divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #200 : 24.08.2009 klo 07:10:33 |
|
Melko nihkeä avaus tosiaan. Topparipari saa täältäkin puhtaat paperit, muiden pelissä olikin sitten valtavasti parannettavaa (poislukien Marrone).
Oikealla Grygera ei pystynyt juuri muuhun kuin perussyöttöihin, jotka kohdistuivat usein Iaquintalle kulmalipulle, ei tainnut voittaa yhden yhtä kaksinkamppailua koko pelin aikana. Vasemmalla Brazzo pelasi ihan kohtalaisesti loukkaantumiseensa asti, jolloin De Ceglie tuli korvaamaan ollen energinen, mutta viimeinen kosketus oli usein huono.
Keskikenttä ei ottelun alun jälkeen saanut oikein mitään aikaan hyökkäyssuuntaan, joka oli kyllä arvattavissa jo kokoonpanon tultua julki. Poulsen aloitti vahvasti, mutta otettuaan turhan keltaisen muuttui aikapommiksi ja ulosajo alkoi näyttämään todennäköiseltä. Viimeisen tunnin ajan Poulsen olikin täysi katsoja. Tiagon peli oli paljon parempaa, mihin viime kausina on totuttu, ei kuitenkaan häikäissyt millään osa-alueella. Marchision rooli oli rikkoa ja repiä, mikä onnistui ihan tyydyttävästi, hyökkäyssuuntaan ei Claudiolla ollut eilen paljoa annettavaa.
Amauri ja Iaquinta eivät olleet kumpikaan huonoja, mutta parempaankin on pystyttävä. Iaquintan olisi pitänyt viimeistellä ainakin kaksi maalia eilen, onneksi se yksikin riitti. Amaurin saldoksi jäi yksi tolppalaukaus, sekä hyvä esityö Iaquintan maalipaikkaan ensimmäisellä puoliajalla.
...
Keskikenttä tulee kokemaan muodonmuutoksen Roma-peliin ja lienee muotoa Marchisio - Melo - Camoranesi. Pelin pitäisi olla hiukan eri näköistä siis. Vaikuttaa muuten melko utopistiselta etukäteen, että sekä Melo että De Rossi pysyisivät kentällä koko 90 minuuttisen.
Del Piero saattaa viedä Iaquintan avauspaikan, jolloin hyökkäyspäältä on lupa odottaa melko näyttäviä sommitelmia.
...
Juven laina/osaomistuspelaajista muuten ainakin Ekdal sekä Criscito esiintyivät edukseen viikonlopun peleissä. Crisciton kohdalla toimittiin kyllä typerästi kun mies päästettiin vielä Genoaan, ellei sopimukseen olla sidottu jokin kiinteä osto-optio, hinta kun tulee olemaan melko korkea ensi kesän World Cupin jälkeen.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.08.2009 klo 12:27:22 kirjoittanut divin codino »
|
|
|
|
|
ploughman
Poissa
Suosikkijoukkue: Juventus
|
 |
Vastaus #201 : 24.08.2009 klo 08:56:27 |
|
Iaquinta ja Amauri tavallaan molemmat ansaitsevat avauspaikan, mutta kuten eilen nähtiin, ei heidän tyyppisiä pelaajia tarvita, kuin yksi kentällä samaan aikaan. Del Pieroa tarvitaan toiseksi hyökkääjäksi jos halutaan näyttäviä kuvioita. Muuten koko peli menee ilmapalloksi, kuten eilen koko toisella puoliajalla.
