Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
 |
: 19.10.2009 klo 23:54:15 |
|
Aloitetaan pohtimaan uutta kautta. Kausi 2009 oli lopulta hienoinen pettymys, olihan taustalla sarjan kolmossija ja joukkue oli vahvistunut ainakin paperilla jonkun verran, vaikka kaudella 2008 loistaneesta puolustuslinjasta kolme pelaajaa lähtikin muihin maisemiin. Joukkue aloitti kauden erinomaisesti ja toukokuussa Hämeenlinna oli aivan sarjan parhaimmistoa, ellei jopa paras joukkue. Hienoimpana otteluna mielessä on Porista otettu vierasvoitto, jossa PoPa jäi täysin aseettomaksi. Kyseinen ottelu on ehkäpä koko seurahistorian paras ottelu ja nuo loppulukemat mairittelivat porilaisia. Tuona iltana tuntui, että nousutaistelu olisi kahden kauppa, mutta toisin kävi.
Toukokuun lopulla Valkoiset hukkasivat erinomaisen pelivireensä ja pitkän aikaa peli kulki vähän miten sattuu ja pisteitä ei karttunut riittävään tahtiin. Ongelmaksi tulivat ns. helpot joukkueet, joita vastaan ei onnistuttu ollenkaan. Toinen mieleen jäänyt ottelu oli alkusyksystä pelattu kotiottelu Viikinkejä vastaan, joka ikävästä lopputuloksesta oli erittäin viihdyttävä ottelu ja hieno taistelu kotijoukkueelta. FC Hämeenlinna oli parhaimmillaan aivan sarjan parhaimmistoa, mutta vastapainoksi joukkue sukelsi välillä erittäin syvällä. Edelliskauteen verrattuna nähtiin asenneongelmia huomattavasti enemmän.
Nyt voidaankin sitten pohtia tuota ensi kauden joukkuetta ja analysoida viime kauden pelaajistoa:
Maalivahdit
Saku Pesonen Pesonen ei tällä päässyt aivan samalle tasolle kuin 2008, varmasti johtuu puolustuslinjan lievästä heikkenemisestä. Kuitenkin selvää eteenpäinmenoa on ollut havaittavissa varsinkin pelinjohtamisen suhteen. Ekholm ja Kalervo osoittivat tällä kaudella kuitenkin, että Saku ei ole korvaamaton ja hyvällä hinnalla miehestä voidaan kyllä luopua.
Ville Kalervo Pienikokoinen nuori molari yllätti ainakin allekirjoittaneen täysin tällä kaudella. Erittäin hyvä reaktiotorjuja, mutta ongelmia tulee keskityspalloissa pienen koon vuoksi. Ehdottomasti jatkoon ja lisää vastuuta nuorelle miehelle, nousee varmasti Ykkösen parhaimmistoon tulevaisuudessa.
Antti Ekholm Härmästä tullut isokokoinen molari saa toivottavasti ensi kaudella kunnon näyttöpaikan, eväitä vaikka kuinka pitkälle ja toivottavasti kantaa päävastuun maalilla, mikäli Pesonen vaihtaa sarjatasoa.
Puolustajat
Jani Sipilä Siido oli tälläkin kaudella puolustuksen tuki ja turva, miestä on pakko ihailla, niin ihailtavan varmaa pelaaminen on. Ainoa ongelma tuntuu olevan hitaus, mutta paikkaa senkin erinomaisella sijoittumisellaan. Toivottavasti jatkaa edelleen, elintärkeä pelaaja joukkueelle.
Kristian Kunnas Odotuksiin nähden ehkä lievä pettymys, mutta pelasi kuitenkin ihan kohtuullisen kauden ja mikäli pelimerkkejä riittää, niin tottakai jatkosopimus olisi hyvä asia. Saas nähä, miten Viikkareiden jääminen Ykköseen ja FC Espoon nousu vaikuttavat Kriden jatkosuunnitelmiin?
Tatu Mäkelä Kauden yllättäjä. Tuli kolmosen MuSasta ja ylitti kaikki odotukset, vaikka pelasi itselleen oudolla pelipaikalla. Pelaa tilanteet loppuun asti ja toivottavasti ensi kaudella myös aloitetaan Tatun ajaminen toppariksi, varmasti vielä parempi sillä tontilla. Ja Tatun pomppu on uskomaton, ehdottomasti jatkoon.
Panu Autio Kulttimainetta nauttiva Autio tuli takaisin Hämeenlinnaan ja joutui täksi kaudeksi uudelle pelipaikalle, mikä näkyi jonkun verran otteissa. Osittain vaikutusta oli myös sillä, että Tuovilan kanssa ei saanut ihan parhaimmalla mahollisella tavalla yhteispeliä sujumaan ja Autiosta ei saatu kaikkea mahdollista irti, varsinkaan hyökkäyspäässä. Silti jatkoon, toivottavasti ensi kaudella keskikentälle.
