Mamadou
Poissa
|
 |
Vastaus #200 : 12.08.2009 klo 13:42:46 |
|
Myös Huikurille, Hildénille ja Ojalle massiivinen  . Rahamiehiltä näyttää sentää jotain löytyvän taskujen pohjilta. Summa on toki lievä pettymys ja AC:lle kävi välillisesti erittäin kalliiksi puppelointi osakenannin aloituksen kanssa. Jos homma olisi saatu potkaistua liikkeelle jo viime vuoden keväällä, olisi potti ollut varmasti lähellä tuplat nykyiseen. Rakastan Seppo Säynäjäkangasta!
|
|
|
|
Testaburger
Poissa
|
 |
Vastaus #201 : 12.08.2009 klo 23:34:22 |
|
Säynäjäkangas AC Oulun suurimmaksi omistajaksiPolar Electro Oy:n perustaja, professori Seppo Säynäjäkangas on AC Oulu Oy:n suurin yksittäinen omistaja. Heinäkuun lopussa päättyneessä osakeannisssa Säynäjäkangas merkitsi 1 000 yhtiön osaketta eli 50 000 euroa. "Jalkapallo on lähellä sydäntäni, olen kemijärveläisen Isokylän Pallo-Poikien entinen maaliahne hyökkääjäpelaaja", Säynäjäkangas paljasti urheilutaustaansa keskiviikkona AC Oulun järjestämässä osakeantia koskevassa tiedotustilaisuudessa keskiviikkona. "Olen nyt auttamassa AC Oulua kohti menestystä. AC Oulu on ainoa urheiluseura, jonka toimintaa olen rahoittanut", yhtiön kunniapuheenjohtajaksi kutsuttu Säynäjäkangas lisäsi. Osakeannissaan AC Oulu pääsi hyvin lähelle vähimmäistavoitettaan, joka oli 200 000 euroa. Osakkeita merkittiin 3605, ja kun yhden osakkeen hinta oli 50 euroa, rahaa kertyi 180 250 euroa. Merkitsijöissä oli 147 yksityistä ihmistä. "Vaikka odotimmekin mukaan vielä enemmän pienosakkaita, olemme summaan tyytyväisiä. On selvä asia, että tarvitsemme kuitenkin yhä suurta tukea sekä yrityksiltä että yksityisiltä ihmisiltä", AC Oulun puheenjohtaja Teijo Hildén sanoi. Kesän osakeannin jälkeen AC Oulu Oy:n suurimmat omistajat ovat Säynäjäkankaan (21,81 %) lisäksi oululainen PLC-Sähkö Oy (16,14 %), AC Oulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Teijo Hildén (15,17 %), Göreme Pizza&Kebab (4,38 %) sekä Jyrki Hallikainen ja MGP Services Oy (yht. 4,38 %). Osakeantiehtojen mukaisesti annista merkitään yksi neljäsosa varsinaiseen pääomaan ja loput vapaaseen omaan pääomaan. http://www.kaleva.fi/plus/juttu808964_page0.htm#kuvabox Säynäjäkankaalle 
|
|
|
|
elinho
Poissa
|
 |
Vastaus #202 : 12.08.2009 klo 23:59:34 |
|
säynäkangas tekee siis jengin seuraavaan peliin
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #203 : 13.08.2009 klo 02:02:10 |
|
Hienoa, että jalkapallo saa lisää rahaa. Miksiköhän annille asetettiin minimitavoite, kun sen saavuttamatta jättäminen ei mitään aiheuttanut eli anti joka tapauksessa totetui?
|
|
|
|
Fenley Stastus
Poissa
Suosikkijoukkue: -
|
 |
Vastaus #204 : 13.08.2009 klo 03:34:19 |
|
Pizzojen taso laskenut tasaisesti 2000-luvun alun kulta-ajoista roiskeläppäasteelle. Off-topic over and out.
