• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Manchester United 2006/2007

Aloittaja Thouni, 26.06.2006 klo 20:12:27

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Lee Sharpe

Uff >:( ,pistää vihaksi tuo Sahan tilanne. Ranskalainen on yksi suurimmista suosikeistani, mutta onkohan mies ollut pelikykyisenä edes puolissa mahdollisista peleistä Manu-uransa aikana? No tämä ei ole tietysti pelaajan vika, mutta tulevaa kautta varten on hankittava hyökkääjä, joka vahvistaa joukkuetta, eikä ole koko aikaa rikki. 

Vidicin viimeiset viisi peliä ovat kyllä olleet heikkoja, ja mielestäni hän on tällä hetkellä joukkueen heikoin lenkki. Tiedä sitten mikä auttaisi, kun yleensä toppareita muutaman pelin lepuuttaessa, he menettävät loputkin itseluottamuksen rippeensä, ja todellinen syöksykierre alkaa :alas: Brownille peli tai pari tähän väliin keskuspuolustuksessa voisi mielestäni tehdä hyvää molemmille herroille. Brown on kuitenkin sille päälle sattuessaan mielettömän hyvä toppari, ja esimerkiksi viime kaudella oli mielestäni useissa peleissä parempi kuin Ferdinand.

Smithiä nähtiin tosiaan eilen tovin aikaa kentällä. Saattoi johtua suttuisesta streamista, mutta mielestäni herra oli lihonnut melkoisesti. Pelihalut olivat kuitenkin kohdallaan ja asenne vanhaa tuttua Smudgeria :ylos:. Yksi räkäinen maali tulevissa koitoksissa, ja tässähän saattaa olla se Manun hihassa oleva ässä kevään loppukiriä varten :ylos:.

Henski

#6201
Hienosti hoitui paikka huomiseen arvontakulhoon. Ja vanhaan tapaan täällä on jo asiantuntevasti sanottu kaikki tärkeä. Phizza varmaan suunnitteli tuota ensimmäistä puheenvuoroa tälle aamulle jo aamuviidestä alkaen  ;)

Nyt se nollapeli sieltä sitten tuli, ja hyvään paikkaan. BBC:n seurannassa laukaukset maalikohden taisivat olla 6-10, mutta mitään supervaarallista eivät naapurit saaneet aikaan. Ja nostetaan nyt sen verran omaa häntää, että kerrankin  :ylos: osui kohdalleen
Lainaus käyttäjältä: Henski - 07.03.2007 klo 17:26:56
Jotenkin on sellainen kutina, että Larsson onnistuu maalinteossa: Näin hän olisi onnistunut lyhyellä United-urallaan kaikissa kolmessa suuressa turnauksessa. Eiliseen kokoonpanoveikkaukseen joutuu siis tekemään muutoksia. Valitettavasti nyt ei voida säästellä kyllä yhtään, mikä näkynee sitten lauantaina. Smith saattaa hyvinkin olla muuten tänään penkillä ja jopa kentällä tilanteen salliessa.
Jotenkin tämä skenario oli niin ilmeinen. Suuri pelaaja onnistui siis kaikissa kolmessa tärkeässä turnauksessa Unitedin paidassa. Ferguson on viimeisinä päivinä kehunut Henkeä jatkuvasti, mutta niin vaan ruotsalaisen arvot ovat sellaiset, että sopimuksista pidetään kiinni ja perheelle kai tullut luvattua niin paljon, että eipä ollut mahdollisuutta jäädä Unitediin.

Keskikentän pelistä sellaisia kommentteja täällä ja muualla, että varmaankiin tämä kolmen miehen keskustan pelaaminen onnistui vähintään kohtuullisesti. Kannatan tätä systeemiä myös jatkossa, varsinkin vierasotteluissa UCL:ssä. Eihän tuo tietenkään mikään optimaalinen ratkaisu ole, mutta nähdäkseni paras vaihtoehto kuitenkin. Aivan oikein edellä kannettiin vähän huolta siitä, että tämä systeemi vie hyökkäysvoimasta tehoja kun Rooney joudutaan siirtämään laitaan ja vain yksi kärki jää ylös. Mutta toisaalta UCL:ssä niitä maalintekopaikkoja ei muutenkaan tule samalla tavalla kuin valjussa. Menestysresepti on periaatteessa aika yksinkertainen: puolusta tiiviisti erityisesti vierasmaaleja vältellen ja käytä tilaisuutesi hyväksi.