Tuomas Kilkka Ei paljoa peliaikaa, eikä ihan hirveesti kerrottavaa. Ehkä vielä hieman köykäinen Ykkösen otteluihin, toki talvikausi on ennenkin tehnyt ihmeitä pelaajille, jos nyt olisi sitten Tuopin vuoro nousta talven aikana avauksen mieheksi. Jatkoon tietenkin.
Juuso Huhtapelto Ei saanut peliaikaa kuin nimeksi, kuitenkin kentällä ollessaan perusvarmaa peliä. Ei säväyttänyt, mutta ei myöskään tehnyt suuria virheitä. Jatko vähän kahden vaiheilla varmasti itselläänkin, peliaikaa tarvitsisi luvata, mutta onko avauksen pelaajaksi kuitenkaan.
Keskikenttäpelaajat
Mikko Kalervo Pelasi tällä kaudella keskikentän pohjalla, ylempänä keskikenttäpelaajana, kärjessä, laitapakkina ja topparina. Ykkösen monipuolisin pelaaja ja alkukaudella joukkueen paras pelaaja. Ehdottomasti jatkoon.
Harri Suhonen Talvikauden yllättäjä jatkoi erinomaisia otteitaan myös kesällä ja on nousemassa lopullisesti joukkueen avauskokoonpanoon. Mitkähän ovat miehen tulevaisuuden suunnitelmat, tietysti toivotaan, että jatkaa Hämeenlinnassa mahdollisimman pitkään.
Lasse Lind Toukokuussa erinomainen, sitten katosi kuvasta, kunnes loppukaudesta jälleen joukkueen parhaimmistoa. Kun Lind pelasi hyvin, koko joukkue pelasi hyvin, joten toivottavasti jatkaa Hämeenlinnassa. Helsingin miehistä heti Sihvolan jälkeen paras.
Jaakko Juuti Odotettiin huomattavasti enemmän, mutta hyytyi hieman loppukaudesta. Alkukauden pelasi erinomaisesti ja monesti ihmeteltiin, että miten ihmeessä liigasopimusta ei irronnut. Loppukaudesta joutui myös pelaamaan laitapuolustajana, joka ei varmasti ollut mikään mieluisin pelipaikka. Jatkosopimus erittäin suotava.
Janne Arolinna Tuli Atlantiksesta kesken kauden, mutta ei oikein saanut kuvaa pelaajasta. Nopea ja taitava, mutta ehkäpä yksi talvi paremmassa valmennuksessa saattaisi auttaa tekemään harppauksen urallaan.
Miikka Tuovila Kovat odotukset, mutta jäi hieman vaisuksi. Parhaimmillaan erittäin hyvä, mutta pehmeytensä vuoksi katoaa ajoittain todella pahasti. Jatkoa on syytä miettiä erittäin tarkkaan, samalla rahalla saa kuitenkin parempiakin pelaajia.
Hyökkääjät
Pekka Sihvola Sarjan ylivoimaisesti paras hyökkääjä ja yllättäen myös Pioneeriryhmän Vuoden pelaaja. Neljän kauden aikana Hämeenlinnan paidassa 59 ottelua, joissa 37 maalia. Toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että Pexi ei saa liigasopimusta ja päättää jatkaa Valkoisissa.
Olli Lehtimäki Kymmenen maalin kausi antoi jälleen odottaa itseään, toki ennen kautta tullut loukkaantuminen vaikutti paljon. Ei ehkä enää avauksen tasoa, mutta hyvä vaihtomies. Olisihan se hienoa, jos Nallari päättäisi vielä jatkaa pelaamistaan, eihän sitä ikääkään ole vielä paljoakaan.
Otto Ojala Ei vieläkään saanut kunnon näyttöpaikkaa, ei ilmeisesti nauti valmennuksen suosiota. Ei mikään nopein pelaaja, mutta turha tässä on tuomita millään tavalla, kun ei saa peliaikaakaan. Saas nähä, että suostuuko vielä istumaan penkille ensi kaudellakin.
Jere Suomalainen Kausi meni hieman pipariksi pikkuvammojen vuoksi, potentiaalia on, mutta todellinen taso selviää myöhemmin. Nyt on aika ottaa se ratkaiseva askel, kun armeijakin saadaan alta pois. Ensi kaudella sarjan maalikuningas?
Lisäksi viime kaudella joukkueessa debytoi joukko omia junioreita, heistä ehkäpä parhaimpana Tommi Puronaho, joka esiintyi keskikentän pohjalla edukseen. Toisaalta on hyvin vaikea nähdä, että Puronahon potentiaali riittäisi koskaan Kalervon ja Suhosen syrjäyttämiseen, joten olisi viisaampaa ajaa miestä toppariksi pikkuhiljaa.
Hankintalistalla ensi kaudeksi voisi olla Anssi Laine, sillä joukkueen hyökkäyspeli oli välillä liikaakin Sihvolan vastuulla. Anssi ainakin tekisi tilaa muille pelaajille ja nakuttaa varmasti itsekin sen viitisen maalia kaudessa. Uusia laitapakkejakin voisi harkita, ainakin Timo Priha kelpaisi itselleni mitä parhaimmin ja samalla voitaisiin saada Autio keskikentälle, jossa Panu on parhaimmillaan. Hyökkäykseenkin varmaan tarvitaan uusia miehiä, sillä Sihvolan jatko ei vaikuta kovin todennäköiseltä. Muuten olisi toivottavaa, että samalla rungolla jatketaan.
