• FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
Päävalikko

Manchester United 2006/2007

Aloittaja Thouni, 26.06.2006 klo 20:12:27

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Vilba

Lainaus käyttäjältä: Kansio - 05.04.2007 klo 01:49:09
Aika kylmänviileästi itse pystyin tänään ottelua seuraamaan. Valioliigan voitto (eli Scudetto) on kuitenkin prioriteettina numero yksi ja menestyminen CL:ssä on plussaa.
Itse taasen kävin yllättävän kuumana peliä katsoessa. Ei se paljon siinä tilanteessa lohduta ajatella, että Valioliiga on kuitenkin tärkein. Onhan näissä Mestareiden Liigan peleissä aina oma tunnelmansa, ja varsinkin näin pitkästä aikaa jatkopeleissä huikea jännitys.

Phizza

Joo, itsekin olen varsin tyytyväinen lopputulokseen ottelun tapahtumat huomioiden. Ennen peliä 2-1 tappio ei olisi ollut mielestäni kovin hyvä tulos. Ei siksi, etteikö siitä olisi hyvät lähtökohdat toiseen osaan, vaan siksi, että mielestäni United pystyy parempaankin, jopa voittoon. Scholesin punainen verotti Unitedin pelaamista aika paljon, vaikka esitys ihan hyvä olikin.

Roman pelistä sen verran, että vaikka he hyvin pelasivatkin, niin itse odotin heiltä kyllä enemmän, varsinkin kun saivat pelata ylivoimalla viimeisen tunnin. Jotenkin jäi heidän esityksestään sellainen fiilis, että "tässäkö tämä nyt oli?" En toki väitä, että United mitenkään loistavasti pelasi, mutta esim. Totti pysyi aika hiljaisena. Toki palloja sai, mutta mm. Brown katkoi näitä hänen syöttöjä ja kuljetuksia aika hyvin. Olisi Roma tietenkin voinut enemmänkin maaleja tehnyt, vapareita tuli aika hyvistä paikoista.

Erotuomari oli mielestäni huono. Tuntui siltä, että jokainen kaksinkamppailu tai pääpallo päättyi Roman vapariin, ja välillä ei tarvittu edes kontaktia, jotta saksalainen olisi viheltänyt pilliinsä. Scholesin punaisessa minulla ei kuitenkaan ole mitään valittamista. Toisen taklauksen ymmärrän "irrallisena tilanteena", ihan järkevää oli kaataa, jos korttia ei ole alla. Nyt kuitenkin se tiesi varmaa punaista, varsinkin kun se oli juuri Totti, joka nurin meni. Ensimmäistä korttia en kuitenkaan voi ymmärtää Scholesin osalta, aivan järjetön taklaus. Toisaalta voi kysyä, että mihin ihmeeseen jäi Roman keltaiset? Mielestäni ainakin Mexes ja Rosi olisivat ansainneet kortin, ja Fergusonin mukaan Chivu heilutti siellä kuvitteellisia kortteja United-pelaajille, joten siitäkin olisi pitänyt tulla. Ilmeisesti Fandel ei vain uskaltanut antaa kotijoukkueelle kortteja, kun he olivat "kärsineet" Rileyn korttisateesta Ranskassa. Joka tapauksessa odottaisin OT:n kohtaamiseen hieman sallivampaa tuomaria, jolle ei ihan kaikki kuolevat joutsenet, tyyliin Vucinic, mene läpi.

Sitten United-pelaajiin. Itse olin tyytyväinen puolustuslinjan pelaamiseen ennakkoon vaaralliselta vaikuttanutta Roman hyökkäyskalustoa vastaan. Brown oli erinomainen, samoin Rio. Van der Sar saa ottaa mielestäni toisesta maalista hiukan piikkiinsä. Oli veto kuinka kova tahansa, nuo pitäisi pystyä nyrkkeilemään selvästi sivulle. Laitapakit olivat välillä ongelmissa, mutta eipä tuo peli heihinkään kaatunut. Ekassa maalissa Taddein vartija oli lähtenyt johonkin aivan muualle, eikä Giggsiä kiinnostanut edes vähää alusta ottaa häntä kiinni. Sitten vielä kimmoke Carrickin/Heinzen jalasta, niin homma oli siinä. Roma pelasi kulmansa erittäin nopeasti ja tämä kyllä yllätti Unitedin aivan täysin. Seuraavassa osassa näiden kanssa pitää olla tarkempia.

Keskikentällä Carrick pelasi mielestäni hienon matsin. Katkoi hyvin ja syötti pallot omille. Joutui aika yksin pelaamaan ja auttamaan toppareita, kun Giggs seilasi välillä missä sattui. Roma pääsi pelaamaan liikaa Unitedin keskikentän ja puolustuslinjan väliin palloja maassa, mm. Chivun pallollisia nousuja ei kukaan ottanut kiinni. Toki alivoimalla on vaikea pelata, mutta ei noin paljoa olisi saanut tilaa esim. Perrottalle antaa.

Scholesin punaisen myötä ryhmitys muuttui sellaiseksi, että Ole tuli kärjestä oikeaan laitaan, Giggs keskikentän keskelle ja Ronaldo pistettiin yksinäiseksi kärjeksi, joka oli mielestäni periaatteessa varsin fiksu veto, harmi vain, että hänelle ei palloja juuri saatu pelattua. Rooney pelasi vasemmalla, ja oli aika pimennossa. Onneksi sieltä tuli se tärkeä vierasmaali, kun Ronaldon pelasi juoksunsa päätteeksi Solskjaerille, joka pisti loistokeskityksen Rooneylle. Tämä otti pallon rinnalla haltuun ja pamautti pelivälineen takakulmaan. Ja tähän kohtaan itse olisin ottanut niitä vaihtoja, Ole pois, Fletch tilalle. Harmi vain että Roma pääsi vielä iskemaan sen voittomaalin, tämän jälkeen peli oli aika hyvin hallussa.

