kinkladze
Poissa
|
 |
: 17.11.2006 klo 20:13:19 |
|
AC Oulu Oy vetäytyi sopimuksesta Julkaistu 17.11.2006, klo 18.52 AC Oulu Oy on päättänyt purkaa Oulun Edustusjalkapallo ry:n kanssa tehdyn sopimuksen, joka tehtiin viemään eteenpäin oululaista jalkapalloa. Oy:n mielestä ry ei kunnioittanut allekirjoitettua sopimusta, vaan aloitti valmentaja- ja pelaajaneuvottelut sopimuksen vastaisesti.
Kari Alatarvas AC Oulu Oy:stä kertoi, ettei yhteistyölle enää löytynyt lähtökohtia, joten Oy vetäytyi sopimuksesta.
- Emme silti aio viedä asiaa eteenpäin, toivotamme ry:lle onnea ensi kauden Veikkausliigassa, lopetti Alatarvas.
AC Oulu tuntee itsensä petetyksi
AC Oulu Oy halusi osaltaan neuvotella Edustusjalkapallo ry:n kanssa sopimusrikkomuksesta huolimatta, mutta päävalmentajan vuosikorvauksen noustua yli satatuhatta euroa suuremmaksi kuin kuluneella kaudella ei AC Oulu Oy nähnyt enää tällöin mahdolliseksi tulevan kauden budjettinsa osalta hyväksyä sopimusta.
- Olemme pettyneitä, ettei AC Oulu Oy:n ja Edustusjalkapallo ry:n yhteistyö johtanut yhdessä sovittuun lopputulokseen. Myös monet yhteistyökumppanit tuntevat tulleensa petetyiksi, sanoi Alatarvas.
lähde: http://www.yle.fi/urheilu/etusivu/id57186.htmlRIKAS MIES JOS OISIN... ;D ;D ;D ;D
|
|
|
|
|
Superspur
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 17.11.2006 klo 20:18:36 |
|
Tämä ei ole YLE:n sanoma "totuus" vaan edelleen Mr. Juntusen leirin väite. Totuus selviää viimeistään parin vuoden sisällä, mutta itse epäilen, että kyseessä on vain Camp Juntusen viimeinen hallanteko yritys Ry:lle. Tärkeintä on, että Juntunen on nyt sivussa, eikä varmasti omasta tahdostaan, vaikka niin tuosta HEIDÄN YLE:lle antamastaan jutusta voisi saada käsityksen. Yllättävää, että Juntuset juuri kahden merkittävän pelaajasopimuksen jälkeen hyökkäävät  Oliko muuten kiva aukaista miljoonannes AC Oulu aiheinen topic? Enää tarttis tietää kuka on Alatarvas 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.11.2006 klo 20:23:02 kirjoittanut Superspur »
|
|
|
|
|
GT
Poissa
|
 |
Vastaus #2 : 17.11.2006 klo 20:20:07 |
|
|
|
|
|
|
terwari
Poissa
Suosikkijoukkue: Tervarit, Liverpool, QPR
|
 |
Vastaus #3 : 17.11.2006 klo 20:27:51 |
|
Enää tarttis tietää kuka on Alatarvas  1970-80-lukujen KePS-jyrä.
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #4 : 17.11.2006 klo 20:33:05 |
|
Ry siis odotti että OY tulee ja maksaa kaikki viulut mitään kyselemättä. Kukaan yritysjohtaja ei ole niin hullu että maksaisi YLI 100 000 euron palkankorotuksen tuosta vaan. Nyt Ry taitaa olla aivan yksin laskujensa kanssa. En todellakaan epäile, että jo ennestään kovapalkkainen Kampman ei olisi saanut tätä korotusta. Lopulta nämä älyttömät sopimukset maksaa veronmaksaja. Ahneella on paskanen loppu. Miksi ei koskaan opita?? 
