tarjousta. Dzeko oli Milanin tähtäimessä mutta Wolfsburg ei ole myymässä joten Ade on tähtäimessä. Mielenkiintoista nähdä miten Wenger tähän suhtautuisi jos oikeasti Milan olisi tekemässä tämän arvoista tarjousta, sillä juuri ilmaisi että hän haluaa pitää joukkueen kasassa ja kukaan ei ole lähdössä, vain vahvistuksia joukkueelle... No aika näyttää.
|
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3709 : 24.06.2009 klo 14:19:49 |
|
Tietysti fantasioida saa, ei siinä mitään, mutta pitäkäähän nyt ainakin foorumin ulkopuolella pää kylmänä älkääkä pettykö, kun porukasta Eboue, Clichy, Denilson, Diaby, Gallas, Toure, Rosicky ja Adebayor ainakin kuusi pelaa myös alkavalla kaudella Gunners-paidassa.
Rosicky olisi tosiaan varmaan jo vapautettu tai päästetty siirtymään jos näin olisi tarkoitus, eli ilmeisesti uutta mahdollisuutta tarjotaan ja mielestäni ihan hyvä niin. Jos vain paikat kestävät, on vahvistus. Denilson ja Clichy eivät varmastikaan siirry tässä siirtoikkunassa vielä mihinkään, ellei jotain käsittämätöntä tarjousta patongista heilahda. Tuskin kuitenkaan. Myös Denilson jatkaa jpn kiusaksi, eihän tämän lähdöstä ole ollut minkäänlaisia viitteitä. Diaby jatkanee myös, ainakin tammikuuhun asti. Kyllä tammikuun siirtoikkunassa voi hyvinkin tapahtua jos joku jää selvästi nokkimisjärjestyksessä kauas peliajasta, kuitenkin Denilson ja Diaby saivat viime kaudella ihan hyvin peliaikaa. Denilson tietysti enemmän. Puolustuspäässä luulisi olevan ukkoa paljon, mutta itseasiassa tällä hetkellä on aika optimaalinen määrä. Olettaen siis, että Senderos lähtee. Vasemmalle on tarjolla Gibbs, Silvestre, Clichy, keskelle Gallas, Toure, Vermaelen, Djourou (sekä Song, Silvestre) ja oikealle Sagna (sekä Eboue). Missään tapauksessa täältä ei lähde kuin maksimissaan yksi ja korvaaja on tällöin varmasti tulossa sisään. Ellei kyseessä ole Silvestre, jonka paikan voi ottaa tarvittaessa joku nuorisosta. Jos Eboue menee niin oikealla on vähän ohutta, eli tuskin Wenger ainakaan haluaa miestä pihalle pistää. Adebayorista on vähän vaikea sanoa, siirtohuhuja on paljon liikkeellä mutta mies ei ilmeisesti hae mitenkään aktiivisesti siirtoa eikä Wengerillä ole välttämättä kovia haluja myydä ellei hinta ole kova. Toisaalta taas Adebayorin päivittäminen parempaan kärkeen olisi hyvä juttu, mutta jos ensin se keskikentän keskustan mies. --- Lukumäärällisesti puolustuspää ja hyökkäyspää on riittävä ensi kaudeksi, mutta jos esimerkiksi Eboue lähtee tarkoittaisi tämä Silvestren jäämistä alakertaan. Jos Eboue ja koko muu vanha porukka jatkaa, niin sisään tulee korkeintaan se yksi keskikentän keskustan mies. Muuten on melkeimpä liikaa jamppaa tarjolla ja joku pitäisi ulostaa. Määrää on, mutta keskikentän keskustaan toivoisi enemmän laatua näiden diabyjen ja denilsonien sijaan.
|
|
|
|
|
Gooner88
Poissa
Suosikkijoukkue: Szczęsnyn lädiaksentti
|
 |
Vastaus #3710 : 24.06.2009 klo 22:00:56 |
|
Mikä on muuten Senderosin sopimustilanne? Oliko peräti loppumassa jo ensi kesänä? Milan ilmoitti oman käsitykseni mukaan jokunen viikko sitten ettei sillä ole mitään halua hankkia sveitsiläistä pysyvästi riveihinsä. Saa nyt sitten nähdä löytyykö miehelle halukkaita ostajia kun jotenkin tuntuu ettei Wenger kovin halvalla miestä päästä irti. Puolustuspakettihan on määrällisesti varsin hyvässä kuosissa, mutta tilanne voi muuttua nopeasti mikäli esim. Senderos, Silvestre ja Toure kaikki lähtevät. Silvestrellä on kuitenkin sopimus umpeutunut ja Wengerin pelaajapolitiikalla kohta 32 vuotta täyttävä Silvestre voi olla jopa epätodennäköisempi lisäys ensi kauden pelaajalistaan kuin vielä varsin nuori Senderos.