Eri.
|
|
|
|
Tuntematon Legenda
Poissa
|
 |
Vastaus #205 : 13.08.2009 klo 07:41:18 |
|
Hienoa, että jalkapallo saa lisää rahaa. Miksiköhän annille asetettiin minimitavoite, kun sen saavuttamatta jättäminen ei mitään aiheuttanut eli anti joka tapauksessa totetui?
Itseasiassa tuossa jutussa on vain virhe. Minimitavoite oli 100k, joka siis vaadittiin koko annin läpi menoon. Tuo 200k taas oli seuran oma tavoite, vaikkakin ennen nykyisen talouskriisin alkua taisi haaveet olla vielä korkeammalla.
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #206 : 13.08.2009 klo 08:52:37 |
|
Seppo Säynäjäkankaalle ja muille antiin osallistuneille valtaisa  Minimitavoite saavutettiin siis kirkkaasti, mutta seuran omasta tavoitteesta jäätiin jonkin verran. Joka tapauksessa myönteinen uutinen, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
|
|
|
|
Mamadou
Poissa
|
 |
Vastaus #207 : 13.08.2009 klo 09:22:42 |
|
Hienoa, että jalkapallo saa lisää rahaa. Miksiköhän annille asetettiin minimitavoite, kun sen saavuttamatta jättäminen ei mitään aiheuttanut eli anti joka tapauksessa totetui?
JJK:lla nämä.
|
|
|
|
Crip
Poissa
|
 |
Vastaus #208 : 13.08.2009 klo 10:10:04 |
|
Eri.

|
|
|
|
castren
Poissa
|
 |
Vastaus #209 : 13.08.2009 klo 14:32:57 |
|
Ilman Lesosta ja Terenjeffia olisi myös Kärpät ollut tiukoilla 2000 -luvun alkupuolella. Hieno juttu Säynäjäkankaalta.Kummisetiä tarvitaan
|
|
|
|
unido
Poissa
Suosikkijoukkue: V6 Ojala-Peipinen-Tahvis-Aapo-Tuure-Dritan. Nousu.
|
 |
Vastaus #210 : 13.08.2009 klo 17:13:15 |
|
Vain 147 yksityistä ostajaa siis oli AC:n osakeannissa. Se on aika vähän jos ajatellaan, että he ovat niitä ihmisiä jotka käyvät peleissä. Olisi ollut parempi jos yksityisiä ostajia olisi ollut muutama tuhat ja ei yhtään suursijoittajia. Ne on tavallaan tässä nyt ne tulevat maksut AC:lle. Tuo sijoittajajoukko on myös keskenään varmaan yhteistyökyvytöntä ettei sieltä voi odottaa sellaista yhteistä säveltä. Kunhan eivät ala riitelemään keskenään. Ei kärsi tulla mitään yllätyksiä nyt budjettiin.
|
|
|
|
Kaikki ei pelaa
|
 |
Kaikki ei pelaa
Vastaus #211 : 07.09.2009 klo 09:56:02 |
|
Siis minkäänlaista taloudellista ongelmaa ei tämän kyseisen seuran kohdalla ole, mutta jos nyt haluaisin täältä etelästä oppia pohjoisen talousguruilta hypoteettisesta tauloustieteellisestä ongelmasta kuinka todella pahasti velkaantunut yritys, joka ei kykene maksamaan velkojen ohella myös henkilöstön palkkoja, eli velkaantuu koko ajan lisää, ja jää asettamastaan osakeannin vähimmäistavoitteestaankin, voi palkata kovapalkkaisia lisätyöntekijöitä, eli kasvattaa kuluja?
Yksinkertaisemmassa muodossa siis. 1. On suhteeton velkataakka. 2. Kulut ovat suuremmat kuin tulot. 3. Lisäpääomaa ei saada riittävästi. 4. Kasvatetaan kuluja.
