Täällä muistellaan edesmenneitä pelimiehiä

[shots]

Alatensiö, Eckerman, Tolsa, Lehtonen, Tegelberg, Dunkley jne. Tämä lista on valitettavasti saanut jatkoa kun Jalon veljeskatraaseen kuulunut Tomi Jalo poistui keskuudestamme.

TPS:n entinen pitkäaikainen kapteeni ja päävalmentaja Tomi Jalo poistui keskuudestamme viime keskiviikkona.

Koko TPS-yhteisö esittää suruvalittelut hänen omaisilleen ja kunnioittaa Tomi Jalon muistoa omaisten toivomalla tavalla.

Tomi Jalo

Tomi Tapani Jalo (22. lokakuuta 1958 - 14. tammikuuta 2009 Turku) on entinen suomalainen jalkapalloilija.

Keskikenttäpelaaja Jalo edusti Suomea kahdessa A-maaottelussa. Hän pelasi Suomen toistaiseksi viimeisessä olympiakisoihin osallistuneessa jalkapallojoukkueessa Moskovan 1980 kisoissa.

Turun Palloseuran joukkueessa Jalo saavutti SM-sarjassa hopeaa vuosina 1984, 1986 ja 1989 sekä pronssia vuosina 1977 ja 1987. Hän pelasi urallaan 309 SM-sarjaottelua vuosina 1976–1989 ja teki niissä 47 maalia. Pelaajauransa jälkeen hän on toiminut muun muassa FC Inter Turun päävalmentajana vuonna 1998.[1]

Tomi Jalon kaksosveli Timo Jalo pelasi nuorisomaaotteluita sekä 247 miesten SM-sarjaottelua. Vanhempi veli Juha-Pekka Jalo pelasi yhden poikien maaottelun ja on myöhemmin tullut tunnetuksi radion ja television urheilutoimittajana.

Jaksamisia omaisille

[Statisti]

Tämän voisi ehkäpä siirtää jalkapallokulttuurin puolelle? Tännehän voisi sitten lisäillä jo aikasemmin poismenneitä ja samoin myös nyt eläkeikäisiä, mikäli surullisia uutisia tulee. Tällaiset pelaajathan eivät ole Veikkausliigaa pelanneet.

Yrjö Asikainen (s. 1928) siirtyi viime kuussa taivaallisille viheriöille.

[harju]

Ei ihme ettei Jalon kuolemasta kerrottu enempää, surullista  . Rip.

[Laakson Late]

Nostetaanpa suht nuorena syöpään kuollut Raimo Kuuluvainen esille.

Raimo Juhani Kuuluvainen (23. huhtikuuta 1955 Hollola – 29. maaliskuuta 1999 Tampere) oli suomalainen jalkapalloilija.

Keskikenttäpelaaja Kuuluvainen edusti Suomea kuudessa A-maaottelussa. Hän pelasi Suomen toistaiseksi viimeisessä olympiakisoihin osallistuneessa jalkapallojoukkueessa Moskovan 1980 kisoissa.

Kuuluvainen voitti Tampereen Ilveksen joukkueessa Suomen-mestaruuden vuonna 1983 ja Suomen Cupin vuonna 1979. Pelaajaurallaan hän edusti myös Savon Palloa ja Kuopion Palloseuraa. Hän toimi Ilveksen edustusjoukkueen johtajana 1980-luvun jälkipuoliskolla.
 

Nyt ei jaksa ruveta googlettaa, mutta muistanko oikein, että iski ipan ainokaisen Juventuksen verkkoon aikoinaa?

[jaanu$]

Dan-Ola kuului kyllä ehottomasti esikuviini kotomaan kamaralla

[BOCA TAMPERE]

Kuuluvaisen Rami oli kyllä ehdottomia suosikkejani 80-luvun Ilveksessä.

Ja kyllä..vei Ilveksen 0-1 johtoon tokassa osa-ottelussa.