Ole taisteli sen minkä jaksoi oikealla laidalla, hieno syöttö maaliin. Keltaisen kortin hän nappasi melko törkeästä taklauksesta, ja varmasti väsymys alkoi tuossa jo painamaan, ei hän normaalisti tuollaisia temppuja tee. Sitten hän tulikin vaihtoon, ja Fletch tuli tilalle. Skotti pelasi ihan kohtalaisesti keskikentällä ja mikä tärkeintä, hän on taas mukana tositoimissa, samoin kuin Saha. Nämä ovat tulevaisuutta ajatellen tärkeitä juttuja, ja olisi vielä hieno saada sekä Evra että Park mukaan tuohon toiseen osaan.

Ronaldo tosiaan pelasi yksinäisenä kärkenä ja hän oli kyllä erinomainen aina pallon saadessaan. Vei Roman pelaajia aivan miten tahtoi, toki väliin tuli muutama hyvä katko ainakin Mexesiltä ja Pannuccilta. Oli mukana maalissa ja pisti myös muutaman hyvän vaparin maalille.

Kaiken kaikkiaan varsin hyvä tulos, en usko että Spalletti mitään voitonjuhlia järjesti tämän kunniaksi. Roman olisi mielestäni pitänyt hakea lisämaaleja paljon rohkeammin, mutta kaipa se oli juuri tuosta kiinni, etteivät vain uskaltaneet. Varsinkin siinä 1-0 tilanteessa he varmasti ajattelivat, että lisämaalit olisivat bonusta, mutta pidetään vain nolla. 2-1 on siinäkin mielessä Unitedille hyvä tulos, että Roman yksi vierasmaali Old Traffordilla ei ratkaise vielä mitään. Eli Unitedin ei tarvitse pelätä sitä Roman osumaa, jolloin oma peli voisi mennä sekaisin. Täytyy vain olla tarkkana Roman vastahyökkäyksien kanssa, sillä niissä he ovat maailman huippua.

Hulinalta ei vältytty katsomossakaan, valitettavasti. Ilmeisesti fanit ovat ottaneet yhteen, eikä polisiilla ole ollut mitään sitä vastaan, että pääsisi nuijimaan britti-faneja. :alas:

El Conejo

Olette te vaan uskomattomia. Tulos on toki ManUn kannalta ihan kelvollinen, jopa hyvä toista osaottelua silmällä pitäen. Mutta että hyvä peli... Romahan oli paria kertaluokkaa parempi ja vain huono onni tai osaaminen tekopaikoissa pelasti ManUn todelliselta selkäsaunalta. Ja tietysti tuomari. Ainakin yksi selkeä rankkari jäi viheltämättä Roman hyväksi ja jos mielestänne kotijoukkueen pelaajille olisi pitänyt näyttää kortteja, niin kyllä niitä olisi vierailijoillekin voinut antaa ihan roppakaupalla enemmänkin (ainakin espanjalaistuomarit). Ja esimerkiksi Perrottan kortti tuli kyllä varsin kevyesti, ja se sentään tiesi sitä, että mies ei pääse pelaamaan synnyinmaassaan.

Roma olisi ansainnut enemmän, siitä ei ole epäilystäkään.

Kyykky

Romalta tuli siis 2-1 pataan. ManU vetäytyi alusta lähtien tuttuun Eurotyyliin suosiolla ja kotijoukkue pääsi painamaan enemmän tai vähemmän vaarallisesti päälle. Koko ottelun ajan Roma pystyi kuitenkin lähinnä kaukolaukauksiin, joista yksi johtikin voittomaaliin pallon kimmottua Edwinin torjunnasta Vucinicille.

Scholesin ensimmäinen keltainen oli selvä tapaus, mutta toisessa Totti juoksi tarkoituksella punapään jalkaan ja Chivu vielä painosti tuomaria sopivasti, kaikki tuomarit eivät siitä olisi ulos ajaneet. Toisaalta se ei ollut mikään oikeusmurha ja Paul olisi ehkä ottanut sen toisen keltaisen joka tapauksessa vielä ensimmäisen jakson aikana..

ManUn peli sekosikin täysin, eikä Giggs pystynyt auttamaan Carrickia riittävästi puolustustyössä. Sijoittumisessa oli jatkuvasti vaikeuksia ja Roma pääsi rakentamaan hyökkäyksiään jatkuvasti keskeltä. Jakson lopussa kotijoukkue pelasi ties monetta kertaa nopean kulman, jonka seurauksena Taddein ohjaus kimposi onnekkaasti ManUn puolustajista (Heinze & Brown) keskeltä maaliin.

Toisen jakson alussa United yritti pelata rohkeasti vajaalla ja Roma pääsi vastaiskuihin. Vieraat kuitenkin käyttivät samaa lääkettä ja Ronaldon pitkän kuljetuksen jälkeen Ole keskitti, Rooney otti haltuun tinttasi komean maalin. Kotijoukkueen peli sekosi hetkeksi, mutta nopean johtomaalin jälkeen he saivat taas tilanteen hallintaansa, eikä ManU pystynyt lopussa enää kovin vaarallisiin hyökkäyksiin.

Scholesin ulosajon huomioon ottaen tulos on erinomainen. Toisesta ottelusta on kuitenkin tärkein pelintekijä pois, tosin sitä kompensoi Perrottan pelikielto.

Eilen hahmoiksi nousivat Carrick ja Rio, Brown oli myös hyvä, Ronaldo vaarallisin hyökkääjä. Pelisuunnitelma oli niin puolustusvoittoinen, ettei hyökkäyspeliltä edes voinut odottaa paljon mitään. O'Shea oli odotetusti pahoissa vaikeuksissa ja puolustuksen varamiehisyys heijastui varsinkin alussa koko joukkueen peliin yleisenä epävarmuutena.

Giggs ei onnistunut keskikentällä, Ole oli hampaaton, Rooney täytti ruutunsa ja pitää nostaa esille jo pelkästään erinomaisen viimeistelynsä ansiosta. Heinzella oli myös yllättävän paljon vaikeuksia. Edwin torjui hyvin, mutta toiseen maaliin johtanut laukaus olisi pitänyt saada ohjattua sivummalle. Avaukset menivät jostain syystä minne sattuu.

Kotiottelussa on hyvin mahdollista vielä kääntää ottelupari voitoksi. Sahan kuntoutuminen voi olla tarvittava vastaus, mutta eniten huolestuttaa oikean puolustajan tontti, sinne ei tahdo löytyä osaamista.

