• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Liverpool FC 2006/2007: Challenge For The Title?

Aloittaja Liverbird, 26.06.2006 klo 19:52:10

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Xabi Alonso

Lainaus käyttäjältä: Kopite81 - 13.09.2006 klo 10:57:50
Agger oli tosiaan Poolin paras ja ansaitsee paikan avauksessa, mutta kumpi Hyypiä-Carra kaksikosta sitten penkille? Luulen, että Chelsea matsissa on taas tuttu topparipari, mutta jos nyt ihan alkukauden perusteella sinne laittettais kaks parhaiten esiintynyttä, niin silloin siellä pitäisi olla Hyypiä-Agger kaksikko.   

Tietysti Agger ja Sami ovat aika samanlaisia ominaisuuksiltaan ja puolustus tarvitsee "johtajan", jonka roolia Carragher hoitelee. Hyvä kuitenkin että topparin paikalle on nyt todellista kilpailua, mikä on vaan hyvä juttu. Lisäksi 'reservissä' on vielä Paletta, joten vaihtoehtoja riittää. 

Liverpooligan

#3801
Itse lähtisin kylmästi Chelseaa vastaan toppariparilla Carra&Agger. Siinä on kuitenkin lähtökohtaisesti seuraavien kausien (oletettu) ykköstoppariduo. Agger oli todellakin MOM!!! Käsittämättömän kypsää ja varmaa puolustamista nuorukaiselta sekä muutama loistava katko. Loistava pelimies!

Puolustuksen varmuuteen täytyy Nevertonin nysväyksen jälkeen olla tyytyväinen. Kukaan ei pettänyt ja Warnock oli mies paikallaan.

Hyökkäyspelissä näkyy selkeästi kokoonpanon ja pelaajiston eläminen. Bellersin hyvin alkavia juoksuja ei osata vielä hyödyntää ja syöttö tulee joko liian myöhään tai sitten väärään paikkaan. Energiaa Bellersillä kyllä on ja kunhan se läpisyöttö saadaan annettua sen puoli sekuntia aiemmin, niin paitsioansat pettävät ja verkot soi. Kuyt oli myös hyvä. Komeasti lähtee veto oikeasta lapikkaasta ja aika hyvällä prosentilla vedot näyttävät suuntautuvan maalia kohti. PSV sai blokattua Kuyt'n muutaman hyvän vetopaikan.

Pennantin ongelmana näyttäisi olevan liiallinen pallon hautominen ja sen syötön antaminen oikealla hetkellä. Myös tarkkuudessa on parannettavaa. Tekniikkaa ja vauhtia mieheltä löytyy, se pitää vaan valjastaa hyödyksi. Vasemmalla Aurelio oli vaisu. Fabio näyttää jotenkin tyytymättömältä kentällä ja vaikuttaa olevan jotenkin omissa oloissaan... Tiedä sitten, onko sopeutuminen brittielämään missä vaiheessa. Keskustassa Momo ja Zenden tekivät sen, mihin pystyvät. Zendenin rooli on juuri eilen nähty: tarjota lepoa Stevelle&Xabille. Pelinrakenteluun Zendenin eväät ovat vähän köykäiset, mutta mies on kuitenkin tarpeeksi laadukas pelaamaan silloin tällöin lepoa edellämainituille. Momo oli energinen, mutta syöttöpeli oli jälleen lähempänä viime kautta kuin tällä kaudella nähtyjä esityksiä. Tuosta voi vain parantaa.

Reina hoiti ne muutamat laukaukset varmasti, mutta nämä ulostulot vaikuttavat jotenkin yli-innokkailta ja aiheuttavat aina sydämentykytyksiä sivuunkirjoittaneelle. Jotenkin tuntuu, että Reinalla on hirveä tarve näyttää West Ham - ja Neverton -pelien takia. Kunhan vaan ei mene yliyrittämiseksi.

Kaiken kaikkiaan, saldona piste ja kauden ensimmäinen nollapeli. Plussana myös Bellers-Kuyt - ja Carra&Agger -duojen pirteät ja luottamusta herättävät esitykset. Xabikin näytti vaihteeksi pelimieheltä.