Hankintapuolelle ei ole kuulunut vielä ainakaan hirvittäviä huhuja, ainoastaan HyPS:n Jukka-Pekka Tuomenojan paluusta ja nuoren Eetu Kokkisen saapumisesta on juteltu jonkun verran. Saas nähä, miten käy, mutta aiempaa vaikeampi kausi on luvassa, joten keskikastiinkin päätyminen olisi ihan hyvä saavutus. Ja kun ylöspäin ei olla menossa, niin toivottavasti voitas osallistua edes Suomen Cupiin.
Joku rahamies ois kiva.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.05.2010 klo 19:48:07 kirjoittanut Ilmari Autere »
|
|
|
|
|
v-man
Poissa
|
 |
Vastaus #1 : 20.10.2009 klo 12:34:41 |
|
Pitkälti samoilla linjoilla. Toivottavasti mahdollisimman moni jatkaa.
Kuluneen kauden rosterissa ei (Sunabackan lähdön jälkeen) ollut turhia äijiä. Erityisen tärkeää olisi sorvata jatkopahvit Sihvolan, Lindin, Sipilän, Juutin, Kunnaksen, Aution ja Mäkelän kanssa. Etenkin Peken jatko tosin tuntuu lähes mahdottomalta. Olettaisin että Kalervo ja Suhonen jatkavat ilman muuta Valkoisissa. Sama koskee toki myös omia junnuja (Kilkka, Suomalainen, Heinonen, Puronaho, Lindroos yms.). Ojalan ja Huhtapellon motivaatio penkkimiehen rooliin lienee kyseenalainen. MV-puolella on mahdollista tehdä tarvittaessa säästöjä, vaikka Pesosen jatko toivottavaa olisikin. Ekholm ja Kalervo olisivat kuitenkin riittävän hyvä kaksikko ensi kauden Ykköseen.
Eiköhän joitain hyviä hankintojakin saada tehtyä. Hämeenlinnan hyvä maine kasvattajaseurana toivottavasti tuo tänne pelaajia esimerkiksi pääkaupunkiseudulta. Muidenkin seurojen talous kun tuntuu olevan erityisen tiukalla. Laineen kiinnittäminen Härmästä olisi myös loistojuttu.
|
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #2 : 21.10.2009 klo 05:57:31 |
|
Eiköhän joitain hyviä hankintojakin saada tehtyä. Hämeenlinnan hyvä maine kasvattajaseurana toivottavasti tuo tänne pelaajia esimerkiksi pääkaupunkiseudulta. Muidenkin seurojen talous kun tuntuu olevan erityisen tiukalla. Laineen kiinnittäminen Härmästä olisi myös loistojuttu.
Tietysti olisi toivottavaa, että runko saataisiin kasattua nykyisestä joukkueesta. Liian monen runkopelaajan lähteminen olis taas uusi haaste valmennukselle. Tietyt peruselementit ovat hyvällä mallilla ja niiden pohjalle on aina helpompi rakentaa mm. valmennus, olosuhteet sekä inhimillinen ja pelaajia eteenpäin vievä toimintatapa. Vaikein kysymys FC Hämeenlinnan kohdalla, kuten monen muunkin seuran osalla on talous. En usko että monikaan pelaaja laittaa nimeään uuteen sopimukseen, ennen kuin tämän kauden velvoitteet on hoidettu. Tosin korvaukset ovat kai kohtuullisen hyvin hoidettu jälleen kerran. Tällä kaudella pelaajabudjetti (50 000 €) ei ymmärtääkseni hirveästi ylittynyt. Tästä saamme kiittää osittain erästä seuraa, joka osallistui erään pelaajan palkanmaksuun pelaajan vuokraamisella... Tämän ansiosta Juutin sopimus ei tuonut ylitystä pelaajabudjettiin. Ikävä tosiasia vain kuitenkin on, ettei Hämeenlinnan alueelta vielä saa kasattua laadukasta Ykkösen joukkuetta, vaan osa runkopelaajista on tuotava muualta ja tämä maksaa. Uskoisin seuran tehneen jo periaatepäätöksen ensi kauden tavoiteesta. Sarjapaikan säilyttäminen lienee päätavoite, sillä en jaksa uskoa että rahkeet riittävät taistelemaan kärkisijoista. Tämä ei mielestäni olisi huono ratkaisu tulevaisuutta ajatellen, sillä tarkan euron talous on kaiken elinehto. Ilman yhtään pelaajakorvausta on kulupuolella jo ensi kaudelle laskettava n. 150 000 ekeä jos toiminta pidetään samalla tasolla. Yhdyn Ilmarin heittämään ajatukseen, että joku rahamies olisi kiva... Joulu lähestyy, joten Pukille vaan postia!