Nytkun Saha on ulkona, ja luulen, että ei tule enää huippukuntoon tämän sesongin aikana, niin mm. Tveni Triin osoittama kokoonpanosysteemi voisi olla yksi hyvä mahdollisuus. Ronaldoa vaan voimakkaasti laidalta kärkimies-Rooneyn tueksi ja sitten toiselta puolelta Giggsiä. Joka tapauksessa tuossa keskustassa ei pelkällä Carrickillä ja Scholesilla menestytä. Tuo monen jo mainitsema keskikentän hyytyminen 2.jaksolla on minusta ollut faktaa jo monissa aiemmissakin otteluissa. Loppuuko siellä yksinkertaisesti virta?

Arvonnalle onkin jo oma otsake, mutta laitetaan tännekkin omaa kantaa. Tuntuvat siellä toivovan meille Liverpoolia vastustajaksi. Jaa-a, kunhan nyt vain Chelsea vältetään. Ja syynä se, että mitään turhan voimakasta vastakkainasettelua ei tarvita mestaruusjouksuun UCL:n puolelta. Näyttää nimittäin siltä, että jos vielä lauantain tosi hankalasta paikasta mennään jatkoon, niin United on ainoa, joka voi uhata lontoon sinisiä FA Cupin voittoa ajatellen. Itse asiassa nyt UCL-pöytäkin on ihan katettu Chelssille, joten neljän kannun suoraa luvassa, jos meillä vähänkään alkaa tökkiä liigassa? :o

En peru pessimismiäni UCL:n suhteen, mutta noista jatkajista aika moni vastustaja sopii Unitedille paljon paremmin kuin esim. Barca, Real tai Inter. Esimerkiksi "AC" Roomaa pitäisin ihan ok-vastustajana, kun taas Valencia olisi varmaan saarien ulkopuolisista vastustajista vaikein Unitedille. Toki Milanin puolustussumppu on paha ja PSV:lle on selvästikin luvassa se tämänvuotinen yllättäjänpaikka.

Silvesterille taisi tosiaan käydä huonosti. En ole sen tarkempaa tietoa nähnyt, mutta joistain kommenteista voisi päätellä, että kausi saattaa olla jopa ohi :o. Tiedä nyt näistä sitten.


Lainaus käyttäjältä: Julian - 08.03.2007 klo 15:34:47
Joskus kauan sitten joku pyysi maaleja, jotka O'Shea teki Köpistä ja Arsenalia vastaan, en ole varma onko jo näytetty, mutta tässä ne nyt ovat:
Minähän niistä taisin mainita, kun esittelin O'Shean rekordia maalintekijänä. Kiitos toki näistä, löytyvät kyllä jo valmiiksi omista arkistoistani.

Lee Sharpeltakin hyvää tavaraa. Tuon Vidan alamäkeä olen vähän huolestuneena kyllä katsellut. Jotain loukkaantumisvaivaa siellä ainakin taisi olla kun selostajien mukaan tuli Fulhamia vastaan sen vuoksi pois kentältä. Ja tosiaan tuon itseluottamuksen kannalta kannattaa kyllä olla aika varovainen kun näitä peliliikkeitä tekee. Ferguson kyllä tietää tämän.

Ja Sahasta sen verran, että pitää muistaa sen enempää omaa kommentointia korostamatta, että muistelisin tälläkin foorumilla olleen paljon sellaisia, jotka eivät nähneet syksyllä niinä hyvinä hetkinä mitään syytä operoida markkinoilla hyökkääjien suhteen, vaikka kaikki tiesimme jo silloin, ja nyt taas paremmin, kuinka paskana ranskalainen on jatkuvasti. Viimeisinä aikoina en ole nähnyt enää yhtään sellaista kannatuspuheenvuoroa, jossa ei pidettäisi hyökkääjän (=maalintekijän) hankintaa välttämättömyytenä. Tammikuussa olisi ollut hyvä sauma, mutta eipä niitä hyviä vaihtoehtoja tainnut olla tuolloin saatavilla, kun mitään suurempia siirtoja ei tapahtunut. Larsson tuli lainalle, mutta silloinkin oli jo selvää, että tämä hänen sopimuksensa tulee vielä aiheuttamaan päänvaivaa sitten maaliskuussa. Lainadiili oli sinänsä hyvä ratkaisu, ja se muuttui oikeastaan erinomaiseksi kun Sahalla alkoivat jälleen vaivat. Mutta ei siinä auttanut edes kolmen-neljän kuukauden varsin kevyt peluuttaminen, niin vaan paikat hajosivat.