Phizza

Lainaus käyttäjältä: El Conejo - 05.04.2007 klo 09:19:38Olette te vaan uskomattomia. Tulos on toki ManUn kannalta ihan kelvollinen, jopa hyvä toista osaottelua silmällä pitäen. Mutta että hyvä peli...

Itse ainakin puhuin hyvästä tuloksesta, en hyvästä pelistä. United oli koko ajan ottavana osapuolena, mutta puolustus oli suurimmaksi osaksi varsin pitävä.

Lainaus käyttäjältä: El Conejo - 05.04.2007 klo 09:19:38Romahan oli paria kertaluokkaa parempi ja vain huono onni tai osaaminen tekopaikoissa pelasti ManUn todelliselta selkäsaunalta. Ja tietysti tuomari. Ainakin yksi selkeä rankkari jäi viheltämättä Roman hyväksi ja jos mielestänne kotijoukkueen pelaajille olisi pitänyt näyttää kortteja, niin kyllä niitä olisi vierailijoillekin voinut antaa ihan roppakaupalla enemmänkin (ainakin espanjalaistuomarit). Ja esimerkiksi Perrottan kortti tuli kyllä varsin kevyesti, ja se sentään tiesi sitä, että mies ei pääse pelaamaan synnyinmaassaan.

Niin no, olisivat sitten pistäneet niitä palloja maaliin, jos kerran olivat niin paljon parempia. Tuomari ei vienyt Romalta yhtään pilkkua. Jos viittaat tuohon Mancinin kaatumiseen, niin itsehän brassi ajaa O'Sheaa päin, mitä O'Shean olisi pitänyt tehdä, tai mitä hän olisi ehtinyt tehdä? Espanjalaistuomarit nyt on todettu niin surkeiksi, että heidän "ammattitaidollaan" pelissä olisi nähty varmaan viisi punaista ja kolme rankkaria. Heinze revittiin boksissa nurin, miksi et ole vaatimassa siitä rankkaria? Perrotta voi syyttää vain itseään, miksi meni kaatumaan tilanteessa, jossa ei ollut mitään mahdollisuuttaa saada rankkaria, juuri mitään kontaktiahan siinä ei ollut, joten siinä mielessä kortti oli perusteltu.

Lainaus käyttäjältä: El Conejo - 05.04.2007 klo 09:19:38Roma olisi ansainnut enemmän, siitä ei ole epäilystäkään.

Jos kerran maalinteko ei kelpaa roomalaisille, niin miten he olisivat muka ansainneet enemmän? Eikös tulos ole aina ansaittu? Roma teki kaksi maalia, eivät kyenneet lisämaaleihin, joten itse näkisin että tämä oli ihan oikea tulos.

Le Suntti

Hyvin pitkälti sama Phizzan kanssa itse ottelusta, joten en lähde copy-pasteamaan sen enempää.  :ylos:

Jotta nyt jotain valitettavaa aina olisi, niin Scholesin umpisurkean iltapuhteen lisäksi itseäni on (jo pidemmän aikaa, kuten joskus totesinkin varmaan jo...) viime aikoina taas alkanut ärsyttää Ronaldon (kyllä  8)) vaparien vetely. Kaveri, jolla olisi hemmetin hyvä potku "normaalillakin" sisäkierteellä, josta osoituksena Portugalin maajoukkueessa aikanaan useampi vaparimaali kuin ManU:ssa koko uralla(?), tällää taas joka helvetin paikasta "juninhomaisesti", vaikka tietää itsekin (ja SAF ja kuka tahansa tietää?), että palloista 90% lähtee aivan päin helvettiä. En tiedä onko hänellä tämän kauden tehojen/sopimuspykälän vai minkä perusteella oikeus läväyttää 15 vaparia kaudessa paristakympistä neljä maalinmittaa yli, mutta aika helvetin turhauttavaa katella kun koko oma joukkue on vastustajan boksissa ja Ronaldo lataa sadannen kerran päin muuria 35 metristä. Eiköhän näistä vielä kerran kauden aikana omissakin soi, todennäköisesti sitten sitten kaikkein tärkeimmässä pelissä.  ::) Laukaisutekniikka on kaukaa ihan hyvä, jos ei normipotkuun saa tarpeeksi voimaa, mutta jokainen alle 25 metristä katsomoon lauottu vapari ottavat ainakin omaan kaaliini suht koht voimakkaasti.

Nopea, hyvät jalat, hyvä tekniikka, hasardivaparit. :mixu: :ylos:

Niin ja todettakoon vielä, että kyllähän se on kivaa kun se kerran osuu carlosmaisesti ylänurkkaan, mutta hyötysuhde ammuttujen vaparien määrään on ollut tälläkin kaudella Ronaldolla mielestäni todella huono. Todella huono ehkä karusti sanottu, mutta ainakin itselläni oletusarvona on jo Ronaldon vaparin lähtiessä se, että pallo löytyy 14. rivin korealaiselta parin sekunnin kuluttua.  :ylos: :alas:

Henski

Odotettua. Tähän kai sen voisi tiivistää. Erittäin varovaisesti todellakin lähettiin liikkeelle ja keskikentän puolustuspeli ei riittänyt kuin vähän alusta. Kävihän Scholes kuumana, mutta niin se vaan on, että tietyn terävyyden katoaminen iän myötä sekä muutenkin heikosta taklauspelistä tunnettu Paul ei vaan kerkeä enää näissä aivan huippuotteluissa. Tämmöiseen päätelmään tässä olen väkisinkin tulossa, vaikka tietenkin evidenssiä tarvittaisiin vielä lisää. Pallollisena "ajan kanssa" edelleen vahvaa tekemistä, mutta näissä huippupeleissä tarvittava puolustustyöskentely ei meinaa riittää.

Pelistä on yllä sanottu jo olennaisin osa. Allekirjoitan kyllä Phizzan ja Kyykyn näkemykset hyvin pitkälti.

