Hyvä teksti jälleen

Voisi vähän koittaa kommentoida.
Nyttemmin on ollut paljon puhetta lainalle lähtevistä pelaajista, erityisesti Walcottia sekä Hoytea on viety albioniin sekä norwichiin. Olen kyllä erittäin hämmästynyt, jos Walcott lähtee lainalle - ja vielä champpiseuraan. Jos kerran lainataan, niin ehdottomasti kannattaisi lainata valioliigaseuraan, kenties johonkin nousijajoukkueeseen. En kuitenkaan ole sitä mieltä että laina kannattaisi, olkoonkin, että peliaikaa tulisi enemmän kuin tykkimiehissä. Täytyy muistaa, että Walcott on hyvin nuori vielä, ja hänelle tärkeintä on hyvä ja laadukas harjoittelu parhaiden pelaajien kanssa, siihen päälle sitten irtominuutteja ja kokemusta alkukaudella valioliigasta arsenalin riveissä. Championship on Walcottille jo vanhaa koettua, eikä se häntä kehittäisi pelaajana.
Hoyten kohdalla ollaan taas tyypillisessä tilanteessa omien brittijunioreiden kohdalla. Oma lupaava kasvatti, pelasi viime kaudella lainalla valioliigassa rämpineessä sunderlandissa hyvän kauden, ja mikä tärkeintä, pelasi paljon ja kehittyi. Mielestäni nyt AW:n olisi annettava Hoytelle kunnon mahdollisuus osoittaa taitonsa ja päästä mukaan joukkueen kuvioihin. Taitojensa puolesta pitäisi pystyä pelaamaan yhtä hyvin kuin Flamini vasempana puolustajana. Täytyy vain toivoa, että AW antaa pojalle mahdollisuuden.
Nythän Gilbert lähti jo Cardiffiin lainalle, joten väittäisin että Hoyte todella jää rinkiin ja hyvä niin. Alkaa olla korkea aika mitata Hoyten taso aivan huipputasolla. Hoytehan pelasi Sunderlandissa sekä oikealla että vasemmalla ja tässä varmasti yksi syy miksi Gilbert lainattiin eikä Hoyte. Lisäksi Gilbert on kipeämmin vakituisen peliajan tarpeessa - itse kuitenkin uskon, että peliaika on nimenomaan se mitä nämä nuoret tarvitsee, paljon säännöllistä peliaikaa muualla kuin ressuissa. Nyt ringissä oli neljä oikeaa laitapakkia ja joko Gilbertin tai Hoyten peliaika olisi varmasti jäänyt lähelle nollaa. Laurenin uskon kuntoutuessaan olevan vakioavaaja, onhan hän selvästi kokenein koko puolustuslinjasta ja otteista paistaa läpi perusvarmuus jota koko linja kaipaa - etenkin jos Ashley lähtee. Tuo £25m hintapyytö tuo aika ison jossin, aika yllättävä käänne sinänsä. Toivotaan, että Ashley jää ja ansaitsee jälleen paikkansa kannattajien sydämissä.
Walcottin lainaan en usko muussa tapauksessa kuin C.Daviesin hankkimisen yhteydessä. Tätäkin on hyvä kuitenkin hieman miettiä, nythän on ringissä jo Rosicky, Freddie, Reyes, Hleb ja RvP jotka pystyvät laidalla pelaamaan - peliaika on Freddielläkin varmasti niukilla, mutta selkeä valinta ennen Walcottia. Jälleen hyvä miettiä kehittäisikö se divari enemmän kuin ressut ja penkin kuluttaminen. Kotimaastammehan löytyy hyvä esimerkki eli Jari Litmanen, joka pelasi varsin kypsään ikään asti Veikkausliigassa ja lähti valmiina pelaajana Ajaxiin - valloitti maailman. Olisiko näin tapahtunut penkkiä kuluttamalla ja ressupelejä pelaillen? Kuka tietää.