|
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
 |
Vastaus #5 : 17.11.2006 klo 20:36:20 |
|
Ry siis odotti että OY tulee ja maksaa kaikki viulut mitään kyselemättä. Kukaan yritysjohtaja ei ole niin hullu että maksaisi YLI 100 000 euron palkankorotuksen tuosta vaan. Nyt Ry taitaa olla aivan yksin laskujensa kanssa. En todellakaan epäile, että jo ennestään kovapalkkainen Kampman ei olisi saanut tätä korotusta. Lopulta nämä älyttömät sopimukset maksaa veronmaksaja. Ahneella on paskanen loppu. Miksi ei koskaan opita??  Tämä on sinun odotuksesi...Mutta sinunhan ei tarvitse huolehtia laskuista enää kun Miikasesi on jo matkalla Tornioon. 
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #6 : 17.11.2006 klo 20:38:31 |
|
Tämä on sinun odotuksesi...Mutta sinunhan ei tarvitse huolehtia laskuista enää kun Miikasesi on jo matkalla Tornioon.  Jep, me ollaan velkojia, te maksumiehiä. Erittäin hyvä tilanne. 
|
|
|
|
|
GT
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 17.11.2006 klo 20:40:01 |
|
Ry siis odotti että OY tulee ja maksaa kaikki viulut mitään kyselemättä. Kukaan yritysjohtaja ei ole niin hullu että maksaisi YLI 100 000 euron palkankorotuksen tuosta vaan. Nyt Ry taitaa olla aivan yksin laskujensa kanssa. En todellakaan epäile, että jo ennestään kovapalkkainen Kampman ei olisi saanut tätä korotusta. Lopulta nämä älyttömät sopimukset maksaa veronmaksaja. Ahneella on paskanen loppu. Miksi ei koskaan opita??  Uskallan sanoa, että AC Oulun varainhankinta tulee olemaan ensi kaudella suurempaa kuin aiemmin. Nyt siellä on oikeat ammattilaiset töissä  . Kinky tekee sen itse 
|
|
|
|
|
Sakallio
Poissa
Suosikkijoukkue: Rauno Ojasen puoliaikaomena
|
 |
Vastaus #8 : 17.11.2006 klo 20:42:17 |
|
Tästähän voi tulla käräjät, jos ry vetää oikein kunnolla herneet nenään tuosta 100 000 euron palkankorotus heitosta. Uutisessa se ei ole sitaattina, vaan toimittajana väittämä, joten toimittaja voi olla kohta lirissä. Muutenkin Ylelle miinusta uutisoinnista, jossa lähdekritiikkiä ei harrasteta. OY:n juttu pääsi ilman kritiikkiä valtakunnalliseen levitykseen eikä sen tietoja ole tarkastettu kunnolla. 
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #9 : 17.11.2006 klo 20:44:26 |
|
Sen oikeusjutun häviäisi kyllä Ry. Eivät lähde käräjöimään, koska tuo Kampmanin palkka on fakta. Kumpikin leiri sen on jo vahvistanut. 
|
|
|
|
|
Öykky-Möykky
Poissa
Suosikkijoukkue: Först vill jag tacka Miiga Juntunen
|
 |
Vastaus #10 : 17.11.2006 klo 20:46:29 |
|
Eivät lähde käräjöimään, koska ns. "AC Oulu oy" ei rekisteröimättömänä voi tehdä minkään sortin sopimuksia tai sitoumuksia. Eli eivät lähde käräjöimään, koska mitkään tehdyt sopimukset eivät ole laillisia.
Kinkyn lakitietämykselle ;D :keskari:
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #11 : 17.11.2006 klo 20:50:05 |
|
Eivät lähde käräjöimään, koska ns. "AC Oulu oy" ei rekisteröimättömänä voi tehdä minkään sortin sopimuksia tai sitoumuksia. Eli eivät lähde käräjöimään, koska mitkään tehdyt sopimukset eivät ole laillisia.