Hyvä tulos, huono tulos.  :ylos: :alas: Kyllähän 2-1-lukemat mainiosti kelpaavat esim. tauon jälkeisiksi lukemiksi kun takaisku tuli pahaan saumaan ja alivoimaisena jouduttiin pelaamaan. Vierasmaali on tavattoman tärkeä, ja se antaa vielä realistisen mahdollisuuden Old Traffordilla. Pyöreästi heittäisin kuitenkin jatkopaikan todennäköisyydeksi luokkaa 35 prosenttia, joten ovatko ne mahdollisuudet nyt sitten hyviä vai heikkoja, niin se on sitten katsojan silmäksi. Nyt on helppo heittää, että voitto jne. Mutta ei se tule olemaan helppoa.

Ehkäpä Saha ja Fletcher saadaan paremmin mukaan ensi viikon peliin. Eilen hyvin onnistuneelle Carrickille laittaisin ehkäpä Fletcherin pariksi, ja sitten laidoille Ronaldon ja Parkin/Giggsin. Tietenkin Ryan olisi toinen vaihtoehto keskelle, mutta ehkä olisi parempi jos siinä olisi enemmän puolustusvoimaa. Kärkeen sitten Saha ja Rooney. Tosin kyllä kai se vaan on fakta, että Giggsiä ei pidä mikään ulkona tällaisesta pelistä, jos vain on kunnossa.

No, ensin katsomme lauantaihin, mutta ehkäpä vasta vähän myöhemmin kun tämä peli on pureskeltu.

Lainaus käyttäjältä: Le Suntti - 05.04.2007 klo 09:35:42
Jotta nyt jotain valitettavaa aina olisi, niin Scholesin umpisurkean iltapuhteen lisäksi itseäni on (jo pidemmän aikaa, kuten joskus totesinkin varmaan jo...) viime aikoina taas alkanut ärsyttää Ronaldon (kyllä  8)) vaparien vetely.
Osin olet kyllä oikeilla jäljillä. Ronaldolta lähtee tosiaan parhaimmillaan tavattoman vaarallisia laukauksia. Esim. Pool-ottelu, jossa hänen kova matala laukaus tyypilliseen Ronaldo-tapaan kimmahti mukavasti maasta juuri ennen maalivahtia, ja siitä sitten riparista maali. Ehkä olennaisinta vaan olisi, että ei ampuisi niin usein yli/ohi, vaan osuisi useammin maalia kohden, vaikka veto ei sitten olisikaan ihan niin raju. Ja kyllähän sen keskityksenkin voisi välillä sinne boksiin lähettää, mutta kannattaa muistaa, että esim. Vida puuttuu nyt sieltä. Toisaalta silloin tällöin vaparin onnistuessa maalivahdilla ei paljon jakoa ole, vaikka veto tulisikin sieltä kolmestakympistä.

Le Suntti

Lainaus käyttäjältä: Henski - 05.04.2007 klo 09:52:45
Osin olet kyllä oikeilla jäljillä. Ronaldolta lähtee tosiaan parhaimmillaan tavattoman vaarallisia laukauksia. Esim. Pool-ottelu, jossa hänen kova matala laukaus tyypilliseen Ronaldo-tapaan kimmahti mukavasti maasta juuri ennen maalivahtia, ja siitä sitten riparista maali. Ehkä olennaisinta vaan olisi, että ei ampuisi niin usein yli/ohi, vaan osuisi useammin maalia kohden, vaikka veto ei sitten olisikaan ihan niin raju. Ja kyllähän sen keskityksenkin voisi välillä sinne boksiin lähettää, mutta kannattaa muistaa, että esim. Vida puuttuu nyt sieltä. Toisaalta silloin tällöin vaparin onnistuessa maalivahdilla ei paljon jakoa ole, vaikka veto tulisikin sieltä kolmestakympistä.


Pointtini olikin, että turhauttaa nähdä pallon kerta toisensa jälkeen pysähtyvän muuriin/ lentävän helvettiin kun koko pakka on boksissa. Eli keskittelyn voi ihan suosiolla jättää muille, mutta jos laukauksien "maaliakohtiprosentti" olisi edes 25%:n luokkaa, niin tulostakin saattaisi syntyä. Mielestäni vain turhaa lahjojen haaskausta lähteä joka kertaa laukomaan summittaisesti täysiä, kun potkutekniikkaa riittäisi, sanotaanko kerran pari matsissa, kokeilla ihan hallitullakin laukauksella maalintekoa. Jos Ronaldo saisi hyvän balanssin vapareihinsa sen suhteen, että milloin lauotaan silmät kiinni ja milloin ei, niin uskoisin hänen tekevän 5+ maalia kaudessa pelkästään vapareista, sen verran paljon hän niitä laukoo.

Kanssasi samaa mieltä Scholesin tilanteesta, ensi kaudeksi olisi kyllä oikein hienoa saada se "kolmas pyörä" kk:n keskelle, jotta ei tarttisi aina panikoida kun Scholesilla on pelikielto päällä. (mitä nyt tälläkin kaudella ensin pre-seasonilla 3(?) peliä pelikieltoa, sitten 2 punaista jo kauden aikana ja näitten lisäksi 1(?) pelikielto korttitilin täyttymisestä? alkaa gingerninja hidastua, kyllä vain..)

Coulijoe

Jos kommentoisin jotain näihin vapareihin. Tälläinen toiminta ärsyttää itseänikin ihan suunnattomasti, Lamps tekee sitä, Ronaldo, Totti, omassa joukkueessani tehdään sitä tosin harvemmin, mutta kuitenkin. Vittumaista raahata sinne boksiin koko keskuspuolustus ensin hiljaksiin ja sitten todeta vaparinampujan pistäneen pallon penkkiriville 17 ja näyttävän muille jotain anteeksi merkkiä ja sanovan mä keskitän seuraavan. Kohta huomaat taas raahaavasi itseäsi erikoistilanteeseen vain todetaksesi saman minkä edellisellä kerralla. Vittumaista touhua sanoisin.