Rosicky tuo keskikentälle paljon vaihtoehtoja, monipuolisena pelaajana häntä voidaan käyttää tarpeen tullen laidassa, keskellä tai ylempänä keskikenttäpelaajana. Laidoille on tyrkyllä Freddie, RvP laidalle ja kärkeen, Hleb ja Reyes. Arsenalilla on ainakin paperilla hyvin laadukkaita hyökkääviä keskikenttiä/laitoja, ja se on joukkueen parhaita vahvuuksia tulevalla kaudella. Puolustavia keskikenttäpelaajia eli "ankkureita" joukkueessa on käytännössä vain Gilberto sekä pitkään sivussa oleva Diaby, joten luulisi Wengerin hankkivan uuden pelaajan tälle pelipaikalle, kuten tässäkin foorumissa on keskusteltu. Voisihan tähän rooliin ajatella myös Djorouta, mutta Campbellin lähdön myötä puolustus on sen verran vajaamiehinen että Djorou nähdään ensisijaisesti topparina.
Lisäksihän Freddie pelasi CL:ssä varsin mainiosti keskelläkin ja tätä on tehnyt aiemminkin. Maajoukkueessa ei tosin koskaan kärkien alapuolella ole koskaan onnistunut - Arsenalissa paremmin. Freddielle kaipailisin vähän uudenlaista puolustavampaa roolia, työmoraalihan on Freddiellä aivan uskomattomalla tasolla ja taklauspelissäkin varsin mainio. Jos ego antaa myöden niin tuollaista Parlourmaista jokapaikan riistävää ja raastavaa roolia tulevaisuudessa kalsarimallille?
Ankkuriksi olisi todella kaivannut jotain kokeneempaa vaihtoehtoa, Gilberton takana kaikki todella on kirjoittamattomia kortteja. Itse olisin ottanut avosylin vastaan jopa Dabon tai Dacourtin - paljon mieluummin kuin Song ensimmäisenä paikkaajana tai jotain Cesc-Rosicky -viritelmiä.
Kaiholla sitä todella muistelee noita Vieira-Gilberto, Vieira-Petit tai jopa Vieira-Parlour -keskustoja joilla otteluita päästiin dominoimaan. Tätä ei hetkittäisiä väläyksiä lukuunottamatta ole Cescin kanssa ikinä tapahtunut, kuitenkin niin eri ominaisuuksilla varusteltu pelaaja kuin kukaan aiemmista. Tämä on nimenomaan se pointti miksi tuo ryhmitys mielestäni kaipaa uudelleen järjestelyä.
Djourouhan todella on "koulutukseltaan" puolustava keskikenttä, mutta Wenger näki paremmaksi siirtää puolustuksen keskustaan. Songin tasoon en ainakaan toistaiseksi jaksa uskoa, joten Yaya tai Appiah olisi todella korkealla omalla listalla hankinnoiksi. Toisaalta he ovat kuitenkin varsin nuoria pelaajia, joten tämä voisi sitten puolestaan olla kuolinisku sekä Diabylle että Songille. Samaten tuon jälleen huhuihin nousseen Alou Diarran kohdalla.
Tässä kohtaan olisi hyvä Dennistä mukaellen nostaa kysymys esiin: miksi ei Vieira? Mielestäni olisi täydellinen hankinta, kannattajien rakastama, joukkueen sydän ja moottori. Tottahan sekin on, ettei Vieira-Cesc -keskustakaan koskaan toiminut, mutta ehkä viiden keskusta jälleen voisi olla tappavan tehokas, Vieira-Cesc-Gilberto - ja jälleen jäisi peliaikaa myös varmasti Songille sekä Diabylle.
Itse jopa uskon että tuohon viiden keskikenttään pääsääntöisesti siirrytään, jos yksikin ankkuri rinkiin tulee. Flaminihan löytyy jo ja henkilökohtaisesti uskon, että Wenger suunnittelee Diabyn parantumiseen asti peluuttavansa Flaminia Gilberton paikkaajana. Toivottavasti hyvät otteet laitapakkina siirtyvät tuonne keskikentällekin.