Kuuluvaiselle 

[The Real Wolf]

Kuuluvainen oli Ilveksen mestarijoukkueen 1983 tärkeimpiä pelaajia. Kuten oli myös joukkueen kapteeni ja libero Seppo Räsänen, joka menehtyi myöhemmin liikenneonnettomuudessa.

[shots]

Åke Lindman on kuollut
Tiistai 3.3.2009 klo 12.47
Lindman menehtyi 81-vuotiaana pitkällisen sairauden uuvuttamana viime yönä.

Professori, elokuvaohjaaja ja näyttelijä Åke Lindman on kuollut viime yönä.

Lindman menehtyi 81-vuotiaana pitkällisen sairauden uuvuttamana.

Lindmanin puoliso, näyttelijä ja Tanssii Tähtien Kanssa -esiintyjä Pirkko Mannolalla ja Åke Lindmanilla on yksi yhteinen tytär.
Lindmanin mieleenpainuvin rooli oli Lehto Tuntemattomassa sotilassa.

Hän oli myös innokas jalkapallomies ja osallistui jopa vuonna 1952 Helsingin olympialaisten jalkapalloturnaukseen.

 
IL

 

[Le God]

Kevyet mullat.

Pitää muistaa vetää muutama liukutaklaus Åken muistolle.

[Corona]

Kepeät mullat. Åke

[The Real Wolf]

Kevyet mullat.

Pitää muistaa vetää muutama liukutaklaus Åken muistolle.

- Ei sitten mitään pehmeitä, vaan lujaa, jotta ne ovat kunniaksi Åkelle! 

[shots]

Onko muuten -52 kisojen futisveteraaneja vielä hengissä kuinka monta 

Asikainen, Veikko  (18. huhtikuuta 1918 Turku – 14. kesäkuuta 2002)
Beijar, Erik (12. toukokuuta 1921 Vaasa – 8. marraskuuta 1993 Vaasa)
Laaksonen, Olavi  (26. heinäkuuta 1921 - 27. lokakuuta 2004)
Lehtovirta, Kalevi Hengissä
Lindman, Åke (s. 11. tammikuuta 1928 Helsinki – 3. maaliskuuta 2009[1])
Myntti, Stig-Göran Hengissä
Rikberg, Nils (29. maaliskuuta 1928 Pernaja – 10. elokuuta 2002 Turku[1])
Rytkönen, Aulis Hengissä
Stolpe, Olof (18. huhtikuuta 1927 Vaasa – 7. helmikuuta 2006 Vaasa[1])
Vaihela, Jorma  (30. syyskuuta 1925 Raahe[1] – 9. helmikuuta 2006 Kungälv, Ruotsi[2]
Valkama, Esko Hengissä

[krevis]

Åkelle Erittäin hieno mies.

[shots]

Åke "Kuristaja" Lindman oli kenttien kauhu
03.03.2009 13:51, päivitetty 03.03. 14:21 


 Viime yönä edesmennyt Åke Lindman (1928-2009, alkujaan Åke Järvinen) oli kulttuurielämän moniottelija, joka pelasi näyttelijänuran ohella jalkapalloa SM-sarjassa ja oli mukana 25 A-maaottelussa 1947-55.

Ruotsinkielinen Järvisen perhe asui Aleksis Kiven kadulla ja Åke oli Valkan kundi. Poika hakeutui nuorena työläisseurojen harjoituksiin, mutta kun hänen setänsä sai tietää asiasta, Åke ohjattiin Töölöön HIFK:n treeneihin.

Hän pelasi ensimmäiset SM-sarjaottelunsa 18-vuotiaana syksyllä 1946 ja lunasti nopeasti paikkansa tähtirintojen avauskokoonpanossa. HIFK voitti Suomen mestaruuden 1947, mutta Åke ei saanut mestaruusmitalia, koska tuolloin pelimäärävaatimukset olivat todella tiukat.