Ensi kaudella on myös hyvin mielenkiintoista nähdä pystyykö Eduardo pelaamaan huipputasolla. Ihan lupaavia otteita mies esitteli heti loukkaantumisensa jälkeen huilaten kuitenkin loppukauden. Hyökkäyspään pelaajia toki riittää, mutta kyllä Dudu tuntuu olevan eri luokan viimeistelijä kuin Ade tai Nikke. Määrää lisää entisestään se kun Jay Simpson palaa lainalta ja toki Carlos Velakin on käytössä. Alkavat kuitenkin kyseiset herrat olla jo siinä iässä etteivät varmastikaan tyydy pelkän peliajan kyttäilyyn Tykkimiehissä ja näin ollen tämänkin duon kanssa on Wenkulla mietittävää.
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3711 : 24.06.2009 klo 23:09:51 |
|
Mikä on muuten Senderosin sopimustilanne? Oliko peräti loppumassa jo ensi kesänä? Milan ilmoitti oman käsitykseni mukaan jokunen viikko sitten ettei sillä ole mitään halua hankkia sveitsiläistä pysyvästi riveihinsä. Saa nyt sitten nähdä löytyykö miehelle halukkaita ostajia kun jotenkin tuntuu ettei Wenger kovin halvalla miestä päästä irti. Puolustuspakettihan on määrällisesti varsin hyvässä kuosissa, mutta tilanne voi muuttua nopeasti mikäli esim. Senderos, Silvestre ja Toure kaikki lähtevät. Silvestrellä on kuitenkin sopimus umpeutunut ja Wengerin pelaajapolitiikalla kohta 32 vuotta täyttävä Silvestre voi olla jopa epätodennäköisempi lisäys ensi kauden pelaajalistaan kuin vielä varsin nuori Senderos.
Silvestren sopimus ei ole umpeutunut, eikä umpeudu tänä kesänä. Sopimus kun oli mitaltaan kaksivuotinen, asia jota yli 30:n Silvestren tapauksessa kovasti ihmeteltiinkin. Senderoksen sopimus on ilmeisesti myös voimassa ensi kesään, eli näistä kahdesta "päästään" eroon joka tapauksessa vuoden päästä, ellei jatkosopimuksia sorvata. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että molemmat yritetään myydä tänä kesänä, jos myyntiaikeita on. On toki myös mahdollista, että Senderosin kanssa solmitaan jatkosopimus ja Silvestre saa ensi kesänä lähteä vapailla papereilla, mikäli nyt ei halua jäädä viettämään osa-aikaeläkettä Arsenaliin, mutta pitäisin näitä epätodennäköisempänä skenaariona. Itse asiassa uskon, että tämä kaksikko on juuri tuosta sopimustilanteesta ja ihan käytännön syistäkin johtuen niitä todennäköisimpiä lähtijöitä nykyisestä ringistä. Touren tai Gallasin lähtöä pidän kuitenkin loppujen lopuksi huhuista huolimatta melko epätodennäköisenä. Ensi kaudella on myös hyvin mielenkiintoista nähdä pystyykö Eduardo pelaamaan huipputasolla. Ihan lupaavia otteita mies esitteli heti loukkaantumisensa jälkeen huilaten kuitenkin loppukauden. Hyökkäyspään pelaajia toki riittää, mutta kyllä Dudu tuntuu olevan eri luokan viimeistelijä kuin Ade tai Nikke. Määrää lisää entisestään se kun Jay Simpson palaa lainalta ja toki Carlos Velakin on käytössä. Alkavat kuitenkin kyseiset herrat olla jo siinä iässä etteivät varmastikaan tyydy pelkän peliajan kyttäilyyn Tykkimiehissä ja näin ollen tämänkin duon kanssa on Wenkulla mietittävää.