Viiden keskikentän puolesta puhuu myös se, että ringissä on vain kolme varteenotettavaa hyökkääjää - näistäkin RvP:n loisto-otteet laitahyökkääjänä mm-kisoissa tuskin Wengeriltä jäivät huomaamatta. Henryn parina hyökkäyksessä ei vain toimi.
Puolustus näyttää kauden kynnyksellä olevan suuri kysymysmerkki ja suurin heikkous. Leveyttä ei juuri löydy, ainakaan laadukkaita pelaajia ei vaihtopenkiltä ole heittää kehiin. Jos uusia pelaajia ei sisään hankita, AW laskee mielestäni aivan liikaa sellaisten nuorten varaan kuten Djorou, Song sekä Diaby. Erityisesti itseäni mietityttää juuri Djorou, joka ilman hankintoja tulee olemaan mitä ilmeisemmin kolmostoppari. Hänen tasoaan emme kuitenkaan tiedä varmasti. Jos hän ei pysty vastaamaan koviin odotuksiin, kentällä nähtäneen Pascal Cygan, jolloin peli on kyllä täysin menetetty. Diabyn loukkaantuminen on kyllä todella sääli, pojan esitykset viime kaudella olivat hyvin rohkaisevia, ja jos hän olisi kunnossa ei tarvitsisi miettiä ketään uutta tähän pelipaikalle. Kuitenkin hän on hyvin pitkään sivussa, emmekä voi varmasti sanoa tuleeko hän koskaan ennalleen tai tuleeko tämä loukkaantuminen pilaamaan jopa hänen uransa. Hän on jokatapauksessa suuri kysymysmerkki, eikä hänen paluulleen saisi laskea liian paljon. Ja näin tapahtuu kyllä jos uutta ankkuria ei hankita. Kaikki näkivät, että Song ei tulevalla kaudella pysty paikkaamaan Gilbertoa.
Tästä täysin samaa mieltä. Ainakin yksi toppari - toivottavasti kokenut - tarvitaan aivan ehdottomasti. Toki Djourou esitti aivan erinomaisia otteita kentälle päästessään viime kaudella, mutta Cygania en todellakaan halua kentällä enää nähdä. Harmi että se Thuram meni sivu suun - toivottavasti hankinta on tosiaan joku kokenut sarjajyrä tai sitten se C.Davies. 18-vuotias Micah Richards, joka huhuihin on myös noussut, ei vain oikein jaksa vakuuttaa - jälleen yksi nuori kirjoittamaton kortti. Tuolla saralla toivoisi todella sitä onnistunutta hankintaa ja Wengerhän on myös myöntänyt, että toppari on hankintalistalla prioriteetti yksi. Miksei se Ayala, jonka siirrolle on näytetty jo vihreää valoa?
C.Daviesille siirto voisi myös olla aivan loistava. Erittäin lupaava, nopea, voimakas, hyvä taklaamaan. Lisäksi peliaikaa olisi varmasti tulossa heti syksyllä ja yhden Valioliigan parhaista toppareista eli Kolon vierellä. Eli jos vain mahdollista niin Walcott toiseen suuntaan lainalle ja Davies sisään, pyydän.
Sen verran pitää korjata, että mielestäni ainoastaan topparitilanne ja ankkuritilanne on joukkueessa huolestuttava - laitapuolustajia on vaikka muille jakaa samaten kuin hyökkäyspään pelaajia. Lisäksi laitapakkina pärjää keskinkertaisempikin kaveri oikealla asenteella aivan loistavasti (vrt.esim. Finnan/Neville) ja uskon että kausi pystytään viemään läpi viisikolla Clichy, Flamini, Eboue, Lauren ja Hoyte vallan mainiosti.
Jensin kirittäjä olisi myös paikallaan. Lehmann on kuitenkin jo vanha mies, loukkaantumisten riski kasvaa kokoajan. Nähtiinhän se Seamanin kohdalla, että kun aletaan päästä yli 35 ikävuoden, loukkaantumisten todennäköisyys kasvaa. Luulin kyllä että AW olisi ottanut opikseen takavuosien maalivahtisekoilut, mutta uusien molarien puuttumisen takia ilmeisesti ei ole. Vaikka Jens pelasi mainion world cupin sekä erinomaisesti ajoittain viime kaudella, maalivahtiongelma saattaa palata jälleen kummittelemaan tulevalla kaudella.