Kinkyn lakitietämykselle ;D :keskari:
Nyt puhuttiin ry:n käräjöille lähdöstä, pahvi. Luetun ymmärtäminen, missä pelaa? ;D
|
|
|
|
|
Öykky-Möykky
Poissa
Suosikkijoukkue: Först vill jag tacka Miiga Juntunen
|
 |
Vastaus #12 : 17.11.2006 klo 20:52:05 |
|
Nyt puhuttiin ry:n käräjöille lähdöstä, pahvi. Luetun ymmärtäminen, missä pelaa? ;D
Pelle. Ei Oulun edustusjalkapallo ry yksinkertaisesti VOI lähteä AC Oulu Oy:n kanssa käräjille, koska se ei ole oikeushenkilö :keskari: edit: eli joo. tässä puhuttiinkin käräjistä ylen kanssa. pahoittelen virhettäni.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.11.2006 klo 20:55:20 kirjoittanut Öykky-Möykky »
|
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
 |
Vastaus #13 : 17.11.2006 klo 20:52:53 |
|
Sen oikeusjutun häviäisi kyllä Ry. Eivät lähde käräjöimään, koska tuo Kampmanin palkka on fakta. Kumpikin leiri sen on jo vahvistanut.  Onko  siis vahvistanut 
|
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
 |
Vastaus #14 : 17.11.2006 klo 20:53:19 |
|
Vittu taas 13 joukkueen liiga 
|
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
 |
Vastaus #15 : 17.11.2006 klo 20:55:42 |
|
Vittu taas 13 joukkueen liiga  Mitäh?? Eikö Viikingit saakaan lisenssiä 
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 17.11.2006 klo 20:56:25 |
|
Pelle. Ei Oulun edustusjalkapallo ry yksinkertaisesti VOI lähteä AC Oulu Oy:n kanssa käräjille, koska se ei ole oikeushenkilö :keskari:
edit: eli joo. tässä puhuttiinkin käräjistä ylen kanssa. pahoittelen virhettäni.
Pelle! ;D :keskari: "hey, me ollaan aacee oulu fänejä, ei osata lukea eikä kirjottaa, numeroista ja matematiikasta puhumattakaan, lisäksi ollaan muuten vaan ihan saatanan tyhmiä" 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.11.2006 klo 20:59:02 kirjoittanut kinkladze »
|
|
|
|
|
Öykky-Möykky
Poissa
Suosikkijoukkue: Först vill jag tacka Miiga Juntunen
|
 |
Vastaus #17 : 17.11.2006 klo 21:00:36 |
|
Kinky rakas, minä tunnustin heti mokani. Noin kaksi minuuttia sen jälkeen, kun olin tehnyt sen. Sinä et osaa millään virheitäsi tunnustaa 
|
|
|
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
 |
Vastaus #19 : 17.11.2006 klo 21:03:45 |
|
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 17.11.2006 klo 21:06:53 |
|
|
|
|
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
 |
Vastaus #22 : 17.11.2006 klo 21:12:08 |
|
Aika juoponnäköinen jätkä  Ofelia sumentanu tajunnan? Voiko kemiläiset olla muita kun juoppoja  : 
|
|
|
|
|
kinkladze
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 17.11.2006 klo 21:14:17 |
|
En tiedä tuosta juoppoudesta mitään, mutta älyä ja menestyvä yritys löytyy ainakin. Vieläpä Nokian alihankkija. Valitettavasti sponssirahaa ei kuitenkaan AC:n suuntaan ole liikkumassa lähiaikoina... 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.11.2006 klo 21:15:27 kirjoittanut kinkladze »
|
|
|
|
|
terwari
Poissa
Suosikkijoukkue: Tervarit, Liverpool, QPR
|
 |
Vastaus #24 : 17.11.2006 klo 21:16:43 |
|
Kävin googlaamassa Alatarvaksen ja paljastui, että hän on toisena KePS:n kaikkien aikojen ottelutilastossa. Kaikille nippelitiedosta kiinnostuneille: http://www.kemi.fi/keps/ott1999.htm
|
|
|
|
|
|
|
|