Del Piero, Camoranesi ja Melo puuttuivat. Siinä oikeastaan puuttui koko Juven luova kalusto. Tiago ei yksin Poulsenin ja Marchision kanssa saa ihmeitä aikaan, ja siksi myös Diego jäi aika vaisuksi. Iaquinta-Amauri kaksikko on siitä ongelmallinen, että ylhällä pelatessa heidän yhtenäiset ratkaisunsa ovat aivan liian hitaita ja ennalta-arvattavia. Eli noiden targettien kannalta valitettavasti Del Piero tulee viemään jomman kumman avauspaikan jo ihan pelkästään taktisista syistä, ja parempi niin. Odotan innolla sitä, että Juve alkaa pelaamaan sitä hienoa peliä, mitä pre-seasonilla parhaimmillaan nähtiin. No kyllähän Il Capitano kuuluu pelkästään olemuksensa takia aina avaukseen.
Cannavaro pelasi upeasto. Kentän hahmo!
|
|
|
|
|
vilsu
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, VPS, Arsenal, Juventus & Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #202 : 24.08.2009 klo 09:24:04 |
|
Salihamidzic, kuka vittu?  Mitä multa on mennyt ohi, kun en oo tuollasesta pelaajasta ennen kuulukkaan? 
|
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
 |
Vastaus #203 : 24.08.2009 klo 09:46:11 |
|
Salihamidzic, kuka vittu?  Mitä multa on mennyt ohi, kun en oo tuollasesta pelaajasta ennen kuulukkaan?  Hasan Salihamidžić? "Brazzo" "Pikkuveli". Kai tämä nyt oli vain ironiaa? Kuitenkin viisinkertainen Bundesliigan mestari ja muutenkin.... Ei toki ole enää parhaalla tasollaan.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.08.2009 klo 09:47:13 kirjoittanut MJ »
|
|
|
|
|
vilsu
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, VPS, Arsenal, Juventus & Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #204 : 24.08.2009 klo 09:48:46 |
|
Hasan Salihamidžić? "Brazzo" "Pikkuveli". Kai tämä nyt oli vain ironiaa? Kuitenkin viisinkertainen Bundesliigan mestari ja muutenkin.... Ei toki ole enää parhaalla tasollaan.
No joo, mutta missä vaiheessa on Juveen tullut kun en ole mielestäni ko. kaveria aiemmin huomannut kokoonpanossa..?
|
|
|
|
|
MJ
Poissa
Suosikkijoukkue: Jugadores del Käpylän Pallo, €uro-Klubi, Jam Tarts
|
 |
Vastaus #205 : 24.08.2009 klo 09:52:18 |
|
No joo, mutta missä vaiheessa on Juveen tullut kun en ole mielestäni ko. kaveria aiemmin huomannut kokoonpanossa..?
Kauden 2006/07 jälkeen. On kyllä kerännyt peliminuutteja Mestareiden Liigaa myöten, vaikka ei varsinainen profiilipelaaja ole ollutkaan. Harmittoman näköisessä tilanteessa näytti eilen nilkka pettävän, mutta eihän kyseinen herrasmies olekkaan tunnettu paikkojen kestävyyden suhteen.
|
|
|
|
|
Pintu
Poissa
|
 |
Vastaus #206 : 24.08.2009 klo 11:33:35 |
|
Tännehän näyttää kerääntyvän todellisia asiantuntijoita.
Suhteellisen pirteän avauspuoliskon jälkeen alkoi toisella puoliajalla jo muistumaan mieleen Pellissierin hattutemppu viime kaudelta. Sen verran ponnettoman näköistä oli peli. Onneksi Mellbergistä on kuitenkin jo päästy eroon. Positiivisinta pelissä oli ilman muuta kolmikon Canna-Giorgio-Buffon otteet. Montaa maalia ei heidän taakseen tällä kaudella tehdä. Lippikin lienee tyytyväinen järjestelyyn.