Täysin sama. Itse olisin kynsin hampain taistellut sen Buffonin pitkän aikavälin ratkaisuna Italiasta. Jensin takana on tolkuttoman paljon tyhjää - todella toivoa täytyy ettei kausi kaadu Jensin loukkaantumiseen siirtoikkunan sulkeuduttua, Buffonia lukuunottamattahan Jensin takana on todella paljon tyhjää. Almunia on kyvyttömyytensä jo osoittanut ja Poomiin en jaksa uskoa - nuori joukkue todella tarvitsee voittavan maalivahdin, näitä maailmassa on kovin vähän. Jens on yksi, Buffon on toinen.
Ottaisin äärimmäisen mielelläni myös pitkän ajan kohteen eli Isakssonin yrittämään, eteenpäinmenoa olisi tämäkin valtavasti. Miksei myöskin Skottiliigassa loistanut Craig Gordon? Kumpikin irtoaisi todennäköisesti roposilla.
Ikävä kyllä maalivahtiosastolla ei huhuja ole juurikaan edes liikkunut, eli luulisin Wengerin uskovan Jensin pitävän nuorta joukkuetta ainakin vielä kauden verran pystyssä - loukkaantumisiahan Jensillä ei juurikaan takana ole. Hyvä kuitenkin muistaa että takana on vasta yksi _loistava_ kausi Arsenalissa, ennen viime kauden alkua moni oli jo haparoivasta Jensistä valmis luopumaan.
Muutama hankinta tarvittaisiin kyllä, muutamalla osaalueella on suuriakin kysymysmerkkejä. Toivottavasti AW tietää mitä tekee eivätkä loukkaantumiset sotke tulevaa kautta. En pistäisi yhtään pahakseni, jos tulevat hankinnat olisivat kokeneita kavereita - arsenalista on poistunut kahden viimekauden aikana hyvin paljon kokeneita pelimiehiä, joita myös tarvitaan raskaalla ja pitkällä kaudella. Vieira, Edu, Bergkamp, Pires, Campbell ovat lähteneet, ja he ovat vieneet mennessään suuren määrän kokemusta. Muutama kokenut pelimies kriittisille paikoille kasvattamaan nuoria ja näyttämään esimerkkiä, niin heti näyttäisi huomattavasti paremmalta. Mutta toistaalta täytyy muistaa, että luulisi AW:n tietävän mitä tekee, ja uskotaan toki näin.
Sama. Itse jaksan kuitenkin pelätä, että hankintoja tulee maksimissaan enää yksi ja pahimmassa tapauksessa tämä on Colen paikkaaja, hinnakas sellainen - mitään akuuttia tarvetta vahvistaa vasemman laitapakin paikkaa ei kuitenkaan ole, vaikka se Wengerin filosofian mukaan onkin erittäin oleellinen pelipaikka.
Kuten aiemmassa lainauksessani mainittiin, aiemmin Wenger on hankkinut maailmanluokan pelaajan silloin, kun maailmanluokan pelaaja on poistunut. Tämä olisi omastakin mielestä huomattavasti terveempi lähtökohta. Malliin:
Sol->Thuram
Dennis->Rosicky
Pires->Ribery
Vieira->Babtista(tms.)
Cole->Sylvinho :

myönnettäköön toki, että Wenger on ollut Thuramin, Riberyn ja Babtistan perässä ainakin huhumyllystä päätellen. Tuo Sylvinho jaksaa villinä korttina kyllä miellyttää, varmasti pelailisi kauden tai pari Clichyn kanssa ja olisi erittäin edullinen, äärimmäisen sympaattinen Brassi joka ei Barcan rotaatiossakaan ole käsittääkseni kitissyt lainkaan.