Jalkapallon pelaaminen ei miellyttänyt Svenska Teaternin johtaja Nicke Rönngreniä, joka käski Helsingin olympiakisojen alla näyttelijäänsä valitsemaan teatterin tai jalkapallon. Lindman valitsi futiksen ja jatkoi uraansa aina vuoteen 1960 asti.

Uran huippuhetkiä olivat kivikovan Jugoslavian kaataminen Stadikalla 1950, olympiakisojen Itävalta-ottelu 1952 sekä maajoukkueen kiertue Neuvostoliittoon 1953, jolloin Huuhkajien esi-isät pelasivat Moskovassa 100 000 katsojan edessä.

Lindman oli moderni pelaajatyyppi, joka tuli tunnetuksi kovista otteistaan. Niistä johtuen Lindman tunnettiin lempinimellä Kuristaja. Hänen kaksi vuotta nuorempi Tor-veljensä pelasi myös HIFK:ssa ja hänet tunnettiin "Pikku Kuristajana".

Maajoukkueaikana Lindmanista kerrottiin paljon kaskuja. Yhden mukaan Lindman ja vaasalainen Stig-Göran Myntti tulivat pelimatkoilla helposti merisairaiksi tai lentojen jälkeen huonovointisiksi. Siitä joukkuetoverit saivat aiheen kysyä "onkohan tuota puolustusta ollenkaan".

Juha Kanerva

[Tresor]

Åke Lindmanin erikoinen futisura – ja harvinainen valokuva

Kuva
Åke Lindman (keskellä) lähdössä jalkapallon B-maajoukkueen kanssa Trondheimiin maaotteluun elokuussa vuonna 1955. Kuvassa vasemmalla Mauno Rintanen ja oikealla Pekka Kupiainen.

Eilisyönä menehtynyt Åke Lindman muistetaan ennen kaikkea kulttuurin parista, mutta alun perin hän nousi julkisuuteen jalkapallon kautta. Helsinkiläinen Lindman pelasi HIFK:n riveissä yli 300 sarjaottelua nousten aina maajoukkueeseen asti.

Suomen olympiajoukkueessa puolustaja pelasi vuoden 1952 kotikisoissa.
Lindman oli HIFK:n kunniajäsen ja jalkapallokoulun suojelija. Seuran sivuille kirjoitettu historiikki valottaa Lindmanin uran värikkäitä vaiheita.

Lindmania muistellaan ylistävään sävyyn. Häntä pidetään aikansa kovaluisimpana jalkapalloilijana.

Nuori mies nousi sodassa raskaita miestappioita kärsineen IFK:n edustusjoukkueeseen vuonna 1946, eli 18-vuotiaana. Åke ihaili suuresti vanhempia joukkuetovereitaan, jotka olivat sodassa taistelleita sankareita.

Vallilassa syntynyt Åke vietti aikaa pikkupoikana Brahen kentällä. Tarinan mukaan Åken perhetuttu pelkäsi tämän ajautuvan jonkun "kommunistiseuran" jäseneksi. Niinpä Åke vietiin suomenruotsalaisena "oikeaan seuraan" oikein kädestä pitäen.

Åken ensimmäinen IFK-kausi oli menestys, sillä seura juhli kauden 1946–47 päätteeksi Suomen mestaruutta. Åke pelasi ensimmäiset A-maaottelunsa vuonna 1947, mutta hän joutui jo silloin kieltäytymään maajoukkuematoista teatterin takia.
Muistelmissaan hän toteaakin olevansa ”varmaan Suomen eniten ulosajettu jalkapalloilija”

Kauden 1949 päätteeksi IFK putosi Suomi-sarjaan monen vuoden ajaksi.

Lindman ei kuitenkaan jättänyt seuraa, vaikka oli maajoukkuepelaaja. Hän oli seuran tukipilari lähes koko 1950-luvun ajan, toimien myös joukkueen kapteenina.

Lindmanin maajoukkueuran huippuhetki sattui syksyllä 1950, kun Suomi löi maailman silloisiin huippumaihin kuuluneen Jugoslavian 3-2 oltuaan ensin tappiolla 0-2.