|
|
|
|
|
rai
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #3 : 21.10.2009 klo 14:02:16 |
|
Uskoisin seuran tehneen jo periaatepäätöksen ensi kauden tavoiteesta. Sarjapaikan säilyttäminen lienee päätavoite, sillä en jaksa uskoa että rahkeet riittävät taistelemaan kärkisijoista. Tämä ei mielestäni olisi huono ratkaisu tulevaisuutta ajatellen, sillä tarkan euron talous on kaiken elinehto. Ilman yhtään pelaajakorvausta on kulupuolella jo ensi kaudelle laskettava n. 150 000 ekeä jos toiminta pidetään samalla tasolla. Yhdyn Ilmarin heittämään ajatukseen, että joku rahamies olisi kiva... Joulu lähestyy, joten Pukille vaan postia!
Tavoitteena tuo Ykkösessä säilyminen olisi minustakin hyvä ja realistinen. Tuo rahamies homma nyt on vähän kaksipiippuinen juttu. Mistä löytyisi kaveri, joka suostuisi pelkkään hyväntekeväisyyteen ilman sen suurempia menestyshaihatteluja. Olisi hienoa jos olisi olemassa joku tukiranka, joka takaisi seuralle työrauhan ja, että pelaajille voitaisiin maksaa kohtuu korvaus. Mutta mitäään satojatuhansia pelaaja vahvistuksiin sun muuhun heittelevää kaveria en kaipaa. Jossain vaiheessa innostus loppuu ja jäljellä jää raunioitunut seura.
|
|
|
|
|
Bamsenaattori
Poissa
|
 |
Vastaus #4 : 21.10.2009 klo 16:34:18 |
|
Laineen kiinnittäminen Härmästä olisi myös loistojuttu.
Tämä on ikävä kyllä hyvin epätodennäköistä 
|
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 22.10.2009 klo 04:25:20 |
|
Nyt hereillä... Farmi Lahden kanssa mahdollinen, mutta epätodennäköinen kun City Stars nousi. Ilveksellä on todella monta loistavaa pelaajaa Vallun lisäksi ja farmi palvelisi molempia. Huhun mukaan Jussi Kuoppala ja Kari Sainio olisivat myös liittymässä Ipan porukkaan. Popo, Salli, Sipiläinen, Sainio, Kuoppala, Poukka... vain muutama mainitakseni.
|
|
|
|
|
Bolttis
Poissa
Suosikkijoukkue: voittajan on helppo hymyillä
|
 |
Vastaus #6 : 22.10.2009 klo 07:20:07 |
|
Nyt hereillä... Farmi Lahden kanssa mahdollinen, mutta epätodennäköinen kun City Stars nousi. Ilveksellä on todella monta loistavaa pelaajaa Vallun lisäksi ja farmi palvelisi molempia. Huhun mukaan Jussi Kuoppala ja Kari Sainio olisivat myös liittymässä Ipan porukkaan. Popo, Salli, Sipiläinen, Sainio, Kuoppala, Poukka... vain muutama mainitakseni.
Mitä järkee tossa hommassa olis Ipan kannalta?
|
|
|
|
|
Tosipuhuja
Poissa
|
 |
Vastaus #7 : 22.10.2009 klo 09:11:14 |
|
Pitkälti samoilla linjoilla. Toivottavasti mahdollisimman moni jatkaa.
Kuluneen kauden rosterissa ei (Sunabackan lähdön jälkeen) ollut turhia äijiä. Erityisen tärkeää olisi sorvata jatkopahvit Sihvolan, Lindin, Sipilän, Juutin, Kunnaksen, Aution ja Mäkelän kanssa. Etenkin Peken jatko tosin tuntuu lähes mahdottomalta. Olettaisin että Kalervo ja Suhonen jatkavat ilman muuta Valkoisissa. Sama koskee toki myös omia junnuja (Kilkka, Suomalainen, Heinonen, Puronaho, Lindroos yms.). Ojalan ja Huhtapellon motivaatio penkkimiehen rooliin lienee kyseenalainen. MV-puolella on mahdollista tehdä tarvittaessa säästöjä, vaikka Pesosen jatko toivottavaa olisikin. Ekholm ja Kalervo olisivat kuitenkin riittävän hyvä kaksikko ensi kauden Ykköseen.
Eiköhän joitain hyviä hankintojakin saada tehtyä. Hämeenlinnan hyvä maine kasvattajaseurana toivottavasti tuo tänne pelaajia esimerkiksi pääkaupunkiseudulta. Muidenkin seurojen talous kun tuntuu olevan erityisen tiukalla. Laineen kiinnittäminen Härmästä olisi myös loistojuttu.