Tällaiseen toimintaan omasta mielestäni vaikuttaa paljon pelivälineen muuttuminen, eikä niinkään potkutekniikka. Saumojen poistuminen on muuttanut nykyjalkapallot suoraan sanoen superteleiksi, ei enkä pelaa maalivahtina. Mutta jos pallon liike rata muuttuu 7 kertaa 20 metrin matkalla, jokin ei nyt ole kohdillaan, eikä kyseessä ole mikää taito. Monet laukaukset ovat nykyään maalivahdeille helvetin vaikeita kiinni otettavia ja tämän takia harva molari pyrkiikään enään liimaamaan vetoja vaan pääasiassa nyrkkeilee pallot hittoon, toisinaan ne tipahtavat pilkun kohdalle toisinaan vitosen sisälle. Josta nopein joko sutii pallon reppuun tai pakki korjaa sen helevetin kauas.

Ennen kuitenkin kyse oli enemmän potkutekniikasta kuin voimasta, minkä arvo laukauksissa on nyt noussut minusta liian suureen osaan  >:(

Mutta Lampsille, Ronaldolle, Tottille ja Juninhoille  :ylos: :ylos:

Raian

#6634
Lainaus käyttäjältä: Coulijoe - 05.04.2007 klo 10:39:20
Jos kommentoisin jotain näihin vapareihin. Tälläinen toiminta ärsyttää itseänikin ihan suunnattomasti, Lamps tekee sitä, Ronaldo, Totti, omassa joukkueessani tehdään sitä tosin harvemmin, mutta kuitenkin. Vittumaista raahata sinne boksiin koko keskuspuolustus ensin hiljaksiin ja sitten todeta vaparinampujan pistäneen pallon penkkiriville 17 ja näyttävän muille jotain anteeksi merkkiä ja sanovan mä keskitän seuraavan. Kohta huomaat taas raahaavasi itseäsi erikoistilanteeseen vain todetaksesi saman minkä edellisellä kerralla. Vittumaista touhua sanoisin.

Tällaiseen toimintaan omasta mielestäni vaikuttaa paljon pelivälineen muuttuminen, eikä niinkään potkutekniikka. Saumojen poistuminen on muuttanut nykyjalkapallot suoraan sanoen superteleiksi, ei enkä pelaa maalivahtina. Mutta jos pallon liike rata muuttuu 7 kertaa 20 metrin matkalla, jokin ei nyt ole kohdillaan, eikä kyseessä ole mikää taito. Monet laukaukset ovat nykyään maalivahdeille helvetin vaikeita kiinni otettavia ja tämän takia harva molari pyrkiikään enään liimaamaan vetoja vaan pääasiassa nyrkkeilee pallot hittoon, toisinaan ne tipahtavat pilkun kohdalle toisinaan vitosen sisälle. Josta nopein joko sutii pallon reppuun tai pakki korjaa sen helevetin kauas.

Ennen kuitenkin kyse oli enemmän potkutekniikasta kuin voimasta, minkä arvo laukauksissa on nyt noussut minusta liian suureen osaan  >:(

Mutta Lampsille, Ronaldolle, Tottille ja Juninhoille  :ylos: :ylos:

No, eikai se teillä ole ongelmana. Parempi vaan mitä enemmän siellä boksissa on lihaa. On enemmän vaihtoehtoja, mistä voi kimmota maaliin.

Coulijoe

Lainaus käyttäjältä: Raian - 05.04.2007 klo 10:51:22
No, eikai se teillä ole ongelmana. Parempi vaan mitä enemmän siellä boksissa on lihaa. On enemmän vaihtoehtoja, mistä voi kimmota maaliin.

Meille, kelle meille,  ??? ??? ??? ???

Mikä liha  ??? ??? ???

Aina kun laitat pallon boksiin niin se todennäköisesti kimpoilee maaliin  ??? ???, teknisesti olet tietenkin oikeassa sillä laukoessakin pallo kimmahtaa jalasta johonkin suuntaa  :ylos: tietämyksellesi  :ylos: :ylos:

Kyykky

Tuomarista ja onnesta sen varran, että kyllähän Roman molemmissa osumissa oli tuuria(kin) matkassa, etenkin ensimmäisessä, jonka Edwin olisi napannut pallon helposti ilman suunnan muutosta. Unitedin maalissa on vaikea nähdä hyvää tuuria, ehkä kotijoukkueen viikatteet olisivat "paremmalla onnella" voineet osua Ronaldoon..

Sinänsä Roman pelinhallinta olisi voinut johtaa kolmenkin maalin voittoon, mutta heitä vaivaava maalintekijäpula vaikutti olevan Unitediakin pahempi. Tämä kommentti tietysti vain yhden pelin perusteella.

Giggsin ja Carrickin puolustuspeli jätti rajusti toivomisen varaa siten, että Roman takaviistoon maata pitkin suunnattuihin keskityksiin päästiin laukomaan, eikä toppareita pystytty auttamaan. Viikon päästä Evra tullee avaukseen (jos kunnossa), Saha myös ja kenties Fletcher. Toisaalta jos O'Shea korvataan oikealla (vasuri Richie?) hyökkäävämmällä pelaajalla, Irkku saattaa siirtyä ankkuriksi.

Kyykky

Ja niistä tuomareista/tuomioista olen (kerrankin?) Phizzan kanssa samoilla linjoilla; Mancini juoksi itse päin (kömpelöä) O'Sheaa ja yhtä lailla Heinzea "hieman" revittiin boksissa, joten eikö nämä menneet melko tasan. Perrottan lapsellinen sukellus oli selvästi kortin arvoinen, ymmärtääköhän miekkonen hävetä..

Kauttaaltaan tuntui, että Scholesin ulosajon ja Perrottan varoituksen jälkeen tuomarin pasmat menivät siinä määrin sekaisin, että pilli soi aina kontaktitilanteissa, ja useimmiten kotijoukkueen hyväksi. Siten en ymmärrä, miksi Roman kannattajilla olisi valittamista tuomarin suhteen.

Tulkki

El Conejon katkeransuloiselle analyysille  :D. Voi vain kuvitella kuinka näillä ABUilla on kovennut Scholesin ulosajon aikaan ja hymistely murskajaisista on alkanut.