Lindmanin taitotasoa tai kuntoakaan ei pidetty erikoisena, mutta taisteluhenkeä Åkella riitti. Kovaotteinen puolustaja, jolla lisäksi oli kuuma ja helposti kuohuva temperamentti, oli usein vastustajan hiillostuksen kohteena. Åke tietysti vastasi aina samalla mitalla, ja myös erotuomarit saivat säännöllisesti kuulla kunniansa. Tästä seurauksena Åke usein poistettiin kentältä ennen täyttä aikaa.

Lindmanin tavaramerkkinä kentällä oli liukutaklaus, jota hänelle oli opettanut IFK:n 1930-luvun puolustajalegenda Frans "Frade" Karjagin.

Erästä episodia HIFK:n historiikissa muistellaan niin, että Lindman oli jyrännyt ärsyttävän TPS-pelaaja Walzerin, mutta sekään ei riittänyt tulisieluiselle Lindmanille. Hän ajatteli vielä kouluttaa vastustajaansa lisää ja ottaa tukea tämän nenästä noustessaan ylös, mutta Åken käsi lipesikin Walzerin kurkulle. Kuului hirveää korinaa, ja yleisöä alkoi jo työntyä kentälle huutaen "Kuristaja! Kuristaja!"…

Lindman oli saanut uuden lempinimen: Hamletin lisäksi hän oli peliuransa loppuun saakka myös Kuristaja.

Åke Lindman lopetti jalkapallouransa pikkuhiljaa 50-luvun lopun tullessa. Seura juhli pitkän tauon jälkeen mestaruutta 1959, mutta Lindman ei saanut nimeään viralliseen mestariluetteloon liian vähäisen ottelumäärän takia.

http://www.uusisuomi.fi/urheilu/52065-ake-lindmanin-erikoinen-futisura-%E2%80%93-ja-harvinainen-valokuva

[Savon keisari]

Muistelen Lindmanin joskus kertoneen maajoukkueuraltaan jutun, jossa hän oli hermostunut hölmöilleelle omalle joukkuetoverilleen ja ruvennut jahtaamaan tätä, tämä oli kauhu kurkussa juossut karkuun ja lopulta Åke ajettiin tämän johdosta kentältä. Onko jollakin lisätietoa asaista?

[shots]

KOMMELLUKSIA KENTÄLLÄ
 

Åke Lindman tunnettiin pelaajana, jolle sattui ja tapahtui. Taitotaso ei ollut erikoinen eikä kuntokaan aina oikein riittänyt, mutta taisteluhenkeä Åkella riitti vaikka muille jakaa. Kovaotteinen puolustaja, jolla lisäksi oli kuuma ja helposti kuohuva temperamentti, oli usein vastustajan hiillostuksen kohteena. Åke tietysti vastasi aina samalla mitalla, ja myös erotuomarit saivat säännöllisesti kuulla kunniansa. Tästä seurauksena Åke usein poistettiin kentältä ennen täyttä aikaa. Muistelmissaan hän toteaakin olevansa "varmaan Suomen eniten ulosajettu jalkapalloilija". Åken tavaramerkki jalkapallokentillä oli liukutaklaus, jota hänelle oli opettanut IFK:n 1930-luvun puolustajalegenda Frans "Frade" Karjagin. Miestä kaatui pelikentillä kuin heinää, kun Åke sai taklauksen osumaan. Katsojilla puolestaan oli tapana lyödä vetoa kuinka kauan kestää, ennen kun Åken valkoiset IFK-pelihousut ovat persuksista vihreät tai mustat, riippuen siitä millaisella alustalla pelattiin.