Sunnuntaina Chelsea - kokoonpanoa lienee turha edes yritellä arvata. Lähtökohdat supersunnuntaihin ovat kuitenkin huomattavasti paremmat tämän esityksen jälkeen.

Xabi Alonso

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 13.09.2006 klo 02:13:39
Tässä vaiheessa sivuunkirjoittaunut liputtaa seuraavan kokoonpanon puolesta:

------------------------ Reina ---------------------
- Finnan ----- Carragher ------- Agger ---- Warnock -
--------------- Sissoko ------- Alonso --------------
- Gerrard --------------------------------- Speedy -
--------------- Bellamy -------- Kuyt --------------

Tuo kokoonpano näyttää ihan hyvältä, jolla voitaisiin lähteä Chelseaa vastaan pelaamaan. Sami kuitenkin ottanee melko varmasti oman paikkansa Carran rinnalla, ja Agger pudotetaan penkille. Bellamya ja Kuytia toivon itsekin kärkeen, koska kuten moni on todennnut, herrat pelasivat ensimmäisellä puolella eilen lupauksia herättävästi. Kutina kuitenkin on, että Crouch ja Kuyt ovat Benitezin valinta kärkipariksi. Gerrard, Alonso ja Sissoko löytynevät keskikentältä, ja hyvä niin. Vasemmalle laidalle sitten saa Rafa pähkäillää laittaako Speedyn, vai Luis Garcian. Jotenkin kuvittelen, että Rafa leittaa Luisin kehiin, koska mies on ns. suurien otteluiden pelaaja, ja tehnyt Chelskiäkin vastaan tärkeitä maaleja aikaisimmissa kamppailuissa. Tältä keskikentältä vaan taas sitten puuttuisi vauhti kokonaan. Siltä kantilta ajateltuna Speedyn voisi heittää nyt kentälle. 

Xabi Alonso

#3803
Lainaus käyttäjältä: Liverpooligan - 13.09.2006 klo 11:22:42
Pennantin ongelmana näyttäisi olevan liiallinen pallon hautominen ja sen syötön antaminen oikealla hetkellä. Myös tarkkuudessa on parannettavaa. Tekniikkaa ja vauhtia mieheltä löytyy, se pitää vaan valjastaa hyödyksi. Vasemmalla Aurelio oli vaisu. Fabio näyttää jotenkin tyytymättömältä kentällä ja vaikuttaa olevan jotenkin omissa oloissaan... Tiedä sitten, onko sopeutuminen brittielämään missä vaiheessa. Keskustassa Momo ja Zenden tekivät sen, mihin pystyvät. Zendenin rooli on juuri eilen nähty: tarjota lepoa Stevelle&Xabille. Pelinrakenteluun Zendenin eväät ovat vähän köykäiset, mutta mies on kuitenkin tarpeeksi laadukas pelaamaan silloin tällöin lepoa edellämainituille. Momo oli energinen, mutta syöttöpeli oli jälleen lähempänä viime kautta kuin tällä kaudella nähtyjä esityksiä. Tuosta voi vain parantaa.

Jep, Pennant oli aika pettymys eilen. Hautoi palloa liikaa, eikä peli ja otteet muutenkaan näyttäneet kovin teräviltä. Toisaalta JP ei saanut kovinkaan montaa sellaista palloa juoksuun laidalla, josta olisi voinut lähteä haastamaan pakkia. Päätyrajaltakaan mies ei tainnut päästä keskittämään kertaakaan. Liian monesti ajautui myös keskelle, ja syötöt napsuivat vähän minne sattuu.

Aureliosta ei oikein tiedä mitä sanoa, mutta eiköhän brassin paikka ole enemmänkin puolustajan tontilla, kuin laiturina. Vähän kummastutti miksi Rafa ylipäätänsä heitti Aurelion laidalle, vaikka paikka olisi kuulunut Speedylle. Kulmat olivat aika onnettomia, ja ainakin meikäläistä ketutti useamman kerran, kun pallo jäi ensimmäiseen mieheen. Jos ja kun vasen jalka on huippuluokkaa Fabiolla, niin pikkaisen keskittymistä sitten hommaan ja laadukkaampia kulmia kiitos.