Kuulin, että Koskenpojat ylös nostaneet Erno Rosenberg ja Juuso Nieminen ovatkin hämeenlinnalaisia. Siinähän olisi kaksi pelimiestä FC Hämeenlinnan rosteriin? Saattaa tietysti olla että nämä kaksi ovat jo FC Hakan suunnitelmissa? Siellä, kuten monessa muussakin seurassa, vaan tuntuu olevan asiat hiukan sekaisin...mitenkäs Hämeenlinnassa?
|
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #8 : 22.10.2009 klo 09:25:43 |
|
Kuulin, että Koskenpojat ylös nostaneet Erno Rosenberg ja Juuso Nieminen ovatkin hämeenlinnalaisia. Siinähän olisi kaksi pelimiestä FC Hämeenlinnan rosteriin? Saattaa tietysti olla että nämä kaksi ovat jo FC Hakan suunnitelmissa? Siellä, kuten monessa muussakin seurassa, vaan tuntuu olevan asiat hiukan sekaisin...mitenkäs Hämeenlinnassa? Eikkahan pelasi toissa kaudella Hämeenlinnassa, mutta ei aivan noussut odotetulle tasolle ja lähtikin sitten Kossuihin. Hakaan tuskin, mutta periaatteessa voisi olla ihan käypä mies Hämeenlinnaan. Huhuissa miestä on tosin viety Härmään ja keskusta on periaatteessa Hämeenlinnalla kunnossa, etenkin Lindin mahdollisesti jatkaessa. Nieminen pelasi A-nuorten SM-sarjaa Hämeenlinnassa, mutta suoraan voi sanoa, ettei ole mitään käyttöä Ykkösen tasoisessa sarjassa. Ainakaan karsinnoissa ei mahtunut enää Kossuissakaan pelaamaan. Härmä saattaa olla Juusonkin osoite tulevana kesänä.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.10.2009 klo 09:27:49 kirjoittanut Wihn »
|
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #9 : 22.10.2009 klo 09:27:06 |
|
Mitä järkee tossa hommassa olis Ipan kannalta?
Sama tuli itsellekin mieleen. Ei liene kovin todennäköinen skenaario.
|
|
|
|
|
Tosipuhuja
Poissa
|
 |
Vastaus #10 : 22.10.2009 klo 09:29:48 |
|
Eikkahan pelasi toissa kaudella Hämeenlinnassa, mutta ei aivan noussut odotetulle tasolle ja lähtikin sitten Kossuihin. Hakaan tuskin, mutta periaatteessa voisi olla ihan käypä mies Hämeenlinnaan. Huhuissa miestä on tosin viety Härmään ja keskusta on periaatteessa Hämeenlinnalla kunnossa, etenkin Lindin mahdollisesti jatkaessa. Nieminen pelasi A-nuorten SM-sarjaa Hämeenlinnassa, mutta suoraan voi sanoa, ettei ole mitään käyttöä Ykkösen tasoisessa sarjassa. Ainakaan karsinnoissa ei mahtunut enää Kossuissakaan pelaamaan. Härmä saattaa olla Juusonkin osoite tulevana kesänä.
Aika yllättävää. Nämä kaksi kaveria olivat ainakin pitkässä sarjassa Koskenpoikien avainpelaajat? Mutta aika näyttää, mihin tiet vievät. Siellähän on vielä tuo protestijupakka Koskenpoikien kohdalla menossa.
|
|
|
|
|
Bolttis
Poissa
Suosikkijoukkue: voittajan on helppo hymyillä
|
 |
Vastaus #11 : 22.10.2009 klo 10:09:12 |
|
Mistä muuten Härmä ottaa kaikki rahat näihin? Jos sitä rahaa ei ole kaupungin ykkösjoukkuellaakaan... En nyt usko et nää pelaajat kuitenkaan alkaa pelaamisestaan mitään maksamaan vaikka Hööga puhuis kuinka kauniisti...
|
|
|
|
|
Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
 |
Vastaus #12 : 22.10.2009 klo 13:44:25 |
|
|
|
|
|
|
Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
 |
Vastaus #13 : 28.10.2009 klo 04:13:33 |
|
Hiljaista on ollut..
Availlaanpa tästä nyt pikkuisen. Jos mietitään tota edelliskauden porukkaa, niin Kalervo ja Lind on erinomainen kaksikko keskikentälle ja mikäli Autio ja Juuti saadaan pidettyä, niin keskikenttä olisi Ykkösen parhaimmistoa. Siihen lisäksi Suhonen ja Arolinna, niin näyttäisi hyvältä. Rantaseen ei varmaan olisikaan enää varaa, vaikka toki mielelläni miehen täällä näkisinkin. Tuovilalle näyttäisin ovea ja mahdollisesti myös Kunnakselle, Mäkelä toppariksi Siidon rinnalle. Nyt pitäisi hankkia siis laitapakkeja, sillä Kilkasta tuskin on vielä avaukseen. Ehkäpä Tommi Vesala vois olla yksi vaihtoehto ja tietenkin Heikkisen paluu kovettaisi. Hyökkäykseen yksi iso mies tekemään Sihvolalle tilaa.
Liiga-rejectejä on varmasti aiempaa enemmän tarjolla nykyisen taloustilanteen vuoksi, joten sieltä voi löytyä Ykkösen tasolle erittäin kovia pelimiehiä. Lisäksi alasarjoista saattaa löytyä todellisia helmiä, aivan kuten Mäkelä täksi kaudeksi.
|
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #14 : 28.10.2009 klo 19:32:54 |
|
Tosiaan, liiga-rejectejä on varmasti tarjolla paljon, osa koviakin pelimiehiä ainakin 1.Divisioonaan.