Ja nyt kun vauhtiin päästiin, niin Giggsillä ei varmaankaan ainakaan vielä ole mitään ongelmia, mutta pahaa pelkään kun pelitahti tästä kiihtyy. Nevillestä olikin jo puhe, Vida on mahdollisesti vähän rikki, Evralla ongelmia, Rooney ja Ronaldo ovat pelanneet paljon jne...

redrum

Silvestrellä siis olkapää menny sijoiltaan, joten tuskin mikään älyttömän pitkä sairasloma tulossa. Eivät vielä osaa sanoa kauan tulee olemaan pois, mutta Chelsean Khalid Boulahrouz kärsi vissiin samasta ongelmasta ja oli sivussa alta kolme viikkoa. :ylos:

Phizza

Lainaus käyttäjältä: Lee Sharpe - 08.03.2007 klo 16:56:43Saattoi johtua suttuisesta streamista, mutta mielestäni herra oli lihonnut melkoisesti.

Jaa, itse olisin melkeinpä väittänyt päinvastaista. Kaikki toki voivat esim. Getty Imagesista katsella vuoden vanhoja kuvia ja verrata niitä eilisiin kuviin. Niin hurjalta on puheiden mukaan vaikuttanut Smithin harjoitusohjelma loukkaantumisen jälkeen, että ihme on jos mies olisi päässyt "melkoisesti" lihomaan. Smithin kohdalla minua lähinnä häiritsi hänen poskessaan roikkunut ruoholäntti tms.

Lainaus käyttäjältä: Henski - 08.03.2007 klo 17:15:19Phizza varmaan suunnitteli tuota ensimmäistä puheenvuoroa tälle aamulle jo aamuviidestä alkaen  ;)

Aika lähelle, aika lähelle... 8)

Lainaus käyttäjältä: Henski - 08.03.2007 klo 17:15:19Itse asiassa nyt UCL-pöytäkin on ihan katettu Chelssille, joten neljän kannun suoraa luvassa, jos meillä vähänkään alkaa tökkiä liigassa? :o

En peru pessimismiäni UCL:n suhteen, mutta noista jatkajista aika moni vastustaja sopii Unitedille paljon paremmin kuin esim. Barca, Real tai Inter. Esimerkiksi "AC" Roomaa pitäisin ihan ok-vastustajana, kun taas Valencia olisi varmaan saarien ulkopuolisista vastustajista vaikein Unitedille. Toki Milanin puolustussumppu on paha ja PSV:lle on selvästikin luvassa se tämänvuotinen yllättäjänpaikka.

Tuota skenaariota hieman itsekin pelkään, että Chelsea putsaisi koko pöydän. UCL:ssa ei kuitenkaan ole enää kovin montaa joukkuetta jäljellä, jotka ainakaan paperilla olisivat lähellekään Chelsean veroisia. Toki putoaminen on pienestä kiinni, olihan Portokin lähellä pudottaa lontoolaiset.

Itsekin katselin tänään, että ketäs sinne jatkoon nyt pääsikään ja jotenkin tuli sellainen olo, että eipä ole enää kovin montaa huippukovaa joukkuetta jäljellä. Toki kaikki ovat hyviä joukkueita ja voivat kaataa kenet tahansa, mutta toisaalta nyt kisasta ovat ulkona Barca, Real, Juve, Lyon, Inter, Arsenal. Itse veikkaisin, että Valencia saattaa mennä pitkälle, yhdessä Chelsean kanssa. Ja mitä tulee omaan toivomukseeni, niin sanon vain kolmen kirjaimen yhdistelmän: PSV.

Lainaus käyttäjältä: Henski - 08.03.2007 klo 17:15:19Silvesterille taisi tosiaan käydä huonosti. En ole sen tarkempaa tietoa nähnyt, mutta joistain kommenteista voisi päätellä, että kausi saattaa olla jopa ohi :o. Tiedä nyt näistä sitten.