 

Hamlet ei ollut Åken ainoa liikanimi jalkapallokentillä. Vuonna 1950 IFK:lla oli Suomi-sarjassa vastassaan TPK (Turun Pallokerho), jonka riveissä oli eräs erityisen ärsyttävä pelaaja nimeltä Walzer. Åke otti tämän kanssa yhteen monta kertaa, kunnes lopulta ajoi kunnolla Walzerin yli, turkulaisen jäädessä alle. Åke ajatteli vielä kouluttaa vastustajaansa lisää ja ottaa tukea tämän nenästä noustessaan ylös, mutta hikinen iho on liukas ja Åken käsi lipesi Walzerin kurkulle. Kuului hirveää korinaa, Walzer filmasi jääden maahan makaamaan, yleisöä alkoi jo työntyä kentälle huutaen "Kuristaja! Kuristaja!"… tilanne näytti paljon pahemmalta kuin mitä se oikeasti oli. Lopulta peli jatkui, Åke ei saanut edes varoitusta, ja Walzer oli nöyrää poikaa siitä lähtien. Mutta Åke oli saanut uuden lempinimen - Hamletin lisäksi hän oli peliuransa loppuun saakka myös Kuristaja!

 
Värikkäänä pelaajana Åke Lindman herätti katsojissa voimakkaita tunteita sekä puolesta että vastaan. Niinpä hän joutuikin kestämään yleisön usein vähemmän diplomaattisia huutoja etenkin vieraskentillä. Tällainen tilanne oli kyseessä jälleen kerran kesäkuussa 1952, kun IFK pelasi Tampereella sarjaottelua. Åke oli juuri ollut maajoukkueen mukana Oslossa, juhlinut pohjoismaista turnausvoittoa kotimatkalla ja joutunut käytännössä suoraan jatkamaan matkaa Hämeeseen. Mies oli ymmärrettävästi rättiväsynyt eikä pelaamisesta tullut oikein mitään. Muuan tavallistakin provosoivampi katsoja otti Åken tietysti silmätikukseen, ja lopulta luottopuolustajan hermot pettivät. Åke hyppäsi Ratinan täpötäyden katsomon puolelle juosten suoraan yleisön joukkoon etsiäkseen kiusantekijän käsiinsä. "Huuda vielä jos uskallat! Anna tulla taas, että tiedän, kuka se teistä on!" tiukkasi uhkaavan vihainen "Kuristaja". Lopulta IFK:n pelaajat tulivat raahaamaan hurjistuneen joukkuetoverinsa takaisin kentän puolelle, joskin vain lyhyeksi aikaa, sillä erotuomari luonnollisesti ajoi Åken ulos epäurheilijamaisesta käytöksestä.
 

RISTIRIITOJA MUIDEN JA OMIENKIN KANSSA
 

Suomalainen jalkapalloilu ei 1940- ja 1950-luvuilla välttämättä ollut nykyisenkaltaista muoviseurojen HMV-puurtamista. Armoa ei pyydetty eikä periksi annettu, mutta eri joukkueiden välille rakentui hyvinkin erilaisia suhteita. Joihinkin seuroihin, kuten HJK:hon, oli melko hyvät välit, mutta yleensä kaikilla oli hirveä hinku voittaa juuri IFK. Pienille suomenruotsalaisille seuroille mikään ei ollut yhtä suuri asia. Myös Työväen Urheiluliiton (TUL) seurat halusivat kiivaasti lyödä "hienon HIFK:n saatanan hurrit ja perkeleen porvarit". Ja sitten oli vielä HPS, Helsingin Palloseura, joka Lindmanin mukaan oli todellinen rosvojoukko. "Oli kuin sotaan olisi menty joka kerta, kun Hopsia vastaan piti pelata."

