• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Tuomo Turunen - Helsingborgs IF

Aloittaja Din, 16.02.2009 klo 01:32:20

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Din

Kaipa tämän otsikon voisi jo avata, vaikka siirtoa ei ole vielä julkistettu. Mutta on jo tehty. Hongassa pelasi ainakin laitapakkia, topparia ja alempaa keskikenttää. Valittiin U21 vuoden parhaaksi pelaajaksi.

Onnea Tuomolle  :ylos:

LainaaTuomo Turunen siirtymässä Ruotsiin

KOTKA. Keskiviikkona A-maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Tuomo Turunen siirtyy jalkapalloilemaan Ruotsiin. Kymen Sanomien tietojen mukaan Turunen allekirjoitti sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Helsingborg IF:n kanssa jo ennen maajoukkuematkaa Japaniin.

Turusen siirtoa eteläruotsalaiseen seuraan on hiottu pitkään. Sopimuksen piti olla valmiina jo ennen joulua, mutta Turusen nykyinen seura Honka ja HIF joutuivat vääntämään sitkeästi siirtokorvauksesta. Turusen sopimus Hongassa ulottui vuoteen 2010 asti.

21-vuotiaan Turusen sopimusta ei ole vieläkään julkistettu. Helsingborg Dagblad -lehti kertoi eilen, että HIF "tekee edelleen töitä vapauttaakseen Turusen Hongasta".

Tuomo Turunen on jo kolmas ulkomaille ammattilaissopimuksen saava kotkalaislähtöinen pelaaja vuoden aikana. Teemu Pukki, 18, siirtyi viime talvena Sevillaan ja Teemu Turunen, 22, tammikuussa Norjaan Sogndaliin.

Polttopuu

On yllätys, on pommi. Jopa shokki! Mukille silti voimia sekä jaksamisia uusiin haasteisiin. :ylos: :ylos:

gazzetta


smiba

Honka ei ilmeisesti saludoon tyydy  8) :ylos:

Jörg


Ralliraita

#5
Helsinborgin puolustuslinjasta ensi kaudella 50% suomalaisia?  :o :ylos:

E: Ainakin sunnuntain harjoitusottelun jälkeen HIF lähetti hollantilaisen testipuolustajan kotiin. Valmentaja Bosse Nilssonin mukaan hollantilainen on kuitenkin edelleen yksi useista vaihtoehdoista, joita joukkue pitää silmällä. Eli onko Turusen sopimus sittenkään ihan varma. ???

Mazaa

Siis koko siirto korvauksineen on sovittu jo viikkoja sitten. Turusen sopimus mahdollisti siirron kiinteällä (pienehköllä) korvaussummalla. Honka odottaa vain rahojen saapumista tilille.

Yourworstnightmare

Juu, taisi Turusella olla samanlainen pykälä sopimuksessa kuin Myntillä. Miksei kukaan arvostele nyt?

ForzaInter

Lainaus käyttäjältä: Yourworstnightmare - 16.02.2009 klo 09:07:02
Juu, taisi Turusella olla samanlainen pykälä sopimuksessa kuin Myntillä. Miksei kukaan arvostele nyt?

Ei jaksa itkeä perään kun Hongalla on kuitenkin hyviä paikkaajia. Mestaruus ei vaarannu  8)

Pong

Lainaus käyttäjältä: ForzaInter - 16.02.2009 klo 09:34:42
Ei jaksa itkeä perään kun Hongalla on kuitenkin hyviä paikkaajia. Mestaruus ei vaarannu  8)

No ei. Oikeastaan vaara Hongan mestaruudesta vain pienenee koko ajan kun parhaat pelaajat myydään puoli-ilmaiseksi pois...  ;)

Seitan

Hieno homma! Maajoukkueenkin tulevaisuuden kannalta hyvä siirto.  :ylos:

Fenley Stastus


Pashah

Lainaus käyttäjältä: Mazaa - 16.02.2009 klo 02:53:26
Siis koko siirto korvauksineen on sovittu jo viikkoja sitten. Turusen sopimus mahdollisti siirron kiinteällä (pienehköllä) korvaussummalla. Honka odottaa vain rahojen saapumista tilille.

Mistä olet poiminut tuon, että Turusen siirto tapahtui pienellä korvaussummalla? HIF:n foorumeilla väläyteltii 400k siirtosummaa eikä se omasta mielestäni nyt niin pieni ole Suomen mittakaavassa.

Yourworstnightmare

Lainaus käyttäjältä: Pashah - 16.02.2009 klo 11:59:30
Mistä olet poiminut tuon, että Turusen siirto tapahtui pienellä korvaussummalla? HIF:n foorumeilla väläyteltii 400k siirtosummaa eikä se omasta mielestäni nyt niin pieni ole Suomen mittakaavassa.