Olkapää sijoiltaan ja lepoa kolme viikkoa. Ei siis koko kautta sivussa, joka on tietenkin hyvä juttu vaikka Silvestre ei avauspelaajiin normaalisti kuulukaan.

Lainaus käyttäjältä: Henski - 08.03.2007 klo 17:15:19Ja Sahasta sen verran, että pitää muistaa sen enempää omaa kommentointia korostamatta, että muistelisin tälläkin foorumilla olleen paljon sellaisia, jotka eivät nähneet syksyllä niinä hyvinä hetkinä mitään syytä operoida markkinoilla hyökkääjien suhteen, vaikka kaikki tiesimme jo silloin, ja nyt taas paremmin, kuinka paskana ranskalainen on jatkuvasti.

En nyt tarkalleen muista mitä itse olin tuolloin mieltä, mutta luulisin että kantani oli siihen suuntaan, että uusi hyökkääjä kyllä tarvittaisiin. Toisaalta silloin suurin osa varmasti uskoi, että Smith palaisi melko alkukaudesta kentille, jolloin hyökkääjän tontilla olisi tunkua riittänyt. Nyt kun tilannetta jälkeenpäin katselee, niin oli suorastaan ihme että Saha pysyi noinkin hyvin kunnossa koko syksyn. Kesällä tarvitaan kyllä muutoksia hyökkäysosastolla. Mielestäni jostain pitää pystyä luopumaan, sillä uutta hyökkääjää on vaikea ajaa sisään jos hänen lisäkseen kärjessä on viisi muuta vaihtoehtoa, Rooney, Saha, Ole, Rossi ja Smith.

Lainaus käyttäjältä: Henski - 08.03.2007 klo 17:15:19Ja nyt kun vauhtiin päästiin, niin Giggsillä ei varmaankaan ainakaan vielä ole mitään ongelmia, mutta pahaa pelkään kun pelitahti tästä kiihtyy. Nevillestä olikin jo puhe, Vida on mahdollisesti vähän rikki, Evralla ongelmia, Rooney ja Ronaldo ovat pelanneet paljon jne...

Ja minä kun luulin että olen itse liian pessimistinen. No joo, asiaahan tuossa on, Giggsillä paikat voivat hajota milloin tahansa ja sitten ollaan kyllä pulassa, jos samaan aikaan on sivussa Scholes, Giggs ja Saha. SAF vielä mainitsi, että tuossa Sahan toipumisessa voi mennä pidempäänkin kuin tuo neljä viikkoa.

Mutta jotain hyvää sentään. Ronaldo on raporttien mukaan kertonut portugalilaiselle radiokanava Antena 1:lle seuraavaa:

"We have talked and I hope to reach agreement as soon as possible. Nothing has been decided yet and I would like to stay. I would like to play in Spain one day, but I am happy here at Manchester." - Ronaldo 'opens talks on new deal'

candidate

Ensinnäkin jatkopaikalle ehdottomasti :tuoppi:! Peli itsessään oli sitä itseään, kun ei Lille sitten lähtenytkään hakemaan sitä vierasmaalia, vaan tyytyi lähinnä katselemaan miten United lähtee peliä viemään. Itse en siis näe hieman aneemista esiintymistä Punaisten ongelmana, isännille kuitenkin olisi riittänyt se 0-0:kin, joten mitään syytä yltiöpäiseen hyökkäykseen ei ollut. Lille ei tehnyt pelistä ikimuistoista.

Kuten edellä monet kirjoittelivatkin, niin eilen United onnistui koko joukkueena puolustamaan varsin hyvin ja jopa O'Sheva esiintyi mukiinmenevästi. Olisin toivonut maalijuhlia isäntien puolelta, mutta olen tähänkin kyllä tyytyväinen. Larssonia tulee varmasti ikävä, mutta Smithin kääntölaukaus oli lupauksia herättävä. Toivottavasti Smudger saa hanat auki, jos heti avauksesta pääsee pelaamaan. Asennetta näyttää ainakin riittävän taas.