Carrick pelasi aivan loistavan pelin mielestäni ja oli kyllä juuri sellainen pelaaja mitä tuossa alivoimatilanteessa joukkue tarvitsi. Pystyi pitämään palloa, rauhoitti peliä, katkoi hyökkäyksiä, hidasti Roman vastahyökkäyksiä jne. Giggsin peliin keskustassa en ole niin tyytyväinen, sijoittumisen kanssa ongelmia ja Fletchin tulo kentälle paransi keskustaa huomattavasti. Olipa mukava muutenkin nähdä Rölliä kentällä ja viikon päästä laittaisin Fletchin avaukseen ja Giggsin laidalle.

Scholes oli kyllä onneton sen mitä kentällä kerkesi olemaan. Energiaa ja intoa oli aivan liikaa ja tyhmien taklauksien lisäksi normaalisti tarkat syötöt ja puolenvaihdot meni aivan vituilleen. Noh, olen aikalailla varma että Scholes korvaa typeryydet lauantaina ja tekee ainakin yhden maalin.

Kuningas

Minun mielestäni Manulla oli maalissaan tuuria siinä mielessä, että Rooneya vastassa ollut De Rossi oli aluksi liian kaukana pidettävästään ja sitten vielä lähti aavistamaan, jolloin juoksi itsensä ohi tilanteesta typerän näköisesti. Tuuria siis, että puolustaja pelasi niin onnettomasti. Yhtä kaikki toivottavasti Yle näyttää seuraavan ottelun, sillä siitä tulee varmasti vauhdikas ja jännittävä ja kannattaa kasvattaa kynsiä viikon ajan että niissä on paljon pureskeltavaa.

Katsomoväkivallalle vielä  :keskari: En tiedä kenen syytä taas oli, mutta kaksi osapuolta siellä yleensä on ja kumpikin saisi katsoa peiliin ja pysyä kaukana stadioneista.

ps. Onnea Manulle taistelussa Valioliigan voitosta. Chelski pela vähä tylsä peli.

Vilba

Lainaus käyttäjältä: Kuningas - 05.04.2007 klo 13:14:47
Minun mielestäni Manulla oli maalissaan tuuria siinä mielessä, että Rooneya vastassa ollut De Rossi oli aluksi liian kaukana pidettävästään ja sitten vielä lähti aavistamaan, jolloin juoksi itsensä ohi tilanteesta typerän näköisesti. Tuuria siis, että puolustaja pelasi niin onnettomasti.
Yhtä lailla Romalla oli tuuria ensimmäisessä maalissa, kun kimposi Manun pelaajien kautta sisään ja toisessa, kun Vds torjui pallon suoraan eteensä. Aina niistä maaleista jotain "tuuria" voi löytää.

Kyykky

Nyt kun YLE teki sille tyypillisen käsittämättömän päätöksen näyttää puolustuskilpailun Mestallalta, jää Viasatin omistajille jännityskohdetta ensi viikoksi. Näytetäänkö siellä kuvaa Old Traffordilta Sport1:ltä vai TV6:lta (joka ei siis kaikilla näy). Aiemmin ManUn (FA Cup?) peli tuli jälkimmäiseltä, joten odotukset eivät ole taaskaan korkealla..

Lauantaina Pompeyn kimppuun vieraskentällä iltaottelussa. Vammauutisia odotellessa ainakin Evran, Smithin ja Parkin odottaisi nousevan avaukseen, Smith tosin jää penkille, jos Sahan pelituntumaa halutaan parantaa vammojen uhallakin. Lisäksi SAFin riskihalukkuudesta riippuen myös Solskjär, Richardson ja Scholes ovat lähellä pelipaikkaa, koska Romaa vastaan jatketaan jo tiistaina. Edwin luonnollisesti maalissa ja Rio sekä Brown hiovat toppareina yhteispeliään lisää.

Lauantain peli antaa myös suuntaa oikean puolustajan valinnalle tiistaiksi; jos O'Shea pelaa lauantaina, niin hän avannee myös tiistaina (mikäli ei pahemmin töppäile). Carrick, Heinze ja Giggs ovat lähimpänä lepuutuksia, tosin tilanne voi muuttua jos Italian reissulta on jäänyt muille kolhuja. Myös kultakimpale Ronaldo sattaa aloittaa penkiltä, Rooney ei tunnetusti lepäile.

Chelsea pelaa jo päivällä Spursia vastaan. Sinisten pari viime peliä ovat menneet penkin alle, saa nähdä pystyykö Berbatov horjuttamaan Terryä samaan tyyliin kuin hänen tuuraajiaan aiemmin tällä kaudella. Kerrankin ottelujärjestys suosii Unitedia, usein se on joutunut jo päiväotteluun.

Ottelutahti on todella kova, mutta nyt pitää parhaita miehiä peluuttaa loukkaantumisten uhallakin. Jo yksin putoaminen Romaa vastaan saattaa olla henkisesti niin kova kolaus joukkueelle, että Valioliigassa tarvitaan todellakin hyvä kaula Chelseaan. Heillä on tosin samoja ongelmia. Toisaalta, jos Roma onnistutaan nujertamaan, voi siitä tulla riittävästi virtaa koko loppukaudeksi.

Kuningas

Lainaus käyttäjältä: Vilba - 05.04.2007 klo 15:40:27
Yhtä lailla Romalla oli tuuria ensimmäisessä maalissa, kun kimposi Manun pelaajien kautta sisään ja toisessa, kun Vds torjui pallon suoraan eteensä. Aina niistä maaleista jotain "tuuria" voi löytää.

Viittasinkin aiemman kirjoittajan kommenttiin, jonka mukaan Manun maalista ei löytynyt tuuria.

Tulkki

Lainaus käyttäjältä: Kyykky - 05.04.2007 klo 16:27:25
Chelsea pelaa jo päivällä Spursia vastaan. Sinisten pari viime peliä ovat menneet penkin alle, saa nähdä pystyykö Berbatov horjuttamaan Terryä samaan tyyliin kuin hänen tuuraajiaan aiemmin tällä kaudella. Kerrankin ottelujärjestys suosii Unitedia, usein se on joutunut jo päiväotteluun.

Spurs on jo valmiiksi pelattu ulos tuosta pelistä, pelaavat tänä iltana Espanjassa ja lauantaina on päiväpeli joten eipä siinä paljon palautella.