Lahdesta olisi vapautumassa mm. Rantanen, Heikkinen ja Veltheim. Rantanen tarvitsisi säännöllistä peli-aikaa ottaakseen seuraavan askeleen ottamiseen ja luulen, että siirto Hämeenlinnaan on hyvinkin mahdollinen ellei sitten saa sopimusta joltain liigajoukkueelta (Mypa?). Heikkinen on yhtä todennäköinen lähtijä. Ei oikein vakuuttanut pelaamissaan peleissä (ei nyt huonostikaan pelannut) ja ikävä loukkaantuminen voi syödä taitoja jonkin verran. En jaksa uskoa, että Lahti käyttää Juken optiota, koska ei Heikkinen nyt baanaanipalkalla pelaa ja tilalle on tarjolla halvempi oma junnu Heikari. Heikkinen omaa kyllä mahdollisuudet liigaan, mutta yksi ehjä kausi 1.divarissa voisi tehdä hyvää. Ja sitten vielä tapaus Veltheim. Olisi 1.divariin todella kova pelimies ja jos mitenkään mahdollista niin Hämeenlinnan kannattaisi edes kokeilla hankkia Velleä. Tosin voi olla, että on haihattelua, mutta yrittänyttä ei laiteta. Kuuluisi taitojensa puolesta selkeästi Lahteen, mutta heikko taloustilanne ei salli pitää ylimääräisiä pelaajia joihin Veltheim kuuluu tällä hetkellä loukkaantumisen jälkeen. Noinkin vakavasta loukkaantumisesta toipumisesta ei ole takeita. Jos saisi pelata kauden ykkösessä ilman suurempia ongelmia niin olisi varmasti tervetullut takaisin Lahteen. Taidoiltaanhan hän kuuluu liigaan.
|
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #15 : 29.10.2009 klo 08:26:10 |
|
Tosiaan, liiga-rejectejä on varmasti tarjolla paljon, osa koviakin pelimiehiä ainakin 1.Divisioonaan. Lahdesta olisi vapautumassa mm. Rantanen, Heikkinen ja Veltheim.
Tarjontaa on varmasti ja em. kolmikosta Veltheim ja Juke olisivat sopivia FC:n pakettiin. Rantaselle FC taitaa olla väärä osoite, sillä vaikka kaveri on taitava ei kovuus riitä FC:n pelitaktiikkaan. Ongelmana on vain raha. Pelaajille kun ei pystytä maksamaan korvauksia, jolla tulisi toimeen. Töissä tarvitsee käydä ja yksittäisten pelaajien tuominen eri suunnista on hieman vaikeaa. Hesan kuvio on toiminut, kun auto on ollut muutaman vuoden täynnä. Nyt esim. Tatun jatko saattanee riippua työpaikasta. Kaudella 2008 FC sai vielä pelaajille kiitettävästi hommia erään vuokrafirman kautta, mutta viime kaudella ei töitä enää vain yksinkertaisesti ollut. Seura ei ole itse suoraan pystynyt hankkimaan työpaikkoja enään muutamaan vuoteen. Muutto Hämeenlinnaan työttömäksi ja pelamaan kipukorvauksilla ei ole houkutteleva vaihtoehto vaikka seurana FC Hämeenlinna kiinnostaisikin.
|
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #16 : 29.10.2009 klo 11:43:41 |
|
Tarjontaa on varmasti ja em. kolmikosta Veltheim ja Juke olisivat sopivia FC:n pakettiin. Rantaselle FC taitaa olla väärä osoite, sillä vaikka kaveri on taitava ei kovuus riitä FC:n pelitaktiikkaan. Ongelmana on vain raha. Pelaajille kun ei pystytä maksamaan korvauksia, jolla tulisi toimeen. Töissä tarvitsee käydä ja yksittäisten pelaajien tuominen eri suunnista on hieman vaikeaa. Hesan kuvio on toiminut, kun auto on ollut muutaman vuoden täynnä. Nyt esim. Tatun jatko saattanee riippua työpaikasta. Kaudella 2008 FC sai vielä pelaajille kiitettävästi hommia erään vuokrafirman kautta, mutta viime kaudella ei töitä enää vain yksinkertaisesti ollut. Seura ei ole itse suoraan pystynyt hankkimaan työpaikkoja enään muutamaan vuoteen. Muutto Hämeenlinnaan työttömäksi ja pelamaan kipukorvauksilla ei ole houkutteleva vaihtoehto vaikka seurana FC Hämeenlinna kiinnostaisikin.