|
|
|
|
|
John Rambo
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen seksikkäin
|
 |
Vastaus #207 : 24.08.2009 klo 12:52:13 |
|
Tännehän näyttää kerääntyvän todellisia asiantuntijoita. Sama, mutta toisaalta ko. jannuhan on vakuuttanut jo jonkin aikaa tuloksia teksti-tv:ltä raportoivana vekkulina. Chievo-matsi jätti hieman ristiriitaiset tunnelmat. Toki kolme pistettä ja kahden pisteen marginaali interiin heti sarjan alussa ovat positiivisia juttuja, mutta mihin Juventuksen pelihalut katosivat toisella puoliajalla?! Monet italialaislehdet laittoivat heti merkille raitapaitojen keskenkuntoisuuden mikä pitää omien havaintojenikin mukaan paikkaansa, ja tämä ehdottomasti hyvä merkki tässä vaiheessa kautta mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa. Massimo Nerihän kritisoi jo viime keväänä italialaisjoukkueiden harjoitusmetodeja (erityisesti ongelmista eniten kärsineet Juve ja roma kuulivat kunniansa) ja väitti puuttellisen harjoittelun lisäävän loukkaantumisriski ja tätä myöten myös määriä. Nyt Nerillä on mahdollisuus todistaa sanansa oikeiksi, enkä epäile etteikö hän niin tekisi. Diegon ensiesiintyminen tosipeleissä ilahduttaa edelleen, vaikka brassi hiipui muun joukkueen mukana toisella puoliajalla. Kuitenkin juuri hänen kaltaistaan pelaajaa Juventus on mielestäni kaivannut jo kauan, tällä kaudella valkomustat tulevat luottamaan muihinkin tapoihin hyökätä kuin nopeat juoksut laidoilta. Positiivisiin asioihin merkattakoon ehdottomasti myös upeasti toiminut kolmikko puolustuksessa, huikea ensiesiintyminen jonka Chiellini lähes kruunasi maalillakin! Näin yön yli nukuttua ei silti voi olla ihmettelemättä Poulsenin jäämistä Torinoon Zanettin sijaan. Järkyttävän epävarmasti kaveri esiintyi edelleen, ja vaikka tiedettiin etteivät ne kyvyt pallon kanssa päätä huimaa niin puolustussuuntaankin hasardeja nähtiin varsinkin varoituksen jälkeen turhan runsaasti. Vieressä Tiago sen sijaan on parantanut edes hieman, toisaalta oliko hänellä edes muita mahdollisuuksia edellisen katastrofikauden jälkeen? Pahoin pelkäänkin, että Juventus tulee kärsimään tällä kaudella todella paljon korttiherkän Melon viettäessä liikaa aikaa pelikiellossa...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.08.2009 klo 12:53:38 kirjoittanut John Rambo »
|
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #208 : 24.08.2009 klo 16:47:43 |
|
Aika samoja ajatuksia Rambolla kun itsellänikin. Nythän tilanne on kuitenkin se, että loukkaantuneina on jo ennen kauden alkua Del Piero, Giovinco, Sissoko, Zebina ja osittain Camoranesi. Jossain siis mättää ilmeisesti edelleen? Brazzokin hajosi melko helposti.
Poulsen on täysi katastrofi kentällä ja edellämainitusta Melon pelityylistä johtuen saattaa joutua kentälle pahoissakin paikoissa. Marrone toivottavasti ajaa juutista ohi jo syyskaudella.
Siirtouutisissa Schalken Rafinhaa tuodaan kovasti Juveen tai Milaniin, ei olisi ainakaan taaksepäinmenoa Grygeraan nähden. Tuskinpa ketään kuitenkaan enää hankitaan.
|
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #209 : 26.08.2009 klo 09:24:10 |
|
Keskikenttäpelaaja Yago siirtyy vuoden lainasopimuksella Bariin. Erittäin hyvä uutinen, sillä Yago olisi tuskin saanut paljoa peliaikaa kuluvalla kaudella Diegon, Giovincon ja Camoranesin ollessa edellä nokkimisjärjestyksessä. Mielenkiinnolla katsellaan, miten nuori barcelonakasvatti onnistuu Serie A:ssa, harjoituskauden otteet olivat ainakin lupaavia.
Del Piero ja Giovinco ovat molemmat palanneet harjoituksiin, joten Romaa vastaan poissa saattavat olla vain Sissoko, Zebina ja Salihamidzic.