Phizza

Minusta tuo Chelsean pelaaminen aiemmin lauantaina ei ole kyllä hyvä asia Unitedille. Muistammehan West Ham -matsin, jota ennen Chelsea oli juuri voittanut Evertonin? Pompey ei ole helppo pala, vaikka onkin ollut surkeassa vireessä viime aikoina. Mutta toisaalta, jos mestariksi mielii, niin melkeinpä se viisi voittoa olisi otettava, ja tästä olisi hyvä aloittaa. Itse sanoin ennen Bolton-peliä, että seuraavista kolmesta matsista (Bolton, Blackburn, Pompey) seitsemään pinnaan olisin tyytyväinen, ja nyt tuo on erittäin lähellä. Toki pistemenetyksiin ei voi koskaan olla tyytyväinen tässä vaiheessa kautta, se on selvä.

Ja Spursista tuskin on vastusta Chelsealle, kuten Tulkki mainitsi. Tänään tärkeä matsi UEFA Cupissa, joten eipä Tottenham "ihan" terävimmillään ole. Ei toki ole varmasti Chelseakaan, mutta materiaali on kuitenkin sen verran laajempi ja parempi, että eiköhän se tuosta kolme pinnaa nappaa.

Vilkaisin juuri Unitedin kotisivuja, ja siellä oli The Sunilta napattu juttu Gary Nevillestä. Jutun mukaan Nevillelle tarjotaan uutta kolme vuoden jatkosopimusta. Se nyt on selvä, ettei Neville ole mihinkään lähdössä (korkeintaan jäähdyttelemään alasarjoihin), mutta osuipahan juttu vain silmiin.

candidate

Kaikesta itse peliin kohdistuvasta aikaisemmasta havainnoinnista allekirjoitan oikeastaan kaiken. 1-2 tilanteesta alkava "toinen puoliaika" ei tosiaankaan ole suuntaan eikä toiseen ratkaistu, joten siltä kantilta on langat vielä Paholaisten(kin) käsissä. Eipä tuo kummoinen esitys ollut, mutta siihen nähden, että United lähti erittäin vajaamiehisenä (Vidic, Evra, Neville, Saha, Park...) otteluun ja pelasi vielä suurimman osan yhden miehen alivoimalla (Scholes >:(), esitys oli kuitenkin tyydyttävä ja tulos varsin hyvä.

Totutusti italialaiset kävivät heiluttelemassa linkkareitaan ja harmillisesti Unitedin kannattajia on osunut näiden piripäiden veitsilinjalle. Hämmästyttävää, että myös poliisi halusi jälleen ottaa osansa ulkomaalaisiin kohdistuvasta väkivallasta, mutta ei millään tasolla yllättävää tai edes normaalista poikkeavaa. Ongelma on tälläkin kaudella huomioitu Serie A:ssa ja otteluita jätettiin pelaamatta, mutta tämä erittäin tiukasti vain omaa napaansa seuraava kansa taitaa jälleen päästä veräjästä, ja Roma säästyy sanktioitta. Käsittämätöntä, vaikka Punaisten kannattajat olisivat kuinka Laziota hoilanneet, että tätä sattunutta jopa puolustellaan tuolla ottelutopikissa ja tapahtuneesta syytetään Unitedin kannattajia. Näiden ylivoimalla päälle hyökkäävien zorrojen soisi saada maistaa omaa lääkettään ensi viikolla Manchesterissa, jos väkivaltaa kannattaisin. En kuitenkaan kannata ja toivottavasti sopuisasti saadaan tämä ottelupari päätökseensä.

Olipa muuten eilen harvinaisen karkeasti puolueellisella päällä Virkkunen, ja taitaakin Roma olla jopa se sydänrakas miehelle, kun niin auliaasti Unitedin miehiä ja esityksiä haukkui, samalla vuolaasti kuolaten Roman jokaisen pienenkin liikeen perään. Taisi ensimmäisen kerran hyvän sanan sanoa Unitedista maalin synnyttyä ja silloinkin pitkinhampain. Ronaldoa toki muisti kehua silloin tällöin, mutta olisiko sitten johtunut ulkonäöllistä syistä, tiedä häntä.

Ja olenko provosoitunut? Totta v*tussa! Toivoin, että tämä ottelu olisi ollut pelillisesti huikea ja tästä oltaisiin puhuttu vielä ensi vuonnakin näihin samoihin aikoihin, mutta eilisten tapahtumien perusteella on varsin vaikeata nähdä jalkapalloilullisesti mitään hyvää tässä, vaikka toisaalta pelitapahtumat olivatkin varsin jännittäviä ja toisesta osaottelusta tulee varmasti suuri trilleri.

Kant

Pari sanaa vielä eilisen pelistä. Ottelu oli juuri niin vaikea kun ennustinkin. Mielestäni United saa olla todella tyytyväinen tulokseen, sillä jos Roma olisi onnistunut tekemään toisen maalin 1-0 tilanteessa, niin siinä olisivat haaveet triplasta menneet saman tien. Omasta mielestäni Unitedin tasoitus tuli aivan tyhjästä, joka on jälleen osoitus seuran tämän hetkisestä tasosta. Itse en kyllä odottanut maalia Scholesin punaisen jälkeen, etenkään kun nykylääketieteen suurin mainos Solskjaer taisteli keskikentällä. Mahtava pelaajahan hän on, muttei kyllä missään tapauksessa taso enää riitä näin kovissa mittelöissä, vaikka hän jälleen kaikkensa antoikin.

Mielestäni on selvää, että täällä kinataan tuomioista. Scholesin punainen oli kyllä ansaittu, mutta ei tuollaisesta taklauksesta toista keltaista Valioliigassa nouse. Sama pätee tilanteeseen, jossa täällä on vaadittu rankkaria. Valiossa tuollaisista vihelletään rankkari erittäin harvoin, Italiassa käsittääkseni varsin usein.

Coulijoe

#6647
Tulee vaemasti Chelsealle ihan hyvään saumaan tuo peli Spurssia vastaan, kuten täällä jo kerrottu niin Tottenhamilla tulee hiukan kiire peliin ja luulenpa, että tämänillan Uefa-matsi on arvoasteikolla ylempänä. Ja pelihän varmasti sytyttää molempia tai ainakin niitä jotka pääsevät kentälle  :D

Chelseallahan varmasti on näyttöhaluja kun Lanella homma sössittiin ja hävittiin  :(. Laajempi rinki saattaa pelastaa, jos se nyt sen laajempi on. Jos Tainio puuttuu niin sehän olisi vain positiivista  :D.