Zenden oli tosiaan juuri sen tasoinen eilen kun odotinkin. Melko lailla näkymätön, eikä tehnyt kummia pelinrakentelun eteen. Ei ihmeempiä virheitä juurikaan, aika tasaisen harmaata vääntämistä. Yksi hyvä kaukolaukaus, joka meni loppujen lopuksi aika lähelle. Luotettava varamies Xabille, Momolle, ja Gerrardille, siinä on tosiaan Bolon rooli tälle kaudelle. Muuta on ihan turha odottaa.   

Xabi Alonso

Lainaus käyttäjältä: misteri - 13.09.2006 klo 10:50:53
Puolustus toimi ok ja AGGER, MoM  :ylos: Aivan käsittämätöntä varmuutta miehessä ja ikää vasta 21v. Seuraava Valioliigan paras toppari, ilman muuta  :ylos: Aivan käsittämätön kaappaus muuten jälleen Rafalta, näkisin että huomattavasti arvokkaampi/parempi joukkueelleemme kuin Sissoko. Nuorissa on voimaa, välillä unohtaa täysin miehen otteita katsellessa että ikää tosiaan vasta 21

Kummatkin aivan loistavia hankintoja Rafalta, kun tosiaan miettii kuinka vähän ikää herroilla vasta on. Sinänsä vaikea lähteä vertailemaan heitä keskenään, koska pelaavat eri pelipaikoilla ja ovat muutenkin aika erityyppisiä pelaajia. Rafa 'jähisti' todella pitkään Aggerin perässä, ja nyt voidaan kai jo sanoa että kyllä kannatti. Monet kummastelivat tuolloin miehen korkeaa siirtosummaa, mutta vaikuttaa että rahoille ollaan saamassa hyvin vastinetta.Tietysti juutin todellinen taso nähdään vasta sitten kun pelaa useamman pelin putkeen, ja jos taso pysyy noin korkealla kuin mitä nyt on nähty, niin onpahan vaan hankinta tämä tanskan poika. Erittäin hyvältä näyttää tosiaan. Iso miinus Danny Aggerille tulee kuitenkin rumista tatuoinneista. 

Herr Überführer

Lainaus käyttäjältä: Xabi Alonso - 13.09.2006 klo 11:39:52
Jep, Pennant oli aika pettymys eilen. Hautoi palloa liikaa, eikä peli ja otteet muutenkaan näyttäneet kovin teräviltä. Toisaalta JP ei saanut kovinkaan montaa sellaista palloa juoksuun laidalla, josta olisi voinut lähteä haastamaan pakkia. Päätyrajaltakaan mies ei tainnut päästä keskittämään kertaakaan. Liian monesti ajautui myös keskelle, ja syötöt napsuivat vähän minne sattuu.
Pennant ajautui keskelle, koska siellä ei ollut pelinrakentamiseen kykeneviä pelaajia. Alonson tultua Sissokon tilalle keskustasta katosi puolestaan liike ja keskikentän ja hyökkäyksen väliin tuli liikaa rakoa. Pennant yritti käyttää tätä tilaa hyödykseen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Rafakin ilmeisesti huomasi tämän ongelman ja yritti korjata tilannetta ottamalla Gerrardin juuri siihen tyhjiöön. Sen jälkeen Pennant pysyikin jo paremmin laidallaan ja ryhmitys oli tasapainoisempi.

shanks

Hyva ja rohkea veto laittaa Rafalta huonosti esiintynyt Neverton/matsin miehitys lahes uusiksi. Puolustuspeli oli koko joukkueen osalta ihan hyvalla mallilla, mutta pelinrakentelu tietysti sitten oli mita oli ja vasta Alonson tullessa sisaan saatiin jotain tolkkua ja rauhallisuutta roiskimiseen. En tieda olisko pitanyt myos Aurelion sijasta laittaa Gonzales suoraan avaukseen ja hakea laitojen kautta nopeita iskuja, nythan Aurelio oli aika vaisu. Karkipelaajat tekivat minka pystyivat, mutta ymmarrettavasti yhteispeli ei viela hirvean hyvin pelaa. Vaikuttaa silti silta, etta Bellamy-Kuyt voisi olla ihan karkipari jatkossa.

