Bundesliigaa ja vitosdivaria – viikonloppureissu Itä-Saksaan 24.10.-26.10.2008
Krakova oli käynyt jo turhankin tutuksi viimeisen kuukauden aikana, joten oli aika miettiä uusia kujeita. Frankfurtista kotoisin oleva opiskelukaveri pyysikin sitten matkaseuraksi Itä-Saksaan. Toki tartuin tilaisuuteen, sillä viikonlopuksi ei ollut ilmaantunut diskoteekeissä ravaamista ihmeellisempää ohjelmaa. Kaveri on Eintracht Frankfurtin kannattaja, joten reissun ykkösprioriteetti olisi matkustaa Cottbusiin, jonne Kotkat saapuisivat vierailulle. Eintrachtistahan käytetään yleisesti lempinimeä Die Adler (Eagles), eli suomalaisittain Kotkat. Majapaikankaan suhteen ei pitäisi olla ongelmaa, kun kaverin kaverin majapaikka sijaitsisi Dresdenissä – 100 kilometriä Cottbusista etelään. Reissun ajankohtaan osuisi vielä sattumalta sunnuntaina pelattava SC Borea Dresden – 1. FC Lokomotive Leipzig –mittelö. NOFV-Oberliga Süd olisi taso, eli vitosdivaria Saksanmaalla. Tästä huolimatta ottelusta saattaisi kehittyä tulikuuma, sillä katsomoon odotettaisiin saapuvan liuta pahamaineisen Dynamo Dresdenin kannattajia. Dynamon ja Lok Leipzigin fanit eivät ole tunnetusti niitä ylimpiä ystäviä.
Kyseessä olisi meikäläisen ensivisiitti ex-DDR:n puolella, joten odotukset olivat korkealla – aikaisemmat Saksan vierailut olivat ajoittuneet poikkeuksetta Ruhrin alueelle. Sanoin heti kättelyssä kaverille, että lähtisin reissuun ainoastaan siinä tapauksessa, että hän hoitaisi kaikki järjestelyt majapaikan ja liikkumisen suhteen. Kuinkas sitten kävikään? Nimittäin heti kättelyssä selvisi, ettei ensimmäiseksi yöksi olisi lainkaan majapaikkaa tiedossa, koska kaverin kaveri oli sukuloimassa toisella puolen Saksaa. Kun reissuun lähtee, ei kannata liikoja ressata – yleensä kaikki hoituu omalla painollaan.
Liian pitkä matka DresdeniinRaiteilla liikkuminen on Puolassa edullista, mutta äärimmäisen hidasta – keskinopeus on ajoittain samaa luokkaa kuin Tour de Francen tasamaaetapeilla. Opiskelijalippu Saksan rajalle Görlitziin kustantaa 34 zlotya eli kutakuinkin 9 euroa. Käypä hinta yli seitsemän tunnin nautinnosta, väittäisin. Yöjuna starttaa Krakovan rautatieasemalta kohti Wroclawia tasan kello kaksi. Ei ole järjen häivää mennä pariksi tunniksi nukkumaan, joten suuntaamme erään vaihtarin kämpille tappamaan aikaa. Bileet ovat käynnissä, ja normaalikokoiseen kolmioon on ahtautunut liki 40 ihmistä. Mukana on useampi tölkki Lech Premiumia – mielestäni parasta puolalaista olutta heti Okocimin jälkeen – jotta uni maistuisi junassa paremmin. Meillähän ei tietystikään ole yöpaikkaa tiedossa perjantain ja lauantain vastaiselle yölle, koska suunnitelmat ovat ottaneet takapakkia. Parvekkeella vastaan osuu Dresdenistä kotoisin oleva vaihtari, jolta kaveri yrittää epätoivoisesti udella mahdollista yösijaa. Ei tärppää tällä kertaa. Ehkäpä myöhemmin sitten Dresdenin yöelämässä. Kaveri on myöskin yrittänyt onkia yösijaa internetin
www.couchsurfing.com –sivuston kautta, mutta hitusen myöhässä taidetaan olla liikkeellä. Köyhinä opiskelijoina emme mielellään sijoittaisi vähäisiä pennosiamme asumiseen, joten toistaiseksi hostellia/ hotellia ei ole edes harkittu. Onnea tuottava vodkashotti naamariin ja kipin kopin rautatieasemaa kohti.