Pelinajankohdalla ei nyt pitäisi olla suurempia vaikutuksia, Chelseallahan ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin voittaa loput ottelut, jos (ja kun  ;) ) mestaruutta aiotaan juhlia SB:llä tänä vuonna....Enkä näin ollen usko voiton hirvittävästi vaikuttavan Manun pelisuoritukseen, ehkä pientä tutinaa saattaa esiintyä, mutta ihmettelisin jos se suuremmin vaikuttaisi ja aiheuttaisi pistemenetyksiä  :)'

Lainaus käyttäjältä: candidate - 05.04.2007 klo 20:25:31

Olipa muuten eilen harvinaisen karkeasti puolueellisella päällä Virkkunen, ja taitaakin Roma olla jopa se sydänrakas miehelle, kun niin auliaasti Unitedin miehiä ja esityksiä haukkui, samalla vuolaasti kuolaten Roman jokaisen pienenkin liikeen perään. Taisi ensimmäisen kerran hyvän sanan sanoa Unitedista maalin synnyttyä ja silloinkin pitkinhampain. Ronaldoa toki muisti kehua silloin tällöin, mutta olisiko sitten johtunut ulkonäöllistä syistä, tiedä häntä.


Kaikkihan sen tietää, että Virkkunen kannattaa Romaa

Henski

Lainaus käyttäjältä: Phizza - 05.04.2007 klo 20:01:44
Minusta tuo Chelsean pelaaminen aiemmin lauantaina ei ole kyllä hyvä asia Unitedille.

Ja Spursista tuskin on vastusta Chelsealle, kuten Tulkki mainitsi.

Vilkaisin juuri Unitedin kotisivuja, ja siellä oli The Sunilta napattu juttu Gary Nevillestä. Jutun mukaan Nevillelle tarjotaan uutta kolme vuoden jatkosopimusta. Se nyt on selvä, ettei Neville ole mihinkään lähdössä (korkeintaan jäähdyttelemään alasarjoihin), mutta osuipahan juttu vain silmiin.
Kyllä, lauantaina on jälleen muutamilta viime kierroksilta tuttu asetelma, jossa Unitedin pistemenetys on Chelssiin nähden jonkin verran todennäköisempi. Sinänsä Spurs voisi parhaimmillaan aiheuttaa harmia, mutta nyt tämä UEFA-cup syönee käytännössä kaiken terän. Käsittämätöntä muuten, miten tuo ottelu pelataan jo lauantaina?

Paljon on pelissä tuossa Pompey-väännössä. Tasapeli ei kyllä maistu, vaan nyt otetaan ne neljä voittoa peräjälkeen vielä, niin asetelmat ovat sitten erinomaiset. Pompeyn lisäksi vastaan tulevat kotona Sheffield United, Middlesbrough ja sitten vieraissa sinänsä varsin vahvasti esiintynyt Everton.

Ei muuten tule Roman kannattajilla helppoa Manchesterissä. Viimeistä totuutta nyt ei tiedä kukaan tuosta kahakasta, mutta ilmeisen syyllisiä olivat myös muut tahot kuin United-fanit, ennen kaikkea poliisivoimat. Toivottavasti kaikki kuitenkin sujuu vähintään suhteellisen rauhallisesti OT:lla, kuten aina. Muutenkin mielenkiintoista nyt nähdä, millä tavalla henkiset asetelmat tässä parissa kehittyvät. Vaikka tappio tuli, niin silti tulos tuntuu täällä, ja myös SAF:n mielestä, pieneltä voitolta. Vastaavasti mm. Spalletti oli pettynyt tehottomuuteen.

Nevilleen sen verran, että ihan saman uutisen luin jostain jo eilen. Eiköhän tämä nyt jo viimeistään takaa sen mikä oli kyllä tiedossa, että hänen varaan lasketaan vielä vuosia tästä eteenpäin. Näin ollen tuskimpa mitään kirittäjää ollaan kesällä hankkimassa. Kuten tuossa aamulla vähän kirjoittelin, niin jotenkin nyt yhtäkkiä "loppui luottamus" Scholesiin näissä huippupeleissä, mikä vaan vahvistaa sen keskikentän työmyyrän tarvetta. Hänen liikkuvuutensa ei vaan riitä, ja kun parina on Carrick, niin eihän se voi pidemmän päälle kantaa näissä peleissä. Kyllä Unitedin tasoisen seuran pitää pystyä hoitamaan tuo keskusta kahdella pelaajalla varsinkin, jos he molemmat pelaavat kohtuullisen alhaalla, jotta jää sitten myös paukkuja hyökkäykseen. Eilen ei tietenkään  nähty kovin paljon Scholesin-Carrickin yhteispeliä, kun kävi niinkuin kävi, mutta tuo väitteeni perustuukin pitkälti muihin tämän kauden "isoihin" otteluihin. Toki Scholesia tarvitaan edelleen myös näissä isoissa peleissä, mutta hänellä täytyy sitten olla joku, Carrickiin nähden, täysin erilainen kanssapelaaja vierellä.

Ja kärkimies tietenkin, joten siinä ne kaksi hankintaa sitten ovatkin. Jos tämä kausi päättyy onnellisesti, niin juuri tällainen noin kahden uuden pelaajan hankinta olisi sopiva luottamuksen osoitus myös nykyiselle materiaalille, sikäli kun vain nykyiset avainheput ovat ensi vuonnakin mukana.


Coulijoe

Lainaus käyttäjältä: Henski - 05.04.2007 klo 20:31:30
Käsittämätöntä muuten, miten tuo ottelu pelataan jo lauantaina?



Haluaisit ilmeisesti, että peli pelattaisiin vaikka maanantaina ???  ??? Kumpikaan seurahan ei ole pyytänyt tämän pelin siirtämistä.
Sarjaohjelman laatijan olisi pitänyt aavistaa, että molemmat pääsevät cupeissaan näin pitkälle?