Eikohan Chelskia vastaan sitten taas nahda ainakin herrat Gerrard, Alonso ja miksei myos Crouch suoraan avauksessa. Hyypia varmasti myos, vaikka jarki sanoisi, etta pidettaisiin nuori juutti takalinjoilla myos jatkossa.

Xabi Alonso

Lainaus käyttäjältä: Herr Überführer - 13.09.2006 klo 11:51:37
Pennant ajautui keskelle, koska siellä ei ollut pelinrakentamiseen kykeneviä pelaajia.

Jep, ja varmasti senkin takia, ettei saanut pystyjouksuun laidalla sopivia palloja juuri ollenkaan. Niinhän se pitäisi ideaalissa tilanteessa mennä, että Xabi etupäässä jakaa laitureille hyviä passeja juoksuun ja pystyyn, josta JP ja muut pääsevät keskittämään pallon boksiin tai laittaamaan puolustajaa ensin puntariin. Samalla peli pysyisi leveänä, ja nopeiden laitureiden vahvuudet (pakin harhauttamisessa, pallon kuljettamisessa ja keskitysten muodossa) tulisivat hyvin esille.   

Liverpooligan

Lainaus käyttäjältä: Xabi Alonso - 13.09.2006 klo 11:39:52Luotettava varamies Xabille, Momolle, Alonsolle ja Gerrardille, siinä on tosiaan Bolon rooli tälle kaudelle.
Mjitahh??

Liverpool hankkinut lisää uusia espanjalaisvahvistuksia..?? Onko tässä siirtoikkunan pommi??!!??

Xabi Alonso

Lainaus käyttäjältä: Liverpooligan - 13.09.2006 klo 12:14:11
Mjitahh??

Liverpool hankkinut lisää uusia espanjalaisvahvistuksia..?? Onko tässä siirtoikkunan pommi??!!??

;D

Huppista keikkaa, ei pitäisi selvin päin kirjotella yhtään mitään.

S.Gerrard

Aika ristiriitaiset tunteet eilisestä pelistä. Kyseessä oli kuitenkin ennusteissa ehkä vaikein lohkovaiheen peli, joten pistekin on ihan hyvä saavutus, varsinkin kun myös Galatasaray ja Bordeaux jäivät maalittomaan. Siltikin olen hieman pettynyt sekä esitykseen että siihen, että voittoa ei saavutettu. Eniten ihmetyttää se, että mikä helvetin kiire siellä omassa päässä aina on kun pitää turvautua näihin "silmät kiinni ja pallo täysillä ihan mihin vaan"-paniikkipurkuihin. Aikaa ja tilaa rauhottaa tilanne olisi eilenkin ollut moneen otteeseen, mutta pallo roiskaistiin sokkona pois alueelta ja suoraan takaisin vastustajalle. Ei näin.

Alkukaudella raivon purkauksia aiheuttanut puolustus selvisi tällä kertaa ottelusta kunnialla ja maestrona hääri jälleen Daniel Agger. Reinaa ei juurikaan testattu, mutta muutamasta vaarallisen näköisestä tilanteesta Pepe selvisi kunnialla. Aggerin jälkeen muu puolustuslinja pelasi virheettömän pelin, myös Warnock yllätti positiivisesti.

Kuten odotettiin, keskikentän pelinrakentelu jäi aika vaisuksi Gerrardin ja Alonson istuessa penkillä. Molemmat laiturit, varsinkin Aurelio, olivat aika vaisuja, joskin Pennant väläytti pari kertaa henkilökohtaista taitoaan. Sissokolta kohtalaisen paska peli ja Zenden oli totutun heikko. Vaihdosta sisään tulleista Gerrard jälleen selvästi positiivisin ilmestys, jonka loistava laukaus loppuhetkillä ei valitettavasti mennyt sisään vaan osui sisätolppaan. Alonsoltakin ihan kohtuu hyvä peli, mutta Gonzalezista ei jämäminuuttien perusteella voi paljoakaan sanoa.

Hyökkäys toimi ihan lupaavan näköisesti, Kuyt ja Bellamy näyttävät ymmärtävän toisiaan kentällä kohtalaisen hyvin. Leijalla kävi Gerrardin tapaan paska säkä hollantilaisen hyvän vedon osuessa tolppaan, ehkä jo seuraavassa pelissä uppoaa? Mielenkiintoista sinänsä, että nyt ei tunnu oikein mistään uppoavan, kahdessa viimeisessä pelissä punaiset ovat osuneet tolppaan neljä kertaa.

Valitettavasti itse en taida sunnuntain peliä nähdä, mutta odotuksetkaan ei kyllä jostain syystä ole kauhean korkealla. ;D Toiveina lähinnä Kuytin ja Bellamyn jatkaminen kärjessä, vaikka todennäköisempää taitaa olla pylvään paluu avaukseen ja 4-5-1. Gerrardin ja Alonson paluu avaukseen pitäisi olla itsestäänselvyys, olettaen tietysti että molemmat ovat pelikunnossa. Pistekin Stamford Bridgelta olisi hyvä saavutus.

Topboy

Lainaus käyttäjältä: S.Gerrard - 13.09.2006 klo 13:36:06
Eniten ihmetyttää se, että mikä helvetin kiire siellä omassa päässä aina on kun pitää turvautua näihin "silmät kiinni ja pallo täysillä ihan mihin vaan"-paniikkipurkuihin. Aikaa ja tilaa rauhottaa tilanne olisi eilenkin ollut moneen otteeseen, mutta pallo roiskaistiin sokkona pois alueelta ja suoraan takaisin vastustajalle. Ei näin.
Toi roiskiminen on suoraa seurausta siitä etteivät Alonso ja Gerrard ole kentällä. Sissokon tai Zendenin pallollinen peli ei ole riittävän laadukasta juuri muuhun kuin roiskimiseen. Alonson tultua kentälle Pool sai jonkin verran peliä rauhoitettua.

Pääasia eilisessä pelissä oli kuitenkin puolustuksen laittaminen kuntoon, sillä kun puolustus saadaan tiiviiksi, niin sen jälkeen voidaan alkaa panostamaan hyökkäyspeliin. Ja vaikka Pool puolustaakin, niin sen verran maalintekopaikkoja saadaan luotua kyllä, että ne maalitkin sieltä tulevat. Se on sitten ihan se ja sama kuka ne maalit käy tekemässä. Omissa nolla ja sitten jostain se tarvittava maali, niin hyvä tulee.

Liverpooligan

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 13.09.2006 klo 13:58:01

Huippupojan kanssa täysin samoilla linjoilla. Puolustuksen kautta tätä nousua täytyy lähteä rakentamaan. Ja hyvältä se PSV:tä vastaan näyttikin. Chelsean nopeat vastahyökkäykset tulevat olemaan sitten aivan toisenlainen haaste. Mutta askel kerrallaan tässä mennään. 1-0 -voitto on aivan yhtä arvokas kuin 3-0.

Lainaus käyttäjältä: Liverpooligan - 13.09.2006 klo 14:04:22
Huippupojan kanssa täysin samoilla linjoilla. Puolustuksen kautta tätä nousua täytyy lähteä rakentamaan. Ja hyvältä se PSV:tä vastaan näyttikin. Chelsean nopeat vastahyökkäykset tulevat olemaan sitten aivan toisenlainen haaste. Mutta askel kerrallaan tässä mennään. 1-0 -voitto on aivan yhtä arvokas kuin 3-0.

Edelleen samaa mieltä.

keveli

Kotisivuilta poimittua:

"Daniel had a good game," enthused Benitez. "He was ahead of Sami tonight and maybe he will be ahead of him again in the future."

Viittaa minusta aika vahvasti siihen, että todennäköisesti Agger tulee olemaan avauksessa Chelsea vastaan. Yleensä nuo Rafan "maybe"-lausahdukset pitävät lopulta paikkaansa.

Xabi Alonso

#3815
              Reina
Finnan - Carra - Agger - Aurelio
           Momo - Xabi
       Kuyt - Gerrard - Luis
              Crouch

Tälläistä avausta arvuuteltiin toisella foorumilla. Itse asiassa näyttää aika hyvältä, Crouch piikissä ja Kuyt ja Luis laidoilla.(Speedyn voisi myös heittää vasemmalle) Varsinkin Kuyt voi tästä rynniä hyvin mukaan hyökkäyksiin ja sisäänpäin maalille. Samalla saataisiin myös keskikentälle tarpeeksi ukkoja. Niin, ja Sami varmaankin pelaa kuitenkin Aggerin paikalla.

Xabi Alonso

Lainaus käyttäjältä: keveli - 13.09.2006 klo 14:13:02
Kotisivuilta poimittua:

"Daniel had a good game," enthused Benitez. "He was ahead of Sami tonight and maybe he will be ahead of him again in the future."

Viittaa minusta aika vahvasti siihen, että todennäköisesti Agger tulee olemaan avauksessa Chelsea vastaan. Yleensä nuo Rafan "maybe"-lausahdukset pitävät lopulta paikkaansa.

Samaan kiinnitin itsekin huomiota, saapa nähdä ketkä jatkossa miehittävät keskustaa.

Topboy

Lainaus käyttäjältä: Xabi Alonso - 13.09.2006 klo 14:25:34
Tälläistä avausta arvuuteltiin toisella foorumilla. Itse asiassa näyttää aika hyvältä, Crouch piikissä ja Kuyt ja Luis laidoilla.(Speedyn voisi myös heittää vasemmalle) Varsinkin Kuyt voi tästä rynniä hyvin mukaan hyökkäyksiin ja sisäänpäin maalille. Samalla saataisiin myös keskikentälle tarpeeksi ukkoja. Niin, ja Sami varmaankin pelaa kuitenkin Aggerin paikalla.
Vaikea se on tosiaan lähteä vielä yhtään arvuuttelemaan, sillä Rafa yllättää lopulta itsensäkin kokoonpanoa valitessa.

Xabi Alonso

Joo, tuo oli vaan yksi mahdollisuus, joka oikeastaan näyttää paperilla ainakin aika hyvältä ja mielenkiintoiselta. Rafa on käyttänyt ennekin 4-2-3-1 systeemiä, ja ainakin 04/05 kaudella CL:ssa tuo toimi hyvin.

Topboy

Lainaus käyttäjältä: Xabi Alonso - 13.09.2006 klo 14:41:48

Kaudella 04/05 joukkueessa oli tasan yksi CL-kelpoinen hyökkääjä, joten vaikea se oli nähdä Rafan peluuttavan kokoonpanoa juuri muilla systeemeillä.  ;D

Xabi Alonso

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 13.09.2006 klo 14:43:16
Kaudella 04/05 joukkueessa oli tasan yksi CL-kelpoinen hyökkääjä, joten vaikea se oli nähdä Rafan peluuttavan kokoonpanoa juuri muilla systeemeillä.  ;D

Niinpä juuri, vaikka toki muutakin ryhmitystä käytettiin tuolloin, ja kylläkai esim. Garcia voitiin laskea tuolloin CL-kelpoiseksi hyökkääjäksi, joka pelasi myös osan peleistä toisena kärkenä tuolla kaudella.

Topboy

Lainaus käyttäjältä: Xabi Alonso - 13.09.2006 klo 14:41:48
Joo, tuo oli vaan yksi mahdollisuus, joka oikeastaan näyttää paperilla ainakin aika hyvältä ja mielenkiintoiselta. Rafa on käyttänyt ennekin 4-2-3-1 systeemiä, ja ainakin 04/05 kaudella CL:ssa tuo toimi hyvin.
PSV:tä vastaan Pool puolusti kahdella 4:n miehen linjalla. Siitä kaksinkamppaluvoittojen kautta sitten yrittivät saada vastahyökkäyksiä liikeelle. Tuskin tämä Chelskiä vastaan muuttuu juuri yhtään mihinkään. Rafa saattaa ehkä laittaa lisää nopeutta vasemmalle Speedy Gonzalezin muodossa.

tiipe

Yhteen pisteeseen voi mielestäni olla täysin tyytyväinen, PSV on kuitenkin lohkon toiseksi kovin joukkue paperilla. Tulos on hyvä kun vielä ottaa huomioon, että toinenkin peli päättyi tasan.

