Osa kuvista kiinnostanee lähinnä joukkueita itseään ja/tai taustoja, tuttuja, perheitä jne.
Joitakin lisää
tuolla.


Noista voipi itse laskeskella. Todennäköisesti joitakuita perinteiseen tapaan vielä kahvion puolella pelin jatkuessa.



VALO tuli toiselle jaksolle aivan eri ilmeellä. Tästä tilanteesta ei vielä tasoitusta tullut, mutta Sievin maalivahti satutti nilkkansa. Tuntui varovan sitä jonkin verran loppumatsin ajan.

Lohduttavaa sinänsä, että Suomen korkeimmallakin tasolla palloa saadaan vedettyä yhtä lahjakkaasti päin seiniä kuin omissa peleissä...








Peli pyöri lähinnä Sievin päässä, Sievin keskittyessä vastaiskuihin.
Valitettavasti kuvat Tommi Paavolan (2-2), Ville Saxmanin (2-3) ja Jon Poulsenin (3-3) maaleista eivät onnistuneet edes siedettävästi.

Olen suht vakuuttunut, että tuomarin hyödyn antamisen jälkeen tuomittavan kumulatiivisen virheen ilmaisevat eleet on keksinyt joku tuomareita vihaava pelaaja. Onneksi ei ole itse vielä tarvinnut vatkata käsiä sen merkiksi.


VALOn odotettu johtomaali syntyi ajassa 35.40 ja asialla Pasi Nevanperä.
Joku irvileuka voisi huvikseen laskeskella VALOn tuolloin kentällä olleitten pelaajien keski-ikää. Toisin kuin olisi voinut kuvitella, VALOn konkariosasto paransi otteitaan pelin edetessä. Kenties Sieviläiset väsyttivät itsensä ensimmäisen puoliajan kovalla prässäämisellä?


Sievin valmentajan vuoro ottaa aikalisä. Pelaajien elekielestä lienee helppo päätellä kumpi on johdossa.


Tuomarit hoitivat hommansa nähdäkseni varsin mukiinmenevästi, mutta tästä tilanteesta muistan olleeni hieman eri mieltä. Näkökulmani tilanteeseen ehkä kuitenkin "pikkuisen" huonompi kuin tuomarilla.


VALOn puolustajilla oli välillä vaikeuksia pysyä tolpillaan (lue: jäivät juoksussa jälkeen, paikkasivat liukumalla). Yllättävän usein sääntöjenmukaisesti jopa, kovin montaa virhettä noista ei nimittäin vihellety. Liekö yhtään?

Poulsenin kylmäverinen zippaus muutti tilanteeksi jo 5-3, kun peliaikaa oli jäljellä enää nelisen minuuttia.


Sievi otti käyttöön nousevan maalivahdin, mutta tämä kostautui ja Nevanperä teki ratkaisevan 6-3 osuman.



Sievin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että joukkue pelasi hyvällä asenteella loppuun asti. Palkkioksi vielä Saxmanin kavennus tilanteeksi 6-4, 40 sekuntia ennen loppua.



Pisteet kuitenkin Vantaalle ja taistelu putoajan paikasta taas auki.

Ottelun parhaana palkittiin mielestäni oikeutetusti VALOn Jon Poulsen.

Kehuttakoon vielä ottelujärjestäjiä ja taustahenkilöitä. Kaikki perushommat toimivat moitteetta ja peliin oli mukava tulla. Toki muutamien tuttujen ihmisten paikalla olo auttaa, mutta kuiteskin. Suosittelen käymään tutustumassa.
Varsinkin kuuluttajalla oli pelin nyanssit, pelaajat ja äänenkäyttö hyvin hallussa. Siksi kummastuttaakin, että miten sama mies muuttuu tärykalvoja riipiväksi ja (lähinnä tuomarien) hermoja raastavaksi räyhääjäksi astuessaan itse pelikentälle...