Kysyn tätä siis vain koska olen kateellinen.
|
|
|
|
Luís Fernando
Poissa
Suosikkijoukkue: Pupelluksen mestarit 2008, 2009
|
 |
Vastaus #212 : 07.09.2009 klo 09:59:23 |
|
Oulu pelaa "kaikki tai ei mitään" panoksilla tämän kauden, eli nousu tai konkka 
|
|
|
|
Mamadou
Poissa
|
 |
Vastaus #213 : 07.09.2009 klo 11:47:37 |
|
Yksinkertaisemmassa muodossa siis. 1. On suhteeton velkataakka. 2. Kulut ovat suuremmat kuin tulot. 3. Lisäpääomaa ei saada riittävästi. 4. Kasvatetaan kuluja.
1. Oy:llä ei käsittääkseni ole suhteetonta velkataakkaa. Ry:llä on. 2. Todennäköisesti totta, sillä liigatason kulurakenne menopuolelle luotiin ry:n toimesta jo aiemmin, kiitos pitkien pelaajasopimusten. 3. Antitavoitteista jääminen pitäisi kieltämättä vaikuttaa menoihin, ainakin kauden päätteeksi. YT:t Tamu-tyyliin? Ellei sitten mahdollinen liigamyynti paikkaa tulopuolella tilannetta. 4. Tinholle on kuulemma ulkopuolinen rahoittaja, Kole pelaa pikkurahoilla ja Hurmeen soppari on Kalevan mukaan ottelukohtainen. Mielestäni hintaansa nähden hyvä kolmikko (no, Tinhoa en ole nähnyt tositoimissa).
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.09.2009 klo 11:50:07 kirjoittanut mjatti »
|
|
|
|
|
Alain Robbe-Grillet
Poissa
Suosikkijoukkue: Dans le labyrinthe ja Vihavaisen tahtotila
|
 |
Vastaus #214 : 07.09.2009 klo 16:17:34 |
|
Siis minkäänlaista taloudellista ongelmaa ei tämän kyseisen seuran kohdalla ole, mutta jos nyt haluaisin täältä etelästä oppia pohjoisen talousguruilta hypoteettisesta tauloustieteellisestä ongelmasta kuinka todella pahasti velkaantunut yritys, joka ei kykene maksamaan velkojen ohella myös henkilöstön palkkoja, eli velkaantuu koko ajan lisää, ja jää asettamastaan osakeannin vähimmäistavoitteestaankin, voi palkata kovapalkkaisia lisätyöntekijöitä, eli kasvattaa kuluja?
Yksinkertaisemmassa muodossa siis. 1. On suhteeton velkataakka. 2. Kulut ovat suuremmat kuin tulot. 3. Lisäpääomaa ei saada riittävästi. 4. Kasvatetaan kuluja.
Kysyn tätä siis vain koska olen kateellinen.
Mihin perustuvat kyseisen hypoteesin väittämät: ei kykene maksamaan velkoja sekä ei kykene maksamaan palkkoja? Keväällä palkkaturva maksoi muutaman kuukauden palkat ja takaisinmaksusta AC teki sopimuksen TE-keskuksen kanssa. En ole kuullut, että sen jälkeen palkkoja on jäänyt maksamatta. Kyvyttömyydestä maksaa velkoja ainakaan allekirjoittanut ei ole kuullut aikaisemmin. Sen sijaan voinee olettaa, että AC on noudattanut TE-keskuksen kanssa tekemää sopimusta, sillä muussa tapauksessa saatavat olisi laitettu normaaliin tapaan perintään ja siitä olisimme taatusti saaneet lukea sivutolkulla Mystiksen, Töpsin ja muutaman muun fanaatikon orgastisia vuodatuksia.
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #215 : 07.09.2009 klo 17:17:58 |
|
Mihin perustuvat kyseisen hypoteesin väittämät: ei kykene maksamaan velkoja sekä ei kykene maksamaan palkkoja?