 

Eräässä kamppailussa HPS sai kulmapotkun, ja vihreiden jääkärien nokkamies Max Viinioksa huusi pelaajalleen niin että koko kenttä kaikui: "Hasso, mene tappamaan tuo Lindman!". Aivan niin hurjasti ei käynyt, mutta tilanteessa Åke sai polvesta lujan iskun selkäänsä, lentäen nurmen pintaan. Pian hän kuitenkin pääsi kuittaamaan tilanteen korkojen kera, kun ajeli pallontavoittelutilanteessa samaisen Hasson ns. levyiksi. HPS-pelaaja jäi kentän laidalle voivottelemaan ja makaamaan, ja Åke huusi nyt vuorostaan Viinioksalle: "Täällä taisi kuolla väärä kaveri!". Sen jälkeen Åke tarttui Hassoa jaloista ja veti miehen pois kentältä mainiten samalla että "Tämä on miesten peli". Joukkotappelu oli lähellä kun muut HPS:n pelaajat kävivät Åken kimppuun, mutta lopulta peli saatiin jatkumaan. Tappokäskyn saanut Hasso ei kuitenkaan enää kentälle palannut.
 

Mutta eivät omatkaan aina päässeet helpolla kuumaverisen taistelijan kanssa. Åke Lindman nousi IFK:n kapteeniksi varsin nuorella iällä, ja voimakkaana luonteena hän usein oli napit vastakkain IFK-pomojen (tai "herrojen", kuten hän itse sanoo) kanssa. Vahvojen mielipiteidensä johdosta Åke välillä hyllytettiin kokoonpanosta, ja joitakin kertoja kapteeni uhkasi jopa erota joukkueesta. Mutta ei hän koskaan IFK:ta pystynyt jättämään, kun oli seurassa ollut pikkupojasta saakka. Eikä "herrojenkaan" kanssa lopulta jäänyt mitään suurempaa hampaankoloon. Näin Åke itse muistelee: "Helsingin IFK:hon kuuluessaan sai oppia, että se on hurriseura. Aina meille huudettiin tätä, haukuttiin siitä. Ja pidettiin hirveän porvarillisena seurana, vaikka koko minun aikanani suurin osa meistä pelaajista oli duunareita, tavallista väkeä. Tosin IFK:n johto on aina ollut yläluokan väkeä, rikkaita ihmisiä. Ja on kai sanottava, että luojan kiitos, sillä sehän on tätä suurta seuraa pitänyt pystyssä. Ei seuralla ollut varoja, konkurssin partaalla oltiin monta kertaa, mutta nämä IFK-laiset johtajat henkeen ja vereen, ne pelastivat aina perikadosta maksamalla omasta pussistaan velat ja kulut."

 

Åke Lindmanin jalkapallouran viimeiset vuodet olivat IFK:lle jälleen parempaa aikaa. Seura palasi mestaruussarjaan kauden 1957 päätteeksi, otti pronssia 1958 ja juhli pitkän tauon jälkeen mestaruutta 1959. Valitettavasti Åke ei taaskaan saanut nimeään viralliseen mestariluetteloon, koska ottelumäärä jäi työesteiden takia liian vähäiseksi. Lindmanin nimi kuitenkin listalta löytyy, nimittäin Åken veli Tor. Samainen Tor Lindman pelasi jääkiekkoa IFK:n edustusjoukkueessa 1949-62 ollen mukana saavuttamassa seuran kahta ensimmäistä jääkiekon SM-mitalia (pronssia 1955 ja 1959), ja edusti IFK:ta SM-tasolla myös jääpallossa. Åke Lindmanin viimeiseksi otteluksi puolestaan jäi Suomen Cupin finaali viikkoa IFK:n mestaruusjuhlien jälkeen. Lujapotkuinen puolustaja upotti toisella jaksolla rangaistuspotkun maaliin, mutta se ei riittänyt; Cup-kannun korjasi Valkeakosken Haka voitettuaan loppuottelun maalein 2-1. IFK oli kuitenkin palannut kotimaisen jalkapallon valtaistuimelle, joten Åke saattoi lopettaa pelaajauransa hyvillä mielin.

http://www.hifksoccer.fi/index.php?k=13377

Åkelle

[Orivesi]

Åkelle 

Ei tullut ns. puun takaa. Tapasin ehkä n. vuosi sitten Aimo Pulkkisen, joka kertoi Åken olevan todella heikossa kunnossa.