Onneksi juna on puolityhjä, joten makuutilaa on runsaasti. Konduktööri leimaa liput, ja sitten koitetaan vain nukkua. Edessä yli neljän tunnin nautinto Wroclawiin, jossa odottaa junanvaihto. Hankalaahan unen päästä on saada kiinni, kun juna tärisee ja jarrut kirskuvat vähän väliä. Nukut vartin, heräät, nukahdat uudelleen, ja sama rumba jatkuu perille saakka. Sitten ollaankin jo Wroclawissa.
Meikäläisen ensivisiitti Ala-Sleesian voivodikunnan pääkaupungissa, saksalaisittain Breslaussa. Görlitzin juna lähtee tunnin päästä, joten eipä ehdi liiemmin kaupunkiin tutustua rautatieasemaa lukuun ottamatta. Paljon olen kuitenkin hyvää kaupungista kuullut: opiskelijoita on runsaasti ja vanha kaupunki kokemisen arvoinen; siitäkin huolimatta että Puna-armeija piiritti Breslauta toisessa maailmansodassa kolme kuukautta, jonka seurauksena 70 % kaupungista tuhoutui. Takuulla saavun tänne uudestaan ajan kanssa. Aamiainen muodostuu tällä kertaa aseman baarin tarjoamasta munakkaasta ja kahvikupposesta. Sitten seuraavaan junaan.
Vajaan parin tunnin etappi Saksan rajalle. Uni ei maistu, joten loppumatka rupatellaan viehättävän opettajattaren kanssa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kaverin kaverille on jäänyt tuliaiset ostamatta; jotain on vissiin tehtävä. Ulos junasta Puolan puolella, Zgorzelecin rajakaupungissa. Supermarketista pullo autenttista puolalaista vodkaa mukaan. Tällä kertaa valinta osuu Zubrowkaan – biisoninruoho-vodkaan. Sitten talsitaan Saksan puolelle, Neisse-joen vastarannalle, jossa kaupungin nimi vaihtuu Görlitziksi. Ero on melkoinen Zgorzeleciin verrattuna. Joen kummallakin puolen on liuta upeita historiallisia rakennuksia: Saksan puolella kaikki on kunnostettu viimeisen päälle, Puolan puolella rakennukset ovat romahtamaisillaan.
Görlitzistä jatkamme henkilöautolla autobahnia pitkin Dresdeniin. Internetissähän on sivusto (
www.mitfahrgelegenheit.de), josta voi rekisteröitymällä tiedustella muilta käyttäjiltä mahdollisia autokyytejä edulliseen hintaan. Tällä kertaa haaviin on tarttunut Görlitzissä työskentelevä, mutta Dresdenissä asuva, poliisikoulun opettaja, nimeltään Ralph. Kyyti Dresdeniin kustantaa kuusi euroa per lärvi, eli tuntuvasti Deutsche Bahnia edullisempi vaihtoehto. Määränpäähän saavutaan Ralphin uudenkarhealla Škoda Octavialla reilussa tunnissa – autobahnit tarjoavat vastakohdan Puolan kuoppaisille teille. Ja mikäs siinä on istua kokeneen kuskin kyydissä, kun vauhtia on ajoittain 200 km/h.
