unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3800 : 03.07.2009 klo 10:34:03 |
|
Ite ainakin toivoisin Aden jäävän Arsuun vielä edes yhdeksi kaudeksi. Okei, kaveri on saanut myös täällä aika tavalla kritiikkiä kauden aikana ja osittain toki myös aiheesta, mutta myönnettäköön silti se tosiasia, että on joukkueen tärkeimpiä pelaajia ja taisipa olla viime kaudella joukkueen paras maalintekijäkin.
Ei ollut, Van Persie teki enemmän maaleja niin liigassa (tosin vain yhden enemmän) kuin yhteensä. Silti toki parhaimmillaan tärkeä pelaaja, sitä "parasta" vaan ei ole oikein Adelta nähty. Mutta luotetaan siihen, että jos motivaatio riittää Arsenaliin jäämiseen, niin se paranee myös kentällä. Mitä nyt tuli U21:en EM-kisoja seurailtua, niin Walcott nyt ei ainakaan jaksanut innostua pelaamisesta edes vähää alusta. Ei toki tarkoita sitä, etteikö olisi lahjakas pelaaja jne., mutta tainneet esiintymiset Englannin aikuisten maajoukkueessa nostaa nesteet sen verran pahasti päähän, ettei jaksanut kiinnostua tällaisestä "höntsäturnauksesta". Mutta toki myös tältä suunnalta varaukseton "  " Wilshiren uudelle sopparille. Walcott nimenomaan itse halusi lähteä kisoihin, joten tuskinpa tuo motivaatiosta oli kiinni. Varmaan vaisuuteen oli muita syitä, mahdollisesti väsymys pitkän kauden jäljiltä, sekä se, että Theo oli kisojen "supertähtenä" melko lailla tarkkaan merkitty mies. Eipä esimerkikisi Agbonlahorkaan mitään ihmeitä esittänyt, ainakaan sellaista tasoa, mitä valjussa pakkeja kyykyttäneeltä hyökkääjältä voisi odottaa.
|
|
|
|
|
DB#10
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3801 : 03.07.2009 klo 10:56:36 |
|
Walcott nimenomaan itse halusi lähteä kisoihin, joten tuskinpa tuo motivaatiosta oli kiinni. Varmaan vaisuuteen oli muita syitä, mahdollisesti väsymys pitkän kauden jäljiltä, sekä se, että Theo oli kisojen "supertähtenä" melko lailla tarkkaan merkitty mies. Eipä esimerkikisi Agbonlahorkaan mitään ihmeitä esittänyt, ainakaan sellaista tasoa, mitä valjussa pakkeja kyykyttäneeltä hyökkääjältä voisi odottaa.
Näin juuri. Kyllä syyttävän sormen voi osoittaa ennen kaikkea Pearcen suuntaan. Englanti oli taktisesti täysi nolla ja ainoa vahvuus oli erikoistilanteet. Pearcen peluutus oli idioottimaista, toisaalta ehkä otanta näihin kisoihin ei tarjonnut suuria vaihtoehtoja.
|
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3802 : 03.07.2009 klo 11:20:10 |
|
Englanti oli taktisesti täysi nolla ja ainoa vahvuus oli erikoistilanteet.
Englanti kyykytti taktisesti mm. Espanjan, joten ei se kyllä pelillisesti tai taktisesti ihan nolla ollut. Englanti pelasi muutenkin perinteisempää brittipalloa ja omilla vahvuuksillaan mielestäni oikein hyvin ja sitä myöten oikein hyvät kisat. Näihin Englannin omiin vahvuuksiin sattuu nyt vain kuulumaan erinomainen erikoistilannepelaaminen.
|
|
|
|
|
El Conejo
Poissa
|
 |
Vastaus #3803 : 03.07.2009 klo 11:55:51 |
|
Kyllä syyttävän sormen voi osoittaa ennen kaikkea Pearcen suuntaan. No kuinkas sattuikaan, paska valmentaja parhaalla joukkueella. Onpa omaperäinen syy Englannin maajoukkueen epäonnistumiselle...
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
 |
Vastaus #3804 : 03.07.2009 klo 11:58:53 |
|
No kuinkas sattuikaan, paska valmentaja parhaalla joukkueella. Onpa omaperäinen syy Englannin maajoukkueen epäonnistumiselle...
Kuka puhui mitään parhaasta joukkueesta? Toiseksi paras ja sillä selvä. Nämä pois näistä kausitopiceista.
|
|
|
|
|
DB#10
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3805 : 03.07.2009 klo 13:08:33 |
|
Englanti kyykytti taktisesti mm. Espanjan, joten ei se kyllä pelillisesti tai taktisesti ihan nolla ollut. Englanti pelasi muutenkin perinteisempää brittipalloa ja omilla vahvuuksillaan mielestäni oikein hyvin ja sitä myöten oikein hyvät kisat. Näihin Englannin omiin vahvuuksiin sattuu nyt vain kuulumaan erinomainen erikoistilannepelaaminen.