Eduardo on tosiaan aika monta kertaa osoittanut olevansa kova viimeistelijä ja itse toivon kaverille runsaasti peliaikaa reenipeleissä ja alkukaudesta, jotta mies pääsee näyttämään kyntensä. En näe mitään syytä, miksi ei voisi palata entiseen iskuunsa, mutta aika näyttää. Wenger on myös puhunut kolmen kärjen käyttämisestä ensi kaudella joissakin peleissä, silloin runsas hyökkääjistö ehkä pääsisi paremmin pelaamaan "oikeissa" rooleissa, joskin edelleen hyökkäyspäähän riittää silti tunkua: Adebayor, Bendtner, Van Persie, Arshavin, Eduardo, Walcott, Vela ja Simpson kaikki kärkkyvät paikkaa tuohon kolmikkoon. Kieltämättä ajatus hyökkäyskolmikosta Van Persie-Eduardo-Arshavin parhaimmillaan herättää jonkinlaisen veden kielelle, jos vielä siihen alapuolelle saisi parhaassa kunnossa olevat Cescin ja Rosickyn / Nasrin ja tasapainottamaan jonkun Melon kaltaisen luutijan  No, haaveillaan haaveillaan, kyllä tuohon ihan Songkin minulle kelpaisi olettaen, että taso viime kaudesta säilyy, mutta joka tapauksessa nykyisellään hyökkäyspää on ihan pätevä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.06.2009 klo 23:24:45 kirjoittanut unreal »
|
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3712 : 25.06.2009 klo 09:52:03 |
|
The Sun tietää Fabregasin kertoneen tuskastaan Arsenalissa kun pytyt kiertävät kaukaa.
"The absence of titles at Arsenal is what angers me the most," he is quoted as saying in The Sun.
"Cristiano (Ronaldo) said he's leaving Manchester United because he had nothing else to win. For me right now it is the exact opposite, seeing the impotence.
Varmasti ottaa koville pelata Arsenalissa, ei se seiso kuitenkaan.
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3713 : 25.06.2009 klo 10:52:54 |
|
The Sun tietää Fabregasin kertoneen tuskastaan Arsenalissa kun pytyt kiertävät kaukaa.
"The absence of titles at Arsenal is what angers me the most," he is quoted as saying in The Sun.
"Cristiano (Ronaldo) said he's leaving Manchester United because he had nothing else to win. For me right now it is the exact opposite, seeing the impotence.
Varmasti ottaa koville pelata Arsenalissa, ei se seiso kuitenkaan.
... ja varmasti on sanonut juuri noin. Laskin käyntiin, kuinka kauan kestää, kunnes nämä kommentit tyrmätään täytenä paskapuheena.
|
|
|
|
|
El Hefe
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Madrid, HJK, Guti
|
 |
Vastaus #3714 : 25.06.2009 klo 11:18:11 |
|
Miten, uskooko täällä porukka, joka Arsenalia seuraa tarkemmin, että Rosickylla olisi saumaa murtautua ykköskokoonpanoon? Ennen loukkaantumisketjua pieni tsekkiläinen dominoi muistaakseni Arsenalin peliä ja oli lähestulkoon jumala, kun kentällä oli. Ikä alkaa varmaan lähennellä 30v ?
|
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3715 : 25.06.2009 klo 11:25:53 |
|
Miten, uskooko täällä porukka, joka Arsenalia seuraa tarkemmin, että Rosickylla olisi saumaa murtautua ykköskokoonpanoon? Ennen loukkaantumisketjua pieni tsekkiläinen dominoi muistaakseni Arsenalin peliä ja oli lähestulkoon jumala, kun kentällä oli. Ikä alkaa varmaan lähennellä 30v ?
29 täyttää syksyllä. Kyllähän taitoa löytyy ja niiden puolesta vahvistus olisi, mutta on todella vaikea sanoa miten paikat kestävät puolentoista vuoden tauon jälkeen kun tosipelit alkavat. Tämänhän Rosicky on myös itse myöntänyt. Todennäköisintä on, että pieniä loukkaantumisia tulee alussa siellä ja täällä, vaikka kunto on, kuten mies on itse sanonut, parempi kuin ennen loukkaantumistaan. Vaikea sanoa, mahtuisiko täydellisessä kunnossa oleva Rosicky jatkuvasti avauskokoonpanoon. Laidalla Wenger miestä peluutti ja nyt pelipaikoista ovat kilpailemassa myös Nasri, Walcott ja Arshavin. Toki kaikki kolme ja itseasiassa myös Rosicky pystyvät pelaamaan muillakin pelipaikoilla, eli vaihtoehtoja kyllä löytyy miten Wenger asettaa pelaajansa.
|
|
|
|
|
Kinkkipokka
Poissa
Suosikkijoukkue: Gaffer, Kikkopää-Rautiainen
|
 |
Vastaus #3716 : 25.06.2009 klo 11:33:35 |
|
Koskas täällä uutta topikkia availlaan? Mielenkiinnolla odotan biitin analyyshia ensi kaudella mestaruustaisteluun palaavasta Arsesta.