Ralph jättää meidät Neustadtin rautatieaseman kulmille; Dresdenin kuuluisa vanhakaupunki sijaitsee Elben toisella rannalla. Loppupäivä kuluukin sitten tehokkaasti kaupunkiin tutustumiseen. ”Elben Firenze” menetti loistonsa kahdessa yössä talvella 1945. Toinen maailmansota oli lopuillaan, ja liittoutuneiden kostopommitukset nostattivat kaupunkiin tulimyrskyn, joka tuhosi historiallisen keskustan lähes täydellisesti. Mutta nyt, yli 60 vuotta sodan päättymisen ja 19 vuotta Saksojen yhdistymisen jälkeen Dresden on taas mahtipontinen ja täynnä krumeluuria, niin kuin barokkikaupungin kuuluu. Meikäläiselle kylläkin Neustadt on parasta Dresdeniä, tuollahan on varmaan useampi sata baaria ja hyviä ruokapaikkoja. Harvat turistiryhmät eksyvät pitkälle Neustadtiin. Tokihan vanhassakaupungissakin kannattaa vierailla, mutta vain varsin pikaisesti, ellei tykkää kovasti eläkeläisten seassa tarpomisesta. Matkan varrelle osuu vieläpä sattumalta Dynamo Dresdenin jalkapallomuseo. Pari euroa on käypä hinta, sisään vaan. Paljon on mielenkiintoista tavaraa: eritoten vanhat pelipaidat herättävät mielenkiinnon; vieläpä HJK:n pelipaita 80-luvulta. Päätämme museovierailun pöytäfutiksen, eli saksalaisittain kickerin, ääressä. Takkiin tulee ja pahasti, kun on kotimaassa hankala harjoitella.
Alkuilta kuluu nopeasti Bräuhaus Watzkessa – erinomainen oluttupa, väittäisin. Ruokalistakin on kattava, mutta me tyydymme tällä kertaa oluttuvan oman panimon tuotteisiin. Pirun hyvää pilsneriä, tuoppi kustantaa happy hourin aikaan alta kolmen euron. Puolassa hinnat kapuavat koko ajan ylöspäin, joten bisse ja ruoka alkaa olla hiljalleen samanhintaista kuin Saksassa. Ylipitkä junamatka on vaatinut veronsa. Silmät eivät meinaa pysyä auki – hostellin etsintään. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa on tupaten täynnä, mutta kolmas kerta toden sanoo. Nukkumaan.
Kotkien perässä Cottbusiin
Aikainen herätys. Rautatieaseman kulmilla hypätään pikkupakun kyytiin – edessä 90 minuutin etappi Cottbusiin. Kyyti on taas hommattu internetin
www.mitfahrgelegenheit.de –sivustolta, eli rahaa on säästetty. Ensivilkaisu Cottbusiin on tyly: kuollut, betoninharmaa teollisuuskaupunki, jonka ylle DDR:n varjo on langennut ikiajoiksi. Ei mikään perinteinen turistikohde. Wikipedian mukaan väkeä on Oulun verran, mutta eipä sitä hevillä huomaa. Ilmeisemmin väki kaikkoaa työn perässä länteen, kun suuria tehtaita lakkautetaan kannattamattomina. Cottbusista löytyy kuitenkin perisaksalaiseen tyyliin vanhakaupunki keskusaukioineen. Todettakoon, ettei Cottbusin vanhakaupunki ole kokemisen arvoinen. Etnisiä ravintoloita on toki myös runsaasti. Mahdollista kahvilaa kysyttäessä paikallinen herrasmies vastaa, että ”ei kannata odottaa paljoa Cottbusin kaltaiselta kaupungilta”; hän on täysin oikeassa. Aika tapetaan sitten olutkuppiloissa – ei tänne ole tultu historiallisia rakennuksia tiirailemaan, vaan Bundesliigaa seuraamaan. Seuraavaksi kohti stadikkaa.
Energie Cottbusin kotikenttä, 22 500 katsojaa vetävä Stadion der Freundschaft, sijaitsee vartin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Matsin alkuun on vajaa pari tuntia, mutta stadikan liepeillä pyörii jo sekä koti- että vierasjoukkueen kannattajia. Jostain täytyy hommata ensimmäiseksi lippu, joten menemme jututtamaan vierassektorin portin edessä norkoilevia Eintrachtin kannattajia. Onneksi yhdellä sällillä on ylimääräisiä lippuja, joten sellainen sitten parahiksi. Lippu vierassektoriin kustantaa 12 euroa. Tyyppi kertoo, että liuta Eintrachtin faneja on kokoontunut läheiseen pubiin pre-match –bisselle. Sinne seuraavaksi. Otteluun on tulossa reilu tuhat Kotkien kannattajaa, eli tunnelmaa ei tule ottelusta puuttumaan. Vielä kun muistaa, että Kotkien fanit ovat kenties Saksanmaan ykkösiä.