...
Gigli on vihjaillut Grosson saapumisesta Torinoon vielä ennen siirtoikkunan takarajaa, siirtosumma lienee jossain kahden miljoonan euron tietämillä. Itse en hirveästi lämpene tästä siirrosta, vaikka Grosso varmaan olisikin hyödyllinen lisä etenkin Mestarien liiga-peleihin.. Caceresin taso on vielä mittaamatta, mutta alkaa olla hieman hämäränpeitossa, miksi kaveri edes hankittiin.
|
|
|
|
|
Pintu
Poissa
|
 |
Vastaus #210 : 26.08.2009 klo 11:19:27 |
|
Grossosta on totta kai äärettömän positiivisia mielikuvia viime mm-kisoista, mutta ei ole juurikaan vakuuttanut ikinä seurajoukkuetasolla muualla kuin Palermossa. Lisäksi olisi Fabion tulo jonkinlainen epäluottamuksen osoitus Caceresia ja de Ceglieta kohtaan, tuntuukin että uruguaylainen olisi hankittu lähinnä nelostoppariksi täyttämään Knezevicin suuria saappaita. Toisaalta eikös mies pysty pelaamaan myös oikealla, jolloin puolustuslinja olisi suurinpiirtein tähän tapaan:
Buffon
Caceres Canna Giorgio Grosso
Taitaa Lippillä olla vahvasti sormensa pelissä Juven siirtopolitiikassa. Tuossahan olisi Italian kesän kisoihin kaavailtu avauslinja jo melkein kokonaan, tosin itse näkisin mielelläni Crisciton jo avauksessa Grosson paikalla. Keskikentälle vielä avaukseen Camoranesi ja Marchisio, hyökkäykseen del Piero, Iaquinta ja Amauri. Taitaa tulla jälleen aika Juventus-painotteinen mm-kisamiehistö.
Toisaalta jos Grosson hankinta tarkoittaa Molinaron lopullista penkittämistä, niin annan siunaukseni siirrolle.
|
|
|
|
|
Huulio
Poissa
|
 |
Vastaus #211 : 27.08.2009 klo 15:12:24 |
|
Huhut olisi tuomassa Rafinhaa tai Grossoa vielä ennen ikkunan sulkeutumista. Rafinhan kerrottiin jo tehneen sopimus, mutta Secco tyrmäsi huhut varmistuneesta siirrosta ja ilmoitti vielä ettei Juventus edes halua Rafinhaa. Mikäli näistä kahdesta pitäisi toinen valita, kallistuisin Rafinhan puoleen. Camoranesin ja Diegon yhteispelin oivalluksista oikealta löytyy hyvinkin usein tilaa, eikä tällä hetkellä yhdenkään oikean pakin taso (Caceresin tasosta ei täysin tarkkaa kuvaa ole) riitä laittamaan nousuista laadukkaita keskityksiä/järkeviä ratkaisuja. Grosso olisi todella lyhyt ratkaisu vasemman puolen ongelmaan, koska täysiä 90 minuuttisia illasta toiseen on jäljellä 32-vuotiaana aivan maksimissaan muutama kausi. Toisi toki vasemmalle loistavia ja oikea-aikaisia nousuja, mikäli saisi samanlaiset vapaudet kuin Lippin maajoukkueessa, mutta silti jättäisin tämän kortin kääntämättä.
|
|
|
|
|
Jomppuli
Poissa
Suosikkijoukkue: PAVE
|
 |
Vastaus #212 : 27.08.2009 klo 15:20:23 |
|
No joo, mutta missä vaiheessa on Juveen tullut kun en ole mielestäni ko. kaveria aiemmin huomannut kokoonpanossa..?