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3717 : 25.06.2009 klo 12:16:00 |
|
Koskas täällä uutta topikkia availlaan? Mielenkiinnolla odotan biitin analyyshia ensi kaudella mestaruustaisteluun palaavasta Arsesta.
Ensimmäisten reenipelien kynnyksellä, varmaan parin viikon päästä, eikö näin ollut puhetta? Mestaruustaisteluun palaaminen tai CL-paikoista taistelu näkemyksenä varmaankin heijastelee aika paljon sitä, mitä tässä parin seuraavan viikon aikana siirtomarkkinoilla tapahtuu...
|
|
|
|
|
Väärä Cowboy
Poissa
Suosikkijoukkue: Väärinkannattaja
|
 |
Vastaus #3718 : 25.06.2009 klo 14:01:35 |
|
Noista Cescin kommenteista on hyvä analyysi arseblogin päivän kirjoituksessa. Ei niitä väännöksiä varsinkaan näin kesäaikaan kannata lukea kovinkaan tosissaan.
|
|
|
|
|
hammaskipu77
Poissa
Suosikkijoukkue: Bangor City
|
 |
Vastaus #3719 : 25.06.2009 klo 14:19:03 |
|
Luulisi ettei Rosickystä ole ainakaan nopeaksi laituriksi (jos hän sellainen on joskus ollut) vakavan puolitoista vuotta kestäneen loukkaantumisen jälkeen. Itse ainakin hakisin hänelle toista pelipaikkaa ja antaisin laiturivastuuta nuoremmille pelaajille.
|
|
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3721 : 25.06.2009 klo 18:42:04 |
|
Laskuri sanoi, että sellainen 10 tuntia taisi mennä tällä kertaa, jos ajattelee, että Sun joskus siinä aamutuimaan pisti jutun ulos ja ilmeisesti neljän aikaan paikallista aikaa tuli vastine. Kyllä mahtaa Cesciäkin vituttaa, kun tämä tapahtuu joka helvetin viikko, mutta mitä siinä voit tehdä? Jossain blogissa ehdotettiin, ettei pitäisi sanoa mitään medialle, mutta nykyäänhän "no comment" on yhtä kuin myöntyminen, aika turhaa tuo olisi. Kannattajien pitäisi vain ottaa sama linja kuin siirtohuhuissa: jos se ei ole Arsenal.comissa, se on todennäköisemmin paskaa, kuin totta.
|
|
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3723 : 27.06.2009 klo 23:26:33 |
|
Ehkä englantilaislehdistössä keskivertoa luotettavammalta puolelta oleva Times puhuu ainakin itselleni jokseenkin yllättäen Arsenalin ja Wengerin taistelevan ManUn kanssa Benzemasta: http://www.timesonline.co.uk/tol/sport/football/premier_league/arsenal/article6591106.eceTavallaan tuo käy järkeen, mutta ehkä vähän liiankin "sopivasti", eikä juttu oikein viittaa mihinkään sellaiseen lähteeseen, että tuota voisi pitää huhupuhetta todellisempana. Melonkin siirrosta käydään jutun mukaan "keskusteluja", mutta hinta eli 21 miljoonaa on liian kova. Aika vieraalta tuo huhuilu nyt omaan korvaani ainakin kuulostaa, Vermaeleniin meni 10 miljoonaa ja päälle laitettaisiin muka ~25M Benzemaan ja ~20M Meloon? Vaikka Adebayorin lähtö tulisikin kuvioon mukaan, niin kovin olisi yllättävää liikehdintää. Toki odottelin keskuspuolustajan ja puolustavan keskikentän hankintaa ja uskoin niihin kyllä sen 20 miljoonaa uppoavan yhteensä, mutta joku Benzema tulisi kyllä ihan puskista. Olen ainakin tähän mennessä pitänyt miestä täysin Arsenalin budjetin ulottumattomissa.
|
|
|
|
|
arse17
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3724 : 28.06.2009 klo 12:47:35 |
|
Juu itekki lueskelin tuota juttua Benzemasta. Nyt tuli toinen vielä "härskimpi" väite sillä Daily Star Sunday väittää että Franck Riberystä Arsenal olisi tekemässä 40 milj. £ arvoista tarjousta joka olisi Arsun ennätys. Aika paksua tekstiä tälle päivälle
|
|
|
|
|
|
|
|