Aika rientää pubissa turhankin nopeasti Radebergerin ja Jägermeisterin siivittämänä. Mainittakoon, että Radeberger kuuluu ehdottomasti meikäläisen suosikkioluisiin: Dresdenistä kotoisin oleva huippuolut, jota tuotiin Suomeenkin DDR:n viimeisinä vuosina; hyvin vaalea pils, humaluutta on, mutta ei hyökkäävästi. Juottola on pullollaan Kotkien kannattajia, mutta kyllä joukkoon on eksynyt myös muutama Cottbusin kaulahuiviin sonnustautunut herrasmies. Melkoinen ikähaitari näyttää olevan vierasfanien keskuudessa. Runsaasti on vanhemman polven sakkia, sellaista reilu nelikymppistä, mutta toisaalta myös alle parikymppisiä nuorukaisia. Osa kansasta alkaa olla jo melkoisessa sekavuustilassa. Matsiin.
Turvatarkastuksen jälkeen katsomoon. Ottelu on äärimmäisen tärkeä kummallekin joukkueelle – sekä Cottbus että Eintracht majailevat putoamisviivan alapuolella. Eritoten Cottbus on ajautunut melkoiseen kurimukseen – joukkue ei ole voittanut kotona aikoihin. Ottelun alussa Cottbusin päädyssä nähdään kohtuu näyttävä koreografia. Vierassektorin koreografia on hillitympi – mustavalkoinen lippumeri – mutta ei ole hetkeäkään epäilystä ketkä määräävät tänään. Vierassektori on täynnä populaa ja pitää alusta saakka hurjaa meteliä. Iäkkäämmille ja rauhallisimmille Kotka-faneille on oma osastonsa – siellä kuuluu istua. Stadion on täyttynyt ylipäänsä mukavasti. Veikkaisin, että kansaa on paikalla tuollaiset 15 000.
Vierassektori ei hiljene, vaikka Cottbus iskee nopeasti kaksi maalia. Eintrachtin peli on sysipaskaa, ja hiljalleen alkaakin vaikuttaa, että ottelun voittajasta ei ole epäselvyyttä. Michael Fink iskee kuitenkin vierailijoille elintärkeän kavennusmaalin puoliajan lopussa. Ottelu ei ole vielä ohi. Katsomon karnevaali-ilmapiiri kokee kuitenkin täyskäännöksen tovi ennen taukovihellystä. Capo ilmoittaa, että eräs Eintrachtin kannattaja on puukotettu kuoliaaksi. Kun meikäläisen Saksan kielen taito on katastrofaalinen, luulen aluksi, että puukotus on tapahtunut ottelupäivänä Cottbusissa. Kaveri kuitenkin tulkkaa, että välikohtaus on sattunut edellisiltana Frankfurtissa, ja Kotka-fani on nyt menehtynyt saamiinsa vammoihin sairaalassa. Vierassektori on ymmärrettävistä syistä hiirenhiljaa. Jotkut itkevät, moni ultra jättää stadionin puoliajalla.
Menehtyneen Kotka-fanin muistoa halutaan kunnioittaa. Puoliajan jälkeen vierassektori herää taas eloon, vaikka ydinryhmä onkin jo kotimatkalla Frankfurtiin. Huutomyrsky siivittää Kotkat korkeaan lentoon – Eintracht on kuin uudestisyntynyt. Tsekkikärki Martin Fenin iskee tasoituksen 68. minuutin kohdalla ja heti perään maalaa Kotkien kreikkalaisvahvistus Nikos Liberopoulos. Kolme pistettä matkaa Frankfurtiin.