Ensi kesänä se uusi kärki varmasti Unitediin hankitaan, ja varmasti täälläkin suurin osa oli ja on sitä mieltä, että niin kuuluukin käydä. Kesken kauden huippuhankinta olisi voinut järkyttää joukkueen sisäistä hierarkiaa ja tunnelmaa, mutta kesällä tehdyt siirrot ovatkin tältä kantilta katsottuna ihan erityyppisiä. Kesällä hankitun pelaajan sisäänajo on kuitenkin paljon helpompaa kuin tammikuussa, ja nyt viimeistään Unitedin johtoportaassakin asti on varmasti huomattu Sahan loukkaantumisherkkyys. Mielestäni Larssonin hankinta lainalle oli hyvä päätös, vaikka nyt jälkiviisaana voidaankin sanoa, ettei Sahan uudessa loukkaantumisessa ja OGS:n leikkauksessa ole mitään yllättävää.

Sahan saappaat täyttyvät Smithin ja Dongin toimesta, siihen luotetaan :ylos:


drizl

Ronaldon neuvotteluille ehdottomasti  :ylos: :ylos: :ylos:

Ei juhlita vielä, mutta silti parhaita uutisia pitkään aikaan.

Kutvonen

Hieno oli tuo ottelun ainoa maali, kun sen aamulla urheilu-uutisista näin. Ja kukapa muukaan oli varsinaisena arkkitehtinä kuin Ronaldo, en edes yritä laskea niitä maaleja ja niitä pisteitä mitä hänen toimestaan on tällä kaudella tehty tai alustettu. Tosin vieläkin olisi parannettavaa, tosin ei varsinaisesti enää tehokkuudessa vaan muissa tutuissa asioissa. Neuvotteluille kuitenkin varovainen  :ylos:

Paletta

Sysääkö Ferdinandin valtaistuimelta  ???
(££$£$£$£$£$:ssa)

Phizza

Lainaus käyttäjältä: Paletta - 08.03.2007 klo 20:49:31
Sysääkö Ferdinandin valtaistuimelta  ???
(££$£$£$£$£$:ssa)

Minulle on ihan sama, kunhan Ronaldo vain jää Unitediin, toivottavasti ainakin vielä 3-5 vuodeksi.

Mitä tulee noihin Ronaldon tehoihin, niin tällä kaudella kaikissa kilpailuissa hän on tehnyt 16 maalia ja syöttänyt 12 maalia, loistavat tehot, varsinkin kun kyseessä on pelkkä näyttelyponi jolta tehoja on turha odottaa, vai mites se meni Enkeli? Vierastan tosin varsinkin Ronaldon tyyppisten pelaajien kohdalla tilastovertailuja. Hän luo todella paljon tilanteita Unitedille käytännössä tyhjästä, aina niistä ei tule maalia tai edes loistavaa paikkaa, mutta tehokas hän on ja on ollut mielestäni jo pari viime kautta. Ehkä ensimmäisellä kaudellaan hänen pelaamisensa oli käytännössä pelkkää kikkailua ja Englantiin sopeutumista, mutta sen jälkeen hän on ollut joukkueen kolmen tärkeimmän pelaajan joukossa mielestäni.

SAF höpisee kuinka Smith tulee pelaamaan isoa roolia Unitedin seuraavissa peleissä. Toivottavasti hän olisi Boroa vastaan jopa avauksessa, jotta pelituntumaa tulisi kovista matseista. Se on kuitenkin selvä, että täysikuntoinen Smith olisi täysin riittävä kotipeleihin Boltonin ja Blackburnin tasoisia porukoita vastaan.

Coulijoe

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 08.03.2007 klo 21:12:28
Mitä tulee noihin Ronaldon tehoihin, niin tällä kaudella kaikissa kilpailuissa hän on tehnyt 16 maalia ja syöttänyt 12 maalia, loistavat tehot, varsinkin kun kyseessä on pelkkä näyttelyponi jolta tehoja on turha odottaa, vai mites se meni Enkeli? Vierastan tosin varsinkin Ronaldon tyyppisten pelaajien kohdalla tilastovertailuja. Hän luo todella paljon tilanteita Unitedille käytännössä tyhjästä, aina niistä ei tule maalia tai edes loistavaa paikkaa, mutta tehokas hän on ja on ollut mielestäni jo pari viime kautta.

Pikkasen jos haluaa väkisin naputtaa Ronaldon tehoista niin Euroopassa ei vaan kulje. Kaikki kassit tullut liigassa, korjatkaa jos olen väärässä..Muuten ihan hyvältä näyttää  :ylos:. Lampsin tehoihin matkaa, mutta en lähtisi vertailemaan Ronaldoa häneen  :)....Älkää vetäkö herkkuja nennään  :D  :) Tärkeä pelaaja Manulle, ihme jos sitä ei tajua joku urpo  ???