Keväällä palkkaturva maksoi muutaman kuukauden palkat ja takaisinmaksusta AC teki sopimuksen TE-keskuksen kanssa. En ole kuullut, että sen jälkeen palkkoja on jäänyt maksamatta. Kyvyttömyydestä maksaa velkoja ainakaan allekirjoittanut ei ole kuullut aikaisemmin. Sen sijaan voinee olettaa, että AC on noudattanut TE-keskuksen kanssa tekemää sopimusta, sillä muussa tapauksessa saatavat olisi laitettu normaaliin tapaan perintään ja siitä olisimme taatusti saaneet lukea sivutolkulla Mystiksen, Töpsin ja muutaman muun fanaatikon orgastisia vuodatuksia.
Eikös se ollut niin, että vain maaliskuun palkat jäivät maksamatta keväällä. Muutenhan oululaisten tilanne näyttää valoisammalta, kuin keväällä. Näyttäisi striimin perusteella mainoksia olevan enemmän kentän laidalla ja yleisöä ja tuloja jne. varmaan ihan mukavasti. TE-keskukseen olevia palkkaturvavelkoja on kaiketi lyhennetty maksusuunnitelman mukaisesti. Oulun edustusjalkapallo ry:n velkoja sen sijaan kai joku maksaa.. Joku oululainen vois valaista tämän ry:n velkojen kohtaloa..
|
|
|
|
normaalimies
Poissa
Suosikkijoukkue: KPV, Arsenal, YRE
|
 |
Vastaus #216 : 07.09.2009 klo 17:40:24 |
|
Oon pitäny naamani kiinni tästä asiasta jo pitemmän aikaa, mutta näin nykyisenä oululaisena pitää kysyä yhtä asiaa: Miten ry:n velat eivät vaikuttaisi oy:n toimintaan? En tosiaan tiedä pätkääkään, miten tällaisissa tilanteissa yleensä käyttäydytään, mutta järki sanoisi, että ry:llä olisi oltava jonkin sortin maksusuunnitelma velkojen maksuun. Muutenhan velkojat voisivat hakea ry:n konkurssiin. Mutta kuinka realistinen maksusuunnitelma on, jos ry:llä ei ole rahaa? Eikö ry:n pitäisi silloin saada divaripaikan vuokrasta enemmän korvausta oy:ltä, jotta velkojen maksu olisi mahdollista? Ja se taas tarkoittaisi oy:n joka vuotista plusmerkkistä tilinpäätöstä.
Ja tämä ei ole mikään vittuiluviesti ja käsittääkseni vielä oikeassa topicissa.
|
|
|
|
Erkki Rapala
Poissa
|
 |
Vastaus #217 : 07.09.2009 klo 17:45:45 |
|
Niin, jossain aviisissa taisi lukea, että Oy maksaa ry:lle vuokraa sarjapaikasta ihan sievoisia summia. Ry maksaisi näillä (ja joillain muilla tuloilla) omia velkojaan pois maksusuunnitelman mukaisesti. Ry:n toiminta/velat vaikuttavat käsittääkseni Oy:n toimintaan lähinnä sarjapaikan vuokran kautta. Jos ry menisi syystä tai toisesta nurin, loppuisi Oy:n pelit siihen. Ry:n velat voi tietenkin varmasti vaikuttaa esim. velkojien suhtautumiseen Oy:n toimintaan. Ry:n velat eivät nyt ihan suoranaisesti Oy:n toimintaa rasita, mutta olisihan se varmaan oululaisista futisihmisistä ihan kiva juttu, että osakeyhtiön "vuokraisäntä" voisi suoriutua velvollisuuksistaan, eikä Oy:n tarvitisis pelätä "asunnon lähtemistä".
|
|
|
|
fingerström
Poissa
|
 |
Vastaus #218 : 07.09.2009 klo 18:55:42 |
|
ARG kysyy: Mihin perustuvat kyseisen hypoteesin väittämät: ...ei kykene maksamaan palkkoja?