Tähän kyllä todellakin mitä vittua? No, mutta enpä jaksa ruveta tässä pilkkailemaan kuitenkaan. Mielestäni Brazzo todella hyvä vaihtopenkkipelaaja varsinkin kun pystyy pelaamaan niin useata paikkaa. Laitapakkeja, laitureita ja pelasi myös Bayernin aikaan mielestäni joskus kärjessä. Harmittaa kun en kauden avausta nähnyt. Onneksi viikonlopun Roma-pelin pystyy sentään katsomaan.
|
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #213 : 27.08.2009 klo 16:10:08 |
|
Rafinhan huhuttu siirto ammuttiin jo alas, Juvella ei ole tilaa non-EU-pelaajissa eli kariutuu jo siihen. Grosso ilmeisesti tulee tänään jos tulee ollenkaan. Mestarien liigan lohkoarvonta suoritetaan tänään 19.00 Suomen aikaa, mielenkiintoinen ilta siis kaikinpuolin tulossa. Melon pelaaminen sunnuntaina on tällä haavaa epävarmaa, johtuen lievästä venähdyksestä eilisissä harjoituksissa. Mikäli brassi ei avaukseen asti pääse, saattaa seuraava toistua..  Jos Poulsenille vielä yhden pelin suo, olkoon se tämä.
|
|
|
|
|
Huulio
Poissa
|
 |
Vastaus #214 : 27.08.2009 klo 16:20:17 |
|
Rafinhan huhuttu siirto ammuttiin jo alas, Juvella ei ole tilaa non-EU-pelaajissa eli kariutuu jo siihen.
Aivan. Eipäs ehtinyt käydä mielessäkään kirjoittaessa.
|
|
|
|
|
Michele
Poissa
Suosikkijoukkue: Juventus, TamU
|
 |
Vastaus #215 : 27.08.2009 klo 17:08:01 |
|
Rafinhan huhuttu siirto ammuttiin jo alas, Juvella ei ole tilaa non-EU-pelaajissa eli kariutuu jo siihen.
Tähän iso  Juvella pitäisi olla vielä yksi paikka jäljellä? Diegolla ja Amaurilla on italianpassi ja Melolla työlupa italiaan. Siihen sitten Momo ja Caceras niin kyllä siellä pitäisi tilaa olla vielä yhdelle?
|
|
|
|
|
Casma
Poissa
Suosikkijoukkue: Mole.
|
 |
Vastaus #216 : 27.08.2009 klo 19:39:00 |
|
Tähän iso Juvella pitäisi olla vielä yksi paikka jäljellä?Diegolla ja Amaurilla on italianpassi ja Melolla työlupa italiaan. Siihen sitten Momo ja Caceras niin kyllä siellä pitäisi tilaa olla vielä yhdelle? Brazzo ei ole Eu kansalainen? Bayern, Maccabi Haifa, ja Bordeaux CL:ssä vastaan...
|
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #217 : 27.08.2009 klo 20:09:00 |
|
Ei missään nimessä mikään helppo lohko, mutta vaikeampikin olisi voinut tulla. Jatkopaikkaan yleensä riittää kolme kotivoittoa ja yksi vieraissa, tämän ei pitäisi tuottaa suuria ongelmia.
Bayernin pakka on tällä hetkellä täysin sekaisin, eikä edes kuusi pistettä noista otteluista ole utopiaa. Joukkuetta ei olla vahvistettu juuri lainkaan ja väitän ettei Bayern ole Juvea edellä missään muualla kuin vasemman puolustajan tontilla.
Bordeauxin näen melkeinpä saksalaisia vahvempana ryhmänä, joka pystyy Gourcuffin johdolla aiheuttamaan hankaluuksia mille tahansa puolustukselle. Ranskalaisjoukkueista ei itse asiassa ole kauheasti muistikuvia 1998 Monaco-otteluparin lisäksi.
Maccabi Haifaa vastaan kaikki muu kuin kuusi pistettä olisi katastrofaalista.