Tophias

Lainaus käyttäjältä: Coulijoe - 08.03.2007 klo 21:27:01
Pikkasen jos haluaa väkisin naputtaa Ronaldon tehoista niin Euroopassa ei vaan kulje. Kaikki kassit tullut liigassa, korjatkaa jos olen väärässä..Muuten ihan hyvältä näyttää  :ylos:. Lampsin tehoihin matkaa, mutta en lähtisi vertailemaan Ronaldoa häneen  :)....Älkää vetäkö herkkuja nennään  :D  :) Tärkeä pelaaja Manulle, ihme jos sitä ei tajua joku urpo  ???

Todellakin Ronaldo ei paljon ole noita tehoja €-peleissä ole kerännyt, muutamia syöttöjä, mutta ei vielä yhtään maalia. Itse olen odottanut hänen ja Rooneyn nousevan myös €-kentillä samantasoiseen kukoistukseen kuin englannin kentillä. Rooneylläkään taida olla muita maaleja kun debyyttipelin hattutemppu Fenerbachea vastaan. Eikä noita vertailuja Lampsiin kannata tehdä.

candidate

Lainaus käyttäjältä: Tophias - 08.03.2007 klo 22:20:49
Todellakin Ronaldo ei paljon ole noita tehoja €-peleissä ole kerännyt, muutamia syöttöjä, mutta ei vielä yhtään maalia. Itse olen odottanut hänen ja Rooneyn nousevan myös €-kentillä samantasoiseen kukoistukseen kuin englannin kentillä.

Nimenomaan ja tästä syystä uskonkin (monien muiden tavoin) Unitedin venyvän vielä pitkälle, jos vain tämä Rooney - Ronaldo kaksikko saa apinat karistettua niskastaan. Näiden kahden onnistumiset saattaisivat siivittää Punaiset ohi kaikkien jäljellä olevien €uroopan kentillä. On kuitenkin hienoa, että näinkin pitkälle Manchesterilaiset ovat päässeet, vaikka ihan huippuja ei vielä vastassa ole ollutkaan. Toivottavasti Rooney ja Ronaldo syttyvät seuraavalla kierroksella, kun joka tapauksessa seuraavassa ottelussa vastaan astuu väistämättä varsinainen huippujoukkue. Tästä on kuitenkin jo ennenkin kirjoiteltu ja asia on varmasti tiedossa, joten ei siitä enempää.

Ronaldon sopparikeskustelut toivottavasti päättyvät Paholaisten kannalta positiivisesti. Vaikka toisaalta pelaajamarkkinoilla tuntuu olevan ostajanmarkkinat ja kaikki pelaajat varmasti liikkuvat, jos hinta on oikea, niin pidempi soppari toisi ainakin uskoa siihen, että Ronaldo olisi halukas pysymään vielä sen muutaman vuoden ainakin Sumuilla. Jatkoon meno Lillestä ei varmasti ainakaan vaikeuta tämän sopimuksen syntyä.

Honkkeli

Ikävä juttu Silvestren loukkaantuminen, vaikka onkin rotaatiopelaajia, odotan aina häneltä positiivistä suoritusta, ja onhan hän pitkään ollut ManU:n pelaajia. Paranemisia Mickel  :ylos:

Paletta

Lainaus käyttäjältä: Coulijoe - 08.03.2007 klo 21:27:01
Pikkasen jos haluaa väkisin naputtaa Ronaldon tehoista niin Euroopassa ei vaan kulje. Kaikki kassit tullut liigassa, korjatkaa jos olen väärässä..Muuten ihan hyvältä näyttää  :ylos:. Lampsin tehoihin matkaa, mutta en lähtisi vertailemaan Ronaldoa häneen  :)....Älkää vetäkö herkkuja nennään  :D  :) Tärkeä pelaaja Manulle, ihme jos sitä ei tajua joku urpo  ???
Ikävä homma sikäli kun Cristiano Ronaldohan laittaa Lampardin ennätykset uusiksi Valioliigassa.
17 kaappiako se oli "ei-kärkipelaajalta"  :ylos:

joks11

Lainaus käyttäjältä: Coulijoe - 08.03.2007 klo 21:27:01
Pikkasen jos haluaa väkisin naputtaa Ronaldon tehoista niin Euroopassa ei vaan kulje. Kaikki kassit tullut liigassa, korjatkaa jos olen väärässä..Muuten ihan hyvältä näyttää  :ylos:. Lampsin tehoihin matkaa, mutta en lähtisi vertailemaan Ronaldoa häneen  :)....Älkää vetäkö herkkuja nennään  :D  :) Tärkeä pelaaja Manulle, ihme jos sitä ei tajua joku urpo  ???