...ja vastaa samassa viestissä. Keväällä palkkaturva maksoi muutaman kuukauden palkat...
|
|
|
|
Alain Robbe-Grillet
Poissa
Suosikkijoukkue: Dans le labyrinthe ja Vihavaisen tahtotila
|
 |
Vastaus #219 : 07.09.2009 klo 19:10:30 |
|
ARG kysyy: ...ja vastaa samassa viestissä.
Puoli vuotta palkkaturvaantukeutumisen jälkeen voinee olettaa, että kirjoittaja puhuu tästä päivästä eikä menneisyydestä. Muutenkin preesensissä kirjoitettaessa kirjoitetaan tästä hetkestä tai aina tapahtuvista asioista, joten löytyykö hypotesien tueksi näyttöä?
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
 |
Vastaus #220 : 07.09.2009 klo 19:14:49 |
|
joten löytyykö hypotesien tueksi näyttöä?
Löytyykö sille näyttöä, että palkat olisi maksettu? AC:n maksamattomat palkathan tulivat julkisuuteen kun joku media oli tehnyt selvityksen suomalaisten urheiluseurojen palkanmaksukyvystä. Ei Palkkaturva näistä asioista aktiivisesti tiedottele.
|
|
|
|
Alain Robbe-Grillet
Poissa
Suosikkijoukkue: Dans le labyrinthe ja Vihavaisen tahtotila
|
 |
Vastaus #221 : 07.09.2009 klo 19:23:47 |
|
Eikö jollakin forumistilla ollut syväkurkku TE-keskuksessa joka raportoi, että ensimmäinen erä erääntyi heinäkuun lopulla, joten tuskinpa uudet palkkaturvahakemukset olisivat pysyneet salassa.
|
|
|
|
Kaikki ei pelaa
|
 |
Kaikki ei pelaa
Vastaus #222 : 08.09.2009 klo 09:16:31 |
|
Mihin perustuvat kyseisen hypoteesin väittämät: ei kykene maksamaan velkoja sekä ei kykene maksamaan palkkoja?
Keväällä palkkaturva maksoi muutaman kuukauden palkat ja takaisinmaksusta AC teki sopimuksen TE-keskuksen kanssa. En ole kuullut, että sen jälkeen palkkoja on jäänyt maksamatta. Kyvyttömyydestä maksaa velkoja ainakaan allekirjoittanut ei ole kuullut aikaisemmin. Sen sijaan voinee olettaa, että AC on noudattanut TE-keskuksen kanssa tekemää sopimusta, sillä muussa tapauksessa saatavat olisi laitettu normaaliin tapaan perintään ja siitä olisimme taatusti saaneet lukea sivutolkulla Mystiksen, Töpsin ja muutaman muun fanaatikon orgastisia vuodatuksia.
Tosiaan kohdat 1-3 (velat, palkat, lisäpääoma) olivat taustaa, jota vastaan tulee tarkastella juuri tehtyä ratkaisua 4, eli kasvattaa seuran kuluja hankkimalla kovatasoisia pelimiehiä. Oletan, että velkoja ei pysty lyhentämään jos ei pysty vastaamaan juoksevista kuluista, mutta myönnän että nämä saattavat mennä tässä tapauksessa toisin päin. Siitä olen varma, että Ry:n ja Oy:n talous ovat naimisissa hautaan asti, oli järjestely näiden välillä sitten minkälainen tahansa. Velkataakka on huhujen mukaan niin suuri, että on vaikea kuvitella yhdenkään suomalaisen jalkapalloseuran kykenevän selviämään niistä ikinä. Tietääkseni vain HJK:n ja Tamun euromenestykset ovat kerran kymmenessä vuodessa tuottaneet sen verran voittoa. Ja jos velkoja ei kykene lyhentämään ne taitavat kasvaa korkoa. Yksi ratkaisu tietenkin olisi, että joku pumppaisi seuraan pääomaa ilman realistista odotusta tuotosta, mutta sekin tie katsottiin loppuun. Kritiikkini ei siis kohdistu menneisiin ongelmiin, joiden kehityksestä en tiedä riittävästi, mutta