.. ja ottelujärjestys:
Juventus - Bordeaux
FC Bayern - Juventus
Juventus - Maccabi Haifa
Maccabi Haifa - Juventus
Bordeaux - Juventus
Juventus - FC Bayern
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.08.2009 klo 21:09:55 kirjoittanut divin codino »
|
|
|
|
|
vilsu
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, VPS, Arsenal, Juventus & Suomen maajoukkueet
|
 |
Vastaus #218 : 28.08.2009 klo 09:22:30 |
|
Sama, mutta toisaalta ko. jannuhan on vakuuttanut jo jonkin aikaa tuloksia teksti-tv:ltä raportoivana vekkulina.
Olen toki itsekkin ilahtunut keräämästäni foorumuskottavuudesta.  Mutta jotta tähänkin viestiin saataisiin jotain asiaa, niin otampa käsittelyyn tuon UCL-lohkon.. Eli kuten edellä on jo ehditty toteamaan, niin ei sattunut Juvelle tulemaan mikään helpoin mahdollinen, sillä lohkossa on periaatteessa kolme joukkuetta, jotaka taistelevat jatkopaikasta. Mutta Maccabi Haifan jos hoitavat molemmissa otteluissa kunnialla, niin jatkopaikkaan pitäisi olla hyvät saumat.
|
|
|
|
|
erski
Poissa
|
 |
Vastaus #219 : 28.08.2009 klo 10:19:25 |
|
Tähän iso  Juvella pitäisi olla vielä yksi paikka jäljellä? Diegolla ja Amaurilla on italianpassi ja Melolla työlupa italiaan. Siihen sitten Momo ja Caceras niin kyllä siellä pitäisi tilaa olla vielä yhdelle? Eikös rajoitus ole että ulkomailta saa hankkia vain kaksi non-eu pelaajaa per kausi. Eli siis jos Juvella ei ole Rafinhalle tilaa niin se tarkottaisi, että Diegolla ja Caceresilla ei ole eu-passeja. Mutta Diegollahan taitaa olla Saksan passi joten oliko vielä joku rajoitus, ettei saa olla kuin 5 non-eu pelaajaa jolloin täytyisi olla jotain Primaverapelaajia joilla ei ole eu-passia kun eikös Momollakin ole Ranskan passi. EU-passiahan ei taida olla Caceresilla, Melolla, salihamidzicilla eikä Amaurilla mutta sillehän se on tulossa hetkellä millä hyvänsä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 28.08.2009 klo 10:39:51 kirjoittanut erski »
|
|
|
|
|
Michele
Poissa
Suosikkijoukkue: Juventus, TamU
|
 |
Vastaus #220 : 28.08.2009 klo 15:09:21 |
|
Eikös rajoitus ole että ulkomailta saa hankkia vain kaksi non-eu pelaajaa per kausi. Eli siis jos Juvella ei ole Rafinhalle tilaa niin se tarkottaisi, että Diegolla ja Caceresilla ei ole eu-passeja. Mutta Diegollahan taitaa olla Saksan passi joten oliko vielä joku rajoitus, ettei saa olla kuin 5 non-eu pelaajaa jolloin täytyisi olla jotain Primaverapelaajia joilla ei ole eu-passia kun eikös Momollakin ole Ranskan passi. EU-passiahan ei taida olla Caceresilla, Melolla, salihamidzicilla eikä Amaurilla mutta sillehän se on tulossa hetkellä millä hyvänsä.
Vähän kun tuossa surffaili ja googletti niin sai vähän lisätietoa. Ja joiden mukaan Juve on tänä kesänä hommannut kaksi Non-EU pelaajaa Caceres ja Melo.Näin ollen Serie A:n sääntöjen mukaan ei saa hommata enään tämän siirtoikkunan aikana yhtään. Ja ne jotka vievät Juven No-Eu paikan ovat Amauri ja Caceras mutta mielestäni Amaurin voi pois lukea tuosta kun on saamassa Italian kansalaisuuden. Melolla on italiaan työlupa joten tuo kumoaa sen. Pelaajia kellä ei ole eu:n passia ovat siis Melo, Caceras ja Amauri. Tämän kuun jälkeen Caceras ja Melo. Momolla ranskan ja Diegolla italian. Niin ja Brazzo on bosnialainen joten ei vie paikkaa Bosnia kun on eurooppaa ja Bosnian maajoukkue osa Uefaa.
|
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #221 : 30.08.2009 klo 14:33:46 |
|
Melo ja Diego ovat täysin toipuneita lievistä loukkaantumisistaan ja avaavat tänään Romaa vastaan. Myös Giovinco on matkannut ikuiseen kaupunkiin ja lienee vaihtopenkillä Del Pieron ja Amaurin pelatessa kärjessä. Loukkaantuneina ovat Sissoko, Zebina ja Brazzo.
Edessä on Ferraran ensimmäinen suuri ottelu ja nyt uusi Juve testataan ensimmäistä kertaa kunnolla. Chievoa vastaan peli oli todella vaatimatonta johtuen poissaoloista, tähän tulee toivottavasti nyt muutos. Roma juhli maaleilla viikolla Kosicea vastaan ja uhkuu varmasti itseluottamusta, joten ottelusta ei ole missään nimessä tulossa helppo.
Ennakoitu avaus: Buffon ; Grygera, Cannavaro, Chiellini, De Ceglie ; Camoranesi, Melo, Marchisio ; Diego ; Del Piero, Amauri
...
Lippi muuten nimesi maajoukkueen seuraaviin otteluihin seitsemän Juve-pelaajaa (Buffon, Chiellini, Cannavaro, Legrottaglie, Camoranesi, Marchisio, Iaquinta). Myös Criscito ja Marco Marchionni löytyvät listalta..
|
|
|
|
|
Vavá
Poissa
Suosikkijoukkue: Porco, Fogão, Blaugrana, Tusinaspurs
|
 |
Vastaus #222 : 30.08.2009 klo 20:26:03 |
|
Melo ja Diego ovat täysin toipuneita lievistä loukkaantumisistaan ja avaavat tänään Romaa vastaan. [/i]
Ei paha loukkaantuneilta pelaajilta!!! http://www.youtube.com/watch?v=3wuWC0fUxL4
|
|
|
|
|
BandW
Poissa
Suosikkijoukkue: Lena Oberdorf, Pedri
|
 |
Vastaus #223 : 30.08.2009 klo 20:51:58 |
|
Amauri osoitti jälleen oman tasonsa, hyviä otteita sekä surkeaa viimeistelyä. 11 maalin mies kaudessa, oli minuutit mitkä tahansa. Iaquintaa ei puolestaan saatu joukkueen puolesta näkyviin, mutta hyvä yritystä jälleen. Diego oli aika vaisu tänään, muutamia väläytyksiä ja kaksi upeaa maalia. Lisää näitä. Melo oli tänään aivan loistava, samat otteet jatkuvat kuin viime kaudella. MoM!!! Tiago on eri tasolla kuin viime kaudella, mutta vaikka hasardit on poissa niin taso ei ole ihmeellinen. Rauhallinen esitys kuitenkin. Marchisio on vaipunut pallolisessa pelissä näkymättömiin, mutta tasavahva esitys taas. Toivottavasti ei loukkaantunut pahasti. Grygera oli heikko, mutta paikkaili virheitään hyvin. De Ceglien nousee vaarallisen näköisesti, mutta haastot ja keskittäminen näyttävät kulmikkaalta ja vaikealta. Pari hyvää kesoa silti. Eiköhän se siitä vielä lähde. Chiellini ja Cannavaro olivat taas loistavia. Enempää ei pystyisi enää vakuuttamaan, Chiellini varsinkin vaarallinen myös hyökkäyspäässä. Buffon ei edellenkään vakuuttanut, mutta eiköhän sieltä vastapainoksi sitten tipu niitä super torjuntoja, kun tarve vaatii.
Juve oli tänään hyvin organisoitu ja Roma tukahdutettiin, mutta todellista pyristelyä ei tuntunut Roma edes yrittävän. Pallollinen peli oli puolestaan Juventukselta tänään hyvin heikkoa sekä olisin odottanut jossain välissä Del Pieroa tuomaan nimenomaan kontrollia palloon toisella puoliajalla. Camoranesi tuntui tosin hyvin rauhoittavan peliä ottelun lopussa, kun Diego lähti vaihtopenkille. Erittäin tärkeät kolme pistettä, mutta pitää odotella sairastuvalta Del Pieroa ja Giovincoa takaisin. Pallolinen peli on vuosisadan jäljessä esim. Interiä.
|
|
|
|
|
divin codino
Poissa
Suosikkijoukkue: The Artist Formerly Known as #33
|
 |
Vastaus #224 : 30.08.2009 klo 21:43:12 |
|
Amauri osoitti jälleen oman tasonsa, hyviä otteita sekä surkeaa viimeistelyä. 11 maalin mies kaudessa, oli minuutit mitkä tahansa. Iaquintaa ei puolestaan saatu joukkueen puolesta näkyviin, mutta hyvä yritystä jälleen. Diego oli aika vaisu tänään, muutamia väläytyksiä ja kaksi upeaa maalia. Lisää näitä. Melo oli tänään aivan loistava, samat otteet jatkuvat kuin viime kaudella. MoM!!! Tiago on eri tasolla kuin viime kaudella, mutta vaikka hasardit on poissa niin taso ei ole ihmeellinen. Rauhallinen esitys kuitenkin. Marchisio on vaipunut pallolisessa pelissä näkymättömiin, mutta tasavahva esitys taas. Toivottavasti ei loukkaantunut pahasti. Grygera oli heikko, mutta paikkaili virheitään hyvin. De Ceglien nousee vaarallisen näköisesti, mutta haastot ja keskittäminen näyttävät kulmikkaalta ja vaikealta. Pari hyvää kesoa silti. Eiköhän se siitä vielä lähde. Chiellini ja Cannavaro olivat taas loistavia. Enempää ei pystyisi enää vakuuttamaan, Chiellini varsinkin vaarallinen myös hyökkäyspäässä. Buffon ei edellenkään vakuuttanut, mutta eiköhän sieltä vastapainoksi sitten tipu niitä super torjuntoja, kun tarve vaatii.
Juve oli tänään hyvin organisoitu ja Roma tukahdutettiin, mutta todellista pyristelyä ei tuntunut Roma edes yrittävän. Pallollinen peli oli puolestaan Juventukselta tänään hyvin heikkoa sekä olisin odottanut jossain välissä Del Pieroa tuomaan nimenomaan kontrollia palloon toisella puoliajalla. Camoranesi tuntui tosin hyvin rauhoittavan peliä ottelun lopussa, kun Diego lähti vaihtopenkille. Erittäin tärkeät kolme pistettä, mutta pitää odotella sairastuvalta Del Pieroa ja Giovincoa takaisin. Pallolinen peli on vuosisadan jäljessä esim. Interiä.
Pessimismi on aina hyvästä, mutta turhan synkkään sävyyn nyt kirjoittelet. Yksi kauden vaikeimmista reissuista takana ja kolme pistettä taskussa, joten tyytyväinen pitää olla. Niin kauan kun merda on Juven takana sarjataulukossa on rauha maassa. Jos Diego oli mielestäsi vaisu, niin odotukset taitavat olla aika korkealla? Kaverin toinen ottelu uudessa joukkueessa ja tuloksena kaksi upeaa osumaa. Eikä brassi ollut varmasti loukkaantumisen jälkeen 100% kunnossa. Pallollinen peli tulee varmasti parantumaan kauden edetessä, muistetaan myös, että aika harva joukkue lähtee dominoimaan Olimpicolle Roman pienoisesta ahdingosta huolimatta. Annan kyllä joukkueelle arvosanan kiitettävä tämän päivän esityksestä.
|
|
|
|
|
|
|
|