Äkehan oli mukana legendaarisessa Jugoslavian kaadossa 1950. Suomi voitti 3-2 huikean taistelun jälkeen (oltiin jo tappiolla 0-2).

[Möpsi]

Perinteistä suomalaista epämääräisyyttä taas kun tilastoinnista kyse.

Lindman yli 300 sarjaottelua, Cup-finaali 1959 viimeinen peli … ei ja ei.

Mestaruusmitaleiden pelimäärävaatimukset yllä saattaa olla hieman haussa kanssa.

HIFKin 1947 mestaruus on SM, josta pelasivat 2 SPL:n ja 2 TUL:n parasta. Tässä lienee ihan omat mitalit, ja Lindman ei käsittääkseni pelannut kisassa yhtään peliä (HIFKillä yht. 4 kpl, ottelut heinäkuussa). En löytänyt tietoa, miksei Åke pelannut. SPL:n mestaruus 1946/47 meni VIFK:lle, HIFK oli kakkonen. Tässä SPL:n sarjassa Åke pelasi käsittääkseni kaikki 15 peliä, SM:ssä Åken paikalla pelasi Sakari Jerima.

Miksei Åke Sitten saanut 1959 SM-mitalia en tiedä. Piti mielestäni olla niin, että jos pelasi vähintään puolet peleistä, sai mitalin. Åke palasi 10 (yht. oli 18), vastaavasti Kaj Sylvanderillä oli 10 ottelua ja hän sai mitalin + 10 muuta.

[krevis]

Sen jälkeen Åke tarttui Hassoa jaloista ja veti miehen pois kentältä

Tälle irtosi hyvät naurut. Näitä vanhoja tarinoita on aina ilo lukea, valitettavasti nyt hieman vähemmän iloisissa merkeissä tosin.

[Le God]

Tälle irtosi hyvät naurut. Näitä vanhoja tarinoita on aina ilo lukea, valitettavasti nyt hieman vähemmän iloisissa merkeissä tosin.

Sama, myös Walzerin kyykytykselle ja krapulapelille Tampereella

Noista vanhoista sattumuksista lukisi mielellään enemmänkin.

[Stürmer]

Jalkapallon pelaaminen ei miellyttänyt Svenska Teaternin johtaja Nicke Rönngreniä, joka käski Helsingin olympiakisojen alla näyttelijäänsä valitsemaan teatterin tai jalkapallon. Lindman valitsi futiksen ja jatkoi uraansa aina vuoteen 1960 asti.

Hieno mies, vaikuttava persoona, valtaisa elämäntyö .  Suomifutis kiittää.

[Mills]

Åkelle 

Sama täältä.
Muistelin myös että Åke olisi käynyt aikoinaan Englannissa jossain silloisessa suurseurassa näytillä/testissä. Muistaako joku mikä oli seura?

[shots]

Åke Lindman - konnasta sankariksi
TV2 Klo: 18.05 Pvm: 05.03.2009

Uransa alussa Åke Lindman ajautui konnan rooleihin. Viimeistään Lehdon rooli Tuntemattomassa sotilaassa jätti Lindmanin kaikkien muistiin. Kotisohvalla Åke Lindman ja Pirkko Mannola muistelevat elämän vaiheita.

[Keskilinkki]

Miksei Åke Sitten saanut 1959 SM-mitalia en tiedä. Piti mielestäni olla niin, että jos pelasi vähintään puolet peleistä, sai mitalin. Åke palasi 10 (yht. oli 18), vastaavasti Kaj Sylvanderillä oli 10 ottelua ja hän sai mitalin + 10 muuta.

HIFK ja Åke oli vuonna 1959 vähällä voittaa ensimmäisen tuplamestaruuden, mutta hävisi Cupissa Hakalle, joka oli siinä vaiheessa jo lähes siinä kunnossa, jolla voitettiin sitten seuraavana vuonna ensimmäinen tuplamestaruus.