Espanja oli yllättävän heikko. Englannin pelinteko oli heikkoa läpi turnauksen, mielestäni Cattermole ja Muamba olivat heikkoja ylöspäin. Noble oli parhaiten pelintekemiseen kykenevä kaveri mutta Pearcen roolitus piti miehen ylhäällä, jonne kunnollisia syöttöjä tuli liian vähän. Walcott ja Abgonlahor oli helppo pelata pois kun tukea ei tullut tarpeeksi, ainoastaan Milner sai yksin aikaan edes jotain. Milnerillä sitten taas vaakakupissa kaksi missattua rankkaria. Englannin vahvuuksiin mielestäni on myös yleensä kuulunut puolustaminen ja nyt vielä oli kaksi ankkuria auttamassa linjaa. Silti kahdessa viimeisessä matsissa 7 maalia omiin. Englannin ainoa vahvuus oli kulmapotkut. No kuinkas sattuikaan, paska valmentaja parhaalla joukkueella. Onpa omaperäinen syy Englannin maajoukkueen epäonnistumiselle...
Hyvin päätelty, vaikka lopputulema olikin päin persettä. Vaikka jossain määrin Englannin pärjäämistä toivoin niin oli se valovuoden päässä ollakseen kisojen paras joukkue. Mielestäni ei olisi edes kuulunut loppuotteluun.
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3806 : 03.07.2009 klo 13:44:02 |
|
Kyllähän noi Laportan kommentit ovat järkyttävän ylimielisiä ihan pelaajan kannalta. Cescinä en menisi Barcaan ihan periaatteesta niin kuan kuin tuo kyseinen öykkäri siellä seuraa johtaa. Tosin ihan sama se varmaan on, kuka sinne valitaan, samaa ylimielistä öykkäröintiä se silti olisi. Taitaa olla perusedellytys valinnalle.
Sinällänsä kyllä hauskaa, miten tapping seuran selän takana on niin kauheaa ja kiellettyä, vaikka samat kaksi seuraa käyttää joka kesä röyhkeästi mediaa jatkuvaan julkiseen tappingiin ja se ei näytä olevan kenellekään suurempi ongelma.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.07.2009 klo 13:45:35 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3807 : 03.07.2009 klo 13:46:15 |
|
Sinällänsä kyllä hauskaa, miten tapping seuran selän takana on niin kauheaa ja kiellettyä, vaikka samat kaksi seuraa käyttävät joka kesä röyhkäesti mediaa jatkuvaan julkiseen tappingiin ja se ei näytä olevan kenellekään suurempi ongelma.
Samaa tuli naureskeltua. Eiköhän nämä uusimmatkin Cesc-huhut kuihdu pikkuhiljaa, kun pre-season käynnistyy - Cesc kun on itse todennut nyt jo niin monta kertaa haluavansa jatkaa toistaiseksi Arsenalissa, niin jotenkin rupeaa tuntumaan väsyneeltä nämä Barcelonan suunnalta tulevat kommentit.
|
|
|
|
|
vilsu
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, VPS, Arsenal, Juventus & Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #3808 : 03.07.2009 klo 14:01:12 |
|
Walcott nimenomaan itse halusi lähteä kisoihin, joten tuskinpa tuo motivaatiosta oli kiinni. Varmaan vaisuuteen oli muita syitä, mahdollisesti väsymys pitkän kauden jäljiltä, sekä se, että Theo oli kisojen "supertähtenä" melko lailla tarkkaan merkitty mies. Eipä esimerkikisi Agbonlahorkaan mitään ihmeitä esittänyt, ainakaan sellaista tasoa, mitä valjussa pakkeja kyykyttäneeltä hyökkääjältä voisi odottaa.
No ei nyt kuitenkaan hirvemmin pitäisi väsymyksellä puolustella Walcotin heikkoja otteita, sillä kuitenkin kisoissa pelasi paljon muitakin sellaisia pelaajia, joilla oli takanaan pitkä ja raskas kausi..
|
|
|
|
|
El Conejo
Poissa
|
 |
Vastaus #3809 : 03.07.2009 klo 14:30:35 |
|
Hyvin päätelty, vaikka lopputulema olikin päin persettä. Vaikka jossain määrin Englannin pärjäämistä toivoin niin oli se valovuoden päässä ollakseen kisojen paras joukkue. Mielestäni ei olisi edes kuulunut loppuotteluun. No tuo nyt vaan oli niin houkutteleva paikka, etten voinut olla viskaamatta...
|
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3810 : 03.07.2009 klo 14:45:44 |
|
"I am not denying it will be a decisive season. If we are not in the title race, we will have to build everything again." Tulevalle jälleenrakennukselle ja uudelle viisvuotisprojektille ilman pokaaleja jo nyt  Tämä siis samaisesta radiohaastattelusta ja Wengerin suusta.