Haluaisin lisätietoa noista Läskin ennätyksistä joita kukaan ei kaiketi voi ikinä rikkoa :D

Coulijoe

#6215
Lainaus käyttäjältä: Paletta - 09.03.2007 klo 01:54:06
Ikävä homma sikäli kun Cristiano Ronaldohan laittaa Lampardin ennätykset uusiksi Valioliigassa.
17 kaappiako se oli "ei-kärkipelaajalta"  :ylos:

16 riittää, eiköhän sieltä se yksi pilkku tule tai sitten tulee pelitilanne...Eipä juuri hetkauta  :D :D


Lainaus käyttäjältä: joks11 - 09.03.2007 klo 09:15:24
Haluaisin lisätietoa noista Läskin ennätyksistä joita kukaan ei kaiketi voi ikinä rikkoa :D

tuollapa noita on http://futisforum2.org/index.php?topic=792.5950

Ööö ja olen väittänyt, ettei niitä voi rikkoa  ??? ??? ???

joks11

Lainaus käyttäjältä: Coulijoe - 09.03.2007 klo 09:31:14
16 riittää, eiköhän sieltä se yksi pilkku tule tai sitten tulee pelitilanne...Eipä juuri hetkauta  :D :D


tuollapa noita on http://futisforum2.org/index.php?topic=792.5950

Ööö ja olen väittänyt, ettei niitä voi rikkoa  ??? ??? ???

En minä missään sanonut että sinä niin olisit suoranaisesti väittänyt.

Coulijoe

Lainaus käyttäjältä: joks11 - 09.03.2007 klo 09:42:49
En minä missään sanonut että sinä niin olisit suoranaisesti väittänyt.

ja epäsuorasti  ??? ??? ???

joks11

#6218
Lainaus käyttäjältä: Coulijoe - 09.03.2007 klo 09:53:29
ja epäsuorasti  ??? ??? ???

"Lampsin tehoihin vielä matkaa" - kokonaiset yksi maali vai miten se oli :D

Mutta joo, kaikin puolin melko typerää vertailla pelaajia, jotka pelaavat eri pelipaikoilla ja eri tyylisissä joukkueissa.

E: viestin yläreunassa olevasta -kuvasta pystyy linkittämään suoraan viestiin, eikä sivun yläreunaan :) :ylos:

Phizza

Hienoja uutisia koskien loukkaantumisia. Unitedin kotisivulta:

United were given a major lift on Friday morning with the news that the injuries sustained by Louis Saha and Darren Fletcher are not as serious as first feared.

Saha, who pulled up with a tight hamstring in training earlier this week, was looking at a month-long lay-off, while an ankle ligament problem looked to have curtailed Darren Fletcher's involvement in the current campaign.

However, Saha is now likely to return against Blackburn at the end of the month, and will be joined by Ole Gunnar Solskjaer, who had a minor operation to clear up his knee.

Fletcher, who had been expected to miss two months of action, is now likely to be back in a few weeks.


Loistava homma, sekä Fletch että varsinkin Saha ovat kuitenkin tärkeitä pelaajia joukkueelle. Toivottavasti Saha pysyisi kunnossa loppukauden ja toivottavasti Fletch ehtisi paikkaamaan Scholesia jo tuohon Blackburn-matsiin. Toki keskikenttä voisi olla myös muotoa Ronaldo-Giggs-Carrick-Park, mutta mitä enemmän vaihtoehtoja, sitä parempi. Vielä kun Evrakin olisi kunnossa huomenna.

ilmapallo

Hieno homma  :)
Saha oli kuitenkin tulossa huippukuntoon juuri ennen tätä uutta loukkaantumista, joten voi olettaa, että hän on ihan kohtuullisessa vireessä palatessaan.
Peli siis huomenna 19:30, harmillisesti taitaa suurimmilta osin jäädä väliin tupareiden takia  :alas: .