Jostain tuosta myös itse luin. Summista ei puhuttu, mutta tuosta, että sopimuksessa oli pykälä...tuskin se ihan 400k€ on suuruudeltaan?

harmooni

Lainaus käyttäjältä: Yourworstnightmare - 16.02.2009 klo 13:31:41
Jostain tuosta myös itse luin. Summista ei puhuttu, mutta tuosta, että sopimuksessa oli pykälä...tuskin se ihan 400k€ on suuruudeltaan?

Ainakin viime viikon Veikkaaja uutisoi juuri näin.

Tri Pe

Lainaus käyttäjältä: Pong - 16.02.2009 klo 10:09:57
No ei. Oikeastaan vaara Hongan mestaruudesta vain pienenee koko ajan kun parhaat pelaajat myydään puoli-ilmaiseksi pois...  ;)

Puoli-ilmaiseksi... Kotkasta nämä samat pelaajat päästetään ilmaiseksi.

Mr Tii

Lainaus käyttäjältä: Tri Pe - 16.02.2009 klo 14:32:34
Puoli-ilmaiseksi... Kotkasta nämä samat pelaajat päästetään ilmaiseksi.
Varaa on. :D Näitä pelureita tehdään Kotkassa lisää joka ilta ;)

Tolsa

Lainaus käyttäjältä: Mr Tii - 16.02.2009 klo 15:10:40
Varaa on. :D Näitä pelureita tehdään Kotkassa lisää joka ilta ;)

Olisi se kuitenkin mukavaa saada edes joskus muutakin kuin hyvä mieli.

Din

#18
k

Svensson

Olikohan tämän topikin aloittaminen turhaa?

LainaaJesper Jansson har länge haft ögonen på finske U21-landslagsmannen Tuomo Turonen men han har kontrakt och Haka är inte villigt att rea ut mittbacken.

— Det är inte säkert att vi går i mål med den affären, säger Jansson.

Eli Hakan Tuomo Turonen ei nyt sitten välttämättä olekaan siirtymässä skååneen.

vargas

Lainaus käyttäjältä: Svensson - 18.02.2009 klo 16:27:42
Olikohan tämän topikin aloittaminen turhaa?

Eli Hakan Tuomo Turonen ei nyt sitten välttämättä olekaan siirtymässä skååneen.


Ei mikään ihme että siirrossa on ongelmia, jos ovat Hakasta ostamassa Tuomo Turosta.

Boris Pugo

Lainaus käyttäjältä: Yourworstnightmare - 16.02.2009 klo 09:07:02
Juu, taisi Turusella olla samanlainen pykälä sopimuksessa kuin Myntillä. Miksei kukaan arvostele nyt?

Honka ei ole konkan partaalla niinkuin se yksi muoviseura Tanpereella.

Pashah

#22
[uutinen]FC Hongan puolustaja Tuomo Turusen pitkään spekuloitu siirto Ruotsin Allsvenskan-seura Helsingborgiin uhkaa kaatua. Ruotsalaislehti Helsingborgs Dagbladin mukaan Honka ei ole halukas laskemaan pyytämäänsä summaa Turusesta.

- Ei ole lainkaan varmaa, että me pääsemme tässä kaupassa yhteisymmärrykseen, Helsingborgin urheilujohtaja Jesper Jansson sanoo.

Honka ja Helsingborg ovat hieroneet Turusen myyntiä jo useita kuukausia. Lähellä kauppa oli tammi-helmikuun vaihteessa, kun Honka lähti La Mangan turnaukseen ja antoi Turusen osallistua Suomen maajoukkueen Japanin leirille.[/uutinen]

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/jalkapallo/1645872

Eli ei se nyt ihan saludoilla olisi kuitenkaan lähtenyt?

Yourworstnightmare

Lainaus käyttäjältä: Boris Pugo - 18.02.2009 klo 17:38:49
Honka ei ole konkan partaalla niinkuin se yksi muoviseura Tanpereella.

Mitäs eroa siinä on, jos tuollaisia pykäliä annetaan sopimuksiin? Siinä ei ole mitään väliä, onko seura missä tilassa...

Tsei Tsei

Lainaus käyttäjältä: Boris Pugo - 18.02.2009 klo 17:38:49
Honka ei ole konkan partaalla niinkuin se yksi muoviseura Tanpereella.

Eli jos myy huvikseen halvalla se on ok, mutta jos myy pakon edessä halvalla, niin se on perseestä?