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3811 : 03.07.2009 klo 15:37:51 |
|
No ei nyt kuitenkaan hirvemmin pitäisi väsymyksellä puolustella Walcotin heikkoja otteita, sillä kuitenkin kisoissa pelasi paljon muitakin sellaisia pelaajia, joilla oli takanaan pitkä ja raskas kausi..
Toki. Kaikki kuitenkaan eivät vetäneet heti kauden päätteeksi maajoukkueen kanssa muutamaa viikkoa ja tulleet sieltä käytännössä suoraan kisoihin. En silti tietenkään halua sanoa, että väsymys oli ainoa syy, mutta kyllä silläkin jonkunlainen merkitys voi olla. Taktiikalla ja miesvartionnilla myös, miksei motivaatiollakin toki, mutta en lähtisi kuitenkaan pelkästään motivaation piikkiin ainakaan laittamaan kun tosiaan kaveri oikein erityisesti halusi välttämättä kisoihin lähteä, vaikka Wenger oli eri mieltä.
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3812 : 03.07.2009 klo 15:56:45 |
|
"I am not denying it will be a decisive season. If we are not in the title race, we will have to build everything again." Tulevalle jälleenrakennukselle ja uudelle viisvuotisprojektille ilman pokaaleja jo nyt  Tämä siis samaisesta radiohaastattelusta ja Wengerin suusta. Ottamatta sen enempää kantaa siihen, mitä tuo jälleenrakennus sitten tarkoittaa ja miten se vaikuttaa tulevaisuuden pokaalien voittamiseen, niin oli muuten Wenger yllättävänkin avoin tuossa haastattelussa. Kertoili tosiaan, että Benzemasta oltiin kiinnostuneita, mutta edes tarjousta ei tehty, koska AW ei uskonut Lyonin myyvän Benzemaa tänä kesänä. Eipä silti, ei olisi Arsenalin muskelit kyllä välttämättä myöskään riittäneet vastaamaan Realin tarjoukseen. Lisäksi Ade saa kuulemma lähteä, jos haluaa, mutta Wenger uskoo miehen olevan rivissä syksyllä. Chamakh kuulemma kiinnostaa, mutta vain jos "joku" lähtee. Villillä päättelyllä tuosta kai voisi olettaa, että jos Ade lähtee, niin Chamakhin perässä ollaan. En oikein osaa miehestä sanoa mitään, mutta ei nyt etukäteen ajatellen ole ainakaan mikään ilmiselvä vahvistus Adeen verrattuna ihan puhtaasti tehojen puolesta päätellen.
|
|
|
|
|
arse17
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
 |
Vastaus #3813 : 03.07.2009 klo 16:55:16 |
|
|
|
|
|
|
arsee
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal FC
|
 |
Vastaus #3814 : 03.07.2009 klo 18:30:21 |
|
Kaikki tärkeät junnut kiinnitetty. 
|
|
|
|
|
unreal
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, FC Lahti, Obuhov, FC Kaveriporukka
|
 |
Vastaus #3815 : 04.07.2009 klo 09:54:40 |
|
Kaikki tärkeät junnut kiinnitetty.  ... ja kohta ilmeisesti myös nämä kiikun kaakun olleet ykkösjoukkueen miehet: http://www.independent.co.uk/sport/football/premier-league/van-persie-commits-to-arsenal-until-2014-1731349.htmlEi toki vielä Arsenal.comissa, eli ei voi pitää 100% varmana, mutta sen verran vakuuttavasti esitetty, että eiköhän tuo pian julkisteta. Hieno homma tuokin, tuo tietynlaista varmuutta siitä, että nippu on tärkeiltä palasiltaan pysymässä hyvin kasassa.
|
|
|
|
|
Apea Metsuri
Poissa
|
 |
Vastaus #3816 : 04.07.2009 klo 11:32:28 |
|
Mahtavaa.  Mies on tullut kovaa ylöspäin Clichyn loukkaantumisen jälkeen ja kompurointia Manua vastaan on unohdettu.
|
|
|
|
|
Darthy
Poissa
|
 |
Vastaus #3817 : 04.07.2009 klo 14:33:13 |
|
Mites talvella (?) kovasti huhuissa pyörinyt Inler?
|
|
|
|
|
Gooner88
Poissa
Suosikkijoukkue: Szczęsnyn lädiaksentti
|
 |
Vastaus #3818 : 04.07.2009 klo 14:40:05 |
|
Mites talvella (?) kovasti huhuissa pyörinyt Inler?
Ei varmaan pärjäis ees vertailussa Songille...
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3819 : 04.07.2009 klo 16:51:55 |
|
Päivän goal.com: Melo  Rahaa+Eboue  . Väittävät kyllä, että on ihan virallinen tiedote Violalta ja Arsenal olisi tarjouksen tehnyt. Ei Eboue tuota €25m korvausta voi montaa miljoonaa laskea tai sitten Italaisia viedään kunnolla. En kyllä tuolla uutisella tätä usko, katsotaan jos tarjouksesta mainitaan muuallakin. Ihmetyttää vaan, miksi muka vielä oltaisiin Melon perässä. En usko Melon olevan niin mukava mies, että ihan hyvää hyvyyttään kirjoitti lapun, jotta Fiorentiina saisi enemmän. Jos haluaa lähteä, kyllä kirjoittamatta jättäminen on parempi vaihtoehto. Tietysti jos haluaa silti tulla, niin mikäs siinä, mutta kyllä nimi tuoreessa lapussa vaikuttaa ihan päinvastaiselta. Toivottavasti väkisin ei koiteta ostaa, jos ei halua tulla, vaan koitetaan ennemmin vaikka Canaa (saattaisi olla muutenkin näistä parempi vaihtoehto). Eipä noi tiedot van Persien sopimuksesta täysin pitäneet paikkaansa, kun ei vieläkään ole kotivisuilla vahvistettu. Toki mahdollista, että yksityiskohdat on hiottu lopulliseen muotoon ja lappu odottaa allekirjoittamista. Harjoituskausi alkaa maanantaina ja toivottavasti tähän asiaan saadaan vähintään silloin selvyys, ei meinaan kiinnostaisi lukea tästä sopimusasiasta vatvomista liigakauden alkuun asti. Mites talvella (?) kovasti huhuissa pyörinyt Inler? Inler-huhuja oli eniten vuosi sitten, mutta kuten moneen kertaan jo todettu, pelaajalle meni paskat housuun kun selvästi isompi seura kysyi kuulumisia. Ei mitenkään lupaavia kommentteja silloin 24-vuotiaalta pelaajalta.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.07.2009 klo 16:54:10 kirjoittanut Tekniikka »
|
|
|
|
|
Mogitus
Poissa
Suosikkijoukkue: Internazionale
|
 |
Vastaus #3820 : 04.07.2009 klo 22:29:50 |
|
Ihmetyttää vaan, miksi muka vielä oltaisiin Melon perässä. En usko Melon olevan niin mukava mies, että ihan hyvää hyvyyttään kirjoitti lapun, jotta Fiorentiina saisi enemmän. Jos haluaa lähteä, kyllä kirjoittamatta jättäminen on parempi vaihtoehto. Tietysti jos haluaa silti tulla, niin mikäs siinä, mutta kyllä nimi tuoreessa lapussa vaikuttaa ihan päinvastaiselta. Toivottavasti väkisin ei koiteta ostaa, jos ei halua tulla, vaan koitetaan ennemmin vaikka Canaa (saattaisi olla muutenkin näistä parempi vaihtoehto).
Toisaalta, Melohan voi allekirjoituksellaan varmistaa olevansa suurinpiirtein avauksen pelaaja kaudella, joka sattuu olemaan MM-kisakausi. Fiorentinassa avauksen paikka löytyy jo, jos taas joku seura haluaa maksaa yli 20 miljoonaa euroa hänestä, voisi olettaa tämän seuran haluavan Melon avaukseensa.
|
|
|
|
|
Pierkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Arsenal, KuTi
|
 |
Vastaus #3821 : 04.07.2009 klo 22:46:20 |
|
No, ihan miten sen vaan haluaa sanoa ja voidaan kierrellä ja kaarrella ja jauhaa fuulaa. Ei tule Arsuun.
|
|
|
|
|
Apea Metsuri
Poissa
|
 |
Vastaus #3822 : 04.07.2009 klo 22:52:17 |
|
Eihän tuo niin huono diili olisi: Eboue eli €19m ja kahisevaa €6m.
|
|
|
|
|
|
|
Tekniikka
Poissa
|
 |
Vastaus #3824 : 05.07.2009 klo 00:20:14 |
|
Eboue ja €6m  Jos Eboue oikeasti tiputtaa Fiorentiinan vaatimaa väliä noin paljon, niin äkkiä vaan kaupat lukkoon ja Melo vaikka pakkopaidassa Emiratesille. Senderos ja Silvestre päälle niin 10 miljoonaa riittää?
|
|
|
|
|
|
|
|