Lumijärvi AC Kajaaniin.
http://yle.fi/alueet/kainuu/2009/10/lumijarvi_palaa_ac_kajaanin_valmentajaksi_1109613.htmlKainuun Sanomat:AC Kajaanin palaava Lumijärvi lupaa vastuuta nuorille pelaajille
Jalkapallo: Liigasta pudonneen RoPS:n päävalmentajan paikka oli vaikea mutta myös kehittävä
Teemu Määttä
Kajaani
Vuosi sitten jalkapallovalmentaja Mika Lumijärvi pakkasi matkalaukkunsa, muutti Kajaanista kotiseudulleen Rovaniemelle ja ajatteli, ettei tule takaisin koskaan.
Mieli muuttui. Lumijärvi, 38, palaa jalkapallon kolmosessa pelaavaan AC Kajaaniin, jota hän luotsasi kaudet 2007 ja 2008. Sunnuntaina julkistettu päätoiminen valmentajasopimus on 1+1 -vuotinen.
- AC Kajaanissa minua kiinnostaa eniten se, että seuran johtohenkilöt ovat tosi aktiivisia ja haluavat oikeasti panostaa siihen, että jalkapalloilun taso tässä kaupungissa nousee, Lumijärvi sanoo.
- Ensi kauden joukkueeseen on tulossa paljon nuoria ja lahjakkaita pelaajia. He ovat nyt vähän vanhempia ja myös vahvempia kuin edellisellä Kajaanin-visiitilläni ja tulevat saamaan paljon vastuuta. Esimerkiksi Putaalan Janne on mennyt ihan huimasti eteenpäin, enkä usko, että hän pysyy enää pitkään Kajaanissa.
Lumijärven mukaan AC:n varmoja sopimuspelaajia ovat Tero Kemppainen, Lasha Chkhaidze ja Kakhaber Samsonia. Päävalmentaja visioi, että ulkomaalaisia joukkueeseen tulee 3-5 eli selvästi vähemmän kuin päättyneellä kaudella.
- Ainakin Lasha, Kakhaber ja joku maalivahti. Muita ulkomaalaisia katsotaan sitten tarpeen mukaan.
Yhteistreeninsä AC Kajaani aloittaa maanantaina 2. marraskuuta. Lumijärven työparina uudessa valmennustiimissä on Mikko Kettunen.
Viime hetken potkut
Viime kaudella Lumijärvi joutui melkoiseen rumbaan. Hän aloitti Rovaniemen Palloseuran liigajoukkueen kolmoskoutsina, mutta nousi päävalmentajaksi jo toukokuussa, kun virolainen Valeri Bondarenko sai potkut.
Mono kolahti lopulta myös Lumijärven takamukseen - vain yhtä kierrosta ennen kauden päättymistä. Takana oli 11 voitotonta ottelua ja joukkue makasi sarjan jumbopaikalla.
Lumijärven potkutkaan eivät seuraa auttaneet, vaan RoPS putosi ykköseen.
- Olisin halunnut kantaa vastuuni loppuun saakka. Nythän minut vapautettiin vastuusta, eikä kukaan enää vuoden päästä muista, kuka RoPS:n tiputti.
Kausi oli Lumijärvelle erittäin raskas.
- Homma ei ollut enää hirveän hauskaa. Jos olisin sellainen ihminen, joka miettii asioita paljon, pää olisi varmasti räjähtänyt.
- Joskus harjoituksissa oli vain seitsemän jätkää, ja minunkin piti vetää vehkeet päälle, että saimme pelit pystyyn. Maalivahtejakaan ei aina ollut. Silloin huomasin, että pelaajatkin katsoivat välillä toisiaan ja miettivät, onko tässä hommassa yhtään mitään järkeä, kun pelaamme sentään liigatasolla.
Harmia Lumijärvelle ja RoPS:lle aiheuttivat myös lukuisat loukkaantumiset ja pelikiellot.
- Pelasimme minun alaisuudessa 16 tai 17 ottelua, joista vain kahdessa oli täsmälleen sama avauskokoonpano. Muulloin oli aina joku pelaaja pois, joten koko joukkuetta piti pyörittää ympäri ja jokainen joutui vaihtamaan pelipaikkaa. Olihan se melkoista taiteilua.
- Harmittaa, ettei RoPS:n johto reagoinut millään tavalla, vaikka pelaajien hankkiminen olisi ollut taloudellisesti mahdollista. Tuntuu, ettei heitä kiinnostanut.
Lumijärvi näkee vaikeassa kaudessa jotain hyvääkin.
- Pääsin katsomaan läheltä Valerin (Bondarenko) johtamista, harjoitteita ja joukkueen organisointia. Uskon, että kun lähden toteuttamaan niitä oppeja AC Kajaanissa, pelaajat tulevat varmasti kehittymään hyvin.
Kuka?
Valmentaja
Mika Lumijärvi
Ikä: 38 vuotta.
Pelaajaura: liigassa RoPS 115 ottelua/14 maalia, ykkösessä AC Vantaa, kakkosessa Visan Pallo, Rovaniemen Kanuunat, Rovaniemen Lappi, FC Lynx.
Valmennusura: B-valmentajatutkinto 2004, RoPS A-juniorit I divisioona ja SM-sarja 2003-2004, RoPS liiga 2004-2005, AC Kajaani Kolmonen 2007-2008, RoPS liiga 2009, AC Kajaani kolmonen 2009-