käytettävissä olevien tietojen pohjalta vaikuttaa täysin järjettömältä kasvattaa kuluja. Hankittujen pelaajien tason huomioon ottaen kyseessä on kovapalkkaisimpia pelaajia koko sarjassa mikäli taso ja palkka vastaavat lainkaan toisiaan. Suomalaisessa jalkapallossa näkee hämmästyttävän usein, että on vaikeuksia maksaa olemassaolevia kuluja, usein palkkoja, mutta samalla palkataan lisää väkeä. AC Oulun kannattaja mjatti ehdottaa YT ratkaisua, mikä varmaankin olisi tervein tapa toimia, mutta seuran johto toimii päin vastoin. Ja tosiaan jos seura, ja vielä kerran on täysin järjetöntä saivarrella, että velka ry:n eikä oy:n, on velkaantunut, ilmenee palkanmaksuvaikeuksia eikä saada lisäpääomaa se palkkaa ennen kautta aivan varmasti sarjan kovapalkkaisimman pelaajan riveihinsä. Näistä kaikista muodostuu keskeisin väittämäni, että liian usein suomalaisessa jalkapallossa seuran johtaminen ei ole hallussa silläkään tasolla jolla toimitaan, mutta samalla tavoitellaan korkeampaa tasoa. Tämä on järjetöntä ja kestämättömällä pohjalla. AC Oulun ratkaisu palkata uusia kovia pelimiehiä kertoo siitä, että kyseinen toiminta, joka on pahinta mahdollista amatöörien puuhastelua, jatkuu yhä edelleen. Jos se alainia yhtään lohduttaa, haluaisin nähdä liigassa menestyvän oululaisen seuran, jonka toiminta on terveellä pohjalla. Se olisi kaikin puolin suomalaisen jalkapallon etu. Nyt näen amatöörien puuhastelua, joka johtaa konkurssiin. Tietysti jos liigapaikka on hukkuvan viimeinen oljenkorsi niin kaipa minäkin siihen tarttuisin. Kaikin puolin mielenkiintoinen strategia seuralla, mutta suomalaisessa jalkapallossa pitäisi jo vähitellen päästä tältä tieltä.
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
 |
Vastaus #223 : 08.09.2009 klo 09:36:40 |
|
Tosiaan kohdat 1-3 (velat, palkat, lisäpääoma) olivat taustaa, jota vastaan tulee tarkastella juuri tehtyä ratkaisua 4, eli kasvattaa seuran kuluja hankkimalla kovatasoisia pelimiehiä.
Kuten jo todettua, kauden loppuvaiheissa hankitut kolme pelaajaa eivät ole seuralle kalliita. Osan kuluista huolehtii ulkopuolinen rahoittaja. Itse luotan ainakin vielä tässä vaiheessa siihen, että osakeyhtiön toimijat osaavat luoda seuralle järkevän, myös talousasiat tarkemmin huomioon ottavan toimintamallin. Selvää on, että ensi vuodesta tulee joka tapauksessa vaikea, vaikka liiganousu toteutuisikin. Taloustaantuma vaikuttaa toimintaan vielä vuosia ja on ihan hyvä, että seurojen tilannetta tarkastellaan kriittisesti - siinä mielessä ihan asiallista tekstiä, vaikka en pidäkään AC Oulu Oy:n nykyistä johtoa puuhastelijoina.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.09.2009 klo 09:38:59 kirjoittanut Antoine Roquentin »
|
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
 |
Vastaus #224 : 08.09.2009 klo 09:37:26 |
|
Eiköhän summa summarum kuitenkin ole, että (kuten Luis F jo kertoi) AC Oululla on "all-in" ja jos nousua ei tule, niin homma loppuu siihen. Toki jos joku Oulun jääräpää tähän ei halua uskoa, niin ei ole minun vikani. Ja en siitä lähde kiistelemään.
|
|
|
|
|
|