Voitosta huolimatta tunnelma on ymmärrettävästi apea. Teemme virheen, kun emme jää odottamaan ihmismassaa, vaan lähdemme välittömästi omin päin stadikalta kohti rautatieasemaa. Paikalliset huligaanit bongaavat tottakai meikäläisten huivit. Ongelmia on siis luvassa. Päälle ollaan jo käymässä, mutta kun totean ”I’m just a tourist from Finland”, minut jätetään rauhaan. Aina kannattaa esittää tyhmää turistia. Kaverikin selviää pälkähästä neuvottelemalla. Samalla autokyydillä ollaan menossa takaisin Dresdeniin – rautatieasemalla on vain tapettava aikaa tunnin verran.
Dokaaminen vaatii veronsa. Automatka takaisin Dresdeniin vierähtää untenmailla. Dresdenissä meitä on vastassa kaverin kaveri, lempinimeltään Didi – melkoinen persoona, väittäisin. Loppuilta vierähtää etnisessä ravintolassa, jossain kotibileissä ja toki paikallisessa juottolassa. Mukava syödä pitkästä aikaa tuoreita vihanneksia, kun on joutunut Puolassa tottumaan lähinnä hapankaaliin, punajuuriin ja suolakurkkuihin. Ei mitenkään onnistunut ilta, kun uni meinaa tulla koko ajan. Didillä on komea lukaali keskustan tuntumassa, jossa saamme onneksi viettää yön.
Vitosdivaria ex-DDR:n malliinEi todellakaan unelmaherätys. Unohdin sitten sulkea kattoikkunan erinäisissä sekavuustiloissa, joten olen ollut jäätävän tuulen armoilla läpi yön. Ilmankos kurkku on kipeä. Ylös on kuitenkin sohvalta kavuttava, sillä parin tunnin kuluttua pyörähtää käyntiin Borea Dresdenin ja Lok Leipzigin kohtaaminen. Vaikka kyseessä on Saksan viidenneksi ylin sarjataso, on ottelusta riittänyt puhetta paikallisessa mediassa. Turvatoimet tulevat olemaan tiukat, sillä otteluun odotetaan saapuvan Dynamo Dresdenin kannattajia, joilla on tunnetusti skismaa Lok Leipzigin kannattajien kanssa. Borea Dresdenillä on siis tapahtumassa lähinnä sivustakatsojan rooli. Oikea ratikka löytyy vaivatta; suunta kohti Jägerparkia, Borean kotikenttää, joka sijaitsee keskustan laitamilla suurella viheralueella.
Vitosdivari on kyseessä, mutta turvatarkastus on tiukka - poliiseja on joka puolella. Opiskelijalippu kustantaa viisi euroa. Kuulutuksen mukaan paikalla on 1189 katsojaa. Pari sataa Lok Leipzigin kannattajaa pitää läpi ottelun hyvää meteliä aidatussa karsinassaan. Borealla ei ole lainkaan organisoitua kannatusta. Ymmärtäähän sen, kun kyseessä on lähinnä Dynamo Dresdenin farmiseura ja seura on perustettu vasta vuonna 1991. Muutama humalainen Dynamon kannattaja koittaa metelöidä, mutta sakki keskittyy lähinnä poliiseille vittuilemiseen. Ottelun taso ei luonnollisestikaan ole kummoinen, mutta silti viihdettä on riittämiin. Tasatulos 2-2 on kaikin puolin oikeudenmukainen.
Alkaakin olla jo kiire Görlitziin matkaavaan junaan. Tuleva yö tullaan viettämään matkustelun merkeissä, sillä Krakovaan ei ihan hetkessä pääsekään. Hyppäämme ratikkaan, joka kuljettaa meidät suoraan rautatieasemalle. Poliiseja piisaa täälläkin. Hetkeen ei ole sisätiloihin asiaa, sillä poliisi pitää vahtia sisäänkäyntien edessä. Mahdollisten hulinointien riski on suuri. Aseman parkkipaikalla haahuilee ryhmä joutilaita nuorukaisia. Tovin odottelun jälkeen päästään vihdoin sisälle, kun vakuutetaan junan olevan lähdössä. Sieltä se juna jo saapuukin. Edessä liian pitkä matka takaisin Krakovaan, mutta ennen kaikkea takana on onnistunut reissu. Tästä on hyvä jatkaa.