Henski

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 09.03.2007 klo 13:23:39
Loistava homma, sekä Fletch että varsinkin Saha ovat kuitenkin tärkeitä pelaajia joukkueelle. Toivottavasti Saha pysyisi kunnossa loppukauden ja toivottavasti Fletch ehtisi paikkaamaan Scholesia jo tuohon Blackburn-matsiin. Toki keskikenttä voisi olla myös muotoa Ronaldo-Giggs-Carrick-Park, mutta mitä enemmän vaihtoehtoja, sitä parempi. Vielä kun Evrakin olisi kunnossa huomenna.
Tottakai positiivisia uutisia.  :ylos: Olisiko ollut vähän taktiikkaa puhua aluksi vähän pidemmästä levosta. (Samaan kastiin laittaisin noi Shevan puheet naapurileirissä)

Ei nyt palata enää siihen Sahan loukkaantumisherkkyyteen ja pelikuntoisuusripitykseen sen enempää, mutta kannattaa nyt kuitenkin huomata, että tässä on huomenna ja sitten Boltonia vastaan tärkeät pelit, ja sitten tulee taukoa. Ja tuo Balckburn-peli on 31 päivä. Siihenhän on kolmisen viikkoa, joten eipä Sahan alkuperäisellä 4 viikon levolla olisi tullut kuin ehkä viikko lisää tuohon päälle. Fletcherille toki povailtiin jopa kauden päättymistä, joten siinä selvästi plussaa ny kun näyttäisi tulevan pelikykyiseksi vielä reilusti ennen kauden loppua.

Ja kotisivuilla vahvistetaan SAF:n toimesta myös Ronaldo-neuvottelut. Onkohan se sitten jälleen 5 vuotinen sopimus, jos on syntyäkseen. Tällöin se kestäisi vuoteen 2012, ja olisi luultavasti viimeinen sopimus, jonka portugalin ässä Unitedin kanssa tekee. Sillähän tuo nyt vaikuttaa, mutta tietenkin liigojen välisissä arvostuksissa ym. saattaa tapahtua paljon, ja voihan se olla, että United voittaa ennen sitä neljä kertaa triplan peräjälkeen  :o :D

Huomenna on pirun vaikea ottelu luvassa, mutta katsotaan nyt ensin hetken kuluttua luvassa oleva arvontatulos. Kunhan nyt vain Chelsea vältettäisiin, ja sekin vain lähinnä mestaruuskamppailun takia.

Keijo

Mihin aikaan cl-arvonta on? Olisi mukava nähdä jos pitäisi laittaa kaikki 7 joukkuetta järjestykseen suosikki- vastustajaksi, niin millaisia listoja tulisi? Itsellä: 1. Chelsea 2. Milan 3. PSV 4. Roma 5. Pool 6. Bayern 7. Valencia. Eli siis Chelsea olisi mieluisin vastus. Huomenna olisi kyllä hyvä laittaa saman tyylinen avaus kuin viimeisin Reading- peli, tietysti loukkaantumiset sotkevat. Mutta Boro on mielestäni paras peli lepuutukseen. Smithiä, Parkia, Brownia kehiin. Vidicille tekisi hyvää pieni paussi ihan jo pelkästään vammojen takia, jos sellaisia on. Ja muutenkin vire voisi taas löytyä. Ja näisssä "ei niin tärkeissä" peleissä juuri pelottaa se jonkun Ronaldon loukkaantuminen. Rooneynkin istuttaminen on vähän kaksipiippuinen juttu, kuitenkin peli kulkenut eikä niitä hyökkääjiä ole, mutta vaikkei niitä liikaa saa pelätä niin silti Wäinön loukkaantuminen tässä pelissä ottaisi vielä enemmän päähän. Myös Carrickin poissaolo olisi paha kun Scholes on sivussa. Hän on kuitenkin ottanut isompaa roolia Scholesin olessa pois, ja pelannut suht hyvin niissä peleissä. Jäisi liian iso aukko täytettäväksi O`shealle ym. Ei saisi liikaa keskittyä näihin loukkaantumisiin, mutta tärkeitä pelejä tulossa ja rinki jo valmiiksi pieni.

Rikkiviisas


temetainio

Tulihan se Roma sieltä vastaan, niinkuin ennustin  8) :tuoppi: