• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Liverpool FC 2006/2007: Challenge For The Title?

Aloittaja Liverbird, 26.06.2006 klo 19:52:10

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

moxey

#4550
Nyt riita poikki!  :tuoppi:

Ressut otti tällä kertaa kuonoonsa Evertonin vastaavilta maalein 2-1. Ottelussa Dudek oli lentänyt suihkuun ja Bolo oli tuhrinut rankkarin. El Zhar oli jo aiemmin onnistunut samaiselta pilkulta, mutta toisella kerralla hollantilainen oli hakenut pallon nuorukaiselta pamauttaaksen se ohi maalin. Ensimmäisessäkin rankkarissa oli kai ollut vähän neuvottelua, kun myös Aurelio oli tarjoutunut vetäjäksi. Virallinen sivusto nostaa kaikesta huolimatta keskikentän keskustassa hääränneen Bolon joukkueen parhaaksi pelaajaksi.

Liverpool Reserves: Dudek, Smith, Warnock, Antwi, Paletta, Mannix, Flynn (Martin 60), Zenden, El Zhar, Guthrie, Aurelio (Threlfall 45).

Subs unused: Hobbs, Roque, Darby.

EDIT: Harmittavaa tuossa Dudekin ulosajossa on se, että nyt mies on nähtävästi sääntöjen mukaan kolmen ottelun pelikiellossa myös Valioliigan otteluista (kuten muistakin ykkösporukan matseista Englannissa). Reinan back-upiksi noussee David Martin, ellei esimerkiksi Carsonia keksitä kutsua takaisin lainalta. Liverpool tulee myös luultavasti valittamaan pelikiellosta, sen verran helposti oli suora punainen noussut.

Tveni Trii


LainaaKeveli: Mitä väliä, vaikka siinä välissä pelaaja olisikin seurajoukkueensa otteluista pois. Seurajoukkueissa tilanne on eri, koska pelaajan palkan maksajana ei ole varaa ottaa tällaisia riskejä.

Eli seurajoukkueet ei koskaan peluuta puolikuntoisia pelaajia, koska pelaaja voi loukkaantua pahemmin.  ???

Niin kauan kuin on tärkeitä pelejä ja tärkeitä pelaajia, niin kyllä ne kentälle raahataan vaikka väkisin, jos valmentaja/manageri näin parhaimmaksi näkee.
Benitezin ja muiden managereiden kommenteilta menee hiukan pohja pois, kun katsoo heidän omia tekojaan. Ja mitä palkan maksuun tulee, ei se taida olla Rafa sun taskuista pois, vai onko?!

Keskittyisivät nyt vaan olennaiseen, sija 10. , ei se selittelyillä nouse.

El Conejo

#4552
Ja tämä on sitten viimeinen viestini tästä aiheesta...

Lainaus käyttäjältä: keveli - 11.10.2006 klo 01:09:51Mitähän sellaista minä olen muka sanonut, jonka vuoksi joku voisi alkaa vihaamaan Liverpoolia? Sanoin vain sen, että Benitez ei ole ainoa manageri, joka tällaisia lausuntoja on antanut.

Aijaa

Lainaus käyttäjältä: keveli - 10.10.2006 klo 15:30:18
seitsemän pelatun ottelun jälkeen puhut kuin olisit täysin varma siitä, että Pool tulee olemaan tällä kaudella kolmas tai neljäs. Ei kai tuo muuta voi olla kuin provoilua. Edellisten kausien sijoituksilla nyt ei ole mitään merkitystä tässä asiassa.

Kuinka monta kertaa sinulle pitää oikein sanoa, että minä kerroin vain, että mielestäni Rafa tekee tuollaisilla kommenteilla hallaa Liverpoolin imagolle muiden kuin hc-fanien keskuudessa. Enkä siis viitannut niinkään siihen, että on kovin ikävää, jos pelaaja loukkaantuu maajoukkuepelissä tai-treeneissä, vaan siihen, että melkoista arroganssia osoittavat kommentit siitä, että liittojen pitäisi maksaa osa pelaajien palkasta ovat koko lailla syvältä.

Eikä aina kannattaisi alkaa urveltaa, vaikka joku asia vähän harmittaisikin. Esim. Puyol oli loukkaantunut eilen Espanjan maajoukkueen treeneissä, siis treeneissä, joissa valmistauduttiin ystävyysotteluun. Huilin pituudesta ei ole vielä tietoa, mutta Barçalla on edessään todella vaikeita pelejä lyhyen ajan sisällä (Sevilla kotona sunnuntaina, Chelsea vieraissa keskiviikkona ja Real Madrid vieraissa sunnuntaina). Ihan varmasti Rijkaardia harmittaa ihan tolkuttomasti, mutta aika kauan saamme odottaa, jos odotamme, että hän alkaisi vaatia liitolta palkanmaksua loukkaantumisen ajalta.

Lisäksi voin myös todeta, että tuollainen järjestelmä, jossa liitto maksaisi loukkaantuneiden pelaajien palkan ja osan maajoukkuepelaajien palkasta majoukkuekomennusten aikana olisi myös siinä mielessä epäoikeudenmukainen, että se olisi käytännössä tulonsiirtoa heikoimmilta joukkueilta ja junioreilta maan kovimmille joukkueille. Liitolla ei ole rajattomia resursseja, vaan rajalliset varat pitää jakaa eri tahojen kesken. Jos yksi taho saa lisää, toinen taho menettää. Eikä tuota epäoikeudenmukaisutta poistaisi edes se, että liitto onnistuisi jostain haalimaan lisää rahaa (siis muulla tavoin kuin nostamalla jäsen- ja lisenssimaksuja), koska silloinkin tulonjako muuttuisi siten, että suurten ja rikkaiden osuus liitolta saatavista rahoista kasvaisi. Lisäksi kieroimmat valmentajat yrittäisivät käyttää tilannettaa hyväkseen ja lähettäisivät mielihyvin vajaakuntoisia pelaajia maajoukkueeseen loukkaantumaan ja sitten maksattaisivat pelaajien loukkaantumisajan palkan liitolla. Tuo viimeinen on toki spekulointia, mutta tlonjakokysymys on silkkaa faktaa.

Edit: Sevilla toki matkustaa Kataloniaan, eikä Barça Andalusiaan.

ian_rush9

Lainaus käyttäjältä: Tveni Trii - 11.10.2006 klo 08:45:03

Benitezin ja muiden managereiden kommenteilta menee hiukan pohja pois, kun katsoo heidän omia tekojaan. Ja mitä palkan maksuun tulee, ei se taida olla Rafa sun taskuista pois, vai onko?!

Keskittyisivät nyt vaan olennaiseen, sija 10. , ei se selittelyillä nouse.


Itse asiassa taitaa olla Rafankin taskuista pois ihan kuin myös pelaajien. Uskoisin heillä olevan menestys bonareita pahveissaa. No olennaiseen keskittyminen on todellakin parasta mitä nyt voidaan tehdä  :ylos:

Anfield Road

LB, ei tarttekaan hommata sitä lippua 8)
Ja sitten lentoja varailemaan...

Liverbird

Lainaus käyttäjältä: Anfield Road - 11.10.2006 klo 11:43:17
LB, ei tarttekaan hommata sitä lippua 8)
Ja sitten lentoja varailemaan...

ok! Hyvä, että sait lipun.

Norppa

Vissiin täällä sit vallitsee kollektiivinen yksimielisyys siitä et Gerrard on kaikin puolin loistava pelaaja. No, hyvähän se vaan Poolin kannalta on jos tuo on se todellisuuden mukainen kuva Gerrardista.

Liverbird

Kuningas Diao kolmen kuukauden lainalle Stokeen.

misteri

Lainaus käyttäjältä: Liverbird - 11.10.2006 klo 12:53:07
Kuningas Diao kolmen kuukauden lainalle Stokeen.
Ei helvata, en uskonut huhuun, mutta pakko kai se on tähän uutiseen jo uskoa  ::) STOKE voi olla miehen oikea taso  :ylos:

Shanklymania

Lainaus käyttäjältä: misteri - 11.10.2006 klo 13:03:38
Ei helvata, en uskonut huhuun, mutta pakko kai se on tähän uutiseen jo uskoa  ::) STOKE voi olla miehen oikea taso  :ylos:

Niin, Kopteff siellä kävikin jo vaihtopenkkiä vahvistamassa, ja epäilemättä King Salif saa ottaa saman roolin.  :ylos:

Mutta ilman sarkasmia; hienoa että peliaikaa alkaa tulemaan, edes noiden kolmen kuukauden ajan. Sympatiat mies saa allekirjoittaneelta sitkeästä yrityksestä (unohtamatta timanttista pallonhallintaa!).

Ei onnistunut ilman sarkasmia edes yksi lause.  :)

William S.

Tietääkö joku montako prosenttia Stoke suostui Diaon palkasta maksamaan...? Vai pitikö Poolin maksaa, että ottivat... ???

Liverbird

Lainaus käyttäjältä: William S. - 11.10.2006 klo 13:26:01
Tietääkö joku montako prosenttia Stoke suostui Diaon palkasta maksamaan...? Vai pitikö Poolin maksaa, että ottivat... ???

Harvoin noita tietoja julkaistaan.

William S.

Lainaus käyttäjältä: Liverbird - 11.10.2006 klo 13:28:27
Harvoin noita tietoja julkaistaan.
Ajattelin, että tässä tapauksessa jompi kumpi neuvotteluosapuoli olisi saattanut erehtyä alkaa jossain yhteydessä kehuskelemaan...  ;)  Sitähän ne ilmeisesti noin pitkään kuitenkin väänsivät.

misteri

Lainaus käyttäjältä: Shanklymania - 11.10.2006 klo 13:23:51
Niin, Kopteff siellä kävikin jo vaihtopenkkiä vahvistamassa, ja epäilemättä King Salif saa ottaa saman roolin.  :ylos:

Mutta ilman sarkasmia; hienoa että peliaikaa alkaa tulemaan, edes noiden kolmen kuukauden ajan. Sympatiat mies saa allekirjoittaneelta sitkeästä yrityksestä (unohtamatta timanttista pallonhallintaa!).

Ei onnistunut ilman sarkasmia edes yksi lause.  :)
Laittakaa vielä joku se summa esille paljon tästä kuningasideasta maksettiin  ::)

Liverbird

#4564
Lainaus käyttäjältä: misteri - 11.10.2006 klo 14:13:49
Laittakaa vielä joku se summa esille paljon tästä kuningasideasta maksettiin  ::)

Jos olet unohtanut niin hyvä sinulle, koska et halua tietää...pilaan päiväsi kuitenkin ja kerron eli £5M!!!

ian_rush9

Huh Huh liput löytyy, tosin en tiedä yhtään mihin osaa stadikkaa. Rouva heitti sellasta Carra scouserii et sanoin vaan 2 aikuista mihin vaan kiitos. ;D

Nyt jännätään joka päivä postin tuloa  8)


Anfield Road

Vittu kun ei majoitusta tunnu löytyvän mistään, ainakaan netin kautta varattavaa.
Pitänee ruveta soittelemaan jos sieltä jostain huone löytyisi :keskari:

Liverbird

Lainaus käyttäjältä: Anfield Road - 11.10.2006 klo 15:51:13
Vittu kun ei majoitusta tunnu löytyvän mistään, ainakaan netin kautta varattavaa.
Pitänee ruveta soittelemaan jos sieltä jostain huone löytyisi :keskari:

Tsekkasitko jo mun suositteleman hotellin?

Anfield Road

Tsekkasin. Sinne ajattelin vielä soittaa ja varmistaa ovatko laittaneet kaikkia huoneita nettiin varattaviksi.

RAWK:n kautta noita hotelleja löytyi hirveä kasa mutta mistään ei näytä löytyvän huonetta. Vielä löytyy luottoa sille että puhelimitse onnistuu, parin viikon päästä voi sitten alkaa huolestumaan jos mitään ei ole löytynyt.

ian_rush9

#4569
olet jo varmaan kokeillut ryanairin hotelli buukkausta, sieltä löytyi vielä viikonloppuna vapaita huoneita.


ja löytyy vieläkin esim lord nelson 225€ 2yötä 2 hengen huone keskustassa. Tosin tuo nettivaraus ei välttämättäole ihan ajantasalla.


Shanklymania

...ja kuvallisia todisteita reissusta sitten iso liuta. Itse aion HH:n kanssa suunnistaa samaan suuntaan luultavasti ensi kevään tienoilla.

John_Barnes

ian_rush9: saitko ne liput sieltä Poolin "puhelinpalvelun kautta"? Kauanko jouduit roikkumaan linjoilla?

ian_rush9

Meitä oli kaksi soittajaa, kolme kännykkää klo 10:30 aloitettiin ja n. 14 saatiin liput. kerran loppu akku ja kerran vaan puhelu katkes kesken keskustelun  ???

No tietääpähän ens kerralla niin ei turhaa panikoi vaan ottaa lungisti  8)

John_Barnes

Joo, tosi lungilta kuulostaa  ;D

No, eipä sitä oikein muutakaan voi, kun on härmästä kotoisin ja suhteita ei ole. Tuntuu vaan vähän erikoiselta, kun Suomessa ei ole, maajoukkueen pelit poislukien, pahemmin hankaluuksia lippujen saamisessa.

Anfield Road

Fan Card -> online varaus -> lippu ostettuna noin 5 minuuttia myynnin aukeamisesta. Tosin siinäkin sai jonkin verran taistella että pääsi edes sivuille sisään.