Peli oli mielestäni huomattavasti pirteämpää kuin viikonloppuna. Sähläys ja ähellys jäi tällä kertaa vähemmälle ja laji muistutti jo etäisesti jalkapalloa. Mielestäni Agger oli jälleen MOM, kuten moni täällä on jo kommentoinutkin. En näy kovinkaan montaa syytä käyttää oletuskokoonpanona alakerrassa Carra-Hyypiä paria kun vertaa tällä parilla tehtyjä suorituksia tuloksiin kun Agger on ollut jomman kumman rinnalla. Sunnuntaina ehdottomasti Agger kentälle. Pärjäsi viimeksi loistavasti Ch€lskin poikia vastaan, joten miksei nytkin.

Keskikentästä ei juuri sanottavaa ole. Suuri puolustusvastuu ja lepuutetut pelaajat näkyivät tasossa, mutta mielestäni silti ihan hyvä suoritus. Itse kiinnitin eniten huomiota hyökkäyksen suoritukseen. Kuyit & Bellers toimi parina hyvin ja on mielestäni erityisesti parempia joukkueita vastaan ja vieraspeleissä ehdoton ykköspari. Erityisesti kiinnitin huomiota Bellersin tapaan pelata, mies tarjoaa Poolin peliin uuden ulottuvuuden. Kun miettii Rafan aikana Poolissa kirmanneita hyökkääjiä huomaa, että suurinta osaa näistä yhdistää tietty tapa pelata. Poolin hyökkääjät ovat viime aikoina olleet lähinnä hieman alempana pelaavia ja peliä rakentavia. Oikeastaan Baros (Morientes ehkä joskus aikoinaan) on ainut aidosti ja puhtaasti maalintekijäksi laskettava kentällä kirmannut hyökkääjä. Bellers kuuluu tähän samaan kategoriaan. Roikkuu koko ajan linjan tuntumassa, hakee pystyjuoksuja ja mikä tärkeintä pelaa suora viivaisesti kohti maalia. Tässä on mielestäni piillyt syy Poolin maalinteko vaikeuksiin ja nihkeään hyökkäyspeliin. Tähän asti on luotettu, että Gerrard luo juoksuillaan tilan maalille joka mahdollistaa maalinteon. Bellers luo aktiivisella liikkeellään tilaa myös muille nousta maalintekopaikkoihin. Kyuit ei tähän niin hyvin pysty koska on enemmän palloja hakeva hyökkääjä. Uskon kuitenkin, että miesten yhteispeli tulee vielä tuottamaan tulosta, sillä Kyuit osaa käyttää Bellersin luoman tilan hyvin hyödykseen.

Peli eilen hyvä 8-
Agger ja muu puolustus 9
Bellers&Kyuit 9 siitä huolimatta, että börsä ei heilunut

misteri

Lainaus käyttäjältä: Topboy - 13.09.2006 klo 15:51:27
PSV:tä vastaan Pool puolusti kahdella 4:n miehen linjalla. Siitä kaksinkamppaluvoittojen kautta sitten yrittivät saada vastahyökkäyksiä liikeelle. Tuskin tämä Chelskiä vastaan muuttuu juuri yhtään mihinkään. Rafa saattaa ehkä laittaa lisää nopeutta vasemmalle Speedy Gonzalezin muodossa.
Muuttuu täysin erilaiseksi. PSV oli scoutattu aivan oikein, sillä heillä ei periaatteessa ollut laitureita/nousevia pakkeja ollenkaan, jolloin tälläinen 8-miehen sumppupakka oli mahdollisuus luoda. Siis onhan PSV:llä Kronkamp, mutta hänet sumputettiin ulos.  Chelseaa vastaan tilanne on aivan toinen,  molemmilla laidoilla kaikki miehet liikkuvat vahvasti ylöspäin, jolloin eilisen kaltainen puolustuslinjasysteemi ei toimi sitten millään...

Kutvonen

Agger onnistui kyllä todella hyvin eilisessä ottelussa, muuten peli ei mitään huippusuorituksia tarjonnut. PSV:n Kone latasi ylähirteen ja ottelun lopussa Gerrard veti tolppaan, lisäksi Kuytin veto taisi todellakin osua tolpan ulkoreunaan. Muutama torjunta molemmilta maalivahdeilta. Tasapeliä varmaankin lähdettiin ottelusta hakemaan ja se myös saatiin.