Vaikea nähdä Veltheimin suuntaavan katsettaan tänne, vaikka mielelläni tässä väärässä olisinkin. Ac Ojoinen tietää taas kerran mistä puhuu. Ongelmana on juurikin tuo muualta tulevien pelaajien toimeentulo. On varmasti olemassa jätkiä, jotka voisivat tuon vuoden kitkutellakin jalkapallon ehdoilla. Siltikin tulevaisuutta ajatellen olisi elintärkeää saada heräteltyä yhteistyötä paikallisten oppilaitosten ja yritysten kanssa. Joku puolen päivän työskentely olisi optimaalinen setti nuorelle pelaajalle ja talouden joskus elpyessä jopa realistinen. Toki joukkueellista ei töihin saada ikinä, mutta edes parin kaverin kohdalla tämä olisi toimiva yhtälö. Sillä välin voisi miettiä muita kuvioita joilla helpottaa köyhiä futareita. Onko mietitty esim. yhteistyötä paikallisten lounasravintoloiden kanssa? Nuorelle jätkälle olisi iso juttu, jos päivittäin olisi tarjolla yksi lämmin ateria ilman lisäkustannuksia. Mainos kausiohjelmaan tai jotain muuta pientä viritystä, tuskin tuollaiseenkaan yhtälöön sen kummempaa vaadittaisiin? Eikä tuonkaan tarvitsisi koskea kuin muutamia pelaajia, tuskin ajaa mitään ravintolaa nurin.
|
|
|
|
|
ifota
Poissa
|
 |
Vastaus #17 : 29.10.2009 klo 12:53:42 |
|
Vaadin Yömakkaraa lounassponssiksi, kun Simon grilliäkään ei enää ole! Ei vaan, Wihn on oikeassa - varsinkin paikallisten oppilaitosten kanssa olisi pystyttävä sorvaamaan yhteistyökuvioa. Hamk ja KK Tavastia nyt tulevat ensimmäisenä mieleen, tämäpä mahdollistaisi sitten opintotuenkin nostamisen. Ja opintotuen nostaminen sitten kannustaisi pelaajaa myös suorittamaan niitä opintoja, ettei tarvitse maksaa niitä takaisin.
|
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
 |
Vastaus #18 : 29.10.2009 klo 13:19:23 |
|
Tarjontaa on varmasti ja em. kolmikosta Veltheim ja Juke olisivat sopivia FC:n pakettiin. Rantaselle FC taitaa olla väärä osoite, sillä vaikka kaveri on taitava ei kovuus riitä FC:n pelitaktiikkaan. Ongelmana on vain raha. Pelaajille kun ei pystytä maksamaan korvauksia, jolla tulisi toimeen. Töissä tarvitsee käydä ja yksittäisten pelaajien tuominen eri suunnista on hieman vaikeaa. Hesan kuvio on toiminut, kun auto on ollut muutaman vuoden täynnä. Nyt esim. Tatun jatko saattanee riippua työpaikasta. Kaudella 2008 FC sai vielä pelaajille kiitettävästi hommia erään vuokrafirman kautta, mutta viime kaudella ei töitä enää vain yksinkertaisesti ollut. Seura ei ole itse suoraan pystynyt hankkimaan työpaikkoja enään muutamaan vuoteen. Muutto Hämeenlinnaan työttömäksi ja pelamaan kipukorvauksilla ei ole houkutteleva vaihtoehto vaikka seurana FC Hämeenlinna kiinnostaisikin.
Hämeenlinnan ei periaatteessa tarvitse mitään miljoonia maksaa sillä yksinkertaisesti kaikille liigatason pelaajille ei ole tarjolla paikkaa liigasta jolloin katse suunnataan ykköseen joka tarkoittaa palkan alennusta. Toki varmaan osa pelaajista aloittaa suvantovaiheen ajaksi siviilityön sillä siitä saa parempaa palkkaa kuin ykkösessä (ainakin näin keskiarvollisesti, poikkeuksia löytyy) ja kun paikka liigasta löytyy niin silloin siviilityö jää taakse. Mutta osa pelaajista haluaa vain pelata jalkapalloa jolloin he suuntavat pienempiin joukkueihin vaikka palkka on mitä on. Tässä on Hämeenlinnan mahdollisuus.
|
|
|
|
|
Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
 |
Vastaus #19 : 29.10.2009 klo 13:53:49 |
|
Hämeenlinnan ei periaatteessa tarvitse mitään miljoonia maksaa sillä yksinkertaisesti kaikille liigatason pelaajille ei ole tarjolla paikkaa liigasta jolloin katse suunnataan ykköseen joka tarkoittaa palkan alennusta. Toki varmaan osa pelaajista aloittaa suvantovaiheen ajaksi siviilityön sillä siitä saa parempaa palkkaa kuin ykkösessä (ainakin näin keskiarvollisesti, poikkeuksia löytyy) ja kun paikka liigasta löytyy niin silloin siviilityö jää taakse. Mutta osa pelaajista haluaa vain pelata jalkapalloa jolloin he suuntavat pienempiin joukkueihin vaikka palkka on mitä on. Tässä on Hämeenlinnan mahdollisuus.
Toisaalta Hämeenlinnassakin pelaa Ykkösen tason jätkiä Kolmosta, koska Ykkönen pitkine pelireissuineen ja surkeine korvauksineen ei ole houkutteleva vaihtoehto. Varsinkin, jos pelaajalla alkaa olla perhettä ja muuta sellasta..
|
|
|
|
|
Ac Ojoinen
Poissa
|
 |
Vastaus #20 : 29.10.2009 klo 14:49:10 |
|
Sopimusten tekeminen on kuitenkin hankalaa niin Hämeenlinnassa kuin muuallakin, vaikka tarjontaa on enemmän... Poiketaampa hieman asiasta ja pohditaan hieman muita asioita. Ongelma on oikeastaan syvemmällä kuin tämän hetkisessä "lamassa". Suomifutis on elänyt jo vuosikausi tilanteessa, joka ei ole ollut realistinen. Faktaa on että Veikkausliigan tason pelaajista suurimman osan ei pitäisi olla kuin puoliammattilaisia ja vain muutama jalkapallolla elävä pelaaja / joukkue. Suomessa seurajohtaminen ei ole ollut sillä tasolla kuin ammattimainen toiminta edellyttää. Budjetit tehdään ylisuuriksi ja haaveillaan pelaamyynneistä sekä menestyksestä €-kentillä. Veikkausliigan markkinointi-organisaation tulokset ovat surkeita, jos katsellaan kuinka paljon liigalla on porukkaa töissä. Entäpä Palloliitto? Tuki Ykkösen ja Kakkosen seuroille on olematonta. Ykkösen markkinoinnin eteen ei tehdä mitään, vaikka seurat ovat yhdessä yrittäneet asiaa viedä eteenpäin. En muista mitä vastaavan tason seurat muissa pohjoismaissa saavat, mutta luvut ovat aivan toista luokkaa. Ruotsissa tuki yhdelle seuralle on muistaakseni suurempi kuin täällä kaikille Ykkösen joukkueille. Liiga sekä Ykkönen kymmeneen joukkueeseen. Kakkoseen neljä kymmenen joukkueen lohkoa. Liigan ja Ykkösen väliset nousut/putoamiset samalla tavalla, Ykkösen kolme huonointa putoaa ja Kakkosessa voittajien kesken karsinnat ---) kolme parasta Ykköseen. Joukkueiden määrä liiton sarjoissa putoaisi kymmenellä, mikä lisäisi kilpailua pelaajapaikoista. Lisäksi ainakin Ykkösessä kulut pienenisivät ja jokaisen ottelun tärkeys korostuisi. Turhat pelit vähenesivät ja otteluissa kävisi varmasti enemmän katsojia.... No, kunhan vaan ääneen ajattelin...
|
|
|
|
|
rai
Poissa
Suosikkijoukkue: Jalkapallo
|
 |
Vastaus #21 : 29.10.2009 klo 15:22:11 |
|
Liiga sekä Ykkönen kymmeneen joukkueeseen. Kakkoseen neljä kymmenen joukkueen lohkoa. Liigan ja Ykkösen väliset nousut/putoamiset samalla tavalla, Ykkösen kolme huonointa putoaa ja Kakkosessa voittajien kesken karsinnat ---) kolme parasta Ykköseen. Joukkueiden määrä liiton sarjoissa putoaisi kymmenellä, mikä lisäisi kilpailua pelaajapaikoista. Lisäksi ainakin Ykkösessä kulut pienenisivät ja jokaisen ottelun tärkeys korostuisi. Turhat pelit vähenesivät ja otteluissa kävisi varmasti enemmän katsojia.... No, kunhan vaan ääneen ajattelin...
Ehkä pientä parannusta yleisömääriin voisi tulla, mutta en usko kuitenkaan mihinkään merkittävään kasvuun ja sponsori rahoja tuskin Ykkösen seuroille tässäkään mallissa tämänhetkistä suuremmin heruisi. Tässä ajattelumallissa olisi Ykkösessä varmasti todella monta seuraa, jotka haaveilisi noususta ja tätä ajatellen tuo 10 josta 3 tippuu suoraan olisi ehkä vähän turhan tuulinen. Yli varojen eläminen jatkuisi kun satsataan nousuun tai vastaavasti paniikissa tippumista vastaan.
|
|
|
|
|
|
Satupekka
|
 |
Satupekka
Vastaus #22 : 29.10.2009 klo 15:39:49 |
|
Onko jo tietoja ketkä ylijäämät tulee HyPSiin?
|
|
|
|
|
Wihn
Poissa
|
 |
Vastaus #23 : 29.10.2009 klo 19:03:24 |
|
Onko jo tietoja ketkä ylijäämät tulee HyPSiin?
Äkkiseltään jos pitäisi sanoa, niin ei ketään.
|
|
|
|
|
Ilmari Autere
Poissa
Suosikkijoukkue: 5,7 on suurempi kuin 94,3
|
 |
Vastaus #24 : 29.10.2009 klo 19:07:03 |
|
Äkkiseltään jos pitäisi sanoa, niin ei ketään.
En kanssa näe yhtään järkevää syytä lähteä pelaamaan Kolmosta HyPS:iin kun Hämeenlinnassakin voi pelata samaa sarjaa.
|
|
|
|
|
|
|
|